Kirjoitukset avainsanalla vaatteet

Nyt minulla viimeinkin on mekko. Ja melko täydellinen, vaikka itse sanonkin. Olisin saanut samalla hinnalla mekon, hameen ja pellavaisen t-paidan suosimaltani brittivalmistajalta, mutta suomalainen voitti. Eihän kukaan voi tehdä juhannusmekkoa niin kuin suomalainen. Mekkoni nimikin on Mittumaari.

Mekko on täyttä kampapuuvillaa ja se on suunniteltu ja valmistettu Suomen Säkylässä - siinä kunnan osassa, joka tunnetaan myös Köyliönä. Kainottaret ovat tehneet siellä jo kuuden vuoden ajan neuleita puhtaista luonnonmateriaaleista pääasiassa naisille, mutta myös lapsille ja miehille.

 

 

Kuoseistaan Kaino tunnetaan. Ruusukuvio on niin kaunis ja klassinen, että minullakin on ruusumekkoja kaksi, puuvillainen kesään ja villamekko talveen. Tämän kesän näyttävin kuviomalli on iso orvokki, mutta valitsin silti Mittumaarin. Siinä ovat ihaninta nuo pienet pääskyset, jotka lentävät orvokkien yläpuolella. Tunnistettava jakardineulos syntyy suureksi osaksi vanhoilla reikäkorttikoneilla, jotka kainottaret saivat aikanaan yrityskaupan mukana.

 

 

Jaa miksi valitsin Mittumaarin? No tietenkin tiettyyn ikään sopivien mittojen takia. Sen hihat ovat kunnollisen pituiset, melkein kyynärpäähän asti, eivätkä ruusumekkoni kaltaiset pienet töpöt, jotka jättävät allit vaille turvaa. Myös helma on Kaino-mekoksi tavallista pidempi. Minulla se ei silti ulotu ihan polveenkaan. En valita, ihan hyvä näin.

Värit ovat laivastonsininen ja puuteripinkki, mutta koska värit kuultavat toistensa alta, pinkki näyttää kauempaa melkein beigeltä ja sinisessä on hieman violettia sävyä.

 

 

Parasta Kaino-neuleissa on niiden joustavuus ja sopeutuvuus sekä mittojen että olosuhteiden vaihtumiseen. Olen pukeutunut samaan Kainoon kaikkialla saunaillasta 80-vuotispäiville asti, ja sama mekko on mahtunut ylleni vaatekoon vaihtuessa 38:sta 44:ään. Vartalonmyötäisyys tietysti matkan varrella hieman muuttuu.

Mittumaari-mekkoni on kokoa M, vaikka vaatekokoni on 44. Tykkään napakasta, mutta iholla pehmeästä neuleesta, joka myötäilee kevyesti kurveja.  Mekko on niin mukava, että sitä tekee mieli käyttää myös kotiasuna.

Kaino-neuleet ovat konepestäviä. Käytetyt langat ovat myrkyttömiä ja Öko-Tex-vaatimukset täyttäviä, ja villa on mulesing-vapaata eli eläimiä on kohdeltu hyvin. Villaa ei ole käsitelty tuholaisentorjunta-aineilla eikä pintakäsittelyaineilla.

Kehtaa tämän kanssa juhannusta viettää. Satoi tai paistoi.

--

Päivän kuvat: Niistä tuli nuoremman sukupolven ammattivalokuvaajalta sellaista palautetta, että edessä taitaa olla asukuvien ottamisen oppitunti :P Oppia ikä kaikki!

Kommentit (7)

Vierailija
3/7 | 

Missäs näitä kotimaisia mekkoja myydään ja mitäs ne maksavat?

Maija
Liittynyt15.10.2015
5/7 | 

Lisään vielä, että isoin valikoima on usein Kainon omassa myymälässä, ihan Köyliön keskustassa, Köyliöntie 2. He tekevät  mekkoihin myös muutoksia mittojen mukaan, ja esimerkiksi kavennukset voidaan tehdä odottaessa. Kutomo ja ompelimo kun ovat samassa talossa.

MarjattaP
6/7 | 

Tämä oli minulle ihan uutta tietoa!  En ole Kainoja missään vielä tavannut.  Kiva, että kirjoitit heistä.  Kotimaisia vaatevalmistajia kannattaa suosia monestakin syystä. 

Maija
Liittynyt15.10.2015
7/7 | 

Samaa mieltä, Marjatta, tuosta kotimaisen suosimisesta, Minulla taitaa olla vähän huono omatunto, kun ostan niinkin paljon ulkomailta. Tämä kirjoitus ehkä hiukan sovitti sitä mielessäni :D Ja taivaan tosi on, että yksi Kaino-mekko vastaa kolmea muuta monikäyttöisyytensä takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yksi tietyn iän kynnys on taas ylitetty. Huomasin, ettei hihaton mekko enää näytä hyvältä, koska kyynärpäideni yläpuolelle on yllättäen ja täysin kutsumatta ilmestynyt jotakin kuhmuraista. Se jokin vieläpä elää aivan omaa elämäänsä kävellessä. Allit siellä on ennenkin ollut, mutta eivät ne ole tältä näyttäneet. Jotakin oli tehtävä!

Onneksi Facebook-mainonta, tuo kaikkien ikääntyvien ylin ystävä, tajusi tarpeeni jo ennen kuin olin ilmaissut ne ääneen. Paikallisen vaatetusliikkeen ilmoituksessa mainittiin, että myymälään oli juuri tullut uusi lähetys silkkihihoja useissa eri väreissä. Jo seuraavana päivänä minusta tuli luonnonvalkoisten Kati-Riina-hihojen onnellinen omistaja.

Ohuet irtohihat myydään rypytettyinä, mutta ne voi halutessaan silittää auki. Rypytys säilyy pesun jälkeen, kun ohuen kankaan kiertää solmulle. Kokeilin hihoja sekä rypyssä että sileinä, mutten osaa päättää, kummasta pidän enemmän. Saavat nyt olla sileinä ainakin seuraavaan pesuun asti.

 

Jos vaate kiristää kainaloista, kuten minullakin kävi, sitä voi säätää ratkomalla osan saumasta auki. Ei se ihan helppoa ole, kun kangas on niin armottoman ohutta, mutta onnistuu kyllä. Valmistaja on varautunut tähän päättelemällä sauman kahteen kertaan, kuten kuvasta näkyy.

Hihat ovat yhtä kokoa ja minulle, lyhytkätiselle, hieman pitkät. Rypytetyssä mallissa se ei haittaa, vaan päinvastoin luo kauniin röyhelön käden päälle. Auki silitettynä taas hihoja voi kääntää.

Silittäessä tuli mieleen, että hihatin olisi helppoa ommella itsekin vanhasta huivista tai muusta silkkipalasta. Tarvittavan kankaan koko on 50 x 170 cm tai omien mittojen mukaan. Tässäpä mainio tuunausidea vanhoille huiveille!

Kokeilin yhdellä vanhalla huivillani ja havaitsin, että kapeampikin, 40-senttinen huivi voisi riittää. Hihan pituuskin olisi sopivampi kuin valmiiden silkkihihojen.

Nyt joku tietysti miettii, että eikö kannattaisi mieluummin mennä salille kiinteyttämään niitä alleja. No kyllä varmaan pikapuoliin jo voisikin. Onhan tämä tilanne sen seurausta, etten ole kolmeen vuoteen pystynyt tekemään käsilläni yhtään mitään. Jäätyneen olkapään kanssa ei painoja nostella eikä punnerreta. Ehkä hankin ennen pitkää käsipainot kotiin. Sitä odotellessa irtohihat tekevät hihattomista mekoista ja topeista jälleen käyttökelpoisia.

Kati-Riinan kuvista näette tarkemmin, miltä rypytetyt silkkihihat näyttävät yllä:

http://www.kati-riina.fi/silkkiasusteet.html

Kommentit (2)

Sinne meni ihana, hillitysti kukkakuvioitu pellavamekko, jossa oli pukeva valekietaisuleikkaus. Kokoa 38. Samaa kokoa oli Puolasta hankittu, kalliin näköinen, munankuorenvalkoinen 60-luvun minimekko, joka oli oikeasti supermukavaa ja helppohoitoista stretchiä. Luovuin siitäkin. Ruusukuvioinen suosikkitunika, jossa tanssin läpi yön Antwerpenissä, koki saman kohtalon.

Mekot kävelevät nyt jossakin Punavuoren tai Kallion kaduilla. Nuorempi sukupolvi myi ne Facebook-kirppiksellä kohtalotovereilleen, helsinkiläisille hipstereille. Menivät kuin kuumille kiville.

Minulla on 7 pahvilaatikollista liian pieniä vaatteita, joten myytävää riittää. Valtaosa ei tietenkään ole siinä kunnossa, että kukaan maksaisi niistä edes viittä euroa, enkä oikein usko, että kukaan haluaa kulkea vanhoissa farkuissani. Pelkästään niitä on kaksi laatikollista.

Yhden ihanista mekoistani jätän muistoksi niistä päivistä, jolloin olin viisikymppinen, urheilullinen ja hoikka.

Kirppismyynnistä saamillani varoilla täydensin 55+ peruspuvustoani.

Kirppismyynnistä saamillani varoilla täydensin 55+ peruspuvustoani. Tein mielestäni hyvän diilin, kun nappasin nettikaupan alennusmyynnistä yhteensä 106 eurolla (postimaksuineen) kolme hyvää vaatetta: tummansinisen puolihameen, värikkään silkkisekoitetopin ja valkoisen, vyötärölle kietaistavan neuleen. Saman mallisia ohuita, ¾-hihaisia neuleita minulla on ollut eri väreissä, mutta ne ovat kaikki liian pieniä. 

Jo vähän aiemmin hankin sini-valkokuvioisen hippipuseron, jonka pyöreässä pääntiessä on smokkirypytystä ja helmassa keltainen ja valkoinen raita. Se sopii hyvin sekä farkkujen että  sinisen tai valkoisen hameen kanssa. Sen on vähän muodoton, mutta peittää pömppövatsan. Helma pitää hameen kanssa kuitenkin tunkea vyötärön sisään.

Näillä hankinnoilla päivitettynä peruspuvustoni on valmis kevääseen. Jakkupukua tai edes bleiseriä en ole aikeissa hankkia vieläkään, koska vaatteiden myynnistä saadut roposet eivät moiseen riitä. Olen myös huomannut, etten nykyään tarvitse bleiseriä kuin hyvin harvoin. Silloinkin sen voi korvata neuleella.

Oikean kokoinen musta vaate on tietyssä iässä aika välttämätön vaatekaapin vakio.

Sain tosin lahjaksi hyvin leikatun Ralph Laurenin kierrätyspikkutakin, joka melkein mahtuu kiinni. Hätätilanteessa voin käyttää sitä uuden, kirjavan toppini kanssa. Sen ainoa vika on väri: en yleensä käytä arkisin mustaa.

Mustasta puheenollen olen hankkinut myös mustan mekon. Oikean kokoinen musta vaate on tietyssä iässä aika välttämätön vaatekaapin vakio. Koskaan ei tiedä, milloin sitä tarvitsee,  ja on tosi tylsää ravata kaupoissa hätäisillä pakko-ostoksilla. Mieluummin teen hankinnan rauhassa ja jätän vaatteen odottamaan käyttötilannetta.

Sopivia suoria housuja minulla ei ole yksiäkään. Se on puute, jota ei kannata korjata juuri nyt, kun pyrin kutistumaan muutaman sentin. Housujen istuvuuden kannalta jokainen sentti on tärkeä.

--

Päivän kuvat: 55+ peruspuvustoni kevättäydennykset.

Täytyy äkkiä jakaa tämä ennen kuin villahuivien aika on kokonaan ohi. Nimittäin kun joku saattaa miettiä, että liikunnan lopetettuani minulla on varmaan ollut paljon ylimääräistä vapaa-aikaa. Peräti tunti joka päivä. Että mihin mahdan sitä kuluttaa.

No, nukkumalla se useimmiten kuluu. Lisäksi olen elvyttänyt ikivanhan käsityöharrastukseni, joka on ollut katkolla noin 20 vuotta. Sain juuri valmiiksi tämän limetinvihreän (ei keltaisen) pitsihuivin. Aloitin sen kutomisen joulun aikaan Espanjan-lomalla, eli järin ahkera en kyllä ole ollut.

Ei minulla mitään huivin tarvetta ollut, mutta oli tarve saada jotakin tekemistä sillä välin, kun muut rymyäisivät nähtävyyksiä katsomassa ja muilla retkillä. Näin tämän mallin käsityöliikkeen ikkunassa ja tajusin, että siinäpä olisi kevyt käsityö. Siihen kului vain noin 75 grammaa Silk mohair -lankaa.

Valkoinen tai tummanharmaa olisivat olleet varmempia värivalintoja, mutta limetti miellytti silmää. Voi olla, ettei tätä tule juurikaan käytettyä. Tekeminen oli se juttu, käyttämisestä viis. Mutta yllättävän lämmin se kyllä on.

Käytän huivia lähes päivittäin päähineenä, koska en ole löytänyt muista päähinetyypeistä mieluisia. Pipot eivät oikein sovi pääni muotoon, eivätkä hatut yleensä näytä hyviltä silmälasien kanssa. Olen siis turhamainen ja nirso. Tietysti käytin ohutta fleece- tai villapipoa lenkillä, mutta esimerkiksi tänä talvena en ole tarvinnut pipoa kertaakaan. Tämäkin huivi siis periaatteessa tulee päähinekäyttöön.

Minulla oli ihania puolipatentti- ja reikäneulevillatakkeja, kuvioneuleita ja palmikkoneuleita.

Nuorena tein tosi paljon käsitöitä. Turhamaisuuden ja nirsouden lisäksi kyse oli rahasta. Langat ja kankaat olivat siihen aikaan halvempia kuin valmiit villapaidat ja vaatteet. Kudoin kaikki neuleeni itse noin 13-vuotiaasta 30-vuotiaaksi. Minulla oli ihania puolipatentti- ja reikäneulevillatakkeja, kuvioneuleita ja palmikkoneuleita. Mitä vaikeampi malli, sitä varmemmin kokeilin sitä.

Kulutin monet neuleeni loppuun, mutta muutama on vielä vintissä muistona. Ne eivät tietenkään enää mahdu päälle. Erityisesti harmittaa, että annoin taannoin kirpputorimyyntiin minimalistisen, suuritöisen kirjoneuleen, jossa oli mustalla pohjalla pieniä neliöitä noin 30 toisiinsa sointuvalla värillä. Luovuin siitä, koska halusin eroon kaikesta mustasta. Tosi tyhmää, vaikkei musta minulle yhtään sovikaan. Aavistin jo silloin, että tätä tulen vielä katumaan.

Nuo 30 eri väristä villalankaa olivat peräisin kirjontalankavarastostani. Äitini ja mummini opettivat minulle jo varhain kirjonnan alkeet, jotta minulla olisi ollut jotakin muutakin tekemistä kuin pienempien sisarusten vahtiminen ja isompien sisarusten kanssa riitely. Siihen aikaan ei maaseudun lapsia kuljetettu harrastuksiin eikä kavereiden luo.

Kävin aamulla ensin uimassa, sitten tein ryijyä, välillä kävin taas uimassa ja jatkoin iltayhdeksään.

Opettelin myös ompelemaan koneella ja valmistin paljon vaatteita, joskaan tulos ei ollut haute couture -tasoa. Lopetin ompelutyöt lopulta lähes kokonaan 1990-luvun alkuvuosina, kun en päässyt toivomaani laatutasoon. Samoihin aikoihin minulla alkoi viimein olla varaa ostaa vaatteet kaupasta. On muuten oikeastaan aivan uskomatonta, miten vaatteiden hinnat ovat laskeneet. Ei kellään ollut 1970-luvulla sellaisia vaatemääriä kuin nyt on kaikilla. Itse ompelemalla tuskin enää voi säästää.

Hienointa käsityötäni voin katsella joka päivä kotini seinällä. Vuonna 1994 oli helteinen elokuu, josta käytin kolme viikkoa oman ryijyn kutomiseen ja solmimiseen kangaspuissa. Kävin aamulla ensin uimassa, sitten tein ryijyä, välillä kävin taas uimassa ja jatkoin iltayhdeksään. Tarvikkeet olivat lahja äidiltäni, joka myös laittoi loimen valmiiksi ja auttoi muutenkin työn alkuun. Itse en osaa kuin kutoa. Ryijyni on Eva Mannerheim-Sparren Suomen Käsityön Ystäville suunnittelema jugendmalli, tällainen.

En enää ymmärrä, millä ajalla ehdin tehdä kaikki ne käsityöt. Nykyään tuntuu, että aika aivan valuu sormien välistä. Mutta silloin ei ollutkaan nettiä eikä blogia, joiden parissa nykyään nyhrään. Vai voisiko olla niin, että tietyssä iässä aika nopeutuu. Ei kai?

--

Päivän kuvat: Pitsineulehuivini, jonka väri on oikeasti limetti, tekemisen eri vaiheissa. Viimeisessä kuvassa huivi on prässätty.

Kommentit (5)

JattaM
1/5 | 

Voin vakuuttaa: tietyssä iässä aika alkaa nopeutua kiihtyvään tahtiin. Toisaalta siinä on se hyvä puoli että useimmat hankaluudetkin menevät nopeasti ohi. Tuo käsityöharrastusten henkiin herättäminen liittyy myös ainakin lievästi ikään. Ystäväpiirissäni, joka kyllä on hiukan varttuneempaa kuin sinä, on tällä hetkellä runsas joukko lankoihin ja puikkoihin hurahtaneita. Pitsineuleesi on todella kaunis!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/5 | 

Kiitos Jatta! Mainio ajatus tuo, että hankaluudetkin menevät ohi nopeammin, kun aika luistaa. Sama etu on muistin heikentymisessä!

Sirpa Hanski
3/5 | 

Kävin kurkkimassa ryijyäsi, aivan uskomattoman upea, teitkö samoilla väreillä kuin kuva ryijy? Ja kaunis on huivisikin. Minä olen ihan koukussa käsitöihin, juuri sain puikolta pois Revontuli-huivin. Kaipaa vain sileyttämistä vielä. Seuraavaksi niinkin suuri tilaustyö kuin kaulaliina nallelle. Nalle on menossa kirjanjulkistamislahjaksi kaverini kirjailijaystävälle.  Käsitöidenmyötä olen saanut paljon uusia ystäviä uudelta asuinalueeltamme. Tuli vapaaehtoistyötä ja kerhoa ja kahvilaa. Välillä on ihan kiireistä eläkeläiselämää. Ja ajankulu, entistä useammin aikavaras on vienyt useita tunteja päivästä, usein tuntuu että koko ajan on torstai. Torstai  on minun oma päiväni, siivousta, lakanoiden vaihtoa, pyykinpesua ja illalla saunaan, silloin en mielelläni kodin ulkopuolisia iltamenoja ota.

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/5 | 

Kiitos Sirpa kehuista, uskallan väittää, että ryijyni on luonnossa vielä kauniimpi kuin tuossa kuvassa. Kunhan päivä valkenee, nappaan kuvan todisteeksi. Käsityön Ystävien ryijymallit myydään lankojen kanssa paketissa, joten värit ovat täsmälleen samat kuin miksi suunnittelija on ne suunnitellut. Minun ryijyni eroaa mallista vain siinä, että loimesta tuli vahingossa kaksi lankaa kapeampi kuin piti. Virhe on kätketty niin, että ei sitä ole kukaan huomannut. Äitini ja minä tiedämme :) Yllättävää, että käsitöiden kautta voi saada uusia ystäviä. Miten? Minä olen aina nyhrännyt niitä vain kotona. Sitten joskus, jos eläkeikä koittaa, on varmaan taas enemmän aikaa ystävillekin. Nyt kaikki aika kuluu töissä, siitä toipumisessa ja siihen valmistautumisessa. No, ei nyt ihan, mutta silti. Nallen kaulaliina kuulostaa ihanalta.

Alankomaalainen
5/5 | 

Hei Maija, kotimaassani on kahviloita, joihin ihmiset tulevat neulomaan tai tkemään muita käsitöitä yhdessä. Neulomisesta puheen ollen, neuleita neulotaan puikoilla, kangasta kudotaan kangaspuilla.
Kivoja juttuja ja hyvää tietoa vaivoista ja lääkkeistä sinulla!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016