Nukutuslääkärin ammattitaitoa ei voi kuin ihailla. En tuntenut yhtään mitään, kun hän tuikkasi puudutteen kovakalvon ja lukinkalvon läpi suoraan selkäydinnesteeseeni toisen lannenikaman alapuolelle. Hoitaja piti minua hetken kädestä, mistä päättelin, että nyt kai se sitten oli. Minua oli pyydetty pyöristämään selkäni ja asettumaan aivan vuoteen reunalle spinaalipuudutusta varten.

Sama lääkäri oli hetkeä aikaisemmin laittanut vasempaan käteeni suonikanyylin. Suonen saaminen esiin vaati kiristysmansetin kyynärvarteen sekä käden nyrkkiin-auki-puristuksia ja lääkärin napautuksia kämmenselkään. Ei sattunut yhtään. Myöhemmin kanyyli kyllä tuntui epämiellyttävältä, muttei alussa.

Olin jo saanut tarroja rintakehääni ja kylkeeni sydämen seuraamista varten. Myös verenpainettani ja pulssiani seurattiin jatkuvasti.

Minua pyydettiin siirtymään vatsalleni, ja ylävartaloni alle tungettiin tyyny. Toinen, aivan liian paksu ja kova tyyny oli tarjolla päänaluseksi. Tuli heti ikävä omaa matalaa, muovautuvaa ja pehmeää tyynyäni. Käteni olivat koukussa ylöspäin, mikä ei ole kipeille olkapäilleni ihanteellista. Kanyyli oli vieläpä huonomman olkapään puolella, enkä saanut siirtää kättä. Olkapäihin sattui, enkä löytänyt hyvää pään asentoa.

Vasen jalkani laskettiin alaspäin siten, että professori O:n aiemmin tussilla merkitsemä leikkausalue oli hyvin esillä. Minulle kerrottiin, että oikea jalkani on heikommin puudutettu ja siksi saattaisi tuntua kuin sitä operoitaisiin, vaikka toiminta tietenkin kohdistuisi vasempaan takareiteen. Oikeaan vain nojailtaisiin.

Tuli kova tarve liikutella jalkoja, mutta eiväthän ne tietenkään enää liikkuneet.

Puudutuksen leviäminen jalkoihin sai aikaan epämiellyttävän tunteen, joka on hyvin lähellä levottomien jalkojen tuntemusta. Tuli kova tarve liikutella jalkoja, mutta eiväthän ne tietenkään enää liikkuneet. Oikean jalan varpaat sain hiukan heilumaan. Tilannetta tarkkaillut hoitaja kysyi, millainen oloni on. Sanoin, että miellyttävämmältäkin on tuntunut. Hän ehdotti torkahtamista ja vastasin myöntävästi.

Siihen mennessä, kun nukkumatti saapui, olin jo tuntenut käryävän lihan hajua ja kuullut professori O:n ohjeistavan jotakuta kudosteni siirtelyssä. Siellä oli nähtävästi jo täysi touhu päällä! Haju tuli nähtävästi hemostaasista eli siitä, kun verenvuotoa hallittiin polttamalla suonet kiinni.

Tulin tajuihini, kun minua kyyditettiin leikkaussalista takaisin paikalleni heräämöön. Miten tarkkaan ajoitettua kaikki! Oikean jalkani varpaat alkoivat siinä samassa toimia, eikä mennyt kauankaan, kun koko jalka tuntui melkein normaalilta. Myös vasemman jalan varpaat elpyivät nopeasti. Eikä minkäänlaista pahoinvointia tai päänsärkyä.

Iskiashermoni oli ollut liimaantuneena kiinni takareisilihasten jänteisiin.

Professori O. piipahti vuoteeni luona kertomassa, että leikkaus oli sujunut hyvin. Iskiashermoni oli ollut liimaantuneena kiinni takareisilihasten jänteisiin, joten hän oli irrotellut sen. Sairaskertomuksen mukaan hän oli vapauttanut myös toisen hermon (posterior fermoral cutaneous nerve), varoen sen haaroja. Minulla on hytinä, että tämä hermo on ollut yhteydessä kipuihin, joita minulla on ollut keskemmällä takapuolta, lähellä piriformis-lihasta.

Sairaskertomuksen mukaan ”biceps jänne on paksu, mutta joustava. Sen etupuolella siihen fiksoitunut semimembranosus jänne on tavallista paksumpi, ödeeminen ja kireä.”  Professori O. kertoi katkaisseensa saksilla kireimmän eli semimembranosuslihaksen jänteen, mutta vain puoliksi. Jänteen toinen osa jäi koskemattomaksi. Hän sanoi siitä jotakin tarkempaakin, mitä en muista.

Harvoin on appelsiinimehu maistunut niin hyvältä kuin heräämössä. Kello oli noin puoli kolme iltapäivällä, enkä ollut saanut syödä enkä juoda koko päivänä. Vointini oli mitä mainioin.

Neljään mennessä olin jo harjoitellut kyynärsauvoilla kävelyä, pukeutunut omiin vaatteisiini (chinot, sininen pellava-t-paita ja valkoinen kietaisuneule) ja saanut tuhteja kipulääkkeitä mukaan.

Olin valmis kotihoitoon.

--

Päivän kuvat: Kanyyli kämmenselässäni ja vuoden ihanin herkkuateria.