Kirjoitukset avainsanalla taide

Pyhä Kristofer eli Cristoforos siis Kristuksen kantaja on kuvattu tässäkin tyypilliseen tapaansa jättimäisenä miehenä, joka kantaa Kristusta olkapäällään virran ylitse. Hänen suurikokoisuuttaan korostaa se, että hänellä on kävelykeppinään kokonainen puu. Pyhimyslegendan mukaan Kristofer palveli paholaista, koska oli luvannut palvella kaikkien voimakkainta. Paholainen laittoi hänet kuljettamaan ihmisiä virran ylitse. Erään kerran häneltä pyysi kyyti pieni poika. Keskellä virtaa pojan paino tuli niin valtavaksi, että Kristoferin jalat eivät kantaneet enää. Silloin hän ymmärsi löytäneensä Paholaistakin voimakkaamman. Kävi ilmi, että hän oli kantanut Kristusta. Tässä Francisco Gallegon teoksessa 1400-luvun lopulta on esitetty pyhiinvaeltajia, joiden ryhmää johdattaa munkinpukuinen hahmo. Pyhiinvaeltajilla on tyypillinen ajan pyhiinvaeltajien asu hattuineen ja viittoineen. Heidän läsnäolonsa maalauksessa korostaa maalauksen sanomaa, joka tässä on kääntymys. Pyhiinvaellus johdattaa kohden Jumalan valoa, Kristusta eli kääntymystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Angelo Puccinellin teos 1300-luvulta kuvaa Johannes Kastajaa ja Magdalan Mariaa. Johannes oli profeetta, joka eli erämaassa. Hänet tunnistaa taljasta, johon hän on pukeutunut sekä takkuisesta tukastaan. Johannes oli Samsonin tapaan nasareeni, jonka voima oli hänen hiuksissaan. Johanneksen sormi on usein pystyssä. Se kertoo, että on vain yksi Jumala ja että Jumala on läsnä juuri nyt. Magdalan Maria on selkeästi Raamatun syntinen nainen. Hänen hiuksensa ovat sitomatta ja korvakorut ovat suuret. Toisaalta katolisen ajattelun mukaan Magdalan Maria oli myös Martan sisar, joka voiteli Jeesuksen jalat, tämä ruokaillessa Simon Fariseuksen talossa. Tässäkin Magdalan Maria pitää öljypurkkia kädessään. Magdalan Marian viitta on usein punainen. Se muistuttaa Jeesuksen verestä, joka puhdisti jopa hänen kaltaisensa syntisen naisen synneistään.

Santiago de Compostelan kaupungin Kiirastulihenkien kirkon julkisivussa on 1500-luvulta peräisin oleva reliefi. Nimenomaan Espanjan kiirastulihenkien kultti on ollut perinteisesti hyvin vahva. Kiirastuli ei ole Helvetin tapaan lopullinen vaan se on puhdistava tuli, jossa kukin on syntiensä määrän ja laadun mukaan ennen pelastumistaan. Kiirastulessa palavien miesten ja naisten katseet sekö eleet kuvaavat, nöyryyttä, katumusta ja vahvaa toivoa.

1600-luvun espanjalaisessa Pyhää kolminaisuutta kuvaavassa reliefissä Isä Jumala pitelee käsissään maailmankaikkeutta.Palloa pitelee sormet, jotka on jaettu symbolisesti. Kaksi sormea kiinni toisissaan kuvaavat Jumalan pojan kahtalaista luonnetta. Pikkurilli ja etusormi ovat maa ja taivas, ja samalla  Uusi ja Vanha Testamentti.   Toisella kädellään hän ohjaa pelastusta maanpäälle. Hänellä on kädessään kellomainen, kuin kankaasta tehty esine, josta lähtee ketju maata kohden. Hän antoi poikansa maailmaan uhrattavaksi. Jeesuksen siunaavassa kädessä oleva tyypillinen asento, jossa on kolme sormea pystyssä ja kaksi taitettuna muistuttaa kirkon kahdesta perusopista: Kolme sormea on Pyhä kolminaisuus ja kaksi taitettua muistuttavat siitä, että Jeesus oli ihminen sekä Jumala. Ylimpänä on Pyhää Henkeä kuvaava kyyhkynen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
Joulukuu
2016

Kategoriat