Kirjoitukset avainsanalla ruoka

Hupailin hieman syksyn viimeisen satolaatikon kanssa ja kuvasin sen antimia viljelylaatikossa koristekasvieni joukossa. Varsiselleri näytti paikalleen kylvetyltä, ja valkosipuli koristi green boy-mätästä kuin rossi leskiäidin rintaa.

Satokausi oli tänä vuonna ennätyspitkä, 18 viikkoa. Viime viikkoina laatikot ovat olleet sangen painavia sisältäen kilokaupalla luomuperiaatteiden mukaisesti kasvatettua porkkanaa, punajuurta ja palsternakkaa sekä vaihtuvia herkkuja, kuten punakaalia, kurpitsoja, ruusupapuja, ruusukaalia ja lehtikaalia. Jääkaappini neljä isoa vihanneslaatikkoa ovat kaikki täpötäynnä. Viime talvena söin viimeiset palsternakat vasta pääsiäisen tienoilla, ja samoin käynee nytkin.

Onnistuin viimeinkin kehittämään toimivan punajuurilaatikon reseptin.

Tänään tuli kaksi varsiselleriä, kaksi juuriselleriä, neljä purjosipulia, neljä pitkää punajuurta, pari tavallista ja pari keltaporkkanaa, yksi valkosipuli, pussillinen lehtikaalia ja valtava palsternakka. Sokerina pohjalla oli kauden uutuus, erä maa-artisokkaa. En ole vielä päättänyt, teenkö siitä keiton vai paahdanko uunissa, jolloin välttäisin kuorimisen vaivan.

Osuuspuutarhan jäsenyys on opettanut käyttämään kasviksia entistä monipuolisemmin. Parhaillaan uunissani muhii punajuurilaatikko, johon onnistuin viimeinkin tänä kesänä kehittämään toimivan reseptin. Siinä on alla mausteinen jauhelihakastike ja päällä Sirkka Hirvosen ohjeen mukaan tehty seos, jossa on löysää riisipuuroa, reilusti raakaa raastettua punajuurta, pari kananmunaa ja mausteita. Pintaan lisäsin rapean korppujauhokerroksen. Nam nam!

Se kyllä kieltämättä on hieman väsyttävää, että ruuanlaitto alkaa joka ainoa kerta kasvisten pesulla, kuorimisella ja pilkkomisella. Laatikon antia ei muuten ehtisi millään käyttää ennen kuin herkkuainekset pilaantuvat.

Kiitos kaudesta, Livonsaaren osuuspuutarha! Nähdään ensi kesänä!

--

Päivän kuvat: Tunnista koristekasvien joukkoon piiloutuneet juurekset ja vihannekset!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minun piti kirjoittaa ihan muusta aiheesta, mutta sitten tuohduin. Sosiaalisessa mediassa kiertää taas kerran kuva, jonka väitetään olevan kotona asuvan vanhuksen päivän ateria. Siinä on vaaleaa mössöä mustassa rasiassa. Kommenteissa ollaan varmoja, ettei kukaan antaisi moista oksennusta syötäväksi omalle äidilleen.

Kyllä minä kuulkaas antaisin. Vaikka lihaperunasoselaatikon, kaalipadan tai tattirisoton tekisi gourmet-tason kokki - kuten saattaa tehdäkin - mössöltä se näyttäisi, kun se lätkäistään kauhalla kuljetusta ja lämmitystä kestävän kertakäyttörasian pohjalle. Ei siinä ole mitään vikaa, että ruoka näyttää siltä, mitä se on. Kyllä se silti voi olla hyvää ruokaa.

Jaa että miksei rasiassa ole mitään kasviksia? Minäpä arvaan. Tuo rasia on tarkoitettu lämpimän ruoan kuljettamiseen ja lämmittämiseen. Sinä päivänä kasvikset tuotiin erillisissä rasioissa kylminä. Ei tarvitse suorittaa hygieniapassia tajutakseen, ettei kylmiä ja lämpimiä ruokia kuljeteta yhdessä. Miltä sekin perillä näyttäisi? Ja taas olisi aihetta meuhkaan Facebookissa.

Ruokia ei ole mikään pakko tai edes tarkoitus syödä kuljetusrasioistaan.

Ja sitten se kurja tarjoiluastia. Ei se ollut mikään tarjoiluastia! Luuleeko joku tosiaan, että vanhusten ruokapalvelu asettelee ruoat posliinilautasille ja kuljettaa ne hopeakuvun alla yksi kerrallaan koteihin? Ei sitä niin tehdä. Ruoat pakataan edullisiin, kertakäyttöisiin rasioihin, ja lämpimien ruokien rasiat ovat mikronkestäviä. Eikä ruokia ole mikään pakko eikä edes tarkoitus syödä kuljetusrasioistaan!

Ruoka-annos kootaan kotona lautaselle rasioissa tuoduista osista. Se vaalea mössökin muuttuu paljon houkuttelevammaksi, kun ympärille asetellaan salaattia, raastetta ja vaikka punajuurikuutioita. Lisäksi ateriaan kuuluu lasi maitoa, voileipä ja jälkiruoka.

Maito ja leipä eivät tule ateriapalvelusta. Ei ole tarkoituskaan, että ateriapalvelu tuo kaiken, mitä vanhus päivän mittaan syö. Lisäksi tarvitaan kaupasta hedelmiä, jogurttia, maitoa, leipää, levitettä, leikkeleitä ynnä muuta, mitä kukin nyt on tottunutkin syömään.

Moni ottaisi mieluiten vain voileipää ja pullaa, jolloin ruokavaliosta muodostuu ravinneköyhä.

Ateriapalvelu ei ole vastaus siihen ongelmaan, että vanhus ei enää pysty käymään kaupassa. Se on vastaus siihen, ettei hän enää osaa tai pysty laittamaan lämmintä ruokaa. Aika usein ateriapalveluun päädytään, koska vanhuksen aloitekyky ja oman toiminnan ohjaaminen ovat heikentyneet niin, että vaikka hänellä olisi jääkaapissa ruuan ainekset, hän ei tule laittaneeksi niistä mitään. Moni ottaa mieluummin vain voileipää ja syö pullaa, jolloin ruokavaliosta muodostuu helposti ravinneköyhä.

Ateriapalvelun lisäksi vanhukselle käydään kaupassa. Sen voi tehdä perheenjäsen tai palvelun voi ostaa. Itsellenikin tuodaan kaupasta ruokaa kotiin tilauksen mukaan, vaikken ole vielä eläkeiässäkään saatika liikuntakyvytön vanhus.

Ikääntyminen yksinkertaisesti vie ruokahalun.

Vanhusten vajaaravitsemus on oikea ongelma, mutta syyllinen ei ole ruokapalvelu. Suurin syyllinen on vanhuus itse. Ikääntyminen yksinkertaisesti vie ruokahalun. Kun tulee kremppoja ja toimintakyky heikkenee, tuntuu mukavammalta jäädä kotiin. Kun ei liiku, energiaa ei kulu eikä tule nälkä. Kun ei ole nälkä, ruoka ei maistu, vaan homehtuu jääkaappiin.

Kun vanhus sanoo ruuastaan, ettei se maistu, se on toisellakin tavalla ihan totta. Maun aistiminen muuttuu ikääntyessä usein niin, että lopulta vanhus maistaa oikeastaan vain suolaisen ja makean. Siksi vanhus, joka ei ole koskaan välittänyt makeasta, syökin yhtäkkiä ensimmäisenä jälkiruuat.

Kun ei ole nälkä eikä ruoka maistu juuri miltään, kukapa viitsisi syödä. Usein ruokahalu paranee ihmeesti, kun joku toinenkin syö. Sen sijaan, että kävijä nappaa vanhuksen yököttävästä ateriasta kuvan, hän voisi kattaa sen nätisti kahdelle lautaselle ja upottaa siihen omankin haarukkansa. Maistuis varmaan vanhuksellekin paremmin.

--

Päivän kuvat: Tuntematon lehtipuu.

Kommentit (1)

Pikkutiina
1/1 | 

Lämpimän ruoan osuus ateriasta kuitenkin on pieni, noin 250 g. Asun äitini kanssa, joka on 90+ v. Minulla on terveydenhoitoalan koulutus, sekä mukavat opinnot takana ravitsemuksesta yliopistossa. Äitini syö noin 350g lämmintä ruokaa ateriaa kohden. Hän ei syö nakkeja, eikä lihaa, mutta hän käyttää voita perunoissaan ja aamupuurossaan. Lisäksi hän ottaa iltaisin tujauksen Fernet Brancaa. Tiedämme kaikki että ei hänenkään ravitsemuksensa ole täydellinen. Mutta jokainen suupala, jonka liki 100 vuotias syö on työvoitto. Tuon ikäisellä ovat ilot muutenkin vähissä, eikä elinikä jatku kuitenkaan edes 20 vuotta, vaikka söisi "täydellisesti". Eikö tärkeintä kuitenkin ole, että vanhus on tyytyväinen? Koska tulee aika, jolloin ateria tehdään vanhuksen mielen mukaan ateriapalveluissa?

Livonsaaren Osuuspuutarhan satokausi alkoi tänä kesänä jo juhannusviikolla. Ensimmäinen satolaatikko sisälsi pääasiassa taimia, jotka istutin parvekkeelle yrttitarhaksi saman tien. Sen jälkeen olemme saaneet joka viikko vähintään kaksi erilaista salaatinkerää ja sipulia naatteineen sekä vaihtelevasti kyssäkaalia, varhaiskaalia, retiisejä ja mangoldia. Kaikki tämä luomulaatuista lähiruokaa saaristosta.

Osuuspuutarhan jäsenet maksavat liittyessään 50 euron osuusmaksun ja vuosittain satomaksun. Tällä kaudella saamme 280 euron satomaksulla 18 satolaatikkoa, jotka noudetaan sovitusta jakelupisteestä aina torstaisin.

Jäsenet sitoutuvat siis ostamaan puutarhan tuotannon ja maksavat sen etukäteen. Jäsenet kantavat myös viljelyyn aina liittyvän riskin: jonakin vuonna menetettiin pääosa sipulisadosta rikkaruohoille, toisena tuholaiset söivät melkein kaikki kaalintaimet. Jos taas vaikkapa avomaankurkkuja tulee enemmän kuin satolaatikoihin mahtuu, ylimääräisiä saa noutaa osuuspuutarhalta. Yhtenä vuonna taisi mennä kesäkurpitsaa kompostiin asti.

Ammattitaitoinen osuuspuutarhurimme Tuukka valitsee kasvatettavat lajikkeet ja kylvöjen ajankohdat siten, että satolaatikoihin riittää joka viikko syötävää, mutta hän kokeilee myös mielellään uutta. Useimmiten laatikossa tuleekin jokin yllätys. Viimeksi pääsimme kokeilemaan valkosipulien kiemuraisia kukkavarsia nuppuineen. Niitä voi näköjään pilkkoa esimerkiksi varhaiskaalipataan. Edellisen satolaatikon kohokohta olivat valkoiset, pitkänmalliset ja mehukkaat Jääpuikko-retiisit.

Alkukauden laatikot ovat kevyempiä, mutta syksyn tullen juureksia, kaaleja ja kurpitsoja saa kantaa kotiin selkä vinossa. Kaiken käyttäminen viikossa vaatii sekasyöjältä luovuutta, eikä aina onnistukaan. Söimme viime syksyn viimeiset palsternakat ja sellerit pääsiäisenä.

 

 

Sain yrttitarhaani satolaatikossa muhkean basilikan, oreganon, timjamin, talvikyntelin, persiljan sekä teeyrttisekoituksen. Yleisimmin käyttämistäni yrteistä vain minttu puuttui, joten ostan taimen torilta. Tilliä en edes yritä kasvattaa parvekkeella - se ei viihdy, kuten ei oikeastaan persiljakaan. Muut yrtit viihtyvät sitten senkin edestä, ja basilikasta ja mintusta saan korjata kesän mittaan kolmekin satoa. Istutan taimet isompiin ruukkuihin ja latvon niitä, mikä tekee niistä tuuheita.

 

 

Teeyrttejä pääsen kokeilemaan nyt ensi kertaa. Puutarhuri oli istuttanut samaan ruukkuun sitruunamelissaa, tuoksuampiaisyrttiä ja anisiisoa, jotka kaikki kuulemma sopivat hyvin yrttiteen valmistukseen. Anisiison  ja tuoksuampiaisyrtin pitäisi myös kukkia kauniisti. Enpä tiedä, valmistanko niistä oikeasti teetä. Sitä varten yrtit pitäisi kuivata, mitä en ole harrastanut. Olen sen verran laiskuri, että olen säilönyt yrtit pakastamalla.

 

 

Timjamia tuli kahta lajia: tavallisen timjamin erityisen aromaattista lajiketta sekä appelsiinitimjamia, jossa pitäisi olla sitrusaromia. En olisi huomannut eroa, ellei Tuukka olisi kertonut viikoittaisessa kirjeessään. Hänellä on tapana käydä satolaatikon sisältö läpi hyvinkin yksityiskohtaisesti lajikkeita ja niiden erityispiirteitä myöden. Aika hellyttävää minusta - tulee tunne, että hän oikeasti välittää kasveista, joita viljelee.

 

 

Pelloillamme ahertaa itse asiassa tänä vuonna toinenkin puutarhuri. Lisäksi heillä on käytössään kansainvälistä ja suomalaista aputyövoimaa. Osuuspuutarhan jäsenet saavat käydä vapaaehtoistöissä pelloilla, mutta pakko ei ole. Menisin tosi mielelläni, jos pystyisin. Rakastan kitkemistä, mutta takareiteni eivät salli kumartelua ja kyykistelyä. Tällä kaudella en vielä pysty istumaan riittävän kauan autossa edes mennäkseni pellon laidalle katsomaan, mutta ensi kesänä se toivottavasti taas onnistuu.

--

Päivän kuvat: Timjamia, taustalla Purple Cupid -hajuherneitä. Oreganoa. Vuoden ensimmäinen satolaatikko. Tuoksuampiaisyrtti. Sitruunamelissaa ja basilikaa.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016