Kymmenen vuotta sitten blogit olivat muodissa. Jokainen itseään kunnioittava aikakauslehti pystytti omat verkkosivut, ja moni loi sivustonsa yhteyteen myös blogialustan. Tavoitteena oli toisaalta vetää uutta yleisöä lehden tuottamien sisältöjen pariin ja toisaalta vahvistaa lukijakunnan yhteisöllisyyttä ja luoda me-henkeä. Toisin sanoen houkutella uusia tilaajia ja pitää ne tilaajat, jotka jo oli saatu.
Lehtien blogikirjoittajat jakautuivat karkeasti kolmeen kastiin. Oli toimituksen oma väki, joka kirjoitti kuukausipalkalla muun työn ohessa pääkirjoituksia ja kolumneja, joita alettiin kutsua blogipostauksiksi. Toinen ryhmä olivat ulkopuoliset, joilta toimitus tilasi tekstejä. He sopivat toimituksen kanssa tekstien julkaisutiheydestä, pituudesta, aihepiireistä ja hinnasta. Ja sitten olivat lukijabloggarit, jotka tuottivat sisältöä ilmaiseksi.
Lukijabloggarille lehden blogialusta tarjosi mahdollisuuden julkaista tekstejä ja kuvia visuaalisesti ja sisällöllisesti miellyttävässä ympäristössä maksamatta siitä mitään kenellekään. Toimitus ei puuttunut aihevalintoihin tai tekstisisältöihin, kun ne pysyivät hyvän maun rajoissa, joten sana oli vapaa. Myöhemmin selvisi myös, että ainakin tämän oman lukijablogini Google-tavoittavuus oli erittäin hyvä. Vanhemmatkin kirjoitukseni saivat sitä kautta jatkuvasti lukijoita.
Tuumin, että ET-lehden blogialusta olisi juuri sopiva ympäristö ikääntymiseen liittyvälle blogille.
Minulla oli kymmenen vuotta sitten Blogger-blogipalvelussa julkisena kaksi blogia, joilla oli tarkasti rajatut aihepiirit. Toisessa kirjoitin parvekepuutarhastani otsikolla Parveke länteen ja toisessa elämästä muistisairaan läheisenä nimellä Dementin omainen. Olin juuri lopettamassa molempia ja mietin, missä muodossa alkaisin kertoa omaa, ikääntymiseen ja terveyden menettämiseen liittyvää tarinaani, kun ET-lehdestä otettiin yhteyttä.
Toimitus etsi omaishoitajaa pitämään blogia. Minä en ollut se, jota he etsivät, koska läheiseni perunkirjoitus oli juuri valmistunut enkä edes ollut ollut virallisesti omaishoitaja vaan edunvalvontavaltuutettu. Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa. Tuumin, että ET-lehden blogialusta olisi juuri sopiva ympäristö ikääntymiseen liittyvälle blogille.
Olin vasta 55-vuotias, mutta jänneongelmani liittyivät vahvasti ikääntymiseen. Vaivojeni perussyytä ei vielä tiedetty eikä minulla ollut diagnoosia, mutta olin hyvin kipeä ja lähes työkyvytön. Pelkäsin, että joutuisin lähivuosina jäämään sairauseläkkeelle, ja mitä sitten tekisin? Tarvitsin pelastusrenkaan. Ajattelin, että voisin jatkaa blogin kirjoittamista harrastuksena, jos joutuisin lopettamaan ammatillisen kirjoittamisen.
Niinpä päätin määritellä uudelleen sanaparin Tietyssä iässä ja perustaa sen varaan blogin. Kerroin blogissa hamstring-syndroomani synty- ja hoitohistorian, raportoin ikääntymiseni etenemisestä, esittelin vaateostoksiani ja kommentoin lääkkeitä, joita jouduin käyttämään. Ja aina, kun olin tohkeissani jostakin muusta, kirjoitin siitäkin. Ensin bloggasin kaksi kertaa viikossa, sitten tiistaisin ja lopulta vain silloin tällöin.
Viiden viime vuoden aikana kirjoitusteni aihepiiri vaihtui ja yksipuolistui, kun sain hankituksi siirtolapuutarhapalstan ja aloin harrastaa puutarhanhoitoa. Jo sitä ennen olin julkaissut paljon kukkakuvia ja raportoinut retkillä ja matkoilla näkemistäni puutarhoista, mutta nyt en enää innostunut juuri muusta kuin kukista ja kasvimaasta. Olin löytänyt loppuelämäni intohimon kohteen.
Kun nyt lopetan Tietyssä iässä -blogin ja perustan Villa Palanen -blogin, menetän todennäköisesti valtaosan lukijakunnastani.
Kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Blogit ovat menneet pois muodista ja lyhytvideot ovat ottaneet niiden paikan sisältötyyppinä, josta kaikki puhuvat. En ole mukana Tiktokissa, joten en tiedä, julkaisevatko aikakauslehtitalot siellä. Sen kuitenkin tiedän, että harvalla aikakauslehdellä enää on omia verkkosivuja ja jos onkin, lukijablogeja siellä ei yleensä ole julkaistu vuosiin.
Olen yllättynyt, että Sanoma säilytti ET-lehden blogialustan näinkin pitkään. Olen harkinnut jo monta kertaa oman, erillisen blogin perustamista Villa Palaselle, mutta olen aina luopunut ajatuksesta ja joka kerta samasta syystä: Tietyssä iässä -blogin ällistyttävän hyvän Google-löydettävyyden takia. Se tuntuu tulevan esiin hakutuloksissa, kun hakee melkein mitä tahansa.
Kun nyt lopetan Tietyssä iässä -blogin ja perustan Villa Palanen -blogin, menetän todennäköisesti valtaosan lukijakunnastani, kun blogin hakukonenäkyvyys romahtaa. Onneksi elantoni ei ole siitä kiinni eikä minulla ole välttämätöntä tarvetta kaupallistaa blogia.
Lopetan tämän blogini, koska en muuta voi. Teen sen kuitenkin kiitollisin mielin. En olisi voinut toivoa blogilleni sopivampaa ympäristöä. Kiitos, Sanoma! Kiitos, ET-lehti!
Sukeltakaa tämän blogin kirjoituksiin, kun vielä voitte, ja liittykää sitten seuraani Bloggeriin.
Villa Palanen -blogi tulee keskittymään puutarhan ja kasvimaan hoitoon sekä siirtolapuutarhaelämään. Olen jo siirtänyt kaikki Tietyssä iässä -blogin Villa palasta koskevat kirjoitukset uuteen blogiin. Koko Palasen historia löytyy siis sieltä. Muut kirjoitukset katoavat bittiavaruuteen, kun tämä blogialusta lähiaikoina lopetetaan.
Kävin läpi blogini sata viimeisintä tykkäystä. Niistä 70 kohdistui Villa Palanen -aineistoon ja loput melko tasaisesti muihin aiheisiin. Tämä tukee päätöstäni, että Villa Palanen jatkaa ja muut aiheet saavat mennä.
Suren sitä, että hamstring-syndrooma tuskin on vieläkään kovin tunnettu oireyhtymä eikä siitä ole paljon tekstiaineistoa verkossa. Facebookissa jatkaa kuitenkin täällä tekemäni aloitteen pohjalta perustettu Hamstring-naiset-ryhmä, jossa on tällä hetkellä 386 jäsentä. Vertaistukea on saatavissa sieltä.
Tietyssä iässä -sanapari viittaa oikeastaan vaihdevuosiin, ja ne ovat minulta olleet jo kauan sitten ohi. Ikääntyminen ei myöskään ole tällä hetkellä aihe, jota pohtisin saati murehtisin. Työyhteisössä olin seniori, mutta siirtolapuutarhayhteisössä kuulun nuorisoon, joka ei vielä oikein osaa eikä ymmärrä. Se on hyvin rauhoittavaa.
Tiedän, että minulla on vähintään kourallinen uskollisia lukijoita. Kiitos näistä vuosista ja antamastanne kannustavasta palautteesta! Sukeltakaa tämän blogin kirjoituksiin, kun vielä voitte, ja liittykää sitten seuraani Bloggeriin. Siellä ei vielä ole uutta sisältöä, mutta se on vain ajan kysymys.
Lue lisää: Villa Palanen Bloggerissa
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/nuoruuskuvat_blogiin.jpg?itok=pB63X-JH)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/mv.jpg?itok=RWOBs4aI)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/vaasakollaasi_1981.jpg?itok=qnusb5zt)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p9039479.jpg?itok=HNClz2Kc)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/maija_vaakanetti_fix.jpg?itok=L58OdNs4)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/huonoilme.jpg?itok=jDsjRtIP)
Sanotaan että kauneus on katsojan silmässä. Tunsin erään miehen, joka ei ollut komea eikä edes tavallisen näköinen, vaan ruma. Mutta sydän oli puhdasta kultaa ja sisäinen kauneus muuttui myös ulkoiseksi hyvin nopeasti. Minusta hän oli komea mies ja aivan ihana. Hän oli työtoverini.
En ole koskaan kokenut olevani ruma mutta en kauniskaan. Kiinnitin vasta teini-iässä ja sen jälkeen huomiota siihen, että pojat/miehet olivat kiinnostuneita kauniista likkakaveristani eivätkä niinkään minusta. Esimerkiksi kun mentiin yhdessä jammailemaan niin kavereitani haettiin tanssiin ja minä jäin usein seinäruusuksi. Vasta silloin ymmärsin kuinka paljon kaunis ulkonäkö merkitsee ensivaikutelmassa. Näin oli ennen ja kaunis ulkonäkö on vain korostunut nykyaikana. En sano tätä katkerana mutta kyllä kauniin ihmisen elämä on helpompaa jopa työpaikkaa hakiessa. Jos kaksi saman koulutuksen saanutta ja yhtä pätevää henkilöä hakee samaa työpaikkaa niin yleensä vaakakuppi kääntyy silloin sen kauniimman ja miellyttävämmän näköisen eduksi.
Kiitos blogistasi :) Ihanaa, että meitä on muitakin kuin minä :)
Kiitos kommenteista! Ulkonäöllä on tosiaan merkitystä juuri ensivaikutelmassa, mikä johtaa siihen, että ruma lähtee kaikkiin ihmissuhteisiin takamatkalta. Meillä ihmisillä on taipumusta olettaa, että kaunis on myös mukava ja osaava, eikä ruma välttämättä saa mahdollisuutta osoittaa, millainen on. Tiedän kyllä, että myös virallisesti kauniilla on ulkonäköpaineita ja kauneudesta voi olla myös haittaa. Vähän samalla tavoin kuin rikkaudesta. Mutta kyllä minäkin mieluummin itkisin kauniina loistoauton takapenkillä kuin rumana ruosteisessa Ladassa.
"Ikääntyminen voi olla tragedia kaunottarelle, jolle nuorena olivat kaikki ovet ja sylit avoinna. Minä en ole menettänyt mitään, kun minulla ei nuorena mitään ollutkaan. Ai katkera? Vahingoniloinen jopa? Minäkö!"
Ikääntyminen ei ole kaunottarelle tragedia vaan kaunis osa luonnollista elämän kiertokulkua.
Mikään ei ole niin kaunista kuin naururypyt silmieni ympärillä. Parempi ilon, surun ja naurun rypyt silmien ympärillä, kuin suupielissä jotka ovat suuntaavat alaspäin aina kyynisesti ja katkerana kommentoiden ympärillä olevaa maailmaa.
Olen havainnoinut jo lapsesta kauneuden paineita äitini kautta ja olen tullut siihen tulokseen että vain harva tietää kauneuden oikean hinnan.
Kaunis ei kerro ilkeistä kommenteista, jotka kohdistuvat esim ulkonököön, vaatteisiin.
Kaunis ei kerro kuinka alentuvia kommentteja voi saada miehiltä ja naisilta.
Kaunis ei kerro kuinka naiset kohtelevat häntä vain koska toiset kokevat ulkonäön uhaksi ja ovat kateellisia/katkeria.
Kaunis ei ole samalla lähtöviivalla koskaan, vaan aina on ennakkokäsitys.
Kaunis saa tehdä paljon töitä sen eteen, että hänen ammatillinen taitonsa huomataan.
Kaunis saa tehdä kymmenen kertaa enemmän töitä miehisellä alalla, että voit saada tunnustusta ahkeruudesta ja olet "hyvä jätkä" ja voit kuulua joukkoon. Samaisessa porukassa kaunis joutuu kuuntelemaan sovinistisia kommentteja, ja jos inahdat saat kahta kauheammin kuraa niskaan.
Kauniilla on harvoin oikeita ystäviä. On aina niitä jotka haluavat hyötyä, tulla mukana siivellä ja
kun ovat saavuttaneet jotain kauniin suhteilla, kaunis heitetään kuin halkokoppaan pois kaveripiiristä.
Kauniilla on ympärillään aina ihmisiä (sukulaiset, tuttavat, naapurit, harrastusyhteisöt jne) jotka kommentoivat hänelle ilkeästi. Ihmisillä ei ole oikeasti mitään suodatusta turpakopassaan. Olen useat kerrat tuntenut syvää surua kuullessani ilkeitä, kyynisiä ja katkeria kommentointeja.
Onko se kauniin vika että hän on saanut geenit että on ulkoisesti kaunis ja sopusuhtainen?
Onko se kauniin vika että hän on myös miellyttävän ulkomuotonsa lisäksi ystävällinen ja muut huomioonottava?
Ruma lähtee elämään takamatkalta vain koska käyttäytyy muita kohtaan rumasti.
Ja rumalla tarkoitan käytöstä.
En välitä henkilökohtaisesti ihmisten ulkonäöstä. Vähemmän minua tuntevat ihmiset pitävät minua jotenkin ulkonäkökeskeisenä koska äitini on jumalallinen kaunotar ja olen myös saanut kehuja ulkonäöstä.
Voi olla että olen kaunis, omasta näkökulmasta en kiinnitä siihen paljoakaan huomiota.
Ympärillä olevat ihmiset kyllä. Liikaakin.
Onko se minun vikani? Ei.