Nunna kävelee ripeästi Krakovan katumaisemassa. Hänen takanaan olevat nuoret miehet pitävät käsiään lähes rukoilevassa asennossa. Ohikiitävä hetki, joka jäisi huomaamatta ilman kuvaa. Valokuvan voima on usein siinä, että se ehtii tavoittaa sen hetken, jota me omiemme silmiemme kanssa ehdi tavoittaa tai ainakaan tiedostaa. Nunnan kasvot jäävät piiloon. Me emme pääse edes kurkistamaan hänen silmiinsä. Ne peittyvät hänen päähineensä ja viittaansa alle. Juuri se, mikä ei silmille aukene on se, joka meitä eniten kiinnostaisi. Sellainen kirja tai kuva, joka aukeaa kokonaan, eikä jätä minkäänlaista mysteeriä ei ole kaikkein kiehtovin. Tämä kuva suorastaan lumoaa minut. Palaan siihen kerta toisensa jälkeen ja yritän kuvitella nunnan silmien värin ja kasvon piirteet. Hän on kiinnostavampi kuin taustan nuoret herrat. Hän on kiinnostavampi juuri siksi, ettei hänen kasvojansa näy. Taiteella ja uskonnolla on näyttänyt olevan sama tehtävä kautta vuosituhansien. Ne pyrkivät tavoittamaan sen, mikä ei ole tavoitettavissamme. Siinä on niiden suuri elinvoima.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat