Kirjoitukset avainsanalla lääkkeet

Tiedän muutamia, joiden hiukset nousevat todennäköisesti pystyyn, kun he näkevät yllä olevan kuvan. Meille muille se on ehkä vain valokuva, jossa on muutama pilleri. Farmasian alan ammattilaisille se on kuitenkin esimerkki epäilyttävästä tavasta säilyttää lääkkeitä.

Enhän minä oikeasti käytä lääkkeitä väärin siinä mielessä, että käyttäisin niitä esimerkiksi pääni sekoittamiseen. Myönnän kuitenkin, että säilytän lääkkeitä jatkuvasti tavalla, jossa on toivomisen varaa.

Kuvan rasia kulkee koko ajan mukana meikkipussissani. Isot, pitkulaiset tabletit ovat Panadolia pakarakipuja varten ja ruskeat tulehduskipulääkettä, jota otan, ellei Panadol auta. Pimeänä vuodenaikana mukana on yleensä mielialalääke siltä varalta, että huomaan töissä unohtaneeni ottaa sen aamulla. Antihistamiinia tarvitsen silloin tällöin allergisten oireiden taltuttamiseksi. Satunnainen pyöreä tabletti on melatoniinia. Kaikki suloisesti sekaisin ja mitenkään merkitsemättä.

Eikä tässä vielä kaikki. En kehdannut ottaa kuvaa paikasta, jossa säilytän kotona aktiivikäytössä olevia lääkkeitäni.

Kaadan koko purkillisen shottilasiin, josta sitten kauhaisen sormella yhden matkalla keittiöön.

Helppohan lääkkeitä on säilyttää omissa pakkauksissaan lääkekaapissa, jos niitä ei koskaan tarvitse. Minullakin on erikseen lääkelaatikko, tai oikeastaan kaksi. Yhdessä ovat koko perheen käyttöön tarkoitetut, ilman reseptiä ostetut lääkkeet ja lääkevoiteet, kuumemittari, laastaria ja muita sidetarpeita. Toisessa ovat reseptilääkkeeni pakkauksissaan.

En minä päivittäin tarvitsemiani lääkkeitä kuitenkaan laatikosta tai kaapista kaiva. Niiden paikka on helposti käden ulottuvilla piirongin päällä. Siinä minulla on pieni, avoin pahvilaatikko, jossa on aina yksi liuska kutakin ajankohtaista läpipainopakkauksessa olevaa lääkettä. Panadol on omassa purkissaan, koska kookkaita tabletteja on helppo ottaa isosta purkista.

Mielialalääkkeet myydään kuitenkin 100 kappaleen purkissa, josta niitä ei millään saa yksi kerrallaan pois. Ei minulla ole aikaa jäädä aamuisin niiden kanssa tuhraamaan. Siksi kaadan koko purkillisen shottilasiin, josta sitten kauhaisen sormella yhden matkalla keittiöön aamupalan laittoon. Riisinjyvän kokoinen refluksilääke on toinen hyväkäs, jota on vaikea ottaa purkista. Sitä minulla on ollut toisessa snapsilasissa. Tulehduskipulääkettä pidän välillä isommassa lasissa, jos lääke on myyty purkissa eikä läpipainopakkauksessa.

Ongelmaa ei olisi, jos pienetkin lääkkeet olisi helpompi ravistaa purkista yksi kerrallaan tai jos kaikki lääkkeet pakattaisiin läpipainopakkauksiin.

Näin ei saisi tehdä, koska käytäntö vaarantaa lääkitysturvallisuuden. Mitä, jos joku luulee lääkkeitäni piparminttukarkeiksi ja päättää heittää suuhunsa koko kipollisen? Tai jos katkaisen jalkani enkä pysty itse noutamaan lääkkeitäni, ja puoliso tuokin vahingossa väärän tabletin?

Sekoittumisen vaara kyllä on. Mieliala- ja allergialääkkeet ovat melkein saman kokoisia ja muotoisia, ja kesäaikaan minulla voi olla molempia esillä. Tunnistan itse ne helposti siitä, että mielialalääkkeessä on keskellä jakoura, mutta allergialääkkeessä ei. Laitan ne aina myös erilaisiin laseihin, joihin liittyy muistisääntö. 

Eihän siinä mitään dramaattista tapahdu, jos kerran otan allergialääkkeen mielialalääkkeen sijasta. Jos kuitenkin teen niin monta päivää peräkkäin, herään kohta itkuisena ja alamaissa, kipeänä ja kaikki maailman murheet harteillani. Ei hyvä. Ja vaarallisemmallakin tavalla voi lääkehoitonsa sekoittaa riippuen sairaudesta ja lääkkeistä.

Lasissa tai kulhossa lääkkeet eivät myöskään ole turvassa valon, ilman ja kosteuden vaikutukselta. Kaikki lääkkeet eivät ole niille yhtä herkkiä, mutta en minä ainakaan osaa näitä asioita itse arvioida. Sanotaan, että dosetissa lääkkeiden teho säilyy viikon verran huoneenlämmössä, valolta suojattuna. Minun tablettini lepäävät kipossa pahimmillaan kolmisen kuukautta. Ei siihen aurinko paista, muttei paljon puutukaan.

Ongelmaa ei olisi, jos pienetkin lääkkeet olisi helpompi ravistaa purkista yksi kerrallaan tai jos kaikki lääkkeet pakattaisiin läpipainopakkauksiin. Pitäisikö lääkepurkissa olla samanlainen annostelija kuin makeutusaineissa? Tai maustepurkkien tapainen muovikansi, jonka kolosta pääsisi vain yksi pilleri kerralla?

Ja samalla pakkauksen pitäisi olla helposti avattava eikä se tietenkään saisi maksaa juuri mitään.

Ei pienen tabletin ottaminen läpipainopakkauksestakaan ole aina ihan helppoa. Havaitsin tämän, kun aiemmin purkista ottamani melatoniini siirtyi läpipainopakkaukseen. Levy on niin iso, että sitä on hankala käsitellä. Levystä tulee iso, koska pieni tabletti vaati ympärilleen sormitilaa, jotta sen pystyy painamaan ilman, että naapuritabletti tulee mukana.

Suo siellä, vetelä täällä. En välttämättä haluaisi olla lääketehtaassa töissä näitä miettimässä.

Suuri osa lääkehoidoista toteutuu vain sinne päin.

Lääkkeiden säilytys on vain yksi riskien lähde lääkehoidoissa. Tutkimusten mukaan suuri osa lääkehoidoista toteutuu vain sinne päin. Lääkkeitä jätetään esimerkiksi kokonaan hankkimatta ja niitä syödään harvemmin kuin lääkäri määräsi, jolloin hoito jää saamatta tai tehottomammaksi kuin piti.

Yleistä on myös lääkkeen nielaiseminen kuiviltaan. Lääke ei lähde liukenemaan ohutsuolessa, ellei sillä ole kyytipoikanaan lasillista vettä. Sopiva määrä on 1,5 desistä 2,5 desiin. Ja nesteen pitäisi todella olla vettä eikä esimerkiksi mehua tai maitoa. Jos lääkkeen ottaa vaikkapa greippi- tai appelsiinimehun kanssa, se ei välttämättä imeydy ollenkaan, jolloin toivottu vaikutus jää saamatta.

Itse syyllistyn välillä lääkkeiden ottamiseen kevytcolan kanssa. Nyt saisi joku minua viisaampi kertoa, miten vakava virhe se on.

Kaikkia tabletteja ei saisi puolittaa eikä jauhaa, koska niiden on tarkoitus luovuttaa lääkeaine kehoon vasta ohutsuolessa. Jos lääkkeen voi turvallisesti puolittaa, siinä on keskellä jakoura, kuten mielialaääkkeessäni ja melatoniinissani. Kaikkia puolitettaviakaan lääkkeitä ei saa jauhaa. Esimerkiksi joidenkin epilepsia- tai sydänlääkkeiden ottaminen jauhettuna voi olla vaarallista.

Aika moni ostaa apteekissa lääkeneuvontaa saatuaan ihan eri lääkkeen kuin mitä meni alun perin hakemaan.

Lääkkeitä voi siis käyttää väärin monin tavoin. Aihe tuli mieleeni siitä, että juuri nyt on tiedotusvälineissä ja apteekeissa meneillään Sopiva lääke tepsii -kampanja. Siinä kannustetaan kysymään ammattilaisilta, jos lääkkeisiin liittyy jotakin epäselvää tai huolta. Farmaseutit ja proviisorit tietävät lääkkeistä ja niiden turvallisesta käytöstä enemmän kuin mikään muu terveydenhuollon ammattiryhmä. Siksi apteekki on hyvä paikka kysyä.

Olen kuullut, että aika moni ostaa apteekissa lääkeneuvontaa saatuaan ihan eri lääkkeen kuin mitä meni alun perin hakemaan. Itsellenikin on käynyt niin. Apteekissa voi kysyä myös esimerkiksi lääkkeiden haitoista, yhteisvaikutuksista ja hinnoittelusta. Ja on apteekissa sekin hyvä puoli, että sinne pääsee ilman ajanvarausta.

Mitähän apteekkilaiset sanoisivat lääkkeidensäilytystavoistani? Ehdottaisivat ehkä dosettia. Mikähän kynnys siinäkin on, etten ole saanut sitä vielä hankituksi? Mieluummin siirtyisin suoraan robottiannosteluun.

Lääkkeen käyttäjän muistilista ja paljon muuta hyödyllistä lääketietoa löytyy osoitteesta lääkehoidonpäivä.fi.

Korjattu: allergialääkkeessä ei ole jakouraa vaan mielialalääkkeessä.

--

Päivän kuva: Lääkkeiden matkapakkaukseni on kätevä, muttei aivan oikeaoppinen.

 

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Minullakin on tuollainen lääkkeiden matkapakkaus, metallinen, jota pidän taskussa. Kerran jäin sen kanssa kiinni Puolassa lentokentän turvatarkastuksessa, jolloin minulle tehtiin käsistä huumetesti. Toki muut lääkkeet olivat omissa pakkauksissaan matkalaukussa. Nykyään kun lääkepussi on jo isompi kuin meikkipussi. Siis matkoilla lääkkeet on parasta pakata asianmukaisesti ja mukaan myös lääkelista.

Vierailija
2/4 | 

Dosettia käyttänyt koko sen ajan ( yli 12v.) kun lääkkeitä syönyt. Se on helpoin tapa.

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/4 | 

Kiitos kommenteista!

Ulkomaanmatkoilla minulla on ollut lääkkeet alkuperäispakkauksissaan käsimatkatavarassa ja kaikki paperit mukana siitä lähtien, kun lääkearsenaaliin on kuulunut muutakin kuin myös käsikauppatavarana  myytäviä troppeja. Pillerirasia kulkee mukana vain kotimaassa ja jos nyt totta puhun niin useimmiten siellä ei ole kuin kahta lääkettä. Kuvaa ottaessani olin lähdössä viikonlopuksi pois kotoa. Kun minulla ei tietääkseni ole henkeä uhkaavia sairauksia tai jotakin, johon tarvitsisin kohtauksen tullessa nopeasti lääkettä, niin olen ajatellut pärjääväni tälläkin menetelmällä. Isäni totesi tällaisissa tilanteissa, että älkää te tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää te niin kuin minä sanon.

Alankomaalainen
4/4 | 

Voi sentään! Enpä viitsi luetella niitä kaikkia lääkkeitä, jotka minun pitää ottaa vuorokauden kuluessa viitenä määrättynä hetkenä noin 7-8 krooniseen sairauteeni. Toivottavasti yksi niistä on munasarjasyöpä, joka minulla on ollut vuodesta 2003. Sitä on nyt hoidettu kolme kertaa, vuosia välissä ollen. Sanoisin vaan antavani yleiseen jakeluun meille kroonikoille uuden nimikkeen, jolla voimme ilmaista ympäristöllemme vointiamme: KSKT = Kipuja Siellä, Kipuja Täällä. Ihan läheiset tietävät asiat perusteellisesti. Lääkkeiden lajettelu onnistuu minulla parhaiten edellisen päivän iltana dosettiin, varsinkin jos olen seuraavana päivänä lähdössä jonnekin. Toivon sinulle parasta vointia eteenpäin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olinkin ihmetellyt, miksi mielialani pysyi korkealla koko sen ajan, kun minulla oli jatkuvia kipuja ja lisäksi öisin välillä koviakin hermosäväreitä. Vihjeen mahdollisesta syystä antoi eilisen Helsingin Sanomat tiedejutussaan, jossa kerrotaan, että masennus jakautuu 12 alatyyppiin, joita tulisi hoitaa eri tavalla. Lue juttu täältä.

Isokaan menetys ei ole laukaissut minulla masennusta. Porskuttelen kriiseissä yleensä ihan hyvin. Sen sijaan tunnistan  itseni ruminaatiosta, joka on yksi masennuksen oire. Minulla on taipumusta melko pientenkin huolenaiheiden pyörittelyyn mielessä. Murehtimisesta voi olla myös hyötyä ja olen sen avulla ratkaissut monta ongelmaa, mutta kun sitä tekee yöt läpeensä, se alkaa nopeasti verottaa voimia. Olen saanut vatvomiseeni apua etenkin mindfulness-harjoitteista, joissa keskitytään nykyhetkeen.

Masennuksen tyypeistä minulla on ollut ainakin vuodenaikaan liittyvää ja mahdollisesti myös pitkäaikaiseen stressiin liittyvää masennusta. Masennukseen liittynee minulla myös tulehdusta. Olen useammin kuin kerran mennyt lääkäriin silmätulehduksen takia ja palannut masennusdiagnoosin kanssa. Keväällä tai kesällä en kuitenkaan ole koskaan ollut apeilla mielin, joten kaamosmasennus lienee päällimmäinen diagnoosini.

Koko sinä aikana, kun juoksin, en tarvinnut mielialalääkkeitä.

Olen ollut masennusherkkä koko aikuisikäni, vaikka en ensimmäisillä kerroilla tunnistanut sitä masennukseksi. Kun pari kertaa oli käynyt yllä kuvaamallani tavalla, aloin tunnistaa itsekin oireet ja hakeutua hoitoon heti, kun mieliala alkoi laskea. Siksi olen harvoin ollut työkyvytön masennuksen takia.

Masennukseni on aina ollut helppohoitoista. Melkeinpä niin, että pelkkä lääkärin näkeminen on saanut paranemisen alkuun. Hoitavan tahon huomio ja serotoniinin takaisinoton estäjät ovat palauttaneet mieleni tasapainon muutamassa päivässä. Yleensä olen syönyt lääkkeitä suunnilleen syyskuun alusta helmikuun alkuun asti. 

Olen hoitanut itseäni myös monilla lääkkeettömillä keinoilla, kuten kirkas- ja sinivalolla, Espanjan-matkoilla, suklaalla, kalapitoisella ruokavaliolla ja liikunnalla. Terapiassakin olen välillä käynyt, joten luurangot on kolisteltu kaapeista ulos. Kelan rahoittamaa terapiaa en kuitenkaan hakemuksestani huolimatta saanut, koska sairauslomat puuttuivat.

Yhteen aikaan kävelin systemaattisesti tunnin päivässä, mutta se ei vaikuttanut mielialaani sitä tai tätä. Väitteet, että puoli tuntia kävelyä päivässä voisi lieventää masennusta yhtä paljon kuin lääkehoito, ovat olleet mielestäni rankasti liioiteltuja. Mutta jos masennusta on monta lajia, niin kaipa sekin voi jollekulle auttaa. Itse en saanut siitä apua.

Sen sijaan juoksuharrastus vei masennukseni pois moneksi vuodeksi. Koko sinä aikana, kun juoksin, en tarvinnut mielialalääkkeitä. Siksikin juoksemisen lopettaminen oli niin kova juttu. Tiesin, että kaamosmasennus tulisi todennäköisesti takaisin, kun en enää saisi endorfiineja hikiliikunnasta. Mutta ei se tullut. Ei heti.

Eipä ihme, että mielialani pysyi hyvänä, kun sain jatkuvasti optimaalista masennuslääkitystä - ilman diagnoosia.

Masennukseen liittyy HS:n jutun mukaan usein matala-asteinen tulehdus. Masennuksen hoito on tehostunut, kun samalla on annettu tulehdusta laskevaa lääkettä.

No mutta! Juuri sillä tavallahan kipujani on viime vuosina hoidettu. Söin jatkuvasti parasetamolia ja melkein koko ajan tulehduskipulääkettä, ja kipukynnystä nostamaan minulle oli määrätty pienempi annos samaa mielialalääkettä, jota ennen söin masennukseen.

Jos kehossani oli jännetulehdusten lisäksi muuta, masennukseen liittyvää matala-asteista tulehdusta, tulehduskipulääke hoiti sitäkin. Eipä ihme, että mielialani pysyi hyvänä, kun sain jatkuvasti optimaalista masennuslääkitystä - ehkäisevästi ja ilman diagnoosia.

Mutta sitten pääsin leikkaukseen ja aloin parantua. Lopetin mielialalääkkeet jo keväällä, ja kesästä lähtien olen jättänyt myös parasetamolilääkityksen kokonaan pois ja ottanut vain tulehduskipulääkkeen harvakseltaan. Miten kävi masennuksen?

No, sehän tietysti palasi heti syksyn tullen.

Hoitoni on kunnossa ja voin hyvin. Mietin silti, pitäisikö mielialalääkettä varmuuden vuoksi terästää tulehduskipulääkekuurilla, jotta jaksan paremmin talven yli. Tuskin teen niin, koska olen perin juurin kyllästynyt lääkkeiden nielemiseen, mutta joskus saatan kokeilla sitäkin. Lääkärin valvonnassa tietenkin, koska lääkitykseen liityy melkein aina hyötyjen lisäksi myös riskejä.

Millaista masennusta teillä muilla on ollut? Tunnistatteko itsenne HS:n jutusta?

--

Päivän kuvat: Olkikukkia.

--

Kipukynnystä koskeva lapsus korjattu 24.10.

Kommentit (2)

Lethe
1/2 | 

Mitä hyötyä on siitä että kipukynnystä pyritään alentamaan?

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

No siitä ei kyllä ole hyötyä - enkä ole ihan varma, onnistuiko sen nostaminenkaan. Kiitos vinkistä, korjasin lapsuksen.

Olen syönyt jo kolmen vuoden ajan särkylääkkeitä joka päivä, ja vasta nyt vatsani on alkanut oireilla. Mielestäni tämä todistaa, että olen onnekas rautamahan omistaja.

En pitkään aikaan edes tajunnut, että jokin oli vialla. Minusta on ihan normaalia, että röyhtäyttää. Vauvatkin röyhtäilevät, eikö totta? Aamuisin on joskus harvoin ollut närästystä, mutta huomasin jo vuosia sitten, että se loppuu syömällä. Niinpä nautin aamupalan herättyäni heti ensimmäisenä, tyhjään mahaan nääs.

Paitsi että nyt se lysti on loppu. Refluksilääke Somac pitää ottaa puoli tuntia ennen aamupalaa. Lääkityksen aloittamisen jälkeen minua on närästänyt enemmän kuin ikinä! On tuskallista odottaa tuo puolituntinen maha kurnien, että pääsee kinkku-tomaattivoileipien kimppuun.

Mitä jos lopettaisin lääkkeen nappailun ja nappaisinkin joka aamu kylmän nakkimakkaran?

Sain reseptin, kun menin valittamaan, että herään öisin outoon ilmiöön. On kuin oksennus tulisi suuhun, mutta saan sen kuitenkin nielaistua takaisin. Minkäänlaista ”happaman mahan sisällön” tuntua siinä ei ole ollut, eikä myöskään tarvetta oikeasti oksentaa. Kun olen saanut ilmiön kuriin, olen nukahtanut uudestaan. Aamulla olen tuskin muistanut koko juttua. Mutta kun tätä on tapahtunut useamman kerran, ajattelin mainita asiasta lääkärille.

Olinhan minä jo sen verran googlannut, että sana refluksi oli tullut tutuksi. En kuitenkaan oikein uskonut siihen, kun oireeni olivat mielestäni niin mitättömät. Mutta kai se uskottava on, että olen kehittänyt itselleni refluksitaudin. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei tilanne ole vielä kovin paha, mutta se kannattaa silti hoitaa lääkkeellä. Ajatus kai jatkui, että koska tosiaan tarvitsen niin paljon särkylääkkeitä.

Olen nyt ottanut Somacia pari viikkoa, mutta en ole vielä huomannut mitään muuta muutosta kuin entistä enemmän närästystä aamuisin. Toisaalta eipä ole tullut noita valeoksennuskohtauksiakaan. Lääkäri sanoi, että vaikutus voi alkaa ilmetä kunnolla vasta 3-4 viikon kuluessa, ja silloin voisin vähentää annostuksen yhteen tablettiin vuorokaudessa. Nyt otan illalla toisen.

Jotenkin en osaa ottaa koko hommaa ihan todesta. Jos vain lopettaisin lääkkeen nappailun ja nappaisin sen sijasta aamulla kylmän nakkimakkaran, joka lopettaisi oireet, niin eikö se olisi ihan hyvä niinkin? Ja paljon miellyttävämpää. Sitä paitsi olen pystynyt viime aikoina vähentämään kipulääkkeiden käyttöä (JIHUU!) niin että eikös asia etene sitäkin kautta?

Syön melkein joka päivä sitrushedelmiä ja suklaata, jotka ovat refluksin riskitekijöitä.

Refluksitaudilla on paljon lääkkeettömiäkin hoitokeinoja, yhtenä tärkeimmistä ruokavalioon tehtävät muutokset. Jos ottaisin tilanteeni tosissaan, minulle tulisikin aika iso remontti. Syön nimittäin sitrushedelmiä ja suklaata melkein joka päivä. Molemmat ovat refluksipotilaiden kieltolistalla. Kahvia en sentään juo ja viinaksiakin käytän harvakseltaan.

Myös ruokailurytmini on ainakin periaatteessa vääränlainen, sillä syön päivän pääaterian vasta työpäivän jälkeen. Terveyskirjastossa neuvotaan, että pitäisi välttää runsaita aterioita iltaisin, ja täsmennetään, että pari kolme tuntia ennen nukkumaanmenoa. No, en minä kyllä vielä kahdeksalta nukkumaan menekään.

Ja sitten on tietysti ylipaino. Laihduttamisen väitetään helpottavan oireita. On ihan totta, että sain tämän taudin vasta sen jälkeen kun minusta tuli ylipainoinen. Sille asialle ei nyt kuitenkaan ole tehtävissä mitään vähään aikaan. Ensin pitää saada kivut pois ja uni kuntoon. Ja voihan olla, että kun se toteutuu, olen jo yli 60, eikä sen ikäisille enää suositella laihdutusta. Heh.

Eiköhän minulla tosin suurin refluksin riskitekijä ole juuri särkylääkkeet. Olen alkuvuodesta syönyt kaksi pitkää kuuria tulehduskipulääkkeitä: ensin keuhkokuumeeseen ja sitten jännetupen tulehdukseen jalkaterässä, joten ei ehkä ole ihme, että maha murisee.

Jatkossa pyrin pitäytymään Panadolissa ja Arcoxiassa, joiden pitäisi olla ystävällisempää vatsalle.

--

Päivän kuvat: Kevätkukkia Ruissalosta.

Kommentit (2)

Anne
1/2 | 

Hyvä juttu johon jopa palasin, kun mekko jäi kiinnostamaan.

TuuliV
2/2 | 

Itsellä refluksiin on auttanut kauratuotteiden syönti ja vehnä/ruistuotteiden vähentäminen. Tämä siis keskusteltuani ravitsemusterapeutin kanssa.

Toinen tapa on ollut sängyn pääpuolen korottaminen. Sujuu helposti apuvälinekaupan korokkeilla.

Suomalaisen, Lahdessa tehdyn tutkimuksen mukaan vanhukset tykkäävät hoivaroboteista enemmän kuin hoitohenkilöstö. Tämä yllätti tutkijat, mutta minua ei.

Tietenkin hoitajat kokevat, ettei vanhuksille kelpaa tai pitäisi kelvata mikään muu kuin ihmisen antama hoiva. Muutenhan he olisivat väärällä alalla. Hoitajan kuuluu pitää antamaansa hoivaa korvaamattomana, jotta hän jaksaisi tehdä usein raskastakin työtään suhteellisen pienellä palkalla.

Hoitoalan ammatteihin valikoituu, tai ainakin pitäisi valikoitua, ihmisiä, jotka kokevat hoivaamisen tärkeäksi. He eivät kuitenkaan edusta suomalaisia keskimäärin.

On meitäkin, joiden hoivavietti ja hoivan tarve ovat vähemmän kehittyneitä. Me emme halua hoivata muita emmekä tarvitse hoivaa tunteaksemme olevamme kokonaisia ihmisiä. Emme koe helposti yksinäisyyttä emmekä kaipaa kovin paljon ihmiskontakteja. Moni meistä jopa kärsii kontakteista ja tarvitsee niiden jälkeen lepoaikaa.

Yksin viihtyviä introverttejä lienee suomalaisissa aika paljon, ehkä enemmän kuin monissa muissa maissa. Siksikään tutkimustulos ei yllätä. On luontevaa, että robotteja tuodaan osaksi hoitolaitosten arkipäivää juuri meillä.

Ymmärrän myös, että hoitajat ovat huolissaan työpaikoistaan. Eikö kuitenkin hoitoalaa ole uhkaamassa työvoimapula, kun suuret ikäluokat kaipaavat yhä enemmän hoivaa? Luulisi siinä riittävän tehtävää roboteillekin.

Lääkkeenjakelurobotin ottaisin vaikka heti.

Olen aika varma, että nauttisin robotin seurasta. Parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua robotti varmaan pystyy pitämään seuraa yhtä hyvin kuin netti nyt. Luultavasti nivelrikkoni on siihen mennessä edennyt niin, että äänikomentoinen tai vain muutamia painikkeita sisältävä robotti on helpompi käyttää kuin näppäimistöllä toimiva tietokone.

Lääkkeenjakelurobotin ottaisin vaikka heti. Salolaisen Evondosin kehittämä hoivarobotti sai äsken innovaatiopalkinnon. Se ilmoittaa lääkkeenotosta ja jakelee oikeat lääkkeet oikeaan aikaan. Huomasin joululomalla keuhkokuumelääkkeiden kanssa, että tehtävä vaikeutuu eksponentiaalisesti, kun käytettävien lääkkeiden määrä ylittää neljä. Robotti on ihmistä tarkempi lääkkeiden annostelija. Valitettavasti sitä ei vielä voi ostaa yksityiskäyttöön, vaan se on tarkoitettu kotihoidon asiakkaille.

Ja kyllä, paljon mieluummin otan lääkkeeni robotilta kuin ihmiseltä, joka ryntää avaimilla kotiini pelkästään laittamaan lääkkeet pikku kippoon ja valvomaan, että nielen ne sillä sekunnilla.

--

Päivän kuvat: Jatkan tutulla kukkaislinjalla. Nämä kameliat kukkivat parhaillaan Ruissalon kasvihuoneissa.

 

Kommentit (3)

JattaM
1/3 | 

Hoivarobotteja. Hmm. Oletkohan lukenut Minna Lindgrenin kirjan  Ehtoolehdon tuho ja mitä siitä ajattelet?

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/3 | 

En ole lukenut, mutta muista  Ehtoolehto-kirjoista olen nauttinut kovasti. Voin kuvitella, että oivateknologian ja muun esineiden internetin kustannuksella saa hyvät naurut, kun taitava kirjoittaja on puikoissa.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016