Kirjoitukset avainsanalla tätä mieltä

En käy kotikaupungissani koskaan kahviloissa. En edes juo kahvia, ja jos ylipäätään lähden ovesta ulos, olen menossa asioille enkä vetelehtimään. Lorvailen mieluummin kotona. Olen kyllä kuullut, että Turussakin on kahviloita, mutta Tampereen kahvilat tunnen paljon paremmin. 

Vanhoihin suosikkeihini kuuluu työläismuseokorttelin kahvila Amurin Helmi, jonka lattialankut narisevat kodikkaasti ja pulla on pehmeää. Tamperelaiseen työläissukuun kuulunut ex-mieheni asui lapsena samantyyppisessä talossa siinä ihan vieressä. Vanhan mamman kuoltua tontti myytiin, puutalot revittiin ja tilalle rakennettiin elementtitaloja. Jos saamani tiedot pitävät paikkansa, pojan perhe osti perintöosuudellaan uudesta talosta peräti kaksion. Eipä tarvinnut enää käydä ulkohuusissa eikä laskea rankujalla viliseviä rottia. Kahvilan osoite on Satakunnankatu 49.

Kahvila Runo puolestaan vie ajatukset eurooppalaisiin sivistyskaupunkeihin. Lyhyt Ojakatu Tammerinpuiston ja Tuomiokirkonpuiston välissä on yksi Tampereen viehättävimmistä kadunpätkistä. Muuan äijä piti ennen vanhaan kahvilaa vastapäätä vanhain tavarain kauppaa, josta ostin pyöreän ruokapöydän ja neljä pinnatuolia kolmen opiskelijan kimppakämppämme keittiöön. Asuimme parin kivenheiton päässä Lapintiellä persoonallisessa huoneistossa, jonka köökissä oli seitsemän kulmaa ja baarilaari. Laari oli todennäköisesti tarkoitettu alun perin polttopuiden säilytykseen. Näen asunnosta edelleen usein unta.

Kahvilan eripariset vanhat huonekalut, kirjat, lehdet ja taide, laaja teevalikoima sekä näitä seikkoja arvostava asiakaskunta tekevät tilasta poikkeuksellisen viihtyisän. Parasta on kuitenkin kakku. Ikäväkseni en enää muista leivonnaisen nimeä, mutta ehkä joku lukijoista auttaa? Vaatimattoman näköinen piirakkapalanen on taivaan mannaa joka murena. 

Ei liene yllätys, että Tampereen ”esikaupungeista” pittoreski Pispala sai modernin korttelikahvilan ensimmäisenä. Cafe Pispala ei kuitenkaan enää ole kahvila, vaan ruokaravintola, jonka viikonloppubrunssi on maineikas. Ehkä parempi niin, koska Pispalan portaita kävellessä tulee nopeasti nälkä. Ravintolan osoite on Pispankatu 30. 

Uusin suosikkini ja esikaupunkisarjan tuorein tulokas on Viinikan kirkon vieressä viime kesänä avattu Lillan. Keskiluokkaistuneella puutaloalueella on selvä tilaus paikalle, jonne voi piipahtaa kävellen kahville, tehdä tyttöjen kanssa treffit viinilasillisen ääreen tai tarjota brunssin kolmelle sukupolvelle. Kassajono ulottuikin hetkittäin ulos asti, kun poikkesimme kahvilassa aurinkoisena lauantaina. Sisällä riitti kyllä tilaa kaikille.

Valitsin kannullisen Lillanin nimikkoteetä ja suolaisen poropiirakan salaatin kera. Puolisolta oli jäänyt aamiainen väliin, joten hän otti lasiin kootun mustikkatuorepuuron ja ison palan porkkanakakkua. Tarjolla oli myös kotona leivotun näköistä pullaa ja juustokakkua. En huomannut katsoa, oliko nyt raakakakkua, mutta yleensä on.

Lillan on itseasiassa Hotel, Café & Butik. Muutama hotellihuone on jo valmiina, ja lisää on tulossa. Näin kertoi kanta-asiakkaisiin kuuluva paikallisoppaani, jolle omistajat Harri ja Paula Paltila ovat näyttäneet taloa. Huoneet ovat kaikki erilaisia ja viehättävästi sisustettuja, kuten Lillanin nettisivuiltakin voi havaita. Putiikissa on myynnissä muun muassa koruja, hamam-pyyhkeitä ja sisustustavaraa.

Suuhunpantavat olivat herkullisia, mutta yhden käyntikerran perusteella en osaa vielä sanoa, mikä olisi paikan bravuuri. Parasta Lillanissa on kodikas miljöö ja rennon hyväntuulinen tunnelma. Haluan ehdottomasti sinne uudelleen viimeistään kesällä, jolloin leivonnaiset voi nauttia puutarhassa omenapuun alla.

Suosikkikahvilani ovat aika samantyyppisiä, ehkä jopa kliseisiä. Mutta minkäs sille voi, jos viihtyisyyden kaava on vanhan ja uuden yhdistäminen, pieni rouheus ja runsas luonnonvalo. Tarjottavat ja palvelu ovat tärkeitä, mutta jos korvia vihloo, en tule uudelleen, vaikka olisi millaiset paakelssit vitriinissä.

Miellyttävän akustiikan luulisi olevan yksi perusasioista kahvilaympäristön rakentamisessa. Valitettavasti se on nykyään tapa erottua. Mutta en nyt paasaa siitä tämän enempää.

--

Päivän kuvat: Hotel, Café & Butik Lillan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aktiivinen ikääntyminen näyttää olevan Suomessa varsin voimakas normi. Kunnon eläkeläisen kalenteri on täpötäynnä viikoiksi eteenpäin. Ikääntyvät täyttävät teatterien katsomot, tuntevat uusimmat elokuvat, tekevät vapaaehtoistyötä, käyvät yleisötapahtumissa ja osallistuvat yhdistystoimintaan. Lisäksi he käyvät jooga- ja jumpparyhmissä, vesijuoksevat, golfaavat ja sauvakävelevät vakioporukalla.

Ainakin osa aktiiveista saattaa kokea, että se on ainoa oikea tapa ikääntyä. Vanhoja he ovat mielestään vasta, kun jäävät kotiin kyhjöttämään, ja kukapa vanha haluaisi olla? Vierivä kivi ei sammaloidu, tiedättehän.

Ikään kuin ikääntyvällä olisi vain kaksi vaihtoehtoa: joko olet aktiivinen, reipas ja seuraan hakeutuva seniori tai sitten pyörätuolissa työnnettävä tai märissä vaipoissa viruva, onneton ja yksinäinen vanhus, josta kukaan ei välitä. Jos pysähdyt hetkeksikin, putoat aktiivisten ryhmästä kuolemaa odottavien porukkaan.

Ei kai se ihan noinkaan voi olla. Kai siinä välissäkin jotakin on?

Entä minne katoavat yksilöllisuus ja monimuotoisuus, kun ikää kertyy? Mikä on käännekohta, jolloin persoonalliset piirteet katoavat ja kotona omassa rauhassaan puuhailevasta keski-ikäisestä kuoriutuu seurallinen normi-ikäihminen? Ja miksei kotona voi olla aktiivinen?

Ovatko ekstrovertit kaapanneet vanhenemisen ja yrittävät nyt sulloa kaikki samaan muottiin?

Ennustan itselleni vaikeuksia nykyisessä ikääntymiskulttuurissa, jossa yksin ja kotona oleminen on voimakkaasti stigmatisoitu.

Nautin tutusta seurasta, mutta en ole kovin seurallinen. Kahdenkeskiset keskustelut, jotka polveilevat pintailmiöistä syvimpien tuntojen jakamiseen ja taas takaisin, ovat minusta palkitsevin kanssakäymisen muoto. Minulla on mielipide melkein kaikesta, mutta en aloita ryhmätilanteessa juuri koskaan keskustelua. Olen kömpelö täyttämään hiljaisia hetkiä. Olen siis melko vahvasti introvertti -  tosin toinen hallitseva piirteeni on joustavuus.

Kotini on linnani. Kokonainen viikonloppu kotona puolison kanssa ilman mitään sovittua ohjelmaa on melkein parasta, mitä tiedän.  Tekemisen puutetta minulla ei silti ole koskaan. Omasta mielestäni olen hyvinkin aktiivinen, minä vain en millään ehdi kodin ulkopuolisiin rientoihin. Ehkä sitten eläkkeellä.

Ennustan kuitenkin itselleni vaikeuksia nykyisessä ikääntymiskulttuurissa, jossa yksin ja kotona oleminen on voimakkaasti stigmatisoitu. Olemmehan saaneet kuulla, että yksinäisyys tappaa. Myönnän toki, että introverttikin tarvitsee seuraa ja läheisyyttä voidakseen hyvin, mutta yksinäisyys ei ole introvertille pääsääntöisesti tuskallista vaan välttämätöntä. Miksi siitä syyllistetään?

Yksin tai kotona viihtyminen tai ryhmätoiminnasta kieltäytyminen ei automaattisesti tarkoita syrjäytymistä.

Ikäihmisten ohjelma tarkoittaa usein ryhmätapaamisia. Ryhmiin kerääntyvät ne, jotka ovat muutenkin aktiivisia ja ulospäin suuntautuneita. Introvertti ei välttämättä tunne niissä oloaan luontevaksi - riippuu toki paljon ryhmästä, sen ohjelmasta ja vetäjän taidoista.

Ryhmien ekstrovertit saattavat suorastaan ylenkatsoa yksin viihtyviä ikätovereitaan. ”Kyllä sillä Maijallakin olisi paljon mukavampaa, jos hän tulisi tänne meidän rentoon ja iloiseen porukkaan. Ihme mörökölli hapannaama. Reipastuisi nyt vähän! Tietäähän sen, että tulee kremppaa, kun ei liiku yhtään.”

Saatan hyvinkin olla eläkeläisenä houkuteltavissa käsityöpiiriin, kirjaklubiin tai porukkaan, joka vierailee lähistön puutarhoissa nuuhkimassa kukkia. Ehkä perustankin piirin itse. Tai sitten rakennamme jonkun yhtä introvertin kanssa kahden hengen keskinäisen tukiryhmän.

Mahdollista on sekin, että linnoittaudun iän myötä entistäkin vahvemmin kotiin. Minusta voi tulla onnellinen erakko. Jos kuitenkin syrjäydyn, toivon, että etsivä vanhustyö löytää minut ja käy kysymässä, millaisesta tuesta olisi apua. Uskon, että osaisin kertoa.

Yksinäisyyden kokemuksilla, sairauksilla, köyhyydellä ja muulla huono-osaisuudella on taipumusta kasautua samoille ihmisille. Yksin tai kotona viihtyminen tai ryhmätoiminnasta kieltäytyminen ei silti automaattisesti tarkoita syrjäytymistä tai sitä, että ihminen on onneton. Meitä on niin moneksi.

Tutkimusten valossa vanhusten yksinäisyys ei ole lisääntynyt viime vuosikymmeninä.

Sain sytykkeitä tähän kirjoitukseen Minna Pietilän ja Marja Saarenheimon kirjasta Ilmeikäs arki - Tutkimus ikääntyneistä ihmisistä järjestöjen kehittämistoiminnassa (VTKL 2017). Kirjoittajat pohtivat sen aloitusjaksossa perusteellisesti vallitsevaa vanhuuskuvaa ja sen muutoksia. Esittämäni kärjistyneet tulkinnat ovat kuitenkin omiani.

Kirja liittyy vastikään päättyneeseen Eloisa ikä -avustusohjelmaan, jota koordinoi Vanhustyön Keskusliitto. Kymmenet järjestöt ympäri Suomen järjestivät kehityshankkeita ja monenlaista ohjelmaa ikääntyville. Hankkeeseen liittyneessä tutkimuksessa selvitettiin, lievenivätkö osallistujien yksinäisyyden tunteet ja paraniko heidän hyvinvointinsa.

Yksi tutkimuksen päätuloksista oli, että ikäihmisten yksinäisyyttä on tosiaan mahdollista lieventää järjestötoiminnan avulla. Eniten koheni vaikeimmissa tilanteissa olleiden hyvinvointi. Heidät tavoitettiin parhaiten etsivän vanhustyön avulla, ja he tarvitsivat usein yksilöllistä tukea, joka tuotiin kotiin asti.  Jo valmiiksi aktiivisten ja hyväkuntoisten hyvinvointia järjestötoiminta ylläpiti.

Toiminta rytmitti ikäihmisten arkea, antoi mahdollisuuden käyttää kertynyttä osaamista ja kokemusta sekä tavata muita ihmisiä. Siitä oli siis paljon iloa. Oli kuitenkin tärkeää, että toiminta oli sopusoinnussa ihmisen arvostusten ja persoonallisten ominaisuuksien kanssa. Tutkijat painottivat, että ikäihmiset ovat yksilöitä eikä kaikille välttämätä sovi samanlainen toiminta.

Tiesittekö muuten, että tutkimusten valossa vanhusten yksinäisyys ei ole lisääntynyt viime vuosikymmeninä? Siitä vain puhutaan entistä enemmän. Eniten ikäihmisten yksinäisyydestä ovat huolissaan ne, jotka eivät ihan vielä itse ole eläkeiässä.

Ilmeikäs arki -kirjan voi lukea täällä.

Eloisa ikä -ohjelmasta lisää täällä.

--

Päivän kuva: Kyyhkysiä ja savupiippuja.

 

Kommentit (9)

Introvertti
1/9 | 

Olipas hieno ja mielenkiintoinen näkökulma. Kiitos!

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
3/9 | 

Maija, ymmärrän, että kärjistämällä asioita saa näkemyksilleen huomiota. Itse kuitenkin mieluummin näen, että meitä ikääntyneitäkin on moneen junaan. Miksi siis laittaa vastakkain erilaisesta elämäntyylistä pitäviä, on kyseessä sitten minkä ikäiset tahansa? Itse olen huomannut, että arkielämässä jokaisella eläkeläisellä on mahdollisuus aika pitkälle osallistua tai olla osallistumatta. Ehkä sinäkin sen huomaat, kun tulet itse eläkeikään. Jospa annettaisiin kaikkien kukkien kukkia, leimaamatta kenenkään elämäntapaa toista huonommaksi. Minulle sopii osallistuminen monenlaisiin asioihin, sinun intressisi ovat toisenlaiset. Elä rauhassa. Niin minäkin teen. En todellakaan yritä sulloa sinua mihinkään muottiin. Miksi provosoitua toisen erilaisuudesta? Mielenkiintoinen kysymys!

Omasta vapaasta halustaan, ilman normeja, aktiivinen eläkeläinen Anjakaarina
http://www.etlehti/blogiyhteisö/anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/9 | 

Olen aivan samaa mieltä - antaa kaikkien kukkien kukkia. 

Vallitseva vanhuuskuva on sosiaalinen rakenne, joka vaikuttaa sihen, miten sinä ja minä näemme itsemme ja toisemme ja miten itsestämme ja muista puhumme. Lisäksi se vaikuttaa siihen, miten ikääntyneitä kohdellaan virastoissa, palveluissa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa, sekä siihen, millaiselle toiminnalle yhteiskunnan rahaa jaetaan. Yksityinen on siten vahvasti poliittista.

Aktiivisesta ikääntymsestä on tullut vallitseva vanhuuskuva vasta viime vuosina. Se oli syntyessään ihan toivottu vastaliike vallinneelle kielteiselle ja syrjivälle  vanhuuskuvalle. Alettiin korostaa, että ikä on vain numero, ja nostettiin esimerkeiksi sankarivanhuksia. Tämä kehitys on kuitenkin jyrännyt alleen nimenomaan moninaisuuden ja yksilöllisyyden ajatuksia. Kun ikäihmisille järjestetään toimintaa julkisilla varoilla, rahanjakajien ja toiminnan järjestäjien sekä vetäjien tulisi muistaa nimenomaan antaa kaikkien kukkien kukkia. Kaikilta ei pidä odottaa aktiivisuutta, ja aktiivisuuttakin on monenlaista. 

Eloisa ikä -ohjelma on käsitykseni mukaan toteuttanut nimenomaan tuota monimuotoisuutta. Sen rahoituksella on luotu monenlaisia uusia toimintamuotoja, ja mikä parasta, ne  ovat ymmärtääkseni  saaneet myös jatkorahoitusta. Meillä introverteilläkin on toivoa :)

Esimerkiksi nuorten parissa tehtävä etsivä nuorisotyö on jo tuttua useimmissa kunnissa. Nyt tarvittaisiin vahvistusta etsivälle vanhustyölle.

introvertti tuu
5/9 | 

Olen introvertin kanssa vahvasti samaa mieltä! Kauhistuttaa pelkkä ajatuskin "oi kultainen nuoruus" joukkolaulutilaisuuksita,kaikesta,missä tehdään yhdessä! Ei voisi vähempää kiinnostaa. Saati että laumassa kävisi kukkia nuuskimassa ym sellaista. Viihdyn itseni ja omien juttujeni kanssa,silloin tällöin naamakirjassa ajatuksia vaihtaen. KUKAAN ei pidä mun puoliani jos en itse,siis etten HALUA mitään joukkotapaamisia. Voisin kyllä järjestää jonkun jutun,kertaluonteisesti,siinä kaikki. Etsivä vanhustyö on ok,mutta en katso kuuluvani kumpaankaan joukkoon. Kiva tavata ihmisiä pienissä määrin,siinä kaikki. Joukkoveisuut jääkööt muille. Mulla on kamerat,avoin yliopisto,instagram,gurushot,fb,kirjasto,miniatyyrit,gikong ja sata muuta puuhaa.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
6/9 | 

Hyvä introvertti! En tiedä, oletko jo eläkkeellä vai et. Itse olen ollut noin viisi vuotta ja olen siis ns. kokemusasiantuntija ja voin vakuuttaa, että minua ei ainakaan kukaan ole edes yrittänyt pakottaa osallistumaan mihinkään! Kun olen aktiivista ja osallistuvaa sorttia, olen ihan itse hakeutunut eri juttuihin ja maksan jokaisesta ihan itse. Vahva ymmärrykseni ja havaintoni on, että jokainen eläkeläinen elää kuten haluaa. Sinullakin näyttää olevan vaikka mitä mielenkiintoista tekemistä. Olen ihan huuli pyöreänä tästä hullusta olettamuksesta, että eläkeläinen pakotettaisiin osallistumaan johonkin. Miten se olisi mahdollista? Hyvää omannäköistä viikonloppua kaikille! Anjakaarina
http://www.etlehti/blogiyhteisö/anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Maija
Liittynyt15.10.2015
7/9 | 

Kun itse hakeudut aktiivisesti rientohin niin miten voit olla kokemusasiantuntija vähemmän seurallisten puolesta? Kyllä  vallitsevien asenteiden paine on han tunnettu ja tunnustettu sosiologinen ilmiö. Kannattaisi selailla tuota kirjaa, josta laitoin linkin.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
8/9 | 

Hyvä Maija! En ole vain selaillut, vaan jopa lukenut kirjan ja monia muitakin tutkimuksia, joissa arvostamani kollega on mukana. Olenpa jopa kuunnellut useita hänen luentojaan aiheesta. Se, että eri ikäisiin kohdistuu tiettyjä paineita ei tarkoita sitä, että ihminen ei voisi toimia niin sanotusti oman päänsä mukaan. Erilaisia paineita kohdistetaan niin nuoriin kuin työikäisiinkin. Ystävinäni on todella monenlaisia eläkeläisiä, joista muutamat viihtyvät pääasiassa kotosalla, joku nauttien esimerkiksi siitä, että voi kaiket päivät lukea kirjoja. En ole kuullut, että ketään itsekseen kotona viihtyvää olisi pakotettu rientoihin. Koko ajatuskin kuulostaa hullulta. Ehkäpä minulla on eläkkeellä olevana kokemusasiantuntija laajempi tarttumapinta monenlaisten eläkeläisten elämään kuin työelämässä olevalla. Voin tietysti olla väärässä. Toisaalta, sitä ei tietenkään voi tietää, miten asiat ovat, kun sinä siirryt vanhuuseläkkeelle. Ehkäpä yhteiskunnalla on silloin jopa resursseja käydä koputtelemassa kaikkien eläkeläisten ovia ja patistella osallistumaan tapahtumiin. Muuten, minun puolestani voimme toki pitää omat näkemyksemme, kuten tietysti teemmekin. Hyvän joulun toivotuksin, Anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Maija
Liittynyt15.10.2015
9/9 | 

Nähtävästi olen epäonnistunut viestinnässäni surkeasti, sillä omasta mielestäni en ole puhunut  mitään pakottamisesta. Koen, että näkemyksemme ovat hyvinkin lähellä toisiaan.  Hyvää ja rauhallista  joulua myös sinulle, Anjakaarina.

Yleisön pyynnöstä kerron, miten olen kokenut vaihdevuodet. Postauksesta saattaa tulla lyhyt, koska minulla ei ole ollut juuri ollenkaan vaihdevuosioireita. Tosin sekin on mahdollista, että en vain ole tunnistanut niitä vaihdevuosien aiheuttamiksi. Katsotaanpa tarkemmin:

1. Kuukautisten epäsäännöllisyys ja päättyminen

Käytin hormonaalista ehkäisyä noin 30 vuoden ajan lähes ilman taukoja. Hieman yli nelikymppisenä vaihdoin matalahormoniseen valmisteeseen, joka lopetti muutenkin niukat kuukautiseni kokonaan. Näin ollen minulla ei ole kokemusta kuukautisten epäsäännöllisyydestä tai hiipumisesta vaihdevuosi-iässä. Viisikymppisenä oli jo todella vaikea muistaa, milloin minulla olisi edellisen kerran ollut kuukautiset. Papa-koetta otettaessa sitä aina kysyttiin, ja heitin jonkin päivämäärän hatusta. Pelkkä vuosi ei kuulemma riittänyt.

2. Kuumat aallot

Kun olin 52-vuotias, gynekologini ultrasi munasarjani ja totesi, ettei siellä ole enää munarakkuloita kypsymässä, joten ehkäisyn voisi huoletta lopettaa. ”Tule sitten vastaanotolle, jos alkaa tulla sietämättömiä oireita”, hän sanoi. Sen jälkeen en ole tätä gynekologia tavannut, sillä sietämättömiä oireita ei koskaan tullut. Oli minulla kuumia aaltoja, mutta vain öisin eikä kovin kummoisia. Olen kuullut tarinoita märistä lakanoista ja t-paidoista, joista saa vääntää hikeä. Minulle riitti, että vaihdoin t-paitamalliset yöpaidat narutoppimalliin. Otsalle ja dekolteelle kohosi kosteutta ja sydän ehkä hiukan tykytteli, siinä kaikki. Eikä tätä edes kestänyt pitkään, ehkä noin vuoden.

3. Unihäiriöt

Sanotaan, että vaihdevuosiin liittyy unen katkonaisuutta ja muita unihäiriöitä. Tähän en osaa sanoa juuta enkä jaata, koska olen aina ollut huono nukkuja. Minulla on usein nukahtamisvaikeuksia, etenkin nuorempana havahduin pienimpäänkin rasahdukseen ja stressaavina aikoina heräilen liian aikaisin aamuyöllä. Taipumukseni myöhästyneeseen unirytmiin on vahvistunut iän myötä, mutta en osaa sanoa, liittyykö se vaihdevuosiin vai ei. Ainakaan se ei lieventynyt kuumien aaltojen laantuessa, vaan päinvastoin on pahentunut lineaarisesti. Minulle on normaalia valvoa silloin tällöin lähes aamuun asti, vaikka ottaisin illalla melatoniiniakin. Auttaisiko hormonikorvaushoito tähän? Kenpä tietäis sen, mutta hiukan vaikea uskoa.

4. Ärtyneisyys

Tämän tunnistan, mutta vasta jälkeenpäin. Oli parin vuoden ajanjakso, jolloin kiihdyin tavallista pienemmästä ärsykkeestä nollasta sataan, enkä aina pystynyt pysäyttämään ärähdysrefleksiä. En saanut millään kaikkia työyhteisön jäseniä oppimaan, että jos työhuoneeni ovi on kiinni, se tarkoittaa, että tarvitsen työrauhaa, joten kannattaa lähestyä sähköpostilla eikä tulla kurkkimaan ovesta kuin käkikello. Tästä aiheutui ristiriitoja, joihin tietenkin omasta mielestäni olin syytön. Minähän olin kertonut, miten kannattaa toimia. Pakkoko oli tehdä toisin? En kuitenkaan tuolloin yhtään ajatellut, että vaihdevuosilla olisi asian kanssa mitään tekemistä, vaan mielsin vain perineeni isäni kiivaan temperamentin. Nykyään pystyn taas hillitsemään kiihtyvyyttäni hivenen paremmin. Eikä ole enää työhuonettakaan, jonka oven saisi kiinni.

5. Masennus

Masennuskaan ei minulla ole asemoitunut vaihdevuosioireeksi, koska olen kokenut masennuskausia koko aikuiselämäni ajan, paitsi silloin, kun juoksin. En omasta mielestäni tarvitse masennuksen hoidoksi estrogeeniä, vaan Cipralexiä. Se toimii.

6. Nivelvaivat

En pitkään aikaan osannut yhdistää nivelvaivojakaan vaihdevuosiin, koska olkapään jäätyessä kuumat aallot olivat jo ohi. Jännekipujen syytä etsittiin kaikkialta muualta paitsi hormonitoiminnasta. Kävin kyllä lantion alueen kipujen takia gynekologillakin, mutta hän näytti hyvin epäuskoiselta, kun otin esiin mahdollisuuden, että oireeni saattaisivat liittyä vaihdevuosiin. Hän ei kannustanut tutkimaan asiaa enempää, joten annoin sen olla.

7. Ihon kuivuminen ja hiusten harveneminen

Ihoni on rasvoittuva, eivätkä vaihdevuodet muuttaneet sitä. Kiiltoa riittää omiksi tarpeiksi edelleen. Hiukseni ovat ohentuneet, mutta sulkasato tapahtui heti jänneleikkauksen jälkeen eikä ole sen jälkeen mielestäni jatkunut. Tietysti kasvoni ja koko kehoni ovat veltostuneet ja lihat ovat irtaantuneet luista, mutta ajattelen, että se on normaalia ikääntymistä eikä mitään, mitä pitäisi hoitaa.

8. Vartalon muutokset

Aloin lihoa vasta, kun jouduin lopettamaan hikiliikunnan jännevaivojen takia. Lopputuloksen kannalta sillä tuskin on eroa, ovatko syynä vaihdevuodet vai liikunnan väheneminen. Minulle kasvoi kunnon pömppövatsa, ja alaselkään ja alavatsalle on ilmaantunut rasvatyynyt kuin tyhjästä. Noloa, mutta nähtävästi lähes väistämätöntä. Jos tämä liittyy siihen, että vaihdevuodet ovat takana, olkoon niin. Pehmusteet voivat vielä tulla tarpeeseen.

Yhteenveto

Jos olisin kuumien aaltojen iskiessä tiennyt enemmän vaihdevuosien oireista, olisin saattanut hakeutua gynekologille. Jos hän olisi suositellut hormonikorvaushoitoa, olisin todennäköisesti kokeillut sitä. Juuri silloin juokseminen kuitenkin piti oireet niin hyvin kurissa, etten tunnistanut ongelmaa. Ja kun jännevaivat sitten alkoivat, alettiin tutkia ja hoitaa niitä eikä vaihdevuosia. Siksi en tiedä vaihdevuosista paljonkaan.

--

Päivän kuvat: Lumipalloheisi Viburnum opulus ”Roseum”.

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Kiitos paljon tekstistäsi. Poden vaihdevuosia par'aikaa, mutta tuntuu, että tietoa hakiessani on ollut  vain kaksi vaihtoehtoa: joko karmeat oireet tai sitten ei olekaan yhtään mitään ja elämä on niin mahtavaa.. Kirjoitit sellaisesta välimuodosta, johon taidan samastua. Itsellä on vähän tuota ja pikkasen tätä, vaikka liikaa niitä ja vaivaa näistä, ja eteenpäin vain on porskuteltava. Ainoa, mikä mietityttää vielä kovasti, on hormonikorvaushoidot, mutta kun pelkään s-kirjaimella alkavaa niin paljon, etten ole tehnyt päätöksiä. Epätyypillistä on nimittäin se, että ikäsarjassani ei pitäisi vielä vaihdevuosia ole, mutta näin on nyt käynyt. Mulla ei ole lähisukulaisia, joilta asiasta keskustella, eivätkä ystävieni äidit ole niin läheisiä jututettavaksi. Mukava oli  siis lukea postauksesi, koska kirjoitat jotenkin rauhallisella tavalla.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/5 | 

Kiitos itsellesi kommentista :)  Vaihdevuosista tosiaan puhutaan aika vähän, enkä itsekään ole ollut virittämässä keskustelua. Vaihdevuosia kai hävetään samoin kuin kuukautisia. Kuukautisaktivisteja on jo, milloin tulevat vaihdevuosiaktivistit? Myös rauhallisella puheella on toki paikkansa.

JattaM
3/5 | 

Viidenkympin vaiheilla olin töissä naisvaltaisella työpaikalla ja pyöräilin työmatkani. Suihkuhuoneessa keskusteltiin reippaasti myös vaihdevuosista, eli siellä sain tietoni kaikista mahdollisista oireista ja hoidoista, eikä tullut mieleenkään että asiassa olisi jotakin hävettävää. Itse käytin hormonikorvaushoitoa eläkkeelle siirtymiseen asti, sitten lopetin. Palanneita oireita oli lähinnä yöhikoilu ja siihen oli käypä ratkaisu vanha ohueksi kulunut pellavapyyhe kaulan/niskan alle. Saattaa olla tarpeen joskus vieläkin :)

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/5 | 

Niinpä. Omalla työpaikallani on käytännössä aina miehiä kuulemassa, ja valtaosalla naisista on vielä pitkä matka vaihdevuosiin, joten oireet ja hoidot eivät tosiaan kuulu arkipäivän puheenaiheisiin. Pukuhuonettakaan ei ole. Hyvä, että  muualla vertaistukea löytyy helpommin.

Katsokaa täältä, miten hieno peruspuvusto minulla oli vielä kaksi vuotta sitten. Perusvärit olivat sininen, vaaleanruskea ja valkoinen, ja kaikki osaset olivat yhdisteltävissä keskenään.

Olen sen jälkeen lihonut jälleen yhden vaatekoon verran ja ostanut puoli kaapillista uusia vaatteita, joten kuvittelin, että nyt esittelisin uuden, entistäkin ehomman peruspuvustoni. Kun kokosin vaatteet matolle kuvaamista varten, tajusin, ettei minulla enää ole peruspuvustoa vaan sekamelska.

Syyllinen on musta.

Välttäkää sitä kaikin keinoin. Tässä syyt:

1. Se pilaa peruspuvuston

Annoin tammikuussa pirulle pikkusormen ja hankin mustat leggingsit kirjavan tunikan seuraksi. Sen jälkeen vaatekaappiini on pesiytynyt myös musta juhlamekko, mustat housut, mustakuvioinen tunika ja mustakuvioinen neulemekko. Siniset ja mustat vaatteet (tai ainakaan minun siniseni ja mustani) eivät sovi järin hyvin keskenään, joten puvusto levähti täysin. Nyt minulla on kaksi keskenään yhteensopimatonta garderobia, joista toisen perusväri on tummansininen ja toisen musta. Aika toivotonta.

2. Se syö oikeat värit pois komerosta

Musta on erinomainen perusväri, jos haluaa käyttää lähes pelkästään mustaa. Jos kuitenkin haluaa perusvärikseen jonkun muun, mustaa ei kannata hankkia ollenkaan, koska sillä on taipumusta levitä kuin vieraslaji Suomen herkässä luonnossa. Mustia vaatteita ja asusteita on liian helppoa hankkia. Niitä saa aina ja joka paikasta, myös isommissa kokonumeroissa. Ainoa melkein yhtä käytännöllinen perusväri on tummansininen. Muiden värien saatavuus vaihtelee liikaa kausittain, että niiden varaan voisi rakentaa kattavaa perusgarderobia. Kesällä toimii myös valkoinen, mutta talveksi sille tarvitaan vähintään vahva kakkosväri.

3. Se on kova väri, joka sopii harvalle suomalaiselle

Monien suomalaisten ihon, silmien ja hiusten väritys on pehmeä ja aika epämääräinen. Niin minunkin. Musta vie lopunkin värin kasvoiltani. Silmät sammuvat ja hiukset näyttävät maantienvärisiltä. Murretut, lempeät sinisen, punaisen, vihreän ja ruskean sävyt sopivat paljon paremmin. Sininen on perinteisesti ollut yksi suomalaisten suosikeista, eikä syyttä.

4. Musta vaate on usein epäsiisti

25-vuotisen mustalakkoni aikana olin jo ehtinyt unohtaa, miten hankalaa mustia vaatteita on pitää siisteinä. Niitä saa olla jatkuvasti rullaamassa tarraharjalla, koska jokainen pölyhiukkanen ja kissankarva näkyy niissä. Musta vaate on usein epäsiisti jo suoraan pesukoneesta, koska se imee itseensä kaiken zeoliitin pesuaineesta.

5. Musta haalistuu nopeasti

On värejä, jotka näyttävät parhailta haalistuessaan. Musta ei kuulu niihin. Esimerkiksi musta pellava on hyvännäköistä ehkä noin kerran eli ennen ensimmäistä pesua. Materiaaleista vain nahka on parhaimmillaan mustana. Voisin kelpuuttaa peruspuvustooni mustan nahkahameen, mutta pehmeän ruskea mokkahame olisi vielä mieluisampi. Molemmat on minulla joskus ollutkin.

6. Musta vaatetus aiheuttaa vaaraa

Mustiin puettu jalankulkija ei erotu pimeässä, vaan aiheuttaa sydämentykytystä autoilijoille ja vaaratilanteita itselleen. Suomessahan on puoli vuotta pimeää. Ei sitä tarvitse enää vaatteilla luoda lisää.

7. Se kuljettaa mukanaan surua

On minullakin aina yksi musta vaatekerta surupukeutumista varten. Kaikki enempi kuitenkin pilaa garderobin. Eikä pidä luulla, että musta jakkupuku olisi bisnespukeutumisen korkein aste. Ei ole. Se osoittaa huonoa mielikuvitusta eikä auta fiiliksenhallinnassa. Iloa, rohkeutta ja valoa luovat ihan muut värit.

 

p.s. Lapsena kieltäydyin käyttämästä punaista. Nuorena aikuisena vierastin sinistä niin paljon, etten käyttänyt edes farkkuja. Ja nyt pannassa on siis musta. Lempivärini on kuitenkin ollut aina sama.

--

Viikon kuvat: Pikkujouluihin musta mekko sopii, koska silloin juhlitaan kovaa. 

Kommentit (2)

Myyjä
1/2 | 

Musta on vain niin tyylikäs. Katso ranskatarta, italiatarta ja katso miten he käyttävät  mustaa!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Kiitos kommentista! On totta, että ranskattaret ja italiattaret ovat tyylikkäitä mustissaan. Heillä on useimmiten myös tummat hiukset, kulmat ja silmät sekä niihin sointuva ihonväri, joten musta sopii heille hyvin. Itse en ole yhtä onnekas. 

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016