Usein kuulee iältään enemmän kuin täysi-ikäisten toteavan, ettei heistä tule koskaan aikuisia. Internetissä on saatavilla testejä, joissa mitataan henkistä ikää tai hulluutta. Aikuiset ihmiset kiljuvat riemusta, kun saavat henkiseksi iäkseen kaksitoista vuotta tai hulluutensa asteeksi 70%.

Aikuisuudesta sekä järkevyydestä on tehty leikkimielisyyden vastakohta. Aikuisuus ja ikääntyminen koetaan täydellisenä vastakohtana ja huumori rikkaalle sekä hyvälle elämälle. Täysijärkisyys kuulostaa kaavoihin kangistumiselta, surulliselta, vähintäänkin raskasmieliseltä. Olemme kaikki nähneet ihmisiä, jotka vielä kymmeniä vuosia täysi-ikäisyyden saavutettuaan, todella ylpeänä toteavat: ei minusta aikuista saa!

Eihän kukaan kiellä aikuisia nauramasta, hulluttelemasta tai suhtautumasta huumorilla elämän eri tilanteisiin. Minä en edes usko, että pohjimmiltaan aikuisuuden pelossamme on kysymys tästä. Pelkäämme aikuistumisessa eniten vastuunkantoa. Me emme halua vastuuta itsestämme, toisistamme tai maailmasta. Joskus mietin, meneekö maailmalla siten, kuin menee, koska me olemme kaikki kuin kakaratarha, jossa aikuisuus on sama kuin tylsyys, ja vanhuus on halveksuttavaa. Ikääntynyt ihminen joutaa roskikseen. Siksi ei kannata ikääntyä tai ainakaan näyttää vanhenevansa. Yhä nuoremmat käyttävät huomattavia summia kasvojensa kaikkien ikääntymismerkkien ehkäisyyn ja peittelyyn. Kaikki olemme havainneet, että toisinaan ne keinot antavat lähinnä hullunkurisen vaikutelman.

Sanaa vanhuus kierretään. Siitä on tullut poliittisesti epäkorrekti ilmaisu. Senioripalvelut kuulostaa mukavammalta ja vähemmän pelottavalta kuin vanhuspalvelut. Sanonta: vanhuus ja viisaus, kuuluu menneeseen aikaan. Kylänvanhusten asema viisaina neuvonantajina miellettään päteväksi korkeintaan primitiivikulttuureissa. Kenelläkään ei ole aikaa kuunnella kokemuksen ääntä. On mukavaa tehdä kaikki samat virheet itse oli kyse yksilöllisestä tai valtiollisesta tasosta. Työpaikoilla kehutaan nuoria dynaamisiksi ja jaksaviksi. Se on tietenkin totta, mutta ilman kokemuksen tuoma viisautta (ah, kuinka kammottavan tylsän kuuloista) se dynaamisuus voi helposti johtaa harhateille. Silloin kaikki energia menee hukkaan. Lukemattoman moni suomalainenkin työpaikka on tämän saanut kokea, kun iäkkäämmät (lue kalliimmat työntekijät) saivat lähteä ja tuoda tilaa nuorelle energialle.

Kamalinta on, että opetamme lapsemme ja nuoremme tähän iäkkäiden halveksuntaan ja vastuun karttamiseen. Me palvomme nuoruutta ja vielä ylpeilemme siitä! Nuoremmat saattavat sanoa sen toisin. He saattavat kuuluttaa, että en halua tehdä mitään hapokasta. Hapokkaan eli kurjan tekeminen on merkki aikuisuudesta. Hyi, aikuisuus, sehän on se kammottava kirosana. On mukavampaa ulkoistaa kaikki vastuu toisille. On kivaa jatkaa huoletonta opiskelijaelämää, mieluiten ilman niitä opiskeluja. Koko elämän päämäärä on se, että on jatkuvasti kivaa. Siinähän se elämä mukavasti sujuu: odotellessa perjantaita ja vuosilomaa sekä viritellessä mesolankoja kasvoihin.

Olisiko aika kertoa kuuluvalla äänellä tuleville sukupolvillekin, että vastuunkanto ja pitkäjänteinen, minkä tahansa asian suorittaminen voi myös tuottaa mielihyvää? Vastuu tulevista sukupolvista, tietoisuus menneestä ja järkevä on kunniakasta. Se voi myös olla onnellista ja hauskaa. Hauska nimittäin ei ole vain järjettömyyttä ja älyttömyyttä. Älyllinen hauskuus voi olla moninkerroin kivampaa kuin järjetön.  Moni asia voi tuottaa älyllistä mielihyvää ja sen aiheuttama onnellisuuden tunne on pitkäkestoisempaa kuin ikuinen vappukarnevaali! Elämämmekin saattaa olla täydempää, jos elämme siitä nauttien myös arkipäivinä ja muulloin kuin loma-aikoina. Aikuisuus ei ole tylsää eikä nuoruus kadehdittavaa. Jokaisella ikäkaudella on hyvät ja huonot puolensa. Se, että me otamme vastaan ne kaikki hyvät ja huonot puolet ylpeydellä tekee elämästämme täyden. Vuodet kuluvat, emme me voi vuosia huijata kasvohoitoihin keskittymällä ja huutelemalla hulluuttamme maailmalle.

Minä olen aikuinen. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että olen aikuinen. Se ei tee minua huumorintajuttomaksi eikä surulliseksi. Minä kuljen vääjäämättömästi kohden vanhuutta. Minä en edes kuvittele pakenevani tai halua paeta vanhenemistani. Minä itse voin valita teenkö vanhuudestani hyvän ja tasapainoisen vastaanottamalla sen yhtenä osana elämän kulkua ja iloiten elämänkokemuksistani vaiko pelottavan mörön, jota yritän piilotella komeroon kuin luurankoa konsanaan. Minä en vaihtaisi yhtään päivääni pois. Minä en haluaisi takaisin nuoruuden epävarmuuttani. Jos en muista yhtä helposti asioita tai reagoi yhtä nopeasti kuin ennen, niin sen vastapainoksi, minulla alkaa hahmottua kokonaiskuvia kokemuksieni ja maailmalla oppimani kautta. Ymmärtäminen on yksi tämän hetkisen elämäni hienoimpia kokemuksia. Viisaus ei ole sama kuin äly. Viisaus on arvokkaampaa, syvempää ja kauniimpaa. Viisauden voi antaa, jos sen otamme vastaan, vain elämänkokemus. En tiedä saavutanko koskaan viisaudesta mitään, mutta kuljen sitä ja vanhuuttani kohden turvallisin mielin ja toiveikkaasti odottaen. Jos tämän kaiken hintana on muutama ryppy suupielessä, niin ei se minua ainakaan haittaa. Sitä paitsi rypyt ovat sympaattisia. Minä kieltäydyn häpeämästä ikääni ja pelkäämään ikääntymistä.

Ei vanheneminen ole vain luopumista, kuten meille uskotellaan. Se on myös saamista. Eikä muka jokainen kokemus ole lahja?Eläköön kaikki ikäkautemme! Ne kaikki ovat jokainen arvokkaita ja ainutlaatuisia.

Marco Peretton kuvat: Unkarilainen viulisti, soittaa koko elämänkokemuksellaan. Malagalainen pariskunta viettää jokavuotista fiestaa ylpeinä perinteistään. Beniniläiseltä kylävanhukselta on saattanut heiketä näkö, mutta ei terävänäköisyys. Etelä-Afrikkalaisen herran aurinkolaseissa kuvastuu ympäröivä maisema, vai olisiko se hänen elämänkokemuksensa?