Kirjoitukset avainsanalla parveke

Parvekkeeni on hieman rehevöitynyt sitten viime näkemän, eikö totta? Videokuvaustaitonikin ovat sen verran kehittyneet, että nyt uskalsin sammuttaa kameran välillä. Ehkä ensi kerralla osaan jo pitää kameran vakaana tai jopa leikata videon! Seuraatte reaaliaikaista oppimisprosessia.

Kuvausvälineenä minulla on tavallinen älypuhelin.

--

Myöhempi lisäys: Seitsemäs kukka avautui juuri ajoissa. Nappasin kuvan sinivaulasta juhannusaaton aamuna.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikka kesä on ollut aikaisessa, parvekkeellani ei juuri nyt kuki paljon mikään. Torilta saisi kyllä kukkaloistoa rahalla, mutta tänä vuonna olen turvannut entistä enemmän omaan taimituotantooni. Ilahduinkin kovasti, kun näin ensimmäisen, pikkuruisen sinivaulan nupun. Amppelissa on kymmenkunta siemenistä kasvanutta versoa, jotka kasvavat nyt noin viisi senttiä päivässä.

 

 

Sinivaulalla on kaunismuotoiset lehdet, eikö teistäkin? Sillä ei ole kärhiä, vaan se kiipeää kiepauttamalla lehden kannan kohteensa ympäri. Irrottelin taipuisat versot amppelin vaijereista ja  kannustin niitä mieluummin tarttumaan toisiinsa ja kääntymään alaspäin. Sainkin ne melko helposti kasvamaan toivottuun suuntaan.

 

 

Hajuherneen taimet ovat vankistuneet kovasti (vasemmalla ennen, oikealla jälkeen), ja niissä on jo ensimmäiset nuput. Ne pääsivät yllättämään minut täysin. Viime kesänä hajuherneeni kasvattivat puolitoistametrisen varren ennen kuin alkoivat kukkia, mutta nämä ovat tuskin 15-senttisiä! Hyvä niin, kääpiölajikkeita näiden pitikin olla. Karusellissa on Villa Roman nuppuja, yllä olevassa kuvassa Purple Cupid. 

 

 

Siemenestä kasvattamani mansikat eivät vielä kuki, mutta ne ovat juurtuneet amppeliin niin hyvin, että kasvattavat kyllä varmasti myös kukkia ja marjoja. On aina yhtä iso ihme, miten pienestä ne lähtevät alkuun. Amppelissa on kaksi isoa ja yksi kääpiökasvuiseksi jäänyt taimi. Se on jännäää, että osa taimista ei vain ikinä lähde kunnolliseen kasvuun. Tämä pätee niin mansikoihin kuin sinivaulaankin. Hajuherneet taas joko itävät tai eivät, mutta kaikki taimet kyllä kasvavat.

 

 

Myös freesioiden ja gladiolusten kasvu on ollut komeaa. Niissä ei ole vielä tietoakaan kukkavanoista. Gladiolushan kukkii usein vasta elo-syyskuussa. Nyt on ollut niin lämmintä, että freesiat ovat tainneet vähän jopa kärsiä siitä. Jännä nähdä, onnistuuko kukinta.

 

 

Mutta uskoisitteko tätä? Kyseessä on sama kasvi! Taimikasvatuksessa se oli pinkki, amppelissa pinkillä marmoroitu vaaleankeltainen. Todella erikoinen tapaus. Maltan tuskin odottaa, että siitä kasvaa iso, tuuhea ja mahdollisesti monivärinen miljoonakellopilvi. En osaa sanoa, mikä muuttaa värin. Osaatteko te?

 

 

Tämän kuvan oikeassa alakulmassa kyhjöttää kielo, joka selviytyi talvesta kellarissa, muttei ole kukkinut ollenkaan. Se on kylläkin yrittänyt levittäytyä tekemällä pari sivuversoa. Ruukun reunat tulivat kuitenkin vastaan, eivätkä versot ole kasvaneet täyteen mittaan.

Ai niin, viimeisessä karusellin kuvassa on kerrottu lilja, jonka odotan kukkivan parin viikon sisällä. Siitä pitäisi tulla komea. Minulla on niitä itse asiassa kolme, joten eiköhän tässä ihan kohta saada muutakin kuin vihreää ihasteltavaa.

 

Ei mennyt ihan putkeen tämä yhdellä otolla tehty parvekevideoni, joten korjataanpa pari yksityiskohtaaa. Hajuhernelajikkeet ovat Purple Cupid ja Villa Roma. Ektorp-tangoilla ei toki keiku rasioita vaan Fintorp-tangoilla on ruokailuvälinetelineitä kukkaruukkuina. 

Äänitehosteetkin ovat hupaisat. Minulle pingahti kesken kaiken Messenger-pikaviesti, ja ovi narisi pahaenteisesti. Mutta älkää antako näiden häiritä!

Tervetuloa siis virtuaalikierrokselle  parvekkeelleni!

Kommentit (6)

Belladonna
Liittynyt8.3.2016
1/6 | 

Kiva video, toivottavasti saamme nähdä jatko-osia kesän edetessä.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/6 | 

Kiva kun tykkäsit Belladonna! Tarkoitukseni oli näyttää, millainen parvekkeeni on tilana (eli ei todellakaan mikään ylellisen iso patio tai kattopuutarha), kun kukkakuvat ovat yleensä lähikuvia, joissa ei ympäristö näy. Olen yrittänyt ottaa yleiskuvia kamerallakin, mutta linssit vääristävät tilaa eikä kuvista tule kummoisia. Siksi siis video. Sain nuoremmalta sukupolvelta palautetta, että tuosta olisi riittänyt asiaa 4-5 videopostaukseen, mutta kun parveke on vain yksi aiheistani niin mielestäni en voi antaa sen rönsyillä liikaa. Mutta katsotaan nyt, ehkä teen niitä lisääkin.

MarjattaP
3/6 | 

Ihan kivan videon olet saanut kuvattua ja häiriöistä ei tarvitse välittää.  Paljon saa mahtumaan pienellekin parvekkeelle kun oikein järjestelee.  Toivottavasti jatko-osia seuraa.

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/6 | 

Juu, täydellisyyshän on tylsää :) Tänä vuonna minulle taitaa tulla vähän myöhäisempi kukkasesonki kuin yleensä. Monena kesänä parvekkeellani on ollut jo kesäkuun alkupuolella täysi viidakko, kun olen ostanut taimet valmiiksi kasvatettuina ja kukkivina. Nyt kasvatan enemmän itse, ja se vie aikaa.

Mannis
5/6 | 

Suurkiitos tästä videosta! Minulla on nimittäin aivan samanlainen parveke (länteen ja talo rakennettu -60), ja olen pääni puhki miettinyt, miten istutuksia asettelisin. Taas sain lisää vinkkejä, kiitos!

Ehkäpä saamme nähdä lisääkin videoita partsiltasi - vaikka aina uuden vuodenajan koittaessa :)

Mannis

P.s. Kylläpä voi olla jollakulla miellyttävä ääni :)

Maija
Liittynyt15.10.2015
6/6 | 

Mannis kirjoitti:

P.s. Kylläpä voi olla jollakulla miellyttävä ääni :)

Hih hih Mannis, omaa ääntään ei kuule kuten vieras, mutta mieheni mukaan se oli tärkeä vetovoimatekijä silloin 20 vuotta sitten. Hänellä oli tapana kuunnella ääntäni kotipuhelimeni puhelinvastaajasta, kun olin töissä.

Tätä en osannut odottaa. Käsissäni oli 28 kukkasipulia, jotka ohjeen mukaan piti istuttaa esikasvatukseen ruukkuihin eikä suinkaan suoraan viljelylaatikkoon, kuten olin kuvitellut. Ja lisäksi minulla oli 8 minikokoista miljoonakellon tainta, jotka piti istuttaa 8 sentin ruukkuihin taimimultaan. Arvatkaa vaan, oliko minulla oikean kokoisia ruukkuja ja multaa? No eipä ollut.

Olin tilannut ensimmäistä kertaa valmiita kesäkukkien taimia Kodin Kukat oy:stä (www.puutarha.com). Saan heidän kuvastonsa, koska olen tilannut heiltä amarylliksen sipuleita aiemmin. Ihastuin niin kovasti kuviin monisävyisistä miljoonakelloamppeleista, että sellainen piti saada. Ja kun kerran tilasin, niin tilasin sitten muutakin. Niitä kukkasipuleita. Minulla oli hieno suunnitelma: gladiolukset ja freesiat viljelylaatikkoon ja miljoonakellot tietenkin suoraan Lechuza-amppeliin. Vain liljat yksittäisiin saviruukkuihin.

Mutta eihän se niin käynyt. Ohjeissa sanottiin, että pikkutaimet pitää istuttaa ensin 8 sentin ruukkuihin, koska isommassa ruukussa ne keskittyvät juurien kasvattamiseen eivätkä huolehdi riittävästi lehdistä ja nupuista. Sitä paitsi neljän tilaamani taimen lisäksi sain neljä tainta kaupan päälle. Siispä minulla oli tuplaongelma. Eikä kylvö-, taimi- tai kaktusmultaa, vaan ainoastaan kesäkukkamultaa.

Seuraavana päivänä löysin ruokatunnilla jo kolmannesta kaupasta kylvömultaa ja oikean kokoisia ruukkuja. Tällaista tämä on, kun erikoisliikkeet muuttavat keskustasta kehäteiden varsille kauppakeskuksiin. Autoton nainen on mullaton nainen. En jaksanut bussillakaan lähteä resuamaan multapussien kanssa. Sitä paitsi oli kiire, sillä kaupanpäälliset näyttivät siltä, etteivät ne kestäisi enää toista yötä ilman omaa ruukkua.

Taimet saapuivat hauskoissa, muovisissa ”minikasvihuoneissa” pienen, tarkasti muotoillun multapaakun kanssa. Paketti löytyi pakettiautomaatista ylösalaisin, vaikka siinä oli isot ja selvät vihreät nuolet osoittamassa, miten päin se pitäisi olla. Tokkopa taimet siitä suuremmin kärsivät, mutta jostakin ne kyllä kärsivät, sillä näin heti, että ainakin yksi niistä oli kuoleman kielissä. Yritin elvyttää niitä suihkuttamalla multapaakulle huoneenlämpöistä vettä.

Suihkutinko liikaa ja hukutinko taimet? Vaikea sanoa. Istutusvaiheessa kolme kaupanpäällistaimista näytti jo erittäin huonoilta, ja parin päivän päästä oli selvää, etteivät ne koskaan kukkisi. Sain siis ilmaiseksi oikeasti vain yhden elinkelpoisen taimen. Vaikka kaikki tilaamani ja maksamani kasvit voivat erittäin hyvin, mieleen tietenkin hiipi epäilys, että toisinkin voisi olla. Kasvattajan ei ehkä olisi kannattanut lähettää minulle huonoja taimia ollenkaan.

Miljoonakellot pääsivät multiin ilman kommelluksia. Mutta entä sipulikukat? Olin hankkinut muutamia ylimääräisiä ruukkuja, mutta siltikin niitä ruukkuja oli vain vähän toista kymmentä. 28 sipulia esikasvatuksessa ikkunoilla olisi valtava määrä.  Pelkästään niiden istutuksessa ja myöhemmin uudelleenistutuksessa olisi hirveä homma. Ikkunoita meillä onneksi riittää joka suuntaan.

Alkoi vimmattu googlaus. Uskaltaisinko sittenkin istuttaa osan sipuleista suoraan viljelylaatikkoon? Vaikutti siltä, että useimmat harrastajat oikeasti esikasvattavat kukkansa sisällä. Freesian pitäisi lisäksi olla hurjan vaikea kasvatettava. Kodin kukkien puutarhuri vakuutti kuitenkin uutiskirjeessään sipulien olevan nykyisin niin hyvälaatuisia, ettei niitä välttämättä tarvitse esikasvattaa. Niistä saisi upeat kukat ilman mitään vaivaa. Ketä uskoa?

Päädyin loputa käytännön ratkaisuun. Istutin kaikki ruukut täyteen ja loput sipulit saavat mennä suoraan viljelylaatikkoon. Viidennessä kerroksessa ei ole lasitetulla parvekkeella enää toukokuussa pakkasta, mutta viileää kyllä voi olla. Toivottavasti sipulit ehtivät juurtua edessä olevan lämpimän viikon aikana.

Istutuspuuhat siis jatkuvat. Tällä välin talouteen on saatu 120 litraa lisää multaa, joten eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu.

Hauskaa vappua!

 

--

Viikon kuvat: Taimilähetys Kodin Kukista, miljoonakellojen istututusta ja ruukkujen paljoutta itäisellä ikkunalla.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016