Kun sain vuosi sitten syksyllä nimen jännevaivalleni, sain samalla myös nenälleni uudet lasit, joiden läpi tarkastella mennyttä ja tulevaa. Hamstring-syndroomani yksi syy on professori O:n mukaan takareisieni tavallisesta poikkeava rakenne. Nähdäkseni siitä seuraa, että minulla on voinut olla jännevaivoja lapsesta asti. Onhan minulla ollut samat reidet syntymästä saakka.

Minulla tosiaan oli lapsena vaivoja reisissä, vaikkakin silloin ajattelin, että ne ovat polvissa. Nukkumaan mennessä molempia polviani alkoi usein särkeä takaa. Hamstring-lihasten toinen kiinnityskohta on juuri polvien yläpuolella, ja nyt ajattelen, että siitä minua nimenomaan särki.

Opin melko pian, että särky lakkaa, kun nukun vatsallani, ja polvieni alla on tyyny. Jos kuitenkin olin sinä päivänä kävellyt tai juossut tavallista enemmän, tarvitsin lisäksi särkylääkkeen. Särky liittyi liikuntaan, huomasin sen jo silloin, mutta kipu tuli vasta tunteja liikunnan jälkeen. Juuri samalla tavoin pakarakipuni ilmenevät. En ole juurikaan kipeä vielä liikkuessani, vaan vasta myöhemmin.

Äitini taisi ottaa asian esiin pariinkin kertaan lääkärintarkastuksen yhteydessä. Mainitsin kivuista myös itse kouluterveydenhoitajalle. Ne ovat vain kasvukipuja ja menevät ohi, sanottiin.

Kävely oli yhtä tyhjän kanssa, mutta juoksuun jäin nopeasti koukkuun.

Minulla oli kasvukipuja vielä aikuisenakin, vaikka pituuskasvuni oli päättynyt vuosia sitten. En osaa sanoa, missä ikävaiheessa ne katosivat. Mielestäni olen aina tullut helposti kipeäksi liikkumisesta.

En harrastanut nuorempana juuri muuta liikuntaa kuin hyötyliikuntaa. Kävelin ja pyöräilin, mutten ehkä niin paljon, että jänteet olisivat ärtyneet. Harrastin joogaa päivittäin, mutta tyylisuunta keskittyi meditaatioon ja joogafilosofiaan. Lyhyessä aamuohjelmassani oli minimaalisesti takareisivenytyksiä, ja niiden kohdalla fuskasin. Minusta kipu ei kuulunut joogaan. Samaa mieltä olen yhä.

Aloin harrastaa juoksua, koska työpaikallani aloitettiin työhyvinvointiohjelma, jossa kerättiin pisteitä liikunnasta aktiivisuusmittarin avulla. Minulla oli ollut tapana kävellä tunnin verran joka päivä, mikä oli aika kyllästyttävää. Huomasin, että juoksemalla sain pisteet täyteen paljon nopeammin kuin kävelemällä. Olin pettynyt kävelemiseen myös sen takia, että sinnikäs kävely ei vaikuttanut painooni eikä verenpaineeseeni millään tavalla, vaikka kaikki lehtijutut niin lupasivat. Kävely oli yhtä tyhjän kanssa, mutta juoksuun jäin nopeasti koukkuun.

Ensimmäiset viitteet hamstring-jänteiden aiheuttamista pakarakivuista ilmaantuivat melko pian sen jälkeen, kun olin alkanut juosta säännöllisesti. Olin silloin muistaakseni 47-vuotias. En kiinnittänyt tuntemuksiin juuri huomiota, koska ne olivat epämääräisiä ja juoksemisen hyvät vaikutukset olivat paljon suuremmat. Pystyin lopettamaan jokasyksyisen mielialalääkkeiden käytön ja laihduttamaan melkein 10 kiloa, vaikken alun perinkään ollut ylipainoinen. Kuntoni parani silminnähden. Nämä olivat vaikutuksia, jota olin turhaan odottanut kävelemiseltä.

En ymmärtänyt, että joka juoksuaskeleella vain kaivoin hautaani.

Omaksuin ajatuksen, että voidakseni hyvin minun pitää juosta. En ymmärtänyt, että joka askeleella vain kaivoin hautaani. Juoksin laput silmillä karkuun masennusta, lihavuutta ja diabetestä, mutta kompastuin kirjaimellisesti omiin jalkoihini. Siitähän tämä blogi alkoi, kun olin rähmälläni maassa silmä mustana.

Vasta professori O. sai minut ymmärtämään, että kuulun niihin ihmisiin, joita ei ole luotu liikkumaan. Reisieni jänteet kestävät huonosti rasitusta. Ne sijaitsevat niin lähekkäin, että ne alkavat helposti hangata toisiaan ja lantion alueen limapusseja. Lisäksi ne ärsyttävät iskiashermoa, mikä aiheuttaa vihlovaa kipua levossa.

Olisi kai minun pitänyt ymmärtää jo paljon aikaisemmin, että rakenteessani on jotakin erikoista. Liikunta oli huonoin aineeni koulussa, koska en pystynyt suorituksiin, vaikka yritin parhaani. En ole koskaan pystynyt esimerkiksi istumaan lattialla jalat suorina edessä, koska takareisieni jänteet ovat niin tiukat/lyhyet/kiinnittyvät ”väärään” kohtaan. Tietenkään juuri mitkään voimisteluliikkeet eivät näillä reisillä onnistuneet puhtaasti.

Eikä onnistunut juuri mikään muukaan liikunta. Takareisien ja pakaroiden pienet lihakset ovat tärkeitä myös tasapainon pitämisessä. En koskaan oppinut laskemaan mäkeä suksilla kaatumatta, vaikka kannustava liikunnanopettaja käytti kokonaisen iltapäivän vain minun ohjaamiseeni.

Ainoa liikuntamuoto, josta koulussa sain onnistumisen kokemuksia, oli maastojuoksu. Sitä harjoitettiin kuitenkin hyvin harvoin, alle kymmenen kertaa koko kouluaikanani. Kaikki muut liikuntatunnit olivat rämpimistä toivottomasta yrityksestä toiseen.

Kokeile, voisitko paremmin, jos liikkuisit vähemmän.

Aikuisena olen yleensä saanut lihaskuntotesteissä erinomaisia tuloksia, mutta en kestävyyskunnossa. Viisikymppisenä olisin pystynyt helposti juoksemaan hengästymättä UKK-kävelytestin reitin, mutta kävellen sain keskitasoa heikomman tuloksen. En tullut edes hikeen, joten odotin parempaa. Kummastelin tulosta ja kysyin virhemahdollisuudesta testaajiltakin, mutta he vakuuttivat tuloksen olevan luotettava.

Nyttemmin olen ajatellut, että jänneongelmani luultavasti sabotoivat voimansiirtoa siten, että jouduin kävelemään lähes pelkillä jalkalihaksillani, kun kilpakumppanit hyödynsivät pakaroitaan ja koko kehoaan. Vähän sama juttu kuin yrittäisi siirtää seinää työntämällä pelkästään hauiksilla.

Olenkin ehkä ollut intuitiivisesti ihan oikeassa lähes koko ajan. Olen aina saanut liian rajusta liikunnasta rangaistuksen kipuina, joten olen pysynyt kaukana vaativista lajeista - mukaan lukien astangajooga. Juokseminenkaan ei lopulta ollut terveyden tae, vaan valitettava välivaihe, jolloin annoin endorfiinien huijata itseäni.

Jos tätä nyt lukee joku, joka tulee liikunnasta kipeäksi joka kerta, niin sanon sinulle: luota omaan kokemukseesi. Kokeile, voisitko paremmin, jos liikkuisit vähemmän.

Mitättömän pienikin voi riittää. Nykyään jo liikuntagurutkin myöntävät, että on mahdollista ylläpitää ja ehkä jopa parantaa fyysistä kuntoaan liikkumalla vain 10 minuuttia kerralla.

P.S. Tässä tuore Yleisradion linkki, jossa UKK-instituutin tutkimus- ja kehityspäällikkö vahvistaa, että 10 minuuttia kerralla riittää. Huonosti annosteltu liikunta voi johtaa vammoihin, jotka voivat lopettaa koko harrastuksen. Klikkaa tästä!

--

Päivän kuvat: Kuvasin Cordifolium-luonnonpelargonin Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa Ruissalossa. Muuallahan ei tähän aikaan juuri kuki. Kuvausreissun jälkeen jänteeni vihoittelivat kaksi päivää, koska tulin kumarrelleeksi ja kyykistelleeksi liikaa kameran kanssa.