Kirjoitukset avainsanalla ulkonäkö

Tulin Poriin luennoimaan. Mukavien tapaamisten ja lämpimän vastaanoton lisäksi sain kortteja, joissa oli Porin murteella kirjoitettuja aforismeja. Yhdessä luki: Joka muatoons moittii, se Luajaans laittaa. Niin totta: joka ulkonäköään moittii, se Luojaansa arvostelee.

Ikääntyvälle naiselle niin kovin tuttu asia. Kirkkaassa valossa, peilin edessä viimeistään näkyvät iän jättämät jäljet. Nuoruutta ihaileva aikamme ei helpota asiaa. Ikääntyminenkin vaatii vahvaa itsetuntoa.

Omaa ulkonäköään moittivilla on usein eräs looginen ristiriita. Uskomattoman moni nimenomaan moittii itseään ulkonäköään moittiessaan. Porilainen vanha sanonta on kuitenkin oikeassa. Me olemme vastuussa ulkonäöstämme vain tiettyyn pisteeseen saakka. Lähtökohta annetaan meille syntyessämme. Kun me suhtaudumme kriittisesti ulkonäköömme, sehän tarkoittaa sitä, että emme tyydy siihen, mitä meille on annettu. Oikeastaan sama asia, kuin se, että saamme joululahjan ja saatuamme sen, työnnämme sen pois sanoen, että me emme pidä siitä. Nykyaika tarjoaa vaikka millaisia keinoja ulkonäön muokkaamiseen, kohottamiseen ja täydelliseen muuttamiseen. Miksi nykyaikana käytämme näitä keinoja entistä enemmän? Onko meistä tullut kiittämättömämpiä kuin edelliset sukupolvet olivat? Ymmärsivätkö edelliset sukupolvet meitä paremmin, että elämä sinänsä on jo suunnaton lahja?

Historiallisesti suhtautuminen ulkonäköön muuttuu radikaalisti romanttisen rakkauskäsityksen myötä. Ennen vaimoista haettiin hyvää synnyttäjää, sukupolvien jatkajaa ja äitiä. Miesten piti pystyä elättämään perheensä ja siittämään lapsia. Avioliitot sovittiin järkisyistä. Niiden tarkoitus oli jatkuvuus. Rakkauden sotkettua korttipakan alettiinkin itse etsimään sopivaa puolisoa. Lapsien lukumäärän vähentyessä alkoi korostumaan oma elämä ja sen tärkeys. Kahden ihmisen ainut tehtävä ei ollutkaan hankkia lapsia ja jatkaa sukua vaan nauttia omasta elämästään ja keskittyä siihen. Suhtautumisemme lapsiin, perheeseen ja meidän tehtäviimme yhteiskunnan osana on kaikki muuttunut. Muutoksen omaan ulkonäköömme suhtautumisessa voi ymmärtää vain tarkastelemalla kaikkia näitä muutoksia yhdessä. Kun vielä nykyinen aika yhdistää menestyksen elämässä ulkomuotoon on kompleksikeitto valmis. Minua ehkä eniten hirvittää ulkonäön korostamisessa se, että ulkonäkö menee toisinaan, liiankin usein, jopa kykyjen ja älyn edelle. Työpaikoillekin etsitään toisinaan mieluummin sopivan näköisiä, kuin taitavia ja osaavia ihmisiä.

Ulkonäön muokkaamisesta on selvästi tullut jo statussymbolikin. Se on tapa näyttää, että minulla on varaa tällaiseen. Minä ainakaan en millään muulla tavoin voi selittää niitä selvästi ulkonäköä huonontavia leikkauksia, täyteitä ja lisiä, joita Euroopassakin näkee enenevässä määrin.

Mitäpä, jos jonain aamuna heräisinkin kiittämään enkä arvostelemaan: luojaani ja ulkonäköäni. Se saattaa helpottaa omaa oloa aivan valtavasti. Minä ainakin kokeilen sitä huomenna. Sen sijaan, että taivastelisin iänikuisia silmäpussejani, taidankin keskittyä siihen, että onhan minulla sentään aikamoisen siniset silmät. Ja minä muutenkin näenkin niillä ihan kohtuulisen hyvin ja jopa ilman silmälaseja. Mistä sinä kiität tänään?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Kiitos Liisa tuosta kirjoituksesta!  Minä olen hyvin tavallisen näköinen suomalainen nainen ja nyky-ihanteiden puitteissa minussa olisi varmasti paljon korjattavaa. Voisin muotoiluttaa uuden nenän  koska luojan luoma on vähän kyömy. Sitten voisin laitattaa huuliin täytettä että saisin pulleat huulet ja tietenkin ryppyihin myös täytettä.  Rinnatkin kaipaisivat kohennusta muutaman desin verran. Lopuksi tietysti käsivarret tatuointeja täyteen.  Kaikelle tälle sanon ehdottomasti .kiitos ei. Me olemme itsemme näköisiä ja jokainen on kaunis omalla tavallaan. Olen kiitollinen siitä että  olen saanut olla suhteellisen terve ja jos jotakin ulkonäköön liittyvää korjausta kaipaan, niin kampaajalla on kiva käydä välillä. Kiitollisuus on tuntematon käsite  niille ihmisille jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat