Kirjoitukset avainsanalla tätä mieltä

Uskoin pitkään, että valkoinen on ainoa oikea seinien väri. En tajunnut tapettien ideaa ja pidin kukkakuoseja pettämättömänä huonon maun merkkinä. Olen silti aina tiennyt, että minussa elää suoria linjoja suosivan minimalistin rinnalla toinen, runsaampi ja värikkäämpi minä.

Rohkeus värien ja kuosien käytössä ja yhdistelyssä liittynee tiettyyn ikään. Sitä ajattelee, että nyt tai ei koskaan. Jos en nyt toteuta villeimpiäkin sisustussuunnitelmiani, milloin muka sen teen? En myöskään enää sisusta vieraille senkään vertaa kuin ennen. Minähän täällä asun, ei kukaan satunnainen kävijä.

Mistä tuli mieleen, että asuu meillä puolisokin. Muuan hänen nuori oppilaansa huudahti ensi kertaa olohuoneeseemme tullessaan, että kyllä näkee, että tämä on Tapsan koti! Hehheh, ajattelin. Puolisoni sanoo, ettei hänen ole tarvinnut tehdä muita kotiin liittyviä valintoja sen jälkeen, kun hän valitsi minut. Se ei tietenkään ole totta, mutta kauniisti sanottu ja on siinä totuuden jyvänen.

Ensimmäinen kuosi, jonka toin kotiimme, on tämä. Sohva oli uudelleen verhoiltu jo 20 vuotta sitten, kun ostin sen kirpputorilta, mutta halpa päällinen kului nopeasti puhki. Halusimme olohuoneen keskipisteeksi jotakin brittityylistä, ja verhoilijalla sattuikin olemaan William Morris -kuosien mallikirja. Sieltä sitten valikoitui verhoilukankaaksi vihreä Acanthus.

Tutkin jo samassa yhteydessä myös Morris-tapetteja ja haaveilin vaaleasävyisestä Acanthus-seinästä olohuoneen ruokapöydän sivulle. Kun sitten kävi selväksi, että eteishalli pitää pintaremontoida putkirempan yhteydessä joka tapauksessa niin Morris-kuosit olivat heti vahvoilla.

Nyt olin kuitenkin jo valmis tuomaan seinille jotakin Acanthustakin rohkeampaa: kukkia! Mallailimme eteisessä tapettikirjan kanssa ja päädyimme ruskeapohjaiseen Leicesteriin.

Meillä ei ole koskaan tehty täysremonttia, eikä tulla tekemäänkään, koska asunnolla on selvä oma luonne. Haluamme säilyttää  huonejaon ja kiintokalusteet sellaisina kuin ne olivat vuonna 1961. Siksi esimerkiksi keittiö on moderni (alkuperäiset keittiökalusteet oli jo tuhottu ennen meidän aikaamme), mutta pieni ja entisellä paikallaan. Useimmissa saman talon saman kokoisissa huoneistoissa on kaadettu seiniä, meillä ei.

Talossa on selvää midcentury modern -henkeä. Noin 100 vuotta vanhat tapettikuosimme eivät periaatteessa sovi 60-luvun alun tyyliin, mutta käytännössä ristiriitaa ei mielestäni ole. Morris-kuosi sopii mainiosti mahongin seuraan, kun värit ovat tarpeeksi vahvat.

Eteisen tuolit ovat Olavi Liedon Askolle suunnittelemia tuoleja nro 2010, jotka olivat tuotannossa noin kymmenen vuoden ajan vuodesta 1953 alkaen. Tuolin selkä on taivutettua vaneria, joka on päällystetty jalavaviilulla, ja muut osat ovat koivua. Puoliso hankki tuolit helsinkiläisestä vanhain tavarain kaupasta muutama vuosi sitten. Ne oli huolimattomasti päällystetty jo kuluneella kankaalla, mutta en näe syytä verhoilla niitä uudestaan. Kuosithan sopivat oikein hyvin yhteen, vai mitä?

Kodissamme on jäljellä merkkejä asunnon eri vaiheista ja asukkaista, ja oma asumishistoriamme on läsnä huonekalujen ja tekstiilien muodossa. Hankin nämä makuuhuoneen verhot ensimmäisen yhteisen kotimme olohuonetta varten. Niiden ei pitäisi sopia yhtään yhteen Morrisin vaaleamman Leicester-tapetin kanssa, mutta siinä ne nyt vain ovat. Värit ovat harmoniset, joten olkoot. En tiedä, mihin vaihtaisinkaan.

2000-luvun alkuvuosina kaikilla oli satiiniverhot, joten kun muutimme tähän vuonna 2004 tai niillä main, ompelutin kahdeksan mittaa vihreitä satiiniverhoja. Niitä on niin näppärää piristää muutamalla mitalla muuta väriä tai kuosia, etten ole kokenut tarpeelliseksi luopua niistä. Eivätkähän ne ole vielä edes 20 vuotta vanhat!

Tapettia tilatessani ihastuin sisustusliike Uniikissa Designers Guildin isoon pionikuosiin, Floreale Grandeen. Sitä on myös tapettina. Jos olisin nähnyt tapettimallin ajoissa, olisiko heittänyt Morris-kuoseilla vesilintua? Tuskinpa sentään, kun Morris-sohva on lempihuonekaluni.

Tilasin kuitenkin viime kesänä kolme mittaa Floreale Grande -pellavakangasta, jonka oletin riitelevän reippaasti satiinin kanssa. Ajattelin ripustaa verhot emännänhuoneeseen eli omaan työ- ja pukeutumishuoneeseeni (alun perin ruokasali). Kokeilin niitä kuitenkin olohuoneeseen, ja sinne ne jäivät jouluun asti. Keväällä vaihdoin ne takaisin.

Rakastan sekä Morris-tapetin pienipiirteisiä ja tarkasti kuvattuja kukkia että Guild-kankaan isoja siveltimenvetoja. Ihmettelen silti itsekin, miten ne voivat mahtua samaan kotiin.

Ratkaisu taitaa piillä siinä, että niitä ei koskaan katsota yhtä aikaa. Asunnon koosta on apua. Kun eteisestä katsoo olohuoneeseen ja näkee Guild-verhot, Morris-kukat ovat jo selän takana. Olohuoneesta näkee eteiseen ja Morris-tapettiin vain Morris-sohvalta ja sellaisessa kulmassa, että Guild-verhot eivät ole samaan aikaan näkyvissä.

Tein parhaani saadakseni eri kuoseja samaan kuvaan, mutta en onnistunut kovin hyvin. Tämä on ainoa kuva, jossa molemmat kukkakuosit näkyvät.

Acanthus ja Floreale Grande näyttävät yhdessä tältä. Sohvan takana oleva yksivärinen verho ja yksivärinen pöytäliina rauhoittavat näkymää. Mutta mitä jos teettäisi ruokapöydän tuoleihin räväkät päälliset tai hommaisi itämaisen maton? Taas näyttäisi uudelta!

No, on meillä vielä tällainenkin näkymä. Itse kutomani ryijy on jugendin aikakaudelta ja sopii sikäli paremmin Morrisin kuin Guildin seuraan. Koetan kestää ristiriitaa.

Sohvan jalkojen alla pilkottaa vanhan roosan värinen matto. Se on Ikea-hankinta, joka nivoo kodin muiden tekstiilien värit yhteen. Roosa ei ole päävärinä missään muualla koko huoneistossa, mutta useimmissa kuoseissa on rippunen sitä mukana.

Jaa miksei mattoa näy enempää? Yksi syy saattaa olla se, että heti tämän näkymän vasemmalla puolella, keskellä olohuoneen sohvaryhmää, jököttää kuntopyörä, jonka en halunnut näkyvän kuvassa. Myös silityslauta on melkein aina esillä olohuoneessa, koska tykkään silittää television edessä enkä viitsi siirtää lautaa kauas. 

Osa kuvista on otettu jo vuosi sitten putkiremontin jälkeen, kun kaikki paikat eivät vielä olleet täynnä lehtipinoja ja pikkusälää. Pienen vihjeen ajankohdasta antaa viimeisen kuvan alalaidassa näkyvä vihreä pahvilaatikko, joka on remonttipölyn peitossa.

--

Päivän kuvat: Näkymiä kodistani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kokeilin heinäkuussa laktoositonta ja gluteenitonta ruokavaliota. Halusin tietää, pitääkö se mitä lupaa: energisempää elämää, litteämpää vatsaa ja kaikkien kremppojen katoamista - tai ainakin vatsavaivojen. Noudatin ruokavaliota tiukasti kaksi viikkoa, minkä jälkeen hellitin hieman ja sallin itselleni vähän jogurttia ja/tai siemennäkkileipää iltaisin. Viisi viikkoa elin pääasiassa ton ton -meiningillä. Kuinka kävi? Tässä kootut havainnot:

1. Gluteenin ja maitotuotteiden välttäminen ei ollut vaikeaa

Söin aikaisemmin aamuisin ruissämpylän, mutta nyt laitoin ison marja-banaanismoothien, jolla selvisin proteiinilisäyksen ansiosta varsin hyvin lounaaseen saakka. Iltapalaleivät korvasin kauratuorepuurolla, jollaista olen aikaisemmin laittanut usein lounaaksi. Pasta oli helppo korvata riisinuudeleilla. Keksejä, pullaa tai kermajäätelöä ei tehnyt mieli, koska söin neljä kertaa päivässä vatsani täyteen oikeaa ruokaa. Dieettini oli nimittäin hieman kokonaisvaltaisempi kuin ton ton - kerron tästä ensi tiistaina lisää.

2. Maidon korvikkeet olivat pahanmakuisia

En ole aikuisena juonut maitoa, koska en pidä sen mausta, mutta piimää, jogurttia, kermaa ja juustoja olen käyttänyt välillä aika runsaastikin. Nyt söin sitkeästi kaurajogurttini loppuun, mutta en ostanut uutta litran purkkia. Olkoon vaan wow, no cow, mutta minun suuni sanoo muu. Korvike oli yksinkertaisesti pahaa. Paljon pahempaa kuin maitotuote. Kokeilin myös mantelimaitoa. Sitä saatan käyttää jatkossa silloin tällöin, mutta en vakituisesti.

3. Vatsani toiminta ei tasapainottunut

Netistä on helppo löytää todistuksia, joiden mukaan laktoosin ja/tai gluteenin jättämisen pois ruokavaliosta huomaa heti: vatsavaivat helpottavat ja turvotus vähenee. Gluteenittoman dieetin sanotaan myös helpottavan ärtyvän suolen oireyhtymää. En valitettavasti huomannut sen suuntaista. Minulla oli yhtä kiire vessaan kuin ennenkin, ja vatsani tuli pari kertaa niin kipeäksi, että itketti. Syynä oli todennäköisesti herkullinen, maidoton coleslaw, jota ahmin suuria määriä. Turvotusta minulla ei ollut alun perinkään, joten se ei voinut vähentyä.

4. En piristynyt yhtään

Gluteenittoman ruokavalion väitetään antavan energiaa ja piristävän. Tämä ei toteutunut ainakaan toivotusti. Väsytti ja nukutti päivisin ihan entiseen tapaan, enkä saanut aikaiseksi yhtään tavallista enempää, päinvastoin. Öisin piristyin, mikä on minulle tyypillistä. En huomannut mitään eroa entiseen.

5. Paino kääntyi laskuun

Moni sanoo laihtuneensa reilusti heti, kun jätti maidon ja suomalaiset viljat pois ruokavaliostaan. Minäkin laihduin, mutta vain pari kiloa. En myöskään osaa sanoa, oliko ton ton -valinnoilla tähän mitään osuutta, koska muutoksia oli muitakin. Luulen, että laihtumisen aiheutti entistä energiaköyhempi ruoka eli todella runsas vihannesten, juuresten ja marjojen rouskuttelu. Kokemukseni mukaan mikä tahansa ruokavalion muutos laihduttaa pari kiloa, koska muutosta toteuttaessa tulee kiinnittäneeksi enemmän huomiota ruokailuun ja jättäneeksi napostelun vähemmälle.

6. Laktoosittomuus ja/tai gluteenittomuus ei ole ihmelääke, joka auttaisi kaikkia

En huomannut hyvinvoinnissani mitään olennaista eroa entiseen. Ilmeisesti minulla ei ole vaivoja, jotka tämä ruokavalio parantaisi. Niinpä siitä ei ole minulle ihmelääkkeeksi, enkä näe syytä noudattaa sitä jatkossa.

Muilta osin dieettini oli yllättävänkin toimiva ja opetti paljon ruokavalion muuttamisesta terveellisemmäksi. Siitä lisää tiistaina.

--

Päivän kuva: Uunilohta voi mainiosti valmistaa myös laktoosittomana, ilman kermahuntua. Herkullinen sitruunalohi sai innoituksensa tästä reseptistä: https://www.hs.fi/blogi/kiusauksessa/art-2000002897043.html

Vain HS:n tilaajat saavat reseptin esiin, mutta kuvaa katsomalla voi myös melko helposti päätellä, mitä lohen päälle on aseteltu.

Kommentit (1)

Kokonaan pois
1/1 | 

Gluteenittomuus ei vaikuta siihen että vilja väsyttää, lihottaa ja usein myös turvottaa ja pierettää. Tähän on syynä liika hiilihydraatti joka viljassa on huonosti sulavassa muodossa sekä lektiini ja muut viljoissa olevat aineet, jotka viljakasvi on kehittänyt avukseen, ettei kasvia syötäisi.
Itse olen ollut nyt kaksi viikkoa täysin viljattomalla ja sokerittomalla ruokavaliolla ja eron huomaa heti. Turvotus mahasta laski, ei vehnän syönninkään jälkeen ole ilmavaivoja. Olo on notkea ja kevyt. Olen myös laihtunut kaksi kiloa, johon vaikuttaa myös se, että kasvisten syönti lisääntyy automaattisesti kun ei joka välissä mussuteta jotain sämpylää.
Monet taistelevat ylipainon kanssa, kun vhh on siihen helppo apu. Kun viljaa ei syö, sitä ei myös tee mieli ja viljojen karsiminen auttaa myös sokerin himon tainnutuksessa.

Jaksaako joku vielä toistaa sitä alkukesän mantraa, että nyt pitää olla kiitollinen, kun helteet kerrankin hellivät? Jos olet yhä sitä mieltä, että takana on kaikkien aikojen ihanin kesä, otetaanpa pieni kertaus:

1. Helteet liittyvät ilmastonmuutokseen.

Meidän pitää muka olla kiitollisia, koska seuraava yhtä ihana kesä tulee säätilastojen mukaan vasta 70 vuoden päästä. No höpö höpö! Hellekesä ei ole sattumaa vaan ilmastonmuutoksen seurausta, ja helleaaltojen todennäköisyys on kaksinkertaistunut entisestä Euroopassa. Se, että viime kesänä oli viileää, ei todista mitään. Tai todistaa se ilmastonmuutoksen, koska äärimmäiset sääilmiöt ja sään vaikea ennustettavuus liittyvät juuri siihen.

Helsingin Sanomien tiedesivujen artikkelissa pohditaan samaa asiaa: https://www.hs.fi/tiede/art-2000005774771.html

2. Ilmastopakolaiset kolkuttelevat pian oviamme.

Ilmastonmuutos lisää toisaalla kuivuutta, toisaalla tulvia ja myrskyjä. Köyhissä maissa ihmisillä ei ole varaa rakentaa kastelujärjestelmiä eikä tulvasuojauksia. Kun ruokaa ei ole tai koti tuhoutuu, he lähtevät liikkeelle. Valtaosa ilmastopakolaisista jää omaan maahansa tai naapuriin, koska he haluavat palata takaisin kotiin, mutta jos tilanne pahenee entisestään, rikkaat länsimaat alkavat houkutella.

Paljonko ilmastopakolaisia on jo nyt, ei osata sanoa. Kuivuuden arvioidaan kuitenkin vaikuttaneen myös esimerkiksi Syyrian sodan syttymiseen.

Puolisoni perheen ovea ilmastopakolainen kolkutti jo 1960-luvulla. Berberiprinssi omisti aikaisemmin 700 lehmää ja 200 kamelia. Kun Sahel kuivui ja perheellä oli jäljellä enää yksi lehmä ja kaksi vuohta, mies lähti kävellen kohti etelää, jossa oli kuullut olevan vettä. Puolisoni perheen talo Ghanan Accrassa oli aavikon jälkeen ensimmäinen, joten mies pysähtyi heidän ovelleen pyytämään juotavaa ja yösijaa. Hän sai töitä puutarhurina ja pystyi myöhemmin noutamaan myös vaimonsa ja lapsensa Ghanaan. Viisaasta muslimista tuli yksinäiselle pikkupojalle tärkeä esikuva ja kasvattaja.

On harvinainen poikkeus, jos pakolainen löytää töitä ensimmäisen oven takaa. En vastusta ilmastopakolaisten tuloa Suomeen, ja turhaa se olisikin. Kannatan kastelujärjestelmien rahoittamista kuivuuden vaivaamiin maihin sekä puiden istuttamista Saharaan.

Lisätietoja ilmastopakolaisuudesta Yleisradion uutisesta: https://yle.fi/uutiset/3-9463186

3. Meneillään on katovuosi.

Viime vuosituhannella tällaisten kesien ja niiden jälkeisten kylmien talvien aikana kuoli ihmisiä nälkään. Olemme 1800-luvun suurista nälkävuosista selviytyneiden jälkeläisiä melkein jokainen. Energiapihi keho toki vähän lohduttaa, kun sato jää köykäiseksi niin marjametsässä, kotipuutarhassa kuin pelloillakin. Viljaa on tulossa vain puolet normaalista, ja maitotiloilla mietitään lehmien lahtaamista rehupulan takia. Mansikat ja perunat saatiin kyllä varhain pöytään, mutta niidenkin sato on jäämässä tavallista pienemmäksi.

Oma kosketukseni ruoantuottajien arkeen on Livonsaaren osuuspuutarha, jonka satolaatikot ovat olleet tavallista köykäisempiä. Työskentely pellolla on kuulemani mukaan ollut tavallista raskaampaa ja jokaisen satokilon eteen on jouduttu tekemään tavallista enemmän töitä. Nopeakasvuiset salaatit kukkivat ja palavat toisesta päästä ja mätänevät toisesta päästä ennen kuin satoa ehditään korjata. Kukkakaaleja jaettiin osakkaille homehtuneina ja ylikukkineina. Niistä olisi voinut keittää moussea, mutta minulta jäi kyllä keittämättä. Kasteluvesipulan takia satokausi saattaa jäädä normaalia lyhyemmäksi.

Lisätietoja tilanteesta vilja- ja maitotiloilla Ylen uutisesta:  https://yle.fi/uutiset/3-10340306

3. Lämpö tappaa vanhuksia ja sairaita.

Kuolleisuus kasvaa Suomessa heti, kun lämpötila nousee pariksi viikoksi yli 20 asteen, jolloin ei vielä voi puhua edes helteestä, ja se kasvaa eksponentiaalisesti lämpötilan noustessa. Alkukesän hellejaksot ovat vaarallisimpia, koska elimistö ei ole ehtinyt sopeutua lämpötilan nousuun. Ylipäätään me suomalaiset kestämme lämpöä huonommin kuin kuumemmissa maissa asuvat. Siksi on sekä julmaa että hölmöä vaatia, että nyt pitää jokaisen nauttia, kun kerrankin korventaa.

Lämpö on vaarallisinta riskiryhmille, kuten lapsille, vanhuksille ja kroonisesti sairaille, mutta myös hyväkuntoiset urheilijat ja ulkotyöntekijät ovat vaaravyöhykkeellä. Sisätyössä helle heikentää keskittymiskykyä ja tuottavuutta, jos työtila ei ole ilmastoitu.

Itse jouduin lähes vuodepotilaaksi jo ensimmäisellä kesälomaviikolla heinäkuussa. Hamstring-syndroomani aktivoitui kuumuudessa siten, että sain ilkeitä hermokipuja leikkaamattomaan pakaraan. Retket ja tekemiset piti pääosin peruuttaa. Olin pitkään pystynyt elämään melkein ilman särkylääkkeitä, mutta nyt piti jälleen käydä myös Panadoc-purkilla. Aloin jo etsiä kalenterista aikaa leikkaukselle ja pitkälle sairauslomalle, mutta paluu ilmastoituun toimistoon ja helteen hellittäminen ovat onneksi tasoittaneet tilannetta. Ehkä pitää jatkossa tuunata helleviikkoja varten alushousut, joissa on kylmäpakkaukselle sopiva tasku.

Tuli yllätyksenä, että sää vaikuttaa myös jänteisiin ja hermoihin, mutta mitään muutakaan selittävää tekijää en löydä. Sääkalenterini mukaan kärsin helteistä myös sinä kesänä neljä vuotta sitten, kun invalidisoivat pakarakivut alkoivat. Työterveyslääkäri vahvisti havainnon: kuumuus voi tosiaan lietsoa tulehdusta.

Tämän linkin takaa löytyy tiivistelmä ilmastonmuutoksen terveysvaikutuksista: https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/vaikutukset/-/artikkeli/0b9d5f8d-3562-4e1a-a5cf-9b1be3f550c9/suorat-terveysvaikutukset.html

4. Kuumuus vie yöunet ja estää palautumisen.

Unettomuus vie mehut terveestäkin, ja sairailla se pahentaa kivun tuntemuksia. Nukkumisen kannalta paras lämpötila olisi 17-21 astetta. Kaupungeissa rakennusten kivipinnat ja asfaltti varastoivat lämpöä päivisin ja vapauttavat sitä öisin niin, että lämpötila ei juurikaan laske edes yöllä. 

Tropiikissa asunut anoppini opetti minulle esimerkillään, miten kodin viileys säilytetään. Kun ulkona on lämpimämpää kuin sisällä, ikkunat peitetään kaihtimilla ja mahdollisimman paksuilla verhoilla etenkin auringon puolelta. Kaihtimet avataan ja tuuletus aloitetaan vasta, kun ulkona on viileämpää kuin sisällä. Myös läpiveto viilentää, mutta jos sitä ei saa tehokkaaksi, eristäminen toimii paremmin.

Tänä vuonna meillä oli varotoimistani huolimatta makuuhuoneessa nukkumaan mennessä usein +30 astetta. Ilmastointilaitetta meille ei voi kätevästi asentaa ikkunoiden rakenteen takia, eikä lämpöpumppua saa sijoittaa talon julkisivuun. Tuulettimen ilmavirtaus tuntui iholla mukavalta, mutta laitteen hurina ja avoimesta ikkunasta kuulunut melu pitivät osaltaan hereillä. Kesäpaikkaa meillä ei ole.

Liian kuuma ympäristö estää ruumiinlämmön laskemisen iltaisin, mikä vaikeuttaa nukahtamista. Jos yön aikana hikoiluttaa, hermosto on koko ajan käynnissä ja palautuminen jää vajaaksi. Lämpö rasittaa myös sydäntä, joka joutuu takomaan verta iholle viilentymisen toivossa. Kun sydän ei saa levätä yöllä, se ylikuormittuu.

Eipä ihme, ettei loma virkistänyt. Olin koko ajan väsyksissä, mutta en silti saanut unta. Aloin jo melkein uskoa, että pärjään neljällä tunnilla yössä, kunnes sää viilentyi ja pystyin jälleen nukkumaan normaalisti.

Lisätietoja kuumuuden terveysvaikutuksista Työterveyslaitoksen sivuilta: https://www.ttl.fi/tyopiste/valvottaako-helle-nama-keinot-auttavat-nukkumaan-paremmin/

5. Jos joku muu käy joka talvi Thaimaassa, se ei tarkoita, että minun pitäisi kiittää helteestä.

Emme saa nyt valittaa, koska talvella ruikutamme kylmyydestä ja olemme valmiita maksamaan maltaita pääsystä lämpimään. No, ne ovat kyllä ihan eri ihmisiä, jotka valittavat pakkasesta ja/tai käyvät Thaimaassa joka talvi. Jos matkustan talvella, etsin valoa enkä lämpöä, enkä ole astunut jalallani mihinkään trooppiseen maahan.

Pakkanen on pelkästään pukeutumiskysymys Suomen kaltaisessa maassa, jossa osataan talojen lämmittäminen. Lämpimän sään vaikutuksia sen sijaan ei pysty mitätöimään vähentämällä vaatteita.

En kiitä helteisestä kesäsäästä. Kiitän siitä, että elän yhteiskunnassa, jossa hanasta tulee kylmää vettä ja jossa poliittisista päättäjistä valtaosa ymmärtää, että ilmastonmuutos on totta eikä huhupuhetta. Vielä odotan lisää tekoja lämpenemisen hillitsemiseksi. Eihän meille tarvita Ruotsin kaltaisia maastopaloja, jotta tajuamme, että tilanne on vakava. Eihän?

Tietoa ilmastonmuutoksen hillinnästä löytyy esimerkiksi ilmatieteen laitoksen, Syken ja Aalto-yliopiston kokoamana: https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/3d60183b-2544-4080-a61b-b367952e6e63/hillinta.html ja WWF:n versiona: https://wwf.fi/uhat/ilmastonmuutos/

--

Päivän kuvat: Lämpöstressi teki lopun parvekkeeni kukkaviidakosta. Miljoonakelloihin iskivät kirvat ja keijunmekkoihin ilmeisesti härmä. Kaikki gladioluksen taimet kuolivat pystyyn. Vain yksi niistä kehitti kukkavanan, mutta sekin kuivui. Krassit nuupahtivat ja lakkasivat tekemästä kukkia. Parhaiten selviytyivät muratti, pelargoni ja rosmariini.

Aloitin PhysioPilateksen tammikuussa intoa uhkuen: mahtavaa, että löytyi ryhmäliikunta, joka sopii minullekin. Jouduin kuitenkin keskeyttämään jo ennen kuin 10 kerran korttini oli kulunut loppuun. Miksi kävi näin?

1. Vetäjä nosti tunnin rasitustasoa liian nopeasti

Alussa meni monta kertaa ihan hyvin, kun pakara- ja takareisiliikkeitä tehtiin kohtuullinen määrä. Ohjaaja kuitenkin lisäsi rasitusta kerta kerralta olettaen ehkä kaikkien lihaskunnon kehittyvän. Minulla lihaskunto ja takareisilihasten jänteiden kunto eivät kehity tasatahtia. Ryhmä eteni kipeiden jänteideni kannalta aivan liian nopeasti, ja parin kuukauden kuluttua tunti oli jo minulle liian vaativa. Olin maanantain tunnin jälkeen jälkeen koko loppuviikon kipeä. Lopetin vähin äänin.

2. Tunnilla kävi tervettä jumppakansaa

Vaikka tunnin nimi oli PhysioPilates, minusta tuntuu, että iso osa osallistujista oli terveitä ja krempattomia, monet jo valmiiksi aika hyväkuntoisia. Uskon, että tunti vastasi enemmän paljon liikkuvien kehonhuoltotarpeisiin kuin minun vaatimattomiin kuntoutustarpeisiini.

3. Ryhmäpaine toimi väärään suuntaan

Ryhmäliikunnassa on ideana, että porukan paine saa treenaamaan kovemmin ja jaksamaan enemmän. Olen sen verran kilpailullinen, että ryhmäpaine toimi liiankin hyvin. Vaikka alussa muuta luulin, en lopulta pystynyt olemaan tekemättä (sanotaan nyt vaikka) 100 pakaraliikettä, kun kaikki muutkin tekivät ja lihaskuntoni siihen riitti. Jänteeni kuitenkin olisivat kestäneet vain 60 liikettä ja kipeytyivät jälkeenpäin. Käynti joka toinen viikko ei auttanut, koska sillä välin ohjaaja oli jälleen kiristänyt tahtia.

4. Minua ei hävetä jättää kesken, jos jatkaminen olisi tyhmää

Tositekijät naureskelevat niille, jotka aloittavat kuntoilun syksyllä tai joulun jälkeen, mutta jättävät nopeasti kesken. Minusta luovuttaminen on kaunista. Se kertoo, että ymmärtää kehonsa ja mielensä asettamat rajat ja pystyy arvioimaan tilanteen uudestaan, kun rajat tulevat vastaan. Aina ei kannata jatkaa. Ryhmäliikunnassa ei myöskään ole järkevää vaatia, että koko ryhmä alkaisi toimia yhden jäsenen toiveiden mukaan.

5. En välttämättä tarvitse ryhmää liikkumiseen

Olen treenannut joogaa vuosien mittaan paljon enemmän kotona kuin salilla. Välillä vain vaihtelu virkistäisi. Olisi kiva ulkoistaa jumppaohjelman suunnittelu ja antaa ohjat osaavammalle. Työnantajan avokätisesti tarjoamia liikuntaseteleitäkin olisi mukava käyttää. Mutkun ei minulle taida sopia sellaisenaan edes ikäihmisten tuolijumppa. Joten pitäkää tunkkinne, palaan omalle matolleni.

--

Päivän kuvat: Pelargoni Apple Blossom kukkii parvekkeellani.

Kommentit (2)

Helin
1/2 | 

Hei, samaa mieltä kanssasi. Ei ehkä yhtä tehokasta yksin treenatessa, mutta eipä myöskään tarvitse yrittää pysyä muiden tahdissa. Liikutaan me vaan omaan tahtiimme ja olkaamme siitä iloisia. Mukavaa liikuntasyksyä.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Niinpä! Niin kauan on asiat hyvin, kun pystyy edes omin nokkineen liikkumaan.  Iloitkaamme siitä.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016