Kirjoitukset avainsanalla parveke

Siirsin kaksi viikkoa sitten sinivaulan ja mansikan taimet Rootrainersista erillisiin ruukkuihin ja kylvin tilalle hajuherneet. Toinen lajike, kaksivärinen Villa Roma, iti jo viikossa ja on nyt sen kokoista, että taimet voisi istuttaa lopulliseen paikkaansa vaikka jo tänään. Yllättäen yksivärinen Purple Cupid oli olennaisesti hitaampi. Molemmat itivät kuitenkin erittäin hyvin. Villa Romaa on 12 tainta ja Purple Cupidia 13.

 

 

Sinivaulan taimet eivät ole kasvaneet järin paljon, mutta ovat kuitenkin. Erehdyin kastelemaan niitä liikaa, jonka jälkeen osa taimista kuoli, ilmeisesti taimipoltteeseen. Versot joutuivat sienirihmaston kouriin ja ja jotenkin ikään kuin hupenivat. Juuret mätänivät nähtävästi täysin. Onnistuin pelastamaan osan taimista nostamalla ruukut sanomalehtikerroksen päälle. Lehti imi kosteutta ruukun pohjasta. Kyllä näistä vielä hyvä köynnös saadaan.

 

 

Kielon tuoreet lehdet ovat kauniin vaaleanvihreitä. Tämä ruukku tarvitsisi koristekatteen, jos joku. En ole tullut hankkineeksi, kun tärkeämpiäkin investointeja on vielä ollut vireillä. Ostin kaksi Lechuza-amppelia lisää. Niitä tarvitaan myös hajuherneille, koska molemmat uudet lajikkeeni ovat hyvin matalia ja ruukku- ja amppelikasvatukseen tarkoitettuja.

 

 

Taimia tulee niin paljon, että aion istuttaa osan niistä tähän isoon ruukkuun, jossa tulppaanit ovat jo lopettaneet kukintansa. Mutta mikäs otus sen valtasikaan sillä välin, kun kävin ostamassa Lechuzat. Hoitokissamme Lillihän se! Olipa onni, etten ollut vielä ehtinyt istuttaa taimia. Kuva on otettu olohuoneen ikkunan läpi, koska arvasin, että Lilli ponkaisee heti ylös, kun astun parvekkeelle. Niin kävikin.

 

 

Sivuseinän Ektorp-tangoille olen istuttanut valkoisia ja sininaamaisia pikkuorvokkeja. Viime kesänä näissä  ruokailuvälineruukuissa röyhysi ruusupapua, mutta olen päätynyt siihen, että paikka sopii parhaiten orvokeille.

 

 

Kevättähdet ovat kukkineet jo reilun viikon. Ne ovat huomattavasti kestävämpiä kukkijoita kuin matalat tulppaanini, mutta luulen, että ne sopivat paremmin ruohikolle kuin parvekeruukkuihin. Vahamaiset kukat eivät ole lähietäisyydeltä yhtä sykähdyttäviä kuin kauempaa katsoen.

 

 

Tulppaaneista puheen ollen, viimeisinä avasivat terälehtensä nämä punaiset, joilla on sininen keskusta. Nyt kaikki tämäntyyppiset  tulppaanit ovat kukkineet. Nämä ovat kauniita ja vivahteikkaita kukinnan joka vaiheessa.

 

 

Vielä on yksi hieman erityyppinen tulppaanilajike kukkimatta. Nuppujen reunoista pilkahtaa jo hiukan kellertävää. Puutarha-assistenttini Lilli tekee tässä  läheistä tuttavuutta tulppaanien kanssa.

 

Kommentit (4)

Belladonna
Liittynyt8.3.2016
1/4 | 

Kiva kun kävit kommentoimassa ja antamassa vinkkejä parvekejuttuuni.  Olinkin aikeissa laittaa sulle kysymystä aiheesta, vaikutat niin asiantuntijalta ja kokeneelta kukkien ja kasvien suhteen. Kuvasi ovat kertakaikkisen upeita, niitä on aina mukava ihastella.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/4 | 

Kiitos Belladonna viestistäsi. Ei minulla ole lasitetusta parvekkeesta kuin vasta kahden kesän kokemukset. Sen huomasin heti, että olosuhteet ovat täysin erilaiset kuin lasittamattomalla, ja eri kasvit viihtyvät. Aiemmin esimerkiksi vannoin lobelioiden nimeen, mutta nykyisellä parvekkeellani ne eivät viihdy ollenkaan. Hyviä kuvia saa, kun ostaa hyvän kameran ja muistaa, että kyse on VALOkuvista eli menee kuvaamaan silloin, kun valo on kaunis. Ja asiantuntevia neuvoja minulta kyllä saa ihan joka asiaan, tiesintpä niistä jotakin tai en,  armoitettu besserwisser kun olen!

Linda
3/4 | 

Hei, onko sinulla suositella jotain hyvää myymälää, josta ostat kukat ja muut tarvikkeet? Asumme ilmeisesti samoilla kulmilla ja minulla on ensimmäinen parvekekesä edessä. Vieläpä lasitettuparvekekesä. Olenkin poiminut joitain lajivinkkejä blogistasi, joita aion kokeilla tänä kesänä omalla parvekkeella. Omalle parvekkeelleni paistaa aamuaurinko ja vielä pitää vähän seurata miten valo sitten osuu parvekkeelle kun lehdet on puissa. Tällä hetkellä parvekkeella on vasta orvokkeja, mutta sään lämmetessä sitten uskaltaa hankkia muitakin sinne. Kiitos hyvästä blogista! :)

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/4 | 

Hei Linda,

jos haluat ostaa valmiita kesäukkien tai yrttien taimia, ei kannata mennä Turun toria kauemmas. Valikoima on erinomainen ja taimien laatu samoin. Tarvikkeita hankin  useimmin Viherlassilasta Manhattanin läheltä, koska en tiedä, mistä niitä keskustassa nykyään saisi. Jotakin olen ostanut myös Bauhausista. Stockmannilla on pieni multa- ja tarvikevalikoima, johon turvauduin viimeksi tänään.

Käytän myös postimyyntiä: esimerkiksi Kekkilän ruukkuportaan ja jalallisen viljelylaatikon hankin Finnish Design Shopista kotiinkuljetuksella. Ei tarvinnut itse raahata. Tänä keväänä kokeilin ensi kertaa kukkasipuleiden ja taimien tilaamista Kodin Kukat oy:stä (puutarha.com). Kerron ennen pitkää, miten se onnistui.

Ai niin ja kun haluan parvekkeelle perennoja, ostan taimet Viherlassilasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Parvekkeella länteen on jo paljon katseltavaa: kukkia, nuppuja, versoja ja ituja. Kaikki valkoiset tulppaanit kukkivat  nyt yhtä aikaa. Syksyllä toivomaani kirjavaa kukkamerta en kuitenkaan saanut, koska kukin tulppaanilajike näyttää kukkivan eri aikaan. Ei auttanut, vaikka laitoin kolmenlaisia sipuleita  samaan isoon paljuun.

 

 

Nämä vanhanaikaiset matalat tulppaanit avaavat kukkansa vain auringon paistaessa. Pilvisinä päivinä ne näyttävät pieniltä ilmapalloilta ohuiden varsiensa päissä.

 

 

Pinkit, keltakeskustaiset tulppaanit  olen nähnyt kunnolla auki vain kerran. Muutaman pilvisen päivän jälkeen ne  jo kuihtuivat barokkityylisiksi pikku taideteoksiksi. Niitä pitäisi kuitenkin tulla vielä lisää.

 

 

Punaiset, sinikeskustaiset tulppaanit ovat vasta nupulla. Odotan niiden aukeavan heti, kun aurinko seuraavan kerran näyttäytyy pilvien takaa.

 

 

Kevättähti-istutus ei epäonnistunutkaan, vaikka niin luulin. Idut nousivat nopeasti, kun ne katsoivat aikansa tulleen, ja nyt versoissa on jo pienet, valkoiset nuput.

 

 

Sinivihreiden lehtien keskelle odotan kirkkaan oransseja tulppaaneja. Mahtaa tulla hauska värikontrasti. Nuput eivät kuitenkaan ole vielä näkyvissä.

 

 

Sinivaulakylvökseni on menestynyt hyvin, ja olen juuri siirtänyt pikku taimet Rootrainersista isompiin ruukkuihin. Mansikka iti normaaliin tapaan: kymmenestä siemenestä sain neljä minimaalisen pientä tainta, jotka myös ovat jo omissa ruukuissaan. Kyllä nekin siitä vielä ponnistavat.  Aion  tänään kylvää Rootrainersiin uudet siemenet, mutta enpä kerro vielä mitä!

 

Sitten vielä huonoja uutisia. Kieloa lukuunottamatta kaikki monivuotiset kasvini menehtyivät talvella. Niin kävi myös rehevälle muratille, jonka vaihdoin uuteen Lechuza-ruukkuun muutama viikko sitten. Se ei toipunut muutoksesta, vaan kuivui ja kuoli.

Silmäteräni, valkoinen kesäpikkusydän Alba, kasvatti kevätversot liian varhain ja menehtyi pakkasiin. Monivuotisten yrttien talvettaminen kellarissa epäonnistui niin ikään. Vain kiinansipuli virkosi ja rehottaa nyt estottomana ruukussaan.

Hyvä puoli tässä on, että pääsen kokeilemaan enemmän uutta, kun perennoilta vapautui tilaa. Suunnitelmat ovat jo valmiit ja olen tehnyt tilauksiakin. Tulossa on värikkäin kesä ikinä!

Kommentit (2)

MarjattaP
1/2 | 

Kiva, että näet asiassa hyviäkin puolia, vaikka osa kasveistasi menehtyikin talven aikana.  Murattia ja monivuotisia yrttejä ihmettelen, sillä olisin luullut niiden selviävän lasitetulla parvekkeella.  No, ei niistä aina voi tietää.  Tulppaanit ovat kauniita.  Oletko istuttanut ne syksyllä parvekelaatikoihin?  Olisiko tuollaiseen paikkaan valittava juuri joitakin pieniä lajikkeita?  Minulla ei ole parveketta vaan asun vanhassa omakotitalossa.  Olen ajatellut kokeilla tulppaanien kasvattamista piharuukussa sellaisessa paikassa, että ne olisivat näkyvillä heti kevään koittaessa.  Mikähän mahtaisi olla sopivin lajike......

On tämä kevät vaan ihana vuodenaika!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Hei Marjatta,

valitsin pieniä tulppaaneja matalan istutussyvyyden ja aikaisen kukinnan takia. Laitoin ne saviruukkuihin ja yhteen isompaan muovipaljuun syksyllä ja talvetin taloyhtiön kylmäkellarissa kaikki muut paitsi sen muovipaljun, jossa valkoiset tulppaanit nyt kukkivat. Jälkeenpän ajatellen olisin ihan yhtä hyvin voinut istuttaa korkeampienkin tulppaanien sipuleita ja laittaa lisäksi ne tiheämpään kuin mitä nyt tein. Eihän kaupasta ostettavissa sipulikukkaruukuissa ole sipuleiden päällä multaa ensinkään. Mutta ensimmäiseksi kokeiluksi tämä onnistui oikein hyvin. Ajatukseni kyllä on, että kun tulppaanit kuihtuvat, istutan samoihin ruukkuihin muuta. Myöhään kukkivien lajikkeiden kanssa tämä ei onnistuisi.

Haittaako teitä, hyvät lukijat, jos silloin tällöin laitan kirjoituksen, jonka aiheena on pelkästään parvekepuutarhani ilman minkäänlaisia terveys- tai ikääntymispoliittisia vivahteita, rönsyjä tai aasinsiltoja? Mutta sen sijaan runsain kukkaskuvin? Kun eihän elämä ole pelkkää vaivojen valittamista, vaan se on myös ruusuilla tanssimista.

Olin vähällä ladata nämä kuvat Parveke länteen -blogiini, mutta sitten mietin, että mitä sitä turhia. Olisi yksinkertaisempaa pitää vain yhtä blogia. Jos ja kun en kesällä saa käytetyksi kaikkia kukkakuviani Tietyssä iässä, sitä paremmin niitä sitten riittää talven tylsien terveys- ja hyvinvointitekstien koristukseksi. Mutta kiinnostavatko kukat ylipäätään ketään? Meneekö blogini pilalle?

Istutin viime syksynä suuren määrän kukkasipuleita ruukkuihin, joista valtaosan vein kellariin talvehtimaan. Olen nyt tuonut kaikki takaisin parvekkeelle. Lumikellojen kukinta on jo melkein ohi. Tulppaaneista ensimmäisenä ehti kukkaan valkoinen kasvitieteellinen tulppaani, jonka keskusta on kauniin keltainen. Nostin ruukun viikko sitten sisään, kun tarvitsin jonkin koristeen roinakasan alta paljastuneelle tasolle vieraiden jo kolkutellessa ovea (terveisiä vaan Tampereelle!). Yllättäen tulppaani koki kevään koittaneen ja avasi kukkansa jo seuraavana päivänä.

Nämä tumman pinkit tulppaanit avautuivat tällä viikolla. Luvassa pitäisi olla vielä ainakin samantyyppisiä pinkkejä kukkia, joilla on sininen keskusta, sekä hehkuvan keltaoransseja kukkia. Nämä ovat kaikki matalakasvuisia "alkutulppaaneja".

Vain yhdestä ruukusta ei pilkistä vielä yhtään mitään. Laskujeni mukaan siinä pitäisi olla kevättähtiä, joiden olisi pitänyt kukkia aikaisemmin kuin tulppaanien. Nähtävästi sipulit ovat homehtuneet tai ne ovat olleet viallisia alun perinkin.

Lakkaatteko nyt lukemasta? Olisiko parempi säästää kukkahöpötykset toiseen blogiin ja pysytellä täällä tiukasti asiassa?

(Niin no, lakkaattehan te lukemasta, kun teksti ei jatku. Heko heko.)

Kommentit (4)

Belladonna
Liittynyt8.3.2016
1/4 | 

Ihania kukkakuvia. Minä katselisin vastaavia mielelläni jatkossakin.

JattaM
2/4 | 

Kukat ovat mitä mainioin kevennys noitten aika rankkojenkin tutkimusjuttujesi lomaan. Sitäpaitsi kuvasi yleensä ovat ilo silmälle, joten lisää samaa laatua kiitos.

MarjattaP
3/4 | 

Minulla kävi mielessä katsellessani aikaisempia kukkakuviasi, että etkö voisi yhdistää blogejasi.  Ja nyt se siis  tuli sinullekin.  Yhdistä ihmeessä!  Eikö se olisi helpompaakin? 

Upeita pieniä tulppaaneja.  Tuollainen kasvatustapa ei ole tullut mieleenikään kai siksi, että on tuo puutarha.  Pitääpä kokeilla vaikkapa vain ihan muutamalla sipulilla.   Jatkoa odotellessa........

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/4 | 

Kiitos tähänastisille kommentoijille! Oli kai arvattavissa, että ne vastaavat, jotka haluavat kukille jatkoa. Mutta onhan se niinkin, että kukkapostaukset voi hypätä yli, jos vaivojen valitus kiinnostaa enemmän, ja päin vastoin. Joka tapauksessa omakohtaisia terveysasioita tulee jatkossa vähemmän, koska kerkisin jo kertoa dramaattisen "takapuoli tulessa mutta diagnoosi hukassa" -osuuden. Jos tulossa on leikkaus niin sitten tietysti raportoin siitä, ja näköpiirissä on kyllä muutakin jutun juurta.

Ensin julkaistiin Metlan tutkimustulos, että 20 minuuttia metsässä päivittäin riittää alentamaan verenpainetta ja jo viisi minuuttia kohentaa mielialaa. Siten otsikoitiin, että stressihormoni kortisoli laskee puistossa istumallakin, eli ei tarvitse mennä edes villiin luontoon. Minä menen askelta pidemmälle ja väitän, että parvekepuutarhan hoito vähentää stressiä ja kukkien katselu lievittää kipuja. Jo muutama minuutti aamuin illoin auttaa.

Perustin nykyisen parvekepuutarhani tavalliselle, pienehkölle ja kapealle kerrostaloparvekkeelleni kaksi vuotta sitten, samana keväänä, kun takapuoleni alkoi oireilla kivulla. Kesäkuussa menin ensi kertaa lääkäriin pakarakipujen takia.

Kasvatin sinä kesänä parvekkeella muun muassa keijunmekon, jonka rönsyt ulottuivat lattiasta kattoon. Kerrotut pelargonit röyhysivät viljelylaatikon keskellä. Muratit ja suikeroalpit luikertelivat yli laatikon reunojen. Parvekkeen sivuseinällä kukoistivat pienet orvokit ruukuissaan, ja kuunliljat kasvattivat korkeat kukkavanat kukkaportaan alahyllyllä. Sain parvekkeelta myös basilikaa, minttua ja oreganoa leivän päälle ja ruokien mausteeksi.

Silmäteräni oli valkoinen kesäpikkusydän, jota nimitin Albaksi. Se ei kukkinut kovin runsaasti, mutta oli hento, suloinen ja tuoksui vienosti. Kun myöhemmin kokosin ensimmäisen kesän valokuvista kirjan, annoin sille nimeksi Kesä Alban kanssa.

 

 

Totuin käymään parvekkeella aamulla ensimmäisenä katsomassa, mitkä nuput avautuisivat tänään ja illalla viimeisenä varmistamassa, että ruukkujen multa on riittävän kosteaa. Siitä tuli hyvä ja rauhallinen mieli. Niin rauhallinen, etten huolestunut, vaikka pakarakivut jatkuivat pitkälle syksyyn. Niiden syytä alettiin toden teolla tutkia vasta seuraavan vuoden alussa.

Silloin, eli vuosi sitten keväällä, en enää pystynyt lähtemään lenkille tai edes kävelemään luontoon. Oli entistäkin tärkeämpää, että minulla oli oma pieni pala luontoa vain parin askeleen päässä parvekkeella. Kasvatin ensimmäistä kertaa hajuherneiden, ruusupapujen ja mansikoiden taimia siemenestä. Kaikki onnistuivat. Ruusupavuista kehittyi melkoinen viidakko, ja hajuherneet kohosivat viljelylaatikosta kattoon asti. Valitettavasti ne myös kukkivat katon rajassa. Keijunmekon sijasta minulla oli samansukuinen sinivaula, josta keräsin syksyllä siemeniä talteen.

 

 

Sinivaulan siemenet ovat jo itäneet ikkunalaudallani. Tänä talvena kokeilen ensimmäistä kertaa kevätkukkien kasvattamista sipuleista. Valtaosa ruukuista talvehti taloyhtiön kylmäkellarissa, josta olen jo jokin aika sitten tuonut ne takaisin parvekkeelle. Siellä on tätä nykyä melko tasaisesti noin +5 astetta lämmintä, vaikka ulkona on edelleen pakkasta etenkin öisin.

Käyn joka aamu katsomassa, miten lumikellot kukkivat ja olisiko tulppaaniruukuissa putkahtanut jotakin uutta pintaan. Myös töistä palatessa parveke vetää puoleensa kuin magneetti. Pimeitä iltoja ja unettomia öitä varten minulla on parvekkeen oven vieressä taskulamppu. Sen valossa käyn laskemassa versot ja kukkanuput. Ne ovat toivon merkkejä jokainen.

En pystyisi hoitamaan tavallista puutarhaa, mutta parveketta pystyn. Viljelylaatikkoni seisoo tukevilla metallijaloilla, eikä ruukkuja edes kannata sijoittaa aivan alas, koska ne eivät saa tarpeeksi valoa parvekekaiteen varjossa. Tulevana kesänä en enää kyykistele myöskään taimia istuttaessani. Olen hankkinut seisomakorkuisen pöydän, jonka ääressä ruukutukset sujuvat reisiä rasittamatta.

Miten se nyt menikään, että jos Muhammed ei pääse luonnon luo, tuodaan luonto Muhammedin luo.

--

Päivän kuvat: Karusellissa kesäpikkusydän Alba ja muita kuvia parvekkeeni ensimmäiseltä kesältä. Tekstin joukossa viime kesän hajuherneitä ja tämän kevään ensimmäinen lumikello.

Kommentit (5)

MarjattaP
1/5 | 

Sekä Metlan tutkimus että sinun kokemuksesi pitävät paikkansa ja olen niistä täsmälleen samaa mieltä.  Luonnolla, olipa se sitten metsä,  parveke tai ihan mikä tahansa niiden väliltä, on meihin suuri vaikutus kunhan vain osaamme ottaa sen vastaan.  Minä olen käynyt tänään upeassa auringonpaisteessa katsomassa merta.  Se lainehtii jo vapaana niin pitkälle kuin saattaa nähdä.  Upea näky ja vahvistus sille, että keväässä taas ollaan.   Kerätään siitä voimia arkeen!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/5 | 

Näin tehdään, Marjatta! Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

Käyttäjä2473_0
Liittynyt7.10.2015
3/5 | 

Onpa mahtavia kuvia! Ihan rupesi hävettään oma sivuni, kun näin nämä. .. Mietin sellaista, että olen Tampereella 31.3- 5.4. niin olisi kiva tavata vaikka nopeilla päiväkahveilla turisemassa😊Täällähän on muitakin tamperelaisia, jos vaikka saataisiin epävirallinen bloggareiden tapaaminen😊

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/5 | 

Leila, ihanaa, että tulit ajatelleeksi moista, olen itsekin ajatellut, että olisi mukava tavata. Valitettavasti olen  ainoastaan sielultani tamperelainen (olen lähistöltä kotoisin ja opiskellut siellä)  ja asun  Turussa. Pikaiset päiväkahvit eivät siten onnistu ihan noin vain. Mutta ehkäpä onnistumme ennen pitkää järjestämään jotakin. Et varmaan halua koukata lentokentälle Turun kautta :)

Käyttäjä2473_0
Liittynyt7.10.2015
5/5 | 

No voi harmi, voin kysyä lentokapteenilta jos koukkaisi Turun kautta..😀 Toivottavasti saadaan joskus vielä aikaiseksi tapaaminen.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016