Toipuminen ei aina ole lineaarista. Valitettavasti juuri tänään, viimeisenä sairauslomapäivänäni, olen ollut kipeämpi kuin leikkauksen jälkeen koskaan.

Heti leikkauksen jälkeen vahvat lääkkeet tietenkin suojelivat minua kivulta. Haavaa on kiristänyt usein, mutta toipuminen on ollut nopeaa, ja tähän viikkoon asti jokainen kävelylenkki on ollut edellistä pidempi. Parhaana iltana olen istunut yhteensä neljä tuntia. Se oli viime viikolla.

Viime lauantaina takareisi tuntui kuitenkin jotenkin erilaiselta, kun heräsin päiväunilta. Reidessä jossakin leikatun alueen suunnalla vihloi hieman. En antanut tuntemusten häiritä, vaan menin kävelylle. Seurauksena oli kipeä takamus ja uneton yö.

Sunnuntaiksi olimme varanneet saaristoristeilyn. Iso virhe. Saaristo jäi pääosin näkemättä, koska kävelykiintiöni oli täynnä jo hytin ovella. Vietin lähes koko päivän makuulla hytissä, koska en pystynyt myöskään istumaan laivan kovahkoilla istuimilla yhtään ylimääräistä.

Reissun jälkeen olin sen verran kipeä, että päätin pysyä kolme vuorokautta neljän seinän sisällä. Valitettavasti lepo ei parantanut.

Mikä oikeus minulla muka on täydelliseen kävelykykyyn? Ei mitään oikeutta.

Kipeänä ei ole leikkaushaava, vaikka sekin toki kiristää edelleen. Tuntuu kuin nyt aristaisi leikattu jänne, tai sitten iskiashermo. En osaa sanoa, kumpi. Kun tänään olen yrittänyt istua tuolille, on tuntunut kuin isoa puutikkua työnnettäisiin takareiteeni. Pystyn istumaan vain hyvin varovasti ilmatäytteisen uimarengaspehmusteeni päälle. Otin sen mukaan jopa saunaan.

Oli tarve mennä postiin ja kauppaan pitkästä aikaa. Kävely onnistuikin, mutta selvästi huonommin kuin viime viikolla. Jalan nostaminen ja sen heilauttaminen takaa eteen koskee, paitsi jos etenen aivan etanan vauhdilla. Neljän korttelin matka edes takaisin, piipahdus postissa ja kierros tavaratalon kompaktilla ruokaosastolla vei hieman yli tunnin. Kantoavun sain puolisolta.

Lämmin tuuli tuntui kyllä ihanalta kasvoilla pitkästä aikaa. Iloitsin siitä, että sentään pystyn kävelemään itsenäisesti. Kaikki eivät pysty. Sekin tuli mieleen, että jotakin on voinut mennä pieleen, enkä ehkä enää koskaan kävele tämän paremmin. Professori O. ontuu itsekin, vaikka hänellä on varmasti ollut käytettävissään alan paras tieto ja taito.

Jos niin on, olkoon niin. Teen toki parhaani parantuakseni ja niin tekee professorikin, mutta mikä oikeus minulla muka on täydelliseen kävelykykyyn? Ei mitään oikeutta.

Sovimme professori O:n kanssa aikanaan, että otan tällä viikolla yhteyttä, jos tarvitsen lisää sairauslomaa. En missään tapauksessa pystyisi tekemään täyttä työpäivää toimistossa ensi viikolla, mutta onneksi minulla on varattuna sairausloman päälle kaksi viikkoa kesälomaa. Niinpä otin häneen yhteyttä eilen vain kertoakseni, että toipumisessa on tullut takapakkia.

Professori neuvoi hoitamaan takareittä kylmäpakkauksella 3-4 kertaa päivässä, suihkuttelemaan aluetta kylmällä ja lämpimällä vedellä sekä hieromaan varovasti. Liikunta on toivottavaa kivun sallimissa rajoissa. Jos tilanne ei helpotu 1-2 viikossa, minun pitäisi mennä uudelleen vastaanotolle.

Kylmällä hautominen ei ole tuonut tulosta. Tänään oli kuitenkin taloyhtiön sauna lämpimänä, ja löylyttelyn lisäksi suihkutin leikkausaluetta niin kylmällä ja kuumalla vedellä kuin kykenin. Olin vähällä pyörtyä siihen, mutta reisi selvästi rentoutui. Saapa nähdä, miltä huomenna tuntuu.

Kaksi viikkoa on pitkä aika. Ei minun sen jälkeenkään ole pakko mennä töihin, mutta haluan. Toimeliaisuuden tarve saattaa liittyä syksyyn. Aloitin nykyisessä työpaikassani kauan sitten syyskuun alussa, ja nytkin tuntuisi mukavalta aloittaa uusi työvuosi juuri silloin. Proosallisempiakin syitä toki on, kuten raha. Asuntovelkainen ei mielellään vietä pitkiä aikoja pelkällä Kelan päivärahalla.

--

Päivän kuvat: Tämän viikon satolaatikossa tuli osuuspuutarhasta iso lanttu, spagettikurpitsa, kaksi pientä kukkakaalia, yksi keskikokoinen kesäkurpitsa, keskikokoinen bataviasalaatti, valtava punajuuri sekä useita avomaankurkkuja, porkkanoita ja sipuleita.