Kirjoitukset avainsanalla elonkorjuu

Kuukauden mittaista mätäkuuta ei merkitä enää kalentereihin Suomessa. Suomenkielinen nimi tälle kuukauden mittaiselle ajanjaksolle on monessa mielessä tosi, vaikkakin käännösvirheen tulosta. Tuolloinhan on usein niin kuumaa, että esimerkiksi haavat mätivät. Ajalla ennen jääkaappeja ruokatavaratkin pilaantuivat.

Latinalaisperäiset kielet viittaavat koirankuukauteen tai koiranpäiviin. Antiikin roomalaisille tämän loppukesän ajankohdan nimitys olikin Dies Caniculares. Nykyisen tähtiradan tulkinnan mukaan sanotaan, että mätäkuun aikana aurinko on leijonassa. Koiraan noilla päivillä on ollut yhteys jo hyvin varhain. Jo Antiikin Mesopotamiassa puhuttiin koiranpäivistä viitateen tähtikuvioon nimeltä Isokoira ja sen kirkkaimpaan tähteen eli koirantähteen: Siriukseen. Heinäkuun puolenvälin jälkeen Koirantähti tulee pois auringon takaa ja näkyy aamuisin ennen auringonnousua.

 

Kyseessä oleva koira oli Antiikin mytologian mukaan Suuren Metsästäjän eli Orionin koira. Orionin tähtikuviota ympäröivät taivaalla eläimet. Isokoira juoksee Orionin edellä, Lepus-jänis ja Taurus-härkä pakenevat Orionia. Orionin uskottiin olevan Kreetaa hallinneen Minoksen tyttären Euryalen ja Meren jumalan Poseidonin poika. Orion oli jättiläinen.  Isä Poseidon antoi pojalleen Orionille kyvyn kävellä veden päällä. Hän seikkaili kävellen meren päällä saarelta toiselle. Khioksen saarelle tultuaan, Khioksen hallitsija Oinopion pyysi, että Orion tappaisi kaikki Khioksen saaren eläimet. Tästä sankarityöstä hän lupasi palkkioksi tyttärensä Meropen. Orionin kaltaiselta metsästäjältä ei pienen saaren eläimistön metsästämiseen kulunut kuin yksi ainoa päivä. Urotyön päätteeksi pidettiin tietenkin juhlaillalliset. Juhlaillallisilla Orionin pyysi palkkiotaan, tytärtä. Oinopion väitti, ettei ole mitään koskaan luvannutkaan. Sen sijaan hän juotti jättiläisen humalaan. Humalapäissään vihainen Orion sitten raiskasi Meropen, joka hänelle oli luvattu. Isä Oinopion oli raivoissaan. Hän sokaisi Orionin ja heitti rannalle. Orionin väitetään sitten kävelleen meren päällä aina Lemnossaarelle saakka.

Lemnoksella piti majaansa Hefaistos eli tulen Jumala. Hefaistos oli seppä ja hänellä oli siellä suuri paja. Pajasta Orion otti Hefaistoksen yhden oppilaan, Keladion nimisen, oppaakseen. Hän piti Kelaidonia hartioillaan ja pyysi tätä ohjaamaan hänet kohden Itää. Itää kohden kävellessään Orion sai auringon valoa kasvoilleen. Helios jumala eli aurinko paransi hänen sokeutensa. Orion päätti näkökykynsä takaisin saatuaan palata kostamaan Oinopionille. Hefaistos taas oli vihainen, kun Orion oli vienyt häneltä pätevän oppilaan Kelaidonin. Suuttuneena Hefaistos päätti auttaa Oinopionia. Hefaistos piilotti tämän maan alle, ettei Orion löydä häntä. Kelaidon palautettiin Hefaistoksen pajaan Lemnokselle. Orion jatkoi metsästystään. Hän hankkiutui yhteen metsästyksen jumalattaren Artemiksen kanssa Kreetalle. He metsästelivät yhdessä, kunnes Apollon, Artmiksen veli tuli mustasukkaiseksi. Sisar ei huomannut enää veljeään ollenkaan. Apollon päätti hankkiutua eroon koko Orionista ja samalla kostaa siskolleen Artemikselle. Kun Orion kahlasi ja vilvoitteli eräänä päivänä vedessä, niin, että veden pinnan yläpuolella näkyi vain hänen päänsä, tiesi Apollon tilaisuutensa tulleen. Hän näytti kaukaa rannalta Artemikselle Orionin päätä. Kaukaa rannalta katsottuna se näytti ajopuulta. Apollon sanoi, että taatusti ei Artemis nuolellaan osu noin kaukana olevaan ajopuuhun. Tottahan toki metsästyksen jumalatar siihen osui. Nuoli osui suoraan päähän ja Orion kuoli siihen paikkaan. Jumalatar päätti sitten nostaa hyvän ystävänsä ja metsästyskaverinsa taivaalle. Siellä hän yhä metsästää koira kulkien edellään.

 

Tärkeä koiran hahmo myöhemmin kristillistettiin. Siitä tuli kristillisen kirkon tiettävästi ainut tuntema koira-pyhimys eli Pyhä Guinefort. Guinefort oli vinttikoira, joka eli 1200-luvulla. Pyhän Guinefort koiran kultti on ollut erityisen vahva Ranskan Lyonin ja Marlieuxin alueella. Koira eli isäntänsä kanssa, vartioiden linnaa. Isännällä oli muutaman kuukauden ikäinen poika. Kun eräänä päivänä isäntä tuli metsältä, hän näki, että hänen poikansa huone olikin aivan verinen. Kehto oli tyhjä ja poikaa ei näkynyt missään. Koiran suusta valui verta. Hetkeäkään epäröimättä isäntä tappoi koiransa. Heti sen tehtyään hän havahtui sängyn alta tulevaan itkuun. Sieltä löytyi poika täysin ehjänä yhdessä käärmeen kanssa, joka koira olikin tappanut suojellakseen poikaa.  Kun isäntä huomasi kammottavan virheensä, hän katui ja hautasi rakkaan koiransa kiviseen hautaan. Hyvin pian tapahtuman jälkeen marttyyrikoiran haudalle alkoi ilmestyä kiitoslahjoja lähiseutujen asukkailta, joiden lapsia koira olisi näkyjen mukaan suojellut. Kirkko yritti kieltää turhaan lukemattomia kertoja pyhän koiran palvomisen ja pyhiinvaellukset sen haudalle. Kuitenkin vasta 1930-luvulla koira onnistuttiin peruuttamaan pyhimysluetteloista.

Isokoiran tulo taivaalle oli Antiikin Egyptiläisille iso asia. Se merkitsi Niilin tulvien alkua. On sillä merkityksensä meille eurooppalaisillekin. Se merkitsee kesän loppua, elokuuta, elonkorjuuta. Luonto antaa satonsa, mutta samalla kuolee. Talvi tekee tuloaan. Mätäkuulle onkin tyypillistä ilmaston vaihtuminen kesästä syksyyn.

Elokorjuuseen liittyy suuri riemu sadosta ja suuren työrupeaman päätöksestä. Sato on korjattu. Samalla siihen liittyy kaipuu väistyvään kesään ja talven tuloon. Mätäkuun päättymisen aikaan eli 24.8 Antiikin Roomassa pidettiin suuret juhlat. Päivän nimi oli Mundus Patet. Tuona päivänä ei saanut aloittaa mitään julkista työtä. Sana Mundus tarkoitti tuona päivänä nimenomaan kuolleiden maailmaa, Tuonelaa. Vanhan etruski tavan mukaan, jonka roomalaiset olivat perineet, kuolleiden maailman portti avattiin rituaalein kolmesti vuodessa: 5.10, 8.11 ja 24.8. Silloin vieritettiin Lapis Manalis eli Manalan kivi pois paikoiltaan ja kaikki kaupungit täyttyivät kuolleiden hengistä. Roomalaiset uskoivat syyssateiden alkavan tuolloin juuri siksi, että kuolleet toivat sateet mukanaan.

Kuvituksena on elonkorjuun kunnaiksi elokorjuu kuvia. Niin ne mätäkuun jutut. Sanonnalla viitataan kesäuutisiin. Sellaisiin, kun ei ole oikeasti mitään kerrottavaa!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat