Täytyy äkkiä jakaa tämä ennen kuin villahuivien aika on kokonaan ohi. Nimittäin kun joku saattaa miettiä, että liikunnan lopetettuani minulla on varmaan ollut paljon ylimääräistä vapaa-aikaa. Peräti tunti joka päivä. Että mihin mahdan sitä kuluttaa.

No, nukkumalla se useimmiten kuluu. Lisäksi olen elvyttänyt ikivanhan käsityöharrastukseni, joka on ollut katkolla noin 20 vuotta. Sain juuri valmiiksi tämän limetinvihreän (ei keltaisen) pitsihuivin. Aloitin sen kutomisen joulun aikaan Espanjan-lomalla, eli järin ahkera en kyllä ole ollut.

Ei minulla mitään huivin tarvetta ollut, mutta oli tarve saada jotakin tekemistä sillä välin, kun muut rymyäisivät nähtävyyksiä katsomassa ja muilla retkillä. Näin tämän mallin käsityöliikkeen ikkunassa ja tajusin, että siinäpä olisi kevyt käsityö. Siihen kului vain noin 75 grammaa Silk mohair -lankaa.

Valkoinen tai tummanharmaa olisivat olleet varmempia värivalintoja, mutta limetti miellytti silmää. Voi olla, ettei tätä tule juurikaan käytettyä. Tekeminen oli se juttu, käyttämisestä viis. Mutta yllättävän lämmin se kyllä on.

Käytän huivia lähes päivittäin päähineenä, koska en ole löytänyt muista päähinetyypeistä mieluisia. Pipot eivät oikein sovi pääni muotoon, eivätkä hatut yleensä näytä hyviltä silmälasien kanssa. Olen siis turhamainen ja nirso. Tietysti käytin ohutta fleece- tai villapipoa lenkillä, mutta esimerkiksi tänä talvena en ole tarvinnut pipoa kertaakaan. Tämäkin huivi siis periaatteessa tulee päähinekäyttöön.

Minulla oli ihania puolipatentti- ja reikäneulevillatakkeja, kuvioneuleita ja palmikkoneuleita.

Nuorena tein tosi paljon käsitöitä. Turhamaisuuden ja nirsouden lisäksi kyse oli rahasta. Langat ja kankaat olivat siihen aikaan halvempia kuin valmiit villapaidat ja vaatteet. Kudoin kaikki neuleeni itse noin 13-vuotiaasta 30-vuotiaaksi. Minulla oli ihania puolipatentti- ja reikäneulevillatakkeja, kuvioneuleita ja palmikkoneuleita. Mitä vaikeampi malli, sitä varmemmin kokeilin sitä.

Kulutin monet neuleeni loppuun, mutta muutama on vielä vintissä muistona. Ne eivät tietenkään enää mahdu päälle. Erityisesti harmittaa, että annoin taannoin kirpputorimyyntiin minimalistisen, suuritöisen kirjoneuleen, jossa oli mustalla pohjalla pieniä neliöitä noin 30 toisiinsa sointuvalla värillä. Luovuin siitä, koska halusin eroon kaikesta mustasta. Tosi tyhmää, vaikkei musta minulle yhtään sovikaan. Aavistin jo silloin, että tätä tulen vielä katumaan.

Nuo 30 eri väristä villalankaa olivat peräisin kirjontalankavarastostani. Äitini ja mummini opettivat minulle jo varhain kirjonnan alkeet, jotta minulla olisi ollut jotakin muutakin tekemistä kuin pienempien sisarusten vahtiminen ja isompien sisarusten kanssa riitely. Siihen aikaan ei maaseudun lapsia kuljetettu harrastuksiin eikä kavereiden luo.

Kävin aamulla ensin uimassa, sitten tein ryijyä, välillä kävin taas uimassa ja jatkoin iltayhdeksään.

Opettelin myös ompelemaan koneella ja valmistin paljon vaatteita, joskaan tulos ei ollut haute couture -tasoa. Lopetin ompelutyöt lopulta lähes kokonaan 1990-luvun alkuvuosina, kun en päässyt toivomaani laatutasoon. Samoihin aikoihin minulla alkoi viimein olla varaa ostaa vaatteet kaupasta. On muuten oikeastaan aivan uskomatonta, miten vaatteiden hinnat ovat laskeneet. Ei kellään ollut 1970-luvulla sellaisia vaatemääriä kuin nyt on kaikilla. Itse ompelemalla tuskin enää voi säästää.

Hienointa käsityötäni voin katsella joka päivä kotini seinällä. Vuonna 1994 oli helteinen elokuu, josta käytin kolme viikkoa oman ryijyn kutomiseen ja solmimiseen kangaspuissa. Kävin aamulla ensin uimassa, sitten tein ryijyä, välillä kävin taas uimassa ja jatkoin iltayhdeksään. Tarvikkeet olivat lahja äidiltäni, joka myös laittoi loimen valmiiksi ja auttoi muutenkin työn alkuun. Itse en osaa kuin kutoa. Ryijyni on Eva Mannerheim-Sparren Suomen Käsityön Ystäville suunnittelema jugendmalli, tällainen.

En enää ymmärrä, millä ajalla ehdin tehdä kaikki ne käsityöt. Nykyään tuntuu, että aika aivan valuu sormien välistä. Mutta silloin ei ollutkaan nettiä eikä blogia, joiden parissa nykyään nyhrään. Vai voisiko olla niin, että tietyssä iässä aika nopeutuu. Ei kai?

--

Päivän kuvat: Pitsineulehuivini, jonka väri on oikeasti limetti, tekemisen eri vaiheissa. Viimeisessä kuvassa huivi on prässätty.