Rafael Taveran vuonna 1920 maalaama Tunjan Pyhän rukousnauhan kappelia kuvaava maalaus on hyvä pohdiskelun pohja. Ensinnäkin sen edessä voi pohtia, mikä on taideteoksen ja kopion tai tallenteen raja. Jos minä otan käsipuhelimellani kuvan kappelista, jossa olen matkallani. Se kuva ei luonnollisestikaan ole taidetta. Jos minä piirrän tai maalaan kappelissa muistiinpanona itselleni muistelman kappelista, ei sekään ole taidetta. Taide ei ole riippuvainen tallennusmateriaalista. Sekä valokuva että maalaus voivat olla taidetta. Taiteeksi kuva tulee päämäärän ja näkökulman kautta. Siitä päädymmekin seuraavaan tarkkailun aiheeseemme. Näkökulma teokseen on hienosti harkittu. Tarkastelupiste on hieman viistottain. Kuvan oikealla laidalla rajaus on tiukasti seinässä kiinni. Toisella puolella kuvaa meille paljastetaan osa ovesta ja lehteristä. Yläpuolen holveista etummainen on katkaistu. Se saa meidät ajatuksellamme jatkamaan tilaa. Kappelin alttarilla on kuvattuna Marian kertomus. Sieltä on helppo erottaa Marian ilmestys, Marian ja Elisabetin kohtaaminen ja Jeesuksen vienti temppeliin. Alttarin edessä on patsas, joka esittää Mariaa, joka pitelee sylissään Jeesusta. Lattialle heijastuu kaunis valokuvio.

Kuvaa paremmin katseltua käy selväksi, että sen pääasiallinen aihe on valo. Sen ajatuksen johdattamana voimmekin siirtyä aiheesta tulkintaan eli sanoman lukuun. Taideteoksessa on aiheen lisäksi sanoma. Aiheen olemme jo selvittäneet. Se on kappeli Tunjassa. Tekotavan, aiheen rajaamisen ja korostusten avulla voimme siirtyä miettimään sanomaa. Tässä teoksessa valo korostuu. Sitä tulee oikealla olevasta ikkunasta ja vasemmalla olevasta ovesta. Valot kohtaavat toisensa lattialla ja korostavat alttarikaidetta ja alttaria. Kristinuskon keskeinen ajatus on se, että Jumala on valo. Voimmekin päätellä, että teos on sanomaltaan uskonnollinen. Se saattaa tavoittaa kristinuskon keskeisimmän sanoman jopa paljon paremmin kuin aiheessa oleva, Marian elämästä kertova teos sarja itse kappelissa.