Kirjoitukset avainsanalla vapaus

Se hetki, kun ihminen huomaa vapautensa olevan alisteinen sähköisille tiedotusvälineille, on kammottava. Kaikenlaiset koneet: älypuhelin, tietokone ja padi tuntuvat aluksi hienolta idealta. Ne helpottavat elämää ja säästävät aikaa. Niiden avulla voin tehdä töitä missä vaan ja milloin tahansa. Pikkuhiljaa, alkuhuuman jälkeen ne kuitenkin alkavat viedä enemmän ja enemmän aikaa elämästäni. Ihmiset: ystävät, työtoverit ja tuntemattomatkin soittavat milloin tahansa. Jos et vastaa heti, he lähettävät viestejä. Kun et vastaa niihin heti, he ovat jo huolissaan. Aika, kun vastasin puhelimeen, jos satuin olemaan kotona, tuntuu kaukaiselta. Nyt puhelin kulkee aina mukana.

Toki töiden tähden minun pitää ollakin usein tavoitettavissa. Mahdollisuus soittaa aina halutessa, on tullut oikeastaan myös vankilaksi. Pohdin myös oman vankilani ja toisten vapauden rajoja. Moni nimittäin sanoo, että voithan sinä vastata ja soittaa vain, kun itse haluat ja käyttää vapauttasi. Olen kuitenkin varma, että lukemattomat muut ovat samassa tilanteessa puhelimiensa kanssa. Minunkin soittoni voi olla heille väsymyksen hetkellä liikaa. Meille ihmisille itsekkyys on valitettavan tyypillistä. Itsekkyys on elämän kannalta toki välttämätöntä. Mutta sen rajan vetäminen, milloin vain minulla on oikeuksia ja muilla velvollisuuksia on lopulta hiuksen hieno, myös sähköisten kommunikointivälineiden kanssa.

Kuinka usein leikinkään ajatuksella, että heitän puhelimeni metsään. Siitä on tullut minulle ajatuksena symboli vapaudesta. Olen jo sillä asteella, että pidän puhelintani järjestään aina hiljaisella. Sen äänestä on tullut minulle kuin painajainen. Elämäni suuria juhlahetkiä ovat ne, jolloin olen sellaisissa maissa tai merellä niin, että puhelimessani ei ole linjaa. Ne ovat hetkiä, jolloin minun ei tarvitse olla kenenkään tavoitettavissa. Eikä minun tarvitse tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Hulluinta on, että jo tätä kirjoittaessani tunnen syyllisyyttä siitä, että paljastan olevani kovin epäsosiaalinen. Normaalisti minä kuitenkin pidän ihmisistä ja ihmiskontakteista. Minä pidän enemmän kasvokkain juttelusta kuin puhelimen kautta kommunikoinnista.  Nykyiset laitteet ja mahdollisuudet tuntuvat minusta orjuuttavilta. Välillä tunnen jopa tulleeni petetyksi. Minulle tarjottiin vapautta ja elämän helppoutta. Sen asemesta sain orjuuden. Toisinaan näen painajaismaisia kauhukuvia siitä, kuinka puhelin kasvaa korvaani tai käteeni kiinni.

Työnantajat vaativat usein työntekijöiltään tavoitettavuutta. Ennen hälytysajasta maksettiin, nykyisin ei. Olen jopa kokenut toisinaan puhelut omaa työtäni häiritseviksi. Jos minulle soitetaan kesken töitä vain siksi, että toisessa päässä puhelinta työn tilaaja haluaa tietää, onko kaikki hyvin, koen sen painostavaksi. Se osoittaa minusta jopa enemmänkin epäluottamusta kuin kiinnostusta.

Ymmärrän toki, että valinta on minun, aikuisen ihmisen. Mutta minä en elä yksin, vaan sosiaalisessa ympäristössä. Sosiaalinen ympäristö luo myös paineita, jotka ovat toisinaan vaikeita ratkaista. Elämämme tietoyhteiskunnassa on loppujen lopuksi vielä aika uutta. Varmasti olemme lapsen kengissä kaiken tämän keskellä, ja tulevaisuus luo uudet hyväksyttävät tavat ilman sosiaalisia paineita. Siihen saakka minun ja kaltaisteni täytyy vain selvitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämän liikennemerkin suunnittelija luottaa ihmisen lukutaitoon, mutta ei laskutaitoon. Kyltissä lukee monta raidetta edessä on.

Usein kuuluu puhuttavan uusavuttomista. Minäkin taatusti kuulun niihin, ainakin, mitä tulee kotitaloustaitoihini ja osaamiseeni keittiössä. Sellainen kuitenkin lähinnä kai vain hankaloittaa omaa elämääni. Siinä vaiheessa, kun uusavuttomuus ja maalaisjärki katoaa laajemmallakin alalla, se alkaa olla pelottavaa.

Ei ole montaakaan vuotta siitä, kuinka Euroopassa naurettiin Amerikan Yhdysvalloista tuleville uutisille. Joku oli muka kuivannut kissansa mikrossa, kun ei ollut lukenut missään, että niin ei saa tehdä. Poltettuaan suunsa jonkun hampurilaisketjun kahvin kanssa, oli kyseinen henkilö nostanut oikeusjutun firmaa vastaan, koska hän ei muka voi tietää, että kahvi on kuumaa, jos sitä ei kerrota. Kyseisen firman pahvimukeihin tuli siten kirjoitus: kahvi saattaa olla kuumaa. On varmasti aiheellista epäilläkin, että oliko ihminen todella niin hölmö, ettei tiedä kahvin olevan kuumaa vai oliko hän harvinaisen ovela. Ovelana hän ehkä huomasi tavan tienata, vaikkakin sillä kustannukselle, että hän tekee itsestään hölmön suuren yleisön edessä.

Suojelu yhteiskunnassa on hyvä asia. Välillä se menee niin pitkälle, että tunnen sen jo loukkaavan omaa älyäni. Kaiken vastuun siirtäminen hänelle, joka myy tai tarjoaa palveluita on minusta loukkaavaa kuluttajan kannalta. Kyllä palvelun tarjoaja minusta ihan aiheellisesti voi odottaa sitä, että aikuinen ihminen osaa käyttää omia aivojaan. Itseasiassa aivomme ovat kehittyneet evoluutiossa juuri siten, että olemme käyttäneet niitä. Myös erehdysten kautta oppiminen on yksi parhaista tavoista oppia.

Osa liikennemerkeistä ovat tuiki tarpeellisia, osaa voi ihmetellä. Eikö toisaalta ole hyvin loogista, että pinnat ovat liukkaampia sateella?

Liiallinen suojelu, paijaaminen ja päähän taputtaminen saa raivokäyräni nousemaan hyvin nopeasti. Minusta on kamalaa, jos aivokapasiteettiani epäillään jatkuvasti. Hyvän palvelun ja holhoamisen raja on loppujen lopuksi hiuksen hieno. Palveluala onkin taitoalaa, jos mikä.

Minua eurooppalaisena kiusaa se, että asia, jolle me itse nauroimme vielä kaksikymmentävuotta sitten, on nyt tavoittamassa meidät. Euroopassakin on ensimmäisiä oikeudenkäyntejä, jossa vaaditaan korvauksia samalla tyylillä: en tiennyt, te ette sanoneet, ette varoittaneet, jo käyty. Minusta se on pelottavaa, koska kannattaa aina muistaa se kolikon toinenkin puoli. Mitä enemmän me vaadimme itsellemme holhousta sen enemmän me tulevaisuudessa rajoitamme omaa vapauttamme. Me annamme lisää valtaa julkisyhteisölle omaa elämäämmekin koskien tekemällä itsemme tyhmäksi rahan tai korvauksen toivossa.  En tiedä onko mitään järkeä olla julkisesti tyhmä vain saadakseen siitä pieni korvaus.

Sivistymättömän ihmisen kohdalla tuskin auttaisi edes kyltti, joka kertoo, ettei jalkoja saattaa laittaa penkille.

 

Aiheelliset varoitukset ovat suotavia! Esimerkiksi ajatus siitä, että aikuinen ihminen ei osaa juoda, kun hänellä on jano, jos siitä ei muistuteta koko aikaa, on ihmeellistä. Samalla on tietysti luotu kokonainen ammattikuntakin: elämäntapa valmentajat. Ehkä se on yksinäisten ihmisten tapa luoda sosiaalista kanssakäymistä. Saattaa se olla myös statussymboli: minulla on varaa omaan elämäntapavalmentajaan. Mietin tätä evoluutio opin kannalta. Miten ihmeessä ihminen olisi kehittynyt apinasta koskaan ihmiseksi Homo Sapiensiksi: älykkääksi ja ajattelevaksi, jos hän olisi tarvinnut joka asiaan jonkun neuvomaan. Kyllä vaan, liiallinen elämäntapavalmennus saa minut epäilemään ihmiskunnan evoluution suuntaa tulevaisuudessa.

Eihän lapsikaan opi mitään, eikä kasva aikuiseksi, kuin yrittämällä ja erehtymällä. Kun erehtyminen estetään kokonaan, en ole varma sen terveellisyydestä! Meillä on aivot, olkaamme ylpeitä niistä. Paras tapa olla ylpeä omista aivoistaan lienee niiden käyttäminen. Maalaisjärki on kerta kaikkiaan hieno asia. Kaikilla muillakin asioilla on jo vuosittainen juhlapäivänsä. Minä toivon niin, että maalaisjärjen vuosipäivä on mahdollisimman lähitulevaisuuttamme!

Tähän on tultu. Ihminen ei ymmärrä, ettei jätteitä ja roskia saa laittaa koristekukkapenkkiin. Surullista!

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Vapaus on niin hieno sana, että siitä on heti  ensi ajattelemalla vaikea löytää mitään negatiivista tai pahaa! Vapaus ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen ja yksiselitteinen. Tietenkin jo siksi, että kunkin vapaus alkaa siitä, mihin toisen loppuu. Vapaalla kasvatuksellakaan ei ole enää niin hyvä maine, kun sillä oli aikoinaan. Juuri siksi, että liian vapaakasvatus unohtaa kunnioittaa muiden kanssaeläjien vapautta.

Orjuudesta vapautuminen on hyvä asia. Kuvassa orjuudesta vapautumisen muistomerkki Senegalissa.

 

Tällä hetkellä tapetilla on ollut paljon myös vapaakauppasopimus Yhdysvaltain ja Euroopan välillä. Siinä vapaudessa puhuttaa se, että voimakkaammat saattavat saada liian suuren vapauden sortaa tai ryöstää heikompiaan. Liian suurelta vapaudelta on syytä suojellakin.

Erittäin voimakasta keskustelua on käyty myös sananvapaudesta. Sana sensuuri kuulostaa heti pahalta, vapaus kuulostaa upealta. Jos sanan vapaus loukkaa syvästi toista se aiheuttaa myös sosiaalista syrjäytymistä ja jopa väkivaltaa.  Kysymys kuuluukin, voiko sananvapauden nojalla julkaista loukkaavia tekstejä, mutta myös voiko sananvapauteen vedoten syöttää valheita, muunnella totuutta tai häiritä yhteiskuntarauhaa?

Absoluuttinen vapaus voinee toimia vain sellaisessa unelmayhteiskunnassa, jossa aivan kaikilla kansanjohtajilla sekä kansalaisilla on korkea etiikka. Tällainen vapaus vaatisi meiltä täydellisen toisen ihmisen ja hänen tarpeidensa ymmärtämisen ja kunnioituksen niitä kohtaan.

Reservaatti ei ole eläimille vapautta, mutta voi suojella niitä.

 

Sensuuri ei ole ongelmatonta. Ensimmäinen kysymys on luonnollisesti, kuka saa sensuroida. Antamalla jollekulle sensuurioikeuden, myönnän samalla, että jossain kohtaa hänen täytyy olla keskimääräistä pätevämpi. Samalla tiedämme senkin, että sensuuri on hyväkin asia, jos se hoidetaan oikein. Kukapa haluaisi esimerkiksi lapsensa näkevän hillitöntä väkivaltaa tai julmaa ihmisoikeuksia loukkaavaa pornoa. Sensuuri suojelee lapsia esimerkiksi laittamalla alaikärajan elokuviin tai televisio-ohjelmiin. Kaikilla vanhemmilla ei kuitenkaan voisi olla pätevyyttä tähän.  Vanhempienhan pitäisi aina nähdä kaikki materiaalit ennen lastaan, voidakseen päättää, onko tämä hyväksi hänelle vaiko ei. Kaiken lisäksi me kaikki tiedämme, että aina äidit ja isät eivät ole parhaita päätöksentekijöitä lastensa puolesta.

Onko vapaus ja vankeus aina vastakkaisia? Alkaako toisen vapaus, siitä, mistä alkaa toisen vankeus?

 

Kaupan vapauden kohdalla nousee yhdeksi ongelmaksi se, mitä saa myydä? Vapautta rajoitetaan esimerkiksi sen tähden, että esineet saattavat sisältää myrkyllisiä aineita, irtoavia pieniä osia tai olla vaarallisia tai epäterveellisiä käyttäjälleen. Suomen kanssa kiihdyttää suuntaan jos toisenkin aina myös erilaisten päihteiden vapaus tai kielto: olipa kyse huumausaineista, tupakasta tahi alkoholista. Toisaalla on kanta, joku sanoo, että kyllä kullakin on vapaus tappaa tai sairastuttaa itsensä, miten haluaa. Kun yhteisistä verorahoista maksetaan sairaskuluja, kyse ei enää ole vaan yksilönvapauden ongelmasta vaan yhteiskunnallisesta asiasta.

Onko kulkurin vapaus aina hyvää vapautta?

 

Ympäri Eurooppa on noussut äänekkäitä kansanliikkeitä ja puolueita, jotka vaativat suoria kansanäänestyksiä, milloin mistäkin asiasta. He kyseenalaistavat edustuksellisen demokratian, jossa kansa äänestää edustajansa ja sitten he päättävät. Nämä liikkeet vaativat, että joka kerta kansa saisi äänestää kaikesta erikseen. Paitsi, että se on edustuksellista demokratiaa heikentävää, on myös nähty, että se on aikaa ja rahoja vievää. Italiassa lienee pidetty Euroopassa eniten kansaäänestyksiä, milloin mistäkin. Niiden kanssa on käynyt huonosti useasta syystä. Ensimmäiseksi usein kansa ei tiennyt koko asiasta mitään tai ei ymmärtänyt, mistä he äänestivät. Toisaalta poliitikoille maksetaan  työstä, johon liittyy päätöksenteko. Kun järjestetään kansanäänestyksiä, sen voi nähdä niinkin, että he pakenevat vastuutaan, eivät siis hoida hommiaan. Silloin voin kysyä, mistä he saavat palkkansa? Sen lisäksi Italiassa on jouduttu huomaamaan, että kansa ei jaksa käydä kuukausittain uurnilla. Äänestysprosentit ovat jääneet niin alhaisiksi, että kansanäänestys ei ole ollut lopulta pätevä. Äänestysten järjestäminen maksaa työtä ja rahaa. Kun äänestys ei edes ole pätevä, on siis kaikki mennyt hukkaan. Onkin aiheellista kysyä, onko vapaus äänestää joka asiasta erikseen mielekästä.

Ei ole absoluuttisesti hyviä asioita. Myöskään vapaus ei ole sitä. Kuinka paljon mieliimme vaikutetaankaan juuri mielikuvien avulla. Vapaus on mielikuvana positiivinen asia. Minusta sitä kannattaa miettiä hieman pidemmälle, ennekuin huutaa täyden vapauden puolesta!

Yhdysvallat käyttää sanaa vapaus usein propagandistisiin tarkoituksiin, milloin missäkin yhteydessä.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

KANSIKUVASSA SUOMALAINEN TOREADORS-YHTYE KONSERTTIMATKALLAAN ITALIASSA. HEIDÄN VAPAA-AJAN ASUNSA ILMAISEE HEIDÄN MUSIIKKIMAKUAAN, MYÖS ESIINTYMISLAVAN ULKOPUOLELLA.

Tämän niminen kappale soi radiossa 1980-luvulla. Ei varmasti kukaan osannut silloin ajatella, miten kammottavan todeksi tuo hokema tulevaisuudessa muuttuu. Me elämme sitä tulevaisuutta nyt. Se on hirvittävän totta kahdessakin mielessä. Ensinnäkin usein, liian usein meidän aatteemme näyttää olevan juuri vaate. Tai ainakin heijastamme kaiken energiamme vaatteisiin: niiden pukemiseen, niistä heijastuvaan sanomaan ja niistä pohtimiseen. Käytämme aivan järjettömän energiamäärän niinkin ulkoiseen asiaan, kuin vaatteisiin. Toisaalta me arvostelemme ja toisaalta me ihailemme niitä.

Amissit viettävät vanhanaikaista elämää ja pukeutuvat perinteisesti.

Me kaikki tiedämme, miten järjettömän paljon voi yksi pieni merkki merkitä esimerkiksi vaatteen hinnassa. Kaikki tiedämme myös sen, että samoissa tehtaissa, joissa valmistetaan näitä vaatteita, tehdään samanlaisia tai ainakin samankaltaisia, ilman merkkiä. Silti olemme valmiita maksamaan siitä pienestä merkistä paljon. Miksi? Koska sillä vaatteella on status, jonka se pieni merkki siihen tuo. Me haluamme sen statuksen hinnalla millä hyvänsä. Se kertoo siitä, että muut tarkkailevat vaatteitamme, lukevat niissä hintalapun, vaikka se ei niissä roikukaan. Voin vain toivoa, ettei arvomme ihmisenä ole sen viestin varassa.

Andalusialaiset rouvat kertovat rakkaudestaan maakuntaansa kohtaan pukeutumalla tyypillisen Andalusialaiseen asuun.

Luemme toki vaatteista muitakin viestejä. Me määrittelemme ihmisen moraalia, sivistystä ja ihmisarvoa vaatteiden kautta. Eurooppalaistyylinen pukeutuminen on selkeästi itseisarvo. Me tuomitsemme tietynlaisten vaatteiden käyttäjät. Ranska on ollut kaikkien huulilla ensin huivikieltoineen ja sitten uudenlaisine uima-asuineen. Jälleen kerran on syntynyt kaksi puoluetta. Molemmilla on selkeä ja ainut oikea mielipide asiasta. Joko ajatellaan, että ihan oikein. Kaikkien pitää Euroopassa käyttää eurooppalaista vaatetuskertaa. Jotkut ovat sitä mieltä, että yleensäkään ihmisen uskonto ei saa näkyä vaatteista julkisella paikalla. Toiset ovat sitä mieltä, että tietty uskonto ei saa näkyä Euroopassa. Pelkästään tämä on todella vaikea asia. Ensinnäkin millainen on lopulta Eurooppalainen asu?

Afrikkalaisten naisten asut ovat kauniita ja värikkäitä, mutta myös käytännöllisiä kuumassa ilmastossa.

Minun olisi vaikea kuvitella itseäni tällä pyylevän täti-ihmisen vartalomallilla tyköistuvaan minihameeseen tai vaikkapa goottirockareiden asuun. Meillä kaikillahan on oma persoonallinen tyylimme pukeutua. Minusta tuntuisi kammottavalta, että meillä olisi kaikilla samanlaiset uniformut. Kyse on siis vapaudesta. Toki alastomana ei saa kulkea, eli meillä on joku käsitys siveydestä, jota noudatamme, ja jota ei ainakaan yleisesti tai toistaiseksi kyseenalaisteta. Miten me voimme rajoittaa vapautta, joka koskee pukeutumista? Millä perustein me voimme sen tehdä, loukkaamatta vapauden yleistä periaatetta? Minä itse pidän toisinaan tuulisella säällä huivia. Korvani ovat kovin tuuliherkät. Jos me kiellämme huivit, kielletäänkö ne kaikilta vaiko vain toisilta? Euroopan maat ovat hyväksyneet ihmisoikeuden julistuksen, jossa luvataan kunnioittaa kaikkien ihmisarvoa uskontoon ja väriin ja rotuun katsomatta. Siis vaikkapa nyt huivikiellon pitäisi olla totaalinen, ei vain yhtä ihmisjoukkoa koskeva.

Yhtenäiset esiintymisasut tekevät esityksestä visuaalisesti kiinnostavamman.

 

Sitten meillä on myös mielipiteen vapaus. Mielipiteiden sensuroiminen kuuluu totalitaarisiin järjestelmiin. Se ei noudata demokratian pääperiaatteita. Olemmeko me valmiita luopumaan mielipiteenvapaudestamme, sanavapaudestamme ja demokratiastamme? Jälleen kerran tuskin me voimme rajoittaa vain yhden väestön osan vapautta.  Iso ongelma on myös se, että aatteen, uskonnon, mielipiteen ja ideologian riisuminen ei onnistu vaatteiden tapaan. Jos minä en pitäisikään ristiä kaulassani, en minä silti olisi vähemmän kristitty. Minä itsekin pidän toisinaan ristiä ja tosinaan en. En ole niinä päivinä vähemmän kristitty, kun minulla ei ristiä ei ole, tai toisina enemmän, silloin, kun minulla se on. Ihminen ei voi riisua aatetta kuin vaatetta pois itsestään. Jos minä vaadin jonkin vaatteen poistamista, mitä minä olen silloin ratkaissut? En yhtikäs mitään.

Buddhalaisuus ei poistu ihmisestä oranssin vaatteen riisumisella.

Sitten on se kolikon toinen puoli, josta moni ei halua kuullakaan. Valtiollakin voi olla nimittäin aate. Ranskassa heidän aatemaailmansa pohjaa pitkälle Ranskan Suuren Vallankumouksen aatteisiin. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat heille tärkeitä. Onneksi ovat, sillä ne ovat hienoja aatteita. Kysymys ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Joku jo tässä vaiheessa nimittäin jo varmasti huudahti. No niin, siitäs saitte: vapaus on vapautta käyttää millaista tahansa uima-asua. Meillä on nimittäin sellainenkin ilmiö kuin naisten vapautusliike. Se on tehnyt paljon työtä pitkällä aikavälillä. Suomalaiset syystä ovat ylpeitä esimerkiksi naisten äänioikeuden tulosta Suomeen niinkin varhain. Huivien ja tietynlaisten uima-asujen käyttäminen saattaa toki usein olla vapaaehtoista, tai ainakin näennäisesti vapaaehtoista esimerkiksi kasvatuksen kautta syötettyä. Usein kuitenkin olemme saaneet kuulla uutisia, joissa huiveja ja peittäviä vaatteita on käytetty juuri naisen vapauden estona. Ranskan suuren vallankumouksen aatteen mukaan, silloin uima-asu kielto on looginen, jos kyse on naisen vapauden rajoittamisesta sosiaalisella tasolla. Toisaalta meillä on vastassa yhden naisen ehkä ainut mahdollisuus päästä rannalle eli hänen vapautensa uida. Toisaalta meillä on vastassa yhteiskunnallinen, mahdollinen kategorinen sorronväline, jolloin sortaminen pohjaa sukupuoleen. Silloin kysymys kuuluu: voimmeko me sallia naisten sortamisen yhteiskuntamme sisällä? Siinä mielessä ne hauskatkin kuvat, joissa verrataan vaikkapa nunnia rannalla burkini-pukuisiin naisiin, eivät ole loppuun mietittyjä. Ainakin minun käsitykseni mukaan kaikki nunnat tai sisaret pukevat kyseisen asun aikuisina ja vapaaehtoisesti ilmaistakseen aatettaan, eli heillä kyse on puhtaasti mielipiteen vapaudesta. Toki joku saattaa pukeutua burkiniin tai huiviin samasta syystä.

Derwisheillä, suufijärjestöön kuuluvilla veljillä korkea hattu kertoo yhteydestä korkeampaan. Heille myös valmistusmateraali: aito lampaanvilla on symbolinen.

Ranskalla on aikamoinen ongelma ratkaistavanaan, samoin muulla Euroopalla. Me emme voi toisaalta luopua niin tärkeästä aatteestamme kuin vapaus. Toisaalta me emme voi koskaan lopettaa taistelemasta sen puolesta, että se vapaus kuuluu kaikille, sukupuoleen katsomatta. Tässäkin on näyttänyt tapahtuvan paradoksi. He jotka huutavat musliminaistenvapauden puolesta, unohtavat, että ehkä samalla he juuri rajoittavat sitä. Vapauden riiston symbolista tulikin vapauden symboli. Jälleen kerran keskiössä ovat vaatteet. Ihmisellä täytyy olla vapaus pukeutua siten kuin hän haluaa. Kukaan ei myöskään painostamalla saa, ei edes kotioloissa vaikuttaa siihen, miten ihminen pukeutuu.

Paitsi uskonnosta, voi asullaan kertoa kuulumisestaan kansallisuuteen ja oman valtionsa ihailusta.

Kaikkein eniten minua nykymaailmanmenossa huolestuttaa kuitenkin se, että me emme pelkästään suhtaudu vaatteisiimme kuin aatteisiimme, vaan se, että me myös suhtaudumme aatteisiimme kuin vaatteisiin. Olemme valmiita luopumaan aatteistamme liian helpolla. Me jätämme takin naulaan ja siinä samalla menivät kaikki periaatteemme, etiikkamme ja moraalimme. Suoraselkäisyyttä, sitä ei näy monenkaan valtion johdossa Euroopassamme. Toisaalta, jos itse käyttäydyn samoin, miten voin vaatia muuta valtionjohdoltakaan?

 

 

Joillekin, kuten tälle amerikkalaiselle herralle New Yorkissa pukeutuminen on tapa erottautua joukosta, kertoa yksilöllisyydestään.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat