Leikkauspäivästä on nyt tasan kolme kuukautta. Eilen kävin ensimmäistä kertaa tauon jälkeen työmatkalla pääkaupunkiseudulla. Istuminen oli kyllä hieman tuskallista, mutta ei pahempaa kuin ennen leikkausta. Jäin henkiin.
Mikä parasta, kivut laantuivat, kun ei enää tarvinnut istua eikä kävellä. Vielä keväällä olin vastaavan reissun jälkeen hillittömän kipeä ainakin kolme vuorokautta, pääasiassa öisin.
Matkan alku oli huolestuttava. Ratsasin hätälääkevarastoni heti Kupittaan jälkeen vain todetakseni, että kaikki muut kipulääkkeet olivat lopussa, vain Panacodia löytyi. Odottelin myyntikärryä tabletti toisessa ja raha toisessa kädessä, kun tajusin, että onhan minulla sittenkin pehmuste mukana.
Tungin kevytuntuvatakkini takapuoleni alle. Se toimi niin hyvin, että kun kärry lopulta saapui, en enää tarvinnut juotavaa palan painikkeeksi. Kivut olivat heikentyneet lähes huomaamattomiksi.
Istuminen sattuu sillä hetkellä, mutta liikunta aiheuttaa pitkäaikaisemmat kivut.
Kävelin päivän aikana vain noin 5+5+15 minuuttia, vähemmän kuin tavallisina työpäivinä, koska sain aamulla autokyydin junalle. Istumista kovalla alustalla kertyi vajaat seitsemän tuntia. Normaalisti istun joko ilmatyynyn päällä tai pehmeällä sohvalla.
Olen arvuutellut mielessäni, kumpi takapuolelleni on pahempi, istuminen vai liikunta. Niitä on ollut vaikea erottaa, koska olen usein joutunut kävelemään paljon samana päivänä kuin istumaankin. Nyt se on selvää: istuminen sattuu pahemmin sillä hetkellä, mutta liikunta aiheuttaa pahemmat pitkäaikaiset kivut ja yövalvomiset.
Tärkein on kunnossa: saan nukutuksi yöni.
Olen tähän mennessä käynyt kaksi kertaa noin tunnin pituisella kävelyllä ja kerran varovasti uimassa. Joka kerta molemmat pakarani ovat ärtyneet niin paljon, että olen tarvinnut illalla Panacodia. Tavallisesti en enää käytä ollenkaan kipulääkkeitä, mikä tietysti on iso voitto.
Minulla ei myöskään ole enää lainkaan pistäviä eikä juilivia kipuja, jotka valvottivat ennen leikkausta. Nähtävästi juuri ne johtuivat iskiashermon pinteestä. Päättelen, että tämänhetkiset kipuni johtuvat vasemmalla leikkauksen jälkitilasta ja oikealla, leikkaamattomalla puolella, jänteiden ärsytystilasta.
Takareisijänteeni siis hermostuvat edelleen tosi pienestä. Pääsenkö koskaan siihen tilanteeseen, että tunnin parin tavallinen kävelylenkki onnistuisi ilman jälkeenpäin tulevia kipuja? Se jää nähtäväksi.
Juuri nyt minulle riittää, että tärkein asia on kunnossa. Ja se on uni. Vuosikausien valvominen on ohi ainakin vähäksi aikaa, eikä univajetta enää kerry.
Tiedän kyllä jo, mikä kehoni kohta seuraavaksi pettää.
--
Päivän kuvat: Ruskaa Ruissalossa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.
Onneksi olkoon, Maija. Jokainen kivuton aamu on hurraamisen arvoinen. Ehkä se istuminenkin alkaa sujua, kunhan etenet kärsivällisesti - niin vaikeaa kuin se onkin. Kuvissasi on valkoinen pihlajanmarjaterttu. Pakko kysyä onko sekin usein mainitsemaltasi Ruissalon puutarhalta, en nimittäin muista missään nähneeni moisia.
Kiitos onnitteluista Jatta! Kärsivällisyyttä tämä tosiaan kysyy, mutta suunta on oikea. Valkoinen pihlajanmarja kasvaa tosiaan Ruissalossa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, heti siinä vasemmalla olevassa kivikkopuutarhassa. Kuvasin monista kasveista myös nimilaput, mutta tästä valitettavasti en. Muut pihlajat kasvavat Sairashuoneenkadulla erään uudehkon asuintalon etupihalla.
Ihan varmasti i on syytä olla iloinen ja onnellinen kipulääkkeistä eroon päästessään. Oikein hyvä! Toivottavasti tilanteesi etenee edelleen parempaan suuntaan.
Niin Marjatta, sitä minäkin toivon :)
Tutun kuuloista tarinaa. 4kk leikkauksesta ja istuminen on edelleen jotain epämiellyttävän ja tuskallisen välimaastosta tuolista ja kuun asennosta riippuen. Positiivista on, että särky ei jää pitkäksi aikaa päälle ja jalka toimii normaalisti. Minulla oli hamstring-syndrooma päässyt niin pahaksi, että häiritsi jo pakaralihaksen toimintaa, eli teki ajoittain halvausoireita. Lisäksi oireet menivät jalkaterään saakka. Tämän lisäksi oli järkyttävä kipu istuinkyhmyn kohdalla, mihin ei auttaneet mitkään lääkkeet. Ainoastaan lepo lopulta hölläsi tuon ja sain nukuttua. Autolla ajo ei onnistunut lainkaan.
Nyt kävely onnistuu jo helposti ainakin 5 kilometria kerrallaan ilman lisääntyvää kipua ja kohta alan kokeilla kevyttä hölkkää. Nytkin olen seisoessa kokonaan kivuton. Hankala oire sen sijaan on takareiden allodynia. Polttelee välillä kunnolla kun vaate hipaisee. Välillä hermo-oire jossain syvemmällä ja tuntuu silloin vielä ikävämmältä. Takareiden tuntohermo oli tiukkaan arvessa kiinni ja se irrotettiin samalla. Hermorunko oli kuulemma reilusti turvonnut. Pääsi ilmeisesti operaatiossa venymään ja vasta vuoden päästä selviää sen tilanne. Ikävää, jos tämmöinen oire jää päälle. Kompressioshortsit on tilauksessa ja toivotaan niiden auttavan.
Piinaava vaiva, en voi muuta sanoa. Toivottelen omasta puolestani toipumisia kaikille vastaavasta vaivasta kärsiville/kärsineille.