Mitä risteilymatkailija voi tehdä Tukholmassa, jos ei pysty kävelemään kahdeksaa kilometriä kaupungin kujilla, toreilla ja museoissa muun porukan mukana? Nytpä senkin tiedän. Otin satamasta taksin Bergianska Trädgårdeniin, jossa vietin mukavan päivän kukkien keskellä. Paluu laivalle oli hieman haasteellinen, mutta muuten suosittelen kohdetta lämpimästi.

Tukholmassahan on kaikki jotenkin hiukan parempaa, harmonisempaa ja ylellisempää. Yllättäen tämä pätee myös kasvitieteelliseen puutarhaan. Tukholman yliopiston Bergianska Trädgården muistuttaa paljon Helsingin ja Turun yliopistollisia puutarhoja, mutta se on ihan hivenen isompi, kauniimpi, siistimpi ja paremmin hoidettu.

Alppiruusut olivat viime viikonloppuna parhaassa kukassaan (katso täältä). Lajikkeita on noin 70 valkoisesta tummaan lilaan, matalista kääpiöpensaista valtaviin puskiin. Syreenilajikkeita laskin kymmenkunta, osa jo kukkatertut täysin auki, mutta useimmat vasta avautumassa. Parhaimmillaan, siis. En ollut tiennytkään, miten viehättäviä kerrotut syreenit voivat olla. Tuoksu oli tietenkin ihana. Tulppaanit olivat jo kuihtumassa, mutta silti vielä koristeellisia.

Mutta nyt menin asioiden edelle. Vierailija ohjataan ensin ulkokenttien keskeltä  Edvard Andersonin kasvihuoneeseen, jossa on myös lipunmyynti, pieni museomyymälä ja kahvila. Pääsymaksu olisi ollut 80 kruunua. Maksupääte ei kuitenkaan suostunut hyväksymään kumpaakaan luottokorttiani, joten hieman tuumailtuaan ja diskuteerattuaan henkilökunta päätti päästää minut ilmaiseksi sisään.

Siihen mennessä olin toki jo maksanut 300 kruunua taksimatkasta. Taksi ajoi tunnelissa harhaan ja joutui palaamaan takaisin, mutta se ei haitannut, koska olimme sopineet hinnasta jo satamassa. Perillä kuljettaja kirjoitti kuitin takapuolelle puhelinnumeronsa, joka osoittautui myöhemmin kullan arvoiseksi.

Jaa kuka Edvard Anderson? Vuonna 1936 kuollut tukkukauppias testamenttasi omaisuutensa Kuninkaallisen tiedeakatemian Bergianskan säätiölle välimeriaiheisen kasvihuoneen rakentamista varten. Hän määräsi myös, että  kasvihuoneessa pitää tarjoilla kahvia, teetä ja virvoitusjuomia sekä suklaata ja leivoksia. Tämä toteutuikin. Tuolit ja pöydät kutsuivat viihtymään viikuna-, oliivi- ja sitruspuiden katveeseen.

Edvard Andersonin kasvihuoneen 14 metriä korkeassa keskiosassa on kaunis Välimerihalli vesialtaineen. Laventeli ja yrtit tuoksuivat vienosti. Bougainvilleat ja pelargonit kukkivat parhaillaan. Pohjoisafrikkalainen mehikasvi Adenium eli aavikkoruusu näytti aivan uskomattomalta. Koko kookas kasvi oli täynnä isojen torvimaisten kukkien terttuja. Viiniköynnöksessä oli jo pienet rypäleenalut.

Salin kustakin kulmasta oli käynti pienempään kasvihuoneeseen. Kiinnostavin oli saniaishuone, jonka takaseinä on täynnä epifyyttejä. Sen ilmasto vastaa olosuhteita vuoristosademetsässä. Olisin saanut siitäkin huoneesta enemmän irti, jos olisin ymmärtänyt avata kassalta saamani kartan. Siinä kerrotaan kiinnostavia tietoja kasveista, joiden ohi on muuten helppo kävellä.

Palmuhallista jäi parhaiten mieleen kukkiva riippasusanna (thunbergia mysorensis). Intialaisen köynnöksen pitkät kukat roikkuivat rivissä käytävän yläpuolella kuin jouluvalot talon räystäällä. Muodot ja värit toki olivat kaukana jääpuikosta. Kukkien kidat houkuttelevat luonnossa medestäjälintuja apajalle ja samalla pölyttämään kasvin.

Tropiikkihuoneessa ei ollut mitään kovin jännittävää meneillään. Susannat olivat kukassa sielläkin: sain hienoja kuvia kellosusannasta eli bengalikellosta. Ihailin myös keltaisia susannoja, jotka muistuttivat aika paljon tavallisia mustasilmäsusannoja.

Kupolin muotoiseen Victoriahusetiin on muutaman sadan metrin matka Edvard Andersonin kasvihuoneelta. Matkalla on muun muassa hevosenkengän muotoinen Victorialampi, jossa on kylmää kestäviä vesikasveja. Victoriahuset rakennettiin varta vasten jättiläislummetta (Victoria) varten, ja se vihittiin käyttöönsä vuonna 1900. Ison, pyöreän vesialtaan jättiläislumpeet kukkivat ensi kertaa vuonna 1902, ja ne ovat siitä lähtien kukkineet joka kesä. Nyt ei nuppuja vielä näkynyt, mutta lehtien läpimitta mitattiin juuri: 2,42 metriä.

Jättiläislumpeiden ympärille on istutettu muita lumme- ja lootuslajikkeita. Parhaillaan oli kukassa herkkä, sininen nymphaea colorata -lumme, joka on kotoisin itäisestä Afrikasta. Intialainen, pyöreälehtinen lootus oli tehnyt vankan, valkoisen nupun.

Victoriahusetin keskusallasta ympäröivältä ulkokehällä kasvaa monia tropiikin hyötykasveja, kuten ananaksia, sokeriruokoa, riisiä ja kurpitsoja. Siellä on myös köynnöskasveja, kuten poikkeuksellisen upea, punakukkainen kärsimyskukka. Avoinna olevat kukat olivat kuitenkin niin korkealla, etten saanut niistä kuvia.

Alueella on kolmaskin kasvihuone, Gamla Orangeriet, mutta siellä kasvaa vain nälkä. Tai no, huono pila, sillä kyseessä on viehättävä lounaspaikka ja kahvila. Pitkät pöydät täyttyivät ruokailevista opiskelijoita, onhan kyseessä yliopiston puutarha. Tilaa oli toki myös satunnaisille kävijöille. Talvipuutarhan edessä on yrtti- ja keittiöpuutarha.

Myös hedelmätarhaan kurkistin, mutta omenapuut eivät vielä olleet kukassa. Kokonaan näkemättä minulta jäivät ainakin japanilainen lampi ja vuoristokasveja esittelevät alueet. En yksinkertaisesti pystynyt kävelemään enää enempää. Alppiruusulaakson tapauksen jälkeen eivät syrjäisimmät polut kyllä muutenkaan kutsuneet.

Siispä soittamaan taksia. Silmäilin taksikuskin kuitin taakse raapustamaa numeroa, mutta koska en ollut varma, miten siihen soitettaisiin suomalaisella puhelimella, soitin kuitissa myös olleeseen keskusnumeroon. Sieltä kysyttiin nimeni, missä olen, minne menen, montako meitä on ja kerrottiin, että auto tulisi 10-15 minuutissa. Kuljettaja soittaisi minulle - en tosin ole ihan varma, ymmärsinkö, missä vaiheessa ja minkä takia.

Jäin odottamaan puhelin kädessä Bergianskan parkkipaikan sisäänkäynnin luo. Ei näkynyt taksia. Puoli tuntia kului. Ei taksia. Soitin uudelleen taksikeskukseen. Ensimmäinen vastaaja ei hoitanut asiaani (syystä en saanut selvää), vaan laittoi minut jonoon jollekulle toiselle. Tämä mieshenkilö tarkisti asian ja totesi, ettei Bergianskaan ole tilausta olemassa. Kysyin, olisiko mahdollista tehdä uusi tilaus. Javisst. Mutta eipä sittenkään: tyvärr nyt ei ollut yhtään autoa vapaana, joten tilausta ei voi tehdä.

”Ei autoja! Mitä minä nyt teen”, parkaisin. Tämä ei kiinnostanut paikallista asiakaspalvelijaa vähääkään. Kun autoja ei ole, niitä ei ole. Det finns inga bilar.

Päätin palata lipunmyyntiin ja pyytää sieltä apua. Matkalla näin kuitenkin vaarattoman näköisen naisparin, jota lähestyin rohkeasti taksikuittini kanssa. Ursäkta, kan ni hjälpa? Neuvosivatko he, miten tähän käsin kirjoitettuun numeroon soitettaisiin? Juu, varmaan +46 eteen ja nolla pois. Niinhän minä olin itsekin ajatellut, mutta tarvitsin tukea.

Soittaminen jännitti, koska en tiennyt taksinkuljettajan nimeä eikä hän minun nimeäni. Joku mies siellä kuitenkin vastasi, ja selitin asiani. Että olen se rouva, joka tuli aamulla Bergianskaan, ja voisiko hän tulla noutamaan minut? Puuh, hän muisti minut ja lupasi tulla.

Olin sangen helpottunut, kun näin auton kaartavan paikalle 20 minuutin kuluttua. Laivan lähtöönkään ei enää ollut hirmuista aikaa.

Istuessani jo autossa puhelimeni ilmoitti, että minulle oli tullut kaksi viestiä vastaajaan. Joku taksikuski siellä selitti oudolla murteella jotakin, josta en saanut mitään selvää. En tiedä tänäkään päivänä, soittiko hän varmistaakseen, että hänen kannattaa tulla, vai kävikö hän osoitteessa eikä löytänyt minua.

Jos kuljettaja olisi tavoittanut minut puhelimitse, olisin todennäköisesti istunut taksissa yli tuntia aikaisemmin. Syy oli siis ainakin osittain puhelinoperaattorin, joka ei yhdistänyt luuriini ruotsalaista puhelua.

Olipa seikkailu. Bergianskaan menisin mielelläni uudestaan, mutta taksin käytöstä Tukholmassa en ole yhtä varma.

--

Päivän kuvat: Jättiläislumpeita ja lootuksen nuppu Victoriahusetissa.