Kirjoitukset avainsanalla blogi

Tietyssä iässä -blogi saavuttaa tänään yhden vuoden kunniakkaan iän. Kertaan tässä postauksessa vuoden tapahtumia ja ennustelen tulevaa.

Aloitin blogini ikääntymis-,  terveys- ja hyvinvointiaiheisena. Minulla oli kerrottavana monipolvinen tarina siitä, miten jouduin lopettamaan liikuntaharrastukseni pakara- ja reisikipujen vuoksi ja miltä tuntui tajuta, ettei pääsekään terveenä eläkkeelle.  Parhaillaan toivun heinäkuussa tehdystä leikkauksesta, jossa jänteiden puristukseen joutunut iskiashermoni vapautettiin pinteestään. Toivon, että pystyisin vielä joskus kävelemään yli 10 minuuttia kivutta.

Omakohtaisen terveysteeman rinnalla olen käsitellyt myös useita muita aiheita. Olen kokeillut eri tyyppisiä kirjoituksia ja hiukan provosoinutkin nähdäkseni, mikä kiinnostaa lukijoita ja millaiset kirjoitukset lähtevät parhaiten leviämään sosiaalisessa mediassa. Joitakin otsikoitani hieman jopa häpeän. Olen yllättynyt siitä, etten ole saanut ylilyönneistäkään ollenkaan kielteistä palautetta. Ehkäpä se johtuu blogini vaatimattomista lukijamääristä.

Useimmat postaukseni keräävät hieman yli 200 lukijaa.

Sanoma Median laskurin mukaan useimmat postaukseni keräävät noin 200 lukijaa. On kuitenkin myös muutamia poikkeuksia. Blogini Top 5:

1. Koko ajan kännissä - Lyrica, 1720 lukijaa

2. Täydellinen juhannusmekko 55 +, 1630 lukijaa

3. Miten muutuin tunnistamattomaksi kampaajalla, 1398 lukijaa

4. Peruspuvusto 55+, 1265 lukijaa

5. Kokemuksia kortisonista, 922 lukijaa

Kaksi kiinnostavinta aihealuetta ovat olleet käyttäjäkokemukset hermostoon vaikuttavista lääkkeistä sekä pukeutuminen ja käsityöt. Vähiten kiinnostavia aiheita ovat olleet laihdutus, putkiremontti, meikit ja parvekepuutarha.

Yhteen aihealueeseen keskittyvässä Dementin omainen -blogissani käy yhä noin 2 000 kävijää kuussa, vaikka lopetin sen kirjoittamisen vuosi sitten. En tiedä, miten paljon kävijöitä Tietyllä iällä on kuukausittain, koska saan käyttööni ainoastaan kunkin yksittäisen kirjoituksen lukijaluvut. Silti arvelen, että Tietyn iän lukijakunta on suhteellisen pieni, joskin epäilemättä laatutietoinen ja tasokas. Johtuuko tilanne vähemmän kiinnostavista aiheista vai esimerkiksi huonosta hakukonenäkyvyydestä, en osaa sanoa. Varmaan molemmista.

Puhetta krempoista ja niiden hoidosta tulee riittämään niin paljon kuin jaksatte lukea.

Suuret lukijaluvut eivät ole blogin ainoa tarkoitus. Palaan ehkä myöhemmin tarkemmin motiiveihini, mutta tässä vaiheessa sanon vain, että blogi jatkuu, ja se jatkuu moniaiheisena. Minulla on jatkuvasti parinkymmenen aiheen odotuslista, eikä näytä siltä, että joutuisin ainakaan aiheiden puutteen takia lopettamaan tai edes harventamaan julkaisutahtia.

Lääkkeistä minulla tuskin riittää enää kovin paljon uutta kirjoitettavaa. Muita omakohtaisia terveysaiheita sen sijaan kehittyy koko ajan ikääntymisen edetessä, joten puhetta krempoista ja niiden hoidosta tulee riittämään niin paljon kuin jaksatte lukea.

Vaikka rakastan kukkakuvia ja parvekepuutarhaani, sitä koskevat kirjoitukset eivät ole löytäneet lukijoita Tietyssä iässä. Alasta kiinnostuneet vierailevat kenties mieluummin puutarhablogeissa, joissa ei tarvitse törmätä leikkausraportteihin. Harkitsenkin vakavasti Parveke länteen -blogin elvyttämistä viherpeukaloaiheita varten. Aion kuitenkin edelleen elävöittää myös tätä blogia kukkakuvilla.

Sisustusaiheita olen käsitellyt hyvin vähän, eikä niitä osata etsiä blogistani. Aion kuitenkin lisätä niitä jatkossa, koska putkiremontti lähestyy ja haluan kertoa sen etenemisestä. Minulla on muutamia sisustamiseen ja kodin koristamiseen liittyviä postauksia jo lähes valmiina, en vain ole ehtinyt vielä julkaista niitä. Voi tosin olla, että sisustusaiheille käy samoin kuin puutarha-aiheille. Aika näyttää.

Uskon, että kuvat epäonnistuneista asuista ovat vähintään yhtä viihdyttäviä ja hyödyllisiä kuin kuvat nappiin osuneista valinnoista

Lisää on tulossa myös pukeutumisasiaa. Olen tavallinen, vaatteista kiinnostunut pukeutuja enkä missään mielessä vaatetusalan ammattilainen. En myöskään ole koskaan ollut ammatti- tai harrastelijamalli, enkä kuulu niihin onnekkaisiin, joita kamera rakastaa. Vaatteista kirjoittaminen ja asukuvien julkaiseminen on näissä olosuhteissa aika uhkarohkeaa. Uskon kuitenkin, että juuri tavallisen, ikääntyvän, hieman ylipainoisen naisen asukuville on tilausta.

Tietyssä iässä en koe tarvetta näyttää aina hyvältä. Aion julkaista kuvia epäonnistuneistakin asuista, koska uskon, että ne ovat vähintään yhtä viihdyttäviä ja hyödyllisiä kuin kuvat nappiin osuneista valinnoista. On ollut itsellenikin silmiä avaavaa nähdä, miltä tietyt vaatteet näyttävät valokuvissa.

Olen kuitenkin jo huomannut, että asupostaukset ovat työläin bloggauksen laji, joten en voi luvata niitä joka viikko, hyvä kun kerran kuussa. Nyt on vielä tulossa pimeä vuodenaikakin, mikä vaikeuttaa kuvien ottamista luonnonvalossa.

Kiitän sinua, hyvä lukijani, mukanaelämisestä kuluneen vuoden käänteissä. Tervetuloa Tiettyyn ikään jatkossakin! Otan myös mielelläni vastaan palautetta blogista joko kommenttikenttään tai osoitteeseen maijarauha@gmail.com.

--

Päivän kuvat: Olkikukkia.

Kommentit (5)

Kati
1/5 | 

Tietyssä iässä on erittäin mielenkiintoista lukea blogiasi, missä aiheet vaihtelevat ja sivuavat omiakin mielenkiinnon kohteita. Hyvin kirjoitettu teksti ja taidolla otetut kuvat piristävät päivää. Innolla odotan jatkoa.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/5 | 

Kiitos, Kati, kannustavasta palautteestasi. Mukava kuulla, että aiheiden vaihtelevuus miellyttää. Jatkoa seuraa :)

MarjattaP
3/5 | 

Onnea jo vuoden ikäiselle blogillesi!  Ja tosiaan, jatkoa odotellaan.  Olen aivan samaa mieltä Katin kanssa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sain lukijalta palautetta, että blogini saisi sisältää vähemmän vaivoja ja enemmän seksiä ja nuorten miesten vokottelua.

Kuulkaas nyt tekin. Blogini tuoteseloste on tuossa oikealla. Luvataanko siinä kamasutraa tai tuhannen ja yhden yön tarinoita?

Ei luvata. Tässä blogissa pysytään pääosin totuudessa. Kipupotilaan elämässä trapetsitaiteilu ja nuoret miehet eivät ole olennaisessa osassa. Jos olisivat, tuskin pitäisin blogia.

Katsokaa tuota kuvaa. Vuonna 1998 tähän aikaan tummanruskeille hiuksilleni kiinnitettiin vaaleaa tiaraa, ja kohta kävelin tuon miehen kanssa kirkon keskikäytävää alttarille Pomp & Circumstancen soidessa. Olin onnellinen. Ja kuten kuvasta näkyy, hän on tänäänkin my cup of tea.

--

Päivän kuva: Gravetye Manorin puutarhassa illallisen jälkeen.

Kommentit (7)

MarjattaP
1/7 | 

Jassoo!  Tietyssä iässä siis pitäisi olla enemmän seksiä ja miesten vokottelua!!  Voi herttinen sentään!  Olisikohan SE tietty ikä jo ollut ja mennyt.  Siis sinunkin iässäsi.  Minusta puhumattakaan.  Ihana kuva tuossa yläpuolella!  Siitä henkii monenlaisia asioita. 

Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!  Toivottavasti kuntoutumisesi edistyy. 

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/7 | 

Niinpä niin Marjatta, nähtävästi lukijoilla elää toivo, että edes jollakulla olisi vielä tässäkin iässä jotakin kerrottavaa noista asioista. Onhan se tavallaan kaunis ajatus. Kaikkea hyvää sinunkin vuoteesi!

Käyttäjä2473_0
Liittynyt7.10.2015
3/7 | 

Tämä oli tosi ihana postaus, toi iloa päivään! Kiitos Maija! 😀Eihän me nyt vielä fossiilejakaan olla, mutta aika arka aihe olisi kirjoittaa omalla nimellä ( ja kuva lla! ) 55-vuotiaan villeistä seikkailuista, jos sellaisia olisikin.😆

Maija
Liittynyt15.10.2015
5/7 | 

Kiitos Leila! Tämä taitaakin olla luetuin postaukseni tähän asti. Nähtävästi riittää, että mainitsee sanan seksi!

Käyttäjä2473_0
Liittynyt7.10.2015
6/7 | 

Taikasana😁Ha ha..Huomasin juuri, että
blogini fb-sivulla, postauksellasi on ollut n.1200 lukijaa. .😀

Älykäs nainen
7/7 | 

Seksi on parhaimmillaan yli 60 v. Siitä eteenpäin naisella ja nuorempiälykäs haluaa.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016