Yleisradio uutisoi tänään väitöksen, jonka mukaan liikunta helpottaa vaihdevuosien oireita. Tutkija suositteleekin naisille liikkumista sen sijasta, että he söisivät lääkkeitä. Lisäksi hän hehkuttaa jutussa, kuinka kaikesta liikunnasta, lajista ja harjoituksen kestosta huolimatta, on aina hyötyä.
Tiedättekin jo, mitä mieltä olen tästä. Olen sitä mieltä, että höpö höpö. Ihmeen huolimaton lausunto tohtorisnaiselta, vai olisiko toimittajan tulkintaa?
Kaikki liikunta ei ole kaikille hyväksi milloin tahansa. Kuka tahansa fysiatri tai ortopedi voisi vahvistaa tämän. Itse liikuin itseni vaihdevuosissa kipukroonikoksi enkä lopulta pystynyt kävelemään kymmentä minuuttiakaan ilman jännekipuja, jotka voimistuivat levossa.
Nimenomaan keski-ikäisen naisen ei mielestäni kannattaisi aloittaa aktiivista liikuntaharrastusta ilman perusteellista fysioterapeutin, fysiatrin tai ortopedin tutkimusta. Muuten voi käydä niin kuin minulle.
Kuumat aallot eivät ole valvottaneet minua läheskään yhtä pahasti kuin liikunnan aiheuttamat vaivat.
Aloitin aktiivisen juoksemisen alle viisikymppisenä, ja ehdin juosta ensimmäisten vaihdevuosioireideni läpi. Hikoilin, mutta melkein pelkästään öisin, enkä kovin rankasti. Kuumat aallot eivät koskaan valvottaneet minua läheskään yhtä pahasti kuin geenien, vanhenemisen ja liikunnan aiheuttamat jännevaivat.
Olin muistaakseni 51-vuotias, kun olkapääni kipeytyi ilman näkyvää syytä tosi pahasti ja puolen vuoden sisällä jäätyi. Ennen kuin jäätynyt olkapääni ehti parantua (se vie keskimäärin kaksi vuotta) sain takareisijänteiden vaivan, jossa iskiashermo jää jänteiden puristukseen ja aiheuttaa kipua pakaraan. Lisäksi tilannetta ryydittämään kehittyi pari lantion alueen limapussien tulehdusta, koska yritin kuntouttaa itseäni liikunnalla. Nämä kaikki ovat tehokkaita valvottajia. Työnteko oli kieltämättä raskasta, sairauslomia tuli ja masensikin, mutta liikuntaelimistön kipujen takia, ei kuumien aaltojen.
Ortopedini ja fysiatrini ovat olleet yksimielisiä siitä, että kiertäjäkalvosimen oireet ja jäätynyt olkapää ovat nimenomaan keski-ikäisten, vaihdevuosissa olevien tai ne juuri ohittaneiden naisten tyypillisiä vaivoja. Myös muut jänne- ja nivelvaivat alkavat usein samoihin aikoihin. Minullakin diagnosoitiin vielä nivelrikko sormissa ja jalkapöydissä 55-vuotiaana.
Hamstrig-syndrooma ei kylläkään ole tyypillinen keski-ikäisten naisten vaan pikemminkin nuorten, urheilevien miesten vaiva, ja osittain siksi diagnoosin saaminen kesti niin kauan. Toisaalta fysiatrini sanoi, että minun jälkeeni hän hoiti vuoden sisään kolme keski-ikäistä naista, joilla oli sama vaiva lievempänä. Ehkä meitä hamstringjännevaivaisia keski-ikäisiä naisia ei vain tunnisteta.
Kaikkien näiden vaivojen hoitoon liittyy liikunnan rajoituksia, ja vaivat uusiutuvat helposti. Hoida siinä sitten vaihdevuosiasi liikunnalla.
Rakenteelliset heikkoudet, ikääntyminen ja liikunta ovat vaarallinen yhdistelmä.
On yhtä luonnollista kuin vaihdevuodet, että liikuntaelimistön vammat tulevat esiin nimenomaan keski-iässä. Kun niveliä ja jänteitä on rasitettu jo 50 vuoden ajan, virheasentojen seuraukset alkavat näkyä. Myös mahdolliset synnynnäiset rakenteelliset heikkoudet tulevat entistä selvemmin esiin, kun kudokset ikääntyvät. Rakenteelliset heikkoudet, ikääntyminen ja liikunta ovat vaarallinen yhdistelmä.
Meitä kaikkia ei ole luotu liikkumaan, vaan toiset on tehty pankolla makaamaan. Jännekirurgini mukaan esimerkiksi minun ei olisi koskaan kannattanut aloittaa juoksuharrastusta, ja oli erinomaista, että olin sentään pysynyt poissa pallopelien parista. En ole hänen ainoa potilaansa, jolla on sama vaiva.
Sain avun leikkauspöydältä ja pystyn taas kävelemään jonkin verran kivutta. Unelmoin siitä, että vielä joskus tulisi liikkuessa hiki. Lapsenuskoni liikunnan kaikkivoipaisuuteen olen menettänyt loppuiäksi.
--
Lisäys 19.6.: Luotan kyllä tutkimustietoon, mutta en jaa tutkimuksen tekijän uskomuksia. Haastatteluissa käy usein niin, että tutkitun tiedon ohella puhutaan asioista, joita ei ole ainakaan sillä kertaa tutkittu. Epäkriittiselle lukijalle voi jäädä käsitys, että on ihan tutkittu juttu, että "kaikesta liikunnasta, lajista ja harjoituksen kestosta huolimatta, on aina hyötyä." Tuollaisten uskomusten levittäminen on mielestäni haitallista. Itsekin uskoin pitkään, että liikunnasta on aina hyötyä, ja juuri se sai minut jatkamaan liikuntaa vielä kauan sen jälkeen, kun olisi ollut viisasta lopettaa. Terveempää olisi ollut uskoa, että "levosta on aina hyötyä". On hyvä erottaa tieto ja uskomus toisistaan.
--
Päivän kuvat: Pioneja Bergianska Trädgårdenista Tukholmasta.
Liikunta kunnon mukaan missä iässä tahansa om hyväksi niin liikuntaelimistölle kuin henkiselle hyvinvoinnille. Eri asia, kuten tässä tapauksessa pn käynyt, yhtäkkinen yltiöpäinen liikunta omaa elimistöä kuuntelematta ja varmaan jo hyvissä ajoin liikuntaa rajoittavista tuntemuksista välittämättä
Kiitos Ikiliikkuja kommentistasi, jossa on paljon totta. Itse aloitin liikunnan osana työpaikkani vuoden kestävää liikuntahanketta, johon kuului jatkuva seuranta. Perusteellista lääkärintarakastusa ei kuitenkaan tuolloin tehty, eikä rakenteellinen poikkeavuuteni olisikaan paljastunut muualla kuin magneettikuvassa. Aloitin liikunnan hyvin varovasti, en mitenkään yltiöpäisesti enkä yhtäkkiä (siihen astikin olin harjoittanut paljon arkiliikuntaa, mm. auto ei ole koskaan kuulunut päivittäiseen elämääni), mutta juoksemisen endorfiinikoukkuun jäätyäni jatkoin härkäpäisesti. Oireita alkoi ilmaantua noin viiden vuoden kuluttua aloittamisesta, jolloin seuranta oli päättynyt, eikä hoitava henkilöstö sanonut minulle selvästi, että juokseminen olisi lopetettava. Uskoin, että vähintään tunti liikuntaa päivässä pitäisi minut terveenä, enkä malttanut luovuttaa ennen kuin olin niin kipeä, että oli ihan pakko.
Juuri siksi, että rankkaan liikuntaan jää helposti koukkuun, ja sen lopettaminen voi olla vaikeeaa, on vaarallista sanoa, että se on aina ja kaikille hyväksi. Voidaan ajatella myös anorektikkoja, joilla on pakonomainen tarve kuluttaa kaloreita liikkumalla. Liikunta ei edistä heidän terveyttään.
Olen 51 v. ja aloitin hormonikorvaushoidon keväällä, kun lääkärini sen ehkäisypillereiden jatkeeksi kirjoitti. Pahimmat oireeni olivat unettomuus (herääminen klo 4), ärtyisyys, itkuisuus ja toivottomuus. Sarkastisesti voisi sanoa kuin Tellervo Koivisto, että en koskaan harkinnut avioeroa mutta murhaa. Parin viikon kuluttua hoidon alusta elämäni muuttui, voisi sanoa, tradikaalisti. Nukun, en ärähdä pienestä ja aviomies tuntuu 31v. jälkeen taas ihanalta ja seksikkäältä sekä elämä ei tunnu muutenkaan hankalalta varsinkin, jos ei seuraa hallitusta ;) Tosin nyt tuntuu, että hormonien myötä alkoi lievät fyysiset oireet, kasvot rasvoittuvat. Olen liikkunut koko ikäni, olen aina ollut hoikka. En tiedä auttoiko liikunta vaihdevuosien fyysisiin oireisiin, ehkä, mutta henkisiin oireisiin se ei auttanut. Nyt olen lukenut ja miettinyt lääkityksen hyötyjä ja haittoja. Olen miettinyt mm. niveloireita ja estrogeenin puutteen yhteyttä. Tuttavani (60), ikänsä liikkunut ja "hormooniton", kärsii nyt kalkista olkapäässä. Lääkärin mukaan tullut pitkäkestoisesta tulehduksesta, itse ei tiedä milloin tuo tulehdus on alkanut. Minä mietin estrogeenin puutteen aiheuttamaa tulehdusta. Nyt kädessä on liikerajoitetta ja nukkuminen on hankalaa. Muitakin vastaavia tapauksia tiedän. Toisaalta rintasyöpäriski mietityttää eniten. Mutta sen vuoksi olen nyt terästänyt ennestään terveellistä elämääni (ravinto, alkoholi, liikunta). Toisaalta ei minua pirukaan olisi kestänyt, vähiten itse, ilman hoitoa. Omaa mieltään ei vain käskemällä piristetä eikä auta vaikka hokee itselleen, että tämä kuuluu vaihdevuosiin. Ja olisiko ollut parempi unilääkkeet ja masennuslääkkeet jne. ? Vaikeita asioita, kun mielipiteitä on niin monia. Saa nähdä valitsinko lyhyen, mutta onnellisen elämän. Jatkan "tutkimuksiani" :)
No, minulla on ollut unilääkkeet, masennuslääkkeet jne, koska aiemman masennustaustan takia ei tullut kenellekään mieleen, että kyse voisi olla vaihdevuosista. Ja sitten kun tuli mieleen niin oli jo myöhäistä, hormonikorvaushoitohan pitäisi aloittaa heti. Ja kuka siitäkään selvän ottaa, milloin se heti olisi ollut, kun hormonaalinen ehkäisykin vie kuukautiset pois.
Niin ja sen verran vielä, että lyhyt ja onnellinen elämä vaikuttaa minusta kyllä erittäin pätevältä suunnitelmalta.
Tarkennan vielä, että juoksemalla sain masennuksen ja jopa kaamosmasennuksen pysymään poissa ja siksikin sitä niin sinnikkäästi jatkoin. Kun sitten sain kipeät jännevaivat, paketissa tulivat myös unettomuus ja masennus, jota piti ruveta lääkitsemään.
Olen minäkin kokenut sen, että pelkkä liikkuminen ei pidä vaihdevuosioireita kurissa. Tutkimustulos tai siitä tehty juttu herättivät lievää närkästystä, koska oma elämäni oli melkoisessa sekasotkussa ennen estrogeenihoidin aloittamista. Jouduin runsaan liikkumisen vuoksi korjauttamaan polven rasitusvammankin kirurgisesti. Nyt on tasapaino mielen ja fysiikan kanssa löytynyt, geeliä iholle ja kohtuullista liikettä päivittäin. Uni tulee, mieliala on tasainen ja elämä tuntuu hyvältä ilman nivelvaivoja.
Hienoa, vierailija, että olet löytänyt vaivoihisi avun. Kun itse otin puheeksi estrogeenihoidon, hoitava taho suhtautui torjuvasti, varmaankin siksi, että jänne- ja nivelvaivoja oli jo paljon. Sain avun jännevaivoihin kirurgilta ja olen voinut lopettaa kipulääkitystä tukeneen mielialalääkityksen, mutta unen kanssa on edelleen vähän niin ja näin.
Ja sitten vielä sellainenkin lisäys, että jooga on kuulunut elämääni päivittäin alle 30-vuotiaasta alkaen. Eli ei ole kysymys siitä, että venyttelu tai kehon huolto olisi ollut minulle vierasta, kuten joissakin kommenteissa (toisaalla) on arveltu. Liikuin tunnin päivässä, mutta joka toinen päivä se tunti oli pelkkää joogaa ja kehonpainolla tapahtuvaa lihaskuntoharjoittelua. Jo ennen juoksemisen aloittamista kävelin. Kokeilin puolen vuoden ajan, mitä tunnin kävely päivittäin tekisi kunnolleni, jaksamiselleni, painolleni ja mielialalleni (kaamosmasennukselleni). Ei tehnyt yhtään mitään. Vasta hikiliikunnalla eli juoksemisella oli vaikutusta. Painon kertyminen päättyi ja mieli pysyi hyvänä. Verenpaineeseen ei sekään vaikuttanut sitä eikä tätä.