Kirjoitukset avainsanalla vaivat

Jos ei ole itse kokenut levottomia jalkoja, voi olla vaikeaa mieltää, miltä se tuntuu. Tuntemus on epämiellyttävä, mutta hyvin epämääräinen. Esimerkiksi lihaskrampista ei ole kyse. Rentouttaminen ei tehoa vaivaan ollenkaan, vaan pelkästään pahentaa oloa. Jalkojen liikuttaminen vie tuntemukset pois, mutta vain hetkeksi. Pian on taas ihan pakko vaihtaa jalkojen asentoa.

Minulla oli aikaisemmin levottomat jalat aika harvakseltaan. Pakara- ja reisikipujen yltyessä myös tämä vaiva aktivoitui niin, että pahimmillaan minulla oli ikäviä tuntemuksia jalkojen koko mitalta, pakaroista jalkateriin asti. Ja tietenkin juuri silloin, kun olisi pitänyt levätä, eli öisin. Melkein joka yö.

Koska muut kivut olivat paljon voimakkaampia, en koskaan maininnut tästä vaivasta lääkärille. Taisin myös ajatella, että jos pakarakivut saadaan pois, myös levottomat jalat katoavat. Niin ei ole kuitenkaan käynyt.

Levottomista jaloista kärsivän hermostosta ei löydetä mitään vikaa.

Ilmeisesti levottomilla jaloilla eli Willis-Ekbomin sairaudella ei tosiaan ole mitään yhteyttä pakarakipuihini eikä iskiashermoonikaan, koska vika on keskushermostossa. Täsmällistä syytä ei tiedetä, mutta syyttävä sormi osoittaa välittäjäaineiden, lähinnä dopamiinin, puutokseen aivoissa ja selkäytimessä. Myös rauta-aineenvaihdunnalla saattaa olla asian kanssa jotakin tekemistä, mutta raudan saannin lisäämisen ei ole todettu helpottavan oireita.

Viime vuonna valmistuneen tamperelaisen tutkimuksen mukaan levottomiin jalkoihin tosin liittyy hapenpuute jaloissa. Tämä tulkinta haastaa ajatuksen keskushermostosta oireiden syynä.

Levottomista jaloista kärsivän hermostosta ei löydetä tutkimalla mitään vikaa. Vaiva näyttäisi olevan periytyvä, ja on tyypillistä, että se pahenee iän myötä. Juuri niin kuin minulla.

Kahvi, alkoholi ja serotoniinin takaisinoton estäjät saattavat laukaista tai pahentaa ongelmaa. Kahvia en juo enkä lotraa viininkään kanssa järin usein, mutta serotoniinin takaisinoton estäjää olen syönyt päivittäin jo pitkään kipukynnyksen nostamiseksi. Tiedän myös vanhastaan, että se estää kaamosmasennuksen, joka minuun helposti iskee, ellen pääse harrastamaan riittävän usein hikiliikuntaa. Niin kauan kuin liikuntani rajoittuu 10 minuuttiin kävelyä kerralla, en koe voivani luopua lääkkeestä pimeänä vuodenaikana.

Miksi odottaisin, kunnes ikävä olo alkaa? Kävelymeditaatio tehoaa myös etukäteen.

Käytössäni olevasta kipulääkearsenaalista ainoastaan Panacod tehoaa levottomiin jalkoihin, eikä sekään kovin hyvin. Sen napsiminen tuntuu tällä hetkellä samalta kuin ampuisi hiirtä hirvikiväärillä, koska minulla ei ole enää kovin paljon muita kipuja.

Levottomien jalkojen lääkehoitona käytetään rauhoittavia ja epilepsialääkkeitä. Paras teho on saatu Parkinsonin taudin hoitoon kehitetyillä lääkkeillä erittäin pieninä annoksina.

Olen aina ollut valmis kokeilemaan lääkehoitoja, kun lääkäri on niitä ehdottanut. Viime vuosina olen kuitenkin kyllästänyt kehoani niin monilla lääkeaineilla, ettei juuri nyt tee mieli rynnätä lääkepurkille. Onneksi lääkkeettömiäkin hoitoja on.

Vaivasta kärsiville on kuulemma tyypillistä, että he etsivät ja kokeilevat vaivaansa lievitystä omatoimisesti. Jotkut saavat apua lämpimistä unisukista, jalkojen suihkuttelusta, jalkaöljyistä tai lisäravinteista.

Oma hoitoni on hyvin yksinkertainen.

Levottomat jalat pakottavat kävelemään. Saan ikävät tuntemukset loppumaan nousemalla vuoteesta ja tekemällä 5-10 minuutin ajan kävelymeditaatiota. Nyt olen havainnut, että hoito tehoaa myös etukäteen tehtynä. Miksi siis odottaisin, kunnes ikävä olo alkaa?

Otan ensin hyvän, jooga- ja mindfulness-harjoituksista tutun seisoma-asennon. Viivyn siinä hetken ja alan sitten kävellä hyvin hitaasti ja pienin askelin, keskittyen jalkapohjien tuntemuksiin. Teho on paras paljain jaloin.

Valmistelen iltaisin kotiini 15-metrisen ”pitkän suoran”, jonka molemmissa päissä on ikkuna. Siinä pysähdyn, tarkistan asennon ja käännyn. Olen kokeillut myös lyhyempää ja vaihtelevampaa reittiä, eikä vaikutuksella ole ollut eroa. On kuitenkin mukavampaa, kun ei tarvitse keskittyä väistelemään huonekaluja, vaan voi pelkästään kävellä.

Teen nykyään tämän viimeiseksi työkseni ennen nukkumaan menoa. Toistaiseksi hoito on toiminut hyvin.

--

Päivän kuvat: Krysanteemeja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Takareisileikkauksesta on nyt tasan neljä kuukautta, ja tämän kirjoittaminen on hivenen kivuliasta. Olen kuin varis tervatulla aidalla: Jos ei satu takapuoleen, sattuu ranteeseen. Uuden diagnoosin sain jo pari viikkoa sitten. Minulla on jännetupen tulehdus ranteessa. Pitää etsiytyä ergonomisempaan kirjoituspaikkaan, jotta ei satu.

Käytin leikkauksen jälkeen niin pitkään niin voimakkaita lääkkeitä, että mikään ei tuntunut missään. Niinpä uusi vamma pääsi kehittymään kaikessa rauhassa. Kun pystyin jättämään lääkkeet pois, huomasin, että olin kipeä aika monesta paikasta.
Minullahan olivat myös kaikki sorminivelet, olkapäät ja oikean pottuvarpaan nivel kipeänä, kun pakaravaivojen syitä alettiin toden teolla selvittää. Lääkitys ja etenkin kortisonipistokset veivät vaivat pois, mutta nyt ne ovat tulleet korkojen kanssa takaisin.

Meni seuraavaan päivään, kun vasta oivalsin, mistä se oli tullut.

Luulin, että peukalonivelen nivelrikko vain säteilisi ranteeseen päin. Lääkäri oikaisi käsitykseni nopeasti. Hän paineli ja liikutteli kämmentä ja rannetta hivenen, kysyi, onko ranteesta kuulunut rahinaa (ei ollut) ja kertoi, mistä on kysymys. Hoidoksi hän määräsi tulehduskipulääkegeeliä ja kylmähoitoa sekä kehotti lopettamaan välittömästi sen, mistä tulehdus oli tullut.

Meni seuraavaan päivään, kun vasta oivalsin, mistä se oli tullut. Tietenkin siitä, kun makasin rahilla tai vuoteella peppu pystyssä ja naama alaspäin ja käytin lattialla olevaa läppäriä. Toki myös söin ja luin samassa asennossa. Joka kerta, kun käänsin lehden sivua, otin ruokaa lusikkaan tai painoin näppäintä, ranne taipui ylöspäin hankalaan asentoon.

Koska en pystynyt kuukausiin istumaan yhtään, vaihtoehtoja ei kauheasti ollut. Tämä sama asento oli ollut suosikkini ihan siitä asti, kun pakaravaivat alkoivat. Vietin kotona lähes kaiken aikani rahilla, koska takapuoleni ei työpäivän jälkeen enää kestänyt istumista.

Jos erehdyn tarttumaan peittoon pinsettiotteella yöllä, herään omaan huutooni.

Ranne ei ole kipeä koko ajan, vaan ainoastaan, kun yritän tehdä sillä jotakin hankalaa. Jos erehdyn tarttumaan peittoon pinsettiotteella yöllä, herään takuuvarmasti omaan huutooni. Pukeutuminen ja riisuutuminen ovat haasteellisia. Ruoanlaitossa ja peseytymisessä pitää hieman varoa. Mutta jos pidän rannetta suorana, ei satu yhtään.

Ostin apteekista rannetuen, jossa on kämmenen puolella metallilasta. Se auttaa muistamaan, että ranne tosiaan täytyy pitää suorana, jos haluaa välttää vihlovaa kipua. Kipu on aivan samantyyppistä kuin olkapäässä ennen sen jäätymistä, mutta erona on se, että rannevaiva ei estä nukkumasta nyt, kun minulla on rannetuki.

Aikamoista tasapainottelua tämä kyllä on. Takapuoleni kestää jo istumista melko hyvin, muttei vielä rajattomasti. Ranne ei oikein kestä työskentelyä muuten kuin pöydän ääressä istuen.

Olen silti paremmassa kunnossa kuin moneen vuoteen. Feldenkrais kuntouttaa ja opettaa parempia liikeratoja. Nukun yöni, ainakin enimmäkseen, ja kivut ovat pieniä ja hallittavissa tavallisilla lääkkeillä. Panacodia tarvitsen vain, jos olen erehtynyt tekemään jotakin takareisiä rasittavaa kuten kävelemään yli 15 minuuttia kerralla.

Aloitan täysipäiväisen työnteon maanantaina, eli osa-aikasairauslomani on ohi. Lääkäri ja minä olimme yhtä mieltä siitä, että voin tarpeeksi hyvin. Aika näyttää, pitääkö se paikkansa.

--

Päivän kuvat: Vähän ennen ensilunta.

Minut pakotettiin osa-aikaisairauslomalle. Väänsin itkua, kun työterveyslääkäri selitti, ettei hän voi  suositella minua kokoaikatyöhön ennen kuin on aivan varmaa, että selviydyn siitä. Minä olin ajatellut kokeilla, miten töissä lähtee sujumaan, ja helpottaa sitten tahtia, jos en pärjäisi. Lääkärin käsitys järkevästä tavasta palata töihin oli täysin päinvastainen. Niinpä tietenkin.
Rivien välistä kävi lisäksi ilmi, että minulle oli jo alustavasti sovittu osa-aikainen sijainen. Hän odotti vain pomon puhelinsoittoa. Nuo liittoutuneet konnat ja petturit, pomo ja lääkäri! Eivät halunneet minua töihin! Julistivat minut tarpeettomaksi ja kykenemättömäksi, tai no, ainakin 40-prosenttisesti tarpeettomaksi. Grrr ja yhyy!

Selkäni takana juonimisesta en pääse syyttämään, koska töihinpaluuhankkeeni tuli työterveyslääkärille täytenä yllätyksenä. Professori O. ei ollutkaan lähettänyt hänelle sairauskertomustani eikä tietoa sairauslomani pituudesta, vaikka lupasi. Työterveyslääkäri manasi, että ei tätä näin pitäisi hoitaa, sillä hän joutui arvatenkin tekemään minulle työhönpaluusuunnitelman ylitöinä. Yllätys yllätys, tieto ei aina kulje terveydenhuollon yksiköstä toiseen.

En olisi myöskään saanut pitää kesälomaa heti sairausloman jatkoksi. Työterveyslääkäri kertoi, että hänen olisi ensin pitänyt todeta minut työkykyiseksi ja vasta sitten olisin saanut käyttää lomapäiviä. Ymmärrän toki, että vakuutus- ja muun byrokratian takia on varmaan järkevää erottaa sairaus- ja muu loma toisistaan, eikä oikeastaan ole omakaan etuni, että lomapäiväni kuluivat käytännössä sairastamiseen. Mutta minä halusin tehdä niin.

Vaahtosin, että minähän olen ollut vuosikausia töissä kipeämpänä kuin nyt olen.

Olin ollut jo tarpeeksi kotona. Kaipasin kipeästi tekemistä, normaalia vuorokausirytmiä ja seuraa, ja tiesin, että töissä päiväni täyttyisivät nopeasti mukavalla puuhalla. En myöskään halunnut jättää työkavereita pulaan, kun syyssesonki pyörähtäisi täyteen vauhtiin. Halusin töihin mahdollisimman pian.

Vaahtosin, että minähän olen ollut vuosikausia töissä kipeämpänä kuin nyt olen. Ihan naurettavaa, etten muka pystyisi kokopäivätyöhön! Lääkäri totesi tyynesti, että ihan totta, mutta nyt tuo kipeänä töissä oleminen on tarkoitus saada loppumaan. Hän ei halua ottaa sitä riskiä, että rehkin liikaa, jonka seurauksena leikatun alueen paraneminen hidastuu ja leikkaamaton puoli ärtyy operointikuntoon. Kyllä hän nyt vain suosittelee osa-aikasairauslomaa.

Hylätyksi tulemisen tunne kesti muutaman tunnin. Sen jälkeen ymmärsin olevani yksi maan onnekkaimmista naisista. Olin juuri sopinut kevennetystä töihinpaluusta, eivätkä työni edes kaatuisi kenenkään niskaan. Kaikkihan oli hienosti. Saisin leppoisan syksyn vain suhteellisen pienillä taloudellisilla uhrauksilla.

Osa-aikasairausloma on tarkoitettu juuri tällaisiin tilanteisiin. Siis sellaisiin, että on oltu leikkauksessa tai muuten pitkällä sairauslomalla, eikä täyttä varmuutta työkyvyn palautumisesta vielä ole. Kyseessä on aivan loistava keksintö, valtion lahja ja kädenojennus Suomen ikääntyvälle työssäkäyvälle väestölle, jonka krempat väistämättä vaativat hoitoa ja sairauslomia.

Mutta hyötyvät järjestelystä työnantajatkin. Heidän ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa vajaasta työpanoksesta, kuten saattaisi käydä, jos toipilas yrittäisi tehdä kokonaista päivää. Palkka maksetaan vain sovitulta työajalta. Kun Kela maksaa sairausloman osuudesta päivärahaa,  ansionmenetys jää melko pieneksi. Verotuskin saattaa keventyä, jos hyvin sattuu.

Sovimme esimieheni kanssa 60 prosentin työajasta, joka toteutettaisiin siten, että työviikkoni olisi nelipäiväinen ja työpäiväni kuusituntisia sisältäen ruokatunnin. Työterveyslääkäri suositteli, että sairauslomapäivä sijoitettaisiin keskelle viikkoa, jotta kankkuni saisi toipumispäivän aina kahden työpäivän jälkeen. Näin päätettiin toimia.

Miten töihinpaluu sujui, siitä kerron heti seuraavaksi.

--

Päivän kuvat: Yksityiskohtia syysistutuksestani: tuija, tädyke, hopealanka ja valkokuusi.

Kommentit (2)

Onneton
1/2 | 

Minä en ollut ihan noin onnekas. Olin työuupumuksen ja masennuksen vuoksi sairaslomalla käytännössä viisi ensimmäistä kuukautta viime vuodesta. Työterveyslääkärini suositteli osa-aikaista sairaslomaa, mutta työnantajani ei siihen suostunut. Halusin - minäkin - vihdoin takaisin töihin. Päädyin pitämään sairaslomani aikana pitämättä jääneitä talvilomapäiviä keventämään työviikkojani ennen kesälomaa. Siihen sentäs suostuttiin! Vieläkään en taida olla ihan sataprosenttisesti toipunut. Luottamus työnantajaan on tietenkin mennyt täysin.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Harmillista, Onneton, ettei työhönpaluu sujunut toivomallasi tavalla. Mikähän mahtoi olla syynä kielteiseen kantaan? Se kuulostaa entistäkin oudommalta, kun kerrot, että sait pitää talvilomapäiviä, vaikka et saanut olla osa-aikasairauslomalla. Ei siis voinut olla kyse siitä, että sinua tarvittiin tekemään 100-prosenttinen työpanos. Mitä työnantajan pitäisi nyt tehdä, jotta luottamuksesi voisi palata? Ilman luottamusta on raskasta työskennellä.

Ne päivät ovat olleet ja menneet, kun yksi tyyny pään alle riitti. Tietyssä iässä tyynyjä tarvitaan eri kokoisia ja muotoisia, koska kukin kremppa vaatii oman asentohoitonsa. Sen tavoitteina ovat kivuttomuus ja tietenkin virkistävä uni.

Nukuin vatsallani ja käytin nukkuessani yhtä, matalaa tyynyä yli 50 vuoden ajan. Sitten olkapääni kipeytyi. Olkapään repsahtaminen eteen vihloi hirvittävästi. En osannut nukkua selälläni, ja kun unen olemukseen ei kuulu lapaluiden jännittäminen yhteen, olin fysioterapeutille mennessäni aika epätoivoinen. Nukkuisinko enää koskaan?

Ratkaisu oli yksinkertaisuudessaan nerokas. Jos olkapää ei pysy tarpeeksi takana itsestään, tuetaan se matalalla tyynyllä. Päinmakuulla nukkuminen onnistuu silloin kahden tai kolmen tyynyn avulla. Yksi tyyny pään alla, toinen kipeän olkapään alla ja tarvittaessa kolmas toisen olkapään alla.

Myös kylkiasento on olkapäävaivaiselle kivulias, mutta sitä voi helpottaa hieman muhkeammalla, hyvin muotoutuvalla tyynyllä. Jos tyyny on ylempänä olevassa kainalossa/sylissä, sen avulla voi tukea käsivarren  ja olkapään kivuttomaan asentoon. Kun tyyny on alemmassa kainalossa, se tukee vartalon puolittaiseen selkäasentoon, jossa olkapään kipu usein helpottuu.

Kyljellään nukkuessa päällimmäisen reiden jänteet venyvät. Siksi monille olisi eduksi nukkua tyyny polvien välissä.

Kun aloin olkapäävaivojen takia nukkua kyljelläni, pakarani kipeytyivät. Pakaravaivoihini vaikutti moni muukin asia, mutta nukkuma-asento oli yksi syyllinen, sillä kylkiasento venyttää päällä olevan takareiden jänteitä. Riippuu yksilöllisestä lantion ja reisien rakenteesta, miten voimakkaaseen venytykseen jänteet joutuvat.

Helpotus löytyy jälleen tyynystä. Ohuehko tyyny polvien välissä nostaa reiden suoraan, jolloin kudokset eivät veny ja kivulta vältytään.

Selällään nukkuessa tyyny on hyvä sijoittaa polvien alle, jotta jalat asettuvat hieman koukkuun. Fysioterapeuttini kertoi, että lonkan luonnollinen lepoasento on jalat hieman auki ja polvet hieman koukussa. Tähän olisi hyvä pyrkiä nukkuessakin.

Professori O. puolestaan tähdensi, että takareisivaivaisen tulisi aina nukkua jalat koukussa, olipa asento muuten mikä tahansa. Vatsallaan nukkuessa tuota ohjetta on vaikea toteuttaa, ja olenkin joutunut jättämään tuon aiemman suosikkinukkumisasentoni kokonaan pois. Kokeilen sitä usein, mutta en vain pysty - lantioon ja reisiin sattuu liikaa.

Puolisoni ihastui vartalotyynyyni ja käyttää sitä nyt päänsä alla tavallisen tyynyn asemesta.

Nukun tällä hetkellä kyljelläni neljän tyynyn kanssa. Pääni alla on kaksi ohutta tyynyä muistona vatsalla nukkumisen ajoista. Kolmas tyyny on kainalossani ja neljäs polvien välissä. 

Viime talvena nukuin hotellissa tavallista pidemmän, kapeahkon höyhentyynyn kanssa. Se korvasi tyynyt numero kolme ja neljä. Tyyny toimi hyvin. Siksi ilahduin, kun näin pari viikkoa sitten Lidlissä edullisia 40 x 145 cm:n kokoisia tyynyjä. Ne myytiin nimellä Meradiso Microfibre Body Pillow. Ostin yhden kokeeksi.

Valitettavasti kuitutäytteinen tyyny oli liian pullea tarpeisiini. Yritin nukkua sen kanssa muutaman kerran, mutta en saanut unta. Erilliset tyynyt palasivat käyttöön. Puolisoni ihastui kuitenkin tyynyyn ja käyttää sitä nyt päänsä alla tavallisen tyynyn sijasta. Hänestä on ihanaa, kun tyyny ei lopu kesken asentoa vaihtaessa.

Uskon, että vartalotyyny kyllä sopisi tarpeisiini, mutta nähtävästi sen pitäisi olla untuvatäytteinen. Kuitu, ainakaan halpa kuitu, ei ole riittävän helposti muotoiltavissa.

--

Päivän kuvat: Gladioluksia.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016