Kirjoitukset avainsanalla koti

Iso-Puolalan talo tönöttää keskellä Turkua Puolalanmäellä, lähellä Park-hotellia. Sen vanhimmat osat on rakennettu 1700-luvulla. Talon ympärillä on ollut peltoa ja pihapiirissä navetta. Mäellä on ollut enemmänkin puutaloja, jotka säilyivät vuoden 1827 palosta, mutta ne on purettu puiston ja kivitalojen tieltä.

Olen kävellyt pihapiirin ohi vuosien mittaan lukemattomia kertoja. Syitä poiketa ei ole ollut. Rötiskö mikä rötiskö, kyllähän minä tuollaiset talot tiedän. Talot omistaa kuitenkin nykyään Rakennusperinteen ystävät ry, joka on kunnostanut niitä perinteisin menetelmin jo usean vuoden ajan. Ja viimeistään nyt siellä kannattaa ehdottomasti poiketa!

Lastulevyt, lateksimaalit ja muovimatot ovat poissa. Tilalla ovat käsin painetut tapetit, pellavaöljymaalit ja vanhan ajan joulutunnelma.

Iso-Puolala ei ole lavaste, vaan vanha ja viehättävä paikka, jossa on tunnelmaa muulloinkin kuin jouluna. Siksi joulukaan ei näytä täällä väkisin rakennetulta. On kuin käsistään kätevä perhekunta olisi käyttänyt syksyn illat suurta juhlaa suunnitellen ja koristeita valmistellen. On kerätty varpuja ja sammalta, leikattu tonttunauhoja, valettu kynttilöitä ja punottu tuohta. Samalla on syntynyt vähän ylimääräistä myytäväksi.

Keittiössä, jossa muutenkin kuulee aina parhaat jutut, minulle kerrottiin, että Iso-Puolalan yhtenäisen visuaalisen jouluilmeen takana ovat Rakennusperinteen ystävien toiminnanjohtaja Katariina Entonen sekä Riitan Pihapuodin Riitta Jaakonmäki ja Kranssiaitan floristi Mari Heininen. Näillä naisilla on silmää.

Päärakennuksessa on parhaillaan Rakennusperinteen ystävien joulukahvila. Kahvi kaadetaan isoäidin aikaisiin kuppeihin, ja särpimeksi on tarjolla suolaista ja makeaa piirakkaa sekä joulutorttuja. Lattialankut narisevat kotoisasti. Keittiön seinältä voi laskea, miten monta tapettikerrosta pinkopahvien päältä kuorittiin remontissa. Pirtin uunin otsalla on näyte tapetista, joka oli entisöijien tavoitteena, mutta osoittautui liian vaikeaksi toteuttaa. Oikein kaunis uudesta tapetista silti tuli.

Tuplien välissä on poronjäkälää ihan niin kuin lapsuudenkodissani muinoin. Tuvassa päivystävä varttuneempi herrasmies, epäilemättä yhdistyksen aktiivi, kertoo talon historiasta kysymättäkin.

Ulkorakennuksessa on myynnissä valikoima tuohitöitä, kynttilöitä, joulukoristeita ja muuta itse tehtyä. Toisen asuinrakennuksen vintille on asettunut Riitan pihapuoti antiikkiesineineen. Riitta valitsee aarrearkustaan Iso-Puolalan pop-up-puotiin aina kulloisenkin teeman mukaiset, kirpputoreilta koluamansa esineet.

Nyt on esimerkiksi astioita, tekstiilejä, leluja, kynttilänjalkoja ja joulukoristeita. Kaikkea vanhaa ja kaunista. Jotakin uuttakin: käsin tehtyjä kortteja, joiden sisältä avautuu paperinen kukkaro rahalahjalle tai muulle muistamiselle. Täältä löytyy lahja myös sille, jolla on jo kaikkea.

Koko pihapiiri ja kaikki rakennukset on koristeltu Marin tekemillä kransseilla ja köynnöksillä. Puolukanvarvut, havunoksat, kävyt, eukalyptuksen versot, jäkälät, sammalet, kanelitangot ja roseepippurit muuntuvat hänen käsissään suloisiksi joulutunnelman virittäjiksi.

En voinut vastustaa kanelin tuoksua. Ostin Marin kellarista ovikoristeen ja köynnöksen, jonka aion nostaa joulupöydän keskipisteeksi. Säilytän niitä siihen asti parvekkeella. Mari kertoi, ettei niiden kuivumistakaan tarvitse pelätä. Köynnösten pehmoinen havu on katajaa, mutta tarkempaa lajiketta en enää muista, vaikka Mari sen sanoi.

Iso-Puolalan joulukahvila ja joulupuoti ovat avoinna jouluun asti torstaisin ja perjantaisin kello 11-17 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-16. Itsenäisyyspäivänä ovet ovat suljetut. Viimeinen aukiolopäivä on 23.12. Menkää, ystävät, menkää!

Riitan pihapuoti: https://riitanpihapuoti.fi/

Kranssiaitta: http://www.kranssiaitta.fi/

Rakennusperinteen ystävät ry: http://www.tuuma.net/

 

--

Päivän kuvat: Iso-Puolalan päärakennus on koristeltu jouluun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uskoin pitkään, että valkoinen on ainoa oikea seinien väri. En tajunnut tapettien ideaa ja pidin kukkakuoseja pettämättömänä huonon maun merkkinä. Olen silti aina tiennyt, että minussa elää suoria linjoja suosivan minimalistin rinnalla toinen, runsaampi ja värikkäämpi minä.

Rohkeus värien ja kuosien käytössä ja yhdistelyssä liittynee tiettyyn ikään. Sitä ajattelee, että nyt tai ei koskaan. Jos en nyt toteuta villeimpiäkin sisustussuunnitelmiani, milloin muka sen teen? En myöskään enää sisusta vieraille senkään vertaa kuin ennen. Minähän täällä asun, ei kukaan satunnainen kävijä.

Mistä tuli mieleen, että asuu meillä puolisokin. Muuan hänen nuori oppilaansa huudahti ensi kertaa olohuoneeseemme tullessaan, että kyllä näkee, että tämä on Tapsan koti! Hehheh, ajattelin. Puolisoni sanoo, ettei hänen ole tarvinnut tehdä muita kotiin liittyviä valintoja sen jälkeen, kun hän valitsi minut. Se ei tietenkään ole totta, mutta kauniisti sanottu ja on siinä totuuden jyvänen.

Ensimmäinen kuosi, jonka toin kotiimme, on tämä. Sohva oli uudelleen verhoiltu jo 20 vuotta sitten, kun ostin sen kirpputorilta, mutta halpa päällinen kului nopeasti puhki. Halusimme olohuoneen keskipisteeksi jotakin brittityylistä, ja verhoilijalla sattuikin olemaan William Morris -kuosien mallikirja. Sieltä sitten valikoitui verhoilukankaaksi vihreä Acanthus.

Tutkin jo samassa yhteydessä myös Morris-tapetteja ja haaveilin vaaleasävyisestä Acanthus-seinästä olohuoneen ruokapöydän sivulle. Kun sitten kävi selväksi, että eteishalli pitää pintaremontoida putkirempan yhteydessä joka tapauksessa niin Morris-kuosit olivat heti vahvoilla.

Nyt olin kuitenkin jo valmis tuomaan seinille jotakin Acanthustakin rohkeampaa: kukkia! Mallailimme eteisessä tapettikirjan kanssa ja päädyimme ruskeapohjaiseen Leicesteriin.

Meillä ei ole koskaan tehty täysremonttia, eikä tulla tekemäänkään, koska asunnolla on selvä oma luonne. Haluamme säilyttää  huonejaon ja kiintokalusteet sellaisina kuin ne olivat vuonna 1961. Siksi esimerkiksi keittiö on moderni (alkuperäiset keittiökalusteet oli jo tuhottu ennen meidän aikaamme), mutta pieni ja entisellä paikallaan. Useimmissa saman talon saman kokoisissa huoneistoissa on kaadettu seiniä, meillä ei.

Talossa on selvää midcentury modern -henkeä. Noin 100 vuotta vanhat tapettikuosimme eivät periaatteessa sovi 60-luvun alun tyyliin, mutta käytännössä ristiriitaa ei mielestäni ole. Morris-kuosi sopii mainiosti mahongin seuraan, kun värit ovat tarpeeksi vahvat.

Eteisen tuolit ovat Olavi Liedon Askolle suunnittelemia tuoleja nro 2010, jotka olivat tuotannossa noin kymmenen vuoden ajan vuodesta 1953 alkaen. Tuolin selkä on taivutettua vaneria, joka on päällystetty jalavaviilulla, ja muut osat ovat koivua. Puoliso hankki tuolit helsinkiläisestä vanhain tavarain kaupasta muutama vuosi sitten. Ne oli huolimattomasti päällystetty jo kuluneella kankaalla, mutta en näe syytä verhoilla niitä uudestaan. Kuosithan sopivat oikein hyvin yhteen, vai mitä?

Kodissamme on jäljellä merkkejä asunnon eri vaiheista ja asukkaista, ja oma asumishistoriamme on läsnä huonekalujen ja tekstiilien muodossa. Hankin nämä makuuhuoneen verhot ensimmäisen yhteisen kotimme olohuonetta varten. Niiden ei pitäisi sopia yhtään yhteen Morrisin vaaleamman Leicester-tapetin kanssa, mutta siinä ne nyt vain ovat. Värit ovat harmoniset, joten olkoot. En tiedä, mihin vaihtaisinkaan.

2000-luvun alkuvuosina kaikilla oli satiiniverhot, joten kun muutimme tähän vuonna 2004 tai niillä main, ompelutin kahdeksan mittaa vihreitä satiiniverhoja. Niitä on niin näppärää piristää muutamalla mitalla muuta väriä tai kuosia, etten ole kokenut tarpeelliseksi luopua niistä. Eivätkähän ne ole vielä edes 20 vuotta vanhat!

Tapettia tilatessani ihastuin sisustusliike Uniikissa Designers Guildin isoon pionikuosiin, Floreale Grandeen. Sitä on myös tapettina. Jos olisin nähnyt tapettimallin ajoissa, olisiko heittänyt Morris-kuoseilla vesilintua? Tuskinpa sentään, kun Morris-sohva on lempihuonekaluni.

Tilasin kuitenkin viime kesänä kolme mittaa Floreale Grande -pellavakangasta, jonka oletin riitelevän reippaasti satiinin kanssa. Ajattelin ripustaa verhot emännänhuoneeseen eli omaan työ- ja pukeutumishuoneeseeni (alun perin ruokasali). Kokeilin niitä kuitenkin olohuoneeseen, ja sinne ne jäivät jouluun asti. Keväällä vaihdoin ne takaisin.

Rakastan sekä Morris-tapetin pienipiirteisiä ja tarkasti kuvattuja kukkia että Guild-kankaan isoja siveltimenvetoja. Ihmettelen silti itsekin, miten ne voivat mahtua samaan kotiin.

Ratkaisu taitaa piillä siinä, että niitä ei koskaan katsota yhtä aikaa. Asunnon koosta on apua. Kun eteisestä katsoo olohuoneeseen ja näkee Guild-verhot, Morris-kukat ovat jo selän takana. Olohuoneesta näkee eteiseen ja Morris-tapettiin vain Morris-sohvalta ja sellaisessa kulmassa, että Guild-verhot eivät ole samaan aikaan näkyvissä.

Tein parhaani saadakseni eri kuoseja samaan kuvaan, mutta en onnistunut kovin hyvin. Tämä on ainoa kuva, jossa molemmat kukkakuosit näkyvät.

Acanthus ja Floreale Grande näyttävät yhdessä tältä. Sohvan takana oleva yksivärinen verho ja yksivärinen pöytäliina rauhoittavat näkymää. Mutta mitä jos teettäisi ruokapöydän tuoleihin räväkät päälliset tai hommaisi itämaisen maton? Taas näyttäisi uudelta!

No, on meillä vielä tällainenkin näkymä. Itse kutomani ryijy on jugendin aikakaudelta ja sopii sikäli paremmin Morrisin kuin Guildin seuraan. Koetan kestää ristiriitaa.

Sohvan jalkojen alla pilkottaa vanhan roosan värinen matto. Se on Ikea-hankinta, joka nivoo kodin muiden tekstiilien värit yhteen. Roosa ei ole päävärinä missään muualla koko huoneistossa, mutta useimmissa kuoseissa on rippunen sitä mukana.

Jaa miksei mattoa näy enempää? Yksi syy saattaa olla se, että heti tämän näkymän vasemmalla puolella, keskellä olohuoneen sohvaryhmää, jököttää kuntopyörä, jonka en halunnut näkyvän kuvassa. Myös silityslauta on melkein aina esillä olohuoneessa, koska tykkään silittää television edessä enkä viitsi siirtää lautaa kauas. 

Osa kuvista on otettu jo vuosi sitten putkiremontin jälkeen, kun kaikki paikat eivät vielä olleet täynnä lehtipinoja ja pikkusälää. Pienen vihjeen ajankohdasta antaa viimeisen kuvan alalaidassa näkyvä vihreä pahvilaatikko, joka on remonttipölyn peitossa.

--

Päivän kuvat: Näkymiä kodistani.

Taloyhtiömme putkiremontti alkoi vuosi sitten tammikuussa ja päättyi joulukuun puolivälissä kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Kyseessä ei silti ollut keskonen eikä hutiloitu hanke, vaan täysin valmis, viimeistelty perinteinen putkiremppa. Sekä yhtiökokouksissa että pihaparlamentissa remontti on kerännyt pelkkää kiitosta. Valiteltu on vain ilmastoinnin ja lämmityksen säätöjä, joita ei saatu heti kohdalleen sään viiletessä.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja paljasti vasta jälkeenpäin, että urakoitsija valittiin pelkästään hinnan perusteella. Rakennustoimisto Albi Oy:stä ei tiedetty juuri mitään etukäteen, mutta hinnanero seuraavaan tarjoajaan oli niin iso, ettei tuntunut perustellulta valita toisin. Kylläpä kävi mäihä!

Saimme hanketta vetämään työpäällikkö Tommi Koslosen, jolla pysyi homma tiukasti hanskassa, vaikka takaiskujakin sattui, kuten isoissa hankkeissa aina. Esimerkiksi asbestitöitä jouduttiin tekemään olennaisesti enemmän kuin alun perin oletettiin, eikä runkovesiputken hajoaminen silkkaa vanhuuttaan erään autotallin alla ainakaan helpottanut aikataulussa pysymistä.

Taloyhtiön remontin lisäksi Koslonen organisoi asukkaiden teettämät lisäremontit niin, että ne valmistuivat samaan aikaan kuin taloyhtiön työt huoneistoissa. Hänellä oli aivan poikkeuksellinen palveluasenne. Mikään kysely tai huoli ei ollut hänelle liian pieni, vaan ongelmiin etsittiin parhaat mahdolliset ratkaisut. Jouduimme kyllä yllättäen valitsemaan uudet lattialaatat nopeassa aikataulussa, mutta siinäkin lopputulos oli vaivan väärti.

Olen enemmän kuin tyytyväinen työn tulokseen. Puolisokin tokaisi, ettei enää ole mitään mieltä maksaa loistohotellista matkoilla, kun kotona on niin kaunis, tilava ja hyvin suunniteltu kylpyhuone. Suunnittelusta kiitos kuuluu Eeva Forsmanille.

Olen kertonut täällä remontin vaiheista, ja asiasanalla ”putkiremontti” löytyy helposti kuvia lopputuloksesta.

Kylpyhuone ja pikkuvessa purettiin betoniin asti ja rakennettiin uudelleen. Kylpyhuonetta laajennettiin makuuhuoneen puolelle noin kahden neliömetrin verran, ja sen oviaukkoa levennettiin. Lisäksi tehtiin pintaremontit kahteen makuuhuoneeseen ja isoon eteiseen.

Taloyhtiössä vaihdettiin vesi- ja viemäriputkistot ja uusittiin sähkönousut. Meille tuli myös moderni sulaketaulu sekä sähkön ja veden huoneistokohtainen mittaus. Parannuksena entiseen sähköä tulee nyt niin paljon kuin sielu sietää sitä käyttää, eikä enää tarvitse pestä pyykkiä ja laittaa ruokaa vuorotellen. Kylmä vesi on nyt kylmää ja kuuma vesi kuumaa, kun aiemmin kaikki vesi oli haaleaa.

Tietoliikenneyhteyksiä parannettiin vetämällä joka huoneistoon valokuitu, ja taloyhtiö kustansi modeemit ja kaapelitelevisioyhteyden. Perusnettiyhteyden hinta liitettiin yhtiövastikkeeseen. Sen päälle jokainen saa tilata lisäkaistaa ja -palveluja tarpeen mukaan. En ole tyytyväinen taloyhtiön valitsemaan palveluntarjoajaan, koska se ei pysty välittämään televisiosignaalia langattomasti huoneiston yhdeltä laidalta toiselle, toisin kuin aiempi operaattorimme, mutta tämä ei varsinaisesti ole remontin vika ja lienee ratkaistavissa ajan myötä.

Myös huoneistojen ulkopuolella tapahtui yhtä ja toista. Rappukäytävien lattiamateriaalit vaihdettiin aiemman asbestipitoisen liimauksen takia. Valaistusta parannettiin ja valot syttyvät ja sammuvat nyt liiketunnistimella. Seinät maalattiin. Katoissa on siistit levyt, joiden alle putkiviidakko jäi. Ilmastointi säädettiin ja käyttöön otettiin lämmön talteenottojärjestelmä.

Parasta on kuitenkin uusi taloyhtiön sauna. Pukuhuoneista pääsee nyt suoraan pesuhuoneisiin, kun aikaisemmin välissä oli hassusti yleistä käytävää. Remontissa ei ole tuhlailtu, mutta materiaalit ovat kauniita ja suunnittelu eleettömän tyylikästä. Löylyä riittää. Kunpa vielä pääsisi kylpemään lauantaina!

Yllätyksistä huolimatta remontti pysyi myös budjetissaan. Taloyhtiön remontti tuli maksamaan asukkaille 523 euroa huoneiston asuinneliötä kohti. Oma osuuteni potista on 62 237 euroa, mikä tekee rahoitusvastikkeena 349 euroa kuussa.

Koska tiesin alusta alkaen remontin maksavan maltaita, en halunnut jättää sitä missään kohdin puolitiehen. Tehdään sitten kunnolla, kun kerran tehdään, ajattelin, ja teetin unelmieni kylpyhuoneen.

Huoneistokohtaiset lisätyöt tehtiin urakoitsijan antaman kustannusarvion mukaisesti. Loppusummani oli 14 100 euroa. Siinä on otettu huomioon hyvitykset, jotka johtuvat siitä, että urakkaan kuuluvia kalusteita jäi pois, kun ne korvattiin yksilöllisillä valinnoilla. Urakoitsija tilasi nämä korvaavat kalusteet omien kanaviensa kautta todennäköisesti edullisemmin kuin itse olisin ne saanut.

Lisäksi ostin itse tarvikkeita, joihin urakoitsija ei olisi saanut alennusta. Tein niitä varten oman budjetin, jotta osasin neuvotella pankista oikean kokoisen remonttilainan. Tämän budjetin toteutuma oli 8 800 euroa, kun mukana olivat väistöasunnon vuokrat.

Luvuin vain yhdestä ideasta hinnan takia. Kylpyhuoneen oveksi ei siirretty leveää palisanteriovea muualta huoneistosta, koska pelkästään puusepän tekemien karmien hinnaksi olisi tullut muistaakseni noin tuhat euroa. Hankittiin tavallinen ovi ja maalattiin se. Oven vaihtamisen hinnaksi tuli karmeineen ja heloineen siltikin lähes 700 euroa. Ihan hyvä tuli.

Kylpyhuoneen laajentamisen hinnaksi tuli 8 700 euroa. Siinä suurin menoerä oli uusi seinä, 1 150 euroa. Sadevesisuihku putkitöineen ja lattiakaivoineen maksoi noin 2 000 euroa, ja ammeen hinta asennuksineen oli noin 1 700 euroa.

Eteisen ja makuuhuoneiden pintaremontti maksoi noin 3 000 euroa plus tapetit. Vanhojen tapettien poisto maksoi 600 euroa. Se ei yllättänyt, koska itse olen joskus käyttänyt vastaavaan työhön yli viikon.

Yllättävän kalliiksi tuli sen sijaan eteisen kaapin säilyttäminen, koska se piti kaventaa ja asentaa uudelleen paikoilleen. Hintalappu 560 euroa. Itse sitten vielä maalasin kaapin sisältä ylijäämämaaleilla. Toinen vaihtoehto olisi tosin ollut teettää puusepällä mittojen mukaan uusi kaappi, mikä tuskin olisi ollut halvempaa.

Koko remontin hinnaksi tuli minulle 85 137 euroa. Se olisi valtavan paljon rahaa yhdestä kylpyhuoneesta, mutta sain siihen hintaan paljon muutakin, koska koko talo on nyt tekniikaltaan moderni. Asuntoni arvo kohosi, joskaan ei välttämättä ihan noin paljon.

Minulla on edelleen jäljellä hieman myös vanhaa asuntolainaa, jota ei voinut yhdistää remonttilainaan. Maksan tällä hetkellä kahden lainan lyhennyksiä ja korkoja yhteensä 750 euroa kuussa. Kun yhtiövastike ja rahoitusvastike ovat yhteensä 736 euroa, maksan asumisesta 1 486 euroa kuussa.

Asumiskustannukseni ovat yli 60 prosenttia käytettävissä olevista tuloistani, mitä ei suositella. Pärjään silti, koska meitä on kaksi. Sovimme taannoin yhteen muuttaessamme, että minä tarjoan asunnon, puoliso ruuan ja eräitä muita hyödykkeitä.

Mutta mitä tapahtuu, kun jään eläkkeelle - ja milloin minulla on varaa jäädä eläkkeelle? Se on sitten jo toinen juttu.

--

Päivän kuvat: Kylpyhuoneen kuviolaatta on Terraviivan Inka. Käsipyyhkeet ovat Lapuan Kankureiden Maija-sarjaa, pesuallas IDOlta ja hana Oras Vienda, joka on jo poistunut mallistosta.

Kommentit (10)

Hirvonen
2/10 | 

Meilläkin pitäisi <a href='https://www.putkiremontti.fi/' >putkiremontti</a> valmistua pari viikkoa ennen joulua. Todella toivon niin, sillä olisi kiva päästä viettämään joulua kotiin. Kiva kun kerrot niin tarkasti teidän remontista, mukava vertailla omaan. Hyvältä näyttää lopputulos!

TuulaL
3/10 | 

Meillä on täällä Ylöjärvellä  taloyhtiössä suunnitteilla putkiremppa. Mielenkiintoista lueskella, että mitä tällaiseltä projektilta voi odottaa. Mukavaa, että olitte lopulta tyytyväisiä ja samalla saitte vähän pintaremonttia maalin ja lattiamateriaalien vaihdon yhteydessä.
http://www.elasticpipe.fi/yhteystiedot/tampere-ylojarvi-nokia

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/10 | 

Kylläpäs tähän ketjuun on kertynyt mainostajia. No, niin kauan kuin liittyvät aiheeseen niin antaa mennä. Mutta nettikasinoita ja pikavipin tarjoajia en suvaitse!

Tero K.P.
5/10 | 

Hienoa, että putkiremontti onnistui teillä niin hyvin. Meillä taloyhtiössä on käynnissä putkiston kunnon kartoitus. Miten teillä todettiin saneerauksen tarve? Olen kovin kiinnostunut putkikameroiden toiminnasta.

Maija
Liittynyt15.10.2015
6/10 | 

Saneerauksen tarve todettiin sillä normaalilla tavalla: laskettiin, montako kymppitonnia meni vuodessa vesivahinkojen  korjaamiseen. Ei tod tarvittu putkikameroita.

Sari
7/10 | 

Kivan näköinen lopputulos ja mahtavaa, että budjetissakin pysyttiin! Meilläkin on edessä putkiremppa lähiaikoina täällä Seinäjoella. Tosin vasta alustavasti olemme kartoittaneet putkiliikkeitä. Tuo on kyllä totta, että on parasta tehdä hommat kerralla kunnolla, että ei tarvitse sitten jälkikäteen korjailla. 

Maija
Liittynyt15.10.2015
8/10 | 

Tiedote teille putkifirmoja mainostaville:  Mitä järkeä on naamoioida mainoksenne muka tavallisiksi kommenteiksi? Ei teillä mitään putkiremppoja ole tulossa, vaan mainostatte omaa/puolison/kumminkaiman firmaa. Se on ihan OK. Kuten sanottu, en poista mainoksianne tästä ketjusta.

Henri
9/10 | 

Tarvitsetko apua putkiremontin hankintaan tai haluatko vertailla tarkemmat hinnat? https://kodinplaza.fi/ avulla tavoitat helposti yhdellä tarjouspyynnöllä alueellasi toimivat sekä tarjouspyynnöstäsi kiinnostuneet palveluntarjoajat.

Putkiremontti lähestyy
10/10 | 

Onneksi remontin lopputulos miellytti teitä. Hauskaa, että miehesi mielellään valitsee kodin kuin loistohotellin tämän jälkeen. Täällä Vantaalla meidän taloyhtiössä olisi tarkoitus suunnitella putkiremonttia ja LVI-töitä yleisesti. Täytyy toivoa, että lopputulos on kaikkia miellyttävä.

Meillä leivottiin paljon, kun olin pieni. Luulen, että useimmissa maalaisperheissä tehtiin niin. Jauhoja, voita, munia ja sokeria oli ruokakomerossa melkein aina, joten jos haluttiin jotakin hyvää, leivottiin. Me lapsetkin opimme jo varhain tekemään munavaahdon kääretorttua varten ja voivaahdon kakkujen ja pikkuleipien leivontaan. Myös pojat leipoivat.

Kananmunat ja sokeri vispattiin sähkökäyttöisellä vatkaimella, kun taas voi-sokerivaahto tehtiin aina käsin kauhalla hieroen, sekoittaen ja lopulta vatkaten. Se vaati voimaa, jota minulla ei järin paljon ollut. Äitini sen sijaan työsti voivaahdon nopeasti vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lehmien lypsäminen oli hyvää käsitreeniä.

Vaahdoksi voi piti saada, koska muuten taikina juoksettui ja muuttui ryynimäiseksi, kun kananmunat lisättiin. Niin äiti sanoi, ja uskoin sen kokemukseni perusteella todeksi.  Niinpä vatkasin hillittömästi. Kakut onnistuivat ja pikkuleivistä tuli mureita. Bravuurini olivat shakkiruudut.

Leipoisin ystäväni juhliin vanhan ajan pikkuleipiä tädin resepteillä.

Olen leiponut kotoa muutettuani hyvin vähän. Oma perheeni on aina ollut niin pieni ja välittänyt niin vähän makeasta, että olen joutunut syömään leipomukset pääosin itse. Siinä taas ei ole kovin paljon järkeä, varsinkaan nyt, kun on jo valmiiksi ylipainoinen. Yhden ainoan kerran muistan leiponeeni aikuisena pikkuleipiä, jos valmiin joulupiparitaikinan käyttöä ei lasketa.

Kun pikkuserkkuni ja ystäväni piti 60-vuotispirskeet, hän toivoi lahjoiksi ruokia, leipomuksia tai esityksiä juhlatilaisuuteen. Muistelimme yhdessä vesi kielellä ihania pikkuleipiä, joita äitimme ja ystäväni täti (minun setäni puoliso) leipoivat. Olimme yksimielisiä siitä, että tädin pikkuleivät ovat vertaansa vailla.

Siitä sitten jotenkin päädyimme suunnitelmaan, että leipoisin ystäväni juhliin vanhan ajan pikkuleipiä päivänsankarin tädin resepteillä.Hän suostui tuumaan ja lähetti lahjanaan neljä hyvää reseptiä valikoimastaan. Siinä oli lusikkaleivät, Euran rinkelit, ässät ja Wilhelmiinat.

Tuplataikinan vaahdottaminen käsipelillä osoittautui mahdottomaksi.

Valitsin työlistalle ässät ja Wilhelmiinat, koska ne vaikuttivat helpoimmilta ja olin tehnyt niitä ennenkin - noin 40 vuotta sitten. Ajattelin, että tämän osaan, sillä minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Katin kontit. Menin heti harhaan. Päätin tehdä kaneliässiä kaksinkertaisen taikinan, jotta kaikille varmasti riittäisi. En enää muistanut, minkä takia kotona aina valmistettiin mieluummin useita eriä kuin paljon kerralla. Tuplataikinan vaahdottaminen käsipelillä osoittautui mahdottomaksi.

Jaoin taikinan kahtia. Siltikin voin ja sokerin hierominen tuntui tosi työläältä ja kipeytti olkapäät. Ei äitinikään enää vuosikymmeniin ole tehnyt taikinoita käsin, vaan yleiskoneella. Minulla ei kuitenkaan moista härveliä ole. Päätin tutkia netistä,  mitä vaihtoehtoja minulla olisi.

Yllättäen huomasin, että voivaahto neuvottiin kaikkialla tekemään vatkaimella aivan kuten kananmunavaahtokin. Tässä esimerkkinä Yhteishyvän leivontavinkit.  Sitä paitsi tunnettu bloggari Kinuskikissa esitteli kuvien kanssa testitulokset, joiden mukaan kakun kohoamiseen ei vaikuta pätkääkään, onko voi vatkattu vaahdoksi vai vain sekoitettu muiden aineiden kanssa.

Taikinan juoksettumisesta ei enää kukaan ollut huolissaan. Ongelmahan ratkeaa lisäämällä hieman jauhoja. No joo, senhän minäkin tiesin jo vanhastaan. Mutta luulin silti, että murotaikinaleivonnaiset perustuvat vaahdottamiseen eivätkä sekoittamiseen.

Päädyin sekamuotoon. Vatkasin taikinaa sekä käsin että koneella ja tein sitä niin kauan, että voi notkistui selvästi ja vaahto vaaleni, mutta en liioitellut yhtään.

Kaksi tuntia 15 minuuttia pyörittelin taikinaa ja kierittelin sitä kanelisokerissa.

Seuraava ongelma tuli, kun olin lisännyt kaikki jauhot ässien taikinaan oikeaoppisesti siivilän läpi. Taikina oli todella pehmeää. Niin pehmeää, etten voinut kuvitellakaan muotoilevani siitä tankoja ja niistä ässiä. Ajattelin, että pehmeys johtui poikkeuksellisen isoista kananmunista, ja lisäsin reippaasti jauhoja.

Reseptissä harvoin kerrotaan, miten pehmeää tai kovaa taikinan tulisi olla. Joskus jauhot ovat kuivia, ja niitä tarvitaan vähemmän. Joskus voita hulahtaa vähän enemmän, joten jauhoja tarvitaan vastaavasti enemmän. Kananmunien kokokin tosiaan vaihtelee. Se vain pitää tietää, miten kova taikina on mihinkin leipomukseen sopiva ja millä ainesten määrällä se syntyy. Siskoni itse asiassa opettaa tulevia leipureita. En ole tullut koskaan kysyneeksi, miten ammattilaiset tämän hoitavat. Luultavasti mittaamalla kaiken grammalleen.

En muistanut eikä ohjeessa kerrottu, että taikina kuuluu siirtää jääkaappiin jähmettymään. Vaistomaisesti kuitenkin tein niin. Noin neljän tunnin kuluttua tajusin, että olisi vaan pitänyt noudattaa sitä ohjetta. Taikina oli nyt niin kovaa, että sitä oli vaikea saada ulos kulhosta. Joten siinä oli ilmiselvästi liikaa jauhoja.

Muotoilin kuitenkin ässiä ja paistoin koe-erän. Niistä tuli ihan nättejä, mutta kivikovia.

No, taikina piti joka tapauksessa paistaa pois. Kaksi tuntia 15 minuuttia pyörittelin taikinaa ja kierittelin sitä kanelisokerissa. Kolmannen pellillisen kohdalla tajusin sen, mikä olisi pitänyt ymmärtää heti alun alkaen: Pikkuleipiä ei saa paistaa liian pitkään, vaan juuri sen verran, ettei taikina enää ole raakaa. Näin sisus jää pehmeäksi, vaikka pinta on rapea.

Kovimmat pikkuleivät vein seuraavana aamuna työpaikan kahvipöytään. Kai ne kahviin kastamalla pehmenevät, ajattelin.

Pikkuleivät näyttivät vaatimattomilta maalaisserkuilta, mutta kaikki ottivat niitä.

Wilhelmiinat olivat helpompia, kuten ystäväni täti oli luvannutkin. Leivoin taikinasta neljä pötköä, jotka levisivät uunissa littanoiksi.  Varoin paistamasta liikaa ja leikkasin tangot kuumina hiukan vinottain viipaleiksi.  Niistä tuli suussa sulavia.

Juhlien kahvipöydässä pikkuleivät näyttivät vaatimattomilta maalaisserkuilta koreiden kuppikakkujen vieressä. Panin kuitenkin merkille, että kaikki ottivat niitä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Onnea vielä kerran kuusikymppiselle!

Ja jos jonkun nyt alkaa tehdä mieli vanhanaikaisia pikkuleipiä niin reseptejä löytyy helposti googlaamalla.

P.S. Muuten olen sitä mieltä, että pikkuleivät eivät ole keksejä. Keksit valmistetaan tehtaassa.

--

Päivän kuvat: Ässät ja Wilhelmiinat teepöydässä. Vintage-teekuppi on englantilaista tuotantoa, Royal Crown Derby -tehtaan Derby Posies. Kuppi on valmistettu vuonna 1971. Myös oranssi taikinakulhoni on muuten aito 1970-luvun tuote.

Kommentit (4)

MarjattaP
1/4 | 

Oikein herkullisen näköisiä pikkuleipiä oletkin saanut aikaan!  Kaneliässät ja Wilhelmiinat ovat minustakin ihan parhaimmasta päästä.  

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/4 | 

Kiitos kommentista, Marjatta! Kyllähän niistä ihan hyviä tuli, ässät vain olisivat saaneet olla murempia.

Ikätoveri
3/4 | 

Herättipä muistoja nuo wilhelmiinat! Nämä vanhan sortin leivonnaiset on aina jotenkin kiehtoneet minua, ja minulla on paljon vanhoja leivontaohjekirjoja. Mennyttä mikä mennyttä. Parasta tänä päivänä oli huomata, ettei minun oikeastaan tehnyt enää mieli noita...

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/4 | 

Hyvä vain, jos ei tee mieli :) En ole minäkään pikkuleipiä juuri kaivannut, mutta wilhelmiinat olivat niin helppoja ja hyviä, että saatan pyöräyttää niitä toistekin, kun makeanhimo iskee. 

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016