Kirjoitukset avainsanalla tätä mieltä

Haluan tänä äitienpäivänä ojentaa orvokkeja teille, äitipuolet, koska veikkaan, ettei kovin moni muu sitä tee. Äideillä on aina etusija kukkiin, lahjoihin, lauluihin, kakkuihin, halauksiin ja lasten pohjattomaan rakkauteen. Äitipuoli saa muruset pöydältä, jos niitäkään.

Äitipuolia on tietenkin kovin moneksi, kuten on uusperheitäkin. Useimmilla on omia lapsia ja sitä kautta oikeus tulla juhlituksi äitienpäivänä. Osa ei ole juurikaan tekemisissä miehensä lasten kanssa, olipa äitienpäivä tai ei. Ja on myös perheyhteisöjä, joissa ei kyseenalaisteta äitipuolen roolia aikuisena lasten elämässä. Silloin äitienpäivää voidaan viettää ilman jännitteitä melkeinpä millä kokoonpanolla tahansa.

Mutta on myös pieni joukko naisia, jotka hoitavat äidin tehtäviä lapsiperheessä lähes tauotta saamatta siitä koskaan julkista tunnustusta. He niistävät nenät, laittavat ruuat, pesevät pyykit, valvovat läksynteot, lukevat iltasadut ja heräävät öisin lohduttamaan, mutta heillä ei ole äidin asemaa, koska virallinen yhteiskunta, vallitsevat asenteet ja/tai äiti eivät sitä heille suo. Ainoa oikea äiti saa kortit, lahjat ja äitienpäivälounaat, äitipuolelle jäävät velvollisuudet.

Väistäminen on viisasta, koska suhde äitiin on lapselle elintärkeä, niinhän me olemme oppineet. Lapsi ei saa joutua pohtimaan, suuttuuko äiti, jos myös äitipuolta juhlitaan, tai suuttuuko äitipuoli, kun äitiä juhlitaan. Lojaliteettiristiriita on peikoista pahin. Lapselle pitää taata oikeus iloita äidistään vapaasti ja huoletta. Jos äitipuolen mielen hallinta ei tällaisessa tilanteessa pidä, syntyy uusi luku satuun ilkeistä äitipuolista. Välttäkäämme sitä.

Jos äiti on syystä tai toisesta hylännyt roolinsa, äitienpäivä voi olla lapselle arka paikka. Olisi hänen tunteidensa mitätöintiä, jos siinä tilanteessa juhlittaisiin näkyvästi äitipuolta. Siksi muutamissa uusperheissä on päädytty unohtamaan äitienpäivä kokonaan ja/tai viettämään sitä pelkästään isoäitien päivänä. Asetelmalla on etunsa, mutta samalla se sysää äitipuolen syrjään. Hänestä tulee palkaton kotiapulainen, joka tekee työt, muttei ole juhlinnan arvoinen.

Siksi orvokkini kuuluvat sinulle, äitipuoli. Olet tärkeä. Ilman sinua uusperheet eivät toimisi. Tarvitaan joku, joka mahdollistaa muiden perheenjäsenten hyvinvoinnin. Ja kakkulautasten tiskaaminen, sehän on myös hyvin tärkeää. Eikö niin?

--

Päivän kuvat: Orvokeita parvekkeeltani.

Kommentit (2)

JattaM
1/2 | 

Hyvä, Maija! Tämä on tärkeä asia. Kuten kirjoitat, lapselle pitää taata oikeus iloita äidistään vapaasti ja huoletta. Toisaalta hänellä pitää olla myös oikeus iloita äitipuolestaan jos niin haluaa. Lapsia ei koskaan saisi sekoittaa aikuisten keskinäisiin ongelmiin. Kaikki äitipuolet, olkaa siis tänään onnellisia auringosta ja keväästä ja tiedosta, että perhe ei pyörisi ilman teitä.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Kiitos Jatta, juuri noin. Ihanne olisi, jos lapset saisivat vapaasti kiintyä kaikkiin elämänsä tärkeisiin aikuisiin, mutta aina se ei toteudu. Onhan se ymmärrettävää, että sortuneiden parisuhteiden rauniot käryävät pitkäänkin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun suomalaisilta naisilta kysytään, mitä meikkituotetta ilman he eivät voisi olla, yhdeksän kymmenestä vastaa: ripsiväri. Itse en tiedä turhempaa tuotetta, ainakin jos ajatellaan, mihin sillä pyritään.

”Ripsiväri tuo silmät esiin ihan eri tavalla”, kuuluu yleinen perustelu. ”Ripsenpidennykset korostavat kauniisti katsetta”, saattaa toinen sanoa. Ja kolmas: ”En ikinä lähtisi baariin ilman irtoripsiä!”

Outoa puhetta minulle. Jos tavoitteena nimittäin on tehdä vaikutus katseella, ei sitä ripsillä tehdä. Intensiivinen katse lähtee sisältä. Sielusta suorastaan.

Olen introvertti, kuten moni muukin suomalainen nainen, enkä ole koskaan tehnyt aloitetta. Paitsi katseella. Eikä silmäripsillä ole mitään tekemistä sen kanssa. Seksikkäintä katseessa on sähkö, ei ripset.

Katseella voi ilmaista niin paljon: ihastusta, rakkautta, iloa, huumoria, pelkoa, vihaa, päättäväisyyttä, häpeää, myötätuntoa. Katse todellakin on tunteiden tulkki. Jos ei uskalla kokea tunteita ja näyttää niitä silmillään, eivät siinä räpsyripset auta.

Niin että ihan turhaan touhuatte niiden pääskysen siiven kokoisten tekoripsienne kanssa. Ripsiliima on sitä paitsi allergisoivaa.

Silmämeikki ilman ripsiväriä näyttää melkein aina siistimmältä kuin ripsivärin kanssa.

Jaa mistä tämä tuli mieleeni? No siitä, kun taas eletään niitä kevään viikkoja, kun aamulla löydän kylpyhuoneen peilistä silmien sijasta kaksi nakkia, jotka ovat liimautuneet yhteen jollakin epämääräisellä möhnällä. Silmäni ovat niin arat, etten voi ajatellakaan sutivani niitä millään. Totuin jo vuosia sitten jättämään ripsivärin ja muunkin meikin pois keväisin. Kun palasin kesällä meikkiin, tajusin, että näytän paremmalta ilman ripsiväriä.

Blogeissa näkee joskus ennen-jälkeen-kuvia, joissa vasemmalla on kaunis nuori nainen täydellisessä silmämeikissään. Oikealla on sama nuori nainen, mutta silmien ympärillä on suttuinen ja epäsiisti musta pehko. Taas on löytynyt täydellinen ripsiväri!

Oikeasti, hei: runsas ripsiväri näyttää melkein aina rumalta. Silmämeikki ilman ripsiväriä näyttää melkein aina siistimmältä kuin ripsivärin kanssa. Rajaus korostaa silmän muotoa paremmin kuin ripsiväri, eikä molempia tarvita. Lisäksi luomen varjostus tulee esiin paremmin, kun ripsipehko ei peitä näkyvyyttä.

En ole ajatukseni kanssa aivan yksin. Iltalehti kertoo aiheesta täällä. Kuvat tosin argumentoivat minua vastaan, koska ne ovat aika hirveitä. Mukana ei olekaan yhtään kuvaa, jossa ripsiväri olisi korvattu rajauksella tai jossa näkyisi kunnolla, miltä luomiväri näyttää ilman ripsiväriä. Mutta silti.

Tietyssä iässä ei tarvitse olla rutiinien uhri tai tehdä niin kuin muutkin tekevät.

--

Päivän kuvat: Helleboruksia ja muita puutarhamyymälän ihanuuksia.

Kommentit (1)

MarjattaP
1/1 | 

Olen aivan samaa mieltä!  Silmien ja katseen teho ja vaikutus tulee syvältä ripsien takaa ja silloin on aivan sama, onko niissä ripsiväriä vaiko ei.  Ja kyllä, tässä iässä päätetään ihan itse tekemisistämme.

Tykkään katsoa Unelmien poikamies-, Unelmien poikamiestyttö- ja Bachelor Suomi -tv-sarjoja. On koukuttavaa seurata aivan lähietäisyydeltä, miten ihmiseläimen kiima kehittyy. Sillä kiiman herättämisestä ja vaalimisesta niissä minun nähdäkseni on kysymys. Seksuaalinen turhautuminen on vain paketoitu ihastumisen, rakastumisen ja elämänkumppanin etsinnän käärepaperiin.

Poikamiehen, poikamiestytön tai bachelorin tehtävä sarjassa on saada mahdollisimman monen kilpailijan kiima syttymään. Jos hän ei pysty siihen, hän on huono poikamiestyttö tai bachelor. Muistatte varmaan Ashleyn, jolle tämä oli todellinen Akilleen kantapää. Hän pelkäsi koko ajan, että joku kilpailijoista jättäisi kuvaukset kesken, koska hän arveli, ettei hän pienine rintoineen olisi aivan jokaisen miehen unelmien seksikumppani. Hän myös ihastui juuri siihen pahaan poikaan, joka teeskenteli voimakkainta kiimaa, vaikkei oikeasti ollut kiinnostunut tytöstä.

Perusasetelma on kiiman kannalta pomminvarma. Ajatelkaa nyt: eristetään parhaassa hedelmällisyytensä kukoistuksessa olevat nuoret ihmiset ulkomaailmasta. Kilpailijat elävät niin tiiviisti keskenään, että masturbointikin on varmaan vaikeaa. Heidän seksuaalisuudelleen esitellään vain yksi kohde, jonka ohjelman tuottajat ovat valinneet ja paketoineet mahdollisimman virittäväksi. Totta kai heitä alkaa haluttaa. Seksihän on yksi ihmisen fyysisistä perustarpeista.

On väistämätöntä, että alat haluta kumppania, jonka kanssa olet kokenut jotakin äärimmäisen jännittävää - josta tietenkin vielä olet selviytynyt tämän samaisen kumppanin tuella.

Kiiman kohdetta saa tavata vain olosuhteissa, jotka on suunniteltu ihastumisen kannalta otollisiksi. Treffeillä koetaan yhdessä niin ihania ja jännittävä asioita kuin mihin tuotantotiimillä on ollut varaa, ja joka tapauksessa treffit ovat kaivattua vaihtelua asuntola-asumiseen. Yhdysvaltain versiossa käytetään usein taitavasti hyväksi sitä, että kauhu ja himo koetaan aivoissa samalla alueella. On väistämätöntä, että alat haluta kumppania, jonka kanssa olet kokenut jotakin äärimmäisen jännittävää - josta tietenkin vielä olet selviytynyt tämän samaisen kumppanin tuella. Jo pelkästään pudotuksiin liittyvä jännitys ja sen laukeaminen nostattavat kiimaa.

Bachelorin tai bacheloretten kuuluu ylläpitää kilpailijoiden halua käytöksellään. Mitä useampaa hän suutelee, sitä parempi. Selibaatissa ja eristyksissä asuville kilpailijoille bachelorin kosketukset ovat lähes ainoa sallittu tapa purkaa stressiä. Kosketus on sellaiseen tehokas keino, joten ei ole mikään ihme, että useimmat kilpailijat koukuttuvat nopeasti ja täydellisesti. He haluavat yhä uudelleen kiiman kohteen syliin ja alkavat kiukutella stressaantuneina, jos mahdollisuuksia yhdessäoloon ei järjesty.

Jos joku kilpailijoista tuntuu hieman vetäytyvän eikä vaikuta yhtä halukkaalta kuin muut, poikamies/tyttö järjestää hänen kanssaan tapaamisen, jossa vakuuttelee sanoin ja teoin, miten ihana tämä on ja miten tärkeää on, että juuri tämä pysyy mukana. Näin tietenkin siksi, että kyseessä on televisio-ohjelma. Poikamiehellä/tytöllä pitää olla valinnan varaa ja meillä katsojilla seurattavaa.

Kun miesparka kärvisteli ties monettako päivää tai viikkoa yksinäisessä munkinkammiossaan, nainen rikkoi ohjelman sääntöjä ja yksinkertaisesti meni tarjoamaan tälle seksiä.

Poikamies/tytöltä ohjelmanteko vaatii hyvää impulssikontrollia. Hänen ainoa tehtävänsä on viettää aikaa seksikkäästi pukeutuneiden, osittain ulkonäkönsä takia ohjelmaan valittujen ja seksuaalisesti turhautuneiden naisten tai miesten kanssa. Hänen tosiaankin tulee flirttailla kilpailijoiden kanssa, kosketella heitä ja kannustaa heitä ”vapautumaan” eli tulemaan iholle ja tunnustamaan ihastuksensa, lopulta jopa rakkautensa. Silti seksi on kielletty ilmeisesti aivan viimeistä vaihetta lukuun ottamatta. Täytyisi olla hormonitoiminnassa vikaa, ellei kiima noissa olosuhteissa heräisi. Useimmiten bachelor/ette näyttää uskovan lopulta ihan tosissaan olevansa menossa naimisiin kiimansa kohteen kanssa.

Yleensä bachelor/etten valinta on ryhmän kaunein nainen tai komein mies. Sehän on selvää, kun kiima ratkaisee. Matelijanaivomme tunnistavat kyllä geenit, joista syntyy kauniita jälkeläisiä. Suloisten pienokaisten eloonjäämisen mahdollisuudet ovat kautta vuosituhansien olleet paremmat kuin rumien pentujen, koska söpöläiset herättävät useammin myös ulkopuolisten hoivaamisvietin.

Hiljattain Suomessa nähdyssä Unelmien poikamiehen kaudessa yksi kilpailijoista ymmärsi muita naisia selvemmin, mistä touhussa on kysymys. Kun miesparka kärvisteli ties monettako päivää tai viikkoa turhautuneena yksinäisessä munkinkammiossaan, nainen rikkoi ohjelman sääntöjä ja yksinkertaisesti meni tarjoamaan seksiä - kuutamouinnin verukkeella. Mies jäi koukkuun välittömästi. Kun kiima oli löytänyt kohteen, ei merkinnyt en enää mitään, että nainen oli laskelmoiva bitch, josta muut kilpailijat varoittivat jopa oman kilpailumenestyksensä uhraten. Mikään muu ei enää kelvannut. Oli pakko saada.

Kun pelin kulku on näin suoraviivainen ja ennustettava, on oikeastaan vähän outoa, että sitä jaksaa katsoa aina uudelleen. Tosin katsovathan monet kovempaakin pornoa. Matelijanaivot meillä on kaikilla, vielä tietyssä iässäkin.

--

Päivän kuvat: Orkideoja Turun ylipiston kasvitieteellisestä puutarhasta.

Minulla ei ole lääke- eikä hoitotieteen koulutusta enkä ole opiskellut farmasiaa. Tässä maassa on suuri määrä ammattilaisia, jotka tietävät lääkkeistä enemmän kuin minä. Miksi sitten Lyricaa koskeva blogikirjoitukseni on kenties luetuin tekstini kautta aikojen? Kertooko se, että minun pitäisi kirjoittaa lisää lääkkeistä vai päinvastoin sulkea suuni? Sitä olen pohtinut.

Koska olen kertonut muistakin seikkailuistani toimivan hoidon löytämiseksi, on tuntunut luontevalta kertoa myös lääkkeistä. En ajatellut kirjoittaessani asiaa sen enempää. Vasta myöhemmin tuli mieleeni, miten tarkasti säänneltyä yritysten lääkeviestintä on. Entä, jos joku saisi päähänsä, että blogikirjoitukseni sisältävät kiellettyä lääkemarkkinointia!

Periaatteessa se voisi olla mahdollista. Reseptilääkkeitä markkinoiva yritys voisi palkata minut laatimaan blogikirjoituksia, joissa kertoisin heidän lääkkeistään ihastellen ja harmittelisin, että kilpailijan valmisteet eivät toimi. Käytännössä en usko, että mikään lääkefirma edes yrittäisi sellaista. Lääkeviestintä on tarkasti ohjeistettua ja valvottua, ja ohjeita rikkonut yritys voi saada tuntuvat sakot.

Kirjoitan valistuneen maallikon mielipiteitä ja kokemuksia, en enempää enkä vähempää.

Lääkemarkkinoinnin eettisissä ohjeissa on pohjimmiltaan kyse lääkitysturvallisuudesta, jonka myös lääkeyritykset ottavat vakavasti. Lääkkeethän eivät ole leikin asia. Oikein käyttämällä ne pelastavat henkiä, mutta käyttämällä niitä väärin tai liikaa tai laiminlyömällä niiden käyttämisen voi aiheuttaa vakavan vaaratilanteen. Uutuusjäätelön voi huoletta ahmia mainoksen tai blogitekstin houkuttelemana, mutta uuden reseptilääkkeen kohdalla sama ei toimi.

Kirjoitukseni ovat rikkoneet eettisiä ohjeita monin tavoin. Olen kertonut vain yhdestä lääkehoidosta kerralla, en ole pyrkinyt objektiivisuuteen eikä minulla todellakaan ole ollut tutkimustietoa väitteideni tueksi. Olen myös esittänyt vertailevia arvioita lääkkeistä. Lääkeviestinnän eettiset ohjeet eivät kuitenkaan koske minua, koska blogi on harrastus, jonka parissa teen mitä tykkään. Tietenkään en silti halua aiheuttaa haittaa tai huolta kenellekään, vaan toimin hyvässä tarkoituksessa.

Pitäisikö silti lopettaa lääkkeistä kirjoittaminen, koska en voi taata, että blogini pysyy tasapuolisessa totuudessa?

No ehkei ihan niinkään. Uskon, että lukijat ymmärtävät, mistä blogissa on kysymys. Kirjoitan valistuneen maallikon mielipiteitä ja kokemuksia, en enempää enkä vähempää. Itse asiassa ajattelen, että tällaistakin tietoa tarvitaan.

On lääkkeitä, joista ei puhuta edes kavereiden kesken eikä ainakaan työpaikalla, saati julkisuudessa.

Lääkkeet kiinnostavat ihmisiä. Yhdet pelkäävät niitä, toiset kokevat niiden pelastaneen henkensä, kolmannet käyttävät niitä saadakseen päänsä sekaisin. Kiihkottomia käyttäjäkokemuksia voi olla vaikea löytää, etenkin mieleen vaikuttavista lääkkeistä. Niiden käyttöä voidaan hävetä ja peitellä. Niistä ei puhuta edes kavereiden kesken eikä ainakaan työpaikalla, saati julkisuudessa.

Lääketiedon yleisimmin käytettyjä lähteitä taitaa reseptilääkkeistä puhuttaessa olla neljä: hoitava lääkäri, apteekin farmaseuttinen henkilökunta, pakkausseloste ja netin vertaistuki- ja keskustelupalstat. Pakkausselosteen tiedot löytyvät netistä useammastakin paikasta, sillä ne sisältävät ”virallisen” tiedon, jonka lääkkeestä voi ja saa kertoa. Jonkin verran tietoa löytyy myös Duodecimin terveyskirjastosta sekä sanoma- ja aikakauslehtien jutuista.

Lääkäriltä ei koskaan muista kysyä kaikkea, eikä hän välttämättä ole käyttänyt lääkettä itse. Vastaanottoajat ovat kovin lyhyitä lääkkeiden vaikutusten vatvomiseen. Apteekissakin on usein jonoa selän takana, eikä muiden kuullen ehkä tee mieli kysyä hankalista asioista. Pakkausseloste luettelee kaikki harvinaisetkin haittavaikutukset, mikä saattaa herättää enemmän pelkoa kuin luottamusta. Ja ne keskustelupalstat sitten. Osa teksteistä on asiallisia, mutta osa kirjoittajista vaikuttaa niin ahdistuneelta ja epäluuloiselta, että heidän kokemuksiinsa voi olla vaikeaa luottaa. Tilaa tiedolle on.

Myös käyttäjän tuntemukset ovat faktoja, jotka vaikuttavat hoidon onnistumiseen.

On monta asiaa, jotka vain käyttäjä voi tietää lääkkeestä. Useimmat niistä liittyvät tuntemuksiin: miltä lääke tuntuu suussa, miltä tuntuu nielemisen jälkeen, millaisia tuntemuksia lääke aiheuttaa kehossa ja mielessä käytön jatkuessa. Joskus sopiva lääke jopa etsitään käyttäjän tuntemusten perusteella eli kokeilemalla, kunnes sopiva löytyy.

Myös tuntemukset ovat faktoja, jotka vaikuttavat hoidon onnistumiseen. Toiselta käyttäjältä saatu tieto voi esimerkiksi auttaa sinnittelemään alkuoireiden kanssa vielä hetken, jotta hyvät vaikutukset pääsevät voitolle. Hädän hetkellä  voi olla lohduttavaa tietää, että joku toinen on saanut lääkkeestä avun.

Toisaalta jos joku muukin on kokenut saman epämiellyttävän tuntemuksen, käyttäjä voi helpommin uskoa omaa kokemustaan ja mainita asiasta lääkärille. Ei lääkehoidon ole tarkoitus olla kidutusta. Jos se alkaa siltä tuntua, lääkettä vaihdetaan tai mietitään jokin muu uusi ratkaisu. Haittavaikutuksista pidetään myös rekisteriä, johon kertyvä tieto vaikuttaa siihen, mitä pakkausselosteessa sanotaan. Tarvittaessa lääke voidaan vetää pois markkinoilta.

Näistä syistä koen, että myös blogeilla ja muulla kokemustiedolla lääkkeistä on paikkansa. Siitäkin huolimatta, ettei se ole objektiivista eikä tasapuolista. Aika harva tieto loppujen lopuksi on.

--

Päivän kuvat: Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan lummehuoneesta.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016