Kirjoitukset avainsanalla ikääntyminen

50-vuotias on harvoin vielä tietyssä iässä. Ja koska hän ei vielä ole, hän luulee, ettei tulekaan. Hän on itsepetoksen huipulla. Tai no, ainakin minä olin.

Muistan 50-vuotispäiväni vielä oikein hyvin, onhan siitä vasta vajaat kuusi vuotta. Oli hyytävän kylmä päivä Manhattanilla. Otimme metron Wall Streetin lähelle, kävelimme pörssitalon ohi, pyörimme nousukauden ihanuutta uhoavan pronssisen härän ympäri ja suuntasimme kohti saaren eteläkärkeä. Olin suunnitellut reitin huolellisesti etukäteen, mutta jäätävä tuuli tuhosi suunnitelmat. Sormet ja varpaat jäässä pelastauduimme taksiin.

Meillä oli pöytävaraus Seagram Buildingin Four Seasons -ravintolassa. Ludwig Mies van der Rohen suunnittelema talo on valmistunut vuotta ennen kuin synnyin, ja se näyttää yhä erittäin modernilta, vaikka onkin silkkaa vintagea. Myöskään ravintolan Pool Roomia ei ole entisöity pilalle. Suihkulähteen solistessa hiljaa tunsin olevani maailman keskipisteessä, jos en suorastaan se keskipiste. Otin itsestäni valokuvan ravintolan ylellisessä naistenhuoneessa, jonka peilien molemmin puolin oli pyöreiden valaisinten rivit.

New York on kaukana sieltä, mistä minä tulen. Se, että pystyin kävelemään kaiken tuon vaurauden keskellä pää pystyssä, mitään pelkäämättä ja häpeämättä, melkein kuin kuuluisin sinne, oli minulle merkki onnistumisesta. Olin saavuttanut tämän paikan ja tämän mielentilan. Minulla oli jo kaikki enkä tarvinnut enää mitään.

Aavistelin, että siitä se alamäki alkaisi. En vain arvannut, että se alkaisi niin nopeasti.

Juuri 50 vuotta täytettyään ihminen on usein vahvimmillaan, enkä puhu nyt vain omasta kokemuksestani. Sitä näkee jatkuvasti. Viisikymppisellä on tietoa, taitoa ja elämänkokemusta. Perheasioissa on useimmiten pieni hengähdystauko lapsista ja vanhemmista huolehtimisen välissä. Moni on vielä täysin terve, eikä näkyvä vanheneminen ole alkanut. Useimmat ovat todella hehkeitä, tyylinsä löytäneitä ja suoraan sanoen kauniita. Ikärasismi ei ole vielä koskettanut. Silloin sitä saattaa helposti luulla, että 50 tosiaan on uusi 35.

Välillä, kun katselen ja kuuntelen kauniiden ja rohkeiden viisikymppisten ilakointia, tekisi mieli sanoa, että ei tuota kauan kestä.

Olisiko niin, että 50 on edelleen pelätty rajapyykki? Moni ajattelee, että kun maaginen luku tulee täyteen, sitä herää seuraavana aamuna harmaapäänä. Ja kun niin ei käykään, luulee olevansa maailman ainoa ihminen, jota ikääntyminen ei koske. Kun se ei tullut nyt, ei se varmasti tule vielä pit-kään aikaan?

Moni tuleekin tiettyyn ikään vasta paljon myöhemmin, jopa 20–30 vuoden kuluttua. Mutta sitten on meitä, joilla on vain muutama vuosi armonaikaa. Ja lienee niitäkin, jotka saavuttavat tietyn iän jo ennen 50-vuotispäivää.

Tietyssä iässä on silloin, kun joutuu luopumaan ikääntymisen takia jostakin tärkeästä. Tietää, että se on lopullisesti ohi. Ei mahdollista enää tässä elämässä.

Sellainen voi panna vahvankin naisen ulvomaan.

--

Päivän kuvat: Hortensioita takapihalla. Taustalla naapurin purkutalo.

 

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Kiitos kun kirjoitat meille. Tekstisi herättää paljon ajatuksia.

Vierailija
2/5 | 

Kuvasi ovat todella kauniita. Aivan kuin maalauksia!

Stella
3/5 | 

Olen samanikäinen ja ihan huvitti, miten samalla tavalla ovat ajatukset kulkeneet.

Tämä oli aivan herkullinen huomio: "Moni ajattelee, että kun maaginen luku tulee täyteen, sitä herää seuraavana aamuna harmaapäänä. Ja kun niin ei käykään, luulee olevansa maailman ainoa ihminen, jota ikääntyminen ei koske."

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/5 | 

Kiitos Vierailijat ja Stella kommenteista ja tervetuloa seuraamaan blogiani!  Samasta, viime lauantaina otetusta ruskakuvien sarjasta on vielä julkaisematta muutamia kuvia, ja toivon, että myös ajatuksistani löytyy tarttumapintaa jatkossakin.

Käyttäjä2473_0
Liittynyt7.10.2015
5/5 | 

Kiitos postauksestasi! Olipa kiva lukea,olen itsekin samassa veneessä. Viiskymppisten sellaisessa..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

1. Onko ikä vain numero?

a) Tietenkin. Iällä ei ole kerrassaan minkäänlaista merkitystä.

b) Niin sanotaan, kun halutaan lohduttaa ikääntyviä. Itselleni ikä ei kuitenkaan ole ongelma.

c) Ei todellakaan ole. Ikääntyminen tuo mukanaan monenlaista, mistä nuorilla ei ole hajuakaan.

 

2. Mistä keskustelette gynekologin luona?

a) Sopivan ehkäisymenetelmän löytämisestä.

b) Vaihdevuosioireiden lievittämisestä.

c) En ole enää vuosiin käynyt gynekologilla.

 

3. Miten hoidat kasvojesi ihoa?

a) Pientä rypistymistä on näkyvissä, mutta hoidan sen vaikkapa seerumilla.

b) Olen alkanut käydä säännöllisesti kasvohoidossa. Harkitsen kauneuskirurgiaa.

c) Käytän perusvoidetta, koska ei tälle ole enää mitään olennaista tehtävissä.

 

4. Millaista liikuntaa harrastat?

a) Juoksua, soutua, tennistä tai roller derbyä.

b) Golfia tai vesijuoksua.

c) Korkeintaan joogaan, mutta en pysty enää tekemään kaikkia asanoita.

 

5. Mihin käytät trimmeriä?

a) Trimmaan bikinirajat.

b) Ajan partani.

c) Lyhennän korvakarvoja.

 

6. Miksi mies katsoo sinua?

a) Seksihän niillä aina on mielessä.

b) Olen hyvin säilynyt.

c) Kävelen epävarmasti. Hän harkitsee, tarjoaisiko apua.

 

7. Arkihoususi ovat…

a) Leggarit. Muita en juuri käytä.

b) Farkut.

c) Löysät sammarit.

 

8. Kun joku tarjoutuu auttamaan takin yllesi, sinä…

a) Hämmennyt, mutta annat sen tapahtua.

b) Tiuskaiset, että et sinä nyt sentään vielä ikäloppu ole.

c) Kiität, koska pukeutuminen ilman apua vihlaisee ikävästi olkapäähän.

 

9. Miksi käytät matalia kenkiä?

a) Ballerinat ovat muodissa.

b) Niillä on nopeampaa liikkua.

c) En nivelrikon tai muun ongelman takia enää pysty kävelemään korkokengillä.

 

10. Paljonko ikäistäsi nuoremmalta näytät?

a) Yli 10 vuotta. Näin sanovat ihan kaikki!

b) Ehkä pari vuotta. Kun hymyilen, näytän ihan nuorekkaalta.

c) Tuskin yhtään. Olen reilusti alle 60-vuotias, mutta minulta kysellään, milloin jään eläkkeelle.

 

TULOKSET

ENITEN A-VASTAUKSIA: Et ole vielä tietyssä iässä. Tämän blogin aihepiiri saattaa tuntua oudolta, olet eri mieltä etkä ehkä edes usko kaikkea. Voit kuitenkin oppia yhtä ja toista tai vähintään huvittua, jos jäät lukijaksi.

ENITEN B-VASTAUKSIA: Lähestyt tiettyä ikää, mutta saatat luulla, ettei todellinen vanheneminen saavuta sinua vielä pitkään aikaan. Se voi olla tottakin, koska ikääntyminen on yksilöllistä. Tämä blogi saattaa tuntua vertaistuelta jo ensi vuonna, 10 tai 20 vuoden kuluttua.

ENITEN C-VASTAUKSIA: Olet tietyssä iässä. Pidät tämän blogin oivalluksia alkeellisina ja mietit mielessäsi, että nytkö tuokin sen vasta hoksasi. Toivon, että hymy silti karehtii suupielissäsi etkä virittele keskustelunavausta, jossa syytät kirjoittajaa ikärasisimista.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Hi-hii, aika osuva testi! Ja tuo "ikä on vain numero"-mantra on tosiaan asiaa tuntemattomien puhetta. Kiitos blogista!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Kiitos itsellesi! On ihanaa, kun blogia luetaan.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016