Professori O. ilahtui nähdessään, että istuin tuolilla odottamassa kutsua vastaanotolle. Läheskään kaikki eivät kuulemma vielä kuukausi leikkauksen jälkeen pysty istumaan ollenkaan. Toipumisessa on hänen mukaansa suuria vaihteluja: esimerkiksi sairauslomaa joku saattaa tarvita vain kuukauden, toinen kolme kuukautta.
Heti ensi töikseni oven sulkeuduttua riisuin housuni ja pyllistin professorin pyynnöstä. Arpi oli hänen mielestään aivan kunnossa.
Kerroin, että leikkausalue on vielä varsin kipeä ja näytin, missä on kämmenen kokoinen kohta, joka tuntuu erityisen kummalliselta. Hän kertoi tuntemusten johtuvan hermoista, joita hän joutui venyttämään leikkauksen aikana. Ikävien aistimusten pitäisi mennä ohi parissa kuukaudessa.
Iskiashermo vaikutti kuitenkin olevan kunnossa, koskapa polven yläpuolella takareidessä ei tuntunut kipua tai muutakaan epäilyttävää.
Leikatun jänteen joustavuutta testattiin kumartamalla sormet kohti varpaita. Yllätyksekseni sain sormet ihan yhtä alas kuin ennen leikkaustakin, eli vähän polvien alapuolelle. Tämä oli professorin mielestä erinomainen tulos, ja niin oli minunkin mielestäni.
Toisen pakaran tilanteesta on liian varhaista sanoa mitään.
Professori kertasi vielä leikkauksen tapahtumat: lihaskalvo eli faskia leikattiin auki, jänteen päälle liimautunut iskiashermo irrotettiin ja paksuuntunut jänne leikattiin osittain poikki, mikä vähentää sen kireyttä. Toinen sairaskertomuksessa mainittu hermo ei ollut pinteessä, se vain piti vain siirtää syrjään, jotta jänteeseen päästiin käsiksi.
Kysyin, näkikö hän leikatessaan jotakin, mikä auttaisi arvioimaan toisen pakaran tilannetta. Mietin mielessäni, että jos vaikkapa hermopinne olisi sen sorttinen, että toisella puolella olisi rakenteellisista syistä samanlainen. Olin kuitenkin väärillä jäljillä. Professorin mielestä on liian aikaista sanoa mitään toisesta kankusta. Joskus menee ensin yksi pakara leikkauskuntoon ja jonkin aikaa sen jälkeen toinen. Joskus taas käy niin, että yhden pakaran saama hoito mystisesti parantaa myös toisen.
Juoksukielto ei olekaan aivan täydellinen.
Fysioterapiaa en tarvitse. Sen sijaan kuntoutukseeni kuuluu kävelyä ja istumista kivun sallimissa rajoissa päivittäin. Saan myös joogata ja jumpata kevyesti aiemmin saamillani ohjeilla, kunhan vältän suoraa takareisien venytystä. Syksyyn päästyä voin pidentää kävelylenkkejä. Kuntosalilla saa käydä ja kuntopyörää polkea heti, kun pystyy istumaan.
Professori mainitsi, että myös muutaman hölkkäaskeleen saa ottaa, jos siltä tuntuu. Juoksukielto ei siis olekaan aivan täydellinen. Pitkänmatkanjuoksu, pallopelit ja kaikki hyppimistä sisältävä pysyvät kuitenkin kieltolistalla pysyvästi, näin ymmärsin.
En aio aloittaa lenkkeilyä uudelleen. En ota riskiä, että rikon nykyistä pahemmin myös leikkaamattoman oikean takareiteni.
Olen tänään uskaltanut ensi kertaa ajatella, että saatan parantua. Voi olla mahdollista, että pystyn ensi joulun aikaan Malagassa jälleen lähtemään kunnolliselle, pitkälle kävelylle. Se olisi ihanaa.
--
Päivän kuvat: Iltakuvia parvekkeeltani.
Hienoa Maija että toipumisesi edistyy ja on toiveita kivuttomasta tulevaisuudesta. Pitkät kävelyretket ovat yksi elämän suuria iloja. Parvekekuviesi hehku tuo mieleen pimeät lämpimät syyskesän illat ja sirkkojen sirityksen.
Kiitos taas kommentista JattaM. Toiveita tosiaan on - ainakin joka toinen päivä. Pistävin kipu näyttäisi kadonneen, mutta muita kivun lajeja on vielä esiintynyt. Aika näyttää, miten käy sitten, kun kävelen enemmän.