Bronzino maalasi Pygmalionia ja Galateéta kuvaavan teoksensa vuonna 1530. Teos kuvaa kohtausta, jossa Kyproksen kuningas Pygmalion uhraa rakkauden jumalattarelle Venukselle, jotta tämä herättäisi henkiin Galateéta kuvaavan patsaan, jonka hän oli itse veistänyt. Pygmalion oli taitava kuvanveistäjä. Hän teki niin kauniin patsaan, että hän rakastui lopulta siihen itse. Lopulta hän pyysi Venusta antamaan elämän tekemälleen patsaalle. Näemme teoksessa härän, joka palaa taustalla, uhripöydällä. Pygmalionin hahmo on ajalleen tyypillisessä, kristillisessä rukousasennossa. Hän on polvistunut ja hänen kätensä ovat ristissä. Hän anoo vahvasti ja koko kehonsa voimalla jumalatarta antamaan hengen patsaalle. Pygmalionin edessä on hänen veistäjän vasaransa. Galateé-patsaan, joka vielä seisoo alustallaan, mutta on jo muuttumassa naiseksi, takana on pöytä, jossa ovat veistämiseen käytetyt taltat. Venus-jumalattaren alttarin reliefeissä eli kohokuvissa näemme Pygmalonin patsaansa kanssa.

Kun maalauksen katsoja on tunnistanut aiheen, on aika siirtyä sen sanoman tulkitsemiseen. Tällä kertaa sanoman jäljille johdattaa meidät teoksen maalaamisajankohta. Renessanssi on aikaa, jolloin taide muuttuu käsityöstä tieteen kaltaiseksi, arvostetuksi alaksi. Käsillään töitä tekeviä kuvanveistäjiä alettiin pitää enemmänkin ajattelijoina. Todellinen taideteos syntyi päässä, kädet tekivät ajatuksen vain konkreettiseksi. Renessanssi oli aikana jolloin ihmisen tärkeimpänä kykynä pidettiin juuri hänen kykyään ajatella ja luoda.

Ensimmäinen taideakatemia perustettiin Firenzeen seuraava Bolognaan. Niissä koulutettiin taiteilijoita, joita aiemmin oli koulutettu kisälleinä pajoissa. Nyt heistä tulikin yliopistokoulutuksen saaneiden kaltaisia. Vuonna 1530, jolloin tämä teos on tehty, ensimmäisen  Akatemian perustamiseen kului vielä hieman  aikaa, mutta ajatus taiteilijoiden oppineisuudesta oli jo ilmassa.

Tämä teos onkin taiteilijan tekemää propagandaa taiteilijoiden puolesta. Taiteilijat ovat niin taitavia, että he kykenevät luomaan lähes jumalan kaltaista. Tässäkin ihminen kuitenkin muistaa vielä nöyryytensä. Tästä muistutetaan aiheenvalinnalla ja sen esityksellä. Pygmalionkin joutuu pyytämään jumalattaren apua lopulliseen henkiin herättämiseen. Ihminen, taiteilijakaan ei pyri kilpailemaan jumalan kanssa, vaikka teos ylistääkin ihmisen luovuutta ja kykyä. Ihminen on jumalan kaltainen, mutta jää ihmiseksi. Nöyryys elämän ihmeen edessä säilyy.