Kirjoitukset avainsanalla leikkaus

Siitä tulee huomenna vuosi, kun professori O. viilsi vasempaan takareiteeni 15 cm pitkän haavan ja vapautti iskiashermoni arpeutuneiden hamstring-jänteiden ikeestä. Siitä, kun ensimmäisen kerran menin lääkäriin kävelyvaikeuksien ja pakarakipujen takia, on yli kolme vuotta. En usko, että koskaan enää pystyn samaan kuin terveellä reidellä. Leikattu ei ole sama kuin ehjä. Aika entinen ei koskaan enää palaa.

Leikkaus onnistui hyvin, eikä minulla ollut sen jälkeen pariin viikkoon ollenkaan kipuja. Minähän olin suorastaan euforinen, kun vuosien tauon jälkeen pystyin loikomaan sängyssä ilman, että mistään vihloi. Myös haavan paraneminen sujui mallikkaasti, vaikka olikin hitaampaa kuin olin olettanut. En päässyt palaamaan töihin vielä kahden, vaan vasta kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta, ja silloinkin osa-aikaisesti.

Yritin jo syksyllä aloitella kevyitä liikuntaharrastuksia, mutta oli liian aikaista ja tulin niistä vain kipeäksi. Joululomalla, kun minun oli tarkoitus kuntouttaa itseäni lyhyillä, mutta tiheillä kävelylenkeillä, sairastuin keuhkokuumeeseen. Kuntoilu tyssäsi siihen. Vasta myöhään keväällä, kun liukkaus hellitti, aloitin kävelytreenit uudelleen. Silloin huomasinkin, ettei rasittavakaan kävely enää aiheuttanut hermokipua levätessä. Toipuminen eteni pitkän harppauksen.

Nyt pystyn helposti kävelemään puolisen tuntia reipasta vauhtia ja pysähtelevällä tempolla jopa tunnin. Ylipäätään pystyn jo pysymään jalkojeni päällä maksimissaan 2-3 tuntia yhtäjaksoisesti. Siten esimerkiksi lähes normaali vierailu kotimaan matkailukohteessa on mahdollinen, mutta sen lisäksi ei samana päivänä saa olla muuta kävelyä tai seisomista. Vain yksi ohjelma per päivä onnistuu.

Pystyn hyvin tekemään täyden toimistotyöpäivän vain parilla tauolla.

Tämä on iso ero entiseen ja mahdollistaa melkein normaalin elämän. Pystyin lähtemään esimerkiksi työporukan mukana risteilylle, mutta en voinut lähteä muiden kanssa päiväksi kaupungille kävelemään, vaan minun piti etsiä oma, vähemmän reisiä rasittava ohjelma. Ensi viikoksi aiotun lyhyen matkan Englannin maaseudulle peruutimme, koska matkustuspäivästä olisi tullut niin rankka, etten olisi ehkä pystynyt enää nauttimaan varsinaisesta matkaohjelmasta. Ehkä toiste, ehkä helpommalla ohjelmalla, mutta nyt kaikki valinnat eivät olleet omissa käsissämme.

Kävelyn lisäksi seisominen ja kotityöt tuntuvat yhä pakaroissa ja reisissä. Tiskaaminen ja silittäminen onnistuvat riittävän hyvin, mutta siivoaminen rasittaa huomattavasti enemmän. Pahinta on imurointi, jonka olenkin ulkoistanut puolisolle. Siivoamisessa on se ongelma, ettei sitä tee mieli jättää kesken, vaikka reisissä jo vähän tuntuisikin.

Istuminen, joka ennen leikkausta oli hyvinkin tuskallista, on nyt melko helppoa, ellei siihen yhdisty muuta rasitusta. Pystyn hyvin tekemään täyden toimistotyöpäivän vain parilla tauolla. Tiedän, että taukoja pitäisi pitää joka tunti, mutta se nyt ei vain oikein minulta onnistu. Myös autossa pystyn jo istumaan ilman jatkuvaa naulan tunnetta takapuolessa.

Hienointa on kuitenkin, etteivät kivut enää vaikeuta nukkumista. Jei! Kipulääkkeitä otan enää satunnaisesti iltaisin, ja silloinkin useimmiten vain pari Panadolia. Rankan päivän jälkeen nappaan lisäksi yhden Voltaren rapidin. Sehän ei ole paljon mitään!

Uskon, että toipumiseni jatkuu vielä.

En ole saanut tai hankkinut varsinaista kuntoutusta lainkaan, koska professori O. totesi, ettei hänen mielestään fysioterapiasta olisi minulle hyötyä. Minulla on jo ennestään laaja arsenaali fysioterapeutin opettamia liikkeitä, jotka muun muassa vahvistavat pakaralihaksia rasittamatta liikaa takareisiä.

Jumppa on ollut nyt kolme kuukautta tauolla väistöasunnon niukkojen tilojen takia, mutta aion aloittaa uudelleen heti, kun saan kodin kuntoon. Vielä syksyllä sain tosin jumpasta helposti kipuja. Saapa nähdä, miten nyt käy.

Tärkein kuntoutusmuotoni on linjattu kävely, jonka yhdistän työ- ja asiointimatkoihin. Työpaikkani muutti hiljattain uuteen osoitteeseen. Tähän asti olen kulkenut sinne lähempää väistöasunnosta, mutta ensi viikolla kävelen sinne ensi kertaa kotoa. 1,6 kilometrin matka onnistuu varmasti helposti yhteen suuntaan ja mahdollisesti molempiinkin ainakin talven liukkaisiin asti.

Uskon, että toipumiseni jatkuu vielä. Sitä en kuitenkaan usko, että koskaan enää pystyisin samaan kuin terveillä takareisillä. Ne on loppuiäksi menetetty. Jos minulla nyt sitten koskaan on ihan normaaleja reisiä ollutkaan, kun jänteeni ovat tavallista lähempänä toisiaan siten, että ne hankaavat helposti yhteen ja ärtyvät.

Hyväksyn, ettei 57-vuotiaan tarvitse pystyä samaan kuin nelikymppisen.

Minullahan on sama vaiva molemmissa reisissä. Kun reisilihasten jänteisiin on kerran päässyt muodostumaan paksuuntunutta (arpi)kudosta, en pidä todennäköisenä, että se sieltä itsestään sulaisi pois.

Oikeassa takareidessä jänteet eivät ole koskaan puristaneet hermoa yhtä pahasti kuin vasemmassa, joten sitä puolta ei ole leikattu eikä todennäköisesti leikatakaan. Olin vielä helmikuussa sitä mieltä, että hankin rahat toiseen leikkaukseen vaikka kerjäämällä, niin helposti kankku kipeytyi. Sen jälkeen paraneminen kuitenkin eteni, ja nyt minusta tuntuu, että pystyn elämään näin.

Reiteni ovat tällä hetkellä suunnilleen samankuntoiset. Leikattu puoli on vain vähän parempi kuin leikkaamaton. Ajattelen, ettei kannata tuhlata aikaa, rahaa ja voimia leikkaukseen, joka ei välttämättä paranna tilannetta juuri ollenkaan. Luultavasti professori O. olisi samaa mieltä.

Hyväksyn, ettei 57-vuotiaan tarvitse pystyä samaan kuin nelikymppisen. Minähän en ole ammattiurheilija, ja jos olisinkin, olisin jo eläkkeellä. Pystyn nukkumaan, tekemään työtä ja liikkumaan sen, mikä on välttämätöntä. En myöskään enää ole kipukroonikko. Eikö se muka ole paljon?

--

Päivän kuvat: Silkkipioneja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt on hyviä uutisia. Muutoksesta on jo monta viikkoa, mutta en ole uskaltanut kertoa, kun olen pelännyt takapakkia. Totta se kuitenkin on: hamstring-syndroomani paraneminen on ottanut pitkän harppauksen. Olen nykyään tosi usein kivuton.

Vielä helmi-maaliskuussa olin ihan varma, että kohti toista leikkausta tässä mennään, koska leikkaamaton pakara oli jatkuvasti kipeä. Mutta sitten muutin väistöasuntoon huhtikuun alussa. Ja heti jokin oli toisin. En tiedä mikä, mutta ehkä jokin näistä:

 

1. Leikkauksesta on tarpeeksi pitkä aika.

Paraneminen on ollut paljon hitaampaa kuin luulin, ja ehkä olen vain ollut kärsimätön. Kuvittelin jo syksyllä olevani tässä vaiheessa, jossa olen nyt, mutta kun en ollut, rehkin liikaa, kipeydyin ja turhauduin. Oli hölmöläisen hommaa mennä yhtään mihinkään ryhmäliikuntaan, edes Feldenkraisiin, vielä silloin. Vasta nyt voin alkaa varovasti kuntouttaa itseäni liikunnalla.

2. En jumppaa täällä yhtään.

Väistöasunnossa ei ole kunnolla tilaa jumpata, joten muutaman yrityksen jälkeen olen jättänyt sen kokonaan väliin. Mitä vähemmän olen jumpannut, sitä kivuttomampi olen ollut. Ilmeisesti hermoni ja jänteeni eivät vielä kestä varovaistakaan venyttelyä ollenkaan.

3. En tee täällä ollenkaan kotitöitä.

En oikein osaa laittaa ruokaa vieraassa keittiössä ja vierailla välineillä. En siis seisoskele keittiössä. Siivouksen olen jättänyt täysin puolisolle. Asunto on myös niin pieni, ettei täällä tule kuljeskeltua ympäriinsä, eikä täällä voi puuhastella mitään. Kankkuni ovat saaneet paljon lepoa.

4. Olen kävellyt kipukynnykseni yli joka päivä.

Minulla on ollut täältä tuplasti pidempi työmatka kuin kotoa. Viimeiset 300 metriä ovat olleet  aina kivuliaita, mutta en silti ole enää saanut rangaistukseksi järkyttävää leposärkyä seuraavana yönä. Päinvastoin kankuissa on tuntunut oikein hyvältä kävelyn jälkeen! Jos olen kävellyt mennen tullen, yösärkyä on tullut, mutta se on talttunut Panadolilla ja reisien rullauksella. Vain pari kertaa olen tarvinnut jotakin vahvempaa. 4 tuntia junassa, 2 tuntia kokouksessa plus 40 minuuttia yhtäjaksoista kävelyä samana päivänä ovat edelleen liikaa. Silti muutos aikaisempaan on hurjan suuri.

Tervemenoa terveysriskit!

Kirjoitin äskeisen menneessä aikamuodossa siksi, että työpaikkani muutti juuri, joten myös työmatkani pituus vaihtui jälleen. En vielä tiedä, miten se vaikuttaa. Ei ehkä mitenkään, jos alan kävellä vielä vähän ylimääräistä. Tällä viikolla en ole jaksanut, kun olen ollut allergian ja flunssan takia huonovointinen.

Olen kehityksestä valtavan helpottunut ja iloinen. Paraneminen on siis sittenkin mahdollista! Voi olla, että vielä joskus pystyn kävelemään melkein normaalisti. Tunti kivutonta kävelyä tuntuu jo mahdolliselta jollakin aikavälillä, ei toki vielä tänä vuonna.

Kaikkein parasta ovat kivuttomat yöt. Olen muutenkin herkkäuninen enkä voi sanoa, että olisin kokonaan lopettanut valvomista, mutta särky ei enää valvota. Tämä avaa isoja mahdollisuuksia.

Aikaa myöten pystyn ehkä sekä nukkumaan, syömään että liikkumaan nykyistä paremmin. Tervemenoa terveysriskit!

--

Päivän kuvat: Etelänkevätesikoita Ruissalossa.

Kommentit (2)

Siitä on nyt puoli vuotta, kun kotiuduin sairaalasta euforisessa tilassa. Iskiashermo oli saatu irrotettua jänteiden pinteestä, mihinkään ei sattunut ja kaikki oli hyvin. Siirtyminen takaisin arkeen ei sujunut aivan yhtä ihanasti, ja nyt saattaa edessä olla uusi leikkaus.

Minultahan leikattiin vain toinen pakara, koska se oli kipeämpi ja professori O. arvioi, ettei molempia puolia kannattaisi leikata kerralla. Oli mahdollista, että leikkaamaton puoli paranisi samassa tahdissa leikatun kanssa, koska se saisi saman levon ja kuntoutuksen.

Niin ei valitettavasti ole käynyt. Leikkaamaton pakara kipeytyy tällä hetkellä yhtä helposti ja melkein yhtä hankalasti kuin leikattu puoli ennen leikkausta. Jo 10 minuutin kävely jäisellä kadulla kahdesti päivässä (eli työmatka) saa aikaan niin kovat kivut, että joudun ottamaan tulehduskipulääkettä sekä sisäisesti että ulkoisesti saadakseni illalla nukutuksi.

Toki sikäli on nyt helpompaa, että leikattu puoli on enimmäkseen lähes kivuton. Pystyn myös istumaan jo melko hyvin. 4 tunnin lentomatkalla minun piti vain kerran nousta kävelemään ja seisomaan. Myös nukkuminen onnistuu, jos vain en ole kävellyt liikaa päivällä.

Jos en liiku yhtään tai jos syön jostakin syystä kipulääkkeitä, ei satu. Niinpä keuhkokuumeen aikana takapuoli on ollut kivuton.

Tietyssä iässä täytyy varautua myös entistä vakavampiin tartuntatauteihin. Keuhkokuume yleistyy iän myötä.

Leikkaushaava on parantunut ihan hyvin. Sitä ei kiristä enää juuri ollenkaan. Takareiden tuntohermot eivät kuitenkaan ole palanneet ennalleen, eivätkä ne kai välttämättä koskaan palaakaan. Eipä tuo juurikaan haittaa.

En osaa sanoa, miten leikattu puoli kestää kävelyä, koska en ole leikkaamattoman puolen kipeytymisen takia pystynyt harjoittamaan sitä.

Minun oli tarkoitus lomalla kuntouttaa itseni kävelemään paremmin. Suunnittelin oikeaoppista jaksotusta eli kävelisin alle 10 minuuttia kerralla, mutta entistä useammin. Välissä palautuisin esimerkiksi mindfulnessin avulla. Ehdin yhtenä päivänä käydä kahdella hyvin lyhyellä kävelylenkillä ja kerran uimassa, mutta sitten keuhkokuume jo iskikin. Kuntoloma tyssäsi siihen.

Pakollinen liikkumattomuus näyttää heikentäneen yleiskuntoani niin paljon, että minusta on tullut altis uhri virus- ja bakteeritartunnoille. En muista, milloin olisin tätä ennen sairastanut täysimittaisen flunssan. Keuhkokuumetta minulla ei tietenkään ole koskaan ennen ollut. Olen jo näköjään siinä iässä, että täytyy varautua myös entistä vakavampiin tartuntatauteihin.

Tyydynkö loppuiäkseni siihen, että pystyn kävelemään 10 minuuttia kerralla, vai pitääkö minun pystyä kävelemään pidempään?

Minulle on kerrottu, että jänneleikkauksesta toipuminen vie vähintään vuoden. Näin ollen vasta ensi kesänä pystyisin kunnolla arvioimaan, oliko leikkauksesta hyötyä ja kannattaisiko myös toinen puoli leikata. En oikein pysty irrottautumaan töistäni leikkaukseen muulloin kuin kesällä, ja ensi kesänä on putkiremontti vielä kesken. Ei olisi mukavaa sairastaa väistöasunnossa. Voi olla, että jos minut vielä leikataan, se tapahtuu vasta vuonna 2018.

Julkisella puolella ei tietääkseni leikata hamstring-syndroomaa ollenkaan. Vakuutukseni ei enää korvaa toista leikkausta, koska vaivaa on jo ehditty hoitaa niin pitkään ja kalliisti, että 10 000 euron korvauskatto on juuri tulossa täyteen. Tietysti pitäisi vielä tarkistaa vakuutusyhtiöstä, tulkitaanko oikea pakara samaksi vaivaksi kuin vasen pakara, mutta jos saan arvata, niin tulkitaan.

Eli edessä on valinta. Tyydynkö loppuiäkseni siihen, että pystyn kävelemään kivutta korkeintaan 10 minuuttia kerralla (riippuen siitä, onko jäätä vai ei), vai pitääkö minun pystyä kävelemään pidempään? Jos pitää, on siitä mahdollisuudesta maksettava noin 7 000 euroa eli leikkauksen ja sitä seuraavan työkyvyttömyyden hinta. Säästöt on jo syöty, joten leikkausta varten pitäisi ottaa pankkilainaa. Eikä tällä hetkellä edes ole täyttä varmuutta, pystyisinkö leikkauksen jälkeen kävelemään enemmän vai en. Onneksi en kävele työkseni.

Mitä  sinä tekisit, jos olisit tilanteessani?

Jotakin hyvääkin voin kertoa. Jännetupen tulehdus on parantunut ranteestani melkein kokonaan. Pidin rannetta pitkään liikkumattomana lastan avulla. Pakaralle valitettavasti ei voi tehdä samoin. Eihän sitä taipuisi silloin edes vessanpytylle.

--

Päivän kuvat: Kukkia Espanjan Aurinkorannikolta: Tähtisilmä, kiinanruusu ja joulubegonia eli annansilmä.

Leikkauspäivästä on nyt tasan kolme kuukautta. Eilen kävin ensimmäistä kertaa tauon jälkeen työmatkalla pääkaupunkiseudulla. Istuminen oli kyllä hieman tuskallista, mutta ei pahempaa kuin ennen leikkausta. Jäin henkiin.

Mikä parasta, kivut laantuivat, kun ei enää tarvinnut istua eikä kävellä. Vielä keväällä olin vastaavan reissun jälkeen hillittömän kipeä ainakin kolme vuorokautta, pääasiassa öisin.

Matkan alku oli huolestuttava. Ratsasin hätälääkevarastoni heti Kupittaan jälkeen vain todetakseni, että kaikki muut kipulääkkeet olivat lopussa, vain Panacodia löytyi. Odottelin myyntikärryä tabletti toisessa ja raha toisessa kädessä, kun tajusin, että onhan minulla sittenkin pehmuste mukana.

Tungin kevytuntuvatakkini takapuoleni alle. Se toimi niin hyvin, että kun kärry lopulta saapui, en enää tarvinnut juotavaa palan painikkeeksi. Kivut olivat heikentyneet lähes huomaamattomiksi.

Istuminen sattuu sillä hetkellä, mutta liikunta aiheuttaa pitkäaikaisemmat kivut.

Kävelin päivän aikana vain noin 5+5+15 minuuttia, vähemmän kuin tavallisina työpäivinä, koska sain aamulla autokyydin junalle. Istumista kovalla alustalla kertyi vajaat seitsemän tuntia. Normaalisti istun joko ilmatyynyn päällä tai pehmeällä sohvalla.

Olen arvuutellut mielessäni, kumpi takapuolelleni on pahempi, istuminen vai liikunta. Niitä on ollut vaikea erottaa, koska olen usein joutunut kävelemään paljon samana päivänä kuin istumaankin. Nyt se on selvää: istuminen sattuu pahemmin sillä hetkellä, mutta liikunta aiheuttaa pahemmat pitkäaikaiset kivut ja yövalvomiset.

Tärkein on kunnossa: saan nukutuksi yöni.

Olen tähän mennessä käynyt kaksi kertaa noin tunnin pituisella kävelyllä ja kerran varovasti uimassa. Joka kerta molemmat pakarani ovat ärtyneet niin paljon, että olen tarvinnut illalla Panacodia. Tavallisesti en enää käytä ollenkaan kipulääkkeitä, mikä tietysti on iso voitto.

Minulla ei myöskään ole enää lainkaan pistäviä eikä juilivia kipuja, jotka valvottivat ennen leikkausta. Nähtävästi juuri ne johtuivat iskiashermon pinteestä. Päättelen, että tämänhetkiset kipuni johtuvat vasemmalla leikkauksen jälkitilasta ja oikealla, leikkaamattomalla puolella, jänteiden ärsytystilasta.

Takareisijänteeni siis hermostuvat edelleen tosi pienestä. Pääsenkö koskaan siihen tilanteeseen, että tunnin parin tavallinen kävelylenkki onnistuisi ilman jälkeenpäin tulevia kipuja? Se jää nähtäväksi.

Juuri nyt minulle riittää, että tärkein asia on kunnossa. Ja se on uni. Vuosikausien valvominen on ohi ainakin vähäksi aikaa, eikä univajetta enää kerry.

Tiedän kyllä jo, mikä kehoni kohta seuraavaksi pettää.

--

Päivän kuvat: Ruskaa Ruissalossa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

 

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016