Kirjoitukset avainsanalla tätä mieltä

Näin pakkaan täydellisen siistit käsimatkatavarat

5.2.2019 klo 3:12

”Madame, onko tämä laukku teidän? Joudun tekemään täydellisen tarkastuksen”, totesi turvatarkastuksen virkailija Birminghamin lentokentällä. Ei huolestuttanut yhtään, koska tiesin, että kerrankin olin pakannut täysin mallikelpoisesti. Siis miten?

1. Valitse pehmeä laukku.

Lentokoneiden matkustamojen matkatavaratilat ovat nykyään tupaten täynnä kovia, perässävedettäviä laukkuja, koska useimmat matkustavat pelkällä käsimatkatavaralla. Pehmeä laukku vetää samoilla sallituilla ympärysmitoilla enemmän tarpeellista tavaraa kuin kova, koska pyörille ja kahvan mekanismille ei pehmeässä laukussa tarvita tilaa. Usein laukku jää kuitenkin jonkin verran vajaaksi, jolloin se on helppo tunkea pieneenkin koloon. Pehmeää laukkua ei myöskään tarvitse koskaan jättää portilla ruumaan laitettavaksi. Minulla on noin 20 vuotta vanha, perinteisen matkalaukun muotoinen Samsonite, jota voi kantaa kädessä, olalla tai selässä. Toivottavasti se ei ikinä mene rikki! Minulla on kyllä pyörällinenkin laukku, mutta se on jäänyt käyttämättä.

2. Kokoa pikkutavarat pusseihin.

Nesteet pitää joka tapauksessa koota läpinäkyvään muovipussiin, ja suosittelen samaa muillekin tarvikkeille. Minulla on kolme läpinäkyvää meikkipussia. Matka-apteekki on aina lähtövalmiina yhdessä. Toiseen sullon "kuivat" meikit ja hiustenhoitotarvikkeet (tosin tällä kertaa sujautin ne samaan pussiin lääkkeiden kanssa). Kolmanteen kokoan sähkötarvikkeet, kuten laturit, adapterit ja tarpeen mukaan taskulampun ja kiikarin. Kamera ja vaihtolinssi menevät omaan, pehmustettuun pussiinsa. Kameran vara-akut kulkevat korupussukassa, jossa on useita lokeroita. Akuthan pitää kuljettaa siten, etteivät ne pääse tekemisiin metallin kanssa. Varakenkiin tungen sukat ja työnnän kankaiseen kenkäpussiin. Näin pakattu laukku on siisti ja turvatarkastuksessa helposti ja nopeasti käsiteltävä.

3. Taittele tai rullaa vaatteet paketeiksi.

Kangasvaatteille, kuten farkuille ja paidoille, käytän menetelmää, jossa vaate taitellaan napakaksi paketiksi. Kun vaate on ensin taiteltu pitkäksi suorakaiteeksi kuten pystyviikkauksessa, alankin taitella sitä molemmista päistä niin, että paidan kaulus, helma ja hihat jäävät laattamaisen paketin sisään, eikä mikään repsota mistään. Trikoot kokoan pöydälle päällekkäin ja pyöritän rullaksi. Rullan tai paketin sisällä kulkevat näppärästi näkymättömissä ne vaatteet, joita et halua esitellä kaikelle kansalle turvatarkastuksessa. Nytkin virkailija nosteli pinot ja rullan laukusta sellaisenaan ja vain tunnusteli ne, ei avannut.

4. Näytä kynsisakset turvatarkastuksessa.

Toisin kuin moni luulee, käsimatkatavaraan saa pakata sakset. Terän pituuden vain pitää olla alle 6 cm saranakohdasta mitattuna. Useimmat kynsi- ja ompelusakset siis kelpaavat. Olen aina aikaisemmin pakannut sakseni tekniikkapussiin, jossa ne ovat kulkeneet läpivalaisun läpi ongelmitta. Birminghamissa jäin kuitenkin niistä kiinni. Virkailija selitti, että heidän röntgenlaitteensa suurentaa kuvan automaattisesti, joten kynsisakset näyttävät isommilta kuin ovatkaan ja johtavat joka kerta tarkastukseen. Jatkossa laitan sakset erikseen turvatarkastuskaukaloon. Jos joskus joudun jättämään ne lentokentälle, en jää niiden perään itkemään, mutta mieluummin otan ne mukaan. Aina on joku pakkaus, jonka avaamisessa sakset ovat kätevät.

Siisti viikkaaminen tuskin on elämän tärkeimpiä asioita. On jopa sanottu, että vaatimus täydellisen siististä, pystyviikatusta vaatekaapista (ja matkalaukusta) on vain yksi uusi tapa pitää naiset puuhassa ja poissa vallan kahvasta. Noh, enpä tiedä. On ne vaatteet jotenkin taiteltava kuitenkin, ja miksei sitten saman tien siististi. Ryppyiset vaatteet ja hukassa oleva laturi eivät minun mielestäni ole asioita, joita kannattaisi tavoitella, sukupuolesta riippumatta. Varsinkaan, jos toinen käsi on vallan kahvassa.

Päivän kuva: Voittamaton Samsoniteni pakattuna. Sen lisäksi minulla oli mukana pieni olkalaukku, jossa olivat lompakko, puhelin, passi ja kulloinkin seuraavaksi tarvittavat dokumentit. Loput paperit ja läppäri olivat Samsoniten isossa etutaskussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tietyssä iässä

Mikä auttaa jaksamaan?

klo 7:34 | 4.12.2018

Tämä on toivepostaus, jonka aiheen sain jo kauan sitten. Ja tänään jaksaminen on jälleen kortilla, joten mistäpä sitä saisi lisää? Katsotaan.

1. Työ

Kaksipiippuinen juttu. Minulla on työ, joka vie helposti mennessään. Siitä on ollut valtavasti apua kivunhallinnassa: en ehdi ajatella, olenko kipeä vai en, kun otan selvää kiinnostavista aiheista ja kirjoitan niistä. Työni sattuu olemaan myös jonkin verran sesonkiluonteista, mikä tarkoittaa, että välillä työtä on enemmän kuin lääkäri määrää. Nautin siitä, että saan paljon aikaan, mutta liika on liikaa. Silloin ajaudun ylikierroksille, mikä aiheuttaa unettomuutta, mikä puolestaan voimistaa kipuja ja johtaa tehottomuuteen. Saan työltäni niin paljon, että se menee listakärkeen asioissa, jotka auttavat jaksamaan. Samalla se on koukuttavuudessaan jaksamisen parantamisen pahin este.

2. Mindfulness

Otsikkona voisi olla myös lepo, sillä siltä se varmasti ulkopuolisen silmään näyttää. Kun pötkähdän pitkälleni työpaikan sohvalle tai vedän viltin korviin kotona keskellä päivää, en nuku, vaan keskityn tietoisesti olemaan läsnä. Käyn ajatuksissani läpi koko kehoni tuntemukset, annan niille luvan olla ja päästän niistä irti. Hyväksyn myös mahdollisen kivun ja päästän siitä irti, jolloin se tyyntyy. Käytän myös muita mindfulness-harjoitteita, mutta tätä teen joka päivä. Toinen suosikkini on kävelymeditaatio, jossa keskityn jalkapohjien tuntemuksiin ja hyvään asentoon. Sitä teen öisin, kun jalkani ovat levottomat. Jooganikin on nykyään lempeää ja tunnustelevaa mindfulness-joogaa. Olennaista mindfulnessissa eli tietoisessa, hyväksyvässä läsnäolossa on hyväksyminen. Uskon, että kivun kanssa voi elää sovussa vain hyväksymällä sen.

3. Lääkkeet

Ihan turha kuvitella, että jännekipujen kanssa pärjäisi jatkuvasti pelkillä lääkkeettömillä hoidoilla. Ei ole järkevää edes yrittää. Usein on parempi ottaa suosiolla lääkettä kuin jäädä odottamaan, tyyntyisikö kipu kylmäpakkauksella tai mindfulnessilla. Vapaapäivänä tai lomalla voi kikkailla ilmankin. Geenitestin mukaan useimmat lääkeet toimivat minulla niin kuin on tarkoitettu, ja näin olen itsekin kokenut. En tunne syyllisyyttä edes mielialalääkkeiden, melatoniinin tai satunnaisen nukahtamislääkkeen käytöstä. Ne eivät tee minusta huonompaa ihmistä, vaan paremman. En tiedä, missä olisin ilman lääkkeitä. En ainakaan yhtä hyvässä kunnossa.

4. Optimistinen ydinminä

Minussa on paljon pessimistiä, jään helposti jumittamaan kielteiseen ja saatan masentua, mutten ole koskaan menettänyt luottamustani parempaan huomiseen tai vähintään ylihuomiseen. Toivon kipinä löytyy tuskankin keskeltä aina. Minuuteni ydin on optimistinen. Luulen, että se liittyy juuri ajatukseen ydinminän olemassaolosta: uskon, että olen pohjimmiltani jotakin enemmän kuin kehoni ja sen tuntemukset, pysyvämpää kuin tunteeni ja syvempää kuin ajatukseni, asenteeni ja uskomukseni. Ydinminäni on vahva, viisas ja arvokas, eikä sitä voi kukaan minulta viedä. Se katoaa vasta kuolemassa. Siihen asti minulla ei ole mitään hätää. Saan yhteyden ydinminääni hengittämällä. Keskityn hengitykseen ja ajattelen, että juuri nyt kaikki on hyvin.

5. Lämmin läheisyys

Ydinminäni elää ihmiskehossa. En ole kovin seurallinen ja viihdyn mainiosti yksin, mutta olen myös laumaeläin siinä missä muutkin ihmiset. Nautin henkisestä ja fyysisestä yhteydestä muihin. Saunailta ystävän kanssa keskusteluineen kantaa pitkään. Kun käyn öisin ylikierroksilla tai olen kipeä, mikään ei rauhoita yhtä hyvin kuin toisen ihmisen kehon lämpö ja tasainen hengitysrytmi. Ei ole itsestään selvää, että ne ovat siinä. Olen niistä kiitollinen.

6. Luonnon kauneus

Kauneuden katseleminen rauhoittaa ja lohduttaa. Mieluiten katselisin luultavasti vettä järven tai meren rannalla, mutta Aurajoki saa yleensä riittää. Työmatkani kulkee nykyään joen rantaa. En pysty kävelemään sitä samana päivänä molempiin suuntiin, mutta vähänkin on parempi kuin ei ollenkaan. Teen myös mielelläni retkiä julkisiin puutarhoihin ja valitsen nykyään usein matkakohteenikin siten, että lähellä on jokin kiinnostava kukkakohde. En ole kiinnostunut varsinaisesti puutarhoista, vaan kukista. Siksi parveke riittää minulle hyvin omaksi puutarhaksi.

7. Maitosuklaajäätelö ja voipullat

Muistelen vieläkin kaiholla sitä vaniljapullaa, jonka sain heräämössä leikkauksen jälkeen, ja maitosuklaajäätelön osuus toipumisprosessissani on ollut merkittävä. Arkenakin sallin itselleni voipullan silloin tällöin. Myös Livonsaaren osuuspuutarhan luomukasvikset ovat tosi herkullisia, mutta kun vaikea hetki iskee, ei tule ensimmäisenä mieleen ruveta pesemään ja kuorimaan raitajuurta. Aika usein tosin pelkkä tietoisuus maitosuklaajäätelön olemassaolosta riittää lohduksi, eikä sitä tarvitse syödä.

8. Tekemistä käsille

Sormeni tarttuvat mieluusti puikkoihin, neulaan tai virkkuukoukkuun. Jokin neule on nykyään meneillään koko ajan. Uskon todeksi ne tutkimustulokset, joiden mukaan puikkojen kilistely elvyttää aivoja. Kankaat ja langat vetoavat kauneudenkaipuuseen samoin kuin vaatteet, joiden kanssa puuhastelen mielelläni. Tykkään jopa silittää. Kunnollisilla välineillä sekin on rentouttavaa.

Jaa että miten niin olen edelleen kipupotilas? Olenpa vaan. Kivut ovat palanneet leikattuun pakaraan ja leikkaamattomalta puolelta ne eivät ole koskaan täysin poistuneetkaan. Niitä ei ole koko ajan eivätkä ne ole yhtä pahoja kuin ennen leikkaushoitoa, mutta niitä on. En usko, että asialle olisi enää muuta tehtävissä kuin hyväksyminen. Näillä mennään.

Päivän kuvat: Syksyn viimeiset ruusut.

Tietyssä iässä

Kesä- vai talviaika? Päätetään heikoimpien ehdoilla!

klo 9:00 | 2.10.2018

Luulin, ettei minun tarvitsisi osallistua tähän keskusteluun, koska onhan selvää, että päätös pysyvästä siirtymisestä talvi- tai kesäaikaan tehdään järkiperusteilla eikä sen mukaan, mikä on kivaa. Mutta ei se nyt siltä näytä. Tosi moni esittää ihan tosissaan, että Suomen pitää siirtyä pysyvästi kesäaikaan, koska työssäkäyville jää silloin enemmän valoisaa aikaa jalkapallolle, frisbeegolfille ja pyöräilylle.

Ymmärrän, että jos olet terve ja hyvinvoiva, liikuntaharrastukset parantavat terveyttä ja hyvinvointia vielä entisestään. On sillä arvoa. On myös tärkeää totuttaa lapset liikkumaan, ja valoisassa on mukavampaa käydä yleisurheilukoulua tai pelata pihapelejä kuin pimeässä. Se puoltaa kieltämättä kesäaikaa.

Kesäaikaa kannattavien argumenteissa on kuitenkin pääasiassa kysymys nuorten tai ainakin terveiden ihmisten vapaa-ajan harrastuksista, ellei suorastaan huvituksista. Talviaikaa kannattavien argumenteissa taas korostuvat terveyteen liittyvät hyödyt.

Illanvirkkujen on helpompaa sopeutua aamupainotteiseen elämään, jos aamulla on valoisaa.

Unihäiriöisillä, kaamosmasentuneilla ja illanvirkuilla vuorokausirytmi ja sen siirtely on, jos nyt ei ihan elämän ja kuoleman kysymys, niin vakava asia kuitenkin, koska aamuvalo tahdistaa ihmisen sisäisen kellon. Mitä enemmän pimeitä aamuja, sitä väsyneempää ja masentuneempaa väkeä. Ja kipeämpää.

Illanvirkut joutuvat elämään jatkuvasti vastoin sisäistä kelloaan, koska yhteiskunta edellyttää useimmilta aktiivisuutta aamulla. Markku Partonen kertoo Terveyskirjaston artikkelissa, että sisäistä kelloaan vastaan elävillä insuliinin eritys häiriintyy ja elimistö siirtyy tulehdusta muistuttavaan hälytystilaan. Tulehdusarvot ovat sitä korkeammalla, mitä suurempi kellon rytmihäiriö on. Immuunipuolustus heikentyy, jolloin henkilö on helppoa riistaa taudinaiheuttajille. Myös sydän ja verisuonet kärsivät sisäisen kellon häiriöstä. Ja tuon rytmihäiriön korjaaminen on vaikeaa, jos aamulla on pimeää ja illalla valoisaa.

Illanvirkkuja on kuitenkin vain kymmenisen prosenttia suomalaisista, joten heidän mielipiteensä turvin ei talviaika yksinään voita.

Iän myötä sisäinen kello menettää joustavuuttaan ja kaamosmasennus pahenee.

Valinta kesä- ja talviajan kesken on myös ikäkysymys. Sisäisen kellon joustavuus heikkenee iän myötä, ja illanvirkkujen on yhä vaikeampaa sopeutua heräämään yhteiskunnan edellyttämään aikaan. Lisäksi kaamosmasennus yleistyy ja useimmiten pahenee, kun lähestytään tiettyä ikää – joillakin tosin oireet helpottavat.

Itse en ole enää vuosiin pärjännyt vuoden pimeintä aikaa valohoidon, lohimedaljonkien ja liikunnan avulla, vaan olen tarvinnut myös mielialalääkkeitä pitämään valon mukana elämässä. Reseptissä on tosin usein lukenut ”kipukynnyksen nostamiseen” eli olen hoitanut kaksi vaivaa yhdellä pillerillä.

Uskon, että vaikka minusta jonkin ihmeen kaupalla tulisi kivuton, joutuisin luultavasti silti hoitamaan kaamosmasennusta lääkkeillä. Juokseminen oli yhtä tehokasta kuin lääkkeet, mutta siihen en enää tässä elämässä pysty.

Talvimasennukseni helpottaa keväisin sitä mukaa, kun aamut valkenevat. Tuntuisi kovalta, että sarastus koittaisi tuntia myöhemmin kuin nykyään. Menettäisin monta hyvää aamua.

Varsinaista kaamosmasennusta on vain yhdellä sadasta, mutta lievempää kaamosrasitusta kokee 10-30 prosenttia kansasta. Kaamosrasituksesta on kysymys, kun pimeys ei masenna masennukseen saakka, mutta väsyttää, tekee mieli makeaa, lihottaa ja unettaa. Silti vieläkään ei ole tarpeeksi ääniä koossa talviajalle.

Nuorille ja terveille pitäisi antaa yksi ääni, mutta ikääntyneille, unihäiriöisille, kaamoksesta kärsiville ja illanvirkuille kaksi ääntä.

Unihäiriöt ovat erittäin yleisiä, ja yleisin niistä on unettomuus. Melkein joka kolmas suomalainen valvoo vähintään kolmena yönä viikossa enemmän kuin olisi suotavaa. Unihäiriöitä on eniten kesäisin, kun iltaisin on valoisaa liian pitkään. Unihäiriöisten kannalta talviaika onkin parempi kuin kesäaika. Mutta unihäiriöisiäkään ei ole niin paljon, että talviaika kiitäisi kyselyssä selvään voittoon.

Mies ja ääni -periaate pitäisikin tässä asiassa hylätä. Nuorille ja terveille pitäisi antaa yksi ääni, mutta ikääntyneille, unihäiriöisille, kaamoksesta kärsiville ja illanvirkuille kaksi ääntä. Heitähän tämä asia eniten koskee.

Tai sitten vain pitää luottaa myötätuntoon. Suomalaiset ovat mielellään heikomman puolella. Nyt olisi taas aika näyttää, että se on totta.

Kysely kellojen siirtämisestä on avoinna Ota kantaa -palvelussa vielä reilun viikon ajan. Klikkaa linkkiä ja käy kertomassa, mitä mieltä olet.

Päivän kuvat: Auringonkukkia Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa elokuussa.

Kommentit (3)

Vierailija

1/3 |

klo 11:06 | 11.10.2018

"Nuorille ja terveille pitäisi antaa yksi ääni, mutta ikääntyneille, unihäiriöisille, kaamoksesta kärsiville ja illanvirkuille kaksi ääntä. Heitähän tämä asia eniten koskee."

Vai pitäisikö tämä päätös kuitenkin tehdä kuunnellen enemmän juuri niitä, jotka ovat kaikkein työkykyisimpiä nyt ja tulevaisuudessa?

Ilmoita asiattomaksi

Maija

Liittynyt15.10.2015

2/3 |

klo 21:01 | 11.10.2018

Arvoisa vierailija, kiitos kommentistasi. Miten perustelet kantasi?
Itse ajattelen, että kaikkein työkykyisimmät eivät tarvitse lisää työkykyä. Unihäiriöiset, kaamoksesta kärsivät ja illanvirkut sen sijaan hyötyvät siitä paremmasta työkyvystä, jonka aikaisemmin sarastava aamu heille tuo. Jos työkyky ei ole kaikkein täydellisin, pieni rippunenkin helpotusta voi kantaa pitkälle.

Ilmoita asiattomaksi

Vierailija

3/3 |

klo 15:22 | 16.10.2018

Vai pitäisikö kuitenkin miettiä tulevia sukupolvia eli niitä, jotka täällä tulevat elämään vielä monia vuosikymmeniä?
He ovat tottuneet suurimmaksi osaksi (7kk) kesäaikaan ja sen valossa elämään, ulkoilemaan ja liikkumaan.
Myös yhteiskunnan vapaa-ajan tekemiset painottuvat iltaan.

Miksi ennen kesäajan tuloa ei ole ollut kymppi-uutisia? Miksi kaupat ovat menneet kiinni niin aikaisin?
Koska yhteiskunnan rakenne oli silloin erilainen ja se oli myös aamupainotteisempi.

Nykyään venytetään päivää pidemmäksi ja pidemmäksi. Tv-ohjelmia katsotaan yömyöhään. Sitten vielä liikutaan liian vähän. Se jos mikä on merkittävä kansanterveydellinen seikka.

Talviaika tulisi vähentämään liikkumista. Jos jokin, niin se on varma asia. Ja se tulee leikkaamaan suoraan sieltä terveysvaikutuksista.

Yhtään vähättelemättä vanhempia ihmisiä, mielestäni lapset ja nuoret, jos ketkä olisivat oikeutettuja useampaankin ääneen. Valitettavasti heitä ei tässä asiassa kuunnella.

Ilmoita asiattomaksi

Tietyssä iässä

Ulkonäköelämäkertani: Olin aina se rumempi tyttö

klo 9:02 | 11.9.2018

Ulkonäön pilkkaamisen sietäisi olevan seuraava #metoo. Idean ulkonäköelämäkertaan sain Helsingin Sanomien kuukausiliitteen jutusta, joka kertoi Galleria Lapinlahdessa Helsingissä avoinna olevasta valokuvanäyttelystä. Valokuvaaja Outi Törmälä on ottanut muotokuvia naisista, jotka ovat omasta mielestään rumia, ja Venla Rossi on haastatellut heitä ja kirjoittanut ulkonäköelämäkerrat.

Huomasin jo alle kouluikäisenä, etten ole yhtä viehättävä kuin muut. Valokuvausta harrastava tätini otti joka kerta rullakaupalla filmiruutuja rasavilleistä veljistäni, jotka virnistelivät kuvauksellisesti poikamaisissa puuhissaan. Minun touhujani hän tallensi huomattavasti harvemmin. Ja kun hän sitten otti minusta kuvan, hän otti sen juuri silloin, kun olin sotkenut paitani mustikkaan ja seisoin nyreissäni mattolaiturilla pelkissä sortseissa. Inhosin sitä kuvaa. Olisin halunnut olla edes vaatteet päällä.

En muista, että olisin kotona kuullut yhtään hyvää sanaa ulkonäöstäni, päinvastoin. Isoveljet tekivät kyllä selväksi, kuinka vastenmieliseltä näytin ja kuinka hävettävä pelkkä olemassaoloni oli. Nuorempi sisareni toivoi, ettei hänestä vain tulisi samannäköistä kuin minä ja pettyi karvaasti, kun alkoikin murrosiässä näyttää ihan liikaa minulta.

Äitini on kaunis ja isäni oli nuorena komea. Miten minulle kasaantuivatkin molempien sukujen vähiten viehättävät piirteet? Väritön olemus, leveä nenänselkä, matala otsa, kapeat sirrisilmät, paksut kulmakarvat, jotka kasvoivat keskeltä yhteen, albiinonvaalea, huono iho, paljon luomia, iso suu, yläleuassa valtavan isot ja alaleuassa ristiin kasvaneet hampaat, liian pieni leuka, olematon kaula ja hörökorvat sekä helposti rasvoittuvat, epämääräisen väriset hiukset, jotka matoivat pitkin päätä. Lisäksi ymmärsin, mitä peilistä näin. En olisi tarvinnut ilkeitä veljiä sitä kertomaan.

Minulla oli kova kaipaus kauneuteen. Mitään en olisi halunnut niin paljon kuin sitä, että olisin seuraavana aamuna herännyt kauniina. Jos olisi ollut mahdollista liikkua paperipussi päässä, olisin sen mieluusti tehnyt.

Ihastukseni kohde välitti enemmän naapurintytöstä, jolla oli paksu letti ja säännölliset kasvonpiirteet.

Paikkani kylän tyttöjen ranking-listalla tuli selväksi heti ensimmäisellä luokalla kansakoulussa. Yhdistetyssä eka- ja tokaluokassamme oli vain yksi poika, joka ei ollut minulle sukua. Ihastuin häneen, koska en tiennyt paremmasta. Hän välitti kuitenkin enemmän naapurintytöstä, jolla oli paksu, vaalea letti ja säännölliset kasvonpiirteet. Sain silti kulkea mukana kolmantena pyöränä, koska naapurintyttö ei halunnut jäädä pojan kanssa kahden.

Sama asetelma toistui myöhemmin monta kertaa. Minä olin se kauniin tytön vaatimattomamman näköinen kaveri, joka kulki aina mukana. Lukioaikainen paras ystäväni oli tavattoman suloinen, hauska, itsevarma ja vallaton tyttö. Olin häneen verrattuna kolho tapaus. Kadehdin hänen ulkonäköään, vaaleita, kuohkeita hiuksiaan, muodikkaita vaatteitaan ja poikaystäviään, mutta pääsin hänen siivellään mukaan moneen mukavaan, jota ilman olisin muuten jäänyt.

Harmitti, etten ollut kaunis. Kokemukseni viittasivat siihen, että hyvännäköisillä on helpompaa, koska heille tarjoutuu enemmän ja parempia mahdollisuuksia. Uskoin silti, että elämässä voi menestyä muillakin avuilla kuin ulkonäöllä, joten panostin koulumenestykseen ja itseni kehittämiseen. Valinta, jota ei ole tarvinnut katua.

Yliopistossa ulkonäköpaineet hellittivätkin selvästi. Sain paljon ystäviä, joille kelpasin sellaisena kuin olin. Liikuin edelleen usein itseäni kauniimman kaverin kanssa, mutta opiskelijapojat malttoivat välillä myös kuunnella, mitä sanottavaa sillä toisella tytöllä oli. Aloin saada korjaavia kokemuksia. Löytyi nuoria miehiä, joiden mielestä vikanikin olivat viehättäviä, puhumattakaan parhaista puolistani, joita oli kaksi. Kelpasin sittenkin.

En ole enää pitkään aikaan pitänyt itseäni rumana.

Jos ihminen on oikeasti ruma, se näkyy kyllä peilissä, mutta usein rumuus elää vielä voimakkaammin uskomuksissa. Jos sopivalla hetkellä kuulee ohi kävelevien poikien kommentoivan toisilleen, että kato kuinka ruma ämmä, sen saattaa helposti uskoa loppuikänsä.

En usko väitettä, että jos käyttäydyt kuin kaunis, olet kaunis. On siinä kuitenkin pientä perää. Pääsin rajoittavimmista ulkonäköäni koskevista uskomuksista eroon 1990-luvulla NLP-kursseilla. Uskomus, että olen ruma, istuu nyt pienenä patsaana kansallismuseon varaston pölyisimmässä nurkassa, jonne sen eräällä kurssilla passitin. Se on kansanperinnettä, josta minun ei tarvitse välittää.

Sen jälkeen minusta luultavasti tuli hieman itsevarmempi, enkä ole enää pitkään aikaan pitänyt itseäni rumana. Kun katson peiliin, näen aina jotakin kaunista. Minulle on tärkeää myös, että puolisoni muistaa tämän tästä sanoa, että olen kaunis. En haluaisi elää ihmisen kanssa, joka ei ala hymyillä minut nähdessään.

Koen, että olin kauneimmillani hieman alle 50-vuotiaana. Olin silloin hoikka ja hyväkuntoinen, kiikutin kampaajalle kaksi euroa päivää kohti ja pukeuduin värianalyysin ja vartalotyyppini mukaisesti. Huomasin, että minua katsottiin joskus jopa ihaillen, ja nautin siitä. Se oli palsamia vanhoille haavoille.

Ylipäätään ikääntyminen on tehnyt ulkonäölleni pelkästään hyvää. Minulla on yhä huulet ja kulmakarvat toisin kuin niillä ikätovereilla, joiden ei tarvinnut nuorena tuskailla paksuja huuliaan ja rehottavia kulmiaan. Rasvoittuva ihoni ei ole rypistynyt yhtä pahasti kuin monen muun. Olen omasta mielestäni ulkoisesti paljon lähempänä ikäisteni keskiarvoa kuin nuorena.

Ikääntyminen voi olla tragedia kaunottarelle, jolle nuorena olivat kaikki ovet ja sylit avoinna. Minä en ole menettänyt mitään, kun minulla ei nuorena mitään ollutkaan.

Ai katkera? Vahingoniloinen jopa? Minäkö!

Painaessani Julkaise-nappia toivon usein, että näyttäisin paremmalta.

Turhamaisuudestani en ole päässyt, joten meikkaan yhä päivittäin. En mielelläni lähde edes lähikauppaan ilman ihon väriä tasoittavaa voidetta. En kuitenkaan tarvitse rasvaimua, silareita, kestopigmentointeja, hiustenpidennyksiä enkä ripsilisäkkeitä. En myöskään photoshoppaa valokuviani 20 vuotta nuoremman näköisiksi. Sellaistakin kyllä näkee.

Sen myönnän, että valitsen julkaisemani kuvat erittäin huolellisesti. Kymmenien kuvien satsista kelpaa usein vain yksi tai kaksi julkisesti näytettäväksi. Tosi monissa kuvissa hapan perusluonteeni paljastuu samaan tapaan kuin tuossa yllä. Painaessani Julkaise-nappia toivon usein, että näyttäisin paremmalta.

Blogin pitäminen ja kuvien julkaiseminen on siedätyshoitoa sekä minulle että digitaaliselle yhteisölle. Kuten olen jo aiemmikin sanonut, en halua jättää blogimaailmaa ja sosiaalista mediaa pelkästään nuorten ja kauniiden käsiin. Toivon, että joku ajattelee kuvani nähdessään, että jos tuo ylipainoinen, arkisen näköinen täti uskaltaa niin kyllä minäkin voin. Ja taas internetin naiskuva muuttuu yhden piirun realistisempaan suuntaan.

En ole tässä käsitellyt lainkaan ulkonäön merkitystä työelämässä. Totean vain, että olin siitäkin nuorena huolissani, vaikkei olisi tarvinnut. Olen saanut ne työpaikat, jotka olen ansainnut. Olen kyllä ollut se rumempi tyttö, mutta minulla on ollut muita lahjoja, joiden varaan olen voinut rakentaa niin yksityis- kuin työelämässäkin. Saan olla paljosta kiitollinen.

Lisätietoja Outi Törmälän valokuvista täältä: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005807982.html

Anu Silfverbergin essee, jossa Outi Törmälän kuvat ja kuvattavat ovat mukana: https://www.apu.fi/artikkelit/miksi-toteuttaa-kauneusihanteita-joita-inhoaa-anu-silfverbergin-hieno-essee

Lisätietoja ulkonäköpääomasta: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomalaiset-ovat-uudessa-tilanteessa--sanoo-ulkonaon-yhteytta-palkkaan-ja-tyottomyysriskiin-tutkiva-outi-sarpila/bXsK9vt8

Päivän kuvat: Enemmän ja vähemmän onnistuneita kuvia takavuosilta ja lähempääkin.

Kommentit (5)

Maija-Liisa

1/5 |

klo 13:49 | 11.9.2018

Sanotaan että kauneus on katsojan silmässä. Tunsin erään miehen, joka ei ollut komea eikä edes tavallisen näköinen, vaan ruma. Mutta sydän oli puhdasta kultaa ja sisäinen kauneus muuttui myös ulkoiseksi hyvin nopeasti. Minusta hän oli komea mies ja aivan ihana. Hän oli työtoverini.

https://www.etlehti.fi/blogit/seniorin_sessio

Ilmoita asiattomaksi

Vierailija

2/5 |

klo 14:49 | 11.9.2018

En ole koskaan kokenut olevani ruma mutta en kauniskaan. Kiinnitin vasta teini-iässä ja sen jälkeen huomiota siihen, että pojat/miehet olivat kiinnostuneita kauniista likkakaveristani eivätkä niinkään minusta. Esimerkiksi kun mentiin yhdessä jammailemaan niin kavereitani haettiin tanssiin ja minä jäin usein seinäruusuksi. Vasta silloin ymmärsin kuinka paljon kaunis ulkonäkö merkitsee ensivaikutelmassa. Näin oli ennen ja kaunis ulkonäkö on vain korostunut nykyaikana. En sano tätä katkerana mutta kyllä kauniin ihmisen elämä on helpompaa jopa työpaikkaa hakiessa. Jos kaksi saman koulutuksen saanutta ja yhtä pätevää henkilöä hakee samaa työpaikkaa niin yleensä vaakakuppi kääntyy silloin sen kauniimman ja miellyttävämmän näköisen eduksi.

Ilmoita asiattomaksi

Linnea

3/5 |

klo 15:40 | 11.9.2018

Kiitos blogistasi :) Ihanaa, että meitä on muitakin kuin minä :)

Ilmoita asiattomaksi

Maija

Liittynyt15.10.2015

4/5 |

klo 6:44 | 12.9.2018

Kiitos kommenteista! Ulkonäöllä on tosiaan merkitystä juuri ensivaikutelmassa, mikä johtaa siihen, että ruma lähtee kaikkiin ihmissuhteisiin takamatkalta. Meillä ihmisillä on taipumusta olettaa, että kaunis on myös mukava ja osaava, eikä ruma välttämättä saa mahdollisuutta osoittaa, millainen on. Tiedän kyllä, että myös virallisesti kauniilla on ulkonäköpaineita ja kauneudesta voi olla myös haittaa. Vähän samalla tavoin kuin rikkaudesta. Mutta kyllä minäkin mieluummin itkisin kauniina loistoauton takapenkillä kuin rumana ruosteisessa Ladassa.

Ilmoita asiattomaksi

Katkerat vievät kalatkin vedestä

5/5 |

klo 10:15 | 30.9.2018

"Ikääntyminen voi olla tragedia kaunottarelle, jolle nuorena olivat kaikki ovet ja sylit avoinna. Minä en ole menettänyt mitään, kun minulla ei nuorena mitään ollutkaan. Ai katkera? Vahingoniloinen jopa? Minäkö!"

Ikääntyminen ei ole kaunottarelle tragedia vaan kaunis osa luonnollista elämän kiertokulkua.

Mikään ei ole niin kaunista kuin naururypyt silmieni ympärillä. Parempi ilon, surun ja naurun rypyt silmien ympärillä, kuin suupielissä jotka ovat suuntaavat alaspäin aina kyynisesti ja katkerana kommentoiden ympärillä olevaa maailmaa.

Olen havainnoinut jo lapsesta kauneuden paineita äitini kautta ja olen tullut siihen tulokseen että vain harva tietää kauneuden oikean hinnan.

Kaunis ei kerro ilkeistä kommenteista, jotka kohdistuvat esim ulkonököön, vaatteisiin.

Kaunis ei kerro kuinka alentuvia kommentteja voi saada miehiltä ja naisilta.

Kaunis ei kerro kuinka naiset kohtelevat häntä vain koska toiset kokevat ulkonäön uhaksi ja ovat kateellisia/katkeria.

Kaunis ei ole samalla lähtöviivalla koskaan, vaan aina on ennakkokäsitys.

Kaunis saa tehdä paljon töitä sen eteen, että hänen ammatillinen taitonsa huomataan.

Kaunis saa tehdä kymmenen kertaa enemmän töitä miehisellä alalla, että voit saada tunnustusta ahkeruudesta ja olet "hyvä jätkä" ja voit kuulua joukkoon. Samaisessa porukassa kaunis joutuu kuuntelemaan sovinistisia kommentteja, ja jos inahdat saat kahta kauheammin kuraa niskaan.

Kauniilla on harvoin oikeita ystäviä. On aina niitä jotka haluavat hyötyä, tulla mukana siivellä ja

kun ovat saavuttaneet jotain kauniin suhteilla, kaunis heitetään kuin halkokoppaan pois kaveripiiristä.

Kauniilla on ympärillään aina ihmisiä (sukulaiset, tuttavat, naapurit, harrastusyhteisöt jne) jotka kommentoivat hänelle ilkeästi. Ihmisillä ei ole oikeasti mitään suodatusta turpakopassaan. Olen useat kerrat tuntenut syvää surua kuullessani ilkeitä, kyynisiä ja katkeria kommentointeja.

Onko se kauniin vika että hän on saanut geenit että on ulkoisesti kaunis ja sopusuhtainen?

Onko se kauniin vika että hän on myös miellyttävän ulkomuotonsa lisäksi ystävällinen ja muut huomioonottava?

Ruma lähtee elämään takamatkalta vain koska käyttäytyy muita kohtaan rumasti.

Ja rumalla tarkoitan käytöstä.

En välitä henkilökohtaisesti ihmisten ulkonäöstä. Vähemmän minua tuntevat ihmiset pitävät minua jotenkin ulkonäkökeskeisenä koska äitini on jumalallinen kaunotar ja olen myös saanut kehuja ulkonäöstä.

Voi olla että olen kaunis, omasta näkökulmasta en kiinnitä siihen paljoakaan huomiota.

Ympärillä olevat ihmiset kyllä. Liikaakin.

Onko se minun vikani? Ei.

Ilmoita asiattomaksi

Kirjoitukset avainsanalla tätä mieltä

1. Valitse pehmeä laukku.

2. Kokoa pikkutavarat pusseihin.

3. Taittele tai rullaa vaatteet paketeiksi.

4. Näytä kynsisakset turvatarkastuksessa.

1. Työ

2. Mindfulness

3. Lääkkeet

4. Optimistinen ydinminä

5. Lämmin läheisyys

6. Luonnon kauneus

7. Maitosuklaajäätelö ja voipullat

8. Tekemistä käsille

Illanvirkkujen on helpompaa sopeutua aamupainotteiseen elämään, jos aamulla on valoisaa.

Iän myötä sisäinen kello menettää joustavuuttaan ja kaamosmasennus pahenee.

Nuorille ja terveille pitäisi antaa yksi ääni, mutta ikääntyneille, unihäiriöisille, kaamoksesta kärsiville ja illanvirkuille kaksi ääntä.

Kommentit (3)

Ihastukseni kohde välitti enemmän naapurintytöstä, jolla oli paksu letti ja säännölliset kasvonpiirteet.

En ole enää pitkään aikaan pitänyt itseäni rumana.

Painaessani Julkaise-nappia toivon usein, että näyttäisin paremmalta.

Kommentit (5)

Blogiarkisto

Kategoriat

Lue myös

Oli aika tulla. Nyt on aika mennä - WordPressiin

Telemannin ja Sibelius-Akatemian harvinainen ooppera Orpheus

Täällä Pohjantähden alla - vaikuttavia kokemuksia Kansallisteatterissa

Ikä ei ole este liikuntailon löytämiselle

Kuvanveistäjä Eva Ryynäsen arvokas perintö

Tampereen teatteri uudessa kuosissa

Suosituimmat

Tapahtumat