Kirjoitukset avainsanalla liikunta

Olen tainnut aina ajatella, että naisen lantion kuuluu keinua hivenen kävellessä. Näin minulle opetti myös itämaisen tanssin opettajani joskus 30 vuotta sitten. Hänen mielestään suomalaiset naiset eivät kävele luonnollisesti, vaan pingottavat lantionsa paikoilleen ja töpöttelevät menemään kuin puu-ukot.

Hän arveli sen olevan nais- ja seksikielteisen uskonnon vaikutusta. Hänen omassa lähi-idän kulttuurissaan naiset arvostavat ja nauttivat naiseudestaan, ja heidän lantionsa liikkuu lapsesta asti. Heille ei tarvitse erikseen opettaa kahdeksaa eri kahdeksikkoa, jotka lantiollaan voi piirtää ilmaan. Vai montako niitä nyt olikaan - useita joka tapauksessa.

Eihän naisen kuulu olla kuin mies, hän paasasi. Miehet kävelevät lantio liikkumatta. Naisen lantio on leveämpi kuin miehen, ja siksi kävelyyn kuuluu luonnollisena ja jopa välttämättömänä osana pieni keinunta.

Se, että lantio on liikkuva, ei tarkoita, että se on holtiton. Päinvastoin itämaisessa tanssissa tähdätään pieneen ja hallittuun liikkeeseen.

Keskimmäisten pakaralihasten kuuluu pitää lantion kori vakaasti paikoillaan kävellessä.

Kaksi eri fysioterapeuttia on viime vuoden aikana esittänyt minulle itämaisen tanssin harrastajat esimerkkinä huonosta lantion hallinnasta. Asiakkaaksi tulleilla naisilla ovat kuulemma olleet sen lajin alkeetkin aivan hukassa - aivan kuten heidän mielestään minullakin.

Kuten jo aikaisemmin kerroin, nykyisen fysioterapeuttini mielestä lantion tärkeimmät lihakset ovat keskimmäiset pakaralihakset. Niiden kuuluu pitää lantion koria paikoillaan. Jos ne ovat liian heikot, tietyt muut lihakset alkavat hoitaa niiden tehtävää, rasittuvat siinä työssä ja kipeytyvät. Kipu heijastuu joko ylöspäin alaselkään tai alaspäin reisilihasten kiinnityskohtaan, kuten minulla.

Kun nämä korvaavatkin lihakset väsyvät, ketjureaktio etenee kolmanteen asteeseen, jolloin reisien ulkosivut kipeytyvät.

Minun on vaikeaa hyväksyä ajatusta, että minun pitäisi kävellä kuin mies.

Olen nyt treenannut pakaralihaksiani päivittäin jo usean viikon ajan. Enää harjoittelu ei ole aivan yhtä pahaa kidutusta kuin alussa, mutta tuntuu kyllä jänteissä.

Palaamme yhä uudestaan myös oikeaan kävelytekniikkaan, jossa lantio pidetään tiukasti paikoillaan vetämällä napaa hiukan sisään- ja ylöspäin. Kyllä minä yritän, mutta minun on vaikeaa hyväksyä ajatusta, että minun pitäisi kävellä kuin mies. Se ei vain tunnu oikealta eikä luonnolliselta.

Mitenkäs teillä, keinahteleeko lanne?

--

Päivän kuvat: Ensimmäiset hajuherneet kukkivat jo parvekkeellani. Lajike on Villa Roma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Myin tänään juoksukenkäni, aidot Hoka One Onet. Tilasin ne vuosi sitten Englannista Hokan nettikaupasta, koska niitä ei Suomesta saa. Ne ovat erityisen hyvin vaimennetut ja niiden kärki on muotoiltu siten, että jalan rullaus isovarpaan tyvinivelen yli helpottuu. Ajattelin, että kun paranen, käytän niitä. En tiennyt, etten juoksisi enää koskaan.

Muistan viimeisen lenkkini hyvin, koska tilanne oli erityinen. Oli kaunis keväinen aamu kaksi vuotta sitten näihin samoihin aikoihin. Sunnuntai. Mieheni puhelin soi kello 9. Anoppini hoitopaikasta soitettiin ja kerrottiin, että hänet on juuri siirretty saattohoitohuoneeseen. Tieto pörhensi ihokarvat, vaikkei sen olisi pitänyt tulla yllätyksenä. Tiesimme, ettei hän enää juuri syö.

Päätimme toteuttaa aiemman suunnitelmamme ja lähdimme lenkille. Oli aivan jumalaisen kaunista. Kielot olivat jo kukassa, satakielet lauloivat ja koukkuiset, vanhat tammet vihersivät vienosti. Ajatukseni harhailivat kuitenkin muualla. Mitä saattohoito käytännössä tarkoitti? Miten paljon voisin ottaa vapaata töistä? Tiesin, että halusin sitoutua saattamaan häntä, mutta minkä verran pystyisin ja jaksaisin?

Olisi ollut mahtavaa kokea vielä kerran se, kun jokirannan nurmikon sadettimet käynnistyvät kello 7 juuri, kun olen juoksemassa niiden ohi.

Kävin omaisemme luona päivittäin. Koska tämä tarkoitti noin 1,5 tuntia kävelyä joka päivä, en lenkkeillyt sen lisäksi. Reitti sisälsi mennen tullen melko jyrkän ylämäen. Kun olin kaksi viikkoa tarponut tätä matkaa edestakaisin ja lisäksi istunut tuntikausia jännittyneenä kuolevan vuoteen vierellä, pakarani olivat niin kipeät, ettei juokseminen enää tuntunut hyvältä ajatukselta. Varasin ajan lääkärille, ja siitä alkoi tämä päättymätön tutkimus- ja hoitokierre.

Luulin pitkään, että kun paranisin, jatkaisin juoksemista. Vasta professori O. takoi kallooni, ettei ihmisen, jolla on takareidet näin kireällä ja bursat näin lähellä reisien jänteitä, kannata juosta. Eikä varsinkaan kovalla alustalla. Eli vaikka paranisinkin, juoksemiset on nyt juostu.

Hokat ovat tosi hienot juoksukengät. Olisi ollut mahtavaa kokea vielä kerran se, kun jokirannan nurmikon sadettimet käynnistyvät kello 7 juuri, kun olen juoksemassa niiden ohi. Tai palata pitkältä lenkiltä Halistenkosken suunnasta juuri, kun tuomiokirkon kellot alkavat soida. Siksi epäröin luopua kengistä. Mitä jos sittenkin, edes kerran?

Laitoin tossut myyntiin kahdelle Facebook-kirpputorille, ja ne löysivät ostajan samana päivänä. Kenkien uusi omistaja asuu niin lähellä, että hän todennäköisesti juoksee myös samassa jokirannassa kuin minä ennen.

Kepeitä lenkkejä!

--

Päivän kuva: Näillä kengillä en koskaan juossut.

”Pakaralihaksia pitäisi vahvistaa, mutta takareisien jänteisiin ei saisi kohdistua lainkaan painetta. Valitettavasti yhtälö jättää erittäin vähän liikkumavaraa, sillä sellaisia liikkeitä ei ole. Treeni tulee väistämättä aiheuttamaan jonkin verran kipua, mutta se on silti välttämätöntä”, totesi fysioterapeutti.

No nyt se myrkyn lykkäsi! Professori O:n suosittelema fysioterapeutti oli täsmälleen samaa mieltä kuin professori itse, tietenkin. Edessä olisi pirunmoinen pakaratreeni ja kivulloiset viisi viikkoa. Ja se olisi vasta alkua.

Selostin professorin vastaanotolla, miten kipuni olivat kehittyneet tammikuun jälkeen: rautanaulat olivat suurimmaksi osaksi ajasta poistuneet pakaroiden keskeltä, ja kipu on nykyään enimmäkseen tylppää. Öisin on kuitenkin kovaa juilintaa takareisissä, ja reisien sivut ovat usein olleet kipeämmät kuin takalisto konsanaan. Valitin myös, etten pääse kunnolla kyykystä ylös.

Tästä professori veti johtopäätöksen, että nyt olisi pakaralihasten vahvistamisen vuoro. Olen ollut niin kauan liikkumatta, että ne ovat väistämättä heikentyneet. Fysoterapeutin mielestä heikot pakaroiden keskiosan lihakset ovat todennäköisesti jopa olleet koko ongelmani alkusyy.

”Kuulen usein tällaisesta tapahtumakulusta, että ensin on kävelyn ongelmia ja kipua pakaroiden keskiosassa. Jos tilannetta ei saada hoidetuksi, kipu siirtyy joko alaselkään tai alemmas kohti reisiä, kuten sinulla. Kun sitten takareidetkin ovat poissa pelistä, reisien sivut ärtyvät. Ensimmäinen diagnoosisi eli piriformis-lihaksen heikkous on saattanut olla aivan oikea, ja hamstring-ongelmat ovat ehkä kehittyneet vasta sen jälkeen”, fysioterapeutti lateli ja osoitti samalla kuvataulusta kutakin lihasryhmää.

Hänen mielestään vaivojani ei saada korjatuksi, ellei pureuduta oletettuun alkusyyhyn eli pakaralihaksiin. Niinpä joudun nyt tekemään aamuin illoin kolmea kivuliasta jumppaliikettä ja lisäksi vielä seisoskelemaan yhdellä jalalla. Kolme vuotta sitten nämä liikkeet eivät olisi tuottaneet minulle minkäänlaista vaikeutta ja olisin naureskellut, jos niitä olisi esitetty minulle vaivojen hoidoksi.

Mutta nyt pääsi kotona poru. Näitä kauheita kidutusliikkeitä! Ja lisäksi maksan itseni niistä kipeäksi! Professori O. määräsi 8-10 kerran kuurin, jossa kävisin fysioterapeutilla 2-3 kertaa viikossa käsiteltävänä ja ohjauksessa. Minun oli pakko pyytää pankilta lyhennysvapaata asuntolainaan, jotta selviydyn siitä.

Olen köyhä! Ja kipeä! Byääh!

Onneksi mies tuli kotiin, halasi ja lohdutti: ”Me ollaan vanhoja ja kuollaan kohta. Tajua jo!”

--

Päivän kuvat: Kirsikankukkia Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

Kaikki tietävät, miten pyöräillään ilman käsiä, mutta miten harrastetaan liikuntaa ilman takareisiä? Sitä olen pohtinut viime aikoina. Professori O. kielsi venyttelyn, joogan, pilateksen, juoksun, portaiden askelluksen, uinnin, siivouksen, hyppimisen, pallopelit ja ylipäätään kaiken, mikä voi rasittaa tai venyttää reisiä. Ajattelin pitkään, että pidä sitten tunkkisi. En liiku. Mutta ei sekään tunnu pidemmän päälle hyvältä.

Kokeilin monia tuttuja jooga- ja jumppaliikkeitä siltä kantilta, pystyisinkö tekemään ne käyttämättä lainkaan takareisiä. Mielestäni onnistuinkin aika hyvin. Esimerkiksi kyykkyyn-ylös-liike ei käy päinsä, koska pystyyn nouseminen rasittaa liikaa. Liikkeen voi kuitenkin korvata joogaistumisella, jossa ”istutaan” tyhjän päälle eikä mennä kyykkyyn asti.

Tietysti on paljon liikkeitä, joita en voi tehdä ollenkaan. Alaspäin katsova koira ei käy päinsä, joten aurinkotervehdyskään ei onnistu. Kaikki liikkeet, joissa istutaan lattialla jalat suorina, venyttävät kireitä jänteitäni eivätkä siten tule kysymykseen. Jos liikkeellä on jokin muukin tarkoitus kuin reisien venyttäminen, voin tehdä sen koukistamalla polvia reilusti. Ei näytä yhtä hyvältä, mutta toimii.

Huomasin, että jopa mindfulness-joogaohjelmassa, jota tein viime keväästä syksyyn asti joka ainoa ilta, on minulle haitallinen, takareisiä venyttävä liike. Onneksi en ollut tehnyt sitä ihan täysillä, vaan jätin aina jalan vähän koukkuun. Silti tuo liike on luultavasti ylläpitänyt kipujani.

Ohjatuille jooga- tai pilatestunneille minulla ei tietenkään ole näillä reisillä mitään asiaa nyt eikä myöhemminkään. Onneksi olen tähän astikin joogannut pääasiassa kotona.

Fysioterapeutti näytti, miten vatsalihasliikkeitä voi tehdä ilman reisiä.

Turvallinen liikkeiden  suoritustapa askarrutti sen verran, että pyysin työterveyslääkäriltä lähetteen työfysioterapeutille. Olin viimeksi tavannut fyssarin viime keväänä, kun minulla epäiltiin piriformis- eikä hamstringyndroomaa. Koska harjoitteet kohdistuivat silloin väärin, eivät ne sanottavasti auttaneet. Vaivani ovat myös muuttaneet muotoaan sen jälkeen. Silloin pystyin vielä vaikeuksitta esimerkiksi menemään kyykkyyn ja ylös.

Fysioterapeutti vahvistikin, että olen joogakokeiluissani muuten oikeilla jäljillä mutta painotti, että pitkäkestoisia venytyksiä en saa tehdä. Hän myös näytti, miten vatsalihasliikkeitä voi tehdä ilman reisiä: ollaan selinmakuulla lattialla, jalat nostetaan vaikkapa tuolille ja sitten vain puristetaan ristiselkä vatsalihaksilla lattiaan. Voi sitä niinkin rutistaa, etenkin, kun on pitänyt pitkää harjoittelutaukoa ja lihaskunto on päässyt rapistumaan. Sain myös toisen, kuminauhan kanssa tehtävän vatsalihasliikkeen.

Selkälihasliikkeiden oikeasta suoritustavasta keskustelimme niin ikään. Fysioterapeutti kertoi, ettei niitä pysty tekemään jännittämättä takapuolta, mutta tuskinpa se liikaa haittaisi, kunhan ei jännitä reisiä.

Hän katsoi elkeitäni kerran ja totesi, että nyt palattiin aivan alkeisiin.

Kun sitten valitin, miten hankalaa on nostaa mitään maasta ja kerroin, etten pääse kyykystä ylös, hän katsoi elkeitäni vain kerran ja totesi, että nythän palattiin aivan alkeisiin. Polveni nimittäin kääntyivät kyykistyessäni selvästi sisäänpäin. En ollut itse huomannut tätä virheasentoa ollenkaan. Pihtipolvisuus oli ehkä kehittynyt niin, että kun takareidet olivat poissa pelistä, olin ryhtynyt ylikäyttämään reisien ulkosivuja. Eipä ihme, että reidet ovat kipeytyneet helposti, jos kävelenkin tuohon tapaan.

Nyt sain harjoitteen, jossa istahdan kapeasta haara-asennosta joogaistuntaan kääntäen samalla lihaksilla reisiä hieman ulospäin. Teen näitä istahduksia muutamia toistoja. Lisäksi alan tehdä kahta muuta harjoitetta, joissa liikutetaan säärtä ja jalkaterää ja tarkkaillaan niiden asentoa suhteessa takareiteen.

En oppinut kerralla ja melkein poru pääsi, kun en ensin tajunnut, mutta sitten oivalsinkin!

Fysioterapeutti opetti myös yhden polven kyykistymisen sekä näytti, miten siitä noustaan näppärästi ilman takareisiä. En oppinut kerralla ja melkein poru pääsi, kun en ensin tajunnut, mutta sitten oivalsinkin! Nyt ei tarvitsekaan ostaa sitä roskanpoimintakeppiä, jolla olin ajatellut ryhtyä poimimaan sukkia lattialta.

Jos oikeasti kävelisin pihtipolvisena, nyt olisi varmasti löytynyt syy vaivojeni pitkittymiseen. Valitettavasti en oikein usko, että kävelyssäni on isompaa vikaa. Kyykkyyn menossa vain. Aion kuitenkin kiinnittää asiaan huomiota ja tehdä harjoitteeni kiltisti.

Sain myös vahvistuksen sille, että voin aloittaa uudelleen kuntopyöräilyn minivastuksella ja reisien rullailun pilatesrullalla. Nyt minulla on siis jälleen harjoitusohjelma. Ei muuta kuin joogamattoa kuluttamaan!

Paitsi että ei saa taaskaan innostua liikaa. Voi voi! Koville ottaa.

--

Päivän kuvat: Tiedätte kyllä mistä.

 

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016