Minun piti kirjoittaa ihan muusta aiheesta, mutta sitten tuohduin. Sosiaalisessa mediassa kiertää taas kerran kuva, jonka väitetään olevan kotona asuvan vanhuksen päivän ateria. Siinä on vaaleaa mössöä mustassa rasiassa. Kommenteissa ollaan varmoja, ettei kukaan antaisi moista oksennusta syötäväksi omalle äidilleen.

Kyllä minä kuulkaas antaisin. Vaikka lihaperunasoselaatikon, kaalipadan tai tattirisoton tekisi gourmet-tason kokki - kuten saattaa tehdäkin - mössöltä se näyttäisi, kun se lätkäistään kauhalla kuljetusta ja lämmitystä kestävän kertakäyttörasian pohjalle. Ei siinä ole mitään vikaa, että ruoka näyttää siltä, mitä se on. Kyllä se silti voi olla hyvää ruokaa.

Jaa että miksei rasiassa ole mitään kasviksia? Minäpä arvaan. Tuo rasia on tarkoitettu lämpimän ruoan kuljettamiseen ja lämmittämiseen. Sinä päivänä kasvikset tuotiin erillisissä rasioissa kylminä. Ei tarvitse suorittaa hygieniapassia tajutakseen, ettei kylmiä ja lämpimiä ruokia kuljeteta yhdessä. Miltä sekin perillä näyttäisi? Ja taas olisi aihetta meuhkaan Facebookissa.

Ruokia ei ole mikään pakko tai edes tarkoitus syödä kuljetusrasioistaan.

Ja sitten se kurja tarjoiluastia. Ei se ollut mikään tarjoiluastia! Luuleeko joku tosiaan, että vanhusten ruokapalvelu asettelee ruoat posliinilautasille ja kuljettaa ne hopeakuvun alla yksi kerrallaan koteihin? Ei sitä niin tehdä. Ruoat pakataan edullisiin, kertakäyttöisiin rasioihin, ja lämpimien ruokien rasiat ovat mikronkestäviä. Eikä ruokia ole mikään pakko eikä edes tarkoitus syödä kuljetusrasioistaan!

Ruoka-annos kootaan kotona lautaselle rasioissa tuoduista osista. Se vaalea mössökin muuttuu paljon houkuttelevammaksi, kun ympärille asetellaan salaattia, raastetta ja vaikka punajuurikuutioita. Lisäksi ateriaan kuuluu lasi maitoa, voileipä ja jälkiruoka.

Maito ja leipä eivät tule ateriapalvelusta. Ei ole tarkoituskaan, että ateriapalvelu tuo kaiken, mitä vanhus päivän mittaan syö. Lisäksi tarvitaan kaupasta hedelmiä, jogurttia, maitoa, leipää, levitettä, leikkeleitä ynnä muuta, mitä kukin nyt on tottunutkin syömään.

Moni ottaisi mieluiten vain voileipää ja pullaa, jolloin ruokavaliosta muodostuu ravinneköyhä.

Ateriapalvelu ei ole vastaus siihen ongelmaan, että vanhus ei enää pysty käymään kaupassa. Se on vastaus siihen, ettei hän enää osaa tai pysty laittamaan lämmintä ruokaa. Aika usein ateriapalveluun päädytään, koska vanhuksen aloitekyky ja oman toiminnan ohjaaminen ovat heikentyneet niin, että vaikka hänellä olisi jääkaapissa ruuan ainekset, hän ei tule laittaneeksi niistä mitään. Moni ottaa mieluummin vain voileipää ja syö pullaa, jolloin ruokavaliosta muodostuu helposti ravinneköyhä.

Ateriapalvelun lisäksi vanhukselle käydään kaupassa. Sen voi tehdä perheenjäsen tai palvelun voi ostaa. Itsellenikin tuodaan kaupasta ruokaa kotiin tilauksen mukaan, vaikken ole vielä eläkeiässäkään saatika liikuntakyvytön vanhus.

Ikääntyminen yksinkertaisesti vie ruokahalun.

Vanhusten vajaaravitsemus on oikea ongelma, mutta syyllinen ei ole ruokapalvelu. Suurin syyllinen on vanhuus itse. Ikääntyminen yksinkertaisesti vie ruokahalun. Kun tulee kremppoja ja toimintakyky heikkenee, tuntuu mukavammalta jäädä kotiin. Kun ei liiku, energiaa ei kulu eikä tule nälkä. Kun ei ole nälkä, ruoka ei maistu, vaan homehtuu jääkaappiin.

Kun vanhus sanoo ruuastaan, ettei se maistu, se on toisellakin tavalla ihan totta. Maun aistiminen muuttuu ikääntyessä usein niin, että lopulta vanhus maistaa oikeastaan vain suolaisen ja makean. Siksi vanhus, joka ei ole koskaan välittänyt makeasta, syökin yhtäkkiä ensimmäisenä jälkiruuat.

Kun ei ole nälkä eikä ruoka maistu juuri miltään, kukapa viitsisi syödä. Usein ruokahalu paranee ihmeesti, kun joku toinenkin syö. Sen sijaan, että kävijä nappaa vanhuksen yököttävästä ateriasta kuvan, hän voisi kattaa sen nätisti kahdelle lautaselle ja upottaa siihen omankin haarukkansa. Maistuis varmaan vanhuksellekin paremmin.

--

Päivän kuvat: Tuntematon lehtipuu.