Kirjoitukset avainsanalla raha

Vaikka tykkään eniten uusista vaatteista, hankin välillä päällepantavaa myös käytettynä. Mieluiten asioin Facebookin kirpputoriryhmissä, koska en nauti penkomisesta perinteisillä kirpputoreilla tai UFFilla. Niissä esillä oleva hylätyn tavaran paljous vain masentaa minua.

Nettikirppiksillä on samat edut kuin nettikaupalla yleensäkin: asiointi on mahdollista mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja omalta kotisohvalta. Myös ongelma on sama: vaatteen istuvuudesta ei voi olla etukäteen ihan varma. Hinnat ovat kuitenkin yleensä sen verran edulliset, ettei haittaa, vaikka tulisi hutikin. Sopimattoman ostoksen voi aina palauttaa kiertoon, joskin siitä on oma vaivansa.

Olen jäsen useassa Facebook-kirppisryhmässä, mutta selailen nykyään säännöllisesti vain kolmen ryhmän antia. Ostoksia olen tehnyt kymmenkunta kertaa. Myynytkin olen paljon, mutta sen on hoitanut pääasiassa nuorempi sukupolvi.

Ryhmiä löytää Facebookista kirjoittamalla hakukenttään esimerkiksi ”kirpputori”. On esimerkiksi minimalistien oma vaatekirppis, naisten urheiluvaatekirppis ja useita kenkäkirppiksiä. Kun olet löytänyt kiinnostavan ryhmän, voit pyytää jäsenyyttä sen Facebook-sivulta.

Paikalliset FB-kirppikset voivat olla hyvinkin vilkkaita. Ryhmien nimet ovat yleensä muotoa X:n seudun Facebook-kirppis, X:n FB-kirppis tai X kierrättää. Ryhmissä myydään kokemukseni mukaan pääasiassa pienikokoista nuorisomuotia. Tavaraa (myös muuta kuin vaatteita) on valtavasti ja se on useimmiten niin huonosti jäsenneltyä, että oikeankokoisten vaatteiden löytäminen on vaikeaa.

Merkkivaatteita aikuisille ja Aikuisten merkkivaatteet ovat esimerkkejä valtakunnallisista ryhmistä. Merkkivaatteet-sanaa ei tässä tarvitse ottaa vakavasti, koska ryhmissä myydään käytännössä mitä tahansa vaatteita (säännöistä piittaamatta). Joka rätissähän jokin merkki on. Mukana on kuitenkin myös ihan oikeita merkkivaatteita. Myyntiartikkelit on kansioitu koon mukaan, ja myös isoja kokoja löytyy. Käyttömukavuudesta ja rajatummasta valikoimasta joutuu maksamaan: hinnat ovat noin viisinkertaiset paikallisiin ryhmiin verrattuna.

Mitä rajoitetumpi myyntiartikkeleiden joukko on, sitä lähempänä FB-kirppishinnat voivat olla uuden tuotteen hintaa. Kaino-vaatteiden kirpputori on tästä hyvä esimerkki. Kaino-mekko maksaa uutena  täydellä hinnalla yleensä yli 200 euroa, ja alennusmyynnistä voi saada tunikan 70 eurolla. Facebook-kirppiksellä mekon hinta voi olla  60-70 euroa ja tunikan noin 40 euroa. Käytetystä Kainosta saa kirppiksellä siis vähintään neljänneksen, joskus jopa puolet ostohinnasta. Olen myynyt ryhmässä kolme pieneksi jäänyttä vaatetta, jotka menivät kaupaksi samana päivänä ilman tinkimistä. Kaino on selvästi vaatekaupan Mercedes Benz!

Etenkin juhla- ja muita mekkoja kannattaa ostaa käytettyinä, koska ne myydään usein eteenpäin vain muutaman käyttökerran jälkeen. Siten ne ovat vielä ihan siistejä saapuessaan seuraavalle omistajalle.

Paikkasin kesämekkovajeeni hankkimalla Aikuisten merkkituotekirppari -ryhmästä neljä mekkoa. Huomasin, että samalla myyjällä oli tarjolla kymmenkunta mekkoa, jotka näyttivät olevan samaa kokoa. Kysyin yhden mekon mitat, ja kun ne täsmäsivät, ehdotin pakettihintaa. Valitsemieni neljän vaatteen pyyntihinnat olivat yhteensä 150 euroa, ja tarjosin satasen. Ilokseni myyjä hyväksyi tarjouksen, koska pääsi eroon useammasta vaatteesta kerralla ja säästi kolmet postimaksut.

Ryppysifonkinen NoaNoa-mekko (ei kuvissa) oli kokoa L ja aivan liian pieni. Se palaa kierrätykseen.

Globalin sauvakuvioinen mekko on klassinen kotelo, jota katselin kaupassakin aikanaan. Se istuu kuin hansikas, mutta minulla tuskin on kovin paljon käyttöä tällaiselle astetta virallisemmalle kesämekolle. On sellainen silti hyvä olla. Ruskea pellavableiseri sopii sen kanssa hyvin.

Kukallinen, joustava Jackpot-trikoomekko on vatsan kohdalta niin slimmattu, etten olisi ostanut sitä kaupasta. Vatsamakkarat paljastuvat kaikille, jotka viitsivät katsoa. Käytän mekkoa silti, koska pidän sen vesiputouspääntiestä ja heilahtelevista helmoista, ja trikoo on mukavan pehmeää iholla. En menisi se yllä  tärkeään työtapaamiseen, mutta tavalliseen työpäivään ja kaupassa käyntiin olen sen kelpuuttanut. Olen käyttänyt sen kanssa kermanvalkoista, lyhyttä neuletta.

Neljäs, asukuvissa esittelemäni valekietaisumekko on merkiltään myöskin NoaNoa ja kokoa L. Malli on kaunis, mutta mekon materiaaliksi sopisi paremmin trikoo kuin kudottu kangas. Se on lievästi hankala pukea, koska vyötärön kohta ei jousta yhtään, ja se pitää ehdottomasti silittää, mikä ei ole ihan helppo tehtävä.

Runsaan poimuttelun takia vaate näyttäisi paremmalta kaksi numeroa pienempänä, mutta olen yhä vain heikkona juuri tällaisiin. Yllätyn, kun en näytäkään kuvissa yhtä hoikalta kuin kolme vuotta sitten, mutta koetan tulla sen asian kanssa toimeen. En halua pukeutua pelkkiin telttoihin, vaikka olenkin ylipainoinen.

Maksoinko mekoistani sittenkin liikaa? Olisiko saanut vastaavat edullisemmin perinteiseltä kirppikseltä tai UFFista? Mahdollisesti. Ehkä olisin saanut samaan hintaan täysin uudetkin mekot alennusmyynneistä. Yhtä helppoa ja vaivatonta se olisi tuskin ollut.

--

Päivän kuvat: Kirppismekkojeni väriskaala on yhtenäinen beigestä harmaan kautta mustaan.

Kommentit (1)

Marke S
1/1 | 

UFF:lta saa toki edullisemmin kuin sinun ostoksesi olivat, mutta harvoin pääsee siellä niin hyville apajille, että olisi ihan vastaavia tuotteita saatavilla kuin sinun ostoksesi. Minä ainakin olisin tuohon suoritukseen oikein tyytyväinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kesän tulo saa minut nykyisin aina ajattelemaan kuolemaa. Johtunee siitä, että anoppini elämänlanka katkesi 1. kesäkuuta kolme vuotta sitten. Hän on toistaiseksi ainoa ihminen, jonka hiipumisen olen nähnyt viimeisiin tunteihin asti.

Minua kiinnostaisi kovasti tietää, milloin kuolen ja mihin. Kaikkein eniten kiinnostaa kuitenkin, kuolenko ennen kuin puolisoni. Ja hämmästelen kovasti, etteivät muut halua tietää.

Suomalainenkin media kertoi aiemmin keväällä tutkimuksesta, jossa yhteensä 2 000 saksalaisilta ja espanjalaisilta kysyttiin, haluaisivatko he tietää etukäteen tietyistä myönteisistä ja kielteisistä asioista. Kävi ilmi, että 85-90 prosenttia ihmisistä ei halua tietää kuolinsyytään, kuolinajankohtaansa eikä myöskään puolisonsa kuolemaa tai avioeroaan.

Tutkimuksesta kertoi ja sitä pohti myös bloggarikollega Petri Riikonen Potilaan lääkärilehdessä (klikkaa tästä.) Petrin kannalle antaa erityistä painoarvoa se, että hän on tiedetoimittaja ja työkyvyttömyyseläkkeellä MS-taudin takia. Hän ei halua tietää ja arvelee, että sillä voi olla jotakin tekemistä kuolemanpelon kanssa.

Kyllä minäkin pelkään kuolemaa. Huoltani kuitenkin helpottaisi, jos tietäisin, miten käytännön asiat järjestyvät sen jälkeen. On iso ero sillä, kuolenko tänä vuonna, 10 vuoden vai 20 vuoden kuluttua, ja sillä, missä järjestyksessä minä ja läheiseni täältä lähdemme.

Olisi todella hienoa tietää, ehdinkö maksaa putkiremonttilainani pois elinaikanani.

Olen juuri ottanut lisää pankkilainaa putkiremontin takia, ja olisi todella hienoa tietää, ehdinkö maksaa sen pois elinaikanani. Jos en ehdi, jäljelle jäävät voivat ajautua taloudellisiin vaikeuksiin. Puolisoni joutuu mahdollisesti myymään kotinsa liian suuriksi kohoavien asumiskustannusten takia.

Minulla ei ole biologisia lapsia, mutta vanhempani ovat yhä elossa. Jos kuolen ennen heitä, esimerkiksi vaikkapa jo tänä kesänä, perintöosuus, joka olisi muuten ollut tulossa minulle, jaetaan sisarusteni kesken. Kyllä vain, kuulun tosiaan niihin luopioihin, jotka kärkkyvät vanhemmiltaan perintöä. Jokainen perinnöksi kenties joskus saatava ropo tulee auttamaan remonttilainan maksussa. Jos perintöä ei tule, ei tule helpotustakaan.

Jos minulla kuollessani ei olisi testamenttia, vanhempani tai sisarukseni perisivät minut, ja jälleen puolisoni olisi vaarassa menettää kotinsa (toki hän voisi vedota lesken asumisoikeuteen). (Myöhempi korjaus: Näin voisi käydä, jos olisimme avoliitossa. Olemme kuitenkin avioliitossa, joten jos kuolen naimattomana, puolisoni perisi minut, jos testamenttia ei olisi.)

Minulla tietenkin on testamentti. Sen laatiminen olisi ollut paljon helpompaa, jos olisin tiennyt, missä järjestyksessä kuolemme. Kun en tiedä, piti varautua kaikkiin mahdollisiin kombinaatioihin. Se oli niin vaikeaa, että saimme viime syksynä vain testamentin valmiiksi. Edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto odottavat edelleen putkiremontin jälkeistä aikaa.

Myös perijättären kannalta sillä on merkitystä, onko lainaa vielä jäljellä, kun kuolen.

Toivon, että eläisimme reilusti yli 70-vuotiaiksi ja puolisoni kuolisi ensin. Remonttilaina olisi  siinä kohtaa jo valtaosin maksettu, eikä minulla olisi mitään hätää, vaan voisin elellä leskenä niukkaa, mutta mukavaa elämää. Jos lainaa vielä olisi, pitäisi neuvotella pankin kanssa jokin järjestely, jonka turvin voisin jatkaa asumista kotona.

Jos kuitenkin minä kuolen ensin, kotimme omistusoikeus siirtyy testamentin nojalla tietylle nuorelle naiselle, ja puolisoni saa asunnon hallintaoikeuden. Hän voi jatkaa asumista kotona, mikäli selviytyy yhtiö- ja rahoitusvastikkeesta. Se ei ole niin sanottua, koska hänen eläkkeestään on tulossa erittäin pieni.

Lisäksi perijättären pitäisi selviytyä perintöveroista ja mahdollisesti jäljellä olevasta lainaosuudesta. Näin ollen hänenkin kannaltaan sillä on paljonkin merkitystä, millä vuosikymmenellä kuolen.

Jos kuolen tapaturmaisesti, voin elää siihen saakka vailla huolta ja murhetta.

Kyllä minua kiinnostaa sekin, mihin kuolen. Jäänkö auton alle, saanko massiivisen aivoveritulpan tai -verenvuodon vai tuuperrunko dementikkona hankeen? Kuolenko kerralla vai jäänkö kitumaan?

Jos tietäisin kuolevani tapaturmaisesti tai muuten äkillisesti, voisin elää vailla huolta ja murhetta. Sehän nimittäin vasta ikävää olisi, että ensin kantaisi syyllisyyttä joka jäätelölusikallisesta ja viinilasillisesta, ja sitten vielä kituisi niiden seurauksena jonkin itse aiheutetun elämäntapasairauden kourissa.

Todennäköisin kuolinsyyni on tilastojen ja elintapojeni valossa aivoveritulppa, koska verenpaineeni on koholla ja tykkään makkarasta. En myöskään pysty enää harrastamaan liikuntaa niin paljon, että siitä olisi suojaksi. Olisi hienoa kuolla saappaat jalassa - sehän taitaa olla aika yleinen toive - mutta valitettavasti asun aika lähellä keskussairaalaa. Jos saan tulpan jo lähivuosina, jään todennäköisesti henkiin ainakin joksikin aikaa. Pitäisi nähtävästi muuttaa kauemmas metsään.

Puolisoni pitää minua jo menetettynä tapauksena. Hän on todennut, että jos eläisimme muinais-Suomessa, karhu olisi saanut minut kiinni jo toissa talvena ja hän olisi leski. Näin ajatellen elän joka päivä jatkoajalla.

Taitaa olla varmuuden vuoksi parasta elää kuin viimeistä päivää.

--

Päivän kuvat: Orvokeita.

Kommentit (4)

Seniorin sessio
Liittynyt18.10.2015
1/4 | 

Blogisi pisti minut kommentoimaan tähän asiaan. Ensinnäkään minä en halua tietää milloin kuolen, se aiheuttaa vaan sen minkä kaikki ennustukset tekevät, että sitä rupeaa odottamaan.  Aika kuluu nopeasti ja verenpaine nousee kun aika lähestyy. Myös pelko, ainakin minulla, lisääntyy. Enkä tarkoita sillä sitä, että pitäisi ikuisesti elää, vaan sitä kun ei tiedä mitä toisella puolella on, vaikka uskonkin jälleensyntymiseen.  Ainoa toiveeni kuolemisestani on, että haluaisin kuolla nukkuessa tai kauniisti ilman mitään kipuja. 

Se mitä kuolemani jälkeen tapahtuu ei ole enään minun murheeni. Ei ole perintöä mitä jättää jälkeläisille. 

Minua jäi vaivaamaan miksi sinun vanhempasi ja sisaruksesi perisivät sinut jos miehesi eläisi ? Eikös puolisio peri, hän on kuitenkin lähin omainen ?

Hyvää elämää sinulle  ja hyvää kesää.

Maija-Liisa

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/4 | 

Kiitos Maija-Liisa! Ja tosiaan sotkeennuin omaan näppäryyteeni. Kyllähän aviopuolisoni tosiaan olisi perijäni, jos kuolisin ilman testamenttia. Jos olisimme avoliitossa, vanhempani tai sisarukseni perisivät. 

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
3/4 | 

Maija, taidat edustaa tässä asiassa vähemmistöä, kuten lainaamasi tutkimuskin kertoo. Oma kokemukseni ihmisten näkemyksistä on samanlainen. Itsekään en todellakaan halua tietää, paljonko on elinvuosia jäljellä, vaikka käen kukunnasta vuosia laskenkin. Jos asian tietäisi, itseään toteuttava ennuste voisi toimia. Sisareni esimerkiksi, joka kolme vuotta sitten kuoli aivosyöpään ei halunnut edes siinä vaiheessa ennustetta elinajasta. En usko, että kyse on välttämättä kuolemanpelosta, pikemminkin elämisen halusta. Minusta onnellisinta olisi, jos pystyisi elämään jokaisen päivän niin hyvin kuin se olisi viimeinen, eikä lykkäisi haluamiaan asoita jonnekin tulevaisuuteen.

Aurinkoisia ja inspiroivia elonpäiviä sinullekin! Anjakaarina
http://www.etlehti/blogiyhteisö/anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

JattaM
4/4 | 

Onpas mielenkiintoisia pohdintoja. Itseäni saattaisi jopa rauhoittaa tieto että kuolen esim 5 vuoden kuluttua. Toisista huolehtivaksi kasvatettuna ehkä uskaltaisin tuon luvassa olevan loppuajan elää siitä täysillä nauttien. Tosin en usko, että kukaan taikka mikään pystyy kenenkään jäljellä olevaa elinikää ennustamaan tuota AnjaP:n mainitsemaa käen kukuntaa täsmällisemmin :).

Tiedän, että pankit kilpailevat hyvällä, henkilökohtaisella palvelulla, jossa virkailija muistaa lasten ja lastenlasten syntymäajat ja onnittelee puolison pyöreiden vuosien johdosta. Minulle erinomaista palvelua on kuitenkin se, että sain yli 20 000 euroa remonttilainaa käymättä kertaakaan pankissa. En todellakaan tunnistaisi kadulla henkilöä, joka asian hoiti. Eikä hän minua.

Taloyhtiön putkiremontti maksetaan koko talon remontin päätyttyä, koska remontin lopullinen hinta on tiedossa vasta silloin. Talomme remontti päättyy vasta ensi talvena. Asuinneliöiden mukainen osuuteni remontista tulee olemaan noin 60 000 euroa. Sillä saan perustasoisesti varustellut kylpyhuoneen ja pikkuvessan, valokuidun, uuden sulaketaulun, joka mahdollistaa lisää sähköä huoneistoon sekä osuuteni koko yhtiön töistä eli rappukäytävää pitkin meille tulevista johdoista ja putkista sekä uudesta talon saunasta.

Taloyhtiö ottaa remontin maksua varten valtaisan lainan. Me osakkaat sitten maksamme sitä hiljalleen kuukausittain pääomavastikkeen muodossa. Toinen vaihtoehto on maksaa koko oma osuutensa kerralla pois taloyhtiölle ja ottaa vastaava summa omaa pankkilainaa. En ole vielä päättänyt, kumman tavan valitsen.

Koska tämä on viimeinen remontti, mihin minulla on tässä elämässä varaa, tehdään se kunnolla.

Tarvitsen kuitenkin remonttilainaa jo nyt, koska perustaso ei minulle riitä, vaan kylpyhuonettani isonnetaan. Urakoitsija laskuttaa tekemänsä lisätyöt heti saatuaan ne valmiiksi eli heinäkuussa. Rahaa kuluu myös kaakeleiden, tapettien, mittojen mukaan teetetyn peilikaapin ja monenlaisten pikkutarvikkeiden ostoon.

Koska remontissamme kaadetaan yksi seinä ja toisen seinän oviaukkoa laajennetaan, se ulottuu väkisinkin myös kylpyhuoneen viereisiin tiloihin. Siten eteisen ja yhden makuuhuoneen seinäpinnat ja katot on ihan pakko viimeistellä.

Ja kun alkuun päästään niin antaa mennä myös päämakuuhuoneessa. Siellä jätettiin edellisessä remontissa katto maalaamatta. Erhe paikataan nyt ja samalla seinäpinnat tapetoidaan tai maalataan.

Tämä kaikki tulee maksamaan noin 20 000 euroa, kun valinnat on tehty mieltymykset edellä. Makuni kallistuu kalliiseen ja kestävään. Koska tämä on todennäköisesti viimeinen remontti, mihin minulla on tässä elämässä varaa, tehdään se kunnolla.

Tietyssä iässä en mielestäni enää ole pankin asiakkaana parasta A-ryhmää.

Käytän työaikani mielelläni työntekoon. Siksi tein lainahakemuksen pankin verkkosivuilla jonakin viikonloppuna heti, kun urakoitsija oli antanut ensimmäisen arvion seinän kaatamisen hinnasta. Seuraavalla viikolla minulle soitettiin. Keskustelimme virkailijan kanssa tilanteestani ja eri mahdollisuuksista hoitaa se lainalla.

Minulla oli vielä jäljellä vanhaa asuntolainaa, jonka korko hipoo nollaa. Yhdistettäisiinkö uusi remonttilaina siihen? Entä millä ehdoilla saisin rahaa myös taloyhtiön lainaosuuteni maksuun? Virkailija lupasi selvittää asiaa ja sovimme seuraavat puhelintreffit viikon päähän.

Kävi ilmi, että lainsäädäntö estää remppalainan ja vanhan asuntolainan yhdistämisen. Sen sijaan yhtiölainaosuuteni maksuun tarkoitettu laina ja asuntolaina voitaisiin yhdistää. Seuraavassa vaiheessa pankki antoikin tarjoukset remppalainasta ja yhdistetystä asuntolainasta.

Minulle tuli sähköpostiviesti, jossa oli linkki pankin suojatuille sivuille. Latasin tarjoukset sieltä omalle tietokoneelleni. Tutustuin teksteihin ja seuraavilla puhelintreffeillä kerroin, mitä mieltä niistä olin.

Tarjoukset olivat mielestäni kilpailukykyisiä. Olin lukenut netistä, että uusien asuntolainojen korkomarginaalit eli pankkien Euribor-viitekoron päälle ottamat katteet ovat tänä keväänä olleet parhailla helsinkiläisasiakkailla alle prosentin, joskus jopa puolen prosentin luokkaa. Esimerkiksi täällä on artikkeli aiheesta.

Tietyssä iässä en mielestäni kuitenkaan enää ole pankin asiakkaana parasta A-ryhmää. Tuloni eivät missään tapauksessa enää nouse, vaan aivan varmasti laskevat lainanmaksun aikana, kun jään eläkkeelle. Toisaalta keskusta-asunto on hyvä vakuus. Pankki saa kyllä omansa takaisin viimeistään kuolemani jälkeen.

Remonttilainaa tarjottiin prosentin marginaalilla, mutta koska Euribor oli miinusmerkkinen, lainan korko olisi käytännössä ollut 0,894. Asuntolainan korko ei elä alle nollan, joten sen marginaali, 0,85, olisi ollut myös lainan kokonaiskorko.

Olisiko pitänyt kilpailuttaa? Kyllä varmaan, mutta juuri silloin oli mielessä aika paljon muutakin. Ja koska olen ollut pankkiini tyytyväinen, en viitsinyt nähdä vaivaa.

Pankkivirkailijaa eniten huolestuttanut asia koko prosessin aikana oli, etten vain vedä talouttani liian tiukalle.

Ajatus yhteensä noin 120 000 euron pankkilainoista juuri, kun odotin kohta pääseväni velattomaksi, tuntui rankalta. Päätinkin hyväksyä remppalainatarjouksen, mutta jättää asuntolainatarjouksen ainakin toistaiseksi käyttämättä. Sen sijaan pyysin, että vanhan asuntolainani kuukausimaksuerä laskettaisiin 1 200 eurosta 400 euroon. Näin pystyisin maksamaan yhtä aikaa uutta ja vanhaa lainaa sekä yhtiövastiketta ja mahdollisesti rahoitusvastikettakin.

Tämäkin sopi pankille. Ylipäätään pankkivirkailijaa eniten huolestuttanut asia koko prosessin aikana oli, etten vain vedä talouttani liian tiukalle. Olenko nyt varma, että tämä lainasumma riittää eikä raha lopu kesken? Enkö haluaisi vielä laskea kuukausittaista lainanmaksuerää, jotta minulle jäisi varaa muuhunkin kuin asumiseen?

Mutta kun koti on minulle se juttu. En tarvitse paljonkaan muuta. Pankin vaatimassa talousarviossa esitin tarkkaan talouskirjanpitooni perustuen, että asuntokulujen jäkeen menoni ovat 600 euroa kuussa. Pankin järjestelmän mielestä minimi olisi ollut 1100 euroa.

Minusta on ihan normaalia elää 600 eurolla kuussa. Ei siinä ehkä ylläpidetä autoa eikä matkailla monta kertaa vuodessa. Mattoja ei viedä pesulaan ja monitehosilmälasien ostamiseen pitää säästää. Mutta kyllähän  suuri määrä nuoria ja vanhoja suomalaisia elää niin koko ajan.

Olen vetänyt vapaaehtoisesti talouteni näin tiukalle maksaakseni vanhaa asuntolainaa nopeasti pois alhaisten korkojen aikana. Ei oikeastaan tee mieli jatkaa enää ihan näin vähällä, kun tarvitsisi ne silmälasitkin ostaa. Juuri siksihän minä näitä lainoja tässä järjestelen.

Pienemmän maksuerän hinta oli vanhan lainan korkomarginaalin nosto kahdella kymmenyksellä. Hyväksyin tämän, koska korko jäi näinkin vielä reilusti alle 0,5:n.

Kun kummastelin, millä ammattitaidolla pankki puuttuu asiakkaidensa remonttisuunnitelmiin, virkailija veti sanansa takaisin.

Ei siis ollut yhtään vaikeaa saada rahaa - sitähän suorastaan tuputettiin. Olisin luullut, että minulta olisi kyselty tarkemmin, milloin olen ajatellut jäädä eläkkeelle ja miten silloin aion talouteni järjestää, mutta aihetta ei sivuttu ollenkaan.

Se vähän ihmetytti, että pankki halusi yksityiskohtaisen budjetin remontista. Ensin virkailija perusteli, että heidän pitää arvioida, olenko tekemässä järkeviä asioita, mutta kun kummastelin, millä ammattitaidolla he puuttuvat asiakkaidensa remonttisuunnitelmiin, hän veti sanansa takaisin. Nyt budjetti haluttiinkin vain sen varmistamiseksi, että hanke ylipäätään on budjetoitu ja että rahaa on varattu tarpeeksi.

Jäi arvoitukseksi, mitä remonttisuunnitelmassa olisi pitänyt olla, ettei pankki olisi hyväksynyt sitä. 20 hengen sauna vai helikopterikenttä?

En käynyt pankissa edes allekirjoittamassa papereita. Se tapahtui verkossa pankin tunnuslukujen avulla, kun olin ensin ladannut sopimukset itselleni ja lukenut ne huolellisesti. Helppoa ja nopeaa ja minulle oikein sopivaa.

Rahat ovat jo tilillä. Eikun tapetteja tilaamaan!

--

Päivän kuvat: Alppiruusu Keiskei.

Kommentit (1)

Laura
1/1 | 

Hei Haluaisin, että kaikki täällä saavat tietoa yksityisestä yrityksestä nimeltä PennyMac, joka antaa minulle 20000 euron lainan maksaakseni verovelalliseni tänään, ja olen tullut tälle foorumille suosimaan tätä upeaa ja nopeaa yritystä, josta saan lainani tänään. , lainaprosessi on välitön ja täällä yrityksessämme se on nopeampaa, tuhlaamatta aikaa tai stressaamatta itseäsi kaikkien laskujen ja muiden talousongelmien maksamisessa, sähköpostitse pennymacfinancialservices@aol.com tai WhatsAppin kautta +48573508552 ota heihin yhteyttä nyt, hanki laina ratkaistaksesi taloudellisia ongelmiasi ja kiitän minua myöhemmin.

Laura

Periaatteessa haluan kannattaa paikallista yrittäjyyttä ja eettisesti vankalla pohjalla olevaa vaatteiden tuotantoa, mutta käytännössä hankin suuren osan vaatekaappini sisällöstä ulkomaisista nettikaupoista. Nyt kerron, miksi.

1. En pysty kiertelemään kaupoissa.

Pystyn kävelemään sen verran kuin arkisessa elämässä on välttämätöntä, mutta en enempää. Verkkokauppojen ansiosta voin ostaa vaatteeni rasittamatta hamstring-jänteitäni. Shoppailu onnistuu rahilla makoillen tai vuoteella lojuen.

2. En halua käyttää parasta valveillaoloaikaani etsien valkoista t-paitaa.

Minkä tahansa perusvaatteenkin ostaminen kaupasta vaati vähintään yhden parin tunnin shoppailusession keskellä päivää. Eihän voi tietää, mitä kaupoissa on, ellei kävele katsomaan, ja harvoin sopiva löytyy ensimmäisestä liikkeestä. Vaatekaupat ovat auki juuri silloin, kun minulla on muutakin tekemistä. Teen mieluummin sitä.

3. Vaatteiden selailu netissä on rentouttavaa iltapuuhaa.

Tykkäsin tyttönä paperinukeista enemmän kuin oikeista nukeista. Tietyssä iässä rentoudun selailemalla puettujen naisten kuvia netissä ja kuvittelemalla, miltä vaatteet näyttäisivät ylläni ja miten ne sopisivat osaksi vaatekaappiani. Ei siinä tarvitse olla edes täysin tajuissaan.

4. Verkkokauppojen valikoima on usein parempi.

Kivijalkaputiikin pitäjä joutuu tarkkaan miettimään, paljonko tilaa ja mitä kokoja ottaa, jotta kauden vaatteita jäisi mahdollisimman vähän alennusmyyntiin. Kansanvälinen verkkokauppayrittäjä pystyy usein pitämään valikoimansa selvästi monipuolisempana. Sekä perusvaatteita että harvinaisempia värejä ja kokoja voi ostaa. Kaikenlaista saa kautta vuoden, eikä pelkästään nuorisomuotia, kuten joku voi luulla. Kun nettikauppoja ei vielä ollut, minun oli usein vaikeaa löytää sitä, mitä halusin, tai ylipäätään mitään ostettavaa.

5. En ole löytänyt suosikkiputiikkia kotikaupungistani.

Helsingissä on yksi vaatekauppa, josta voisin ostaa kivan asun milloin tahansa. Nykyisessä kotikaupungissanikin oli ennen, mutta se lopetti jo vuosia sitten - ennen kuin verkkokaupankäynti yleistyi. Hyvä vaatekauppa on kompakti, ja sen sisäänostajalla on sama maku kuin minulla. Ei niin helppo yhtälö, vaikken vaadikaan vaatteeltani mitään kovin kummallista. Verkosta löydän aina jotakin kiinnostavaa.

6. Verkossa minulla on useita suosikkikauppoja.

Ostan sekä kotimaisista että ulkomaisista verkkokaupoista. Käyn säännöllisesti tarkistamassa niiden valikoiman ja ostan usein alennusmyynneistä ja tarjouksista. Tunnen monen kaupan vaatteiden mitoituksen hyvin, ja palautuksiin on vain harvoin aihetta. Kerron myöhemmin parhaat ostosniksini.

7. Hinnat ovat usein edullisemmat.

On tilanteita, joissa olen valmis maksamaan vaatteesta Suomi- tai sovituslisää, mutta myönnän, että välillä myös verkkokaupan hinnat houkuttelevat ostamaan. Kansainvälinen asiakaskunta  merkitsee isoja volyymejä ja halvempia tuotantokustannuksia. Ymmärrän, että tähän voi liittyä eettisiä ongelmia. Hyvittelen omaatuntoani ostamalla myös suomalaista designia ja lähituotantoa.

8. Ostan mielelläni anonyymisti.

Lisäsin tämän kohdan viime tingassa, mutta kyllä se totta on. Siinä, missä jotkut nauttivat myyjän huomiosta tai tarvitsevat hänen kommenttejaan ostopäätöksen tekoon, minä valitsen mieluiten omin päin. Haluan katsoa vaatetta rauhassa oman peilini edessä ja kokeilla, minkä vaatteideni kanssa se sopii yhteen.

--

Päivän kuvat: Leikkaukseltaan identtiset Mollie-tunika ja -mekko olivat viime elokuun Boden-ostoksia. www.boden.co.uk

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016