Kirjoitukset avainsanalla vaivat

Kuulostaa paljon pahemmalta kuin miltä tuntui, mutta totta se on. Oikeasta yläluomestani vedettiin eilen pinseteillä pois kuusi sisäänpäin kasvanutta silmäripseä. Vasemmasta alaluomesta löytyi yksi hairahtunut ripsi, mutta se oli niin hentoinen, etteivät lääkäri tai hoitaja kumpikaan saaneet yrityksistä huolimatta siitä otetta. Päätin, että se saa jäädä, koska se ei ole vaivannut.

Ripset poistettiin, koska ne hankasivat sarveiskalvoa. Minulla oli jatkuvasti roskan tunne silmässä ja melkein koko ajan pieni silmätulehdus, mutta luulin sen johtuvan allergiasta. Käytin allergiasilmätippoja, jotka auttoivatkin, mutta kummastelin, kun tänä vuonna allergia-aika ei tuntunut päättyvän ollenkaan. Talvella syytin kuivasilmäisyyttä.

Saan kiittää diagnoosista Silmäaseman tarkkasilmäistä optikkoa, jolle valitin allergia-ajan pituutta näöntarkastuksen yhteydessä. Hän katsoi silmääni taskulampulla ja huomasi sisäänpäin taittuneet ripset. Hänen laskujensa mukaan niitä oli oikealla neljä ja vasemmalla yksi. Työterveyslääkäri poisti lisäksi kaksi ylimääräistä, jotka olivat juuri kääntymässä väärään suuntaan.

Silmäluomen virheasennosta käytetään nimitystä entropium, ja se liittyy ikääntymiseen.

Toimistotyöläisten kuivasilmäisyydestä puhutaan niin paljon, että oletin ilman muuta pienen hankauksen tunteen johtuvan siitä ja allergiasta. Ei tullut mieleenkään, että silmäripset aiheuttaisivat vaivan. Optikon mukaan minulla on kuitenkin ihan reilusti silmänesteitä enkä siis kärsi kuivasilmäisyydestä ollenkaan.

Terveyskirjaston mukaan vaivassa on oikeastaan kyse silmäluomen kääntymisestä sisäänpäin. Luomen virheasennosta käytetään nimitystä entropium, ja se liittyy ikääntymiseen, koska silmäluomen rakenteet heikkenevät iän myötä. Alaluomen kääntyminen on yleisempää kuin yläluomen, joten voin kehuskella olevani melkein erityistapaus - taas kerran.

Tavallaan ongelma voi kyllä liittyä allergiaan, koska minulla on usein ollut erittäin pahoja allergisia silmätulehduksia. Niistä on saattanut jäädä sidekalvolle arpimuodostumia, jotka myötävaikuttavat luomen kääntymiseen. Ripset tietenkin seuraavat kääntyvän luomen mukana ja hankaavat sitten sarveiskalvoa ja sidekalvoa. Hankaus vuorostaan altistaa tulehduksille. Ja näinpä kierre onkin valmis.

Entropiumia kuulemma hoidetaan yleensä ensin kosteuttavilla silmätipoilla, juuri niin kuin minäkin tein. Jos kääntynyt silmäluomi vaurioittaa silmän pintarakenteita, se voidaan leikata paikallispuudutuksessa. Leikkaus joudutaan kuitenkin usein toistamaan, koska silmän rakenteet löystyvät uudestaan.

Ripsiä voidaan poistaa myös polttamalla tai jäädytyshoidolla.

Oli melko inha tunne nähdä, kuinka pinsetti lähestyy silmää.

No, minulta kiusankappaleet nyt kuitenkin nipsaistiin ihan vain pinseteillä. Hoitaja piti päätäni aloillaan ja lääkäri käytteli instrumentteja. Useita erilaisia atuloita kokeiltiin, eikä toimenpide onnistunut yhdellä yrityksellä per ripsi. Oli melko inha tunne nähdä, kuinka pinsetti lähestyy silmää. Yritin kuitenkin katsoa toiseen suuntaan.

Oli yllätys, miten kivutonta ripsen poisto lopulta oli. Kulmakarvojen nyppiminenkin sattuu pahemmin, puhumattakaan juurihoidosta ilman puudutusta. Lääkäri totesi, että tuntoaisti on silmäluomissa usein heikohko. Puudutusta ei edes harkittu, koska se olisi sattunut enemmän.

Ripset saattavat kasvaa uudestaan tai olla kasvamatta. Silmäripseni ovat kyllä ylipäätään erittäin hennot ja harvat, joten elän toivossa, että sain sanoa näille karvoille ikuiset hyvästit. Ei minua tosin haittaisi, vaikka ne jouduttaisiin nyppimään uudelleenkin. Sehän oli vain hieman epämiellyttävää.

Silmäkirurgiasta kertovilla nettisivuilla sanotaan, että luomen virheasennon hoito on aina kirurginen. Ans kattoo. Osaanpa nyt ainakin pitää asiaa silmällä.

Jos olisin yhtään kiinnostunut silmäripsistä, voisin nyt ruveta harkitsemaan ripsi-implantteja, pidennyksiä, tuuhennuksia tai mitä niitä nyt onkaan. Mutta onneksi olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että silmäripset ovat paljon melua tyhjästä. En tajua ollenkaan nuorten naisten ripsivillitystä, joka nyt jo tosin taitaa olla menossa ohi. Katseen syvyys syntyy ihan muusta kuin karvoista.

Niin että sikäli tämä vaiva osui ihan oikealle henkilölle.

--

Päivän kuvat: Menin metsään, kuten viime viikolla uhkasin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viime viikolla uutisoitiin, että liikunta pienentää työkyvyttömyyden riskiä, parantaa toimintakykyä ja vähentää sairauspoissaoloja. Myönteisiä vaikutuksia oli havaittu sekä kohtalaisen rasittavalla että rasittavalla liikunnalla.

Selvähän se, sanoi saivartelija. Totta kai paljon liikkuvat ovat muita terveempiä. Täytyy nimittäin olla terve pystyäkseen harrastamaan kohtalaisen rasittavaa tai rasittavaa liikuntaa. Eivät kipeät pysty useinkaan lisäämään liikuntaa.

Kiitokseksi yrityksestä palata liikunnan pariin sain plantaarifaskiitin.

Jälleen esimerkki löytyy läheltä. Aloitin uuden, rasittavan liikuntaharrastuksen, juoksun, keski-iässä. Täsmälleen niin kuin tutkija suosittelee. Mutta enpä pystynyt nauttimaan parantuneesta terveydestäni kuin muutaman vuoden ajan, kun perinnöllinen alttius, istumatyö, ikääntyminen ja rasittava liikuntaharrastus yhdessä tekivät minusta ramman.

Vietettyäni kaksi vuotta kipujen kourissa pääsin viime kesänä viimein leikkaukseen, jossa toinen iskiashermoistani vapautettiin takareisijänteiden pinteestä. Toinen, pienemmässä pinteessä ollut hermo on vielä vapauttamatta. Pystyn jo kävelemään jonkin verran, mutten vielä kohtalaisen rasittavaksi liikunnaksi asti.

Kesän tultua otin kuitenkin tavaksi kävellä töihin ja melko usein takaisinkin. Kiitokseksi yrityksestä palata liikunnan pariin sain plantaarifaskiitin. Kantapääni on tällä hetkellä niin kipeä, että joudun turvautumaan työmatkoissa hybridibussin nykivään kyytiin.

Muutamat ovat saaneet syntymälahjana juuri sen verran epämuotoiset jäsenet, etteivät ne mahdollista oikeita liikeratoja ilman ohjausta.

Enkä edes ole koskaan harrastanut mitään extremeä. Ikinä en juossut edes puolimaratonia, jollaisia monet vetelevät välipaloiksi. Toistuvat vammautumiset täysin normaalien liikuntaharrastusten parissa houkuttelevat tulkitsemaan, että liikunta ei olekaan ihan jokaiselle se graalin malja, jollaiseksi sitä kuvataan.

Vain geneettisissä arpajaisissa pääpotteja saaneet yksilöt pystyvät harrastamaan myös rasittavaa liikuntaa mielin määrin ikääntyneenäkin. Onnettaren lahjat eivät kuitenkaan käy tasan. Ihan sama, miten monella tutkimuksella todistetaan, että kaikkien kannattaisi liikkua. Gaussin käyrän vasemmassa päässä on siitä riippumatta ihmisiä, jotka eivät pysty liikkumaan yhtä paljon ja yhtä tehokkaasti kuin muut.

Muutamat ovat saaneet syntymälahjana juuri sen verran epämuotoiset jäsenet, etteivät ne mahdollista oikeita liikeratoja ilman asiantuntevaa ohjausta. He eivät saa apua ajoissa, koska he näyttävät vanhempien ja opettajien silmissä normaaleilta. Ainahan porukassa on joku, joka jää juoksukisassa viimeiseksi.

Kuinka monelle tulee mieleen, että lapsen huono liikuntasuoritus voi johtua muustakin kuin harjoituksen puutteesta? Ehkä hänellä on jokin fyysinen ongelma, kuten eripariset jalat tai jokin tavallista tiukempi tai tavallisesta millimetrin verran poikkeavaan paikkaan kiinnittyvä jänne, joka johtaa huonoihin liikeratoihin.

Myöskin aikuisena oletus on, että jokainen, joka kävelee ja juoksee, voi huoletta tehdä sitä samaa myös astetta rasittavammin. Lisää liikuntaa vain, kyllä se siitä!

Liikeradat tutkitaan vasta, kun jäsenet menevät rikki. Sitten fysioterapeutti kertoo, miten olisi pitänyt seistä, istua, kävellä ja juosta lapsesta saakka, jotta lihasten voima olisi tullut maksimaalisesti käyttöön. Se voi kuitenkin olla myöhäistä. Jo mahdollisesti vaurioituneidenkin lihasten, nivelten, lihaskalvojen ja jänteiden opettaminen harjoitteiden avulla toimimaan toisin on työlästä, ellei mahdotonta.

Eivätkä kaikkien nivelet ja jänteet vain yksinkertaisesti kestä rasitusta yhtä pitkään kuin toisten.

Ei tullut mieleeni venytellä sääriä ja akillesjänteitä 20 minuutin työmatkakävelyn jälkeen.

Lääkärini vahvisti plantaarifaskiitin syyksi äkillisen liikunnan lisäämisen ilman asiaankuuluvaa venyttelyä. Akillesjänteeni olivat kuulemma tosi kireinä. Ei tosiaan tullut mieleeni venytellä jänteitä 20 minuutin työmatkakävelyn jälkeen. Liikuin aikaisemmin niin paljon enemmän, etteivät tällaiset määrät tuntuneet liikunnalta.

Vikaa olisi voinut olla kengissänikin, paitsi ettei ollut. Jopa kevyimmissä ballerinoissani ja sandaaleissani on ilmatyynyvaimennus. Kengässä saisi kuulemma nyt mielellään olla pari kolme senttiä korkoa. Myös lisäpehmuste kantapään alla voisi helpottaa oloa.

Hoidoksi tuli akillesjänteen seudun venyttelyä monta kertaa päivässä sekä jalkapohjan faskian hierontaa peukaloilla. Lääkäri suositteli myös plantaarifaskiitin hoitoon tarkoitettua, venyttävää sukkaa yöksi. En ole vielä onnistunut hankkimaan sellaista. Sen sijaan ostin kaksi paria kompressiosukkia, joiden on tarkoitus vähentää kantapään painetta.

Seisomapöydän käyttö on tietenkin katkolla. Työpaikan lattia kun sattuu olemaan kovaa betonia. Sen päällä ei tässä tilassa paljon seisoskella.

Joten taas sitä makoillaan sohvalla antamassa tutkijoille aihetta johtopäätökseen, että vähän liikkuvilla on muita huonompi terveys.

--

Päivän kuvat: Koetan helpottaa oloani kompressiosukilla. Ainakaan vielä parin päivän käytön jälkeen en ole huomannut myönteistä vaikutusta.

Kommentit (2)

Kipukroonikko
1/2 | 

Totta tuo, että jotkut ovat saaneet hyvät geenit, tunnen parikin ikäihmistä, joilla ei ole mitään kipuja. Ehkä en olisi saanutkaan rasittaa liikaa itseäni nuorempana, juoksin silloin pururatoja ja kävin punttisalilla useita kertoja viikossa. Sitten vielä raskaudet ja vuosikymmenten istumatyö. Itselläni on myös tullut jalkaongelmia selkävaivojen lisäksi. Jalkapohjat ovat ihan sietämättömän kipeät, kun hieron niitä, etenkin sisäsivut, joissa on kohoumaa. Peukaloilla minäkin painelen, tuskaisaa on. Miten ihmisellä voikaan olla niin paljon hermokipupisteitä? Edelleenkään luudutusleikkaukseen en mene. Kävin sairaalassa katsomassa mieheni veljeä ja vieressä makasi luudutusleikkauksesta toipuva mies,  jolla alkaa kohta kuntoutus. En kerta kaikkiaan halua sairaalaan, se on sitten viimeinen vaihtoehto, jos en pysty kivuilta yhtään liikkumaan enää. Teen joka päivä kotona joogaa, tosin helpoilla tasoilla 1-2 tai sitten ihan vaan venytystä, siitä saan hieman apua ja venytystä ja se piristää myös mieltä. Poltan usein suitsuketta samalla tai sitten laitan pienen tuikun palamaan. Ostin Intersportista hierojan neuvosta jalkoihini teetetyt pohjalliset, no, kyllähän ne tukevat hyvin, mutta eivät ne vartalon virheasentoon varmaan vaikuta, kun minulla se on niin paha, ranka on kiertynyt ja alimmat nikamat ovat painuneet kasaan ja kuivuneet. Lisäksi vielä ls-rangan pahat kulumat ja tuo krooninen hermovaurio. Hermokipu on kyllä ihan sietämätöntä  silloin etenkin, kun se on oikein pahana päällä, mikään ei oikein auta. Selkäydinkanavan ahtauman leikkaus olisi pitänyt tehdä jo pari vuotta aikaisemmin, mutta kun työterveyslääkäri pitää tietysti työnantajan puolta, töissä pitää käydä vaikka pää kainalossa. Minullahan sitten kohtalo puuttui lopulta peliin ja jouduin päivystyksenä sairaalaan, kun jalat petti. Ajattelin vielä käydä Kalevalaisella jäsenkorjaajalla. Yritän etsiä joka päivästä aina jotain hyvää, mutta jo se, että pystyn liikkumaan, on  ihanaa, osaan arvostaa sitä, vaikka liikkuisin sitten vain sen puoli tuntia ulkona. Pihallakin istuisin, mutta kun tämä kesä oli mitä oli, eipä juuri lämpöä ollut. Myös vanha koirani on aivan ihana, vähän niin kuin tuki, juttelen sille ja hieron sitä, silläkin on jo kulumia, niihin haen Carthopen-pistoksia aika ajoin.

Etkös sinä jo voisi päästä noiden kipujen vuoksi pois työstä, vai haluatko itse edelleen olla mukana työelämässä? Kurjalta tuntuu tuo sinun tilanteesi, kun koko ajan tulee lisää vaan kipuja. Käytkö missä hoidoissa?

Vielä noista kompressiosukista, ostin hoitolaitoksesta Solidean kompressiotukisukat, jotka ovat pohjepituiset, alussa yritin käyttää niitä, no ehkä viikon ajan jaksoin päivittäin, mutta on tosi rankkaa saada ne jalkaan, pukemisessa kestää 5-10 min. Sain nyppyläkäsineet helpottamaan pukemista. Sitten kun ne on viimein päällä, niin kyllä ne hieman tukevat.  Kärsivällisyyteni kuitenkin loppui ja nyt makaavat kalliit sukat kaapissa, 70€ maksoivat. Ehkä yritän joskus taas.

Toivon jaksamista sinulle. Luen aina blogisi.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Hei Kipukroonikko, kiitos viestistäsi. Kurjilta kuulostavat vaivasi, toivotan jaksamista myös sinulle. Itse pärjään tällä hetkellä jo hyvin verrattuna parin vuoden takaiseen. En enää tarvitse kipulääkkeitä jatkuvasti, kiitos viime kesän leikkauksen. Yhden vaivan parantuessa minulle näyttää nopeasti tulevan toinen, mutta ei niitä yleensä ole useita päällä yhtä aikaa, eikä kipu ole jatkuvaa. Koen, että kiinnostava työ kannattelee minua. Se vie ajatukset pois krempoista ja antaa tunteen, että sentään pystyn johonkin, vaikka liikkuminen onkin rajoitettua. Juuri nyt uskon, että pysyn työelämässä vielä monta vuotta. Iso asuntolainakin kannustaa. Olen vasta 57-vuotias, joten lakisääteiseen eläkeikään on vielä matkaa.

Olisin tarvinnut uuteen kylpyhuoneeseeni tukikahvoja ennen kuin luulinkaan. Puolisolla oli perjantaina kova työ taluttaa minun vessaan ja auttaa ylös istuimelta, koska en pystynyt ollenkaan varaamaan vasempaan jalkaani. Johan tässä liikkuminen olikin jonkin aikaa sujunut ihmeen hyvin. Nyt olisi kyynärsauva ollut jälleen tarpeen.

Yritimme laittaa kotia siihen kuntoon, että nuorisolaiset voisivat majoittua vierashuoneeseen, joka oli ollut remontin ajan suljettuna. Sen ikkuna ja lattia oli pesty. Matto oli juuri noudettu pesulasta, ja kellarista oli tuotu säkeittäin vuodevaatteita. Vielä piti saada verhot ikkunoihin, ja sitten runkopatjat voitaisiin kumota seinältä alas petaamista varten.

Olin jo noussut ripustamista varten tuolille, kun tajusin, että joku oli ottanut nipsut pois verhojen mukana, kun huonetta oli keväällä purettu. Minä se en ollut, se on varmaa. Nipsujen ujuttaminen verhotankoon kuuluu vaivalloisimpiin puuhiin, mitä keskimittainen ihminen voi kotona tehdä. Harmista puhisten palasin olohuoneeseen etsimään siistiä paikkaa, johon voisin laskea vastasilitetyt verhot käsistäni.

Pölynimurin letku ja mopin varsi liittoutuivat minua vastaan.

Ja silloin se tapahtui. Keskellä lattiaa kiemurteleva pölynimurin letku ja mikrokuitumopin varsi liittoutuivat minua vastaan. En nähnyt jalkoihini, mutta ensin kuului kolinaa ja sitten kompastuin johonkin. Silityslauta oli vaarassa kaatua niskaani, ja vähältä piti, etten kaatunut matolle ja kolauttanut päätäni sohvapöydän reunaan. Myös kuuma silitysrauta oli ihan lähellä.

Ulisin kivusta. Vasempaan jalkapöytään sattui, mutta koska olin yhtenä kappaleena ja nuorten juna oli jo saapumassa asemalle, palasin nopeasti sisustushommiin.

Seuraavan kerran huomasin jalkani olemassaolon noin viisi tuntia myöhemmin, kun nousin ruokapöydästä vatsa täynnä mansikkakakkua. Käveleminen oli hivenen vaikeaa. Sinnittelin vielä vajaan tunnin verran, mutta sitten kipu yltyi niin kovaksi, että oli pakko nilkuttaa etsimään kipugeeliä. Sivelin jalkapöydän iholle paksun kerroksen, mutta jomotus vain koveni. Jokin pieni jalkapöydän kudos oli ilmeisesti sittenkin venähtänyt, kun etsin tasapainoa kompastumisen jälkeen.

Jalka oli täysin käyttökelvoton, joten minua piti puolittain kantaa.

Puolison mielestä jalka näytti ihan hirveältä. Olihan se kieltämättä turvoksissa. Muistini uumenista sukelsi esiin hokema ”Kylmä, koho ja kompressio”, joten pyysin puolisoa noutamaan kylmäpakkauksen ja astiapyyhkeen. Menin rahille selälleni ja nostin jalan seinää vasten. Puoliso piti pientä kylmäpakkausta kevyesti kipeän kohdan päällä.

Noin vartti kylmää ja kohoasentoa riitti helpottamaan tilannetta sen verran, että saatoin ajatella siirtymistä makuuhuoneeseen. Jalka oli täysin käyttökelvoton, joten minua piti puolittain kantaa.

Vuoteessa siirsin tyynyt jalkopäähän ja nostin jälleen jalan ylös, tällä kertaa sängynpäätyä vasten. Kipu oli niin kova, että olin varma, etten nukkuisi sinä yönä sekuntiakaan. Laitoin lisää kipugeeliä. Kipulääkkeitä en uskaltanut ottaa, koska olin juhlistanut iltaa kuohuviinillä. Itkin ääneen.

Kumma kyllä, ei kestänyt enää kuin puolisen tuntia, kun kipu alkoi hellittää otettaan. Nukahdin lopulta sikeään uneen kaksi tyynyä jalkojen alla.

Kävelemisen kannalta olisi kätevää, jos jalat olisivat aina kunnossa

Kivun yltyminen ja voimakkuus oli yhtä yllättävää kuin sen laantuminenkin. Ei ole aikaisemmin tullut mieleen, että nyrjähdyksen tai venähdyksen voisi huomata vasta tunteja tapahtuman jälkeen. Onneksi hoito tehosi.

Aamulla jalka oli jo melkein parantunut, mutta kuitenkin sen verran arka, että toriostokset ja aiotut asukuvaukset saivat jäädä toiseen kertaan. En myöskään uskaltautunut illalla väkijoukkoon ilotulitusta katsomaan. Ehkä hätävarjelun liioittelua, mutta  väsyttikin.

Kävelemisen kannalta olisi kätevää, jos jalat olisivat aina kunnossa. Kateeksi käy, kun tuttavat ja sukulaiset esittelevät sosiaalisessa mediassa upeita maisemakuvia vaelluksiltaan tai tunnelmaotoksia kaupunkilomilta, joiden aikana he ovat kävelleet kymmeniä kilometrejä. Ei enää mahdollista minulle.

Tekisi mieli jatkaa, että koska olen tietyssä iässä, mutta se ei olisi ihan totta. Monet kymmeniä vuosia minua vanhemmat pystyvät kävelemään paremmin kuin minä. Satuin saamaan pikkuvialliset, nuorena ikääntyvät koivet, ja tapaturmien ehkäisyssä voisi rauhallisemmasta luonteesta olla apua.

Mutta ei auta, sitä polkua tallataan, joka on anturoiden alla. Tämän tosiasian hyväksyminen vain näyttää vievän yllättävän pitkään. Ajattelen helposti edelleen, että minulla muka on oikeus olla terve, hyväkuntoinen ja joo, näiden seurauksena myös normaalipainoinen. Mutta ei terveys ole ihmisoikeus. Se on lahja.

--

Päivän kuvat: Katselin ilotulitusta parvekkeelta. Iltataivas oli sellaisenaan vähintään yhtä kaunis.

Kommentit (4)

JattaM
1/4 | 

Eikös ne vakuutusyhtiöt väitä että koti on maailman vaarallisin paikka? Onneksi sentään selvisit lähes säikähdyksellä, tosin kivuliaalla sellaisella. Rauhallisempaa kesän jatkoa!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/4 | 

JattaM kirjoitti:
Eikös ne vakuutusyhtiöt väitä että koti on maailman vaarallisin paikka? Onneksi sentään selvisit lähes säikähdyksellä, tosin kivuliaalla sellaisella. Rauhallisempaa kesän jatkoa!

Sanos muuta :) Oikeastaan on ihme, että selvittiin näinkin pitkälle ilman haavereita, kun sentään on eletty keskellä  remontin jälkitilaa jo monta viikkoa.

Elina
3/4 | 

Minun mieleni ilahtui lauseestasi."Mieheni mieli ei näe ovien taakse" Miten ihanasti ilmaistu asia jonka kanssa joudun päivittäin tekemisiin. Mieheni väittää minun piilottelevat tavaroita, kun laitan niitä takaisin paikoilleen kaappiin.

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/4 | 

Elina kirjoitti:
Minun mieleni ilahtui lauseestasi."Mieheni mieli ei näe ovien taakse" Miten ihanasti ilmaistu asia jonka kanssa joudun päivittäin tekemisiin. Mieheni väittää minun piilottelevat tavaroita, kun laitan niitä takaisin paikoilleen kaappiin.

Noinhan se oli pitkään meilläkin. Avohyllyt ovat auttaneet paljon, mutta  mies on kyllä myös jo hivenen oppinut luottamaan siihen, että tavara voi löytyä oven takaakin. Esimerkisi kahvipaketti löytyy jo. Aikajänne tässä on ollut vuosikymmeniä, ei vuosia. Eikä hän sitä pakettia vielä itse laita kaappiin. Minusta tässä on kysymys neurologisesta poikkeamasta. Hän ei pysty tallentamaan mieleensä kuvia tavaroista niiden paikoilla, joten jokainen tavara, joka ei ole näköpiirissä, on hukassa ja joudutaan etsimään alusta asti uudestaan joka kerta. Sehän on kamalan turhauttavaa ja aikaavievää. Kyllä hän luopuisti tästä, jos osaisi.

Yleisradio uutisoi tänään väitöksen, jonka mukaan liikunta helpottaa vaihdevuosien oireita. Tutkija suositteleekin naisille liikkumista sen sijasta, että he söisivät lääkkeitä. Lisäksi hän hehkuttaa jutussa, kuinka kaikesta liikunnasta, lajista ja harjoituksen kestosta huolimatta, on aina hyötyä.

Tiedättekin jo, mitä mieltä olen tästä. Olen sitä mieltä, että höpö höpö. Ihmeen huolimaton lausunto tohtorisnaiselta, vai olisiko toimittajan tulkintaa?

Kaikki liikunta ei ole kaikille hyväksi milloin tahansa. Kuka tahansa fysiatri tai ortopedi voisi vahvistaa tämän. Itse liikuin itseni vaihdevuosissa kipukroonikoksi enkä lopulta pystynyt kävelemään kymmentä minuuttiakaan ilman jännekipuja, jotka voimistuivat levossa.

Nimenomaan keski-ikäisen naisen ei mielestäni kannattaisi aloittaa aktiivista liikuntaharrastusta ilman perusteellista fysioterapeutin, fysiatrin tai ortopedin tutkimusta. Muuten voi käydä niin kuin minulle.

Kuumat aallot eivät ole valvottaneet minua läheskään yhtä pahasti kuin liikunnan aiheuttamat vaivat.

Aloitin aktiivisen juoksemisen alle viisikymppisenä, ja ehdin juosta ensimmäisten vaihdevuosioireideni läpi. Hikoilin, mutta melkein pelkästään öisin, enkä kovin rankasti. Kuumat aallot eivät koskaan valvottaneet minua läheskään yhtä pahasti kuin geenien, vanhenemisen ja liikunnan aiheuttamat jännevaivat.

Olin muistaakseni 51-vuotias, kun olkapääni kipeytyi ilman näkyvää syytä tosi pahasti ja puolen vuoden sisällä jäätyi. Ennen kuin jäätynyt olkapääni ehti parantua (se vie keskimäärin kaksi vuotta) sain takareisijänteiden vaivan, jossa iskiashermo jää jänteiden puristukseen ja aiheuttaa kipua pakaraan. Lisäksi tilannetta ryydittämään kehittyi pari lantion alueen limapussien tulehdusta, koska yritin kuntouttaa itseäni liikunnalla. Nämä kaikki ovat tehokkaita valvottajia. Työnteko oli kieltämättä raskasta, sairauslomia tuli ja masensikin, mutta liikuntaelimistön kipujen takia, ei kuumien aaltojen.

Ortopedini ja fysiatrini ovat olleet yksimielisiä siitä, että kiertäjäkalvosimen oireet ja jäätynyt olkapää ovat nimenomaan keski-ikäisten, vaihdevuosissa olevien tai ne juuri ohittaneiden naisten tyypillisiä vaivoja. Myös muut jänne- ja nivelvaivat alkavat usein samoihin aikoihin. Minullakin diagnosoitiin vielä nivelrikko sormissa ja jalkapöydissä 55-vuotiaana.

Hamstrig-syndrooma ei kylläkään ole tyypillinen keski-ikäisten naisten vaan pikemminkin nuorten, urheilevien miesten vaiva, ja osittain siksi diagnoosin saaminen kesti niin kauan. Toisaalta fysiatrini sanoi, että minun jälkeeni hän hoiti vuoden sisään kolme keski-ikäistä naista, joilla oli sama vaiva lievempänä. Ehkä meitä hamstringjännevaivaisia keski-ikäisiä naisia ei vain tunnisteta.

Kaikkien näiden vaivojen hoitoon liittyy liikunnan rajoituksia, ja vaivat uusiutuvat helposti. Hoida siinä sitten vaihdevuosiasi liikunnalla.

Rakenteelliset heikkoudet, ikääntyminen ja liikunta ovat vaarallinen yhdistelmä.

On yhtä luonnollista kuin vaihdevuodet, että liikuntaelimistön vammat tulevat esiin nimenomaan keski-iässä. Kun niveliä ja jänteitä on rasitettu jo 50 vuoden ajan, virheasentojen seuraukset alkavat näkyä. Myös mahdolliset synnynnäiset rakenteelliset heikkoudet tulevat entistä selvemmin esiin, kun kudokset ikääntyvät. Rakenteelliset heikkoudet, ikääntyminen ja liikunta ovat vaarallinen yhdistelmä.

Meitä kaikkia ei ole luotu liikkumaan, vaan toiset on tehty pankolla makaamaan. Jännekirurgini mukaan esimerkiksi minun ei olisi koskaan kannattanut aloittaa juoksuharrastusta, ja oli erinomaista, että olin sentään pysynyt poissa pallopelien parista. En ole hänen ainoa potilaansa, jolla on sama vaiva.

Sain avun leikkauspöydältä ja pystyn taas kävelemään jonkin verran kivutta. Unelmoin siitä, että vielä joskus tulisi liikkuessa hiki. Lapsenuskoni liikunnan kaikkivoipaisuuteen olen menettänyt loppuiäksi.

 

--

Lisäys 19.6.: Luotan kyllä tutkimustietoon, mutta en jaa tutkimuksen tekijän uskomuksia. Haastatteluissa käy usein niin, että tutkitun tiedon ohella puhutaan asioista, joita ei ole ainakaan sillä kertaa tutkittu. Epäkriittiselle lukijalle voi jäädä käsitys, että on ihan tutkittu juttu, että "kaikesta liikunnasta, lajista ja harjoituksen kestosta huolimatta, on aina hyötyä." Tuollaisten uskomusten levittäminen on mielestäni haitallista. Itsekin uskoin pitkään, että liikunnasta on aina hyötyä, ja juuri se sai minut jatkamaan liikuntaa vielä kauan sen jälkeen, kun olisi ollut viisasta lopettaa. Terveempää olisi ollut uskoa, että "levosta on aina hyötyä". On hyvä erottaa tieto ja uskomus toisistaan.

--

Päivän kuvat: Pioneja Bergianska Trädgårdenista Tukholmasta.

Kommentit (10)

Ikiliikkuja
1/10 | 

Liikunta kunnon mukaan missä iässä tahansa om hyväksi niin liikuntaelimistölle kuin henkiselle hyvinvoinnille. Eri asia, kuten tässä tapauksessa pn käynyt, yhtäkkinen yltiöpäinen liikunta omaa elimistöä kuuntelematta ja varmaan jo hyvissä ajoin liikuntaa rajoittavista tuntemuksista välittämättä

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/10 | 

Kiitos Ikiliikkuja kommentistasi, jossa on paljon totta. Itse aloitin liikunnan osana työpaikkani vuoden kestävää liikuntahanketta, johon kuului jatkuva seuranta. Perusteellista lääkärintarakastusa ei kuitenkaan tuolloin tehty, eikä rakenteellinen poikkeavuuteni olisikaan paljastunut muualla kuin magneettikuvassa. Aloitin liikunnan hyvin varovasti, en mitenkään yltiöpäisesti enkä yhtäkkiä (siihen astikin olin harjoittanut paljon arkiliikuntaa, mm. auto ei ole koskaan kuulunut päivittäiseen elämääni), mutta juoksemisen endorfiinikoukkuun jäätyäni jatkoin härkäpäisesti. Oireita alkoi ilmaantua noin viiden vuoden kuluttua aloittamisesta, jolloin seuranta oli päättynyt, eikä hoitava henkilöstö sanonut minulle selvästi, että juokseminen olisi lopetettava. Uskoin, että vähintään tunti liikuntaa päivässä pitäisi minut terveenä, enkä malttanut luovuttaa ennen kuin olin niin kipeä, että oli ihan pakko.

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/10 | 

Juuri siksi, että rankkaan liikuntaan jää helposti koukkuun, ja sen lopettaminen voi olla vaikeeaa, on vaarallista sanoa, että se on aina ja kaikille hyväksi. Voidaan  ajatella myös anorektikkoja, joilla on pakonomainen tarve kuluttaa kaloreita liikkumalla. Liikunta ei edistä heidän terveyttään.

P
4/10 | 

Olen 51 v. ja aloitin hormonikorvaushoidon keväällä, kun lääkärini sen ehkäisypillereiden jatkeeksi kirjoitti. Pahimmat oireeni olivat unettomuus (herääminen klo 4), ärtyisyys, itkuisuus ja toivottomuus. Sarkastisesti voisi sanoa kuin Tellervo Koivisto, että en koskaan harkinnut avioeroa mutta murhaa. Parin viikon kuluttua hoidon alusta elämäni muuttui, voisi sanoa, tradikaalisti. Nukun, en ärähdä pienestä ja aviomies tuntuu 31v. jälkeen taas ihanalta ja seksikkäältä sekä elämä ei tunnu muutenkaan hankalalta varsinkin, jos ei seuraa hallitusta ;) Tosin nyt tuntuu, että hormonien myötä alkoi lievät fyysiset oireet, kasvot rasvoittuvat. Olen liikkunut koko ikäni, olen aina ollut hoikka. En tiedä auttoiko liikunta vaihdevuosien fyysisiin oireisiin, ehkä, mutta henkisiin oireisiin se ei auttanut. Nyt olen lukenut ja miettinyt lääkityksen hyötyjä ja haittoja. Olen miettinyt mm. niveloireita ja estrogeenin puutteen yhteyttä. Tuttavani (60), ikänsä liikkunut ja "hormooniton", kärsii nyt kalkista olkapäässä. Lääkärin mukaan tullut pitkäkestoisesta tulehduksesta, itse ei tiedä milloin tuo tulehdus on alkanut. Minä mietin estrogeenin puutteen aiheuttamaa tulehdusta. Nyt kädessä on liikerajoitetta ja nukkuminen on hankalaa. Muitakin vastaavia tapauksia tiedän. Toisaalta rintasyöpäriski mietityttää eniten. Mutta sen vuoksi olen nyt terästänyt ennestään terveellistä elämääni (ravinto, alkoholi, liikunta). Toisaalta ei minua pirukaan olisi kestänyt, vähiten itse, ilman hoitoa. Omaa mieltään ei vain käskemällä piristetä eikä auta vaikka hokee itselleen, että tämä kuuluu vaihdevuosiin. Ja olisiko ollut parempi unilääkkeet ja masennuslääkkeet jne. ? Vaikeita asioita, kun mielipiteitä on niin monia. Saa nähdä valitsinko lyhyen, mutta onnellisen elämän. Jatkan "tutkimuksiani" :)

Maija
Liittynyt15.10.2015
5/10 | 

No, minulla on ollut unilääkkeet, masennuslääkkeet jne, koska aiemman masennustaustan takia ei tullut kenellekään mieleen, että kyse voisi olla vaihdevuosista. Ja sitten kun tuli mieleen niin oli jo myöhäistä, hormonikorvaushoitohan pitäisi aloittaa heti. Ja kuka siitäkään selvän ottaa, milloin se heti olisi ollut, kun hormonaalinen ehkäisykin vie kuukautiset pois. 

Maija
Liittynyt15.10.2015
6/10 | 

Niin ja sen verran vielä, että lyhyt ja onnellinen elämä vaikuttaa minusta kyllä erittäin pätevältä suunnitelmalta.

Maija
Liittynyt15.10.2015
7/10 | 

Tarkennan vielä, että juoksemalla sain masennuksen ja jopa kaamosmasennuksen pysymään poissa  ja siksikin sitä niin sinnikkäästi jatkoin. Kun sitten sain kipeät jännevaivat, paketissa tulivat myös unettomuus ja masennus, jota piti ruveta lääkitsemään.

Vierailija
8/10 | 

Olen minäkin kokenut sen, että pelkkä liikkuminen ei pidä vaihdevuosioireita kurissa. Tutkimustulos tai siitä tehty juttu herättivät lievää närkästystä, koska oma elämäni oli melkoisessa sekasotkussa ennen estrogeenihoidin aloittamista. Jouduin runsaan liikkumisen vuoksi korjauttamaan polven rasitusvammankin kirurgisesti. Nyt on tasapaino mielen ja fysiikan kanssa löytynyt, geeliä iholle ja kohtuullista liikettä päivittäin. Uni tulee, mieliala on tasainen ja elämä tuntuu hyvältä ilman nivelvaivoja.

Maija
Liittynyt15.10.2015
9/10 | 

Hienoa, vierailija, että olet löytänyt vaivoihisi avun. Kun itse otin puheeksi estrogeenihoidon, hoitava taho suhtautui torjuvasti, varmaankin siksi, että jänne- ja nivelvaivoja oli jo paljon. Sain avun jännevaivoihin kirurgilta ja olen voinut lopettaa kipulääkitystä tukeneen mielialalääkityksen, mutta unen kanssa on edelleen vähän niin ja näin.

Maija
Liittynyt15.10.2015
10/10 | 

Ja sitten vielä sellainenkin lisäys, että jooga on kuulunut elämääni päivittäin alle 30-vuotiaasta alkaen. Eli ei ole kysymys siitä, että venyttelu tai kehon huolto olisi ollut minulle vierasta, kuten joissakin kommenteissa (toisaalla) on arveltu.  Liikuin tunnin päivässä, mutta joka toinen päivä se tunti oli pelkkää joogaa ja kehonpainolla tapahtuvaa lihaskuntoharjoittelua. Jo ennen juoksemisen aloittamista kävelin. Kokeilin puolen vuoden ajan, mitä tunnin kävely päivittäin tekisi kunnolleni, jaksamiselleni, painolleni ja mielialalleni (kaamosmasennukselleni). Ei tehnyt yhtään mitään. Vasta hikiliikunnalla eli juoksemisella oli vaikutusta.  Painon kertyminen päättyi ja mieli pysyi hyvänä. Verenpaineeseen ei sekään vaikuttanut sitä eikä tätä.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016