Kirjoitukset avainsanalla retket

”Madame, onko tämä laukku teidän? Joudun tekemään täydellisen tarkastuksen”, totesi turvatarkastuksen virkailija Birminghamin lentokentällä. Ei huolestuttanut yhtään, koska tiesin, että kerrankin olin pakannut täysin mallikelpoisesti. Siis miten?

 

1. Valitse pehmeä laukku.

Lentokoneiden matkustamojen matkatavaratilat ovat nykyään tupaten täynnä kovia, perässävedettäviä laukkuja, koska useimmat matkustavat pelkällä käsimatkatavaralla. Pehmeä laukku vetää samoilla sallituilla ympärysmitoilla enemmän tarpeellista tavaraa kuin kova, koska pyörille ja kahvan mekanismille ei pehmeässä laukussa tarvita tilaa. Usein laukku jää kuitenkin jonkin verran vajaaksi, jolloin se on helppo tunkea pieneenkin koloon. Pehmeää laukkua ei myöskään tarvitse koskaan jättää portilla ruumaan laitettavaksi. Minulla on noin 20 vuotta vanha, perinteisen matkalaukun muotoinen Samsonite, jota voi kantaa kädessä, olalla tai selässä. Toivottavasti se ei ikinä mene rikki! Minulla on kyllä pyörällinenkin laukku, mutta se on jäänyt käyttämättä.

2. Kokoa pikkutavarat pusseihin.

Nesteet pitää joka tapauksessa koota läpinäkyvään muovipussiin, ja suosittelen samaa muillekin tarvikkeille. Minulla on kolme  läpinäkyvää meikkipussia. Matka-apteekki on aina lähtövalmiina yhdessä. Toiseen sullon "kuivat" meikit ja hiustenhoitotarvikkeet (tosin tällä kertaa sujautin ne samaan pussiin lääkkeiden kanssa). Kolmanteen kokoan sähkötarvikkeet, kuten laturit, adapterit ja tarpeen mukaan taskulampun ja kiikarin. Kamera ja vaihtolinssi menevät omaan, pehmustettuun pussiinsa. Kameran vara-akut kulkevat korupussukassa, jossa on useita lokeroita. Akuthan pitää kuljettaa siten, etteivät ne pääse tekemisiin metallin kanssa. Varakenkiin tungen sukat ja työnnän kankaiseen kenkäpussiin. Näin pakattu laukku on siisti ja turvatarkastuksessa helposti ja nopeasti käsiteltävä.

3. Taittele tai rullaa vaatteet paketeiksi.

Kangasvaatteille, kuten farkuille ja paidoille, käytän menetelmää, jossa vaate taitellaan napakaksi paketiksi. Kun vaate on ensin taiteltu pitkäksi suorakaiteeksi kuten pystyviikkauksessa, alankin taitella sitä molemmista päistä niin, että paidan kaulus, helma ja hihat jäävät laattamaisen paketin sisään, eikä mikään repsota mistään. Trikoot kokoan pöydälle päällekkäin ja pyöritän rullaksi. Rullan tai paketin sisällä kulkevat näppärästi näkymättömissä ne vaatteet, joita et halua esitellä kaikelle kansalle turvatarkastuksessa. Nytkin virkailija nosteli pinot ja rullan laukusta sellaisenaan ja vain tunnusteli ne, ei avannut.

4. Näytä kynsisakset turvatarkastuksessa.

Toisin kuin moni luulee, käsimatkatavaraan saa pakata sakset. Terän pituuden vain pitää olla alle 6 cm saranakohdasta mitattuna. Useimmat kynsi- ja ompelusakset siis kelpaavat. Olen aina aikaisemmin pakannut sakseni tekniikkapussiin, jossa ne ovat kulkeneet läpivalaisun läpi ongelmitta. Birminghamissa jäin kuitenkin niistä kiinni. Virkailija selitti, että heidän röntgenlaitteensa suurentaa kuvan automaattisesti, joten kynsisakset näyttävät isommilta kuin ovatkaan ja johtavat joka kerta tarkastukseen. Jatkossa laitan sakset erikseen turvatarkastuskaukaloon. Jos joskus joudun jättämään ne lentokentälle, en jää niiden perään itkemään, mutta mieluummin otan ne mukaan. Aina on joku pakkaus, jonka avaamisessa sakset ovat kätevät. 

--

Siisti viikkaaminen tuskin on elämän tärkeimpiä asioita. On jopa sanottu, että vaatimus täydellisen siististä, pystyviikatusta vaatekaapista (ja matkalaukusta) on vain yksi uusi tapa pitää naiset puuhassa ja poissa vallan kahvasta. Noh, enpä tiedä. On ne vaatteet jotenkin taiteltava kuitenkin, ja miksei sitten saman tien siististi. Ryppyiset vaatteet ja hukassa oleva laturi eivät minun mielestäni ole asioita, joita kannattaisi tavoitella, sukupuolesta riippumatta. Varsinkaan, jos toinen käsi on vallan kahvassa.

--

Päivän kuva: Voittamaton Samsoniteni pakattuna. Sen lisäksi minulla oli mukana pieni olkalaukku, jossa olivat lompakko, puhelin, passi ja kulloinkin seuraavaksi tarvittavat dokumentit. Loput paperit ja läppäri olivat Samsoniten isossa etutaskussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Winterbourne on nykyään osa Birminghamin yliopiston kampusta, mutta valmistuessaan vuonna 1903 se oli varakkaan perheen asuintalo väljästi rakennetussa esikaupungissa. Talon erityislaatu ymmärrettiin jo tuolloin: se esiteltiin Country Life -lehdessä vuonna 1911. Näin huolellisesti suunniteltuja ja yhtenäisesti Arts & Crafts -tyyliin rakennettuja taloja ei ole Englannissa monta.

Talon rakennuttivat John ja Margaret Nettlefold, jotka olivat molemmat menestyneiden birminghamilaisten metalliteollisuussukujen jälkeläisiä. Nettlefoldit olivat rikastuneet puuruuvien ja ammusten tuotannolla. Talon suunnitteli arkkitehti Joseph Lancaster Ball.

Punatiili oli paikallisuutta ja perinteisiä käsityötaitoja suosivan Arts & Crafts -liikeen tyypillinen rakennusmateriaali: yksinkertainen, perinteinen ja paikallinen. Talon haluttiin näyttävän ulkoa päin vanhalta maalaiskartanolta. Puutarhassa on hauskasti aaltoileva punatiilimuuri.

Winterbounen rakentajat ottivat paljon vaikutteita menneistä ajoista. Puupaneloinnit ja kipsikoristeet ovat kuin 1600-luvulta, ja ikkunat tuovat mieleen keskiaikaiset rakennukset. Ikkunoiden rautahelat ovat kaunista taontaa. Talo oli kuitenkin myös erittäin moderni ja asuinmukavuuksiltaan ennennäkemätön, sillä siellä oli puhelin, sähkövalo, keskuslämmitys, vessat kahdessa kerroksessa ja peräti kolme kylpyhuonetta. Kuumaa vettä tuli hanasta eikä ämpärillä kantamalla. 

Winterbournen pohjapiirros on selkeä. Molemmat vieraille avoinna olevat kerrokset käsittävät pitkän gallerian, joka on talon sisäänkäynnin puolella, ja siitä avautuvia tilavia huoneita, joiden ikkunat ovat puutarhaan. Olohuoneesta on kauniit pariovet terassille.

Alakerrassa on olohuone ja isännän työhuone sekä nykyinen teehuone, joka on todennäköisesti ollut ruokasali. Yläkerrassa ovat makuuhuoneet, joista isoin on toiminut myös lasten leikki- ja kouluhuoneena. Nettlefoldeilla oli kuusi lasta. Vanhin, Evelyn, oli perheen muuttaessa Winterbourneen 11-vuotias, ja nuorin, Valerie, syntyi siellä. Oman huoneen saaminen oli lapsille tärkeä aikuistumisen merkki. Nuorten huoneet sisustettiin ja kalustettiin samoin kuin aikuisten.

Lähes kaikki talon tapetit ja useimmat tekstiilit ovat William Morrisin mallistoa. Tapetit eivät ole alkuperäiset, vaan ne liisteröitiin paikoilleen 2000-luvun alussa tehdyn entisöinnin yhteydessä. Opastuksen mukaan talossa on kuitenkin ollut alun perin samanlaiset tai vastaavat.

Morrisin ystävät voivat bongata seiniltä ainakin kaksiväriset Marigoldin ja Brer Rabbitin, jota on isännän työhuoneessa. Lastenhuoneessa on ihana Golden Lily -seinä, ja käytävältä löytyy värikäs kukkakuosi Blackthorn. Mutta mikä lienee nimeltään tuo kaunis tapetti, jossa on tulppaaneja ja kuusamaa? Honeysuckle and Tulip se ei ole. Morrishan ei läheskään aina nimennyt kukkakuoseja näkyvimmän kukan mukaan. Lisäys 18.12.2019: Tapetti on nimeltään Compton.

Vaikka Winterbourne oli käytännöllisesti suunniteltu, talon ja asukkaiden elämäntavan ylläpitämiseen tarvittiin vähintään kymmenen sisäpalvelijaa. Talon koosta päätellen heillekin oli varattu työ- ja oleskelutiloja sekä makuuhuoneita. Ylin kerros on kokonaan suljettu kävijöiltä, samoin valtaosa sivurakennuksista. Yhdessä sivurakennuksessa on työpaja, jossa pääsee perjantaisin kokeilemaan painotyötä vanhoilla painokoneilla.

Talossa on vain vähän alkuperäisiä kalusteita, ehtihän siellä asua Nettlefoldien jälkeen kaksi muuta perhettä, ennen kuin yliopisto peri sen John MacDonald Nicholsonilta. Hänen poikansa eivät halunneet ylläpitää isoa taloa ja puutarhaa, jotka olivat tulleet yliopiston saartamiksi. On talossa kuitenkin kunniapaikalla yksi tuoli, jossa on Margaret Nettlefoldin omin käsin kirjailema päällinen. Isännän työhuoneen kirjahylly on arkkitehdin suunnittelema kiintokaluste ja alkuperäinen.

Puutarha oli laaja ja monipuolinen jo Johnin ja Margaretin aikana. Margaret suunnitteli sen itse esikuvinaan puutarhasuunnittelija Gertrude Jekyllin kirjat, mutta tuskin hän siellä lapion kanssa raatoi. Muotokuvassaan hän on juuri astumassa puutarhasta olohuoneeseen kukkavasun kanssa. Winterbourne oli varmasti täydellinen paikka perhejuhlien järjestämiseen.

Nettlefoldit olivat myös yhteiskunnallisesti valveutuneita ja aktiivisia. He tukivat naisten sairaalaa, varattomille tarkoitettua koulua ja katulähetystä. John Nettlefold tunnetaan parhaiten kaupunkisuunnittelun edelläkävijänä. Hän esitteli idean puutarhakaupunginosasta Birminghamin työläisille ja ajoi ajatuksen myös läpi. Näin päästiin eroon keskustan slummeista. Moor Poolin lähiö on tätä nykyä pääosin suojeltu.

--

Päivän kuva: Winterbournen olohuoneesta pääsee suoraan terassille ja ihanaan puutarhaan.

 

 

 

Kommentit (2)

Kaikesta kiinnostunut
1/2 | 

Mielenkiintoinen rakennus ja kaikki ihanan brittiläistä.

Englantilaiset puutarhat ovat tietysti ihania keskellä kesää, mutta luulin, ettei niissä olisi mitään nähtävää talvella. Väärin! Sana "talvipuutarha" sai aivan uuden merkityksen, kun näin viikonloppuna Winterbourne Housen puutarhassa monenvärisiä taikapähkinöitä, jouluruusuja, näsiän sukulaisia daphneja ja koiranheiden sukuisia viburnumeja, pikkuruisia syklaameja ja hentoja iiriksiä. Ja yhtä ja toista, joille en löytänyt nimeä. Minähän en ole varsinaisesti puutarhaharrastaja, satun vain tykkäämään kukista.

Käväisin Birminghamissa Mrs. Rauhana eli ihan muissa asioissa. Onneksi sain ohjelmaan mahtumaan myös käynnin Winterbournessa. Arts and crafts -tyyliin rakennettu talo valmistui vuonna 1903 John ja Margaret Nettlefoldin kodiksi. Ison puutarhan suunnitteli Margaret, ja myös talon viimeinen omistaja, John MacDonald Nicolson, jätti kädenjälkensä puutarhaan. Hän testamenttasi talon ja puutarhan Birminghamin yliopistolle, joka on hallinnut sitä vuodesta 1944. Paikka on virallisesti yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Kerron talosta lisää ensi viikolla, mutta tänään sukellan Winterbournen talvipuutarhaan.

Laaja puutarha jakautuu useaan, tiheillä pensasaidoilla ja muureilla erotettuun osaan. En usko, että kaikki kävijät edes löysivät talvella kukkiville kasveille varattua aluetta, koska sen sisäänkäynti sijaitsee huomaamattomasti talon sivulla. Ensin huomasin lumikellot, sitten kumarruin kuvaamaan ensimmäisiä näkemiäni jouluruusuja. Vasta hetken päästä ymmärsin, missä olin. Melkein kaikki kasvit olivat kukassa tai vähintään nupulla, vaikka on vasta tammikuun loppu.

Sää oli vähemmän miellyttävä. Lämpötila muutaman asteen plussan puolella, pilvet roikkuivat alhaalla ja ajoittain tihutti vettä. Kasvien kuvaamiseen olosuhteet kuitenkin sopivat mainiosti. Lehdet kiilsivät kosteina, ja kukkien terälehdillä oli vesipisaroita. Vanhan mulperipuun oksilla kasvava sammal loisti lähes neonvihreänä. Erään aitapensaan kuihtuneet lehdet olivat kuin pronssista veistettyjä.

En tiedä, mistä Winterbourne House on saanut nimensä, mutta tuntuu hyvin sopivalta, että sen puutarha on kaunis myös talvella. Uskallan suositella käyntiä Winterbournessa mihin vuodenaikaan tahansa, sillä puutarha on monipuolinen ja erittäin hyvin hoidettu - luultavasti osittain opiskelijatyövoimalla.

--

Päivän kuvat: Jouluruusu Winterbournessa.

Vein joulukuusen ulos, ja heti tuli kevät ja kesä mieleen. Olen säästellyt näitä Maskun Rosariumissa otettuja kuvia sopivaan hetkeen. Se on nyt.

Rosarium on Maskun kirkon lähellä, ja sinne mennään museon pysäköintipaikalta parin punamullalla sivellyn aitan ohitse. Epäusko meinasi iskeä vielä ihan viime metreillä, mutta kyllä ne siellä olivat: 400 ruusupuskaa, lajikkeita noin 250. Tässä aina yhtä ihania Grootendorsteja.

Ruusutarhassa on pääasiassa vanhan ajan pensasruusuja, joskin ensimmäiset juurakot istutettiin niinkin hiljattain kuin vuonna 1998. Rosarion perusti kotiseutuyhdistys Masku-seura, joten siellä on näytillä myös maskulaisilta pihoilta tuotuja paikallisruusuja. Yläpuolella kuitenkin ranskanruusu Duchesse de Montebello, jonka kukat ovat aluksi kuppimaiset, mutta avautuvat sitten isoksi ruusukkeeksi. Terälehtiä on aivan valtavasti.

Rakastettava ystävätär eli Aimable Amie ei jää paljon Montebellon herttuattaresta jälkeen terälehtien määrässä. Oikein suloinen! Gallica eli ranskanruusu sekin, joskin kotoisin ilmeisesti Hollannista.

Näin nyt ensimmäisen kerran myös sammalruusuja, joiden kukkien verholehdissä on sammalmaista pitkää nukkaa. Sain kuvia lajikkeesta nimeltä Chapeau de Napoléon eli Napoleonin hattu, jonka sanotaan olevan yksi hienoimmista Cristata-lajikkeista. Sitä ei olet tietoisesti jalostettu, vaan se löytyi sellaisenaan Sveitsistä Freiburgin luostarin seinustalta noin vuonna 1820. Ruusu on myös hienon tuoksuinen.

Erittäin tumman viininpunainen Tuscany on vanhimpia säilyneitä ranskanruusuja, sillä se mainitaan kirjallisessa lähteessä jo vuonna 1596 nimellä vanha samettiruusu. Ja ovathan sen terälehdet tosiaan samettiset!

Morden Ruby on Kanadassa 1940-luvulla kehitetty ruusulajike, mutta maskulaisten puska on saatu Virosta. Ruusun terälehdet ovat kauniisti kaksiväriset, marmoroidut.

Ruusuja, ruusuja, ruusuja! Verenpunainen yksinkertainen ruusu on Robusta. Monesta ihanasta kukasta joudun kuitenkin sanomaan vain kuluneesti, että ruusu on ruusu on ruusu.

Kävin Maskun Rosariumissa 8. heinäkuuta auringonlaskun aikaan. Otin muutaman kuvan myös ruusutarhan vehmaasta ympäristöstä. Näin talvella ihan tavallinen ojanvierusheinikkokin näyttää ihmeen ihanalta. Ruusutarhan ohi kulkee Maskunjoki.

--

Päivän kuvat: Tykkään myös kuihtuvista ruusuista. Keltainen ruusu on Aicha, muiden nimistä minulla ei ole havaintoa.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016