Jalkafysioterapia lähtee siitä oletuksesta, että kaikki, mikä tapahtuu nilkan alapuolella, vaikuttaa kaikkeen, mitä tapahtuu sen yläpuolella. Ovathan nivelet toinen toistensa päällä siten, että suurinta painoa kannattelevat nilkan ja jalkaterän luut, jänteet ja faskiat. Jalkapöytä on siis kehon kivijalka.
En ollut edes tiennyt, että jalkafysioterapeutteja on olemassa. Minulle osui terapeutiksi introvertti, jolta onnistui mainiosti puolitoista tuntia kestänyt jalkojeni tutkiminen ilman juuri minkäänlaista kommentointia. Koska itse olen myöskin introvertti, en halunnut häiritä häntä kyselemällä. Niinpä en tiedä, miksi hän mitäkin teki ja mitä tuloksia hän sai tutkimuksesta, josta maksoin 72 euroa miinus pienen Kela-korvauksen.
Hän pani minut kävelemään edes takaisin, nousemaan varpailleni ja laskeutumaan kyykkyyn. Hän väänteli ja käänteli jalkateriäni moneen suuntaan, kun istuin tutkimuspöydällä.
Mikäli ymmärsin oikein, kävelyssäni ei ollut mitään isompaa vikaa. Hän totesi, että ylipäätään kävelyyn puuttuminen on riski, koska kävelyn pitäisi olla refleksi. Kävely voi mennä vain hullumpaan suuntaan, jos sitä lähdetään muokkaamaan rajusti. Kävely muuttuisi itsestään jonkin verran, kun jalkaterän ongelmat korjattaisiin. Samalla pakarakivut saattaisivat kadota.
Hän tuntui varsin varmalta asiastaan ja sai minutkin uskomaan, tai ainakin toivomaan, että harjoittamalla oikeaa jalkaterää kipu väistyisi vasemmasta(kin) pakarasta. Toki tarkoitus oli harjoittaa myös vasenta jalkaterää, vaikkei siinä ollut mitään varsinaista vikaa.
Jalkapöytäni luut tosin rutisivat ja naksuivat, kun kävelin, mutta mitäs pienistä.
Oikea isovarpaani kääntyi hiukan muiden varpaiden suuntaan oikealle, ja sen tyvinivel oli kipeytynyt. Tämä oli se alkava vaivaisenluu, jonka takia minut oli sinne lähetetty. Vasen jalka oli ok sellaisenaan, eikä minulla ollut tukipohjallisten tarvetta. Pystyisin todennäköisesti hoitamaan ongelman tekemällä harjoitteita.
Harjoitteista yhdessä kiskottiin käsin isovarvasta eteen- ja ylöspäin. Tarkoituksena oli väljentää niveltä, joka oli ”ahtautunut” ja kipeytynyt oikealle kääntyessään. Kun alussa pidin jalkapohjan lattiassa ja nostin nilkkaa suoraan ylös, kantapääni nousi alustasta vain pari senttiä ilman kipua. En yksinkertaisesti pystynyt nostamaan sitä enempää. Olin tietämättäni tottunut astumaan jalkapöydän ulkoreunalla, koska suoraan isovarpaan yli astuminen teki kipeää.
Lisäksi aktivoitiin useilla ei harjoitteilla pieniä lihaksia, jotka ylläpitävät jalkapöydän poikittaiskaarta.
Koska kaikki muu liikunta oli käytännöllisesti katsoen kielletty, keskityin jalkapöydän harjoittamiseen. Sainkin peukalovarpaan nivelen väljentymään siten, että kipu loppui ja pystyin suoristamaan askellukseni. Kuten fysiatrini myöhemmin kommentoi, kävelyni oli nyt eleganttia. Jalkapöytäni luut tosin rutisivat ja naksuivat, kun kävelin, mutta mitäs pienistä.
Kävin jalkafysioterapeutilla kaikkiaan kolme kertaa kevään aikana, ja sain uusia harjoitteita sitä mukaa kun tilanne eteni. Teen harjoitteita vieläkin, vaikken kahdesti päivässä, kuten terapeutti määräsi. Käveleminen on nyt helpompaa ja kivuttomampaa nilkan alapuolelta, mutta en ole huomannut, että ukkovarvas olisi kääntynyt yhtään suorempaan. On joka tapauksessa hyvä tietää, että vaivaisenluun kehittyminen on mahdollista pysäyttää.
Minusta on väärin, että aina, kun vaivaisenluusta puhutaan, aletaan heti ensimmäiseksi syyllistää naisia vääristä kenkävalinnoista.
Joku saattaisi nyt luulla, että olen kävellyt liikaa korkokengillä. Hän olisi kuitenkin väärässä. En ole koskaan edes omistanut varsinaisia korkokenkiä (10 cm:n korot), enkä ole milloinkaan kävellyt edes 7 cm:n koroilla, vaikka minulla on yhdet. Avokkaideni korot ovat 5 cm, eikä niitä voi vielä varsinaisina korkokenkinä pitää. Pääasiassa olen käyttänyt leveälestisiä matalia kenkiä, ja mukavuus on aina ollut kengän tärkein ominaisuus. Minusta on väärin, että aina, kun vaivaisenluusta puhutaan, aletaan heti ensimmäiseksi syyllistää naisia vääristä kenkävalinnoista. En usko, että se on ainoa syy.
Minun mielestäni vaivaisenluu johtui juoksemisesta. Minulla ei ollut mitään sen suuntaisia oireita ennen kuin aloitin säännöllisen lenkkeilyn. Jo muutaman kuukauden lenkkeilyn jälkeen kuitenkin ukkovarpaani oli kääntynyt sen verran, että uudet (ensimmäiset) talvilenkkarit saivat aikaan kipua ja kovettuman päkiään vaivaisenluun lähelle. Siitä tilanne vielä paheni hiljalleen, kunnes niveltä alkoi särkeä.
Varvasjumpalla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta pakarakipuihin.
--
Päivän kuvat: kuihtuneita helmililjoja.
Hei, en halua pelästyttää sinua kun sinulla on muita vaivoja yllin kyllin mutta nivelrikko on salakavala, hitaasti etenevä sairaus. Riippuu henkilöstä ja geeneistä sen etenevyys. Minulla todettiin nivelrikko yhdessä sormessa kahdeksan vuotta sitten, nyt sen on kaikissa sormissa sekä yhdessä varpaassa. Oikeassa polvessa diagnisoitiin nivelrikko 10 vuotta sitten. Jalka oli todella kipeä, saatiin rauhoitettua kortisonipiikeillä. Sen jälkeen ei ole vaivannut vaikka eihän se rikkoutunut nivel ole mihinkään parantunut, odottelee vaan milloin taas alkaa ilmoittelemaan itsestään.
Eihän näiden sairauksien keskellä voi muuta tehdä kuin puskea vaan eteenpäin!
Hei Tuulikki, kiitos kun jaat kokemuksesi, en toki pelästy. Kerron blogin edetessä myös, miten nivelrikon tilanne on kehittynyt.
No on sulla kaikenlaista! Ihan uutta terminologiaakin, ainakin minulle. Toivottavasti olet saanut apua ja lievitystä vaivoihisi, vaikka ainakaan nivelrikkoon ei taida auttaa kuin kipulääkkeet tiettyyn pisteeseen saakka ja tekonivelet mahdollisuuksien mukaan. Sen kuitenkin tiedän, että kissaterapia auttaa ihan varmasti. Siitä taitaa olla ihan tutkimustuloksiakin. Voi miten kaunis ja kissamaisen itsetietoisen näköinen tuo katti onkaan!
Joo Marjatta, lainakissani Lilli on kyllä supersuloinen! Osa vaivoistani on aika harvinaisia "tavallisilla ihmisillä" eikä niistä ole kaikki lääkäritkään kuulleet. Tyypillisiä urheiluvammoja - liikunta nääs ei sovi kaikille, vaikka toisin joka tuutista toitotetaan!