Kirjoitukset avainsanalla kukat

Kevätpäivän tasaus ohitettu, jipii! Lempivuodenaikani on käsillä. Flunssa ei mennytkään ohi vaan lähti uudelle kierrokselle, joten en ole viime päivinä tehnyt juuri muuta kuin nukkunut. Aina herätessäni olen kuitenkin kiirehtinyt ensimmäisenä parvekkeelle katsomaan, mitä kevät on saanut siellä aikaan.

Kevätiiriksistä (iris reticulata) näytin kuvia jo täällä. Kyllä kannatti tilata kunnon sipulit eikä kaivella alelaareja, kuten usein aikaisemmin. 20 sipulista 17 kehitti kukan. Viime vuonna iiristen lehdet kuihtuivat kukkien myötä, mutta nyt niiden ruohomaisen kapeat, mutta tanakat lehdet ovat kasvaneet korkeiksi. Annan niiden kerätä kasvuvoimaa sipuleihin, jotta saan samoista sipuleista kukat ensi keväänäkin. Lajike on ihanissa syvänsinisen sävyissä kukkiva Harmony.

Kuten kerroin täällä marraskuussa, hankin syksyllä ainoastaan papukaijatulppaanien ja iiristen sipuleita. Löysin kuitenkin parvekkeen syyssiivouksen yhteydessä parin ruukun pohjalta epämääräisiä pikkusipuleita. Olin ilmeisesti ottanut ne talteen kukinnan jälkeen viime keväänä. Osa saattoi olla edelliseltäkin vuodelta. Minulla ei ollut hajuakaan, mitä niistä kasvaisi vai kasvaisiko mitään.

Ensimmäisinä tunnistin botaniset tulppaanit (tulipa pulchella). Kirkkaan magentanpunaisissa kukissa on räikeän keltainen nielu ja hävyttömän isot emit ja heteet. Ne ovatkin kauneimmillaan puoliavoimina, jolloin terälehtien sävykkäämpi ulkopuoli näkyy ja kukinnot muistuttavat isoja helmiä. Lajikkeen nimi onkin osuvasti Persian Pearl.

Botanisissa tulppaaneissa on kolme ulompaa ja kolme sisempää terälehteä. Ulompien terälehtien ulkopuoli on vihertävä ja sisempien punainen. Näyttää kauniilta, kun puoliavoimen kukan vihertävät ja punertavat terälehdet vuorottelevat. Minulla on nyt kukassa seitsemän Persian helmeä, yksi on vielä tulossa ja kaksi on pudottanut nuppunsa. Näitähän on yhtä monta kuin viime vuonna!

Minulla oli viime keväänä kaksi ruukullista Sailboat-mininarsisseja, mutta niihin kehittyi vain kaksi kukkaa. Kun tyhjensin ruukut, valtaosa sipuleista paljastui lahonneiksi ja maatuneiksi. Niistä ei näkynyt enää jälkeäkään. Sain kuitenkin talteen myös muutaman pienen, mutta kiinteän sipulin. Niistä kehittyi peräti kolme suloista miniatyyrinarsissia. Ne ovat kukkineet nyt jo viikon verran vain vähän haalistuen.

Narsissien viereen on tulossa pari pientä helmililjaa, mutta ne eivät ole vielä avautuneet.

Myös papukaijatulppaanit ovat ponnistaneet rohkeasti kohti aurinkoa. Jo seitsemän isoa nuppua on havaittavissa. En valitettavasti musta, onko aikaisempi lajike Rasta vai Irene, mutta pianhan se nähdään, kun värit alkavat kehittyä. Uskon, että jo viikon päästä olen viisaampi tästä. Toinen lajike piilottelee nuppujaan vielä lehtien sisällä.

Piilossa ovat myös Toronton nuput. Matalakasvuinen tulipa greigii Toronto kehittää yhdestä sipulista useita kukkavarsia – saapa nähdä, käykö näin myös ruukkukasvatuksessa. Ainakin punaviiruisia lehtiä se on kasvattanut reippaasti. 

Seurattavaa on tiedossa vielä moneksi viikoksi. Hienoa!

--

Päivän kuva: Tulipa pulchella Persian Pearl.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Kiitos , päivä näyttää taas valoisammalta kukkaterapian jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuten kerroin jo kesällä täällä, Nymans Garden Sussexissa on kenties hienoin puutarha, jossa olen käynyt. Esittelin sitä aikaisemmin eksoottisten kasvien paratiisina, mutta siellä on myös upea ruusutarha. Säästin parhaat ruusukuvat hetkeen, jolloin niitä eniten tarvitaan. Se hetki on nyt.

Tämän ruusun nimi on Strawberry Hill. Se on kuuluisan ruusukasvattajan David Austenin jalostama, runsaasti kukkiva ja huumaavasti tuoksuva englantilainen ruusu. Minusta se on ihanin ruusu ikinä. Postauksen pääkuvassa näette kokonaisen kukkivan oksan.

Näistä muista ruusuista en sitten tiedäkään juuri mitään. 

Kukat ovat kuin kermavaahtoa! Kukinta oli niin runsasta, että hiekkakäytävä oli paikoin peittynyt ruusun terälehtiin.

Pidän kovasti myös keltaisisista ruusuista. Olen aikeissa tilata yhden parvekkeelleni ensi kesäksi. Löysin lajikkeen, joka sopii myös ruukkukasvatukseen. Ja jos on ruusuja, on myös kärhöjä! 

En aio ensi kesänä käydä Englannissa ollenkaan, joten ajattelin tuoda perinteisen englantilaisen puutarhan peruselementtejä parvekeistutuksiin. Eli nimenomaan ruusuja ja kärhöjä. Yksi kumpaakin, jos tarkkoja ollaan. Lisäksi liljoja ja ehkä muutama verenpisara, sekä tietenkin pienet, mutta ihanat pelargoni- ja hippeastrum-kokoelmani.

Suunnitelma on valmiina, joten come on, kevät!

--

Päivän kuva: Strawberry Hill -ruusu Nymans Gardenissa Sussexissa, Englannissa.

Olen päättänyt, että amaryllikset eivät ole joulukukkia vaan talvikukkia. Tarkemmin sanoen keskitalven kukkia.

Siitähän on vain muutama vuosi, kun jouluvalot olivat kaikkien mielestä vain ja ainoastaan jouluvaloja. Niille naureskeltiin, jotka ripustivat valosarjat pihapuihin jo marraskuussa. Nyt puhutaan kaamosvaloista tai talvivaloista, ja on itsestään selvää, että niillä valaistaan pimeitä iltoja joulun molemmin puolin.

Ritarinkukat, amaryllikset tai oikeammin hippeastrumit ansaitsevat saman. Ne ovat upeimpia kukkia, mitä keskitalvella voi kasvattaa, ja on tylsää, jos niiden kausi kestää vain muutaman päivän. Ansaitsemme pidemmän amarylliskauden! Se voi vallan hyvin alkaa marraskuusta ja päättyä vasta pääsiäiseen.

Onneksi mikään ei estä pidentämästä amarylliskautta oman käden oikeudella. Sipulit voi olla parasta ostaa syksyllä, kun niitä helpoimmin saatavissa. Niitä voi kuitenkin pitää pimeässä ja viileässä valitsemansa ajan ja hyötää erissä niin, että saa pitkän kukkivan kauden.

Ulkomailta tilaamalla sipuleja saa tälläkin hetkellä, ilmeisesti sillä ajatuksella, että ne kukitettaisiin keväällä tai kesällä ulkona. Joissakin myymälöissä otetaan jo vastaan varauksia ensi syksyksi. En ole varannut enkä tilannut, mutta jonakin vuonna saatan tehdä senkin.

Luulin, että amarylliksiä on vain joulunpunaisia, valkoisia, raidallisia ja vaaleanpunaisia. Silmäni aukesivat pari vuotta sitten Chelsea Flower Showssa Lontoossa, jossa näin koko joukon ennennäkemättömiä ritarinkukkia. Ymmärsin, ettei mahdollisimman iso ja pörheä kukkapallo sittenkään ehkä ole se juttu.

Hippeastrumeja tuskin on yhtä monia lajikkeita kuin orkideoja, mutta ajatus on ihan sama: on erikseen kaupallisia tarkoituksia varten kehitetyt turbolajikkeet ja erikseen pienemmät ja mahdollisesti myös aidommat, herkemmät ja kauniimmat kasvit.  Eivätkä kaikki tavallisesta joulukukasta poikkeavat edes ole pienempiä, vaan erilaisia.

Jos haluat kokeilla jotakin uutta, valitse ensi syksynä hämähäkkiamaryllis eli cybister-lajike. Cybisterejä kasvaa luonnonvaraisina Etelä-Amerikassa, ja niistä on risteytetty kaupallisia lajikkeita Yhdysvalloissa 1960-luvulta saakka. Niiden terälehdet ovat kapeita ja jopa nauhamaisia, ja kukat ovat harvoin yksivärisiä.

Ensimmäinen cybisterini on Bogota, jonka kukan alemmat terälehdet ovat väriltään muita vaaleammat. Bogota ei ole erityisen silmiinpistävän erilainen amaryllis, mutta hyvä alku.

Cybisterit eivät kuulemma tarvitse lepokautta, vaan niitä voi pitää ikkunalla kautta vuoden, ja ne kukkivat kun kukkivat. Tavalliset jouluamarylliksethän pitää pakottaa lepoon ja pitää viileässä ja pimeässä vähintään pari kuukautta, jotta ne kehittävät uudet kukkavanat.

Amaryllikset jaetaan kolmeen kokoluokkaan. Minulla on aikaisemmin ollut vain jättikokoisia. Nyt löysin aatonaattona puutarhamyymälän alennuskorista surkean pienen näköisiä sipuleita, jotka pelastin säälistä parilla eurolla ostoskoriin. Niistä kehittyi Hippeastrum Christmas Star ja Hippeastrum Top Choice.

Molemmat ovat punaisia ja saman kokoisia, mutta Christmas Starin keskusta on valkoinen ja Top Choicen tummanpunainen. Kumpaankin kehittyi kaksi kukkavanaa. Etenkin Top Choicen kukinta on erittäin runsas.

Kun vähän tutkin asiaa netistä, minulle selvisi, etteivät nämä pikkuruisina pitämäni amaryllikset suinkaan kuulu pienimpiin lajikkeisiin vaan keskikokoisiin. Vieläkin pienempiä on vaikka kuinka. Pienikukkaisimpia kutsutaan kolibriamarylliksiksi. Muuta en sitten niistä osaakaan sanoa – vielä.

Minusta tuntuu, että olen saanut hippeastrumkärpäsen pureman.

--

Päivän kuvat: Hippeastrum Bogota, H. Top Choice ja H. Christmas Star.

Wakehurst on osa Kew Gardensia, vaikka sijaitseekin Sussexissa eikä Lontoon kupeessa. Se muistuttaa paljon enemmän muita Sussexin 1800-luvun lopulla perustettuja kartanopuistoja kuin perinteistä kasvitietetellistä puutarhaa. On vanha ja komea kartanorakennus plus pittoreskejä sivurakennuksia, on iso nurmikenttä, paljon alppiruusuja ja muita kukkivia pensaita, komeita puuyksilöitä ja kiviaidalla ympäröity, suojaisa kukkapuutarha. 

Keskikesällä Wakehurst on punaisten kukkien juhlaa. Talon seinustalla kuuluisassa punaisessa kukkapenkissä rehottavat muhkeat daaliat ja leikkisät pipot. Aidatun puutarhan värit ovat lempeät ja puuteriset: roosaa, lilaa, valkoista ja vaaleansinistä.

Wakehurst mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1205, jolloin metsänhoitaja William de Wakehurst hankki talon omistukseensa. Tila oli silloin pinta-alaltaan huomattavasti nykyistä pienempi. Kun viimeinen miespuolinen Wakehurst menehtyi vuonna 1454, häneltä jäi kaksi tytärtä. Heistä toinen meni naimisiin Nicholas Culpeperin kanssa ja sai 18 lasta. 

Nykyisen päärakennuksen rakennutti Edward Culpeper, joka peri tilan 9-vuotiaana vuonna 1571. Hiekkakivestä tehty talo oli silloin tosin selvästi nykyistä isompi ja muodosti umpipihan. Edward ansioitui kuningas Jaakko I:n hovissa, ja hänet aateloitiin.

1600-luvun lopulla vanhapoika Sir William Culpeper joutui myymään kartanon pelivelkojensa katteeksi. Paikan osti Sir Christopher Wrenin ystävä Dennis Lyddel. Arkkitehti Wren on mahdollisesti suunnitellut kartanon tallirakennukset, joissa nyt on ravintola.

Vuonna 1861 kartanon hankki Downshiren leskimarkiisitar Caroline. Hän rakennutti kappelin ja asennutti taloon höyrytoimisen keskuslämmityksen.

Puutarhan kehittäminen pääsi vauhtiin, kun Gerald Loder hankki kartanon omistukseensa vuonna 1903. Loder oli parlamentin jäsen ja innokas kasvien keräilijä, kuten niin moni muukin sussexilainen tilanomistaja tuohon aikaan. Loder rahoitti englantilaisten kasvitieteilijöiden kaukomaihin suuntautuneita keräilymatkoja, ja hänestä tuli kuninkaallisen kasvitieteellisen seuran RHS:n puheenjohtaja.

Loder teetti kartanon kappeliin upeat lasimaalaukset, jotka suunnitteli Charles Eamer Kempe. Tavallisten miespyhimysten ja marttyyrien sijasta näemme naisia lukemassa ja soittamassa alkeellista harmonicaa. Noh, todennäköisesti hekin olivat marttyyreitä tai ainakin raamatun henkilöitä. En kuitenkaan tunne symboliikkaa niin hyvin, että osaisin sanoa, keitä naishahmoja kuvat esittävät.

Kempe halusi papiksi, mutta arveli, ettei saarnastuolista sovi änkyttää, ja valitsikin urakseen kirkkojen rakentamisen. Sitä hän oppi arkkitehti  Frederick Brodleyn avustajana. Keskiajan vaikutteiden hyödyntämisessä ja lasimaalausten suunnittelussa hänen oppi-isänsä oli, kuinka ollakaan, monitaituri William Morris. Kempe perusti lopulta oman, menestyvän yrityksen, joka keskittyi yksinomaan lasimaalauksiin. Pelkästään Sussexissa on kaikkiaan 116 Kempen lasimaalausta. Kempe on kuuluisa erityisesti lasimaalaustensa keltaisista, eikä ihme.

Punainen kesäkukkapenkki on yksi puutarhan kohokohdista. Ylin daalia on Bishop of Landaff, keskimmäinen on kartanon nimikkodaalia Wakehurst ja alin, pinkki daalia on lajiketta Fascination. Peruspunaiset penstemonit eli pipot ovat kukkapenkin valtalajike daalioiden ohella.
Punainen kesäkukkapenkki on yksi puutarhan kohokohdista. Ylin daalia on Bishop of Landaff, keskimmäinen on kartanon nimikkodaalia Wakehurst ja alin, pinkki daalia on lajiketta Fascination. Peruspunaiset penstemonit eli pipot ovat kukkapenkin valtalajike daalioiden ohella.

Seuraavat Wakehurstin omistajat laajensivat puutarhaa entisestään. Sir Henry Price ja hänen puolisonsa, Lady Eve, harrastivat kasvien jalostamista ja esittelivät työnsä tuloksia RHS:n kuuluisissa kukkanäyttelyissä. Molemmilla on useita nimikkolajikkeita. Laakeriheisi viburnum tinus ”Eve Price” kukkii kauniisti keskitalvella englantilaisissa puutarhoissa.

Sir Henryn kuoleman jälkeen Wakehurst siirtyi hänen jälkisäädöksensä mukaisesti National Trustin omistukseen. Säätiö hallitsee kuitenkin ainoastaan Wakehurstin parkkipaikkaa, sillä kaikki muu on vuokrattu pitkäaikaisesti Royal Botanic Gardens Kewlle. 

Wakehurstissa sijaitsee myös maapallon biodiversiteetin säilyttämisen kannalta tärkeä siemenpankki, Millennium Seed Bank. Taksi veikin meidät ensin siemenpankin portille, koska Wakehurstiin tulevat ulkomaalaiset ovat kuljettajan mukaan yleensä menossa sinne. Siemenpankissa on yleisölle avoinna oleva näyttely, mutta enimmäkseen paikka taitaa palvella tiedettä.

Kuvia Wakehurstin muureilla ympäröidystä puutarhasta. Ylimmän kuvan daalia on lajiketta Arabian Night, vaaleanpunaisen pipon lajike on Burford Seedling ja alempi pinkki ruusu on Rosa Raubritter. Pipoja tässä puutarhassa kasvaa kuin pipoa, eri väreissä.
Kuvia Wakehurstin muureilla ympäröidystä puutarhasta. Ylimmän kuvan daalia on lajiketta Arabian Night, vaaleanpunaisen pipon lajike on Burford Seedling ja alempi pinkki ruusu on Rosa Raubritter. Pipoja tässä puutarhassa kasvaa kuin pipoa, eri väreissä.

Wakehurstissa on tavallaan monta pientä puutarhaa. Muurilla ympäröity Walled Garden on perinteisin ja siellä kasvaa tuttuja brittipuutarhojen kukkia. On myös Himalajan aukio, nummikasvien puutarha, vesipuutarha ja iirislaakso, jossa kukkii yli 60 lajiketta japanilaisia vesikurjenmiekkoja (Iris ensata). Ikävä kyllä niiden kukinta oli juuri päättymässä.

Luonnonniittyjä on Wakehurstissa kolme: kaksi kesäkukkaniittyä ja The Slips, jossa kasvaa muun muassa villejä orkidealajikkeita. Mehiläisten iloksi on oma mesipuutarha, joka kukkii läpi kesän.

Ajoittain koko Wakehurst muistuttaa mehiläispesää, koska se on suosittu leirikoulujen pitopaikka ja koulujen retkikohde. Koululaiset pitävät onneksi sen verran ääntä tullessaan, että satunnainen kävijä ehtii hypähtää syrjään ennen kuin he kirmaavat puskan takaa suoraan syliin. Alue on kuitenkin niin laaja, että hiljaisuuden ystävä löytää halutessaan sopivan syrjäisen siimeksen.

Tämä oli viimeinen puutarhaesittely kesän Sussex-sarjasta. Seuraavaksi matka johtaa Italiaan, kauppapuutarhoistaan tunnettuun Pistoiaan, mutta vasta keväällä.

--

Päivän kuva: Daalia Fascination Wakehurstissa.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016