En käy kotikaupungissani koskaan kahviloissa. En edes juo kahvia, ja jos ylipäätään lähden ovesta ulos, olen menossa asioille enkä vetelehtimään. Lorvailen mieluummin kotona. Olen kyllä kuullut, että Turussakin on kahviloita, mutta Tampereen kahvilat tunnen paljon paremmin.
Vanhoihin suosikkeihini kuuluu työläismuseokorttelin kahvila Amurin Helmi, jonka lattialankut narisevat kodikkaasti ja pulla on pehmeää. Tamperelaiseen työläissukuun kuulunut ex-mieheni asui lapsena samantyyppisessä talossa siinä ihan vieressä. Vanhan mamman kuoltua tontti myytiin, puutalot revittiin ja tilalle rakennettiin elementtitaloja. Jos saamani tiedot pitävät paikkansa, pojan perhe osti perintöosuudellaan uudesta talosta peräti kaksion. Eipä tarvinnut enää käydä ulkohuusissa eikä laskea rankujalla viliseviä rottia. Kahvilan osoite on Satakunnankatu 49.
Kahvila Runo puolestaan vie ajatukset eurooppalaisiin sivistyskaupunkeihin. Lyhyt Ojakatu Tammerinpuiston ja Tuomiokirkonpuiston välissä on yksi Tampereen viehättävimmistä kadunpätkistä. Muuan äijä piti ennen vanhaan kahvilaa vastapäätä vanhain tavarain kauppaa, josta ostin pyöreän ruokapöydän ja neljä pinnatuolia kolmen opiskelijan kimppakämppämme keittiöön. Asuimme parin kivenheiton päässä Lapintiellä persoonallisessa huoneistossa, jonka köökissä oli seitsemän kulmaa ja baarilaari. Laari oli todennäköisesti tarkoitettu alun perin polttopuiden säilytykseen. Näen asunnosta edelleen usein unta.
Kahvilan eripariset vanhat huonekalut, kirjat, lehdet ja taide, laaja teevalikoima sekä näitä seikkoja arvostava asiakaskunta tekevät tilasta poikkeuksellisen viihtyisän. Parasta on kuitenkin kakku. Ikäväkseni en enää muista leivonnaisen nimeä, mutta ehkä joku lukijoista auttaa? Vaatimattoman näköinen piirakkapalanen on taivaan mannaa joka murena.
Ei liene yllätys, että Tampereen ”esikaupungeista” pittoreski Pispala sai modernin korttelikahvilan ensimmäisenä. Cafe Pispala ei kuitenkaan enää ole kahvila, vaan ruokaravintola, jonka viikonloppubrunssi on maineikas. Ehkä parempi niin, koska Pispalan portaita kävellessä tulee nopeasti nälkä. Ravintolan osoite on Pispankatu 30.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p2247158.jpg?itok=UtuBDWFn)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p2247186.jpg?itok=I-UUm4W7)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p2247185.jpg?itok=0lC4H-vs)
Uusin suosikkini ja esikaupunkisarjan tuorein tulokas on Viinikan kirkon vieressä viime kesänä avattu Lillan. Keskiluokkaistuneella puutaloalueella on selvä tilaus paikalle, jonne voi piipahtaa kävellen kahville, tehdä tyttöjen kanssa treffit viinilasillisen ääreen tai tarjota brunssin kolmelle sukupolvelle. Kassajono ulottuikin hetkittäin ulos asti, kun poikkesimme kahvilassa aurinkoisena lauantaina. Sisällä riitti kyllä tilaa kaikille.
Valitsin kannullisen Lillanin nimikkoteetä ja suolaisen poropiirakan salaatin kera. Puolisolta oli jäänyt aamiainen väliin, joten hän otti lasiin kootun mustikkatuorepuuron ja ison palan porkkanakakkua. Tarjolla oli myös kotona leivotun näköistä pullaa ja juustokakkua. En huomannut katsoa, oliko nyt raakakakkua, mutta yleensä on.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p2247166.jpg?itok=_0iFs2KA)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p2247163.jpg?itok=5c5GsCJy)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p2247171.jpg?itok=y72uItwl)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/rajatutkorut.jpg?itok=lizvk99R)
Lillan on itseasiassa Hotel, Café & Butik. Muutama hotellihuone on jo valmiina, ja lisää on tulossa. Näin kertoi kanta-asiakkaisiin kuuluva paikallisoppaani, jolle omistajat Harri ja Paula Paltila ovat näyttäneet taloa. Huoneet ovat kaikki erilaisia ja viehättävästi sisustettuja, kuten Lillanin nettisivuiltakin voi havaita. Putiikissa on myynnissä muun muassa koruja, hamam-pyyhkeitä ja sisustustavaraa.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p2247179.jpg?itok=rpEMyEfu)
Suuhunpantavat olivat herkullisia, mutta yhden käyntikerran perusteella en osaa vielä sanoa, mikä olisi paikan bravuuri. Parasta Lillanissa on kodikas miljöö ja rennon hyväntuulinen tunnelma. Haluan ehdottomasti sinne uudelleen viimeistään kesällä, jolloin leivonnaiset voi nauttia puutarhassa omenapuun alla.
Suosikkikahvilani ovat aika samantyyppisiä, ehkä jopa kliseisiä. Mutta minkäs sille voi, jos viihtyisyyden kaava on vanhan ja uuden yhdistäminen, pieni rouheus ja runsas luonnonvalo. Tarjottavat ja palvelu ovat tärkeitä, mutta jos korvia vihloo, en tule uudelleen, vaikka olisi millaiset paakelssit vitriinissä.
Miellyttävän akustiikan luulisi olevan yksi perusasioista kahvilaympäristön rakentamisessa. Valitettavasti se on nykyään tapa erottua. Mutta en nyt paasaa siitä tämän enempää.
--
Päivän kuvat: Hotel, Café & Butik Lillan.
Olipas hieno ja mielenkiintoinen näkökulma. Kiitos!
Kiitos kommentista, arvoisa Introvertti!
Maija, ymmärrän, että kärjistämällä asioita saa näkemyksilleen huomiota. Itse kuitenkin mieluummin näen, että meitä ikääntyneitäkin on moneen junaan. Miksi siis laittaa vastakkain erilaisesta elämäntyylistä pitäviä, on kyseessä sitten minkä ikäiset tahansa? Itse olen huomannut, että arkielämässä jokaisella eläkeläisellä on mahdollisuus aika pitkälle osallistua tai olla osallistumatta. Ehkä sinäkin sen huomaat, kun tulet itse eläkeikään. Jospa annettaisiin kaikkien kukkien kukkia, leimaamatta kenenkään elämäntapaa toista huonommaksi. Minulle sopii osallistuminen monenlaisiin asioihin, sinun intressisi ovat toisenlaiset. Elä rauhassa. Niin minäkin teen. En todellakaan yritä sulloa sinua mihinkään muottiin. Miksi provosoitua toisen erilaisuudesta? Mielenkiintoinen kysymys!
Omasta vapaasta halustaan, ilman normeja, aktiivinen eläkeläinen Anjakaarina
http://www.etlehti/blogiyhteisö/anjakaarina
Anja Pohjanvirta-Hietanen
Olen aivan samaa mieltä - antaa kaikkien kukkien kukkia.
Vallitseva vanhuuskuva on sosiaalinen rakenne, joka vaikuttaa sihen, miten sinä ja minä näemme itsemme ja toisemme ja miten itsestämme ja muista puhumme. Lisäksi se vaikuttaa siihen, miten ikääntyneitä kohdellaan virastoissa, palveluissa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa, sekä siihen, millaiselle toiminnalle yhteiskunnan rahaa jaetaan. Yksityinen on siten vahvasti poliittista.
Aktiivisesta ikääntymsestä on tullut vallitseva vanhuuskuva vasta viime vuosina. Se oli syntyessään ihan toivottu vastaliike vallinneelle kielteiselle ja syrjivälle vanhuuskuvalle. Alettiin korostaa, että ikä on vain numero, ja nostettiin esimerkeiksi sankarivanhuksia. Tämä kehitys on kuitenkin jyrännyt alleen nimenomaan moninaisuuden ja yksilöllisyyden ajatuksia. Kun ikäihmisille järjestetään toimintaa julkisilla varoilla, rahanjakajien ja toiminnan järjestäjien sekä vetäjien tulisi muistaa nimenomaan antaa kaikkien kukkien kukkia. Kaikilta ei pidä odottaa aktiivisuutta, ja aktiivisuuttakin on monenlaista.
Eloisa ikä -ohjelma on käsitykseni mukaan toteuttanut nimenomaan tuota monimuotoisuutta. Sen rahoituksella on luotu monenlaisia uusia toimintamuotoja, ja mikä parasta, ne ovat ymmärtääkseni saaneet myös jatkorahoitusta. Meillä introverteilläkin on toivoa :)
Esimerkiksi nuorten parissa tehtävä etsivä nuorisotyö on jo tuttua useimmissa kunnissa. Nyt tarvittaisiin vahvistusta etsivälle vanhustyölle.
Olen introvertin kanssa vahvasti samaa mieltä! Kauhistuttaa pelkkä ajatuskin "oi kultainen nuoruus" joukkolaulutilaisuuksita,kaikesta,missä tehdään yhdessä! Ei voisi vähempää kiinnostaa. Saati että laumassa kävisi kukkia nuuskimassa ym sellaista. Viihdyn itseni ja omien juttujeni kanssa,silloin tällöin naamakirjassa ajatuksia vaihtaen. KUKAAN ei pidä mun puoliani jos en itse,siis etten HALUA mitään joukkotapaamisia. Voisin kyllä järjestää jonkun jutun,kertaluonteisesti,siinä kaikki. Etsivä vanhustyö on ok,mutta en katso kuuluvani kumpaankaan joukkoon. Kiva tavata ihmisiä pienissä määrin,siinä kaikki. Joukkoveisuut jääkööt muille. Mulla on kamerat,avoin yliopisto,instagram,gurushot,fb,kirjasto,miniatyyrit,gikong ja sata muuta puuhaa.
Hyvä introvertti! En tiedä, oletko jo eläkkeellä vai et. Itse olen ollut noin viisi vuotta ja olen siis ns. kokemusasiantuntija ja voin vakuuttaa, että minua ei ainakaan kukaan ole edes yrittänyt pakottaa osallistumaan mihinkään! Kun olen aktiivista ja osallistuvaa sorttia, olen ihan itse hakeutunut eri juttuihin ja maksan jokaisesta ihan itse. Vahva ymmärrykseni ja havaintoni on, että jokainen eläkeläinen elää kuten haluaa. Sinullakin näyttää olevan vaikka mitä mielenkiintoista tekemistä. Olen ihan huuli pyöreänä tästä hullusta olettamuksesta, että eläkeläinen pakotettaisiin osallistumaan johonkin. Miten se olisi mahdollista? Hyvää omannäköistä viikonloppua kaikille! Anjakaarina
http://www.etlehti/blogiyhteisö/anjakaarina
Anja Pohjanvirta-Hietanen
Kun itse hakeudut aktiivisesti rientohin niin miten voit olla kokemusasiantuntija vähemmän seurallisten puolesta? Kyllä vallitsevien asenteiden paine on han tunnettu ja tunnustettu sosiologinen ilmiö. Kannattaisi selailla tuota kirjaa, josta laitoin linkin.
Hyvä Maija! En ole vain selaillut, vaan jopa lukenut kirjan ja monia muitakin tutkimuksia, joissa arvostamani kollega on mukana. Olenpa jopa kuunnellut useita hänen luentojaan aiheesta. Se, että eri ikäisiin kohdistuu tiettyjä paineita ei tarkoita sitä, että ihminen ei voisi toimia niin sanotusti oman päänsä mukaan. Erilaisia paineita kohdistetaan niin nuoriin kuin työikäisiinkin. Ystävinäni on todella monenlaisia eläkeläisiä, joista muutamat viihtyvät pääasiassa kotosalla, joku nauttien esimerkiksi siitä, että voi kaiket päivät lukea kirjoja. En ole kuullut, että ketään itsekseen kotona viihtyvää olisi pakotettu rientoihin. Koko ajatuskin kuulostaa hullulta. Ehkäpä minulla on eläkkeellä olevana kokemusasiantuntija laajempi tarttumapinta monenlaisten eläkeläisten elämään kuin työelämässä olevalla. Voin tietysti olla väärässä. Toisaalta, sitä ei tietenkään voi tietää, miten asiat ovat, kun sinä siirryt vanhuuseläkkeelle. Ehkäpä yhteiskunnalla on silloin jopa resursseja käydä koputtelemassa kaikkien eläkeläisten ovia ja patistella osallistumaan tapahtumiin. Muuten, minun puolestani voimme toki pitää omat näkemyksemme, kuten tietysti teemmekin. Hyvän joulun toivotuksin, Anjakaarina
Anja Pohjanvirta-Hietanen
Nähtävästi olen epäonnistunut viestinnässäni surkeasti, sillä omasta mielestäni en ole puhunut mitään pakottamisesta. Koen, että näkemyksemme ovat hyvinkin lähellä toisiaan. Hyvää ja rauhallista joulua myös sinulle, Anjakaarina.