Kirjoitukset avainsanalla uni

Väitän, että olisin päässyt kahden viime vuoden aikana paljon vähemmällä, jos olisin tajunnut aloittaa vaivapäiväkirjan pitämisen ajoissa. Koska en pitänyt kirjaa kivuista, erehdyin yhä uudelleen uskomaan, että ne ovat vähenemässä ja olen paranemaan päin.

Viimeisin fysioterapeuttini esitti toteamuksen, joka sai uteliaisuuteni heräämään. Hän sanoi, että niin kauan kuin emme tiedä, millainen liikkuminen, toiminta tai kehon asento on yhteydessä kipuun, harjoitteetkaan eivät välttämättä riitä helpottamaan tilannetta. Pitäisi tietää, mitä teen väärin, että se voitaisiin korjata.

Olihan sitä väärin tekemistä jo pitkään etsitty, mutta nyt päätin ottaa asian haasteena. Ryhdyin pitämään päiväkirjaa, johon merkitsin joka päivä kivut, kävelyn, istumisen, harjoitteet, muun liikunnan, lääkkeet, hoidot ja unen.

Rautanaula ensin oikealla ja sitten vasemmalla, jonka jälkeen laaja-alainen kipu molemmin puolin.

Otteita päiväkirjasta:

28.5. Päivä lähes kivuton. Illalla nasta vasemmassa kankussa. Nukkumaan mennessä rautanaula ensin oikealla ja sitten vasemmalla, jonka jälkeen laaja-alainen kipu molemmin puolin. Panadol, kipugeeli, mindfulness. Panacod klo 01.40.  LIIKKUMINEN: Vain harjoitteet x 2, ei kävelyä. Istumista 1,5 tuntia. UNI 02.45-10.45, 8 tuntia

30.5. Päivällä kivuton. Istumista noin 7 tuntia, tauotus ja mindfulness. Nokoset klo 19-20 (selällään) jonka jälkeen klo 20 lähtien rautanaula vasemmalla. Myöhäisilta kivuton. Panadol, kylmäpakkaus. Nukkumaan mentyä rautanaula oikealla, myöhemmin reidet kipeät, ei kivutonta asentoa, Panadol ja kipugeeli, mindfulness, kävelymeditaatio. Aamulla rautanaula vasemmalla, reidet kipeät. Voltaren Rapid. LIIKKUMINEN: Kävely 2 x 10 min, harjoitteet x 2, vähän pilatesta. Uni 02-06, 4 tuntia.

3.6. Herätessä kivuton, työpaikalla pientä painetta. Mindfulness. Illalla selällään levätessä oikealla iso rautanaula. Panadol Extend x 2. Kuohuviiniä.  Kävelyä 10+10, istumista 7 + 1. Harjoitteet x 2. Arcoxia. Uni nopeasti, klo 12-07, 7 tuntia.

6.6. Nasta vasemmalla koko päivän. Istumista 8 tuntia. Kävelyä 2 x 10 min. Harjoitteet x 2. Panacod Extend x 2, Arcoxia, kipugeeli. Uni seuraavana yönä klo 05-07, kaksi tuntia!

7.6. Aamulla päänsärkyä, ei pakarasärkyä. Päivällä nasta vasemmalla koko ajan. Istumista 4 tuntia. Panadol Extend x 2, Arcoxia, kipugeeli.  Harjoitteet x 2. Uni klo klo 01-09, 8 tuntia

Minulla oli kipuja, kun tein väärin, mutta niitä oli myös, kun tein oikein.

Pidettyäni päiväkirjaa muutaman viikon ajan ymmärsin, ettei kivuissani ole kerrassaan mitään tolkkua. Minulla oli nyt todisteet siitä, että saatoin tulla hillittömän kipeäksi yöllä, teinpä päivällä mitä tahansa tai vaikka vain makasin lahnana. Minulla oli kipuja, kun tein väärin eli kumartelin tai nousin portaita, mutta niitä oli myös, kun tein oikein eli lepäsin, kävelin vain vähän ja tein harjoitteita.  

Lisäksi havaitsin, että vaikka söin kipulääkkeitä, nekään eivät juurikaan vaikuttaneet kivun määrään tai unen pituuteen. Ainakin osa niistä oli lakannut vaikuttamasta ja päinvastoin alkanut aiheuttaa särkylääkepäänsärkyä. Edes Panacod ei enää auttanut kuten ennen, ja laitoinkin Panacodin noiden viikkojen aikana tauolle.

Päiväkirja oli viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän. Kun olin suhteellisen helpon päivän jälkeen saanut nukutuksi vain kaksi tuntia, päätin, että tämä on nyt tässä. Leikkauskortti olisi katsottava.

Leikkausaika on ensi viikon tiistaina.

--

Päivän kuvat: Pientareilta juhannuspäivänä.

Kommentit (4)

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
1/4 | 

Pidin samanlaista päiväkirjaa polvileikkaukseni jälkeen, kun kivut eivät meinanneet hellittää. Yritin selvittää , miten minkäkinlainen liikunta vaikutti kipuihin, tarvitsivatko koivet enemmän vai vähemmän liikuntaa. Tulin yhtä turhautuneeksi kuin sinä: mitään loogista yhteyttä ei löytynyt. Onnistunutta leikkausta sinulle toivotellen, Anja.

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/4 | 

Kiitos Anja, toivotaan tosiaan, että vaivojen syy löytyy ja pystytään korjaamaan. Hassu juttu tuo kipupäiväkirja: se ei toimi niin kuin luulisi, mutta tehokasta se on silti. Siis ei siinä välttämättä selviä, mikä liikuntamäärä tai -tapa on oikea, vaan juuri tuo, etteivät kivut ole kiinni liikunnasta. Sekin on arvokas tulos.

Hermokipuinen
3/4 | 

Hei! Täällä on myös yksi kipuihminen. Minulle on tehty selkäydinkanavan ahtauman leikkaus, josta jäi kovat hermokivut, iskiashermo oli tarttunut lihaskalvoon kiinni. Kipuja oli jo ennen leikkausta niin paljon, etten voinut kävellä kunnolla, välillä piti kontata. Sitten tuli pissavaikeuksia. Kuvissa kävin ja ainoa vaihtoehto oli kirurgin mukaan siis ahtauman leikkaus. Nyt uusissa kuvissa ilmeni, että alimmat välit ovat madaltuneet ja kuivuneet.  Lisäksi löytyi kysta selkärangasta, pahasta paikasta, jota ei voi kuulemma leikata kuin luudutusleikkauksessa, siihen en ole vielä valmis, vaikka joskus tuntuu, että olisi parempi, kun on niin kovat kivut, säteilee nivusesta alas sääriluuhun saakka. Syön myös Burana 600 mg ja Panacodia, ehkä hieman apua saan. Kovasti teen määrättyjä liikeharjoitteita. Käyn myös naprapaatilla ja nyt otin muutaman kerran kuurin hierojalla, lihakset ovat kuulemma ihan jumissa. Olen ajatellut, jos yrittäisin päästä yksityisen kautta uusiin magneettikuviin, niin selviäisi onko tullut uusia luunokkia, onko lisää madaltumia tai onko kysta suurentunut. En tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Naprapaatti ja hieroja sanoivat, että luudutusleikkaus on kuitenkin iso leikkaus ja toipuminen pitkää ja että rankaan tulee taas vuoden parin päästä kipua, koska selkärangan pitää liikkua ja kiertyä. Olen reilusti yli 50-vuotias. Niin, tuosta unesta vielä, että itse nukun noin 4 tuntia, sitten kipu alkaa, en voi nukkua kuin selällään tyyny vasemman jalan alla, villaliina mytättynä selän alle. Haluaisin niin liikkua, en olisi nuorempana uskonut, että päädyn tällaiseen tilanteeseen. Olen tosin tehnyt istumatyötä yli 30 vuotta, sekin voi olla yksi syy. Minulla on myös todettu skolioosi aikuisiässä vähän yli 40-vuotiaana. Toivon sinulle tsemppiä ja voimia. Luen taas kirjoituksiasi.

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/4 | 

Voi miten sydämeenkäypä tarina sinulla on, Hermokipuinen. Saat kaiken myötätuntoni. On hirveää olla sekä kipeä että epätietoinen jatkosta. Unettomuus kalvaa ihmistä ja verottaa voimia vielä entisestään. Kaikki eivät tosiaan voi liikkua, vaikka haluaisivat. Ei ole kaikki pelkästään itsestä ja omista valinnoista kiinni. 

Toivottavasti löydät tilanteeseesi selkeyttä. Voimia sinulle jatkoon!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tänä aamuna heti ensimmäiseksi ihmettelin, missä silmälasini oikein ovat. Menin olohuoneeseen etsimään. Siellä ne olivat rahin edessä matolla. Lisäksi matolla makasivat lehdet, jotka vielä illalla lojuivat sänkyni vieressä. Mikä oudointa, tyynyt olivat yön aikana siirtyneet tosi kummalliseen asentoon rahilla.

Olinko kävellyt unissani?

Mieheni kertoi, että olin myöhään illalla, alkuyöstä oikeastaan, yhtäkkiä noussut määrätietoisesti ja ripeästi vuoteesta ja mennyt olohuoneeseen puuhaamaan jotakin. Hän ei tiennyt, mitä, koska jatkoi nukkumista.

En tiedä koskaan ennen kävelleeni unissani.

Työterveyslääkäri määräsi minulle viime viikolla nukkumisen avuksi Stilnoctia, koska särkylääkkeet olivat lakanneet vaikuttamasta, enkä ollut kipujen takia nukkunut kunnolla moneen viikkoon. Kokeilin ensin viiden milligramman annosta, mutta koska en sillä nukahtanut, nostin sen 10 milligrammaan. Se on normaali käyttöannos.

Luen aina pakkausselosteet, kun alan ottaa uutta lääkettä. Selosteen sisältö on aika hurja. Siinä varoitellaan monenlaisista haitoista, jos lääkettä ottaa liikaa, jos sen kanssa käyttää alkoholia tai mielialalääkkeitä tai jos ei varaudu nukkumaan kahdeksaa tuntia.

”Stilnoct-tablettien sekä alkoholin ja muiden keskushermostoon vaikuttavien rauhoittavien lääkkeiden samanaikainen käyttö, kuten myös Stilnoct-tablettien käyttö suosituksen ylittävillä annoksilla, voi aiheuttaa unissakävelyä tai muuta siihen liittyvää käyttäytymistä, johon liittyy muistamattomuus”, selosteessa lukee.

Osasin siis tavallaan odottaa tätä. Silti se tuli yllätyksenä. En tiedä koskaan ennen kävelleeni unissani.

Stilnoct on aiheuttanut hoitoannoksina unissakävelyä ja unissa-ajamista

Googlasin lääkkeen äsken. Helposti löytyikin naisten viikkolehden vain vuoden takainen kirjoitus, jossa kerrottiin tsolpideemia sisältävien lääkkeiden, kuten Stilnoctin, olevan naisille vaarallisempi lääke kuin on aiemmin tiedetty. Se on aiheuttanut hoitoannoksina nimenomaan unissakävelyä ja jopa unissa-ajamista ja liikenneonnettomuuksia.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA on antanut jo vuonna 2013 suosituksen, että naisten hoitoannos tulisi laskea viiteen milligrammaan.

En ole mielestäni yhtään lääkekielteinen. Luotan lääkkeisiin, kunnes ne toisin osoittavat. Nytkään en aio lopettaa Stilnoctin käyttöä ihan vielä, vaan lasken vain annostusta. Kahden viikon kuuri saa kuitenkin riittää.

Jännä juttu, että työterveyslääkäri väitti Stilnoctin olevan suositeltavampi lääke kuin takavuosina nukahtamiseen käyttämäni Imovane (tsopikloni). Minulle ei kuitenkaan koskaan tullut Imovanesta niitä haittoja, jotka lääkäri mainitsi. Ei tuntunut metallista makua suussa enkä ollut aamulla tokkurainen.

Stilnoctin vaikutusaika kyllä on periaatteessa lyhyempi (8 tuntia) kuin Imovanen (12 tuntia).

Luulenpa silti, että vanhassa vara parempi.

--

Lisäys: Jätin sitten kuitenkin lääkkeen ottamatta seuraavana yönä, kun oli viikonloppukin. Seuraus: nukuin aamukuudesta kymmeneen. Katsotaan, miten viikolla käy, kun pitäisi herätä töihin.

 

Päivän kuvat: Tältä olohuoneessa näytti, kun aamulla menin etsimään silmälasejani. Kuvaa ottaessa ne olivat jo päässä. Tässä näkyy myös kuuluisa rahini, jolla maaten vietän valtaosan päivästäni. Joku on sitäkin ihmetellyt, että miten rahilla voi maata. No, rahihan on vain sohva ilman käsi- ja selkänojia. Näistä raheista saa avaamalla ja petaamalla kaksi vierasvuodetta.

Erikoista kyllä, Lyrica ei ole luokiteltu huumaavaksi eikä sillä ole kolmiomerkintää. Silti se ja Ketipinor ovat olleet kokeilemistani lääkkeistä eniten tietoisuutta muuntavia.

Sain Ketipinoria nukahtamista helpottamaan keväällä, kun kivut valvottivat eikä minulle jostakin syystä haluttu määrätä riittävän voimakkaita kipulääkkeitä. Luovuin siitä kuitenkin nopeasti, koska se heikensi muistiani niin paljon, että aloin unohdella myös työtehtäviä ja palavereja. Se ei minun ammatissani oikein käy.

Lyricalla oli itse asiassa aivan samat vaikutukset ja lisäksi tunsin olevani puolen promillen kännissä koko ajan. Kadulla kulkiessani suoraan käveleminen oli mahdotonta, tai ainakin tuntui siltä. Koska lääkärin lupaus kuitenkin oli pitkäaikainen kivun lieventyminen, halusin antaa sille mahdollisuuden. Käytin Lyricaa sitkeästi noin kolmen kuukauden ajan.

Hoito aloitetaan pienellä pitoisuudella ja sitä nostetaan, kunnes toivottu vaikutus on saavutettu.

Lyrica, kuten monet muutkin pitkäaikaista tehoa tavoittelevat kipulääkkeet, pitää itse titrata sopivaan vahvuuteen kokeilemalla. Hoito aloitetaan pienellä pitoisuudella ja sitä nostetaan, kunnes toivottu vaikutus on saavutettu. Minulta vei muistaakseni pari-kolme viikkoa päästä korkeimpaan sallittuun annostukseen, ja vetelin lopulta lääkettä kaksin käsin. Kipua poistava vaikutus jäi kuitenkin tulematta, joten laskin annostuksen noin skaalan puoliväliin.

Tuossa vaiheessa kävin jälleen työterveyslääkärillä. Hän maanitteli minut jatkamaan vielä jonkin aikaa, koska haitat saattaisivat pian lieventyä ja jäädä pois. Saisin sen jälkeen halutessani laskea annostusta edelleen, jos siltä tuntuisi. Lääkitys pitäisi lopettaa asteittain.

Känninen olo tosiaan haihtui, kun käytin lääkettä tarpeeksi pitkään. Ehkä noin 5. viikon kohdalla tunsin taas olevani oma normaali itseni. Mutta koska lääkityksellä ei edelleenkään ollut mitään vaikutusta kipuihin, ajoin sen hitaasti alas. Mitään haittoja ei tässä vaiheessa tullut. Myöskään kivut eivät pahentuneet hoidon päättyessä, mikä todistaa hoidon tehottomuuden.

Jos olisin päässyt kivuistani Lyricalla, söisin sitä varmasti vieläkin.

Lyrica sai myyntiluvan alun perin epilepsian hoitoon, mutta siitä on tullut suosittu kroonisten kipujen ja etenkin hermokipujen eli neuropaattisten kipujen hoidossa. Sen ymmärtää kyllä, koska kaikilla varsinaisilla kipulääkkeillä on pitkäaikaisessa käytössä niin paljon haittoja, ettei niitä saisi käyttää jatkuvasti.

Lyricalla ja muilla neurologisen puolen lääkkeillä on nähtävästi enimmäkseen kognitioon liittyviä haittoja, eikä niitäkään kaikilla eikä koko ajan. Haitat tunnetaan ja ne mainitaan pakkausselosteessakin: muun muassa huimausta, uneliaisuutta, tarkkaavuuden häiriöitä, sekavuutta, muistin heikkenemistä, näön häiriöitä, humalaista tunnetta.

Lyricaa käytetään myös esimerkiksi ahdistuneisuushäiriön hoitona. Voin kuvitella, että jos on muutenkin ahdistumaan taipuvainen, haitat voivat tuntua pelottavilta. Asiaa ei helpota yhtään se, että netistä löytyy googlaamalla helposti kirjoituksia, joissa Lyrica kuvaillaan vaaralliseksi myrkyksi, johon kehittyy helposti riippuvuus.

Omat kokemukseni eivät tue moisia pelkoja. En todellakaan koe olleeni mitenkään riippuvainen Lyricasta, eikä sen lopettaminen ollut yhtään vaikeaa. Koin haittoja, mutta ne eivät olleet kovin kummoisia ja menivät ohi. Jos työni ei vaatisi jatkuvaa skarppiutta tai jos olisin ollut sairaslomalla, mitään ongelmaa ei olisi ollut. Jos olisin päässyt kivuistani Lyricalla, söisin sitä varmasti vieläkin.

Lääkehoidossa, kuten muussakin hoidossa, pitää aina verrata haittoja myönteisiin vaikutuksiin. Jos myönteistä on enemmän, hoitoa kannattaa jatkaa, etenkin, jos tilanne ilman hoitoa olisi kestämätön.

En ole koskaan menestynyt pelissä yhtä hyvin kuin Lyrican vaikutuksen alaisena.

Lyricasta oli myös iloa. Olen erittäin kilpailullinen, mutta hermostun helposti suoritustilanteessa, ja minun on vaikea koota itseni uutta yritystä varten, jos epäonnistun. Siksi saan usein huonoja suorituksia esimerkiksi minigolfissa, jota pelaan noin kerran vuodessa. Viime kesän turnauksessa hermoni kestivät poikkeuksellisen hyvin: pelasin tyynesti ja harkiten. En ole koskaan menestynyt pelissä yhtä hyvin kuin Lyrican vaikutuksen alaisena. (Juu, pystyn kävelemään juuri minigolfradan verran enkä yhtään enempää.)

Hoitokokeiluna Lyrica-kuuri kuitenkin epäonnistui. Ehkä minulla ei sitten ollutkaan hermokipua. Samaan aikaan oli myös osteopaatilla käynnit lopetettu tehottomina. Ei ollutkaan faskiavaivaa. Fyysisen puolen lääkäreiden keinot oli nyt käytetty loppuun.

Ehkäpä vika oli korvien välissä?

--

Päivän kuvat: Loppiaisen kunniaksi joulukoristeluja Benalmádena Pueblosta. Espanjassa loppiainen on odotettu juhla, jolloin kolme taikurikuningasta tuo lahjoja lapsille.

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 | 

Nyt on ihan pakko kommentoida, mitä en yleensä tee. Minulla tiputettiin Lyrica hiljalleen pois, lähinnä nesteen kertymisen vuoksi, mutta epäilin myös tehoa. Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut kipeämpi kuin aikoihin, en pysty liikkumaan kuin minimimäärän ja kiukuttaa. Jos ainoana inhottavana jatkuvasti läsnä olevana sivuvaikutuksena oli nesteen kertyminen kroppaan, ei minua oikeastaan muutama kilo tai turvonnut keho niin haittaa. Kun pääsisi näistä kivuista!

Mökin muori
Liittynyt8.5.2014
2/10 | 

Olen syönyt Lyricaa jo vuosikaudet ilman mitään sivuvaikutuksia. Minulla se toimii hyvin ja olen ollut siihen tyytyväinen. Kaikki lääkkeethän ovat myrkkyä ja olen kuullut kauhukertomuksia siitä mitä Lyrica on aiheuttanut ihmisille joille se ei ole sopinut.

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/10 | 

Kiitos kommenteistanne Vierailija ja Mökin muori. Kipupotilas on tosiaan valmis tekemään melkein mitä tahansa päästäkseen kivuistaan eroon. Ylimääräiset kilot eivät siinä vaa'assa paljon paina, jonka toisessa kupissa on kivuttomuus.  Ja on kerrassaan inhottavaa, kun ei pysty liikkumaan yhtään ylimääräistä.

Lyrica ei auttanut minua kivuttomaksi, mutta monia se nähtävästi auttaa. Painoa lisäsivät minulla Ketipinor ja kortisoni, ei niinkään Lyrica. Niin on yksilöllistä tämä lääkehoidon vaikuttavuus.

Hankalaa on sekin, kun kivut aaltoilevat, eikä aina voi tietää, mikä on kivun yltymisen tai leppymisen takana. Johtuuko parempi päivä siitä, että on onnistunut välttämään kipuja pahentavaa rasitusta vai siitä, että lääkitys on kohdallaan? Tätä pähkäilen usein. Ainoa lääke, joka minulla lievittää kipuja 100 % varmasti, on Panacod. Ja tiedän, ettei sekään kaikilla auta.

Kokeilija
4/10 | 

Mulle ei Lyricasta ollut muuta kuin haittaa: näköhäiriöt, kaksoiskuvat, tasapainohäiriöt.. Ne kestivät n.2-4 h. Sitä kokeiltiin epiin, mutta ei auttanut eikä auttanut kipuihinkaan. On paljon kipuja.

PP
5/10 | 

Sain Lyricaa vyöruusun aiheuttamiin hermokipuihin. Annostusta nostettiin astettain ja juuri mitään apua lääkkestä ei ollut. Haittoja taas sitä enemmän. Tuntui kuin olisi kävellyt pumpulin päällä, hirveitä painajaisia, tietoisuuden hämärtymistä ja ahdistuneisuutta. Lääkäri suostutteli jatkamaan lääkitystä, koska vyöruusu puhkesi pari viikkoa mieheni kuoleman jälkeen. Löysin hänet kuolleena kodistamme. Lääkärin mukaan kaikki kokemani sivuvaikutukset johtuivat kokemastani traumasta ja olikin varmaan osittain oikeassa. Nappailin Lyricaa 4 kuukautta ja sitten lopetin sen kuin seinään, koska olo oli aivan hirveä. Pää selkeni aika nopeasti ja tunne, että on aika tukevassa humalassa lakkasi myös. Ikinä en laittaisi enää yhtään Lyricaa suuhuni. Kuulin tuttavaltani, että tätä lääkettä käytetään viihdekäytössä. En voi ymmärtää, miten se on mahdollista. Minulla ei varmaan ole koskaan ollut niin hirveää oloa kuin Lyricaa syödessäni.

Maija
Liittynyt15.10.2015
6/10 | 

Nähtävästi todellisuus on joidenkin mielestä niin kauhea, että mikä tahansa pään sekoitus on parempi kuin se. Mutta en minäkään Lyricaa viihteekseni nappailisi.

Maija
Liittynyt15.10.2015
7/10 | 

Kiitos myös teille kommenteistanne, KK ja Kokeilija. Harmi, että ette saaneet Lyricasta apua. Kyllähän sitä aina toivoo, että kun lääkettä määrätään ja sitä alkaa ottaa, siitä olisi hyötyäkin eikä pelkästään haittoja. Lääkekehityksessäkin pyritään samaan, muttei valitettavasti aina onnistuta. Mitä hankalampi vaiva, sitä enemmän sen lääkkeelle "sallitaan" haittoja ja käyttäjiä, jotka eivät saa apua.

Lyricaa syönyt
8/10 | 

Puolitoista vuotta sitten käteni hermot vaurioituivat pahasti ja hermosärky oli jotain ihan kauheaa, välillä jopa lamaavaa. Sain käsikirurgin määräämänä Lyricaa kipuihin, jotka maximi annoksella aamuin illoin helpottivatkin. Sivuvaikutuksina tuli aivan hirveä kiertohuimaus ja pää oli välillä ihan kuin pumpulia. Kävin hitaalla ja pystyssä pysyin, jos pysyin silloinkaan, niin nojaamalla seiniin tai taluttamalla. Kävelykepit olivat myös koko ajan käytössä. Puoli vuotta jouduin syömään kyseistä lääkettä, kun muut lääkkeet eivät tehonneet kipuihin. Kun vihdoin pärjäsin buranalla, niin oli kuin olisin saanut elämäni takaisin. Minua varoiteltiin alkuun, että aiheuttaa riippuvuutta, mutta minun kohdallani siitä ei ollut kyllä pelkoa. Toivoin koko ajan pääseväni takaisin normaaliksi, liikkuvaksi äidiksi. Onneksi lapseni ovat jo isoja (teinejä), että pystyivät hoitamaan arjen pyöritystä melko itsenäisesti.

Maija
Liittynyt15.10.2015
9/10 | 

Juuri noin, Lyricaa syönyt. Kyllähän sitä syö vaikka Lyricaa, jos vaihtoehto on vielä huonompi. Hermosärky on nähtävästi jotakin niin hirveää, etten ole itse moista kokenut. Mahtavaa, että  sait elämäsi takaisin!

kipuileva
10/10 | 

Käytin  Lyricaa n.3kk hermokipuun.Tuona  aikana en juurikaan  jaksanu olla valveilla ollenkaan.No sitten päätin että  tuo lääkitys pitää lopettaa. Ei sitä todellakaan voinu noin vain lopettaa, tuli kauheat ahdistuksen tunteet. koin että tuossa ajassa tulin riippuvaiseksi .onneksi kipukin jäi sillä kertaa.Kyseistä lääkettä ei todellakaan  ota huvikseen.

Pahinta, mitä voin kuvitella, on yö ilman Panacodia käden ulottuvilla. Söisin lääkettä joka ilta ja nukkuisin paljon paremmin, jos tietäisin, että saan tehdä niin pelkäämättä, että lääkkeet loppuvat enkä saa lisää.

Mutta koska jokaisen reseptin saaminen on epävarmaa, yritän aina ensin muita keinoja. Tämä johtaa säännöllisen epäsäännöllisesti 3-5 tunnin yöuniin. Siihenhän menee aina vähintään tunti per hoito, kun testaan, tehoaako joku muu lääkkeetön tai lääkehoito tänään.

Olen koko ajan tabletin tarkkuudella selvillä siitä, miten paljon Panacodia minulla on. Niin monta kivutonta nelituntista minulla on tiedossa. Neljässä tunnissa ehtii jo nukahtaa sen verran syvään, että vaikutuksen hiipuessa vain kääntää kylkeä ja jatkaa unia.

Valtaosalla kodeiini vaikuttaa kuten minulla eli salpaa kipuaistimukset hermostossa muutaman tunnin ajaksi, mutta ei hämärrä tietoisuutta juurikaan.

Äsken julkaistu uusi kivun hoidon Käypä hoito -suositus kiristää Panacod-hanoja entisestään. Työikäisille potilaille, kuten minulle, Panacod-hoito pitäisi aloittaa kivunhoitoon perehtyneessä yksikössä. Minun ensimmäiset Panacodini määräsi fysiatri, ja reseptit on uusinut työterveyslääkäri. Suosituksen laatijat pelkäävät, että opioidihoidon varomaton aloittaminen ja käyttö altistaa toleranssin kehittymiselle, väärinkäytölle ja hormonaalisille vaikutuksille. Väärinkäyttöä esiintyy kuulemma joka kolmannella ja addiktiota yhdellä kymmenestä käyttäjästä.

Panacod on mieto opioidi, jossa kodeiini on yhdistetty parasetamoliin. Kodeiinista muodostuu maksassa yhdenlaista morfiinia – tai sitten ei muodostu. Riippuu perimästä, miten itsekunkin maksan entsyymit toimivat. Osa on nopeita kodeiinin pilkkojia, jotka saavat Panacodista mukavat hömpsyt ja saattavat mennä vähän tillin tallin. Valtaosalla kodeiini vaikuttaa kuten minulla eli salpaa kipuaistimukset hermostossa muutaman tunnin ajaksi, mutta ei hämärrä tietoisuutta eikä juurikaan vaikuta esimerkiksi muistiin. Kolmiolääke se toki on. Ja osaan kodeiini ei vaikuta mitenkään.

Fysiatrini sanoi lääkettä määrätessään, että ihmisellä, jolla on kovia kipuja, Panacodin teho menee kivun poistamiseen eikä se ikään kuin riitä huumaavana tuntuvaan vaikutukseen asti. Vaikutusten arvaamattomuuden takia hän kuitenkin suositteli sairaslomaa lääkityksen ensimmäisen viikon ajaksi (tai niin minä sen ymmärsin, ei hän toki näin sanonut). Työtilanteeni ei moista sallinut, mutta pidin itseäni silmällä. En huomannut mitään erikoista.

Kipuni ovat pahimmillaan juuri öisin. Juilinta alkaa toden teolla, kun olen jo lähellä nukahtamista.

Ymmärsin Panacod-hoidon tarkoitukseksi siinä vaiheessa kipujen poistamisen. Nostin annostuksen maksimimäärään kokeillakseni, poistuvatko kivut sillä. Kun niin ei käynyt, otin jonkin aikaa kaksi tablettia töiden jälkeen ja kaksi ennen nukkumaan menoa. Sillä tavoin sain miellyttävät illat ja yöt, ja päivällä pärjäsin lääkkeettömillä kivunhallintamenetelmillä.

Lääkärini tekivät tästä menosta kuitenkin nopeasti lopun. Panacod vaihdettiin Lyricaan, jolla olisi pitänyt olla pitkäaikaisesti kipua suitsiva vaikutus. Se ei kuitenkaan tehonnut minulla ollenkaan, joten muutaman kuukauden kuluttua palasin Panacod-purkille.

En saisi syödä Panacodia koko ajan, enkä syökään. Tämä ja pelko, että Panacodit loppuvat, vie minulta kuitenkin normaalit yöunet. Jos nyt normaalista voi kohdallani ollenkaan puhua. Kipuni ovat pahimmillaan juuri öisin. Juilinta alkaa toden teolla, kun olen jo lähellä nukahtamista.

Kivutonta nukkuma-asentoa on mahdotonta löytää. Vatsallaan maatessa sattuu takareisien yläosaan, selällään maatessa tasaisesti kankkuihin ja kyljellään maatessa aktivoituvat persposkia pistävät rautanaulat. Ja sitten on kuitenkin myös öitä, jolloin kipuja ei juurikaan ole.

On mahdollista, että olen psyykkisesti riippuvainen kodeiinista. En silti usko, että fyysisesti olisin. Yksi tabletti riittää. Sitä paitsi jatkuvat, lepoa haittaavat kivut ovat minusta suurempi paha kuin mahdollinen vieroitushoito lääkehoidon päättyessä.

Sen, mitä mieltä olen Käypä hoito -suosituksesta, jätän nyt sanomatta, mutta se alkaa P:llä.

--

Päivän kuvat: Maisemia Benalmádena Pueblosta täysikuun aikaan.

Kommentit (4)

Vierailija
2/4 | 

Hei

Olen myös Panacodin syöjä. Kolmoishermosärky? Minulle ovat vielä suostuneet antamaan Panacodit sadan pakkauksissa, mutta kipupolille tuli määräys mennä. Olen kokeillut Lyrikan, Triptylin ja kasan jo unohtuneita. Gymbalta on nyt menossa mutta ei hyodytä yhtään.

T. kohtalotoverisi

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/4 | 

Hei Vierailija, minä olen saanut Panacodia vain 50:n pakkauksessa. Voi olla, että kipupolille vie pian minunkin matkani. Minulla on vielä aika monta lääkettä kokeilemattakin, mutta ei huvittaisi yhtään, kun kerran tiedän, mikä auttaa varmasti.

Paprika
4/4 | 

Hei vaan,minä olen syönyt 7v. Yhdistelmää Panacod,Lyrica,Ketipinor ja Sirdalud,Ilman näitä en tulisi toimeen,minulla on välilevysairauden aiheuttama hermojuuren vaurio.Panacodia sain aluksi vuodeksi reseptin kerrallaan,annostus max 6kpl/vrk,nyt puoli vuotta mennyt niin että 4kpl/vrk onmax annostus.Hyvänä päivänä riittää 3 panacodia mutta huonona menisi se kuusi mutta joutuu kyllä tarkkana olemaan ettei lopu kesken,Lyrican annostus minulla 300mg aamulla ja 300mg illalla,ei ole ollut sivuvaikutuksia vaan pahin kipu on poissa.Ketipinor auttaa Sirdaludin kanssa nukkumaan 4-5 tuntia kerrallaan.Joskus on kyllä huonoja päiviä eikä silloin pääse sängystä mihinkään,jouduin ostamaan moottorisängyn helpottamaan sängystä nousemista ja muutenkin nukkumista,tsemppiä kipusiskot ja veljet,jaksamista kaikille.57v. Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Pia.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016