Kukapa meistä ei olisi nauttinut toisten ihmisten katselemisesta? Monet kertovat matkoilla yhden suurimmista huveistaan olevan katukahviloissa istumisen. Niissä voi katsella maailman ja ihmisten suurta teatteria ikään kuin luvallisesti. Monet ystävistäni ovat kertoneet jopa keksivänsä tarinoita näkemiensä ohikulkijoiden elämään. He miettivät, mistä kukin tulee ja minne menee.

Elämä on siitä mielenkiintoinen näyttämö, että siinä katsojan ja esiintyjän rooli menevät jatkuvasti sekaisin. Silloin, kun me itsemme luulemme tarkkailevamme, ehkä juuri silloin joku tarkkailee meitä. Silloin, kun me luulemme, ettei meitä katso kukaan olemme itseasiassa täysin alasti. Sillä hetkellä me riisumme kaikki naamiomme ja olemme kaikkein haavoittuvampia.

Useimmat maat ovat viime vuosina kiristäneet valtavasti yksityissuojalakeja. Matkoilla olevien ihmisten nimiä ei saa sanoa toisten matkustajien kuulleen. Lääkäriasemilla ihmiset kutsutaan vastaanotolle numeroilla, ei nimillä. Monissa kaupungeissa on noussut suoranainen sota siitä, saako kadulle ja mihin sinne, laittaa valvontakameroita. Valvontaa vaaditaan turvallisuuden nimissä. Samalla joudumme kysymään, missä menee turvallisuuden, ja yksityisyyden raja.

Klassikkoteoksissa jo kymmeniä vuosia sitten puhuttiin ison veljen valvovasta silmästä. Sitä pelättiin ja kauhisteltiin. Samanaikaisesti on syntynyt jopa uusi ammattinimike: reality eli tosi-tv tähti. Kun muut suojelevat yksityisyyttään, toiset taas tienaavat leipänsä paljastamalla sen. On ihmisiä, jotka ovat tehneet koko elämästään näytöksen ja elävät tienaten jopa omaisuuksia myymällä yksityisyytensä. Se on yhden lajin prostituutiota. Latinan sana prostituere tarkoittaa laittaa esille.

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, jouduin miettimään paljon sitä, kuinka paljon laitan itseäni esille ja millä tavoin. Lähtökohtaisesti minun elämäni ei ole millään tavoin kiinnostavaa. Monien silmiin se voi näyttäytyä jopa tylsältä. Arkihan on arkea kaikilla. Sosiaalinen media on täynnä ystäviemme arkea. Se, mikä heidän elämästään saattaa tehdä kiinnostavaa, on se yksinkertainen tosiseikka, että he ovat ystäviämme. Mietin näin alkavan vuoden kunniaksi, miten jatkan blogini kanssa. Katselin monia muita blogeja. Monet seuratuimmista ovat juuri sellaisia, joissa ihmiset kertovat omasta elämästään kovinkin yksityiskohtaisesti. Pohdittuani asiaa, joudun toteamaan, että jatkan samoin kuin ennenkin. Kirjoitan vastakin ajatuksiani eri elämänilmiöistä. Minä toivon ajatukseni olevan kiinnostavampaa, kuin sen, että en juo kahvia vaan esimerkiksi tuoremehua.

Kyse on lopulta kuitenkin aina siitä kuka katsoo, kenen silmin näemme asioita. Minä en niinkään kutsu teitä katselemaan omaa taviksen elämääni vaan elämää minun silmieni kautta. On ollut ilo huomata, että niin moni lukee ja jopa rohkaisee minua kirjoittamaan lisää.

Näin monta sanaa käytin siihen, minkä voisin sanoa yhdellä ainoalla: Kiitos! Kiitos oikein kovasti, rakkaat lukijani!

Kuvissa tällä kertaa hetkiä paljaista ihmisitä: hetkillä, jolloin he eivät varmasti ajatelleet olevansa katseltuja. Kuvissa siis pieniä kurkistuksia maailman kiehtovalle näyttämölle!

 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat