Wakehurst on osa Kew Gardensia, vaikka sijaitseekin Sussexissa eikä Lontoon kupeessa. Se muistuttaa paljon enemmän muita Sussexin 1800-luvun lopulla perustettuja kartanopuistoja kuin perinteistä kasvitietetellistä puutarhaa. On vanha ja komea kartanorakennus plus pittoreskejä sivurakennuksia, on iso nurmikenttä, paljon alppiruusuja ja muita kukkivia pensaita, komeita puuyksilöitä ja kiviaidalla ympäröity, suojaisa kukkapuutarha. 

Keskikesällä Wakehurst on punaisten kukkien juhlaa. Talon seinustalla kuuluisassa punaisessa kukkapenkissä rehottavat muhkeat daaliat ja leikkisät pipot. Aidatun puutarhan värit ovat lempeät ja puuteriset: roosaa, lilaa, valkoista ja vaaleansinistä.

Wakehurst mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1205, jolloin metsänhoitaja William de Wakehurst hankki talon omistukseensa. Tila oli silloin pinta-alaltaan huomattavasti nykyistä pienempi. Kun viimeinen miespuolinen Wakehurst menehtyi vuonna 1454, häneltä jäi kaksi tytärtä. Heistä toinen meni naimisiin Nicholas Culpeperin kanssa ja sai 18 lasta. 

Nykyisen päärakennuksen rakennutti Edward Culpeper, joka peri tilan 9-vuotiaana vuonna 1571. Hiekkakivestä tehty talo oli silloin tosin selvästi nykyistä isompi ja muodosti umpipihan. Edward ansioitui kuningas Jaakko I:n hovissa, ja hänet aateloitiin.

1600-luvun lopulla vanhapoika Sir William Culpeper joutui myymään kartanon pelivelkojensa katteeksi. Paikan osti Sir Christopher Wrenin ystävä Dennis Lyddel. Arkkitehti Wren on mahdollisesti suunnitellut kartanon tallirakennukset, joissa nyt on ravintola.

Vuonna 1861 kartanon hankki Downshiren leskimarkiisitar Caroline. Hän rakennutti kappelin ja asennutti taloon höyrytoimisen keskuslämmityksen.

Puutarhan kehittäminen pääsi vauhtiin, kun Gerald Loder hankki kartanon omistukseensa vuonna 1903. Loder oli parlamentin jäsen ja innokas kasvien keräilijä, kuten niin moni muukin sussexilainen tilanomistaja tuohon aikaan. Loder rahoitti englantilaisten kasvitieteilijöiden kaukomaihin suuntautuneita keräilymatkoja, ja hänestä tuli kuninkaallisen kasvitieteellisen seuran RHS:n puheenjohtaja.

Loder teetti kartanon kappeliin upeat lasimaalaukset, jotka suunnitteli Charles Eamer Kempe. Tavallisten miespyhimysten ja marttyyrien sijasta näemme naisia lukemassa ja soittamassa alkeellista harmonicaa. Noh, todennäköisesti hekin olivat marttyyreitä tai ainakin raamatun henkilöitä. En kuitenkaan tunne symboliikkaa niin hyvin, että osaisin sanoa, keitä naishahmoja kuvat esittävät.

Kempe halusi papiksi, mutta arveli, ettei saarnastuolista sovi änkyttää, ja valitsikin urakseen kirkkojen rakentamisen. Sitä hän oppi arkkitehti  Frederick Brodleyn avustajana. Keskiajan vaikutteiden hyödyntämisessä ja lasimaalausten suunnittelussa hänen oppi-isänsä oli, kuinka ollakaan, monitaituri William Morris. Kempe perusti lopulta oman, menestyvän yrityksen, joka keskittyi yksinomaan lasimaalauksiin. Pelkästään Sussexissa on kaikkiaan 116 Kempen lasimaalausta. Kempe on kuuluisa erityisesti lasimaalaustensa keltaisista, eikä ihme.

Punainen kesäkukkapenkki on yksi puutarhan kohokohdista. Ylin daalia on Bishop of Landaff, keskimmäinen on kartanon nimikkodaalia Wakehurst ja alin, pinkki daalia on lajiketta Fascination. Peruspunaiset penstemonit eli pipot ovat kukkapenkin valtalajike daalioiden ohella.

Seuraavat Wakehurstin omistajat laajensivat puutarhaa entisestään. Sir Henry Price ja hänen puolisonsa, Lady Eve, harrastivat kasvien jalostamista ja esittelivät työnsä tuloksia RHS:n kuuluisissa kukkanäyttelyissä. Molemmilla on useita nimikkolajikkeita. Laakeriheisi viburnum tinus ”Eve Price” kukkii kauniisti keskitalvella englantilaisissa puutarhoissa.

Sir Henryn kuoleman jälkeen Wakehurst siirtyi hänen jälkisäädöksensä mukaisesti National Trustin omistukseen. Säätiö hallitsee kuitenkin ainoastaan Wakehurstin parkkipaikkaa, sillä kaikki muu on vuokrattu pitkäaikaisesti Royal Botanic Gardens Kewlle. 

Wakehurstissa sijaitsee myös maapallon biodiversiteetin säilyttämisen kannalta tärkeä siemenpankki, Millennium Seed Bank. Taksi veikin meidät ensin siemenpankin portille, koska Wakehurstiin tulevat ulkomaalaiset ovat kuljettajan mukaan yleensä menossa sinne. Siemenpankissa on yleisölle avoinna oleva näyttely, mutta enimmäkseen paikka taitaa palvella tiedettä.

Kuvia Wakehurstin muureilla ympäröidystä puutarhasta. Ylimmän kuvan daalia on lajiketta Arabian Night, vaaleanpunaisen pipon lajike on Burford Seedling ja alempi pinkki ruusu on Rosa Raubritter. Pipoja tässä puutarhassa kasvaa kuin pipoa, eri väreissä.

Wakehurstissa on tavallaan monta pientä puutarhaa. Muurilla ympäröity Walled Garden on perinteisin ja siellä kasvaa tuttuja brittipuutarhojen kukkia. On myös Himalajan aukio, nummikasvien puutarha, vesipuutarha ja iirislaakso, jossa kukkii yli 60 lajiketta japanilaisia vesikurjenmiekkoja (Iris ensata). Ikävä kyllä niiden kukinta oli juuri päättymässä.

Luonnonniittyjä on Wakehurstissa kolme: kaksi kesäkukkaniittyä ja The Slips, jossa kasvaa muun muassa villejä orkidealajikkeita. Mehiläisten iloksi on oma mesipuutarha, joka kukkii läpi kesän.

Ajoittain koko Wakehurst muistuttaa mehiläispesää, koska se on suosittu leirikoulujen pitopaikka ja koulujen retkikohde. Koululaiset pitävät onneksi sen verran ääntä tullessaan, että satunnainen kävijä ehtii hypähtää syrjään ennen kuin he kirmaavat puskan takaa suoraan syliin. Alue on kuitenkin niin laaja, että hiljaisuuden ystävä löytää halutessaan sopivan syrjäisen siimeksen.

Tämä oli viimeinen puutarhaesittely kesän Sussex-sarjasta. Seuraavaksi matka johtaa Italiaan, kauppapuutarhoistaan tunnettuun Pistoiaan, mutta vasta keväällä.

--

Päivän kuva: Daalia Fascination Wakehurstissa.