Kuten moni varmasti muistaa, minulta leikattiin lähes kaksi vuotta sitten takareiden jänteiden paksuuntumaa (tendinoosia) ja samalla vapautettiin kudokseen takertunut iskiashermo. Leikkauspäätöstä tehdessään professori O. puntaroi muun muassa sitä, miten todennäköisesti leikkaus tuottaa uutta arpikudosta ja siihen liittyviä kiinnikkeitä, jotka voivat pahimmillaan olla yhtä hankalia kuin leikattava vaiva.
Olen leikkauksen jälkeen pyrkinyt liikkumaan päivittäin edes vähän, enkä ole varonut kipuakaan. Fysioterapeutilla tai hierojalla en ole käynyt, koska professori ei pitänyt sitä tarpeellisena. Hän totesi, että tunnen varmasti riittävästi tuota aluetta vahvistavia liikkeitä ennestään, ja totta se onkin. Osaan pakarajumpat vaikka unissani.
En ole kuitenkaan parantunut ennalleni, ja halusin varmistaa, ettei se johdu laiminlyönneistä arven hoidossa. Verkosta poimimieni tietojen mukaan osteopaatti voi ehkäistä kiinnikkeiden muodostumista mobilisoimalla arpialueen sidekudosta, ja ihanteellinen aika tälle olisi kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen leikkauksen jälkeen. Näin varmistetaan faskioiden mahdollisimman hyvä liikkuvuus jatkossa. Liian voimakas liikuttelu liian varhain voi kuitenkin haitata paranemista.
Sidekudosten täysi paraneminen vie ainakin vuoden, ja arpea voi hoidattaa sen jälkeenkin. En siis ollut välttämättä vielä liian myöhässä.
Ajatuksena oli tarkistaa faskioiden liikkuvuus ja kokeilla, miltä leikkausalue tuntuisi.
Minähän kävin ennen oikeaa diagnoosia osteopaatilla, joka yritti hoitaa minut kuntoon käsittelemällä faskioitani. Faskiat ovat lihaksia, luita ja elimiä ympäröiviä sidekudoskalvoja, joissa on kerroksellinen rakenne ja paljon tuntohermopäätteitä. Faskiat/sidekudokset kiinnittävät lihakset toisiinsa jatkumoiksi ja isommiksi kokonaisuuksiksi, ja liikkuessa ne siirtävät voimaa. Lihasten tulehdukset ja vammat sijaitsevat usein oikeasti juuri faskioissa.Terveet faskiat ovat joustavat ja niiden kerrokset liukuvat helposti toisiaan vasten.
Minulta oli voima täysin kadonnut pakara- ja takareisilihaksista, ja kipuni tulivat rasituksen jälkeen viivästyneesti, mikä on tyypillistä faskiaongelmissa. Oli siten ihan pätevää päättelyä fysiatrilta lähettää minut osteopaatille. Valitettavasti en saanut faskioiden käsittelytä pysyvää apua, koska ongelman ydin oli jännettä ympäröiviin kudoksiin takertunut iskiashermo, joka ärsyyntyi käsittelystä.
Nyt palasin hoitopöydälle. Ajatuksena oli tarkistaa faskioiden liikkuvuus ja kokeilla, miltä leikkausalue tuntuisi. Olisiko siellä kiinnikkeitä? Päätimme, että käsittely aloitetaan jalkapohjista ja päätetään leikkausalueelle.
Tunti meni kuin siivillä. Kipeitäkin kohtia löytyi, mutta minusta tuntui, ettei mitään kovin hälyttävää ollut meneillään. Osteopaatti kertoikin käsittelyn jälkeen, että kireimmät faskiat löytyivät heti jalkapohjista. Se ei yllättänyt, onhan viimeisin jänneongelmani ollut plantaarifaskiitti, jossa kantapäähän kiinnittyvä vahva jalkapöydän faskia on ärtynyt. Jalkapöydän ja akillesjänteen venytyksiä ja hierontaa kannattaa siis jatkaa.
Leikkaus poisti kivusta 90 %, mutta kävelykyvystäni on jäljellä vain noin 20 %.
Leikatulla alueella oli osteopaatin arvion mukaan kaikki hyvin. Iho ja kudokset olivat liikkuvia eikä kiinnikkeitä tullut esiin. Hyvä, hyvä! Toisaalta huono, koska nyt en tiedä, miksen ole parantunut ennalleni. Ehkä olen vain liian vanha ja kulunut sen lisäksi, että jänteeni ovat kautta linjan syntyjään kireät.
Leikkaamattoman reiden ja pakaran tilanne oli huonompi. Siinä, missä leikattu pakara oli rento ja pehmeä, leikkaamaton oli pinkeä ja tiukka. Kaupungin piukimmista pakaroistahan jo fysiatri aikoinaan vitsaili. Pinkein tilanne oli kuulemma sisäreidessä paikassa, jota suojaamassa minulla on muhkea rasvapatja. Osteopaatti kehotti kokeilemaan kotona varovasti, pääsisinkö pilatesrullalla käsiksi tuohon alueeseen. Sinne pitäisi saada hieronnalla parempi verenkierto.
Leikkaamaton pakara ei siis ole parantunut itsestään entiselleen. Oma arvioni on silti, ettei se ole tarpeeksi kipeä, että kirurgi leikkaisi sitä. Enhän tarvitse edes särkylääkettä säännöllisesti. Ja jos leikattukaan puoli ei ole tämän parempi, mitä järkeä olisi leikata toinen puoli. Lopputuloshan olisi korkeintaan näin hyvä kuin nyt eli vielä kaukana terveen suorituskyvystä.
En missään nimessä kadu leikkausta, koska se poisti 90 % lepokivuista. Kävelykyvystäni olen saanut kuitenkin takaisin vain noin 20 %. En ole varma, paranenko tästä enää. Kyllä tämäkin minulle riittää - paitsi niinä hetkinä, kun joku ehdottaa viattomasti patikkaretkeä, koko päivän vaeltelua kaupungilla, kunnon rohmureissua marjametsään, kitkemistä osuuspuutarhalla tai lomaa laskettelukeskuksessa.
Ja silloinkin ottaa päähän, ei takapuoleen.
--
Päivän kuvat: Lumikuningatar Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta.
Totta tuo, että jotkut ovat saaneet hyvät geenit, tunnen parikin ikäihmistä, joilla ei ole mitään kipuja. Ehkä en olisi saanutkaan rasittaa liikaa itseäni nuorempana, juoksin silloin pururatoja ja kävin punttisalilla useita kertoja viikossa. Sitten vielä raskaudet ja vuosikymmenten istumatyö. Itselläni on myös tullut jalkaongelmia selkävaivojen lisäksi. Jalkapohjat ovat ihan sietämättömän kipeät, kun hieron niitä, etenkin sisäsivut, joissa on kohoumaa. Peukaloilla minäkin painelen, tuskaisaa on. Miten ihmisellä voikaan olla niin paljon hermokipupisteitä? Edelleenkään luudutusleikkaukseen en mene. Kävin sairaalassa katsomassa mieheni veljeä ja vieressä makasi luudutusleikkauksesta toipuva mies, jolla alkaa kohta kuntoutus. En kerta kaikkiaan halua sairaalaan, se on sitten viimeinen vaihtoehto, jos en pysty kivuilta yhtään liikkumaan enää. Teen joka päivä kotona joogaa, tosin helpoilla tasoilla 1-2 tai sitten ihan vaan venytystä, siitä saan hieman apua ja venytystä ja se piristää myös mieltä. Poltan usein suitsuketta samalla tai sitten laitan pienen tuikun palamaan. Ostin Intersportista hierojan neuvosta jalkoihini teetetyt pohjalliset, no, kyllähän ne tukevat hyvin, mutta eivät ne vartalon virheasentoon varmaan vaikuta, kun minulla se on niin paha, ranka on kiertynyt ja alimmat nikamat ovat painuneet kasaan ja kuivuneet. Lisäksi vielä ls-rangan pahat kulumat ja tuo krooninen hermovaurio. Hermokipu on kyllä ihan sietämätöntä silloin etenkin, kun se on oikein pahana päällä, mikään ei oikein auta. Selkäydinkanavan ahtauman leikkaus olisi pitänyt tehdä jo pari vuotta aikaisemmin, mutta kun työterveyslääkäri pitää tietysti työnantajan puolta, töissä pitää käydä vaikka pää kainalossa. Minullahan sitten kohtalo puuttui lopulta peliin ja jouduin päivystyksenä sairaalaan, kun jalat petti. Ajattelin vielä käydä Kalevalaisella jäsenkorjaajalla. Yritän etsiä joka päivästä aina jotain hyvää, mutta jo se, että pystyn liikkumaan, on ihanaa, osaan arvostaa sitä, vaikka liikkuisin sitten vain sen puoli tuntia ulkona. Pihallakin istuisin, mutta kun tämä kesä oli mitä oli, eipä juuri lämpöä ollut. Myös vanha koirani on aivan ihana, vähän niin kuin tuki, juttelen sille ja hieron sitä, silläkin on jo kulumia, niihin haen Carthopen-pistoksia aika ajoin.
Etkös sinä jo voisi päästä noiden kipujen vuoksi pois työstä, vai haluatko itse edelleen olla mukana työelämässä? Kurjalta tuntuu tuo sinun tilanteesi, kun koko ajan tulee lisää vaan kipuja. Käytkö missä hoidoissa?
Vielä noista kompressiosukista, ostin hoitolaitoksesta Solidean kompressiotukisukat, jotka ovat pohjepituiset, alussa yritin käyttää niitä, no ehkä viikon ajan jaksoin päivittäin, mutta on tosi rankkaa saada ne jalkaan, pukemisessa kestää 5-10 min. Sain nyppyläkäsineet helpottamaan pukemista. Sitten kun ne on viimein päällä, niin kyllä ne hieman tukevat. Kärsivällisyyteni kuitenkin loppui ja nyt makaavat kalliit sukat kaapissa, 70€ maksoivat. Ehkä yritän joskus taas.
Toivon jaksamista sinulle. Luen aina blogisi.
Hei Kipukroonikko, kiitos viestistäsi. Kurjilta kuulostavat vaivasi, toivotan jaksamista myös sinulle. Itse pärjään tällä hetkellä jo hyvin verrattuna parin vuoden takaiseen. En enää tarvitse kipulääkkeitä jatkuvasti, kiitos viime kesän leikkauksen. Yhden vaivan parantuessa minulle näyttää nopeasti tulevan toinen, mutta ei niitä yleensä ole useita päällä yhtä aikaa, eikä kipu ole jatkuvaa. Koen, että kiinnostava työ kannattelee minua. Se vie ajatukset pois krempoista ja antaa tunteen, että sentään pystyn johonkin, vaikka liikkuminen onkin rajoitettua. Juuri nyt uskon, että pysyn työelämässä vielä monta vuotta. Iso asuntolainakin kannustaa. Olen vasta 57-vuotias, joten lakisääteiseen eläkeikään on vielä matkaa.