Varoitus: tämä teksti sisältää puhdasta, aitoa, lujaa ja sensuroimatonta humanistiraivoa!

Olen humanisti. Olen optimisti. Olen realisti.

Olin joitain päiviä sitten eräässä paneelikeskustelussa. Olin ainut paikalla oleva humanisti. Luulen, että läsnäoloni siellä oli vahinko, järjestäjän kömmähdys. Paikalla oli talousmaailman, politiikan ja sotilasmaailman edustajia. Heidän, tai siis meidän, piti puhua tulevaisuudesta. Mitä vielä puhe keskittyi nykyisyyteen. Keskustelu synnytti minussa suuren humanistiraivon.

Meitä humanisteja syytetään aina siitä, että me emme ole realisteja. Me muka elämme pää pilvissä emmekä tajua maailman realiteetista mitään. Mitä vielä! Minä olin tuollakin paikalla olleista ainut realisti koko joukosta.

Talousmiehet puhuvat rahasta kuin se olisi jotain reaalista, todellista ja välttämätöntä. Taas nykyisyyttä ja siihen pohjautuvaa todellisuutta rakennettiin rahan varaan. Jos nyt lähdetään siitä, että ihmiskulttuurista ovat varhaisimmat löydöt sieltä seitsemän miljoonan ja seitsemänsadantuhannen vuoden takaa. On hyvä muistaa, että rahaa on ollut olemassa vasta noin 3000 vuotta. Lyhyt aika sanoisin. Lyhyt aika ainakin todistamaan, ettei voisi olla elämää ilman sitä. Naurettavinta on kuitenkin, kun kaikki puhuvat rahasta kuin se olisi jotain todellista. Oppineet ihmiset naama vakavina väittävät, että raha on jonkin arvoista. On melkein sääli paljastaa heille, että iso muutos tapahtui jo 1980-luvulla. Sitä ennenkään rahalla ei ollut kuin sovittu arvo, mutta silloin se edes oli sidottu johonkin. Oli olemassa vaikkapa kultavarat, joihin raha sidottiin. Sitten rahasta tulikin kulta kullan rinnalle. Sen arvoa ei sidottu mihinkään. Onko se niin mahdotonta ymmärtää, että rahalla on vain se sovittu arvo, jonka me sille annamme? Oikean setelin arvo on tuskin nanosenttiäkään. Me vain leikimme, että sillä on jokin arvo, siinä kaikki. Samoin kuin monopoli-pelissä sovitaan, että jollain paperinpalalla saa muka jotain. Me pelaamme maailmanlaajuista Monopolia. Uskaltaako sitä niille uneksija-ekonomisteille, joilla pää on pilvissä edes paljastaa, että maailmassa ei ole sitä määrää seteleitä, kuin niitä on numeroina tietokoneilla. Ihan virtuaalijuttua ja uskon asiaa koko raha. Tämän nykyisen rahan rinnalle taatusti kehittyy vielä joku rinnakkainen muoto. Nuoret toimivat jo vaihdantataloudessa paljon. Bit coinejakin on kokeiltu. Mutta ei kerrota ekonomisteille. Tulee vielä heille realisteille paha mieli. Antaa heidän leikkiä Monopoliaan, kunne se leikki romahtaa ja peli loppuu.

Entäs politiikan edustajat sitten? Jos raha on uusi asia, niin mitä sanotte puolueista? Puolue keksittiin 1490-luvun Firenzessä. Sanokaapa yksikin Euroopan maa, jossa puoluepolitiikka näyttää toimivan tällä hetkellä? Minä en keksi yhtään. Muualla Euroopassa liikkeet ovat korvamassa puolueet. On selvää, että pian puolueiden aika on ohitse. Niitä ei tarvita. Kertokaa minulle yksikin asia, mihin puolue on välttämätön? Puolue on hyvä väline parlamentaariselle demokratialle, mutta näin realistisena humanistina en ymmärrä, miksi pitää yleensä pitää parlamenttia ainakaan nykyisellään yllä enää kovin aikaa. No ehkä nuo poliitikot eivät ole huomanneet, että me elämme tietoyhteiskunnan aikaa, jolloin päätökset on helppo tehdä muutoinkin. Nykyinen tekniikka onnistuu hoitamaan myös mielipidemittaukset ja äänestykset. En viitsi edes mainita tuota mielipuolista vasemmisto-oikeisto asettelua, joka on suoraan 1800-luvulta. Uudet vaikuttajat siis liikkeet yritetään kaikissa analyyseissä asetta aina vasemmalla tai oikealle. Eihän nuo poliitikko raukat ole edes huomanneet, että me emme elä enää tehtaiden, kaivosten ja isäntien aikaa. Kehtaavat ihmetellä, miksi nuoret eivät äänestä. Miksi äänestäisivät? Nuoret ovat huomanneet, että puoluepolitiikan aika on ohitse. Nuoret elävät tietoyhteiskunnassa. Nuoret ovat huomanneet, että me elämme jälkiteollista aikaa. Luotan, että poliitikotkin saattavat joskus siihen havahtua. Politiikka ja poliitikot ovat pilanneet osapuilleen kaiken, mihin ovat koskeneet. Valtiofilosofeja kyllä kaipaisin. Niitä tarvittaisiin. Ei Suomikaan voi loputtomiin yhden Snellmannin opeilla mennä. Maailma kun on muuttunut Snellmannin ajoista muuttunut.

Politisoituneet ammattiyhdistysliikkeet ja työnantaja järjestöt elävät samaa mennyttä aikaa kuin puolueet. Muualla Euroopassa tosin samaan aikaan, kun liikkeet korvaavat puolueet, keskinäiset sopimukset ovat jo korvanneet valtakunnalliset sopimukset. Siis liittojen valta on katoamassa kovaa vauhtia. Mutta kun on niin kivaa ja hienoa istua tärkeänä työpöydässä, niin pitäähän näistä kadonneen maailman struktuureista pitää tietenkin kiinni.

Sotaherrat taas eivät ole havahtuneet tai eivät halua havahtua aseiden tarpeettomuuteen. Mitä järkeä on ostaa kallis sotalentokone ja miljoonalla eurolla pommeja? Ei mitään. Saman, itseasiassa suuremman vahingon saa aikaan sotkemalla tietoliikenteen. Kaupungit säilyvät ehjinä, kaikki käy nappien painalluksella ja sodan kaaos on saatu aikaan helposti. Aseteollisuus on vain niin isoa, että kannattaa pitää tästäkin hulluudesta kiinni. Sulkea silmänsä siltä, että aseellinen hyökkäys on vanhanaikaista kuin mikä. No on siinä toki se työllisyys ongelmakin.  Atlantin takana oleva suuri maailmanvaltio ei ole kehittänyt mitään muuta todella suurta ja merkittävää teollisuutta kuin aseteollisuuden. Kun he myöntäisivät Cyber-sodankäynnin kaikki mahdollisuudet, siinä olisi senkin suurvallan suuruus.

Sitten nämä katselevat minua nenää pitkin. Minä olen se pääpilvissä kulkeva ja he ovat realisteja. Sallikaa minun nauraa. Minulla ei ole tarvetta pitää poliittisia, rahamaailmallisia tai aseellisia silmälaseja, joiden kautta näen kaiken rahana, puolueina tai aseina. Minä humanistina voin katsoa realistisesti nykymaailmaa ja nähdä, että se on muuttunut. Näen kuinka nuo raukat roikkuvat vanhoissa, ohimenneissä rakenteissa viimeisillä voimillaan. Jumalalle kiitos nuorista ihmisistä. He rakentavat kovaa vauhtia uutta uljasta maailmaa, kuin rinnakkaistodellisuutena meidän vanhoille rakenteillemme. Me saamma jatkaa leikkiämme ja kuvitella olevamme tärkeitä.

Siirtolaisuudesta kukaan ei jaksa enää edes puhua. Absurdiahan sekin puhe on. Pelätään, suljetaan rajoja, sopeutetaan, kieltäydytään, ei kieltäydytä. Kyllä me ihmisraukat kuvittelemme ihmeitä itsestämme. Katselkaa kuinka paljon on ihmisiä Afrikassa? Miettikää ilmastonmuutosta, autioitumista, väheneviä vesivaroja? Kun Antiikin Rooma tuhoutui, ei mikään pitänyt nälkää näkeviä pohjoisen asukkaita poissa Välimereltä. Siellä oli ruokaa, pohjoisessa ei. Haluaisin nähdä sen realistisen teorian, millä se väestön siirtyminen vältetään? Ei sellaista ei teoriaa ei ole, siis realistista teoriaa. Väistämätön tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.  Me emme vain halua sitäkään sanoa ääneen.

Valtiorajat ovat häilyviä, valtakuntia ja sivilisaatioita kasvaa, kukoistaa ja tuhoutuu. Kansakin on keksitty käsite. Sodankäynti tekniikat vaihtuvat. Raha ja puolueet ovat yhden ajan keksintöjä yhdenlaiselle mahdollisella maailmalle. Mutta ne eivät ole välttämättömiä eivätkä ikuisia. Kaiken tämän näkisi, jos jaksaisi vilkaista historiaa. Sieltä samasta ihmiskunnan historiasta voi nähdä toisenkin asian. Kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina ihmisillä on ollut kaksi asiaa: uskonto ja taide. Jos jotain pysyvää tässä pitäisi rakentaa, kyllä se noista kahdesta kannattaisi aloittaa. Mutta eihän sitä voi. Nehän ovat humpuukia. humanistien, jotka elävät pää pilvissä humpuukia ja höpötystä. Harmi teille ei-humanistit. Ne ovat sitä humpuukia, joka näyttää lähenevän ikuisuutta.

Minä olen humanisti! Minä olen realisti! Sanoisin jopa, että humanisti viimeisenä nauraa, humanisti parhaiten nauraa! Odottelen, että tekin valtaapitävät heräätte nykyaikaan.

Kiukunpuuskastani huolimatta, olen sitä mieltä, että maailma on kaunis. Olen muuten vielä pahempaa kuin humanisti, olen jopa optimisti. Olen siis sitä mieltä, että kauneus voittaa. Kuvituksena siis tällä kertaa maailman kauneimpia kuvia! Rahan voi unohtaa, puolueet voi unohtaa, koko tämän pelleilyn voi unohtaa. Sitä ei kannata unohtaa, että maailma on totta vieköön kaunis!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat