Kirjoitukset avainsanalla koti

Keltaista ei yleensä suositella makuuhuoneisiin, koska se on lämmin ja aktiivinen väri eikä yhtä rauhoittava kuin vaikkapa lempivärini vihreä. Meillä makuuhuone on kuitenkin aina ollut keltainen, koska ajattelemme aamua emmekä iltaa. Kun puoli vuotta on pelkkää marraskuuta, tarvitaan lempeää valoa, jotta jaksaa nousta sängystä ylös. Tulkoon lämpö seinistä, jos ei luonto sitä suo.

Oli siis selvää, että keltaisella jatketaan. Pintaremontin tarve tuli siitä, että tapetti oli reilussa 10 vuodessa nuhjaantunut sänkyjen takaa. Samalla tarjoutui mahdollisuus hivuttaa sisään lisää William Morris -kuoseja, joihin olin peruuttamattoman ihastunut. Olohuoneessa on jo Acanthus-sohva. Nyt saataisiin myös Morris-seinä.

Ajattelin ensin sitruunaista Fruit-kuosia, mutta sitten näin netissä miljoonat kuvat keittiöistä, joissa sitä on käytetty. Ei ehkä sittenkään sitä. Valituksi tuli Archive II -valikoiman Leicester värissä Marble/Rose. Sinä on kukkien lisäksi samoja saniaisen lehtiä kuin sohvan verhoilukankaassa, ja siihen olisi helppo soinnuttaa vaaleankeltaiset seinät.

Tykkään tapetista valtavasti. Se on kaunis kaikissa valaistuksissa. Olen myös iloinen, etten valinnut lämpimämpää värivaihtoehtoa Green/Coral.Tämä on just hyvä.

Maalauksen ja tapetoinnin teki urakoitsijan valitsema maalari, Pingeren Jenni Kytönen. Jälki oli ensiluokkaista, huolellista ja siistiä.

Maalattujen seinien väriä ei otettu suoraan tapetista, vaan tavoitteena oli yksinkertaisesti mahdollisimman kaunis vaalea keltainen. Sisustussuunnittelija Eeva Forsman auttoi poimimaan oikean sävyn. Olin napannut rautakaupasta mukaan muutamia värimalleja eteistä ja makuuhuonetta ajatellen, mutta yksikään niistä ei läpäissyt Eevan tiukkaa seulaa. Valituksi tuli Tikkurilan värikartan G 393.

Värimalli näyttää muuten tietokoneeni ruudulla roosabeigeltä, vaikka se on keltainen, joten älkää tekään luottako kalibroimattomiin näyttöihin värivalinnoissa. Kaikki värit kannattaa valita oikeista väri-, tapetti- ja kangasmalleista luonnonvalossa huoneessa, johon ne tulevat.

Värivalinta on mielestäni tosi onnistunut. Vastamaalattuna se näytti liiankin keltaiselta, mutta se kuivui juuri sopivaksi, vähän kalkkiseksi vaaleankeltaiseksi. Voi melkein kuvitella olevansa Italiassa. Kellanvihreiden verhojen takaa siivilöityvä valo antaa seinälle lisäksi hieman vihreää sävyä.

Jotta kallis ja ihana tapetti ei kokisi samaa kohtaloa kuin edellinen, päätin hankkia sängynpäädyn. Tilasin sen verhoilijamestari Sanna Hakakoskelta, joka verhoili olohuoneemme sohvan ja ruokapöydän tuolit pari vuotta sitten. Verhoiluun valitsimme saman kangaslaadun kuin ruokapöydän tuolien huppuihin, mutta tapettiin ja verhoihin sopivana murrettuna vihreänä.

Miellyttävän tuntuista Mystic-kangasta ei millään uskoisi täysin synteettiseksi, ellei tietäisi. Kaikkea luonnonmukaista ihannoiva puolisoni meni lankaan - kerroin totuuden tuolien päällisistä vasta nyt. Oikeastihan kangas on melkein samaa ainetta kuin mikrokuituiset siivousliinat. Tahrat ja roiskeet eivät imeydy kuituihin ja ne on helppo pyyhkäistä pois. Sekä tuolien että sängynpäädyn huput voi myös pestä koneessa. Olen itse sen luokan tahmatassu, että varotoimet ovat kodissani tarpeen.

Sängynpääty on tehty lastulevystä, joka on pehmustettu molemmin puolin vaahtomuovilla ja verhoiltu irrotettavalla hupulla. Se on melko korkea, 120 cm, mutta mittailin, että matalampi ei riitä. Istun sängyllä välillä aika pystyssä asennossa, kun luen tai kirjoitan. Pääty pysyy paikoillaan sänkyjen ja seinän välissä ilman kiinnitystä. Sen hinnaksi tuli 720 euroa.

Tekstiilejä pitää vielä vähän miettiä. Puoliso käytti veto-oikeuttaan vanhojen verhojen suhteen ja sai lisäksi kaipaamansa pimennysverhot. Ne hankittiin Ikeasta.

Uskaltauduin myös pesemään vanhat Vallilan verhot, joissa oli vesipesukielto. Ne kutistuivat melkein kymmenen senttiä ja värit haalistuivat hivenen, mikä ei minua haittaa. Aion luultavasti vaihtaa niiden tilalle yksiväriset, kunhan pöly vähän laskeutuu.

Harkitsen myös uutta helmalakanaa ja siihen sopivaa päiväpeitettä. Vanha patjansuojus sai mennä, koska se kinnasi eikä peittänyt patjaa kunnolla, ja kirjava päiväpeite riitelee tapetin kanssa.

Uudet lukuvalot hankittiin Ikeasta, ja puolisoni spraymaalasi ne tapettiin sopivalla sävyllä. Ne on tarkoitus kiinnittää seinään keskitetysti lähelle toisiaan. Ne ovat minusta astetta liian modernit, mutta puoliso ei taipunut klassisiin, varjostimellisiin valaisimiin. Ehkä camoväritys auttaa.

1990-luvulla hankittu Paratiisi-kattolamppu sai jäädä, sillä se sopii romanttiseen tunnelmaan mainiosti. Myös vanhain tavarain kaupasta hankitut tiikkiset/mahonkiset yöpöydät jäivät paikoilleen.

--

Päivän kuvat: Kuvia remontin suunnittelu- ja toteutusvaiheesta.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Perjantai: Ensimmäistä kertaa ikinä keittiön hanastamme tuli kylmää vettä ilman piiitkää valutusta.

Hoidimme muuton väistöasunnosta kotiin henkilöautolla kahdessa erässä. Kantamista oli yllättävän paljon. Takareidet eivät tykänneet yhtään. Oli tärkeintä varmistaa lepopaikka, koska ilta oli jo tulossa ja tiesin, etten pystyisi enää paljoon.

Puolisoni imuroi makuuhuoneen lattian ja minä pengoin peitot, tyynyt ja lakanat esiin. Ruuvasimme jalat kiinni runkopatjoihin ja saimme ne tyynyliinan päällä liu’uttamalla siirretyiksi makuuhuoneeseen. Havaitsimme, että muiden huonekalujen siirtoa varten tarvitaan aputyövoimaa. Otin kaksi Panadolia ja Voltaren Rapidin.

Oli kutkuttavaa avata Tutankhamonin hauta eli kolme kuukautta sitten oransseilla teipeillä sinetöimäni komerot. Ensimmäisestä komerosta paljastui viimeisen lähtöä edeltäneen astianpesukoneellisen sisältö pölyttömänä ja käyttövalmiina. Laseja, lautasia ja ruokailuvälineitä! Mainiota. Niitä tarvittiinkin, koska en ollut syönyt koko päivänä muuta kuin lounassalaatin.

Vahingossa keittiöön remontin ajaksi jäänyt, pölyn kuorruttama mikro toimi, ihme kyllä. Kananpastan painikkeeksi nautin hanavettä. Ensimmäistä kertaa ikinä keittiön hanastamme tuli kylmää vettä ilman piiitkäää valutusta.

Hampaita harjatessani huomasin, ettei peilikaappi ollutkaan täsmälleen pesualtaan yläpuolella. Se oli asennettu väärin. Nukahdin silti onnellisena. Kotona!

Lauantai: Ruoka oli niin pahaa, että aloin itkeä.

Oli ihana kesäaamu, kun kävelin kohti väistöasuntoa. Hämähäkkitontin suunnasta kuului kailotusta, ja vastaani tuli määrätietoisen näköisiä naisia ja miehiä numerolaput rinnassa. Toimitsijat valmistautuivat sulkemaan katuja ja siltoja. Niinpä tosiaan, Paavo Nurmi -maraton. Jokivarren kesäkahvilassa nautittiin aamukahvia. Keskiaikapäivätkin olivat alkamassa, ja huomenna olisi Avoimet puutarhat kaikkialla maassa. Mutta ei minulle.

Puunasin kahdessa tunnissa väistöasunnon pinnat, komerot, keittiön ja kylpyhuoneen riittävän siisteiksi. Välissä oli pakko pitää mindfulness-tauko, kun reidet väsyivät. Puolisoni tuli töistä ja viimeisteli siivouksen imuroimalla. Emme päässeet samaan, pesuaineilta tuoksuvaan tasoon kuin vuokraemäntä ennen tuloamme, mutta tämä sai riittää.

Olin jo niin kipeä, että puolisoni pudotti minut autolla kotiin ja jatkoi itse Lidliin. Ostoslistalla oli kaksi hyperhalpaa puuvillamattoa, joilla oli tarkoitus peittää eteisen lattia loppuremontin ajaksi. Rapusta nimittäin kulkeutuu jatkuvasti lisää remonttipölyä huoneistoon, enkä halua pilata hyvää villamattoani.

Oli nälkä. Liesi ei toiminut, koska en osannut säätää lieden kelloa oikeaan aikaan ilman ohjekirjaa, joka oli herra ties missä. Keksin kuitenkin kypsentää raakamakkarat pöytägrillissä, ja niiden seuraksi lämmitin parsakaaligratiinia mikrossa. Ruoka oli niin pahaa ja kaikki niin sekaisin, että aloin itkeä.

Sain halauksen ja otin jäätelöä. Sadevesisuihku pyyhki pian lopunkin tuskanhien ja kyyneleet mennessään.

Levättyäni moppasin eteisen ja levitin uudet matot. Pyyhin myös tärkeimmät kulkureitit nihkeällä, ettei jatkuvasti tarttuisi pölyä jalkapohjiin.

Sunnuntai: Uusi amme on niin matala, että tuskin vatsamakkarat peittyvät.

Aloitin mönkimällä keittiön allaskaapissa. Jätekaappi oli raksaukkojen jäljiltä likainen ja lisäksi sen hylly oli kadonnut jonnekin. Pyyhin kaapin ja kytkin astianpesukoneen sekä pyykinpesukoneen ja kuivausrummun sähkövirtaan.

Pyyhin kaikki loputkin keittiön kaapit yltä päältä. Kaapit olivat tyhjiä, joten se kävi yllättävän nopeasti. Täyttäminen oli jo huomattavasti vaivalloisempaa. Paistinpannua ei löytynyt mistään. Lieden käyttöohjeet sen sijaan osuivat käteeni laatikosta, jonka päällä luki tussilla Bodum. Mikä karkea virhearvio! Siinä olisi pitänyt lukea Käyttöohjeet.

En malttanut lopettaa ennen kuin melkein koko keittiö oli kunnossa, joten olin taas aika poikki. Päätin rentoutua kylvyssä. Uusi amme oli pettymys, sillä se osoittautui entiseen verrattuna tosi matalaksi. Tuskin vatsamakkarat peittyivät! Rauhoittava vaikutus oli kuitenkin taattu, ja nukuin kylvyn päälle pitkät, virkistävät nokoset.

Illalla järjestelin omaa, huonekaluvarastona yhä toimivaa huonettani sen verran, että sain turhamaisuuskeskukseni eli peilipöytäni käyttöön. Kaikki vaatteeni lojuivat kyllä edelleen lattialla kasoissa, kasseissa ja laatikoissa.

Maanantai: Söimme ruokapöydän ääressä ensi kertaa remontin jälkeen.

Raksaukot aloittivat kaksiäänisen poranpäristelyn naapurissa kello kymmenen yli seitsemän.

Meitä oli nyt töissä kolme, sillä puolisoni oli kutsunut lupaamansa avun paikalle. Pyyhimme olohuoneen katon, seinät ja lattiat mukaan lukien listat ja patterit, mikä edellytti huonekalujen siirtelyä vaiheittain. Siivosin myös takan perusteellisemmin kuin ikinä. Takka on meillä vain koristeena, ja sen tiiliarinan rakoihin oli kertynyt vuosikymmenten pölyt. Imurin rakosuutin hoiti homman. Pitää muistaa hankkia pölypusseja.

Osa olohuoneesta oli tyhjennetty remontin ajaksi urakoitsijan varastoksi. Nyt huonekalut siirrettiin takaisin. Myös eteisen ja makuuhuoneen piirongit kannettiin oikeille paikoilleen.

Raskaimmat työt oli sitä myötä tehty. Juhlistin asiaa ostamalla lähikaupasta kaksi voisilmäpullaa, rasian maitosuklaajäätelöä, litran piimää, biojätepusseja ja kirsikkatomaatteja. Söin ensin pullan. Sitten paistoin meille lehtipihvit ja tein salaatin Livonsaaren osuuspuutarhan ensimmäisen satolaatikon aineksista.

Söimme olohuoneen ruokapöydän ääressä ensi kertaa muuton jälkeen. Juhlava hetki. Matot ja verhot puuttuivat huoneesta vielä, mutta mitäs pienistä.

Tiistai: Kytkin langattoman nettitelevision ilman ohjekirjaa.

Otin aamun rennosti ja bloggasin. Yhden maissa ovikello soi. Raksaukko tuli mittailemaan, minkä kokoiset hyllyt keittiön alakaappeihin pitää leikata roskiin vietyjen tilalle. Homma hoitui tunnin sisällä kuntoon.

Työ- ja pukeutumishuoneeni oli kotimme pölyisin paikka, muttei enää kauan. Moppasin lattiaa pala palalta, kun se paljastui laatikoiden, kassien, nyssyköiden ja pienempien huonekalujen alta. Moppasin myös katon ja seinät sekä pyyhin kirjahyllyt soveltuvin osin.

Päivän urotyö oli langattoman Telia TV:n ja dvd-soittimen kytkeminen ilman ohjekirjaa. Tv-palvelut tulevat puhelinlinjaa pitkin reitittimeen minun huoneeni nurkkaan, mistä ne johdetaan langattomasti asunnon toiselle puolelle olohuoneeseen digiboksiin kahden pienen, identtisen vekottimen avulla. Ja digiboksista sitten tietysti telkkariin.

Illalla aloin täyttää vaatekaappeja lattian kasoista ja kasseista. Pesin myös ensimmäiset pyykit. Pyykkikone ja kuivausrumpu toimivat moitteettomasti.

Keskiviikko: Mattojen kanssa ei voi voittaa, vaikka mitä tekisi.

Olin vielä unessa, kun astianpesukoneen korjaaja saapui. Kone oli pysähtynyt surisemaan poistamatta vettä viimeisen huuhtelun jälkeen sunnuntaina, ja nyt korjaaja taikoi sen poistoputkesta esiin puolisen litraa hienonnetun tonnikalan näköistä töhnää. Yöks! En tiedä, mitä se oli ja mistä se oli tullut. Pääasia, että se oli pian roskiksessa talouspaperiin imeytettynä. Ilmankos pesutulos oli ollut vähän sitä ja tätä jo pari muuttoa edeltänyttä viikkoa.

Päivän pääohjelma oli the suuri Ikea-käynti. Poikkesimme ensin viemässä eteisen villamaton pesulaan. Laakapesun kustannusarvio oli noin 150 euroa. Villa kestää hyvin kulutusta likaantumatta näkyvästi, mutta mitä järkeä on pitää mattoa, jonka pesulakulut ovat isommat kuin uuden maton hinta Ikeassa? Vanha matto ei todennäköisesti enää edes sovi väreiltään eteiseemme, jossa on uudet tapetit.

Jätimme eteisen mattoasian toistaiseksi ratkaisematta, mutta päädyin sen sijaan tilaamaan olohuoneeseen roosan nukkamaton. Edellinen, käsityöläiseltä tilattu valkoinen puuvilla-pellavamatto kutistui viime kesänä itsepalvelupesulassa niin paljon, ettei se enää sovi paikalleen. Suo siellä, vetelä täällä! Mattojen kanssa ei voi voittaa, vaikka mitä tekisi.

Ostoslistalla oli myös säilytyspenkki tai vastaava kylpyhuoneen tyhjään nurkkaan. Kärpänen katossa hieraisi varmaan isoja kennosilmiään epäuskoisena seuratessaan valintaprosessia. Ratkaiseva käänne koitti, kun puolisoni paljasti, ettei punainen Byggmax-ämpäri ole hänelle tärkeä. Hänen suosikkiämpärinsä on pieni, oranssi ämpäri. Hyvä! Kalusteen hyllyvälin ei siis tarvinnutkaan olla 25 cm, vaan 24 cm riitti.

Lisäksi latasin kärryyn pimennysverhot, sisustustyynyjen sisuksia ja kolme edullista höyhentyynyä, ison pinon valkoisia paperilautasliinoja, kolme säilytyskoria, puntin henkareita ja yhden käytävämaton.

Kassoille mennessä kävelyni oli taantunut ontumiseksi. Illalla jaksoin enää vain ripustaa nipsuja pimennysverhoja varten. Verhoja en vielä laittanut, koska ikkunat olisi kätevää pestä ensin. Se onnistuu vasta sitten, kun Kärcher-pesin on löytynyt.

Torstai: Ikkunat kirkkaiksi ja pimennysverhot päälle.

Kärcher löytyi myöhään keskiviikkoiltana, joten pääsin torstaiaamuna ikkunanpesuun. Makuuhuoneen kahden ikkunan peseminen vei kaksi tuntia, koska sälekaihtimet piti pyyhkiä säle säleeltä. Ne olivat sangen likaiset, koska en ole pakarakivuiltani pystynyt kunnolliseen kiinteistönhuoltoon moneen vuoteen.

Nyt puolisoni pääsi ripustamaan uudet pimennysverhonsa. Silitin vanhat sivuverhot ja laitoimme ne paikoilleen. Vaikka aurinko paistoi sisään, makuuhuoneessa oli miellyttävä, lämminsävyinen hämärä. Puolisollani on valonarat silmät, joten sälekaihtimet ja tavalliset verhot eivät hänelle oikein riittäneet.

Makuuhuone oli nyt valaisimia ja mattoa vaille valmis. Isoja ikkunoita oli pesemättä enää seitsemän, kun puolisoni oli pessyt oman huoneensa kaksi ikkunaa.

Mallasimme puolison kanssa pikkutarvikkeiden paikkoja kylpyhuoneessa. Pääsimme yksimielisyyteen tarvikekorien ja naulakoiden paikoista ja päätimme hankkia vielä pyyhetangon. Tilasin sen ja kylpyammeen tukikahvan nettikaupoista.

Illalla istutin osuuspuutarhan satolaatikon mukana tulleet yrtit isompiin ruukkuihin parvekkeelle ja siivosin siellä hieman. Alppiruusuissa näkyi olevan tuholaisia, joten ruiskuttelin ne mäntysuopavedellä. Onneksi olin jo paikallistanut siivouskemikaalit.

Perjantai: Valtaosa astioista ja kaikki kirjat ovat vielä avaamattomissa laatikoissa.

Jälleen ihana kesäpäivä! Olisi tehnyt mieli kävellä torille mansikan ostoon, mutta ei auta. Suunta on otettava autolla periferiaan etsimään kattokoukkuja, joissa olisi kaulus, siis porausreiän ympärille tuleva muoviosa, joka tekee asennuksesta siistin. Clas Ohlsonilla ei ollut. Bauhausissakaan ei ollut, mutta sieltä löytyi sentään vastaava hela lenkin muotoisena. Siihen voi sitten ripustaa s-koukun avulla mitä tahtoo. Ostin kahdeksan. Samalla veimme pesulaan vielä kaksi mattoa, kun ne viimein oli löydetty varastosta.

Etsin myös pientä pyykkikoria, sopivaa laatikkoa kylpytarvikkeille sekä lokerikkoa ja pyyhenaulakkoa pikkuvessaan, muttei tärpännyt vieläkään. Näyttää kyllä siltä, ettei pyykkikori ylipäätään mahdu kylpyhuoneeseemme, koska sen paikka olisi pesukonehanan alla, ja siitä hanasta on yllättävän kiva ottaa kylmää vettä.

Valtaosa astioista ja kaikki kirjat ovat vielä avaamattomissa laatikoissa. Ympäri asuntoa seilaa epälukuinen määrä puolitäysiä laatikoita, joiden tavarat ovat mahdollisesti löytämässä paikkansa jostakin. Liikkumista varten on kapeat reitit. Tekstiilit puuttuvat lähes kaikista huoneista. Tiedän, että jotkut ripustavat muuttaessaan ensimmäiseksi verhot sen merkiksi, että täällä asutaan, mutta minulle verhot ovat viimeinen piste i:n päälle, kun kaikki muu on kunnossa.

Muistelen, että nuorempana pari päivää riitti kodin järjestelyyn muuton jälkeen. Joko aika kultaa muistot tai sitten tietyssä iässä kaikki on hieman hitaampaa. Veikkaan molempia.

--

Päivän kuvat: Kotimme on ihana, muttei kuvauskunnossa muualta kuin kylpyhuoneesta. Ikävä kyllä en osannut ottaa kylpysyvyyttä huomioon ammetta valitessani. Tähän vannaan ei ainakaan kukaan pysty itseään hukuttamaan.

 

Koti on hyrskyn myrskyn, mutta kun avaan kylpyhuoneen oven, tuntuu kuin olisin tullut loistohotelliin. Värit ovat harmoniset ja pinnat kauniisti viimeistellyt, valot kirkkaat ja varustelu ylellinen. Parasta on kuitenkin tilan tuntu. Odotin taloyhtiön putkiremonttia yli 10 vuotta, ja kyllä kannatti!


Kylpyhuoneen vasenta seinää siirrettiin 90 cm makuuhuoneen puolelle, jolloin syntyneeseen tilaan saatiin mahtumaan walk in -suihku. Se on erotettu muusta tilasta lasisella, 90 cm leveällä, kääntyvällä Vihta Ocean -suihkuseinällä. Pesuallas hanoineen siirtyi samalle seinälle wc-istuimen kanssa. Tilanjaon suunnitteli sisustussuunnittelija Eeva Forsman.

Aiemmin kylpyhuoneen kaikki vesi tuli yhdestä hanasta. Sekoittajaan oli yhdistetty pesualtaan ja ammeen hana, bidee ja käsisuihku, aiemmin myös pyykinpesukoneen hana. Nyt meillä on neljä hanaa: allashana, ammeen hana ja sadevesisuihkun hana sekä pesukoneen hana. Molemmat sekoittajat ovat merkiltään Oras Optima ja allashana on Oras Vienda.

Parasta uusissa hanoissa on, että niistä tulee sekä kylmää että kuumaa vettä. Aiemmasta hanasta tuli pelkästään haaleaa, koska sekoittaja oli juuttunut kiinni.

Huhtikuun alkuun saakka 150-senttinen amme täytti koko kylpyhuoneen takaseinän. Puolisoni mukaan se oli hivenen ahdas, joten tilasin nyt Ido seven D -ammeen 160 senttiä pitkänä. Takaseinällä on ammeen lisäksi taloyhtiön vaatima paikka pesukoneelle, mutta koska meillä pyykkihuolto hoidetaan keittiössä, tila on tyhjänä. Tuskin kuitenkaan kauan.

Lattialaatat olivat aikaisemmin tummanruskeat, sinänsä ihan ok. Uusi laatta on Arena Green 10 x 10, joka kuuluu Laattapisteen valikoimaan. Olen siihen tällä hetkellä oikeinkin tyytyväinen, vaikka se ei ollut ensimmäinen valintani. Mintunvihreä/turkoosi on raikas ja helppo yhdistellä.

Inhosin vanhoja seinälaattojamme. Olin monta kertaa aikeissa maalata ne, mutta aina joku kertoi huonoista kokemuksista, ja luovuin tuumasta. Uusi laatoitus on rakennettu Terraviivan käsintehtyjen pitsikuviolaattojen ympärille. Valitsin Inka-pitsilaattojen seuraan melkein valkoiset, mattapintaiset Imso Magnus Biancot.

Terraviivan laatat ovat tavallista matalampia, joten niiden alle tarvittiin hieman enemmän laastia. Työ onnistui urakoitsijalta kuitenkin kiitettävän hyvin. Laatoista näkee selvästi, että jokainen on erilainen. Eroja on sekä lasituksen värissä että kuvion asettelussa laatalle. Laatat on tarkoituksella sijoitettu niin, että niitä pystyy koskettamaan kylpiessään.

Vaihdoimme remontissa myös kylpyhuoneen oven. Entinen oli kapea ja useasta kohdasta rikki tai naarmuuntunut edellisten asukkaiden jäljiltä. Oviaukko levennettiin nyt metriin. Ovi on tavallinen vakio-ovi, mutta se on eteisen puolelta maalattu vihreäksi, kuten eteisen seinätkin.

Meillä on kaikkialla muualla mahonkiviiluovet, mutta sellaisia ei saa enää mistään. Harkitsimme erään huomaamattomassa paikassa olevan oven siirtämistä kylpyhuoneen oveksi, mutta se olisi edellyttänyt puusepäntyönä teetettyjä karmeja. Hinta olisi laskettu tuhansissa euroissa. Siinä kohtaa meni minun rajani, vaikka muuten tein valinnat liiemmin euroja ajattelematta.

En ehtinyt tässä vielä esitellä kaikkia uuden kylpyhuoneemme ihanuuksia, joten jatkoa seuraa. Myös ennen-jälkeen-kuvia on tulossa lisää. Meillähän remontoitiin myös eteinen, pikkuvessa ja kaksi makuuhuonetta. Pysykää kanavalla!

--

Lisäys, jotta kiitos menisi sinne minne se kuuluu: Taloyhtiö valitsi linjasaneerauksen pääurakoitsijasi lietolaisen Rakennustoimisto Albin. Valinta osui mielestäni napakymppiin. Remontti on aikataulussa siitä huolimatta, että asbestipurkua jouduttiin tekemään huomattavasti oletettua pidempään, viestintä albilaisten on koko ajan ollut sujuvaa, porukka on ilmeisen ammattitaitoista ja ahkeraa ja työn jälki erinomaista. Työmaan mestarilla on homma hanskassa. Remontti jatkuu talossa vielä vuoden loppuun, sillä kotimme oli ensimmäisten valmistuneiden joukossa. Isossa hankkeessa sattuu aina jotakin pientä, mikä pitää korjata, mutta kokonaisvaikutelma on erittäin hyvä. Naapurit ovat tuntuneet olevan samaa mieltä.

-

Päivän kuvat: Kylpyhuoneemme takaseinässä on Terraviivan Inka-pitsilaattoja ja Imson Magnus Bianco -laattoja. Sivuseinien laatta on Carnaby Wall Light Grey.

Kommentit (7)

Katri
1/7 | 

Oikein hyvältä näyttää! Kuten itsekin sanoit, hyvää kannattaa odottaa. Tästä nautitte vuosia. Onnea uudistuneeseen kotiin!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/7 | 

Kiitos, Katri! Tätä maksetaan vuosia, joten toivoa sopii, että nautitaankin :D

JattaM
3/7 | 

Aika huikea muutos! Varmaan kannatti käyttää aikaa suunnitteluun. Lisää kuvia, kiitos.

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/7 | 

Kiitos kommentista Jatta! Kuvia on kyllä tulossa lisää. Nyt ovat vasta pinnat ja vesikalusteet valmiina, yhtä ja toista pientä on vielä kiinnittämättä ja hankkimattakin.  

Hanna-Kaisa
5/7 | 

Häkellyttävä muutos! Hyvää kannattaa odottaa.. eikös se sanonta niin mene. Ollaan itsekin katseltu paljon vinkkejä mm.  https://kodinplaza.fi/ kautta, mutta ei kyllä olisi ikinä tullut mieleen tuo laajentaminen makuuhuoneen puolelle. Kiitos tästä kirjoituksesta, avasit juuri kokonaan uuden ajatusvirran tulevasta kylpyhuoneremontista!

Maija
Liittynyt15.10.2015
6/7 | 

Kannattaa ehdottomasti harkita kylpyhuoneen laajentamista, jos se on liian pieni ja naapurihuoneessa on tilaa. Mittailussa kannattaa ottaa huomioon seinän paksuus, noin 10 cm.  Meidän laajennuksemme vei naapurihuoneesta vain komerorivin, mutta huone säilyi muuten täysin käyttökelpoisena. Eräs naapuri siirsi selvästi enemmän seinää ja teetti saunan, jolloin viereisestä huoneesta tuli  ainakin minun mielestäni käyttökelvoton makuuhuoneena. Kirja- tai muuksi varastoksi varmaan ihan hyvä, jos joku sellaista tarvitsee. Onnea  ja tarmoa kylpyhuoneen suunnitteluun!

Vierailija
7/7 | 

Erittäin kaunis! Hyvää työtä. Aion myös korjata kylpyhuoneeni pian. Mitä mieltä olet huonekalujen tilaamisesta verkosta? Siellä on verkkosivusto, josta haluan tilata huonekaluja. Kukaan tilasi heiltä? Tässä on linkki: https://andresglass.fi/

Heinäkuun alkuun on reilut kaksi viikkoa, ja huoneistossamme näyttää tältä. Takana vasemmalla on makuuhuoneessa irrotettu vanhat tapetit ja seinät on tasoitettu. Takana oikealla näkyy toinen makuuhuone, jossa ei ole tehty vielä mitään, paitsi rakennettu uusi seinä. Aika rouheaa!

Kylpyhuone on oikealla. Se on laatoitettu. Suihkut ovat paikoillaan, samoin pytty. Kylpyammetta on alettu koota, se on kuvassa vasemmalla. Keskellä olevan eteishallin seinät on tarkoitus viimeistellä, mitä varten tapetit on poistettu. Uusi lampun paikka on roilottu seinään ovien väliin.

Uskoakseni remppa on ainakin joiltakin osin muutaman päivän myöhässä, vaikka urakoitsija ilmoittaa, että aikataulussa ollaan. Työnjohtaja nimittäin kertoi minulle aiemmin, että maalarin oli tarkoitus lähteä pois työmaalta jo 15. päivä. Se on ylihuomenna, enkä oikein usko, että silloin on vielä valmista.

Laatoittajat ovat tehneet pitkää päivää, mikä viittaa siihen, että aikataulua on kurottu kiinni. Viime lauantaina rapussamme oli töissä ainakin kaksi kaveria, joista toinen olisi mieluiten kommunikoinut espanjaksi. Olin viemässä eteisen peiliä huoneistoon, ja ystävällinen heppu halusi välttämättä kantaa sen puolestani hissiin.

Vaikka nyt näyttää vielä tosi keskeneräiseltä, pidän ihan mahdollisena, että viimeiset työt hoituvat vauhdikkaasti ja pääsemme muuttamaan takaisin sovitusti. Se olisi ihanaa!

Tässä kylpyhuoneen rakentamisen vaiheita: ensimmäinen kuukausi kului pelkkään purkamiseen ja asbestitöihin. Sitten kaadettiin kylpy- ja makuuhuoneen välinen seinä ja osa makuuhuoneen lattiasta purettiin. Uudet viemärit rouhittiin paikoilleen  betoniin, jonka jälkeen alettiin rakentaa uutta seinää harkoista. Lattian valamisessa oli useita vaiheita, joiden välissä asennettiin lattialämmityksen sähkövastukset. Niiden päälle tuli uskoakseni vielä kaksi kerrosta. Johonkin väliin varmasti siveltiin myös kosteuseriste. Kun kaadot olivat kohdallaan, päästiin laatoittamaan.

Tässä kuvassa näkyy alhaalla viimeinen tasoitekerros ennen lattian laatoitusta. Se näytti huolellisesti tehdyltä, mutta vasta aika näyttää, miten kaadot toimivat. Toivon parasta. Seinälaatat on juuri kiinnitetty, eikä niitä ole vielä saumattu. Hiukan hirvitti nähdä tämä: aluksi tuntui, että tehostelaatat ovat liian alhaalla. Luultavasti ne ovat kuitenkin ihan sopivasti ammeen yläpuolella.

Nyt, kun laatat on saumattu, ei enää pistä silmään yhtä pahasti, etteivät laattojen saumat osu huoneen nurkissa tasan. Tämä johtuu laattojen eri koosta. Laatoitusta valvonut työnjohtaja laittoi minulle kesken erään työpäivän kuvallisen sähköpostiviestin, jossa kysyttiin, haluanko saumojen olevan reilusti eri kohdissa vai siten, että alhaalla ne menevät tasan, mutta ylöspäin mennessä ero kasvaa hiljalleen. Valitsin jälkimmäisen.

Puolisoni suunnitteli ystävänsä kanssa edellisen remonttikohteemme kylpyhuoneen laatta laatalta siten, että jokainen sauma ja jokainen nurkka näytti hyvältä ja meni tasan. Taloyhtiön remonteissa samaan tarkkuuteen ei edes pyritä. Ei se minua oikeastaan haittaa. Kyllä tuosta riittävän hyvä näyttäisi tulevan ottaen huomioon, että kyseessä on tällä kertaa vain kylpyhuone, ei rakkaudentunnustus.

Pari juttua hieman mietityttää. Tuliko wc-istuin sittenkin turhan ahtaaseen paikkaan? Toisella puolella on seinä, toiselle puolelle tulee allaskaluste. Uskoakseni kaluste tulee tosi lähelle. Onko se ikääntyvän jännevaivaisen kannalta hyvä vai huono juttu? Allaskalusteen jälkeen on taloyhtiön vaatima pesukoneen paikka. Kalustetta olisi kyllä varmaan voinut siirtää siihen suuntaan, jos olisi halunnut. Ratkaisun toimivuus nähdään vasta käytössä.

Sadevesisuihku näyttää hyvältä, mutta ulottuukohan suihkun varsi liian kauas seinästä, jolloin suihkuttelija on vaarassa törmätä lasiseinäkkeeseen? Valokatkaisijakin on yllättävän lähellä suihkua. Siihen piti jäädä 90 cm suihkutilaksi, mutta miten käynee? Ja sitten on vielä sekin, että riittääkö ammeessa käsisuihku vai pitäisikö suihku voida kiinnittää ylös seinälle? Ei kai? Näin on siistimmän näköistä.

Pikkuvessa on suunnilleen samassa vaiheessa kuin kylpyhuone: lattia ja seinät on laatoitettu ja wc-istuin on asennettu. Katto on tekemättä. Pikkuvessan kaikki kalusteet valaisinta lukuun ottamatta ovat jo huoneistossa, ei tarvitsisi kuin asentaa. Huomatkaa muuten, miten siistiä työmaalla on ollut joka vaiheessa. Tässä kuvassa näkyy poikkeuksellisen paljon kivipölyä.

Keittiössä on tehty lattiaan tilaa uusille putkille, ja kahden alakaapin lattiat on valettu uudestaan. Pesutornin viereinen hormi on avattu, sinne on asennettu uudet putket ja aukko on suljettu harkoilla. Tarjoiluvälikköön on tarkoitus tulla uusi välikatto, jonne johdot ja putket piilotetaan.

Uusi keittiön hana on jo asennettu. Hetken hermoilin, onko putkimiehiltä unohtunut, että myös pyykinpesukone tarvitsee vesihanan ja viemärin. Huomautettuani asiasta pesukoneen hana kiinnitettiin takaisin. Toivottavasti myös koneet asennetaan paikoilleen ennen pitkää.

Työmaalla käyminen on aina kiinnostavaa ja jännittävää, vaikka useimmiten nähtävää on ollut vähemmän kuin olen odottanut. Vasta nyt, kun remontin valmistuminen jo häämöttää, siellä tapahtuu joka päivä jotakin.

Tai ainakin hartaasti toivon niin.

--

Päivän kuvat: Tuokioita työmaalla.

Kommentit (1)

Maija
Liittynyt15.10.2015
1/1 | 

Luuletteko te mainoslinkkien levittäjät, että työnne jää meiltä kirjoittajilta huomaamatta? Ei se jää, saamme tiedon jokaisesta kommentista, joka blogiin tulee. Olemme sitoutuneet blogin säännöissä poistamaan mainosviestit.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016