Kirjoitukset avainsanalla kukat

Englantilaiset puutarhat ovat tietysti ihania keskellä kesää, mutta luulin, ettei niissä olisi mitään nähtävää talvella. Väärin! Sana "talvipuutarha" sai aivan uuden merkityksen, kun näin viikonloppuna Winterbourne Housen puutarhassa monenvärisiä taikapähkinöitä, jouluruusuja, näsiän sukulaisia daphneja ja koiranheiden sukuisia viburnumeja, pikkuruisia syklaameja ja hentoja iiriksiä. Ja yhtä ja toista, joille en löytänyt nimeä. Minähän en ole varsinaisesti puutarhaharrastaja, satun vain tykkäämään kukista.

Käväisin Birminghamissa Mrs. Rauhana eli ihan muissa asioissa. Onneksi sain ohjelmaan mahtumaan myös käynnin Winterbournessa. Arts and crafts -tyyliin rakennettu talo valmistui vuonna 1903 John ja Margaret Nettlefoldin kodiksi. Ison puutarhan suunnitteli Margaret, ja myös talon viimeinen omistaja, John MacDonald Nicolson, jätti kädenjälkensä puutarhaan. Hän testamenttasi talon ja puutarhan Birminghamin yliopistolle, joka on hallinnut sitä vuodesta 1944. Paikka on virallisesti yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Kerron talosta lisää ensi viikolla, mutta tänään sukellan Winterbournen talvipuutarhaan.

Laaja puutarha jakautuu useaan, tiheillä pensasaidoilla ja muureilla erotettuun osaan. En usko, että kaikki kävijät edes löysivät talvella kukkiville kasveille varattua aluetta, koska sen sisäänkäynti sijaitsee huomaamattomasti talon sivulla. Ensin huomasin lumikellot, sitten kumarruin kuvaamaan ensimmäisiä näkemiäni jouluruusuja. Vasta hetken päästä ymmärsin, missä olin. Melkein kaikki kasvit olivat kukassa tai vähintään nupulla, vaikka on vasta tammikuun loppu.

Sää oli vähemmän miellyttävä. Lämpötila muutaman asteen plussan puolella, pilvet roikkuivat alhaalla ja ajoittain tihutti vettä. Kasvien kuvaamiseen olosuhteet kuitenkin sopivat mainiosti. Lehdet kiilsivät kosteina, ja kukkien terälehdillä oli vesipisaroita. Vanhan mulperipuun oksilla kasvava sammal loisti lähes neonvihreänä. Erään aitapensaan kuihtuneet lehdet olivat kuin pronssista veistettyjä.

En tiedä, mistä Winterbourne House on saanut nimensä, mutta tuntuu hyvin sopivalta, että sen puutarha on kaunis myös talvella. Uskallan suositella käyntiä Winterbournessa mihin vuodenaikaan tahansa, sillä puutarha on monipuolinen ja erittäin hyvin hoidettu - luultavasti osittain opiskelijatyövoimalla.

--

Päivän kuvat: Jouluruusu Winterbournessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vein joulukuusen ulos, ja heti tuli kevät ja kesä mieleen. Olen säästellyt näitä Maskun Rosariumissa otettuja kuvia sopivaan hetkeen. Se on nyt.

Rosarium on Maskun kirkon lähellä, ja sinne mennään museon pysäköintipaikalta parin punamullalla sivellyn aitan ohitse. Epäusko meinasi iskeä vielä ihan viime metreillä, mutta kyllä ne siellä olivat: 400 ruusupuskaa, lajikkeita noin 250. Tässä aina yhtä ihania Grootendorsteja.

Ruusutarhassa on pääasiassa vanhan ajan pensasruusuja, joskin ensimmäiset juurakot istutettiin niinkin hiljattain kuin vuonna 1998. Rosarion perusti kotiseutuyhdistys Masku-seura, joten siellä on näytillä myös maskulaisilta pihoilta tuotuja paikallisruusuja. Yläpuolella kuitenkin ranskanruusu Duchesse de Montebello, jonka kukat ovat aluksi kuppimaiset, mutta avautuvat sitten isoksi ruusukkeeksi. Terälehtiä on aivan valtavasti.

Rakastettava ystävätär eli Aimable Amie ei jää paljon Montebellon herttuattaresta jälkeen terälehtien määrässä. Oikein suloinen! Gallica eli ranskanruusu sekin, joskin kotoisin ilmeisesti Hollannista.

Näin nyt ensimmäisen kerran myös sammalruusuja, joiden kukkien verholehdissä on sammalmaista pitkää nukkaa. Sain kuvia lajikkeesta nimeltä Chapeau de Napoléon eli Napoleonin hattu, jonka sanotaan olevan yksi hienoimmista Cristata-lajikkeista. Sitä ei olet tietoisesti jalostettu, vaan se löytyi sellaisenaan Sveitsistä Freiburgin luostarin seinustalta noin vuonna 1820. Ruusu on myös hienon tuoksuinen.

Erittäin tumman viininpunainen Tuscany on vanhimpia säilyneitä ranskanruusuja, sillä se mainitaan kirjallisessa lähteessä jo vuonna 1596 nimellä vanha samettiruusu. Ja ovathan sen terälehdet tosiaan samettiset!

Morden Ruby on Kanadassa 1940-luvulla kehitetty ruusulajike, mutta maskulaisten puska on saatu Virosta. Ruusun terälehdet ovat kauniisti kaksiväriset, marmoroidut.

Ruusuja, ruusuja, ruusuja! Verenpunainen yksinkertainen ruusu on Robusta. Monesta ihanasta kukasta joudun kuitenkin sanomaan vain kuluneesti, että ruusu on ruusu on ruusu.

Kävin Maskun Rosariumissa 8. heinäkuuta auringonlaskun aikaan. Otin muutaman kuvan myös ruusutarhan vehmaasta ympäristöstä. Näin talvella ihan tavallinen ojanvierusheinikkokin näyttää ihmeen ihanalta. Ruusutarhan ohi kulkee Maskunjoki.

--

Päivän kuvat: Tykkään myös kuihtuvista ruusuista. Keltainen ruusu on Aicha, muiden nimistä minulla ei ole havaintoa.

Iso-Puolalan talo tönöttää keskellä Turkua Puolalanmäellä, lähellä Park-hotellia. Sen vanhimmat osat on rakennettu 1700-luvulla. Talon ympärillä on ollut peltoa ja pihapiirissä navetta. Mäellä on ollut enemmänkin puutaloja, jotka säilyivät vuoden 1827 palosta, mutta ne on purettu puiston ja kivitalojen tieltä.

Olen kävellyt pihapiirin ohi vuosien mittaan lukemattomia kertoja. Syitä poiketa ei ole ollut. Rötiskö mikä rötiskö, kyllähän minä tuollaiset talot tiedän. Talot omistaa kuitenkin nykyään Rakennusperinteen ystävät ry, joka on kunnostanut niitä perinteisin menetelmin jo usean vuoden ajan. Ja viimeistään nyt siellä kannattaa ehdottomasti poiketa!

Lastulevyt, lateksimaalit ja muovimatot ovat poissa. Tilalla ovat käsin painetut tapetit, pellavaöljymaalit ja vanhan ajan joulutunnelma.

Iso-Puolala ei ole lavaste, vaan vanha ja viehättävä paikka, jossa on tunnelmaa muulloinkin kuin jouluna. Siksi joulukaan ei näytä täällä väkisin rakennetulta. On kuin käsistään kätevä perhekunta olisi käyttänyt syksyn illat suurta juhlaa suunnitellen ja koristeita valmistellen. On kerätty varpuja ja sammalta, leikattu tonttunauhoja, valettu kynttilöitä ja punottu tuohta. Samalla on syntynyt vähän ylimääräistä myytäväksi.

Keittiössä, jossa muutenkin kuulee aina parhaat jutut, minulle kerrottiin, että Iso-Puolalan yhtenäisen visuaalisen jouluilmeen takana ovat Rakennusperinteen ystävien toiminnanjohtaja Katariina Entonen sekä Riitan Pihapuodin Riitta Jaakonmäki ja Kranssiaitan floristi Mari Heininen. Näillä naisilla on silmää.

Päärakennuksessa on parhaillaan Rakennusperinteen ystävien joulukahvila. Kahvi kaadetaan isoäidin aikaisiin kuppeihin, ja särpimeksi on tarjolla suolaista ja makeaa piirakkaa sekä joulutorttuja. Lattialankut narisevat kotoisasti. Keittiön seinältä voi laskea, miten monta tapettikerrosta pinkopahvien päältä kuorittiin remontissa. Pirtin uunin otsalla on näyte tapetista, joka oli entisöijien tavoitteena, mutta osoittautui liian vaikeaksi toteuttaa. Oikein kaunis uudesta tapetista silti tuli.

Tuplien välissä on poronjäkälää ihan niin kuin lapsuudenkodissani muinoin. Tuvassa päivystävä varttuneempi herrasmies, epäilemättä yhdistyksen aktiivi, kertoo talon historiasta kysymättäkin.

Ulkorakennuksessa on myynnissä valikoima tuohitöitä, kynttilöitä, joulukoristeita ja muuta itse tehtyä. Toisen asuinrakennuksen vintille on asettunut Riitan pihapuoti antiikkiesineineen. Riitta valitsee aarrearkustaan Iso-Puolalan pop-up-puotiin aina kulloisenkin teeman mukaiset, kirpputoreilta koluamansa esineet.

Nyt on esimerkiksi astioita, tekstiilejä, leluja, kynttilänjalkoja ja joulukoristeita. Kaikkea vanhaa ja kaunista. Jotakin uuttakin: käsin tehtyjä kortteja, joiden sisältä avautuu paperinen kukkaro rahalahjalle tai muulle muistamiselle. Täältä löytyy lahja myös sille, jolla on jo kaikkea.

Koko pihapiiri ja kaikki rakennukset on koristeltu Marin tekemillä kransseilla ja köynnöksillä. Puolukanvarvut, havunoksat, kävyt, eukalyptuksen versot, jäkälät, sammalet, kanelitangot ja roseepippurit muuntuvat hänen käsissään suloisiksi joulutunnelman virittäjiksi.

En voinut vastustaa kanelin tuoksua. Ostin Marin kellarista ovikoristeen ja köynnöksen, jonka aion nostaa joulupöydän keskipisteeksi. Säilytän niitä siihen asti parvekkeella. Mari kertoi, ettei niiden kuivumistakaan tarvitse pelätä. Köynnösten pehmoinen havu on katajaa, mutta tarkempaa lajiketta en enää muista, vaikka Mari sen sanoi.

Iso-Puolalan joulukahvila ja joulupuoti ovat avoinna jouluun asti torstaisin ja perjantaisin kello 11-17 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-16. Itsenäisyyspäivänä ovet ovat suljetut. Viimeinen aukiolopäivä on 23.12. Menkää, ystävät, menkää!

Riitan pihapuoti: https://riitanpihapuoti.fi/

Kranssiaitta: http://www.kranssiaitta.fi/

Rakennusperinteen ystävät ry: http://www.tuuma.net/

 

--

Päivän kuvat: Iso-Puolalan päärakennus on koristeltu jouluun.

Amaryllisten istutuksen aika! Amarylliksen kasvaminen sipulista kukkivaksi vie 6-10 viikkoa, joten saatan olla jo vähän myöhässäkin, kun istutin joulusipulini vasta viime viikonloppuna. Meillä on kuitenkin niin lämmintä, että amaryllisten kehitys on yleensä ollut nopeaa.

Vein samalla viime talven amarylliksen parvekkeelta autotalliin kylmä- ja pimeäkäsittelyyn. En ole kastellut sitä enää syyskuun alun jälkeen, mutta lehdet ovat edelleen vihreitä. Vähän nahistuneelta kasvi kuitenkin näyttää. Aiemmin olen leikannut sen lehdet kokonaan pois jo tässä vaiheessa, mutta nyt jätin ne paikoilleen. Aion kukittaa sen helmi-maaliskuussa.

Puuhastelu toi mieleen toukokuun ja Chelsea Flower Shown upeat amaryllikset. Suomessa näkee kukkakaupoissa enimmäkseen perinteisiä punaisia, valkoisia ja joskus myös vaaleanpunaisia ritarinkukkia. Itse kasvattamalla saa myös raidallisia ja kerrottuja. Kukkanäyttelyssä valikoima oli paljon suurempi.

Ihastuin yllättäen eniten kaikkein pienimpiin ja vaatimattomimpiin, liljoja muistuttaviin, yksinkertaisiin amarylliksiin. Ehdoton suosikkini oli suloinen ja herkkä Sonatini Pink Rascal. Tämä elegantti amaryllis on tarkoitettu kasvatettavaksi ulkona ruukuissa tai kukkamaassa, jolloin se kukkii huhti-toukokuussa. Ainakin Englannissa.

Toinen suosikkini oli täysin erityylinen, villi ja kiehtova Mystica, jonka värit ovat viininpunainen ja limetinvihreä. Se on ”cybister amaryllis”, joiden terälehdet ovat tavallista ohuemmat ja pidemmät. Cybistereitä on saatavana monen värisinä. Aivan uusi tuttavuus minulle. Näidenkin sipuleita voisi varmaan tilata ulkomaisista verkkokaupoista, jos heittäytyisi oikein innokkaaksi.

Nymph on juuri sellainen amaryllis, joita olen tähän asti mieluiten halunnut kotiini: vaaleasävyinen, kerrottu, kaunis. Alla olevasta videosta näkee, miten Nymphin kukka aukeaa.


Hurmaava Giant Amadeus on kerrottu amaryllis, jonka kukat ovat todellakin jättimäisiä. Valkoisissa terälehdissä on vaaleanpunaisia raitoja, jotka levenevät terälehden päätä kohti. Tämäntyyppinen amaryllis jatkaa yleensä kukkimistaan monta viikkoa, koska kukat aukeavat yksitellen.

Tämä valkoinen amaryllis, jonka terälehdissä on kuin värikynällä piirretyt punaiset reunukset, on nimeltään Picotee, ja sitä näkee välillä Suomessakin. Englannissa suosittu lajike on saanut Britannian kuninkaallisen puutarhaseuran RHS:n Award of Garden Merit -palkinnon.

Ja nyt sitten vain odottamaan, millaiset kukat tavaratalon laarista poimittu sipuli tuottaa. Mukana ollut kuva näyttää tosi paljon Nymphiltä, mutta lajiketta ei mainita.

--

Päivän kuvat: Amarylliksiä Chelsea Flower Showsta 2018.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016