Kirjoitukset avainsanalla hamstring-syndrooma

Leikkauspäivästä on nyt tasan kolme kuukautta. Eilen kävin ensimmäistä kertaa tauon jälkeen työmatkalla pääkaupunkiseudulla. Istuminen oli kyllä hieman tuskallista, mutta ei pahempaa kuin ennen leikkausta. Jäin henkiin.

Mikä parasta, kivut laantuivat, kun ei enää tarvinnut istua eikä kävellä. Vielä keväällä olin vastaavan reissun jälkeen hillittömän kipeä ainakin kolme vuorokautta, pääasiassa öisin.

Matkan alku oli huolestuttava. Ratsasin hätälääkevarastoni heti Kupittaan jälkeen vain todetakseni, että kaikki muut kipulääkkeet olivat lopussa, vain Panacodia löytyi. Odottelin myyntikärryä tabletti toisessa ja raha toisessa kädessä, kun tajusin, että onhan minulla sittenkin pehmuste mukana.

Tungin kevytuntuvatakkini takapuoleni alle. Se toimi niin hyvin, että kun kärry lopulta saapui, en enää tarvinnut juotavaa palan painikkeeksi. Kivut olivat heikentyneet lähes huomaamattomiksi.

Istuminen sattuu sillä hetkellä, mutta liikunta aiheuttaa pitkäaikaisemmat kivut.

Kävelin päivän aikana vain noin 5+5+15 minuuttia, vähemmän kuin tavallisina työpäivinä, koska sain aamulla autokyydin junalle. Istumista kovalla alustalla kertyi vajaat seitsemän tuntia. Normaalisti istun joko ilmatyynyn päällä tai pehmeällä sohvalla.

Olen arvuutellut mielessäni, kumpi takapuolelleni on pahempi, istuminen vai liikunta. Niitä on ollut vaikea erottaa, koska olen usein joutunut kävelemään paljon samana päivänä kuin istumaankin. Nyt se on selvää: istuminen sattuu pahemmin sillä hetkellä, mutta liikunta aiheuttaa pahemmat pitkäaikaiset kivut ja yövalvomiset.

Tärkein on kunnossa: saan nukutuksi yöni.

Olen tähän mennessä käynyt kaksi kertaa noin tunnin pituisella kävelyllä ja kerran varovasti uimassa. Joka kerta molemmat pakarani ovat ärtyneet niin paljon, että olen tarvinnut illalla Panacodia. Tavallisesti en enää käytä ollenkaan kipulääkkeitä, mikä tietysti on iso voitto.

Minulla ei myöskään ole enää lainkaan pistäviä eikä juilivia kipuja, jotka valvottivat ennen leikkausta. Nähtävästi juuri ne johtuivat iskiashermon pinteestä. Päättelen, että tämänhetkiset kipuni johtuvat vasemmalla leikkauksen jälkitilasta ja oikealla, leikkaamattomalla puolella, jänteiden ärsytystilasta.

Takareisijänteeni siis hermostuvat edelleen tosi pienestä. Pääsenkö koskaan siihen tilanteeseen, että tunnin parin tavallinen kävelylenkki onnistuisi ilman jälkeenpäin tulevia kipuja? Se jää nähtäväksi.

Juuri nyt minulle riittää, että tärkein asia on kunnossa. Ja se on uni. Vuosikausien valvominen on ohi ainakin vähäksi aikaa, eikä univajetta enää kerry.

Tiedän kyllä jo, mikä kehoni kohta seuraavaksi pettää.

--

Päivän kuvat: Ruskaa Ruissalossa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oi onnen päivää! Tai paremminkin yötä. En tarvitse enää ollenkaan särkylääkkeitä. Nukkuminen on lähes kivutonta! Nyt on selvää, että leikkaushoito oli oikea ratkaisu.

Ensimmäisen vihjeen kehityksen suunnasta sain jo noin kuukausi leikkauksen jälkeen. Huomasin silloin, että pystyn lepäämään vasemmalla kyljelläni pidempään kuin kolme sekuntia. Ennen leikkausta en siihen pystynyt. Olin tästä erityisen ilahtunut, koska se tarkoitti, että pystyin halaamaan vasemmalla sängyn puoliskolla lepäävää puolisoani edes lyhyesti.

Ensimmäiset nokoset vasemmalla kyljellä olivat iso tapaus. Takapuoleni oli niiden jälkeen pahasti puuduksissa, mutta silti. Oikea kankku, joka oli jo pitkään saanut kantaa painoani nukkuessani, alkoi saada lyhyitä lepohetkiä. Ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että voin nukkua vapaasti ja kivutta kummalla tahansa kyljellä, koska puutumisen lähestyessä voin kierähtää toiselle kyljelle.

Ensin lopetin tulehduskipulääkkeen käytön iltaisin. Sitten panin myös aamuin illoin otettavan, pitkävaikutteisen Panadolin tauolle ja käytin ainoastaan kipugeeliä, kunnes huomasin selviytyväni pelkän kylmäpakkauksen turvin. Ja nyt olen jo pari yötä nukkunut ilman minkäänlaista kivunlievitystä. Jipii! Ette usko, miten onnellinen olen.

Uskomatonta, miten mukavalta työnteko tuntuikin!

Entä miten töissä sujuu? Juu, aluksi olin todella innoissani. Uskomatonta, miten mukavalta työnteko tuntuikin! Ensimmäinen viikko kului kuin siivillä. En toki pystynyt istumaan koko päivää työtuolillani, mutta en ollut pystynyt siihen ennen leikkaustakaan. Paraneminen tuntui suorastaan ottavan pitkän harppauksen. Ehkä piinatut pakarani pitivät siitä, että yhden pidemmän kävelylenkin sijasta kävelin saman verran, mutta kolmessa osassa: aamulla töihin, ruokatunnilla kauppaan ja iltapäivällä kotiin.

Toinen työviikko ei mennyt ihan yhtä hyvin. En pystynyt tiistaina pitämään kuuden tunnin työaikaani, kun samaan päivään osui palaveri asiakkaan luona bussimatkan päässä, työyhteisön kuukausikokous ja muutama kiireellinen hoidettava asia. Istumista tuli aika tavalla. Keskiviikon sairauslomapäivä kasasi torstaihin tavallistakin enemmän tekemistä, jota ei voinut siirtää, koska painotalossa odotettiin aineistoa. Päivästä tuli taas pidempi kuin piti. Lyhensin perjantain työpäivää niin, että ylitöitä kertyi lopulta vain 2,5 tuntia. Silti siinä oli jokainen minuutti liikaa.

Työterveyslääkäri oli aivan oikeassa arvioidessaan, etten selviytyisi vielä täysistä työviikoista. Vaikka nukun paremmin, kykyni istua ei ole parantunut yhtään, jos verrataan leikkausta edeltäneeseen aikaan. Pystyn istumaan helposti tunnin, mutta viimeistään kahden tunnin kohdalla on pakko hakeutua pehmeämmälle alustalle. Työpäivän jälkeen tuntuu ihanalta, kun ei tarvitse istua, vaan voi paneutua mahalleen rahille.

Kipu ei kuitenkaan ole pistävää, kuten ennen leikkausta. Jäljellä on ainoastaan painon ja pakotuksen tunne pakaroissa sekä leikatulla että leikkaamattomalla puolella.

Kävelykykyni ei ole vielä leikkausta edeltävällä tasolla. En uskaltanut lähteä tiistaiaamuna linja-autoasemalle kävellen, koska edessä oli pitkä päivä, vaikka ennen leikkausta olisin kävellyt. Onneksi puoliso oli hereillä poikkeuksellisen aikaisin ja tarjosi kyydin. Olisin toki taksillakin päässyt.

Sunnuntaina päätin noudattaa professori O:n neuvoa ja harjoittaa vesiliikuntaa. Varovainenkin uiminen tuntui leikatussa pakarassa hyvin nopeasti epämiellyttävältä. Otin myös hieman hierontaa porealtaassa. Retken jälkeen olin niin kipeä, että otin varmuuden vuoksi Panacodin ennen nukkumaanmenoa. Se onkin ollut kuukauden sisään ainoa käyttämäni Panacod-tabletti, ja toivon mukaan jää viimeisekseni.

Seuraavana päivänä takapuoli tuntui taas ihan hyvältä ja rentoutuneelta. Voi olla, että liikunta sitten lopulta teki vain hyvää, vaikka aluksi sattuikin.

En kai vain ala taas uskoa, että liikunta auttaa aina?!

--

Päivän kuvat: Pihlajanmarjoja.

 

Kommentit (5)

JattaM
1/5 | 

Onneksi olkoon, Maija. Jokainen kivuton aamu on hurraamisen arvoinen. Ehkä se istuminenkin alkaa sujua, kunhan etenet kärsivällisesti - niin vaikeaa kuin se onkin. Kuvissasi on valkoinen pihlajanmarjaterttu. Pakko kysyä onko sekin usein mainitsemaltasi Ruissalon puutarhalta, en nimittäin muista missään nähneeni moisia.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/5 | 

Kiitos onnitteluista Jatta! Kärsivällisyyttä tämä tosiaan kysyy, mutta suunta on oikea. Valkoinen pihlajanmarja kasvaa tosiaan  Ruissalossa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, heti siinä vasemmalla olevassa kivikkopuutarhassa. Kuvasin monista kasveista myös nimilaput, mutta tästä valitettavasti en. Muut pihlajat kasvavat Sairashuoneenkadulla erään uudehkon asuintalon etupihalla.

MarjattaP
3/5 | 

Ihan varmasti i on syytä olla iloinen ja onnellinen kipulääkkeistä eroon päästessään.  Oikein hyvä!  Toivottavasti tilanteesi etenee edelleen parempaan suuntaan. 

M74
5/5 | 

Tutun kuuloista tarinaa. 4kk leikkauksesta ja istuminen on edelleen jotain  epämiellyttävän ja tuskallisen välimaastosta tuolista ja kuun asennosta riippuen. Positiivista on, että särky ei jää pitkäksi aikaa päälle ja jalka toimii normaalisti. Minulla oli hamstring-syndrooma päässyt niin pahaksi, että häiritsi jo pakaralihaksen toimintaa, eli teki ajoittain halvausoireita. Lisäksi oireet menivät jalkaterään saakka. Tämän lisäksi oli järkyttävä kipu istuinkyhmyn kohdalla, mihin ei auttaneet mitkään lääkkeet. Ainoastaan lepo lopulta hölläsi tuon ja sain nukuttua. Autolla ajo ei onnistunut lainkaan.

Nyt kävely onnistuu jo helposti ainakin 5 kilometria kerrallaan ilman lisääntyvää kipua ja kohta alan kokeilla kevyttä hölkkää. Nytkin olen seisoessa kokonaan kivuton. Hankala oire sen sijaan on takareiden allodynia. Polttelee välillä kunnolla kun vaate hipaisee. Välillä hermo-oire jossain syvemmällä ja tuntuu silloin vielä ikävämmältä.  Takareiden tuntohermo oli tiukkaan arvessa kiinni ja se irrotettiin samalla. Hermorunko oli kuulemma reilusti turvonnut. Pääsi ilmeisesti operaatiossa venymään ja vasta vuoden päästä selviää sen tilanne. Ikävää, jos tämmöinen oire jää päälle. Kompressioshortsit on tilauksessa ja toivotaan niiden auttavan.

Piinaava vaiva, en voi muuta sanoa. Toivottelen omasta puolestani toipumisia kaikille vastaavasta vaivasta kärsiville/kärsineille.

Mitä kylpyhuoneessa tapahtuu, kun sieltä kuuluu suihkun suhinaa, veden lorinaa ja aina välillä kovaääninen ”Huiih”? No selvä se, siellä annetaan leikatulle alueelle kylmä-kuumahoitoa. Ensin muutama minuutti niin kuumaa vettä kuin iho kestää ja sen jälkeen lyhyempi jakso niin kylmää kuin sekoittajasta lähtee. Vaikka jumiutunut laite (putkiremppaa odotellessa!) ei päästä läpi kylmää vaan ainoastaan haaleaa vettä, kontrasti on riittävän iso. Jokainen vaihdos sävähdyttää.

En olisi ikinä uskonut, että vaihtosuihkut ovat näin tehokkaita. Toipumisessa takapakkia ottanut, erittäin äreä leikkausalue lähti paranemaan heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen, ja jokainen kerta on parantanut tilannetta.

Kävelin eilen yhteensä 12 korttelinväliä ja istuin lisäsi pari tuntia kampaajan tuolissa ilman muita ongelmia kuin seuraavan yön särky. Pystyin kävelemään melkein normaalisti koko matkan. Jipii! Tämä lupaa hyvää töiden aloitusta ajatellen.

Olisiko tehokas hoito unohdettu, koska se on ilmainen?

Vaihtosuihkut vilkastuttavat voimakkaasti aineenvaihduntaa. Kudosnesteet ja veri lähtevät liikkeelle, kuona-aineet saavat kyytiä ja kudoksiin virtaa paranemiseen tarvittavia aineita. Mitä lie siellä sitten tapahtuukin, mutta hurjan rentouttavalta se tuntuu. Vaikutus on luultavasti saman tyyppinen kuin avantouinnin tai saunan jälkeisen lumessa kieriskelyn.

Hoitona vaihtokylvyt ovat ikivanha. Tulee välittömästi mieleen sanapari muinaiset roomalaiset, vaikka koulun äidinkielenopettaja kielsi koskaan käyttämästä sitä. Olisiko hoito unohdettu, koska se on lähes ilmainen? Siis Suomessa, jossa vettä riittää. Kenelläkään ei ole intressiä rummuttaa sen puolesta.

Vaihtosuihkuttelu aloitetaan kuumalla vedellä ja lopetetaan aina kylmään. Urheiluvammojen hoitoon liittyvien tutkimusten perusteella suositellaan, että kuumalle altistus kestäisi 1-2 minuuttia ja kylmällä suihkuttelu 10-30 sekuntia. Tosin yhden tutkimuksen mukaan minuutti kylmää ei vielä riitä.

Olen itse suihkutellut tuntemusten mukaan. Kyllä sen tietää, milloin vaikutus on saavutettu ja on aika vaihtaa lämpötilaa. Hoidon loppuvaiheessa aluetta alkaa kutittaa sisäisesti. Se on hauska tunne, joka kertoo minulle, että hyvin menee.

Ei sinne suihkuun varsinaisesti tee mieli, myönnetään. Siellähän on märkää ja kylmää, ja takareisiä suihkutellessa olkapäät väsyvät ja kipeytyvät. But I’m worth it.

--

Myöhempi lisäys: Sairaalasta saamissani hoito-ohjeissa ei mainittu kymä-kuumahoitoa vedellä vaan ainoastaan kylmähoito kylmäpakkauksella, geelillä tai jääpaloilla. Olin kyllä kuullut vesihoidosta, mutta en ollut koskaan kokeillut sitä, koska suihkustani ei tule kylmää vettä.

--

Päivän kuvat: Ruusuliljoja parvekkeellani.

Kun kello yhdeltä yöllä huomaan, etteivät kipulääke ja kylmähoito tällä kertaa riittäneet, seuraava ratkaisu on kipugeeli. Huokaisen, nousen vuoteesta ja tassuttelen paljain jaloin lääkepatterini äärelle. Sytytän kohdevalon. Sivelen geeliä hartioihin, pakaroihin, reisiin tai niihin kaikkiin riippuen kivuista. Pesen ja kuivaan käteni.

Olen melkein alasti ja mahdollisesti vähäsen kylmissäni. Etsin jalkaani villasukat ja niskaani villatakin, mikäli hartioissa ei ole geeliä. Sytytän valon lukulamppuun olohuoneessa. Jos reisissä ei ole geeliä, voin paneutua rahille vatsalleni ja aloittaa lukemisen. Jos geeliä on kaikkialla, ei auta muu kuin kävellä hiukan ympäriinsä huoneistossa, käydä ihailemassa parveketta, maisemaa ja kenties kuuta.

Kun geeli on hiukan kuivahtanut, huomaan, ettei nukuta yhtään. Ihan turha palata vuoteeseen. Kulutan seuraavat tunnit lukien, kirjoittaen tai kuvia katsellen ja käsitellen, vatsallani rahilla maaten. Jossakin kohtaa huomaan, ettei kipua enää tunnu. Geeli on siis toiminut.

Silloin kipugeelistä paljastuu vielä yksi hankaluus: se tahmaa hiukset.

Kivuttomuus ei kuitenkaan tarkoita, että saisin unta. Voin mennä vuoteeseen, pyöriä 45 minuuttia hyvää asentoa etsien ja palata olohuoneeseen. Voin tehdä tämän kolmekin kertaa saman yön aikana, koska on vaikeaa uskoa, että minua oikeasti alkaa seuraavan kerran nukuttaa vasta kello 6 tai 7 aamulla. Mutta totta se on.

Joskus tunnen kipua vielä silloinkin. Jos alkaneen päivän aikana pitää suoriutua jostakin tehtävästä, annan periksi Panacodille, jotta saisin nukutuksi edes muutaman tunnin ennen suoritusta. Koska olen edelleen lomalla, suorituspäiviä onneksi on harvassa.

Vaikka olisin mennyt nukkumaan vasta aamulla, herään yleensä viimeistään noin klo 10. Herääminen ei kuitenkaan tarkoita ylösnousua. Luen lehtiä, syön aamupalaa ja datailen sängyssä. Minähän en pysty oleskelemaan juuri muualla kuin sängyllä tai rahilla makuuasennossa, joten miksi nousisin.

Sitten, kun iltapäivän puolella nousen, puran hiukseni letiltä ja harjaan ne. Silloin kipugeelistä paljastuu vielä yksi hankaluus: se tahmaa hiukset. Letti osuu yöllä väistämättä geeliin, ja seurauksena on vaikeasti selvitettävä takku. Ongelman voisi estää kiinnittämällä letin pinneillä päälaelle, mutta pinnitkään eivät ole mukavat sängyssä pyöriessä.

Geeli on usein auttanut kipuihini, vaikka kipukohdan päällä on monen sentin kerros läskiä.

Jos näitä kahta haittaa eli kuivumisaikaa ja hiusongelmaa ei olisi, ylistäisin kipugeelejä kielillä. Muistaakseni lääkärit eivät ole koskaan oma-aloitteisesti määränneet tai ehdottaneet niitä, vaikka minulla ne toimivat yhtä hyvin tai paremmin kuin suun kautta otettavat lääkkeet.

Suosikkini on diklofenaakkia sisältävä Voltaren Forte. Se tuntuisi tunkeutuvan aika syvällekin kudoksiin päätellen siitä, että se on toiminut usein pakara- ja reisikipuihini, vaikka kipukohdan päällä on monen sentin kerros läskiä. Hartiakipuihin se toimii melkein aina, tosin lihasrelaksantilla niistä pääsee eroon pidemmäksi ajaksi.

Googletus paljasti, että tutkimustiedon valossa kipugeelit eivät toimi kaikilla yhtä hyvin, ja ehkä siksi lääkärit määräävät mieluummin suun kautta otettavia lääkkeitä. Geelien ja voiteiden etuna on, että verenkiertoon ja sitä kautta muualle elimistöön pääsee vain pieniä määriä vaikuttavaa ainetta. Näin ollen haittoja, kuten mahavaivoja, ei juurikaan tule.

Virallisen tiedon mukaan säännöllisesti käytetty tulehduskipulääkegeeli lievittää kipua ja turvotusta yhtä hyvin kuin suun kautta otettu lääke, kun hoidetaan akuutteja urheiluvammoja ja pehmytkudosten kipuja. Geeli voi auttaa myös pitkittyneen kivun hoidossa, mutta tästä on vähemmän ja ristiriitaista tutkimustietoa.

Minulla geeli siis toimii lievän ja keskikovan kivun hoidossa, muttei riitä vaimentamaan kovia kipuja. Lisäksi se on ainakin minulla yksi tekijä uniongelmien synnyssä ja pahenemisessa, ja niiden ratkominen voi olla yhtä visaista kuin kivun hoito. Hiuspulmat poistuisivat muutamalla saksien heilautuksella. Katsotaan, mitä mieltä kampaajani on.

--

Päivän kuvat: Tummia auringonkukkia Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa. Lajike on Purpureus-ryhmään kuuluva ”Ruby”.

Kommentit (2)

MarjattaP
1/2 | 

Olen samaa mieltä kipugeelin käytöstä suun kautta otettaviin kipulääkkeisiin verrattuna.   Voltaren Forte toimii minullakin parhaiten.  Erilaisiahan me kuitenkin jokainen olemme, joten mikä yhdellä auttaa, ei välttämättä auta toisella.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Noinhan se on, Marjatta. Siksi on hyvä, että kivun hoitoon on niin paljon sekä lääke- että lääkkeettömiä vaihtoehtoja. Kunpa niistä jokainen löytäisi itselleen sopivan.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016