Kirjoitukset avainsanalla vaivat

Väitän, että olisin päässyt kahden viime vuoden aikana paljon vähemmällä, jos olisin tajunnut aloittaa vaivapäiväkirjan pitämisen ajoissa. Koska en pitänyt kirjaa kivuista, erehdyin yhä uudelleen uskomaan, että ne ovat vähenemässä ja olen paranemaan päin.

Viimeisin fysioterapeuttini esitti toteamuksen, joka sai uteliaisuuteni heräämään. Hän sanoi, että niin kauan kuin emme tiedä, millainen liikkuminen, toiminta tai kehon asento on yhteydessä kipuun, harjoitteetkaan eivät välttämättä riitä helpottamaan tilannetta. Pitäisi tietää, mitä teen väärin, että se voitaisiin korjata.

Olihan sitä väärin tekemistä jo pitkään etsitty, mutta nyt päätin ottaa asian haasteena. Ryhdyin pitämään päiväkirjaa, johon merkitsin joka päivä kivut, kävelyn, istumisen, harjoitteet, muun liikunnan, lääkkeet, hoidot ja unen.

Rautanaula ensin oikealla ja sitten vasemmalla, jonka jälkeen laaja-alainen kipu molemmin puolin.

Otteita päiväkirjasta:

28.5. Päivä lähes kivuton. Illalla nasta vasemmassa kankussa. Nukkumaan mennessä rautanaula ensin oikealla ja sitten vasemmalla, jonka jälkeen laaja-alainen kipu molemmin puolin. Panadol, kipugeeli, mindfulness. Panacod klo 01.40.  LIIKKUMINEN: Vain harjoitteet x 2, ei kävelyä. Istumista 1,5 tuntia. UNI 02.45-10.45, 8 tuntia

30.5. Päivällä kivuton. Istumista noin 7 tuntia, tauotus ja mindfulness. Nokoset klo 19-20 (selällään) jonka jälkeen klo 20 lähtien rautanaula vasemmalla. Myöhäisilta kivuton. Panadol, kylmäpakkaus. Nukkumaan mentyä rautanaula oikealla, myöhemmin reidet kipeät, ei kivutonta asentoa, Panadol ja kipugeeli, mindfulness, kävelymeditaatio. Aamulla rautanaula vasemmalla, reidet kipeät. Voltaren Rapid. LIIKKUMINEN: Kävely 2 x 10 min, harjoitteet x 2, vähän pilatesta. Uni 02-06, 4 tuntia.

3.6. Herätessä kivuton, työpaikalla pientä painetta. Mindfulness. Illalla selällään levätessä oikealla iso rautanaula. Panadol Extend x 2. Kuohuviiniä.  Kävelyä 10+10, istumista 7 + 1. Harjoitteet x 2. Arcoxia. Uni nopeasti, klo 12-07, 7 tuntia.

6.6. Nasta vasemmalla koko päivän. Istumista 8 tuntia. Kävelyä 2 x 10 min. Harjoitteet x 2. Panacod Extend x 2, Arcoxia, kipugeeli. Uni seuraavana yönä klo 05-07, kaksi tuntia!

7.6. Aamulla päänsärkyä, ei pakarasärkyä. Päivällä nasta vasemmalla koko ajan. Istumista 4 tuntia. Panadol Extend x 2, Arcoxia, kipugeeli.  Harjoitteet x 2. Uni klo klo 01-09, 8 tuntia

Minulla oli kipuja, kun tein väärin, mutta niitä oli myös, kun tein oikein.

Pidettyäni päiväkirjaa muutaman viikon ajan ymmärsin, ettei kivuissani ole kerrassaan mitään tolkkua. Minulla oli nyt todisteet siitä, että saatoin tulla hillittömän kipeäksi yöllä, teinpä päivällä mitä tahansa tai vaikka vain makasin lahnana. Minulla oli kipuja, kun tein väärin eli kumartelin tai nousin portaita, mutta niitä oli myös, kun tein oikein eli lepäsin, kävelin vain vähän ja tein harjoitteita.  

Lisäksi havaitsin, että vaikka söin kipulääkkeitä, nekään eivät juurikaan vaikuttaneet kivun määrään tai unen pituuteen. Ainakin osa niistä oli lakannut vaikuttamasta ja päinvastoin alkanut aiheuttaa särkylääkepäänsärkyä. Edes Panacod ei enää auttanut kuten ennen, ja laitoinkin Panacodin noiden viikkojen aikana tauolle.

Päiväkirja oli viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän. Kun olin suhteellisen helpon päivän jälkeen saanut nukutuksi vain kaksi tuntia, päätin, että tämä on nyt tässä. Leikkauskortti olisi katsottava.

Leikkausaika on ensi viikon tiistaina.

--

Päivän kuvat: Pientareilta juhannuspäivänä.

Kommentit (4)

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
1/4 | 

Pidin samanlaista päiväkirjaa polvileikkaukseni jälkeen, kun kivut eivät meinanneet hellittää. Yritin selvittää , miten minkäkinlainen liikunta vaikutti kipuihin, tarvitsivatko koivet enemmän vai vähemmän liikuntaa. Tulin yhtä turhautuneeksi kuin sinä: mitään loogista yhteyttä ei löytynyt. Onnistunutta leikkausta sinulle toivotellen, Anja.

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/4 | 

Kiitos Anja, toivotaan tosiaan, että vaivojen syy löytyy ja pystytään korjaamaan. Hassu juttu tuo kipupäiväkirja: se ei toimi niin kuin luulisi, mutta tehokasta se on silti. Siis ei siinä välttämättä selviä, mikä liikuntamäärä tai -tapa on oikea, vaan juuri tuo, etteivät kivut ole kiinni liikunnasta. Sekin on arvokas tulos.

Hermokipuinen
3/4 | 

Hei! Täällä on myös yksi kipuihminen. Minulle on tehty selkäydinkanavan ahtauman leikkaus, josta jäi kovat hermokivut, iskiashermo oli tarttunut lihaskalvoon kiinni. Kipuja oli jo ennen leikkausta niin paljon, etten voinut kävellä kunnolla, välillä piti kontata. Sitten tuli pissavaikeuksia. Kuvissa kävin ja ainoa vaihtoehto oli kirurgin mukaan siis ahtauman leikkaus. Nyt uusissa kuvissa ilmeni, että alimmat välit ovat madaltuneet ja kuivuneet.  Lisäksi löytyi kysta selkärangasta, pahasta paikasta, jota ei voi kuulemma leikata kuin luudutusleikkauksessa, siihen en ole vielä valmis, vaikka joskus tuntuu, että olisi parempi, kun on niin kovat kivut, säteilee nivusesta alas sääriluuhun saakka. Syön myös Burana 600 mg ja Panacodia, ehkä hieman apua saan. Kovasti teen määrättyjä liikeharjoitteita. Käyn myös naprapaatilla ja nyt otin muutaman kerran kuurin hierojalla, lihakset ovat kuulemma ihan jumissa. Olen ajatellut, jos yrittäisin päästä yksityisen kautta uusiin magneettikuviin, niin selviäisi onko tullut uusia luunokkia, onko lisää madaltumia tai onko kysta suurentunut. En tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Naprapaatti ja hieroja sanoivat, että luudutusleikkaus on kuitenkin iso leikkaus ja toipuminen pitkää ja että rankaan tulee taas vuoden parin päästä kipua, koska selkärangan pitää liikkua ja kiertyä. Olen reilusti yli 50-vuotias. Niin, tuosta unesta vielä, että itse nukun noin 4 tuntia, sitten kipu alkaa, en voi nukkua kuin selällään tyyny vasemman jalan alla, villaliina mytättynä selän alle. Haluaisin niin liikkua, en olisi nuorempana uskonut, että päädyn tällaiseen tilanteeseen. Olen tosin tehnyt istumatyötä yli 30 vuotta, sekin voi olla yksi syy. Minulla on myös todettu skolioosi aikuisiässä vähän yli 40-vuotiaana. Toivon sinulle tsemppiä ja voimia. Luen taas kirjoituksiasi.

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/4 | 

Voi miten sydämeenkäypä tarina sinulla on, Hermokipuinen. Saat kaiken myötätuntoni. On hirveää olla sekä kipeä että epätietoinen jatkosta. Unettomuus kalvaa ihmistä ja verottaa voimia vielä entisestään. Kaikki eivät tosiaan voi liikkua, vaikka haluaisivat. Ei ole kaikki pelkästään itsestä ja omista valinnoista kiinni. 

Toivottavasti löydät tilanteeseesi selkeyttä. Voimia sinulle jatkoon!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomalaisissa tuntuu olevan ihmeen tiukassa uskomus, että kaikki on hyvin, jos sairaus on kehossa. Arkista elämistä paljonkin rajoittava selkäkipu tai nivelvaiva on melkein ok. Onhan niitä lähes kaikilla tietyssä iässä. Tavallisia särkylääkkeitä ollaan valmiita rouskimaan kuin ranskanpastilleja. Sen sijaan jos lääkäri edes ehdottaa mielialalääkkeen kokeilua, helvetti on irti. Masennuslääkkeitä kuuluu vastustaa viimeiseen asti, koska niistä seuraa tokkura, pökkyrä, pillerihumala, elinikäinen riippuvuus ja tunteiden kuolema. Eikä  mielenterveysdiagnoosia halua kukaan.

En minä kyllä itsekään ollut itsestäni järin ylpeä, kun ensimmäisen kerran aloitin mielialalääkekuurin noin 20 vuotta sitten. Olin mennyt lääkäriin valittamaan silmätulehdusta. Sain yllättäen vakavan masennuksen diagnoosin, lääkereseptin ja viikon sairausloman. Olin niin uupunut, että purskahdin itkuun, kun lääkäri kysyi, miten voin.

Siihen aikaan puhuttiin stressipisteistä: järkyttävän isosta elämänmuutoksesta sai kai 50 stressipistettä, isosta elämänmuutoksesta 30 ja niin edespäin. Pisteitä sai myös myönteisistä muutoksista. Stressipisteeni huitelivat aivan katossa, jossakin 180:n tienoilla. Olin aloittamassa elämäni murroskautta, jonka yhteydessä vaihdoin kaupunkia, kotia, työpaikkaa, ammattia, menin naimisiin, ryhdyin äitipuoleksi, vaihdoin nimeni ja muutin hiusten väriä. Tein myös valinnat isossa remontissa ja tuin läheistäni monivuotisessa oikeudenkäynnissä. Samalla luovuin kaikesta tutusta.

Lääkäri totesi, että minähän olen kuin kävelevä lääketehtaan mainos.

Diagnoosini oli ”masennuksena ja ahdistuksena ilmenevä sopeutumishäiriö”. Sopeuduttavaa oli niin paljon, että aivot yksinkertaisesti tilttasivat. Tarvitsin aikaa muutosten käsittelyyn, ja kun en muuten pysähtynyt, välittäjäaineeni tekivät sen puolestani. Olin itkuinen etenkin aamuisin. Itku on hälytysmerkki, jonka useimmat meistä tunnistavat. Silloin on jokin pielessä ja tarvitaan hoivaa.

Hoidoksi sain mielialalääkettä ja keskustelutukea työterveyslääkärin luona kerran viikossa. Jo viikon kuluttua olin selvästi paremmalla mielellä, ja kahden viikon jälkeen jaksoin taas nauraa. Lääkäri totesi, että minähän olen kuin kävelevä lääketehtaan mainos. Kaikilla serotoniinin takaisinoton estäjät eli SSRI-lääkkeet eivät edes ala vaikuttaa vielä tuossa ajassa. Minulla ne toimivat esimerkillisesti. Vahvistuin niiden ja keskusteluavun ansiosta niin paljon, että pystyin viemään aloittamani muutokset loppuun, käytännössä irtisanoutumaan ihanasta työyhteisöstäni ja vastaanottamaan uuden työn toisella paikkakunnalla. Stressi alkoi väistyä, ja hiljalleen elämä asettui uusiin uomiinsa.

Cipralex vaikuttaa kaikista kokeilemistani valmisteista vähiten intiimielämään.

Ei se aivan yksinkertaista kuitenkaan ollut. Ensimmäinen kokeilemani mielialalääke nosti kyllä mielialaa, kuten pitikin, mutta sen sivuvaikutus ei oikein sopinut häitä suunnittelevan naisen elämäntilanteeseen. Kokeilin paria muutakin lääkettä, mutta niistä toinen ei auttanut mielialaoireisiin ja toinen vaikutti vielä ikävämmin intiimielämään. Palasin hetkeksi ensimmäiseen lääkkeeseen, kunnes jo sainkin lopettaa lääkekuurin.

Masennuksella on taipumusta uusiutua, mutta ensioireiden tunnistaminen helpottaa tilannetta, koska hoidon voi silloin aloittaa ajoissa. Olen oppinut tarkkailemaan mielialaani erityisesti syksyn alkaessa, koska iän myötä taipumukseni kaamosmasennukseen on tullut entistä selvemmin esiin. Olen aina alkanut voida paremmin keväällä, kun valo lisääntyy.

Kärsin kaamosmasennuksesta useana talvena ennen kuin aloitin aktiivisen, ympärivuotisen juoksuharrastuksen. Juokseminen piti serotoniinit ja endorfiinit jatkuvasti niin korkealla, etten sinä aikana tarvinnut lainkaan mielialalääkkeitä. Siksikin harmitti niin kovasti, kun juokseminen kiellettiin. Olin aika varma, että masennuskaudet tulevat takaisin ja joudun jälleen pilleripurkille.

Ennen juoksemisen aloittamista ehdin kokeilla vielä kahta SSRI-lääkettä: markkinoille hiljattain tullutta Cipralexiä ja erästä rinnakkaisvalmistetta. Syystä tai toisesta rinnakkaisvalmiste ei toiminut minulla ollenkaan, vaan oli pakko palata kieltämättä melko kalliiseen Cipralexiin. Se vaikuttaa kaikista kokeilemistani valmisteista vähiten intiimielämään. Siis ei käytännössä ollenkaan.

Mielialalääke ei kokemukseni mukaan salpaa myönteisiä tunteita, vaan raivaa niille tilaa.

En ole kokenut, että lääkkeet olisivat salvanneet myönteisiä tunteita. Päinvastoin lääkkeet ovat raivanneet tunteille tilaa. Ei ole tarvinnut enää itkeskellä jatkuvasti, ja on jaksanut tehdä jotakin tilanteensa parantamiseksi. Mielestäni väitteet, että lääkkeet turruttavat tunteita, ovat vahvasti liioiteltuja.

Ne eivät myöskään ole tehneet tokkuraista oloa enkä ole kokenut riippuvuutta niihin. Olen aina jättänyt lääkkeet pois heti, kun lääkäri on antanut luvan, usein jo vähän ennen sitä. En oikein usko, että kukaan haluaisi napsia lääkkeitä vain huvikseen. Eihän niillä saa minkäänlaista euforiaa. Cipralexiä tuskin myydään kadulla eivätkä sen käyttäjät pyöri kulmilla pillerihumalassa.

Tiedän kyllä, mitä tokkuraisella ololla tarkoitetaan. Olen saanut sen kahdesta pitkäaikaisten kipujen hoitoon määrätystä lääkkeestä, Ketipinorista ja Lyricasta. Ketipinorin kohdalla pelästyin outoa oloa sen verran, että lopetin lääkkeen käytön ennen kuin sivuvaikutus ehti mennä ohi. Lyricaa söin sivuoireista huolimatta niin kauan, että ne kuukauden käytön jälkeen päättyivät. Lopetin lääkkeen käytön, koska se ei auttanut kipuihini. Riippuvuutta en kokenut kumpaankaan.

Minusta sillä ei ole mitään väliä, onko lääke kehitetty kehon vai mielen parantamiseen.

Olen nyt syönyt Cipralexiä lähes yhtäjaksoisesti pidempään kuin koskaan ennen eli yli kahden vuoden ajan. Sitä määrättiin minulle nostamaan kipukynnystä, kun olkapääkipuni olivat pahimmillaan. Jäätyessään olkapäästä tuli lähes kivuton, mutta silloin alkoivat pakarakivut, joiden hoidon osa mielialalääke nyt on.

Minusta sillä ei ole mitään väliä, onko lääke kehitetty kehon vai mielen parantamiseen. Pääasia, että se auttaa. Uusin aivotutkimus todistaa, että henkinen, esimerkiksi suuren menetyksen aiheuttama kipu näkyy aivokuvissa samalla alueella kuin fyysinen kipu. Niillä ei ole niin suurta eroa kuin perinteisesti on ajateltu.

En osaa sanoa ihan varmasti, millainen Cipralexin teho kipujen hoidossa on. Sen vain tiedän, että kun viime kesänä jätin sen pois, kivut pahenivat, ja lääkärin kehotuksesta aloitin uudestaan. Kipuihini ja niiden kokemiseen vaikuttavat kuitenkin niin monet asiat, etten osaa kovin hyvin arvioida yksittäisten hoidon osien vaikutusta. Minähän käytän tälläkin hetkellä useita eri lääkkeitä ja lääkkeettömiä hoitoja.

Olen jatkanut mielialalääkkeen käyttöä, koska koen sen itselleni turvalliseksi ja pidän mahdollisena, että se auttaa. Olen niin kipeä, että haluan käyttää kaikki keinot. Nykyisellä hoidolla pysyn työkykyisenä veronmaksajana, mitä pidän hyvänä asiana sekä omalta että yhteiskunnan kannalta.

Minun mielestäni mielialalääkkeitä kannattaa käyttää, jos siihen on tarvetta. Voi olla, etteivät ne auta kaikille, mutta ihan varmaa on, etteivät ottamatta jätetyt lääkkeet auta. Kaikkein hölmöintä olisi jättää lääkkeet hakematta sen takia, että joku muu, esimerkiksi elämänkumppani tai sukulainen, pelkää niitä. Niitä voi huoletta kokeilla. Jos olo tuntuu oudolta, siitä kannattaa kertoa lääkärille. Lääkitystä vaihdetaan, jos tietty lääke ei sovi.

Jokaisella on oikeus myös jättäytyä hoidotta. Olisi kuitenkin sääli, jos näin kävisi ennakkoluulojen takia.

 

Päivitys 5.5.2020: En enää käyttäisi mielialalääkettä pidempään kuin puoli vuotta kerralla. Uusi postaukseni lopettamisen vaikeudesta on täällä.

--

Päivän kuvat: Saniaisia.

Kommentit (11)

Jaan Johanson
2/11 | 

Hyvät elintavat, kaiken vähänkin stressaavan ehdoton eliminoiminen elämästä, sopivasti liikuntaa, jonkinlaisia sosiaalisia yhteyksiä, kaikkien päihteiden välttäminen ovat ensisijaisia. Olisi pelastanut oman elämäni. Jos ei ole vakavia masennusoireita, välttäisin lääkkeitä. Omalla kohdalla ovat yli 5 v käytöllä aiheuttaneet täysin elämän lamaavia haittavaikutuksia. Viimeisen 2 v aikana tullut äärimmäisiä raajakipuja (veritulppa?), hermoston oireita kramppeja kehossa, kasvoissa, jopa kielessä, tasapainohäiriöitä (ja siitä pahoinvointia) joka lamauttanut kävelykyvyn, silmä-/näköireita,, nielemisvaikeuksia, jne. Kaikki harvinaisimmatkin (Lamotrigin ja Ketipinor) oireet on nyt päällä. Koska olen pysynyt hengissä, yksikään lääkäri ei ryhdy purkamaan lääkitystä. Hyväkuntoisena todetaan lääkkeiden toimivan. Viimeisen 1v huonokuntoisuuden vuoksi  taas syy on jokin muu. Nyt olen taas menossa neurologille saamaan valohoitoa. Neurologit ovat aina se taho joka hoitaa viimeiset kootut selitykset tai toteavat; mieshän on terve :)  Oma kantani on, että hermosto-oireita aiheuttavia ei pitäisi käyttää yli 6kk-1v.

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/11 | 

Ensimmäiseen väitteeseesi en usko, mutta toiseen kyllä uskoin. Ajattelen, että minullekin olisi ollut parempi, jos en olisi alkanut syödä mielialalääkkeitä kipuun, mutta silloin olin valmis tekemään ihan mitä tahansa saadakseni lievitystä kipuihin. Ja lääkkeethän on kokeiltava ensin ennen kuin saa leikkauslupaa.  Olen yrittänyt itsenäisesti irti mielialalääkkeistä tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen. En onnistunut. Sain vieroitusoireita, jotka haittasivat työntekoa, joten jatkoin lääkkeiden syömistä. Aion yrittää uudelleen joko jonakin loma-aikana tai sitten, kun pääsen eläkkeelle.  Aion kirjoittaa tästä vielä oman postauksen.

Maija
Liittynyt15.10.2015
5/11 | 

Jatkan vielä, että myönteinen suhtautumiseni mielialalääkkeisiin johtuu siitä, että olen monta kertaa aikaisemmin saanut niistä hyvän avun kausimasennusoireisiin. Olen tuolloin kuitenkin aina käyttänyt lääkkeitä vain korkeintaan 6 kk jakson. Nyt on meneillään ensimmäinen pidempi jakso mielialalääkkeiden kanssa, ja tosiaankin vieroittautuminen on osoittautunut vaikeaksi.

Maija
Liittynyt15.10.2015
6/11 | 

Vierailija kirjoitti:
Oisit menny lomalle

Meninhän minä.

Maija
Liittynyt15.10.2015
7/11 | 

Jaan Johanson kirjoitti:
  Oma kantani on, että hermosto-oireita aiheuttavia ei pitäisi käyttää yli 6kk-1v.

Olen tällä hetkellä samaa mieltä. 

Samaa lääkettä käyttänyt ja ih...
8/11 | 

Hyvä teksti. Hyvinvointeja sinulle ja paljon iloa liikunnan parissa. 👍

Maija
Liittynyt15.10.2015
9/11 | 

Samaa lääkettä käyttänyt ja ihan hyväksi todennut. kirjoitti:
Hyvä teksti. Hyvinvointeja sinulle ja paljon iloa liikunnan parissa. 👍

Kiitos! Valitettavasti liikkumiset on minulta kuitenkin tässä elämässä liikuttu. Takareisijänteeni vaurioituivat rasittavan liikunnan, istumatyön, ikääntymisen ja synnynnäisen rakenteen vuoksi niin pahoin, että jouduin lopettamaan kaikki liikuntaharrastukset. Edes leikkaus ei tuonut apua, vaikka paransi tilannetta. Ilman liikuntaakin voi silti voida hyvin - ainakin mielialalääkkeiden tuella.

lääkehelvetistä selvinnyt
10/11 | 

aika vastuunta kirjottaa tommosta paskaa

Vierailija
11/11 | 

Kyllä mennään pahasti vikaan kun mieliala lääkkeitä tuputetaan ihan joka asiaan. Jopa anemiaan/raudanpuutteeseen tai siihen kun neljä kk seurustellut miehen kanssa joka jätti. Vastoinkäymiset kuuluu elämään, kaikkiin naurettaviin pikkujuttuihin ei tarvitse lääkkeitä, varsinkaan sellaisia jotka aiheuttaa pahempia vieroitusoireita kuin heroiini edes. Eihän noita hermomyrkkyjä puolusta kukaan muu kuin valmistajat, lääkärit jotka jotain hyötyy lääkkeen määräämisestä ja ihmiset jotka ei muuta tekisi kuin vetäisi nappeja joka päivä ja koko päivän. Jää oikeat potilaat ja sairaudet hoitamatta.

”Pakaralihaksia pitäisi vahvistaa, mutta takareisien jänteisiin ei saisi kohdistua lainkaan painetta. Valitettavasti yhtälö jättää erittäin vähän liikkumavaraa, sillä sellaisia liikkeitä ei ole. Treeni tulee väistämättä aiheuttamaan jonkin verran kipua, mutta se on silti välttämätöntä”, totesi fysioterapeutti.

No nyt se myrkyn lykkäsi! Professori O:n suosittelema fysioterapeutti oli täsmälleen samaa mieltä kuin professori itse, tietenkin. Edessä olisi pirunmoinen pakaratreeni ja kivulloiset viisi viikkoa. Ja se olisi vasta alkua.

Selostin professorin vastaanotolla, miten kipuni olivat kehittyneet tammikuun jälkeen: rautanaulat olivat suurimmaksi osaksi ajasta poistuneet pakaroiden keskeltä, ja kipu on nykyään enimmäkseen tylppää. Öisin on kuitenkin kovaa juilintaa takareisissä, ja reisien sivut ovat usein olleet kipeämmät kuin takalisto konsanaan. Valitin myös, etten pääse kunnolla kyykystä ylös.

Tästä professori veti johtopäätöksen, että nyt olisi pakaralihasten vahvistamisen vuoro. Olen ollut niin kauan liikkumatta, että ne ovat väistämättä heikentyneet. Fysoterapeutin mielestä heikot pakaroiden keskiosan lihakset ovat todennäköisesti jopa olleet koko ongelmani alkusyy.

”Kuulen usein tällaisesta tapahtumakulusta, että ensin on kävelyn ongelmia ja kipua pakaroiden keskiosassa. Jos tilannetta ei saada hoidetuksi, kipu siirtyy joko alaselkään tai alemmas kohti reisiä, kuten sinulla. Kun sitten takareidetkin ovat poissa pelistä, reisien sivut ärtyvät. Ensimmäinen diagnoosisi eli piriformis-lihaksen heikkous on saattanut olla aivan oikea, ja hamstring-ongelmat ovat ehkä kehittyneet vasta sen jälkeen”, fysioterapeutti lateli ja osoitti samalla kuvataulusta kutakin lihasryhmää.

Hänen mielestään vaivojani ei saada korjatuksi, ellei pureuduta oletettuun alkusyyhyn eli pakaralihaksiin. Niinpä joudun nyt tekemään aamuin illoin kolmea kivuliasta jumppaliikettä ja lisäksi vielä seisoskelemaan yhdellä jalalla. Kolme vuotta sitten nämä liikkeet eivät olisi tuottaneet minulle minkäänlaista vaikeutta ja olisin naureskellut, jos niitä olisi esitetty minulle vaivojen hoidoksi.

Mutta nyt pääsi kotona poru. Näitä kauheita kidutusliikkeitä! Ja lisäksi maksan itseni niistä kipeäksi! Professori O. määräsi 8-10 kerran kuurin, jossa kävisin fysioterapeutilla 2-3 kertaa viikossa käsiteltävänä ja ohjauksessa. Minun oli pakko pyytää pankilta lyhennysvapaata asuntolainaan, jotta selviydyn siitä.

Olen köyhä! Ja kipeä! Byääh!

Onneksi mies tuli kotiin, halasi ja lohdutti: ”Me ollaan vanhoja ja kuollaan kohta. Tajua jo!”

--

Päivän kuvat: Kirsikankukkia Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

Kun lääkäri kysyi, onko minulla ollut koskaan ennen saman tyyppistä ongelmaa, vastasin silmää räpäyttämättä kielteisesti. Ei, pakarani eivät olleet koskaan ennen olleet kipeät.

Se ei pitänyt paikkaansa. En vain muistanut sitä silloin, eikä kipu sitä paitsi ollut samanlaista eikä samassa kohdassa. Minulla oli epämääräisiä lantion alueen tuntemuksia noin vuoden kuluttua siitä, kun olin aloittanut juoksuharrastuksen. Menin jopa niiden takia ortopedille. Ortopedi päätteli, että piriformikseni on liian heikko. Hän määräsi kaksi kuukautta juoksukieltoa ja rankkaa pakaratreeniä sekä Arcoxiaa, jotta pystyisin kivuiltani tekemään sen treenin.

Arcoxia eli etorikoksibi vaikuttaa olevan monien ortopedien lemmikkilääke. Se on kalliimpaa kuin perinteiset tulehduskipulääkkeet (ibuprofeeni, ketoprofeeni), mutta ärsyttää vatsaa vähemmän. Ehkä sitä suositaan myös sen takia, että se on pitkävaikutteista: tabletti päivässä riittää.

Kaikkien tulehduskipulääkkeiden teho perustuu siihen, että ne estävät kipua, tulehdusta ja kuumetta aiheuttavien välittäjäaineiden syntyä elimistössä. Samalla kuitenkin estyy myös hyödyllisten, mahaa ja munuaisia suojaavien välittäjäaineiden tuotanto. Koksibit, joihin etorikoksibikin kuuluu, kohdistavat tehonsa muita tarkemmin COX-2-entsyymiin, mikä tekee niistä mahan kannalta turvallisempia.

Koksibit voivat kuitenkin lisätä verisuonitukosten riskiä, minkä takia niitä ei määrätä potilaille, joilla on sydän- tai verisuonisairaus. Arcoxiaa ei saisi käyttää, jos verenpaine on koholla. Sydänriskin takia Arcoxiaa määrätään usein vain lyhyinä kuureina, etenkin järeintä eli 120 mg:n tablettia.

Verkon keskustelupalstoilta löytyy helposti hurjia tarinoita Arcoxiasta(kin)

Kun viime keväänä ensimmäisten magneettikuvien jälkeen minusta yritettiin kivutonta, fysiatrini määräsi Arcoxiaa ensin viikon ajan 120 mg ja sen jälkeen kaksi viikkoa 90 mg päivässä. Ja halleluja, minusta tosiaan tuli kivuton - kuitenkin ainoastaan tuon viikon ajaksi. 90 mg poisti myös jonkin verran kipua, mutta ei vienyt niitä kokonaan mennessään.

Työterveyslääkäri oli haluton määräämään lisää järeää Arcoxiaa, joten sinnittelin jonkin aikaa 90 mg:llä täydentäen sitä kipugeelillä ja/tai kylmähoidolla. Aika pian tämän jälkeen sitten jo sainkin Panacodia ja sen jälkeen kortisonipistoksia. Arcoxia oli kuitenkin pitkään perustulehduskipulääkkeeni.

Verkon keskustelupalstoilta löytyy helposti hurjia tarinoita Arcoxiasta(kin). En sano, etteivätkö ne voisi olla totta. Minun kohdallani lääke vain on toiminut niin kuin sen pitäisikin enkä ole kokenut minkäänlaisia haittoja. Ei haittoja tietysti pidäkään useimmille tulla.

Tabletin koko ja ulkonäkö vaikuttavat vahvasti hoitomyöntyvyyteeni.

Kun sitten marraskuussa siirryin professori O:n potilaaksi, myös hän määräsi heti kärkeen kipuihin Arcoxiaa. Jälleen sain ensin kuurin 120 ja sitten 90 milligramman tabletteja.

Tykkään  Arcoxian visuaalisesta ilmeestä: sen väri ja muoto ovat poikkeuksellisen miellyttävät. Eri vahvuiset lääkkeet ovat eri värisiä ja myös niiden koko vaihtelee pitoisuuden mukaan. Ainakin minulla tabletin koko ja ulkonäkö vaikuttavat aika vahvasti hoitomyöntyvyyteen eli haluun ottaa lääke ohjeen mukaan. Kiva tabletti on kiva ottaa. Tietysti on tärkeää myös, ettei tabletti tartu kurkkuun. Parasetamoli (Panadol) on tässä suhteessa täysi kammotus: iso tabletti, huokoinen pinta ja hirveä maku.

Mutta takaisin Arcoxiaan: syksyllä se ei tehonnutkaan, ei edes korkeimmalla pitoisuudella. Olin ymmälläni. Professori O:lla oli kuitenkin selitys: hän arveli, että keväällä kipuni johtuivat suurelta osin jännekudosten tulehduksesta, jonka Arcoxia tulehduskipulääkkeenä poisti ja siten paransi kivut. Syksyyn mennessä tulehdukset olivat kuitenkin parantuneet, joten Arcoxia ei enää ollut tehokkaimmillaan.

Tulkinnassa saattaa olla perää. Kevään magneettikuvissahan löydettiin nimenomaan muutama jännetupen tulehdus pakaroiden pikkulihaksissa. Lisäksi minulla oli trokanterbursiitti, joka on niin ikään tulehdus. Tulehdusten hoito kuitenkin viimeisteltiin kesällä kortisonipiikeillä, enkä usko, että minulla O:n luokse mennessäni enää oli tulehduksia.

Professori O. vaihtoikin kipulääkkeeni toiseen ja antoi luvan täydentää sitä tarvittaessa Panacodilla. Palaan tämän hoidon toimivuuteen myöhemmin.

Entä se aiempi piriformiskuuri? Se tuntui toimivan, vaikka jälkeenpäin ajatellen minua vaivasivat silloinkin todennäköisemmin hamstring-jänteet kuin piriformikset. Hamstring-vaivat ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia keski-ikäisillä naisilla, joten on ymmärrettävää, etteivät ne tulleet ensimmäisinä ortopedin mieleen.

--

Päivän kuvat: Tulppaaninnuppuja parvekkeeltani.

Kommentit (2)

JattaM
1/2 | 

Värillä ei minulle niinkään ole väriä mutta koolla, muodolla ja pintamateriaalilla on. Pieni, liukaspintainen, mieluummin soikeahko kuin pyöreä - ah sellainen lääke on kelvollinen niellä!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Totta! Kokeilemistani kipulääkkeistä Voltaren Rapid on ollut tuossa mielessä ehdottomasti paras.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016