Kirjoitukset avainsanalla vihreä

Vihreä tunnetaan toivon värinä;  toivo liittyy vihreään jo värihistoriallisista syistä. Vihreä on ollut kasvi- tai jadepohjainen väri, jota oli vaikea saada kestämään. Se useimmiten haalistui. Vihreän värin käyttö loi toivoa – ”josko tällä kertaa” – mutta ei varmuutta. Sitä kautta se liitetään historiallisesti myös onneen. Väri viittasi myös huonoon onneen. Yksi tapa tehdä vihreää oli nimittäin kuparin hapettaminen. Kerrotaan, että erään teatterikappaleen jälkeen, jossa näyttelijöillä oli vihreät vaatteet, heidän kuolleen myrkytykseen 24 tunnin kuluessa näytöksestä. Myös valokuvauksen historiassa vihreän tuottaminen valokuviin on ollut pitkään hankalaa. Vihreä on epävakaa, jopa vaarallinen; se ilmentää muuttuvaa ja liikkuvaa  Siitä tulikin epävarmuuden, onnen, pelin väri; pelipöydät ovat usein vihreitä. Epäilyttävät marsilaiset esitettiin alun alkaen vihreinä miehinä.

Suuri muutos vihreän kanssa on tapahtunut 1800-luvulla. Siihen saakka vihreää ei niinkään käytetty luonnon kuvaamiseen. Luonto määriteltiin muodostuvaksi tulesta, maasta, ilmasta ja vedestä. Minkään niiden väri ei ollut vihreä. Vihreää ei filosofisesti ollut edes määritelty. Se sekoittuu siniseen ja harmaaseen. Varhainen islaminusko oli edelläkävijä; se yhdisti vihreän luonnon väriksi. Läntisessä taiteessa vasta väripalettia radikaalisti uudistaneet impressionistit toivat vihreän värin luonnon esittämisen keskiöön. Apteekin vihreä risti, joka muistutti luonnonyrteistä lääkkeiden raaka-aineina, on hiljalleen muuttumassa sairaalansiniseen. Ambulansseissa sinisiä ristejä näkee jo. Sininen muistuttaa siitä, että lääkkeitä tehdään teollisesti eikä välttämättä kasveista. Aika näyttänee meille, miten siirtyminen vihreästä siniseen kehittyy.

1700-luvulla keksittiin, että vihreää voidaan valmistaa yhdistämällä keltaista ja sinistä tekemättä sitä siis enää suoraan vihreästä pigmentistä. Samanaikaisesti indigon eli sinisen väriaineen tuonti Amerikasta kasvoi. Vihreän valmistaminen – ei suoraan värinä, vaan sekoitteena – valtasi alaa. 1700-luvun lopulla sai jalansijaa valoväriteoria, joka määritti perusväreiksi punaisen, sinisen ja keltaisen. Väreistä tehtiin arvoasteikollisia. Arvokkaimpia olivat päävärit, ja huonompaan valoon joutuivat niistä sekoitettavat väli- eli vastavärit, oranssi, vihreä ja violetti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mitä kiinnostavaa on lehmissä luonnon keskellä? Ricardo Borrero Alvarezin lehmät teos on maalattu vuonna 1900. Silloin se ei ole toiminut edes eksotiikkana. Se on ollut todellinen arkikuva. Ehkä vastaus löytyy siitä, että vaikka teoksen nimi onkin lehmät, sen todellinen aihe ja sanoma eivät ole lehmät.

Teos on tehty hieman impressionistiseen tyyliin. Aiheen valinnaltaan sen voi ajatella olevan naturalistinen. Naturalismiin kuuluu nimenomaan tavallisen elämän ja luonnon kuvaaminen. Teoksen suuri viehätys on sen upea ja hempeä vihreys. Lehmien maalauksellinen arvo on sama kuin taustalla olevan kiven. Ne ovat siinä osana sommitelmaa. Tällaisia maalauksia katsellessa on syytä muistaa, että maalaus ei ole valokuva. Valokuva tallentaa ohimeneviä hetkiä. Maalaus on sommitelma asioista, joita suunnitellaan pitkään. Maalari ei odota valokuvaajan tapaan tunti kaupalla sopivaa hetkeä, kuten luontokuvaaja kuvatessaan eläimiä. Maalari löytää enemmänkin sopivan tunnelman ja värisävyn, sen jälkeen hän luo oman maailmansa. Taulu on tosiaan aina oma, luotu kokonaisuutensa. Siksi maalausta katsellessaan on hyvä muistaa, mitä taiteilija täsmälleen tekee maalatessaan.

Tässä teoksessa taiteilija on luonut meille kauniin, vihreän maailman. Hän muistuttaa meitä siitä, että ei kaikella tässä maailmassa on oikeus esteettiseen tarkasteluun, mutta myös siitä, että taiteilijalle ei läheskään aina ole tärkeintä se, mitä hän maalaa, vaan se, miten hän sen tekee.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat