Kirjoitukset avainsanalla kukat

Olen esitellyt muita pihoja ja puutarhoja, mutten vielä minulle tutuinta ja rakkainta, lapsuudenkotini pihapiiriä. Nyt on sen vuoro.

Se on tavallinen pirkanmaalainen vanhan maalaistalon piha. Hirsirakennuksia on kolmella sivulla, ja pihan avoin etelälaita antaa pelloille. Pihaneliön keskellä on nurmikkoa ja kaivo, jonka viereen on istutettu tammi. Syreenit, marjapensaat ja vanha omenapuu sijoittuvat pihan pellonpuoleiseen reunaan. Asuintalon takana on lisää nurmikkoa, hedelmäpuita, pari marjapensasta, vatukko ja pitkä syysleimupenkki. Tallinparven sillan pielessä kasvaa isän ylpeys, hevoskastanja.

Pihaan tullessa kukkia ei näy oikein missään. Sitä luulisi, että ei täällä ainakaan viherpeukaloita asu. Karjalanneito roikkuu amppeleissa ja tien reunaan on istutettu rivi punaisia pelargoneja, mutta yhtään ainoaa perinteistä perennapenkkiä ei ole näkyvissä. Yksi on, mutta se on autotallin takana piilossa.

Mutta kun katsoo vähän tarkemmin, istutuksia onkin joka puolella. Ne vain maastoutuvat hyvin.

Kaivon luona betonisessa vesisäiliössä kasvaa krassia, kuten joka kesä. Navetan seinustalla rehottaa iäkäs ukonhattu. Vanhan asuintalon portaiden pieleen on istutettu mehiruusuja emalivateihin. Joulukaktukset viettävät kesää amppeleissa, jotka riippuvat ruostuneesta puutarhakeinun kehikosta. Vanhat ja uudet haravat on työnnetty kivijalan koloon romuromanttiseksi asetelmaksi. 

Äitini on perustanut pieniä kukkamaita sinne tänne metsän rajaan, kiven koloihin ja rakennusten seinustoille. Istutukset näyttävät usein sattumanvaraisilta. On ehkä saatu naapurilta tai tuliaisiksi pistokas, taimi tai juurakko, ja se on isketty ensimmäiseen paikkaan, jossa on ollut tilaa. Osa asetelmista taas näyttää hyvinkin harkituilta. Rahaa tuskin on kovin paljon käytetty, kekseliäisyyttä sitäkin enemmän. Paljon näkyy myös siirrettyjä luonnonkasveja, kuten vuokkoja, lemmikkejä, ahomansikoita ja kotkansiipiä.

Kun olin pieni, äitini ei muilta töiltään ehtinyt juurikaan hoitaa pihaa. Muistan silti parikin isompaa kukkapenkkiä, joissa kasvoi vanhanajan perennoja kuten keisarinkruunuja. Luovempia kukkaistutuksia alkoi syntyä vasta, kun karjasta luovuttiin. Viherpeukalo lienee periytyvä, sillä naapurissa sijainnut isovanhempieni puutarha palkittiin monena vuonna kotipihakilpailussa. Nyt mummin ja pappan pihalla on ollut jo pitkään uudet omistajat, enkä kehtaa käydä tutkimassa, onko siellä mitään vanhaa jäljellä.

 Muutos on pysyvää myös lapsuudenkotini pihamaalla. Kun kaksi viikkoa sitten kävin siellä, kauneimmassa kukassa olivat värikkäät asterit, joita äiti oli sijoittanut useaan eri paikkaan. Hän oli kasvattanut taimet Lidlistä ostamistaan siemenistä. Kultapallot olivat parhaimmillaan, ja härkäpapu kiersi hopeapajun katkaistua runkoa. Akileijojen sijasta talon päädyssä oli nyt korkeita maksaruohoja.

Päivän kuvat: Valtaosa kuvista on kahden viikon takaa, mutta otin mukaan myös pari otosta viime vuodelta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pienellä parvekkeellani on aivan ennennäkemätön viidakko. Moni taimi on venähtänyt metrin mittaiseksi ja melkein yhtä leveäksi niin, ettei sekaan meinaa mahtua. Lattialla risteilee krassin versoja ja keijunmekko kasvaa kattoon asti. Värinokkosista on kasvanut varsinaisia monstereita.

Jos haaveilet samanlaisesta tuloksesta, toimi ensi kesänä näin:

1. Istuta kääpiökrassia hyvään multaan.

Tiesin kyllä, että krassi kasvaa nopeasti isoksi, mutta kuvittelin, että pensasmaisesta kääpiökrassista tulisi pensasmaista kääpiökrassia. Istutin taimet tiheään, jotta multa varmasti peittyisi siksi aikaa, kun gladiolukset kehittäisivät lehtiä ja kukkavarsia. Lopputulos: krassit ovat käytännöllisesti katsoen tukehduttaneet gladioluksen taimet. Lisäksi ne valuvat viljelylaatikon reunojen yli lattialle niin, että tuntuu kuin liaanit tarttuisivat nilkkoihin.

2. Hanki useita kirjopeipin taimia.

Olinhan minä värinokkosia nähnyt. Nehän ovat noin 15 senttiä korkeita huonekasveja, eikö vaan? Niinpä tilasin valikoiman kirjopeippejä elävöittämään istutuksiani. Mutta niistä kasvoikin valtavia!  Isoin on 90 senttiä korkea ja noin puoli metriä leveä. Olen joutunut jo osan poistamaankin, kun ne veivät liikaa tilaa.  Kasvit ovat tosi komeita, kyllä vaan, mutta vähempikin olisi riittänyt.

3. Kokeile vanhanajan pelargoneja.

Luulin, että vanhanajan pelargonit nyt ainakaan eivät voi olla kovin kookkaita. Nyt tiedän, että vanhanajan lajikkeet ovat nimenomaan isompia kuin tavalliset. Apple Blossom -lajike kukkii suloisesti ja  lehdetkin ovat kauniit. En kuitenkaan osannut odottaa, että taimista kasvaa niin valtavia. Korkein on peräti 80-senttinen, mutta se kilpaileekin valosta kirjopeippien kanssa samassa astiassa.

4. Muista rehevät köynnökset.

Köynnöksillä saa lehtevän tunnelman nopeasti. Jopa vaatimaton muratti kasvaa muutamassa kuukaudessa melkoiseksi pehkoksi, kun olosuhteet ovat hyvät. Minulla on tänä vuonna myös keijunmekko, joka kasvaa amppelissa sekä ylös- että alaspäin. Sekin viistäisi jo lattiaa, ellen olisi taivutellut versoja kasvamaan takaisin ylöspäin Nyt versot muodostavat kauniita kaaria, joista kukat riippuvat.

5. Kastele, lannoita ja suojaa paahteelta.

En ole tehnyt kasveilleni mitään muuta kuin raahannut niille kastelukannullisen vettä päivässä. Noin joka kolmanteen tai neljänteen kannulliseen olen lisännyt pienen mitallisen kastelulannoitetta. Muratti, keijunmekko ja kerrottu miljoonakello ovat altakasteluamppeleissa, joihin lisään vettä tarpeen mukaan. Kukkaportaan tasot toimivat kastelualtaina, joista ruukkukasvit imevät vetensä, mutta janoisimmat ovat saaneet vettä myös päältä. Lisäksi suojaan kasveja pahimmalta paahteelta laskosverhoilla, jotka päästävät osan valosta läpi.

Ratkaisevaa tuntuu olevan lajikkeiden valinta. Pieneen tilaan ei tarvita kuin muutama nopeakasvuinen taimi, kun viidakkotunnelma on pian valmis.

--

Päivän kuvat: Keijunmekot, värinokkoset ja krassit kasvavat rehevästi länsiparvekkeellani.

Kommentit (1)

MarjattaP
1/1 | 

Aivan upealta näyttää parvekkeesi!  Lämpö on auttanut kasvamisessa ja kukkimisessa kun vedestä ei ole ollut puutetta.  Nauti nyt vain tuosta viidakostasi!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - BELIGHTFUL DESIGN. Ripustin pari viikkoa sitten kerrostalomme puutarhaan perhosten drinkkibaarin. Ruusunpunainen Belightful-perhoskeidas keinuu puun oksassa ruusupuskan lähellä ja levittää houkuttelevaa nektarin tuoksua. Onko siellä käynyt kukaan? Enpä tiedä, kun meiltä viidennestä kerroksesta ei näe sinne. Tunnen kuitenkin tehneeni jotakin luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Ettei kaikki kaunis katoaisi.

Hyönteiset ovat nimittäin huvenneet koko Euroopasta huolestuttavaa tahtia. Helsingin Sanomien tiedesivuilla kerrottiin viikko sitten, että lentävistä hyönteisistä on kadonnut 25:n viime vuoden aikana Saksassa jopa kolme neljäsosaa. Suomalaisilla perhostutkijoilla ei ole käytettävissään samanlaista dataa, mutta näppituntumalla he arvioivat, että hyönteisten kokonaismäärä on vähentynyt täälläkin.

Hyönteiskadon syitä on useita: ilmastonmuutos, maatalouden torjunta-aineet ja lajeille sopivien elinympäristöjen katoaminen. Suot on ojitettu ja niityt otettu viljelymaiksi. Hyönteiset hyödyntävät nyt esimerkiksi voimalinjojen alusia pakopaikkoina, joissa lajien kirjo on rikas. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi olisi kuitenkin syytä ryhtyä määrätietoisemmin toimeen.

Esimerkiksi nurmikot ja ojanpientareet kannattaisi jättää ajamatta. Yksi tapa tehdä edes jotakin on hyönteishotellin ylläpito, vaikka tutkija toteaakin, että siinä on kyse enemmän eleestä kuin varsinaisesta ratkaisusta.

Perhosten katselu tuottaa puhdasta iloa, ja perhoset ovat yhtä tärkeitä pölyttäjiä kuin mehiläiset.

Mehiläishotelli eli pölyttäjien keinopesä lienee tunnetuin tapa edistää hyönteisten hyörinää kotipihassa. Minusta kuitenkin tuntuu, etteivät taloyhtiön lapsiperheet riemastuisi, jos ripustaisin yhteiseen puutarhaamme ampiaishotellin. Perhosista sen sijaan pitävät kaikki. Niiden katselu tuottaa puhdasta iloa, ja perhoset ovat yhtä tärkeitä pölyttäjiä kuin mehiläiset.

Belightfulin perhoskeidas on valmistettu luontoystävällisestä ja kierrätettävästä polylaktidista eli PLA:sta, joka on öljypohjaisen muovin ekologinen vaihtoehto. Sen sisällä on sieni, johon imeytetään nektari. Tuoksuva nektari valmistetaan vedestä ja keitaan mukana tulevasta sokeriseoksesta, jonka kehittämisessä on käytetty perhostutkijoiden asiantuntemusta. Perhoset nauttivat nektarin imemällä sen imukärsällään keitaan reiästä. Näin nektari ei ole muiden hyönteisten saavutettavissa. Esimerkiksi kärpästen imukärsät eivät ulotu nektariin asti.

Keidas houkuttelee etenkin isoja päiväperhosia, kuten neitoperhoja ja amiraaleja, sekä illan virkkuja yökkösiä. Kesäkuussa lentelevät kaali- ja sitruunaperhoset eivät siitä niinkään välitä. Siksi keidas kannattaa ripustaa paikoilleen yleensä vasta heinä-elokuussa (tänä vuonna tosin myös perhoset ovat olleet aikaisessa). Toinen hyvä aika on aikainen kevät, kun perhoset heräävät talvikoloistaan ja kaipaavat syötävää. Varhain keväällä ja myöhään syksyllä keitaan ravinnosta on perhosille eniten hyötyä.

Parvekkeellani on joka kesä käynyt mehiläisiä ja ampiaisia, joten kyllä kai perhonen voisi löytää baarini ruusupensaan vierestä.

Asun keskikaupungilla, jossa villiniittyjä ja vihreitä lehtoja on harvassa. Perhosella saa olla hyvä hajuaisti, että se osaa tulla pihallemme ruokailemaan. Elän kuitenkin toivossa. Parvekkeellani on joka kesä käynyt mehiläisiä ja ampiaisia, joten kyllä kai perhonen voisi löytää baarini ruusupensaan vierestä. Jos se sen kivierämaan keskeltä löytää, sillä on ihan varmasti jano!

Aion ottaa perhoskeitaan mukaan myös maalle, kunhan tästä kerkiän. Siellä näkee perhosia ilman erityistä houkutteluakin. Ripustamalla juomapaikan suojaisaan, aurinkoiseen paikkaan puutarhakeinun viereen pääsen varmasti seuraamaan, miten se käytännössä toimii. Tuleekohan jonoa?

Belightful Designin perustajat ovat turkulaiset Miia Liesegang ja Taina Tallala. Perhoskeitaan kaunis ja palkittu muotoilu on Miian käsialaa. Perhoskeitaiden kaikki osat valmistetaan Suomessa.

Perhoskeitaita saa monista design-kaupoista, puutarhamyymälöistä, Luonnonsuojeluliiton Luontokaupasta ja Belightfulin omasta nettikaupasta. Kauppa on englanninkielinen, koska yritys tähtää kansanvälisille markkinoille - etenkin Englantiin, jossa puutarhaharrastus on vahvaa samoin kuin perhosten suojelukin.

Perhosen siivenisku voi kaikua kauas maailmankaikkeudessa.

--

Päivän kuvat: Belightful-perhoskeidas kerrostalon takapihalla.

Avoimet puutarhat -päivänä ajelimme puolison kanssa Nyynäisten kartanoon Lemuun. Nyynäisten historia on hieno. Keskiajalla paikalla oli kivilinna, jossa oli lasi-ikkunat ainakin linnantuvassa, rouvaintuvassa ja lastentuvassa, sekä paljon arvokkaita kankaita ja turkiksia jo vuonna 1506. Maan ensimmäiset lasiastiat luetteloitiin valtaneuvos Henrik Bitzin lesken Anna Tottin kuoleman jälkeen pidetyssä inventaarissa vuonna 1549. Inventaarin toimitti muuan Mikael Agricola.

Kivikartano paloi vuonna 1527, mistä yhden teorian mukaan olisi Suomen tunnetuin kansanballadi, Elinan surma, saanut alkunsa. Useimmiten tarinan tapahtumapaikkana pidetään Laukon kartanoa, mutta tosiasiat eivät täsmää. Nyynäinen sentään paloi, toisin kuin Laukko. Murhapolton toteuttaja olisi ollut Klaus Lydekenpoika Djäkn, mutta kartano oli hänen hallussaan jo 1400-luvulla eikä enää tulipalon aikaan. Todennäköisesti koko tarina onkin tuulesta temmattu.Tai paremminkin Tanskasta, jossa on laulettu samantyyppistä juttua.

Kartano ehti olla ainakin Oxenstierna- ja Fleming-sukujen hallussa, kunnes vuonna 1681 kuninkaan läänitykset peruttiin ja Nyynäisistä tuli kruunun sotilasvirkatalo. Nykyinen päärakennus rakennettiin 1700-luvulla everstiluutnantin virkataloksi. Pihapiirin toisen rakennuksen kellari on todennäköisesti vanhan kivilinnan ajoilta, jolloin se olisi toiminut asevarastona.

1900-luvun alussa Nyynäinen oli suurtila, jolla oli muun muassa oma juustomeijeri, iso kantakirjakarja ja paljon hevosia. Tilasta irrotettiin sotien jälkeen huomattavat määrät maita siirtolaisten asuttamiseen.

Tällä hetkellä tilaa pitävät Helena ja Harri. Kun Helenan isovanhemmat asettuivat Nyynäisiin vuonna 1928, koko mäki oli lähes puuton. Helenan puutarhageeni lienee peräisin isoisä Yrjöltä, joka istutti kartanon piha-alueelle suuren määrän niin havu- kuin lehtipuitakin, myös harvinaisempia lajeja. Istutukset noudattivat selvää suunnitelmaa, mikä on edelleen näkyvissä.

Helena-emäntä kertoo kartanon puutarhasta ja istutuksistaan Pientä puutarhapuuhaa -blogissaan, joka ilmestyy Nyynäisten kartanon verkkosivuilla. Hänen silmäteränsä on piilopuutarha, jonka hän on vuosi vuodelta raivannut sireeniviidakosta ihastuttavaksi kiemurtelevien polkujen verkostoksi. Varjoisan puutarhan lajikirjo on suuri. Istutukset on taitavasti sommittelu, ja lehtien värit ja muodot luovat maalauksellisia näkymiä.

Istutuksia ja nähtävää on muuallakin. Polveileva maasto ja rakennukset jakavat pihan moneen osaan, joilla on omat luonteensa. Useimmissa on istuinryhmä tai vähintään penkki. Omenapuista näyttäisi tulevan erinomainen sato, ja karviaiset olivat jo kypsymässä. Varjoliljat kukkivat erityisen kauniin värisinä päärakennuksen seinustoilla. Pionien kukinta oli jo päättymään päin. 

Lammen rannalla on saunan, kesäkeittiön ja ruokailutilan muodostama kokonaisuus, jossa lienee rattoisaa viettää iltaa. Saunasta voi pulahtaa joko paljuun tai lampeen. Luonnonlampi on niin iso, että sen poukamiin on mahtunut kaksi lummeistutusta. Soliseva suihkulähdekin löytyy.

Kivinavetan vintti on kunnostettu juhlapaikaksi, jossa tanssitaan tiemmä elokuussa ensimmäiset häät. Jos vieraat saavat vaellella Nyynäisten puutarhassa, voin vain kuvitella, kuinka monta suukkoa sen puiden ja pensaiden suojissa vaihdetaan. Puutarha lienee iltavalossa erityisen romanttinen. 

--

Päivän kuvat: Akileijoja Nyynäisten varjopuutarhassa. Pahoittelen monien kuvien kovia kontrasteja. Avoimet puutarhat -tapahtumaan osallistuvat puutarhat olivat avoinna kello 12-17, jolloin valo ei ole erityisen tunnelmallista. Kiitos isäntäväelle mahdollisuudesta tutustua puutarhaan!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016