Kirjoitukset avainsanalla siirtolapuutarha

Villa Palasen myötä elämääni on tullut paljon uutta. On ollut virkistävää, mutta samalla hieman rasittavaa heittäytyä noviisiksi näin monessa asiassa vielä yli 60-vuotiaana. Keräsin kymmenen monille tuttua asiaa, jotka olen kokenut ensi kertaa vasta nyt.

1. Heräsin aamulla omasta talostani

En ole koskaan halunnut asua omakotitalossa. Arvostan lyhyttä kauppa- ja työmatkaa, hyviä julkisia liikenneyhteyksiä, kadulla ympäri vuorokauden kulkevia tuntemattomia sekä isännöitsijän ja huoltomiehen palveluja, joten kerrostalo on ollut minulle ainoa oikea asumismuoto. Olen myös viihtynyt erinomaisesti enkä ole kokenut kerrostaloasumisen huonoja puolia, joista omakotiasujat puhuvat.

En minä Villa Palastakaan mökin takia hankkinut, vaan puutarhan. Mökki tuli siinä kylkiäisinä. Oikeastaan tajusin vasta ensimmäisenä aamuna Palasessa herätessäni, että tässä ympärillänihän tosiaan on talo. Oma pieni puutaloni. Minun mielikuvissani puutalot ovat vetoisia, ankeita ja aina jostakin vähän rempallaan. Ja tässä sitä ollaan. Villa Palasessa todellakin on koko ajan jokin kohta rempallaan, vaikka remonttikin on jo tehty. Tekemisten lista on loputon.

Tällä kertaa olen kuitenkin päättänyt nauttia siitä. Ja ainahan pääsen bussilla takaisin kotiin kerrostaloon.

2. Päätin tekemiset sääennusteen mukaan

Kaupunkiasujalle säällä on vain vähän merkitystä. Nyt katsoin aina aamulla ensimmäisenä sääennusteen, koska se saneli, mitä Villa Palasessa voi tai pitää tehdä. Kynnystä ei kannata maalata, jos on tulossa kylmiä öitä, koska ovea ei voi maalin kuivuessa sulkea yöksi. Jos ei sada, kukat pitää kastella. Jos alkaa sataa, pitää kerätä jalkineet ja puutarhakalusteiden pehmusteet suojaan. Istutustöille paras aika on sateen jälkeen, kun maa on pehmeää, tai toisaalta ennen sadetta, jotta sade kastelee taimet. Ja lannoitteet kannattaa ripotella ennen sadetta. Ja niin edelleen, tehän tiedätte.

3. Meillä grillattiin

Grillaamista ei ole ollut minulle olemassa. En ole ikinä grillannut eikä taloudessani ole koskaan syöty grillattua ateriaa. Pallogrillissä joskus lapsena käristettiin makkaraa, siinä kaikki. Nyt kun Villa Palasessa ei ole täysimittaista keittiötä ja kun ruuanvalmistus grillaamalla tuntui kuuluvan asiaan siirtolapuutarhamökillä, hankin minäkin hiiligrillin. Hiillos viritettiin kesän mittaan vain kahdesti, mutta viritettiin kuitenkin. Osasin kuin osasinkin suunnitella kelvollisen grilliruoka-aterian, ja ruoka oli kieltämättä erittäin maukasta. Ensi kesänä lisää.

4. Valmistin viinimarjamehua ja karviaishilloa

Odotuksista poiketen rastaat eivät syöneetkään kaikkia Villa Palasen viinimarjoja, vaan ne piti poimia. Työ oli kevyttä Armi Aavikko -podcast korvissa. En keksinyt mitä muutakaan marjoista olisin tehnyt, joten hankin mehumaijan ja uutin mehua. Naapuri kehuskeli 16 litralla punaviinimarjamehua, minä sain kaksi. Mutta mehu on tosi hyvää – mukana ripaus vadelmaa. Karviaisista sain piirakan ja puoli litraa hilloa. Mustat viinimarjat, vadelmat ja karhunvatukat syötiin pääosin tuoreina. En ostanut mitään näistä torilta, kuten aiempina kesinä.

5. Kasvatin siemenestä taimia puutarhaan

Minulla oli keväällä työhuoneen ikkunan edessä Lundia-hyllykkö, jonka hyllyjen alapinnoille olin kiinnittänyt led-työvalot. Talvetin siinä pelargonini, ja kun luonnonvalo pikkuhiljaa lisääntyi niin että ne pärjäsivät välttävästi myös ilman lisävaloa, korvasin pelakuut taimikasvatusalustoilla.

Kasvatin siemenistä tsinnioita, kahta eri lajiketta kosmoskukkia, kahta lajiketta kesäpäivänhattuja, kahta lajia koristeheiniä ja yksivuotisia daalioita. Näistä daalioiden kävi luonnossa huonoimmin: lehtokotilot popsivat ne poskeensa niin, että kuudesta istutetusta taimesta kai vain kaksi teki edes pari kukkaa. Heinien koristearvo kutistui olemattomaksi, kun ympärillä kasvoi villejä heinälajeja. Mutta kosmoskukat ja kesäpäivänhatut kasvoivat reheviksi pehkoiksi ja kukkivat upeasti viikosta toiseen. Ne kukkivat edelleen, ovat oikeastaan vasta päässeet vauhtiin.

Perennoista esikasvatin leikkokärsämöitä ja kerrottuja akileijoja. Kärsämöt nauttivat kuumasta kesästä eivätkä kärsineet ajoittaisesta kuivuudestakaan, vaan kukkivat pitkään. Akileijatkin pysyivät hengissä. Ehkä ensi kesänä sitten kukkivat. Aion ehdottomasti jatkaa siemenkasvatusta. Kun joka kevät kylvää paria perennalajia, saa lopulta hienon kukkapuutarhan edullisesti. Näin toivon.

Ilman kasvattamiani taimia Villa Palasen kukkakesä olisi ollut varsin ankea, koska puutarha on  jengattu kukkimaan keväällä. Keski- ja myöhäiskesällä ei kuki juuri mikään.

6. Leikkasin liki kolmimetrisen orapihlaja-aidan

Pensasaidat ovat minulle aivan uutta, joten tuli yllätyksenä, miten paljon hoitoa ne vaativat. Tontin takarajalla on korkea ja leveä orapihlaja-aita, joka on samalla koko siirtolapuutarha-alueen raja-aita. Se leikataan talkoilla alueen ulkopuolelta, mutta sisäpuolen siistiminen samaan korkeuteen jää tontin vuokraajan tehtäväksi. Aita on leikattuna kaunis ja tarpeellinen näkö-, melu- ja pölysuoja viereisen kadun takia.

Vaikka saksin aitaa lähes pyörtymiseen asti hikisimmillä helteillä, en millään meinannut saada sitä oikeaan korkeuteen. En yksinkertaisesti yltänyt aidan keskeltä sojottaviin pitkiin vuosikasvuihin, vaikka kurottelin pensassaksillani hengenvaarallisesti A-tikkailta. Viimein muistin vajan nurkkaan aiemmilta omistajilta unohtuneet pitkävartiset leikkurit, joilla sain työn loppuun – tikkailla seisten toki. Ensi kesäksi aion hankkia vielä pitkävartisemmat, oikein superjäreät teleskooppileikkurit, joilla aion käydä myös omenapuiden vuosikasvujen kimppuun.

Etupihan tuhkapensasaita on matalampi, sääntöjen mukaan metrinen ja sikäli helpompi hoitaa. Siinä on kuitenkin niin paljon kuivia runkoja ja tuholaisista kärsineitä kohtia, että se pitää leikata ensi keväänä maan tasalle. Sama kohtalo odottanee syreenejä. En olisi mitenkään osannut aavistaa, että oksasakset, pensasleikkuri ja pitkävartinen yleisleikkuri olisivat kesän aikana eniten käyttämäni puutarhatyökalut – ja että ensi kesänä meno vain kiihtyy.

Mainitsinko jo, että sivurajalla on nuori taikinanmarja-aita?

7. Poimin puista 60 kiloa omenoita ja teetin niistä tuoremehua

En tiennyt, että omenat kypsyvät jo elokuun puolivälissä. Ajattelin, etteivät niin pienet omenat millään voineet olla kypsiä, mutta kun maistoin valkeaa kuulasta pihan puusta, sen siemenet olivat jo ruskeat. Aloin googlata tuoremehun valmistamista ja sain tietää, että olin oikeastaan myöhässä. Paras mehu tulee vähän raaoista omenoista.

Varasin heti ajan mehustamosta. Sitten piti miettiä, miten paljon omenoita minimimäärä, 30 kiloa, mahtaa olla. Montako pahvilaatikollista omenoita pitäisi poimia ja miten kauan siinä menisi? Entä miten omenat ylipäätään poimitaan?

Sain Facebookin siirtolapuutarharyhmästä sen verran vinkkejä, että pystyin aikatauluttamaan työn. Poimin lopulta lähes yksin melkein neljä kotiinkuljetuslaatikollista eli 60 kiloa omenia yhtenä kesän sateisimmista päivistä. Aikaa tähän kului sateenpitotaukoineen noin viisi tuntia. Huomasin, että käsin poimiminen on tehokkainta, eikä omenapoimuria kannata käyttää kuin korkeimmilla oksilla lymyileviin hedelmiin. Niin, ja että Fiskarsin SmartFit-sarjan poimuri on susi. Se jäi kaksi kertaa kiinni korkealle puuhun varren irrottua ennen kuin opin. Kiinteävartinen poimuri toimi paljon paremmin. Käytin omenoiden välivarastona poimiessani Ikea-kassia, jonka toinen pitkä hihna kulki niskani takaa ja toinen oli käsivarressa.

Mehusta tuli ihanaa! Se yllätti, että mehu annettiin mehuasemalta mukaan kuumissa, lötköissä muovipusseissa, siis hanapakkauksissa ilman pahvilaatikkoa. Pussit on tarkoitus sujauttaa laatikkoon vasta jäähtyneinä. Kuumia ne ovat pastöroinnin takia. Aina oppii uutta.

8. Kaivoin maata niin että lapion varsi katkesi

Kun viimein elokuussa pääsin mökin remontista ja pensaiden leikkuusta kukkapenkkien kimppuun, havaitsin, että ensimmäinen tarvittava työkalu ei suinkaan ole istutuskuokka, vaan lapio. En ollut koskaan pitänyt lapiota käsissäni, mutta kun halusin tietää, millaista maata kukkapenkissä oli niin eikun kaivamaan. Hyödyllisintä oli tietysti aloittaa kaivaminen kohdasta, jossa kasvoi inhoamani perenna, jalopähkämö. Juurakon kankeaminen maasta irti oli sen verran rajua rehkimistä, että käytössäni olleen vanhan, puuvartisen lapion varsi katkesi. Onneksi vajasta löytyi toinenkin vanha lapio, metallivartinen. Sillä sain pähkämön irti.

Mustaa savimultaa oli niin syvälle kuin jaksoin kaivaa – en toki puolta metriä pidemmälle päässyt. Mullassa luikersi runsaasti lieroja. Kaivoin pois kaikki sisääntulopenkin sinikukkaiset kasvit ja muista perennoista siirsin valtaosan jäähylle daalioiden viereen odottelemaan uutta paikkaa. Sekoitin savimultaan vähän hiekkaa ja ostomultaa ja istutin ensimmäiset ostoperennat, kuusi kuunliljaa, sekä syksyn piristykseksi muutamia syklaameja. Tästä se lähtee. Valmiit kukkapenkit häämöttävät jossakin (valo)vuosien päässä.

9. Hoidin kolmea kompostoria

Yllä oleva on rajua liioittelua. Jätin kolme kompostia hoitamatta. Yksi niistä, Biolanin pikakompostori, käynnistyi ihan itsestään ja pöhisee parhaillaankin +40 asteessa. Yhdistin kahden lehtikompostorin sisällöt kuvitellen, että lähes täydessä kompostorissa käynnistyisi kompostoitumisprosessi, mutta mitään ei tapahtunut. Toista lehtikompostoria täytän parhaillaan, eikä sielläkään tapahdu mitään. Tähän täytyy selvästikin perehtyä hieman tarkemmin. Mutta sain sentään ostetuksi kaksi söpöä emaliastiaa kompostoitaville biojätteille.

10. Leikkasin nurmikot

Kun en ole asunut omakotitalossa nuoruusvuosien jälkeen, ruohonleikkuukin oli jäänyt minulta kokematta. Villa Palasen vajasta löytyi leipämoottorilla käyvä leikkuri, joka osoittautui täysin toimivaksi. Kerkisin ajaa nurmikot pari kertaa ennen kuin kävi ilmi, että puoliso halusi ottaa sen vastuualueekseen. Sehän minulle sopi. Sentään yksi homma, jota minun ei tarvitse hoitaa itse ainakaan joka kerta.

--

Päivän kuvat: Poimintoja Villa Palasen ensimmäisestä kesästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

On usein kuultu ja mielestäni pätevä neuvo, että haltuun otetussa vanhassa puutarhassa ei tehdä ensimmäisenä kesänä vielä mitään muuta kuin katsellaan ja rekisteröidään, missä on mitäkin. Tämän jälkeen voi alkaa miettiä, mitkä kasveista säilytetään ja mitkä korvataan mieluisammilla.

Kun ostin Villa Palasen, näkyvissä olivat vain puut ja pensaat. Tein päätöksen niiden perusteella, eikä sitä ole tarvinnut katua. Puutarhan vahvuus ovat vanhat hedelmäpuut: kolme omenaa, yksi kirsikka, kaksi luumua tai kriikunaa (en tiedä, mitä eroa niillä on) sekä yksi nuori päärynäpuu.

Etupihan vasenta lohkoa hallitsee iso Valkeakuulas-omenapuu, joka tuottaa raakileista päätellen erinomaisen sadon. Melkein pelottaa, miten oksat jaksavat kantaa moista hedelmien paljoutta. Myös muut Palasen omenapuut ovat vanhoja, kauniita ja sopivan kokoisia, joskin vesiversot ovat jääneet kaikista leikkaamatta. Ensi keväänä sitten.

En ole koskaan aikaisemmin säilönyt omenoita. Pilkkominen hilloa varten on kuulemma työlästä. Ehkä kärrään hedelmät mehuasemalle, jos niitä oikeasti tulee paljon. Olen tosi onnellinen, kun pian saan yhtyä jokasyksyiseen, omenasatoa siunailevaan kuoroon. Kun niitähän on ihan liikaa! Olen nähnyt sellaisesta vain unta.

Kirsikka- ja luumupuita jouduttiin leikkaamaan reippaasti siirtolapuutarhan sääntöjen takia (puiden korkeus ei saa ylittää mökin harjakorkeutta). Varmaan osittain tämän seurauksena ne kärsivät kesällä pahoin kirvoista, joita toki oli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon muutenkin. Luumupuissa ei ole juuri ollenkaan raakileita, eikä kirsikankaan sato päätä huimaa.

Kirsikat ovat maukkaita, mutta niin pieniä, että hillon valmistaminen olisi varmasti työlästä. Naapureilla olen nähnyt kirsikkapuita, joiden oksat aivan notkuvat kiiltävän punaisia hedelmiä. Mitähän he niistä tekevät? Kirsikkaviinaa?

Päärynäpuu Pepi ei tuottanut vielä hedelmiä, vaikka kukki runsaasti. Se saattaa kärsiä heikosta tuennasta, mutta en ole saanut aikaiseksi järjestää sille kunnollisia tukikeppejä. Sanotaan, että huonosti tuetut nuoret hedelmäpuut heiluvat tuulessa juuria myöten, mikä katkoo hiusjuuret ja hidastaa juurtumista.

Leikkasin keväällä marjapensaista vanhimpia oksia pois, mutta annoin niiden muuten kasvaa valtoimenaan haluamaansa suuntaan. Kun jätin tuennan lisäksi myös perkaamisen tekemättä, pienet pensaat melkein peittyivät rikkakasveihin. Vain iso punaherukka pärjäsi paremmin. Ei haittaa, vaikkei marjoja juuri tänä vuonna tulekaan - olenhan ensikertalainen säilönnässä. On kuitenkin ihan hyvä saada edes hiukan harjoitusta. 

Karviaiset näyttäisivät olevan perinteistä isoa, vihreää lajiketta, ja niitä tulee reilusti. Ehkä muistin kastella pensasta paremmin kuin muita, koska se on lähempänä vesipistettä. Satun myös pitämään karviaisista enemmän kuin viinimarjoista. Hilloa luvassa!

Vadelmia olen saanut poimia puolisen litraa päivässä. Paras pusikko on aurinkoisella paikalla keskellä pihaa, terassin vieressä. Tontin laidalla pitäisi periaatteessa olla vadelma-aita, mutta naapurin istutukset varjostavat pensaita (tämä ei ole oma tulkintani vaan osaavamman puutarhurin), minkä takia ne eivät viihdy rajalla järin hyvin. Ongelma lienee siirtolapuutarhassa melko yleinen, minkä takia sääntöjä on lievennetty siten, että mikä tahansa viheraita käy.

Aikaisempi omistaja korvasi jo valtaosan vadelmista taikinamarjalla, joka viihtyy heikommallakin paikalla. Hänen perujaan on myös iso ja vahva karhunvatukkapensas, josta odotan hyvää satoa. Osa raakileista pääsi kuitenkin kuivumaan heinäkuun helteissä, kun en osannut kastella riittävästi.

Tontin takaosassa on muutama pystyyn kuollut pensasmustikka. Ne aion korvata jollakin marjoja tuottavalla, kenties makeasinikuusamalla tai marja-aronialla. Viheraidan päättää raparperi, joka ei näytä voivan kovin hyvin. Täytyy miettiä, miten sen olosuhteita voisi kohentaa. 

Koristepensaita palstalla kasvaa neljää sorttia: kääpiömanteli, norjanangervo, alppiruusu sekä lila ja valkoinen syreeni.

Kukkapenkin keskellä kasvava kääpiömanteli on erittäin vaatimattoman näköinen risu paitsi aikaisin keväällä, kun se kukkii. Silloin se on aivan ihana, herkkä, vaaleanpunainen unelma. Ihana yllätys! Norjanangervo on levittäytynyt valtavaksi puskaksi, jota pitänee karsia reilusti. Se ei kukkinut kovin hyvin – vanhoja oksia on liian paljon.

Karsimisesta puheen ollen valmistaudun myös leikkaamaan etupihan pensasaidan alas. Aidassa on paljon kuivuneita runkoja, ja kesäkuussa tuholaiset ympäröivät sen melkein täysin seiteillään. Rapsin jo silloin paljon oksia pois, joten aita näyttää tällä hetkellä aika ikävältä. Keskellä aitaa kasvaa ihana juhannusruusu, jota en varmaan malta leikata alas asti.

Syreenejä on tosiaan kahta lajia, mutta yhteen kietoutuneet puskat ovat hoitamattomia ja kukkivat melko niukasti. Ehkä nekin pitäisi leikata alas. Kun lapsuudenkodissani leikattiin syreenit, ne kasvoivat mielestäni tosi hitaasti takaisin ja surin komeita kasveja. Nyt ne ovat tietenkin olleet entisellään jo pitkään. Ehkä se nyt vain on tehtävä.

Alppiruusut kukkivat niin komeasti, että muutin mieltäni niiden suhteen. Alun perin ajattelin, että korvaisin ne jollakin mieluisammalla, kuten ruusuilla. Mutta olkoot nyt ainakin jonkin aikaa, kun tuntuvat viihtyvän (mikä on kyllä ihme, savimaassa). 

Perennapenkit eivät olleet ostoperuste ja hyvä niin. Tiesin, että pioneja kyllä on, ja se riitti. Kevään edetessä kävi ilmi, että jalopionilajikkeita on kolme: yksinkertainen tummanpunainen, vaaleanpunainen kerrottu ja vaaleanpunainen Bowl of Beauty -tyyppinen, jossa on isot reunaterälehdet ja niiden keskellä liuskamaisia terälehtiä. En tiedä yhdenkään nimeä, mutta punainen muistuttaa paljon Pionien Kodissa näkemääni Scarlett O’Haraa.

Nämä kaikki lajikkeet ovat niin kauniita, että olisin voinut päätyä samoihin lajikkeisiin itsekin. Mieluisia yllätyksiä jokainen. Aion kuitenkin vielä hankkia pari pionia lisää. Molemmat vaaleanpunaiset kasvavat nyt villiintyneinä ja laajalle levinneinä isossa kukkapenkissä. Mietin, että jos pionit kerran viihtyvät siinä hyvin, voisin poistaa muut kasvit ja korvata ne uusilla pioneilla.

Perinteinen punainen särkynytsydän nousi keväällä iloisena yllätyksenä suoraan nurmikosta. Myös valtava puska isotöyhtöangervoa hämmästytti - luulin ensin, että siinäkin on pioni. Massiivinen perenna jakaa puutarhan etu- ja takaosaan. Harmaamalvikkia kasvaa siellä täällä, mutta isoin esiintymä on lähellä karhunvatukkapöheikköä. Sitten on vielä pari vuorikaunokkiesiintymää sekä vuohenkelloa ja jotakin toista kellokukkaa. Kaikenlaista sinistä. Ei niin kiva ylläri.

Vuorenkilpi uhmaa aitasääntöjä oikealla rajalla. Vasemmalla rajalla kasvaa yhtä ja toista lähellä näkösuojaksi pystytettyä bambuaitaa. Ainakin villiviini siellä on. Näiden kasvien käynee vielä huonosti, kun istutan niiden paikalle jonkin elävän näkösuojan. Pensaita vai nopeakasvuisia, korkeita perennoja? En ole vielä varma.

Puutarhaan portilta johtavan kaariportin toisella reunalla kohoaa lumikärhö ja toisella jalokärhö, jossa on vasta pieniä nuppuja. Olisin suonut, että kaariportti olisi kukassa hieman aikaisemmin, mutta hyvä näinkin. Kaariportin olemassaolo on ylipäätään jälleen yksi onnenpotku.

Nuo olivat irtokasveja, ja varsinaisia perennapenkkejä on kolme: perinteinen pitkä penkki sisääntulopolun vasemmalla puolella, leveämpi lyhyt penkki polun oikealla puolella ja korkeiden perennojen penkki etupihan oikealla puolella. Lisäksi olen itse perustanut daaliapenkin etupihan vasempaan laitaan.

Etenkin pitkässä penkissä on paljon aukkopaikkoja. Tai oli, koska istutin keväällä niihin kotona esikasvattamiani taimia: yksivuotisia daalioita ja ruohokasveja sekä monivuotisia akileijoja ja leikkokärsämöitä. Jatkossa penkki menee varmaankin pääosin uusiksi; ei ehkä vielä ensi keväänä, mutta joskus. Luultavasti säilytän silti sen idean eli keväällä penkkiin tulee sipulikasveja ja kesällä enimmäkseen matalia perennoja.

Ymmärrän, miksi aikaisemmat puutarhurit ovat täyttäneet kukkapenkit keltaisilla ja sinisillä kukilla. Itse suosisin mieluummin lempeämpiä pastellisävyjä ja valkoista. Keltainen sopii kieltämättä hyvin mökin väriin, mutta sen vastaväri sininen saa lähteä puutarhastani. Voi tosin olla, että jalopähkämö osoittautuu minua sitkeämmäksi.

Nykyään neuvotaan istuttamaan kukkapenkkeihin sekä korkeita että matalia kasveja, mutta Villa Palasessa on tehty toisin. Korkeiden perennojen penkissä kasvaa tänä kesänä pääasiassa keltaista tarha-alpia ja punaista palavaarakkautta villinä yhdistelmänä. Lisäksi on siperiankurjenmiekkoja ja muutama yksittäinen vaatimattomampi perenna. Räiskyvä kukkapenkki näyttää tosi hauskalta pilkottaessaan pensasaidan takaa ohikulkijan silmään. Tämä idea menee jatkoon. Aion laajentaa penkkiä ja täydentää sitä muilla isoilla, värikkäillä lajeilla. Mitäs niitä nyt onkaan?

Leveään ja lyhyeen, pionivaltaiseen penkkiin en ole vielä puuttunut ollenkaan. Penkin keskellä kasvaa kääpiömanteli ja sen ympärillä pionin versojen lisäksi esimerkiksi kurjenpolvia, malvaa ja jotakin syysperennaa, jonka laji ei ole vielä selvinnyt. 

Tein puutarhasta pohjapiirroksen, johon merkitsin kasvit ja niiden paikat suunnilleen. Perhe olikin jo kaivannut kasvintunnistusapua. Pitkästä kukkapenkistä on lisäksi erillinen kartta, johon on merkitty lajikkeet. Niitä on kolmisenkymmentä.

Tänä kesänä en vielä hoitanut puutarhaa käytännössä ollenkaan, koska mökin remontoiminen asumiskuntoon vei kaikki ne voimat, mitkä helteeltä jäivät jäljelle. Minulla on kuitenkin monenlaisia suunnitelmia. Tavoitteenani on kukkapuutarha, jossa on nurmikkoa vain juuri sen verran, että sille voi levittää viltin, ja kukkia kautta kesän. Etenen kuitenkin hissukseen. Siksikin, kun pihassa on jo melkein kaikki suosikkikasvini. Oikeastaan vain kuunliljat puuttuvat.

Varmaa on vain, että istutan syksyllä suuren määrän kukkasipuleita penkkeihin ja ehkä vähän nurmikollekin. Palasen puutarhan paras kukinta osuu jo nyt kevääseen, ja se on aiemmilta puutarhureilta mielestäni ihan oikea ratkaisu. Pitkän, harmaan talven jälkeen kukat tuottavat eniten iloa. Ja se on puutarhan tarkoitus: kauneus, ilo, onni ja rauha.

--

Päivän kuva: Väreiltään tyypillinen näkymä Villa Palasen puutarhasta: rönsyleinikkiä ja idänsinililjaa.

Siirtolapuutarhamökkini Villa Palanen on ihana. Se on ajatuksissani aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Mietin sitä, uneksin siitä, muistelen ja suunnittelen sitä. Käyn katsomassa mökkiä ja sen puutarhaa joka päivä. Sen hankkiminen on ollut kenties paras päätökseni ikinä.

Kuherruskuukausi siis jatkuu. En kuitenkaan ole viettänyt mökillä yhtään yötä enkä yhtään kokonaista päivää. Minua ei voi piipahtaa mökille tervehtimään, koska en ole siellä. Vasta unelmoin tupaantuliaisista, puutarhajuhlista ja päiväkahveista, vaikka kesä on jo melkein ohi. Kesälomani viimeinen päivä oli nimittäin tänään. Miten näin pääsi käymään?

Remontti on edelleen kesken

Eihän minun pitänyt muuta kuin maalauttaa seinät ja katto. Kun sitten kuitenkin myös vahvistettiin mökin perustuksia ja rakennettiin lattiat uudestaan, koko kesän aikataulut heittivät häränpyllyä. Lattiaremontti kesti purkamisen plus kahden viikon sijasta muistaakseni noin kuusi viikkoa. Tämän jälkeen piti odottaa, että maalari vapautuu – olin tietenkin menettänyt paikkani hänen jonossaan. Pintakäsittely kesti tavallista kauemmin, koska tapetin alle piti laittaa tasoitetapetti ja kattoihin eristyspohjamaali. Kun maalaus ja tapetointi valmistuivat, olikin jo heinäkuu ja raksaukkojen ja -akkojen lomakausi parhaimmillaan.

Lattiat ovat voimapaperin alla

Uudet, hienot puulattiat peitettiin lähes välittömästi voimapaperilla ja aaltopahvilla kattojen maalausta varten. Suojukset ovatkin nyt täynnä valkoisia maalitäpliä. En ole vielä repinyt niitä pois, koska listoitukset ovat tekemättä. Kun lattiaa suoristettiin, lattian ja seinän väliin jäi paikoitellen melko isokin rako, jota peittämään tilasin K-raudan järeimmät jalkalistat. Asentajan kesäloma päättyy alkavalla viikolla, joten pian nähdään, miltä listat näyttävät paikoillaan.

Huonekalut nojaavat seiniin Ikean paketeissa

Listojen laittaminen on helpointa, kun tilat ovat tyhjillään. Siksi valtaosa Villa Palasen kalusteista nojaa vielä seinään Ikean litteissä paketeissa. Ei sinne tosin monta kalustetta tulekaan. Koska mökin päätarkoitus on toimia lepotilana puutarhatöiden välillä, tuvan tärkein kaluste on iso vuode. Alkovista tulee vessa, jota mökissä ei ollut alun perin ollenkaan. Ruokailu tapahtuu lasikuistilla tai ulkona terassilla. Perinteistä seurustelutilaa sohvineen ja kahvipöytineen ei tule, koska muut toiminnot ovat tärkeämpiä eikä kaikki vaan mitenkään mahdu. Melkein kaikki tulee olemaan uutta, koska jännevaivat sanelevat, millaisia huonekaluja pystyn käyttämään.

 Keittiö odottaa kokoamista

Myös mökin keittiö on vielä kokoamatta ja asentamatta, koska ensin pitää saada lattiat, seinät ja listat kuntoon. Keittiötä hallitsi aikaisemmin kamiina, jonka suojaetäisyydet estivät järkevän tilankäytön. Kun kamiina kannettiin ulos, ikkunaseinälle vapautui tila jääkaapille, työpöydälle ja parille laatikostolle. Nämä odottavat nyt paketeissa lomien päättymistä, koska en osaa kiinnittää kaappeja seinään itse. Jääkaappi on toki jo toiminnassa lasikuistilla ja kesäkeittiö, käytännössä tiskipöytä, terassin yhteydessä. Grillin olemme virittäneet tasan kerran, juhannusaattona.

Puutarha näyttää rakennustyömaan varastolta

Kun tehdään remonttia, tarvitaan säilytystilaa materiaaleille ja rakennusjätteelle. Villa Palasessa tuota tilaa löytyi helpoimmin nurmikolta ja terassilta. Rakennusfirma siisti jälkensä asiallisesti, mutta nurmikko oli tietenkin jo ehtinyt kärsiä lautakasojen alla. Leikkimökin takaa löytyi lisäksi vanhaa puutavaraa niin terassin kuin itse talonkin rakentamisen ajoilta. Toimme laudat ja paneelin pätkät päivänvaloon nurmikolle ja kutsuimme Helpponoudon paikalle. Nyt nurmikko on tyhjä, mutta säilytyksen jäljet näkyvät siinä ainakin ensi kesään saakka. Olen kuitenkin ikionnellinen, että kaikki tontin epämääräiset kasat on selvitetty. Olen kasvanut sellaisten katveessa enkä silloin pystynyt tekemään niille mitään. Nyt pystyin.

Helle estää tehokkaan työskentelyn

Haluaisin kyllä ahertaa Palasen puutarhassa aamusta iltaan. Mutta kun helteet vain jatkuvat! Lämpöhalvaus ei houkuttele, joten olen enimmäkseen vain piipahtanut iltaisin kastelemassa kukkapenkit ja viljelylavat. Tämän seurauksena piha näyttää törkeän siivottomalta. Rikkaruohot ja puutarhakasvit rehottavat rinta rinnan. Olen myös tietoisesti välttänyt liikaa kitkemistä, etten nypi vahingossa perennojakin pois. Hävettäisi esitellä puutarhaa tässä kunnossa, joten ihan hyvä, ettei mökkikään ole asumiskelpoinen.

Villa Palasen näytäntökausi näyttää siirtyvän ensi vuoteen

Tosi moni ystävä ja tuttava ilmoitti talvella tulevansa sitten kesällä Palaseen käymään. Toivotin kaikki lämpimästi tervetulleiksi, koska en aavistanut, että Palasesta tulisi remonttityömaa koko kesäksi. Niin siinä kuitenkin kävi. Pahoittelen tilannetta ja toivon kärsivällisyyttä, sillä valitettavasti Villa Palasen ensimmäinen varsinainen näytäntökausi näyttää siirtyvän ensi vuoteen. Tämä kesä jää kenraaliharjoitukseksi, jonka näkee todennäköisesti hyvin harva.

Kunhan remontti valmistuu, esittelen sen täällä. Aion myös kertoa, mitä kaikkea kesän mittaan puutarhasta löytyi. Siihen asti!

--

Päivän kuvat: Heinäkuun kuvasatoa Villa Palasesta.

Kauanpa blogitaukoni kestikin – peräti kaksi kuukautta! Oli ihan pakko palata kertomaan, mitä siirtolapuutarhamökkiini Villa Palaseen kuuluu. Siellä on nimittäin tehty lattiaremonttia oikein juurta jaksain. Pitkään oli lattian paikalla melkein pelkkää maata näkyvissä.

Ei minun todellakaan pitänyt muuta kuin vetää vähän maalia seiniin, mutta remonteilla on tapana levitä, kuten useimmat tietävät. Kaikki alkoi siitä, kun en tykännyt tuvan lautalattian perinteisen ruskeasta väristä ja aloin miettiä, mitä asialle voisi tehdä.

Kun katsoin lattiaa tarkemmin, toisin sanoen kurkistin alkovin kiinteästi asennetun sängyn alle, huomasin, ettei se ollut lautalattia ensinkään. Se oli pahoin naarmuuntunutta parkettia, johon oli sivelty paksu kerros maalia päälle. Keittiön lattia näytti alkuperäiseltä lautalattialta, mutta se oli uurteinen kuin satavuotiaan silmäkulmat. Kuistin lattia oli ihan ok, mutta vaikutti jotenkin heppoiselta, ja lautojen väleissä oli tummat raot.

1. askel: Totuus lattian kunnosta

Olin kuullut paljon juttuja siitä, miten parkettien, muovimattojen ja laminaattien alta kuoritaan esiin lautalattioita, jotka sitten kunnostetaan upeiksi. Tarinat voivat joskus olla tottakin, mutta Villa Palasen asukkaat ovat selvästikin olleet järki-ihmisiä kautta aikojen. Eivät he olisi kattaneet lautalattiaa parketilla, ellei siihen olisi ollut selvää syytä.

Syy paljastui, kun annoin italialaisvahvistuksemme Marcon käteen sorkkaraudan ja hän ryhtyi parketin purkuun. Keskeltä tuvan lattiaa paljastui iso palanut alue, joka ulottui muistaakseni 12 laudan alueelle. Aivan kuin siinä olisi ollut jokin irtonainen lämmityslaite, josta tuli olisi päässyt leviämään lattialle. Laudoista oli selvästi kaavittu hiiltynyttä ainesta pois.

Millä nerokkaalla keinolla asukkaat olivat estäneet koko mökin palamisen poroiksi, sitä en tiedä, mutta nostan heille siitä hattua.

2. askel: Remonttifirman valinta

Pidin selvänä, että lattia korjattaisiin. Entisöitäisiin, voisi jopa sanoa. Sillä tokihan Villa Palasen alkuperäinen lautalattia olisi säilyttämisen arvoinen. Niinpä aloin etsiä lattiamiestä, joka vaihtaisi vaurioituneet laudat, hioisi lattian ja pintakäsittelisi sen.

Googlasin sanaparilla puulattian kunnostus. Löytyi useita parkettien partaveitsiä, jotka esittelivät nettisivuillaan upeasti lakattuja sisäpelikenttiä ja kalanruotoparketteja. Kaikki kehuivat kunnostavansa myös tavallisempia puulattioita.

Tarjouspyyntöihin oli kuitenkin vaikea saada vastauksia. Potentiaalisten tekijöiden mielenkiinto tyssäsi viimeistään siihen, kun lähetin kuvia kohteesta. Yhden sain houkutelluksi käymään. Hän esitti pätevän suunnitelman, mutta laittoi sille niin suolaisen hinnan, että konsultoimaani (liian kaukana asuvaa) rakennusalan ammattilaista nauratti. Parkettimies toivoi nähtävästi, etten hyväksyisi tarjousta, mikä olikin itseään toteuttava ennuste.

Kävelin peilin eteen ja mietin, missä vika. Ja hokasinhan sen sitten lopulta. Olin määritellyt tehtävän väärin ja lähestynyt sen takia vääriä ihmisiä. En ollut teettämässä lattian kunnostusta, vaan mökkiremppaa. 

Mökkiremppa tarkoittaa, että työmaalla on kylmä, sisävessa puuttuu eikä lähistöllä ole kahvilaa, jossa kahviin saisi kauramaitoa. Minun piti löytää tekijä, joka olisi tottunut alkeellisiin olosuhteisiin eikä kavahtaisi edes hiirten jätöksiä.

Mökkiremonttien tekijöitä löytyi onneksi helposti, asunhan länsirannikolla lähellä mökkien täplittämää Turunmaan saaristoa. Otin yhteyttä muutamiin ja tein treffit erään rakennusmestarin kanssa.

3. askel: Asiantuntija antaa diagnoosin

Moni hankkii siirtolapuutarhamökin remppakohteeksi ja kunnostaa sen alusta asti itse. Minä en kuulu heihin – en tiedä puutaloista enkä rakentamisesta juuri mitään, ja remonttikokemukseni rajoittuu kahdeksan tapettikerroksen irrotteluun betonisesta seinästä sekä puupaneelin maalaamiseen kerrostalokeittiössä. Miten olisinkaan voinut tietää, mitä mökissäni oikeasti kannatti tehdä?

Onneksi rakennusmestarilla oli selvä mielipide. Hän katseli vähän ympärilleen ja otti pari reipasta loikkaa tuvan lattialla. Koko mökki keinahteli. ”Ei tässä taida nyt kosmeettiset keinot riittää”, hän tuumasi. Tuvan lattian paikkaamisen sijasta kannattaisi laittaa kokonaan uusi lattia – eikä siinä kaikki. Mökki saisi uutta ryhtiä, kun samalla vahvistettaisiin lattiaa kannattelevat rakenteet ja tarkistettaisiin eristeiden kunto. Mökistä tulisi myös tiiviimpi ja lämpimämpi, kun sahanpuru ja hiirenpesät vaihdettaisiin tuulensuojalevyyn ja kivivillaan.

Keittiön lattian naarmut olivat miehen mielestä niin syvät, ettei hiominen olisi edes mahdollista. Lisäksi piti ottaa huomioon kellarin luukku. Se oli vaneria, jota ei voisi hioa. Eteisen lattiastakaan ei kuulemma tulisi hiomalla kaunista. Uusiksi vaan!

Keskustelin vielä parin muun ehdokkaan kanssa, mutta peli oli jo selvä. Minulle oli myyty mökin lattiarakenteiden ja eristeiden uusiminen sekä uusi puulattia. Hiominen ja lakkaus, joista lähdin liikkeelle, olivat enää kirsikoita kakun päällä.

4. askel: Purkutyöt paljastavat yllätyksiä

Villa Palasesta tuli virallisesti työmaa-aluetta heti vapun jälkeen. Purkutöiden aikana paljastui, että vanhat eristeet olivat varsin hyväkuntoiset. Niitä ei olisi välttämättä tarvinnut vaihtaa, ellei olisi ollut tarvetta päästä käsiksi lattian tukirakenteisiin. Pilkkeet ja sahanpurut imaistiin kuitenkin isoihin jätesäkkeihin erityisellä imurilla.

Keittiön ja tuvan välistä fyllinkien alta löytyi perinteinen rakentajien terveinen seuraaville sukupolville: päivän sanomalehti. Palkkatyöläinen-lehden numero oli päivätty 19.9.1947. Sen uutisessa kerrottiin, että jatkuvasti kiihtyvä työtahti, joka on ominainen piirre nykyiselle yhteiskunnalle, on lisännyt henkisten ja ruumiillisten voimien uusimisen ja sitä edistävän rentoutumisen tarvetta. Pohjoismaiset työväen lomajärjestöjen edustajat olivat kokoontuneet kolmen päivän konferenssiin pohtimaan asiaa Suur-Saimaan uuteen lomakylään.

Keittiön Ikkunan alta paljastui toinen viesti menneisyydestä. Luulin sen olevan hevosen häntäjouhta, ja netistä sain tietää, että hevosen jouhia tosiaan on aseteltu lattioiden alle suojaamaan taloja syöpäläisiltä ja kenties muultakin pahalta. Lattian asentaja oli kuitenkin sitä mieltä, että se oli tervattua pellavaa ja heitti aineksen luvallani pois. Ei se ainakaan pellavarivettä ollut, jota on perinteisesti käytetty rakennusten tilkitsemiseen, siitä olen varma. Kuvittelen, että se oli sittenkin hevosen harja, joka suojasi mökin tulipalolta.

5. askel: Hormi on tukossa

Ikävin yllätys tuli esiin, kun purkuryhmä irrotti keittiön kamiinan siirtääkseen sen väliaikaisesti ulos. Kamiinasta hormiin johtava putki oli täynnä kovaa, harmaata ainetta. Mökin myyjä oli kertonut minulle, että hormi oli kunnostettu marraskuussa, ja että kamiina veti mainiosti. Tosiasiassa hormin massaajalle oli sattunut virhe ja ylhäältä piipusta alas työnnetty massa oli täyttänyt yhdyskäytävän. Hormi oli käyttökelvoton. Myyjä ei sitä tiennyt, koska kukaan ei ollut viritellyt kamiinaan tulta massauksen jälkeen.

Päätin saman tien, etten asennuta kamiinaa enää takaisin, koska sen suojaetäisyydet estivät pienen tilan tehokkaan käytön keittiönä. Mietin hetken myös hormin purkamista, mutta en halunnut laajentaa remonttia enää. Sitä paitsi saatan jossakin vaiheessa haluta olohuoneeseen takan, ja silloin hormi on hyvä olemassa. Myöhemmin kuulin vielä yhden hyvän syyn: painava hormi pitää mökin paikoillaan savipatjan päällä.

Hormimies tuli piikkaamaan ylimääräisen massan pois, ja hormin seinämä siistittiin myöhemmin uudella betonilla.

6. askel: Lattia on vinossa

Purkamisen jälkeen työt keskeytyivät viikoksi, jonka kuluttua sain tarkennetun tarjouksen työstä ja arvion aikataulusta: kaksi viikkoa vielä.

Kun työt jatkuivat, kävi ilmi, että massiiviset hormi ja tiilimuuri olivat vuosikymmenten mittaan painuneet savimaahan siten, että mökin toinen pää oli kuusi senttiä alempana kuin toinen. Mitä tehtäisiin? Suoristettaisiinko lattia hinnalla millä hyvänsä vai asetettaisiinko rima matalammalle?

Pahin pelkoni oli juuri tuo, että mökin huomattaisiin vajonneen savimaahan, josta se pitäisi tunkata ylös. Tiesin, että moni siirtolapuutarhuri oli joutunut tekemään niin ja näin omin silmin, että Villa Palasen rossipohja oli matalampi kuin useimpien muiden. Siellä oli kuitenkin nipin napin tuulettumisen vaatima tila, eikä työnjohtaja ehdottanut mökin nostamista. Vaikeaa kai tiilimuurin tunkkaaminen olisikin.

Päädyimme siihen, että asentaja suoristaa lattiaa mahdollisuuksien mukaan työn aikana, mutta täysin suora siitä ei tarvitsisi tulla. Valmis lattia ulottuu yhtenäisenä tuvan perukoilta keittiöön ja alkoviin asti. En ollut edes uneksinut kynnyksettömästä tilasta, mutta sellainen siitä tuli. Mökistä kuistille sen sijaan on reilu askelma ja porras.

7. askel: Mitä kellarille tehdään?

Kylmäkellari tuli lattian alta esiin koko komeudessaan. Se oli reilusti isompi kuin olin luukusta kurkistelemalla päätellyt. Se oli kuitenkin täysin kuiva ja viileä, ja sen ilmastointiputki vei ulos rossipohjaan kuistin alle. Moniin vastaaviin kellareihin kuulemma kertyy vettä keväisin, minkä takia ne on täytetty hiekalla ja jätetty pois käytöstä. Toisaalta sellaisestakin virityksestä olen kuullut, että mökin ruokakomerosta on suora yhteys kellariin, jonne voi laskea kokonaisen komeron hyllyn tavaroineen viilentymään.

Meillä kellari on aivan keskellä lattiaa. Kellarit ovat minusta pelottavia ja olisin ollut valmis sulkemaan sen, mutta puoliso näki mielessään, miten nautinnollista olisi nostaa sieltä kori samppanjaa – ikään kuin meillä koskaan sellaista olisi. Kellari siis jäi käyttövalmiiksi ja sille rakennettiin uusi, saranoimaton luukku samasta laudasta kuin lattia. Luukusta tuli tosi hieno. Kellarin kattoa myös tuettiin siten, että keittiökalusteet voi asentaa osittain sen päälle. Kun keittiötä käytetään, seistään paljolti kellarin päällä. 

En ole vielä siivonnut kellaria enkä päättänyt, miten sitä oikeasti käytetään. Jos pudottaudun kellariin mikrokuitupesimen kanssa, miten pääsen sieltä pois? Pitänee hankkia jostakin kevyet tikkaat. Sekä keppi, jonka päässä on koukku. Sillä pystyisi sitten nostamaan ja laskeman kellariin tavaroita korissa.

8. askel: Tuhkaluukusta sataa sisään

Sattui kova myrsky ja satoi vaakasuoraan. Asentaja oli juuri keittiön lattian kimpussa ja huomasi, miten hormin tuhkaluukusta tipahteli vettä rakenteisiin. Sillä kohdalla olikin ollut mädäntynyt palkki, joka sai näin selityksensä: vettä oli nähtävästi tullut vuosien mittaan rakenteisiin joka kerta, kun tuuli oli painanut sadetta t-muotoisesta piipusta sisään. Tihkuminen tuhkaluukusta oli kuitenkin niin pientä, että se oli jäänyt asukkailta huomaamatta.

Koska hormi oli jo päätetty jättää pois käytöstä, ongelma päätettiin hoitaa tukkimalla veden tulo ylhäältä, piipun päästä. Asentaja kiipesi katolle ja otti piipusta kuvat, joista työnjohtaja näki ”useitakin ongelmia”. Minulle kuvat eivät kertoneet mitään, mutta uskoin, kun minulle sanottiin, että paikalle tarvittaisiin kattofirmaa pellitystoimiin. Niin pitkälle en ole vielä päässyt, että tämä olisi hoidettu.

9. askel: Hyvin valmisteltu on melkein tehty

Lattian rakentaminen alkoi kuistilta. Asentaja poisti vanhat palkit ja rakensi niiden tilalle täysin uuden tukiristikon kakkosnelosista. Rakenteesta tehtiin entistä järeämpi myös lisäämällä betoniharkkoja palkkien alle kuistin keskellä. Samoin tehtiin tuvassa, jossa vanhoja palkkien rinnalle ruuvattiin uudet.

Lattian rakentaminen vei lopulta nelisen viikkoa, josta rakenteiden vahvistaminen ahmaisi valtaosan. Lattialautojen asentamiseen, hiomiseen ja vahaamiseen meni vain muutama päivä. 

Nyt lattialla saa jo kävellä sukkasillaan. Maalari saapuu ennen pitkää maalaamaan ja tapetoimaan. Heti juhannuksen jälkeen Palaseen voi ehkä muuttaa sisään! Keittiökalusteita siellä ei silloin vielä ole ja jalkalistojen ohella paljon muutakin puuttuu, mutta mitäs pienistä. Pääasia, että on paikka, jonne voi kantaa jääkaapin ja rakentaa vuoteen.

Siirtolapuutarhaelämä voi viimeinkin alkaa. Ihan pian!

P.S. Olen lattiaremontin lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Rakennusliike Teppmanin asentaja Klaus teki huolellista työtä. Laskua en ole vielä saanut, mutta se tulee olemaan noin kaksinkertainen verrattuna siihen tarjoukseen, jonka hylkäsin liian kalliina. 

--

Päivän kuvat: lattiaremontin eri vaiheita.

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

tkp
1/2 | 

Kiitos hyvästä ja tarkasta selostuksesta kuvien kera! Itselläni on vähän samanlainen projekti edessä ja olen pähkinyt että mitä kaikkea mökin kulahtaneiden muovimattojen alla piilee. Nyt on vähän enemmän tietoa suunnitelmien pohjaksi.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

tkp kirjoitti:
Kiitos hyvästä ja tarkasta selostuksesta kuvien kera! Itselläni on vähän samanlainen projekti edessä ja olen pähkinyt että mitä kaikkea mökin kulahtaneiden muovimattojen alla piilee. Nyt on vähän enemmän tietoa suunnitelmien pohjaksi.

Mukava kuulla tkp! Juuri tämän takia sen kirjoitin.  Olisin itse kaivannut talvella realistista ja yksityiskohtaista tietoa siirtolapuutarhamökin haltuunotosta, mutta sitä ei kovin paljon ollut liikkeellä.  Tsemppiä projektiin!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016