Kirjoitukset avainsanalla siirtolapuutarha

Vaikka kesä ei ole vielä ihan ohi, osaan jo sanoa jotakin siitä, mikä tänä vuonna onnistui ja mikä ei mennyt ihan yhtä hyvin putkeen. Otetaan ensin onnistumiset:

1. Etupihan kukkamerestä tuli komea

Halusin etupihalle paljon komeita ja kauas näkyviä kukkia, koska hankin palstan kukkien kasvattamista varten ja halusin näyttää, kuka täällä asuu. Etupihan länsipuolta hallitsee iso ja erityisen kaunis omenapuu, joten kukkameri täytyi perustaa itäpuolelle. Siellä oli alkutilanteessa laudoilla rajattu, tarha-alpin ja syysastereiden valtaama perennapenkki sekä kolme lavakaulusta, joissa kasvoi mansikkaa. Nostelin rautakangen avulla laudat pois ja yhdistin alueen isoksi kukkapenkiksi.

Kokeilin lavakauluksissa viime kesänä kesäkukkien kasvatusta sekä siemenestä että esikasvatetuista taimista, ja näistä kokeiluista parhaat pääsivät jatkoon. Melkein kahden metrin korkuiset kosmoskukat Candy Stripe ja Apricotta heiluvat keskellä tuulessa ja kukkivat aivan tuhottomasti, kun kuihtuneet kukat kerää pois muutaman päivän välein. Itäsivulla niitä säestävät helppohoitoiset oppineidenkukat eli tsinniat ja länsisivulla kesäpäivänhatut Sahara ja Cherry Brandy. Niiden takana komppaa kolme Champagne-kiinanasteria, jotka ovat juuri aloittaneet kukintansa.

Vanhat perennat ovat entisillä paikoillaan penkin etu- eli eteläosassa. Poistin kuitenkin aika paljon syysastereita ja istutin tilalle muutaman värimintun. Aion vähitellen lisätä perennojen osuutta, mutta säilytän myös kesäkukkavyöhykkeen, koska kesäkukat kukkivat pidempään. Kesäkukkien taakse istutin daaliat, jotka näkyvät nyt hyvin mökin ikkunoista. Lavakauluksista pelastetut mansikat reunustavat penkkiä.

Kukkapellosta tuli kyllä komea, mutta ensi keväänä aion olla huolellisempi taimien sijoittelussa. Kosmokset vaativat paljon enemmän tilaa kuin pienistä taimista voi päätellä. Lisäksi en ole varma, olenko tyytyväinen siihen, etteivät daaliat näy hiekkatielle.

2. Altakasteluamppelit osoittivat jälleen toimivuutensa

Palasen terassi on hiukan hassu härveli – näyttää kuin rakentaja olisi vaihtanut suunnitelmaa pariinkin kertaan kesken työn. Rakentajien virheet on kai perinteisesti verhoiltu kasveilla, ja niin ajattelin tehdä Palasessakin. Tilasin keijunmekot, miljoonakellot ja verenpisarat pikkutaimina, jotka siirsin vahvistuneina Lechuza-altakasteluamppeleihin. Käytin samoja ruukkuja aiemmin parvekkeella.

Blueberry Scone -miljoonakellot sopivat väreiltään maniosti keijunmekkojen seuraan. Keijunmekot kärsivät keväämmällä hieman tuulisesta paikasta, mutta ongelma poistui, kun morelli ja luumu kasvattivat lehdet ja pitkät uudet versot. Verenpisara-amppeli (lajike El Camino)  sai paahteelta suojatun paikan tiskauspaikan yläpuolelta. Nämä menevät kaikki jatkoon.

3. Tuhkapensasaita toipui hyvin alasleikkauksesta

Viime kesänä tuholaiset vaivasivat etuaitaa, joka näytti muutenkin kovin ränsistyneeltä. Päätin leikkauttaa sen alas, joten moottorisaha soi tontilla maaliskuussa. Vaikka alku näytti ankealta, tuhkapensaat toipuivat erittäin hyvin. Juhannuksen tienoilla pääsin leikkaamaan kiiltävälehtiset versot ensimmäisen kerran. Muotoilin aidan sivut oikeaoppisen vinoiksi, jotta valo pääsee aidan sisään ja siitä muodostuu tiheä.

Aita näytti muuten oikein söpöltä, mutta siinä oli kitulias kohta, joka ei näyttänyt kasvavan täyteen. Puutuin asiaan kaivamalla yhden juurakon ylös ja istutamalla sen tilalle kaksi uutta kiiltotuhkapensaan tainta. Aika näyttää, miten iso virhe tämä oli.  

4. Orapihlaja-aidan hoitaminen onnistui viimevuotista paremmin

Tonttini takarajalla on koko siirtolapuutarha-aluetta kiertävä orapihlaja-aita, jonka hoitaminen tontin puolelta kuuluu minulle. Minulta meni viime kesänä totaalisesti hermot sen leikkaamisessa, koska se tuntui läpitunkemattoman tiheältä, toivottoman piikkiseltä ja aivan liian korkealta. Tajusin vasta syksyllä hankkia todella pitkän teleskooppileikkurin, jolla pääsen käsiksi myös korkeimpiin versoihin. Tänä vuonna olikin jo paljon helpompaa.

Hommaa helpotti myös se, että aloitin aidan harventamisen jo kevättalvella. Kävi ilmi, että aita oli täpötäynnä kuolleita runkoja, jotka lähtivät irti käsin kiskomalla. Raijasin niitä siirtolapuutarhan yhteiseen risupaikkaan vähintään neljä kottikärryllistä, ehkä enemmänkin. Tein työtä usean viikonlopun aikana aina pari tuntia kerralla. Tämän jälkeen aidasta näki jo selvästi läpi ja isoimmista aukoista olisi jokin hevosta pienempi eläin päässyt pujahtamaan sisäänkin. Nyt oli tilaa uusille versoille.

En kuitenkaan pysähtynyt vielä siihen. Joku on joskus ammoin istuttanut aidan alle useita humalan taimia, tai sitten aita on istutettu humalien päälle. Annoin viime kesänä humalan kasvaa rajoittamatta, mutta se oli iso virhe. Humalakasvusto kuristi orapihlajia ja melkein hautasi ne alleen. Se houkutteli myös kirvoja ja muita öttiäisiä. Päätin ryhtyä taistoon humalaa vastaan.

Marraskuussa, kun pakkanen oli tehnyt liaaneista rapeita, kiskoin kaikki orapihlajia kuristavat versot pois. Taas täyttyi kottikärry jos toinenkin. Ja keväällä pidin varani, kun uudet versot alkoivat kohota. Napsin ne pois kerran viikossa. Heinäkuuhun mennessä saatoin jo havaita, että olin saanut osavoiton. Humalanversoja heilui kyllä vielä muutamia aidan yläpuolella, mutta ne olivat selvästi heikompia kuin viime kesänä eivätkä enää haudanneet aitaa alleen. Aion jatkaa tulevina vuosina samoin.

5. Harsuisesta norjanangervosta tuli suloinen pallero

Kun kerran olin saanut moottorisahan tontille, leikkautin saman tien myös norjanangervon alas. Pensas oli valtavan iso ja keskeltä kuivunut, ja kuvittelin, että nyt saisin pienen, söpön pensaan. Niin ei käynyt, mutten valita. Pensas empi ensin pitkään, mutta kasvoi sitten isoksi, kauniiksi, pyöreäksi puskaksi. Kuvittelen jo mielessäni, miten hienolta se näyttää kukkiessaan tämän vuoden versoilla ensi keväänä.

6. Viinimarjasato oli edellisvuotista parempi

Viime kesänä vain punaviinimarja ja karviainen tuottivat satoa: sain silloin kaksi litraa höyrymehua ja ison karviaispiirakan. Leikkasin keväällä pensaat huolellisesti ohjeiden mukaan ja poistin yhdessä mustaviinimarjapensaassa olleet äkämät. Jaksoin hiukan kitkeäkin.

Nyt mustia viinimarjoja tuli yhteensä noin puoli litraa. Se on tosi vähän, mutta paljon enemmän kuin viime vuonna. Punaisten sato lähes kaksinkertaistui siitä päätellen, että mehua kertyi melkein neljä litraa ja lisäksi poimin pienemmän puskan marjat kokonaisina puuromarjoiksi. Karviainen otti ehkä nokkiinsa leikkaamisesta, vaikka olin varovainen. Satoa tuli vain vajaa litra.  

7. Sain uusien kukkapenkkien istutukset alkuun

Onnistuin toukokuussa istuttamaan lähes kaikki pihasuunnitelmani mukaiset pikkupuut, pensaat ja pionit. Kukkapenkit eivät muuten juurikaan edistyneet etupihan kukkamerta lukuun ottamatta. Työt keskeytyivät, kun kesävieraiden virta alkoi yhdysvaltalaisilla yllätysvierailla. Oli käytettävä kallista istutusaikaa paikkojen siistimiseen, ja sitten tulivatkin jo helteet.

Elokuussa olen jatkanut istutuksia länsirajalla, jonne on syntymässä lähes koko tontin pituinen kukkapenkki. Olen istuttanut vartettujen pikkusyreenien alle viittä eri lajiketta verikurjenpolvia ja penkin etureunaan kolmea lajiketta keijunkukkia sekä kellukoita. Taaempana lymyävät särkyneetsydämet, joiden eteen tulee tähtiputkilajitelma.

8. Tuholaiset eivät löytäneet kaaleja kukkapenkeistä

Istutin lehtikaalin taimet ja mangoldit kukkapenkkeihin osittain siksi, etten halunnut erillistä hyötytarhaa ja osittain siksi, että halusin harhauttaa tuholaisia. Tuuma onnistukin hyvin ja sain erinomaisen lehtikaalisadon. Lehtokotilot söivät tänäkin kesänä kyllä daalioita ja kuunliljoja hieman turhan innokkaasti, mutta kirvoja tai kirppoja (en pysähtynyt katsomaan niin tarkasti) oli lähes pelkästään krasseissa.

--

Ja sitten mokat. Ne voisi melkeinpä esitellä yhdellä tekstikappaleella, jossa lukisi, että oikea kasvi, mutta väärässä paikassa. Osoittautui odotettua vaikeammaksi arvioida, millaiset olosuhteet pihan milläkin kolkalla vallitsevat, ja valita kasvit sen mukaan. Kas kun varhaiskeväällä olosuhteet ovat ihan erilaiset kuin heinäkuussa.

1. Istutin vartetut syreenit ja kaksi pionia vääriin paikkoihin

Tästä kerroinkin jo istutusta käsittelevässä tarinassa: Tinkerbelle-syreeneistä toinen jää jo nyt aika pahasti morellin pitkien oksien varjoon, ja suosikkipionit menivät vahingossa täysvarjoon. Syreenejä en ole ainakaan vielä päättänyt siirtää, mutta pionit siirrän viimeistään syys-lokakuussa keskelle pihaa aurinkoiseen paikkaan. Kuvien rikkaruohot on jo kitketty.

2. Pihasyreenien alasleikkaus tuotti versoviidakon

Tiesin, ettei pihasyreenien alasleikkausta suositella, mutta teetin sen silti, koska muistan, että lapsuudenkodissani tehtiin niin ja syreenit toipuivat täysin. Palasessa kävi niin kuin oppikirjoissa sanotaan eli tuloksena oli tiheä syreeninversojen viidakko. En ole vielä tehyt sille mitään, mutta kaipa sitä pitää harventaa vielä ennen talvea. On vain aivan mahdotonta erottaa esimerkiksi mitkä versoista kuuluvat valkoisena kukkivalle ja mikä liilalle syreenille. (Korvasin syreeniryteikön kuvan tällä omenapuun kukinnalla. Paljon parempi.)

3. Pelargonit paahtuivat katetulla avokuistilla

Suunnittelin, että toisin pelargonikokoelmani kaupungista ja sijoittaisin sen valokatteella katetulle avokuistille, jonne hankin sitä varten rivin teräshyllyjä Ikeasta. Toinkin valtaosan kukista mökille, mutta oli ilmiselvää, etteivät ne viihtyneet kuistilla: useimpien lehdet punastuivat stressistä. Osan pahemmin, osan vähän lievemmin. Kuvassa alkutilanne.

Olen siirrellyt ruukkuja paikasta toiseen ja tullut siihen tulokseen, että pelargonit voivat parhaiten itse mökissä ikkunan edessä. Pidän huonetta ilmalämpöpumpulla jatkuvasti noin 22-asteisena. Lasikuisti on tosi valoisa, mutta lämpömittari kohoaa siellä helteellä helposti 35 asteeseen ja ylikin. Ja sitten on tuo katettu avokuisti, jossa aurinko paahtaa kasvit karrelle.

Kaikki ruukut eivät millään mahdu mökin ikkunalle. Voi olla, että joudun raahaamaan kukat lopulta takaisin kaupunkiin, jossa ne viihtyivät kesäisin erinomaisesti lasitetulla parvekkeella. Tuntuu kuitenkin hankalalta, että kasteltavaa olisi yhtä aikaa mökillä ja kaupungissa.

4. Mikään ei viihdy sisääntulopenkissä

Olisin halunnut sisääntulon pitkän penkin tärkeimmiksi kasveiksi rivin isoja, hyvinvoivia, raidallisia kuunliljoja. Mutta olisihan se pitänyt arvata, etteivät varjon kasvit siinä viihdy. Vaikka viereinen omenapuu varjostaa jonkin verran, valtaosa penkistä on koko päivän auringossa. Viime elokuussa istutetut taimet ovat nyt pienempiä kuin istutushetkellä. Annan niille lisäaikaa, mutta suunnittelen nyt uutta hostapenkkiä siihen, mistä siirrän pionit pois. Se paikkahan on varjoisa paitsi varhain keväällä.

Oikeastaan sisääntulopenkissä ei viihdy mikään. Istutin siihen monenlaisia sipulikukkia viime syksynä, mutta vain pieni osa selviytyi talvesta. En osaa sanoa, oliko syy vaikeassa talvessa vai onko paikka väärä.  Tällä hetkellä penkki on sekalainen kokoelma sitä ja tätä eikä minulla ole sitä varten minkäänlaista selkeää suunnitelmaa. Harmi, koska paikka on Palasen puutarhassa erittäin keskeinen.

5. Pyramidit  ja puutarhakaari jäivät ilman köynnöksiä

Sijoitin kaksi pyramidin muotoista kukkatukea symmetrisesti etupihan omenapuun taakse (hiekkatieltä katsottuna). Siinä olisi oikeastaan kärhöjen paikat, mutta päätin ensin kokeilla krasseilla, miltä pyramidit näyttävät. Pienten tuholaisten armeija söi kuitenkin krassit lähes viimeiseen lehteen juuri, kun ne olivat kohoamassa pyramidin keskitasolle. Toisaalta krassit olivat joutilainta ruokaa koko puutarhassa ja olen ihan tyytyväinen, että kirvat, kirpat tai mitä ne nyt olivatkaan saivat mahansa täyteen siinä eivätkä levinneet muihin kasveihin.

Portin luona oleva metallikaari näytti viime kesänä hienolta, kun sen peitti toiselta puolelta rehevä lumikärhö ja toisella puolella kurotteli villiviini. Lumikärhö kuitenkin kuoli viime talvena, enkä saanut hankituksi mitään sen tilalle. En ole oikein tyytyväinen myöskään kituliaaseen villiviiniin.

Olisipa ihanaa saada kaareen jotkut isokukkaiset kärhöt, mutta en oikein usko kykyihini kärhönkasvattajana. Pelkästään 70-80 cm syvien kuoppien kaivaminen pelottaa, koska istutusalusta pitäisi ilman muuta salaojittaa ja kärhön juurakon pitäisi jäädä 15 cm maanpinnan alapuolelle. Kohopenkki ei juuri tuossa kohdassa ole kovin käytännöllinen. Pelkäänpä, että kaari jää puolityhjäksi vielä ensi kesäksikin.

6. Jasmikepöheikkö ei toteutunut

Istutin syksyllä innoissani kolme eri jasmikelajiketta naapurin ikkunan eteen sillä ajatuksella, että saisin siitä nopean näkösuojan. Peurat kuitenkin söivät kaikkien versot mataliksi töpöiksi ja vain vahvin, tavallinen pihajasmike, selviytyi talvesta. Siinä on nyt uudet versot, jotka ovat melkein yhtä pitkät kuin viimevuotiset. Kasvua siis nolla. Aion suojella pensaan ensi talveksi verkolla, mutta sen viereen istutin nyt uusien jasmikkeiden sijasta pallohortensioita.

Minulta kuoli kyllä viime talvena myös vastaistutettu pallohortensia Annabelle, mutta luulen, että uusi paikka on talvikuivempana hortensioille parempi. Luin, etteivät hortensiat ole oikeasti kovin tarkkoja maaperän happamuudesta, joten en säätänyt sitä mitenkään. Nyt ovat kalkinsuosija jasmike ja happaman maan suosija hortensia vierekkäin täsmälleen samassa maassa – saapa nähdä, kumpi viihtyy paremmin.

Kokeilukulttuuri rulettaa Villa Palasessa. Lähden siitä, että kasvi näyttää kyllä, onko se oikealla paikalla. Eipä tässä oikein muukaan auta näillä taidoilla.

--

Katso lisää: Olen julkaissut yksittäisiä kukkakuvia kesän mittaan Instagramissa Villa Palanen -tilillä. Paljon kuvia on tietysti jäänyt ylikin. Teen luultavasti ainakin tulppaaneista ja daalioista omat postaukset kuvien kera.

--

Päivän kuva: Villa Palasen puutarha parhaimmillaan.

 

Kommentit (1)

Näennäisviljelijä
1/1 | 

Kiitos kun kirjoitat tätä blogia. Postauksesi ovat loistavia ja tuovat iloa. T. Toinen siirtolapuutarhalainen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen istuttanut siirtolapuutarhapalstalleni Villa Palaseen vuoden sisään 22 puuta, pensasta tai pionia, ja tällä kokemuksella totean, että istuttaminen on järkyttävän vaikeaa. Siinä on miljoona muistettavaa asiaa, joista mikä tahansa voi mennä pieleen sillä seurauksella, että kasvi ei juurru kunnolla vaan jokin aikaa kiduttuaan kuolee. Tai niin ainakin pelkään.

Viime syksynä istuttamistani kasveista joka kolmas kuoli jo ensimmäisenä talvenaan. Pitäisi varmaan olla kiitollinen, etteivät kituneet pitkään.

Istutin syksyllä pihajasmikkeen, kameliajasmikkeen ja pikkujasmikkeen, joista kameliajasmike kuoli. Pikkujasmikkeesta on jäljellä pari kymmensenttistä risua eikä pihajasmikkeesta paljon enempää. Istutin syyshortensian, pallohortensian ja pienikokoisen hortensian, joista pallohortensia Annabelle kuoli eikä pikkuhortensia ole kukkinut. Istuttamistani noin 150 tulppaanin ja narsissin sipulista noin 100 kuoli. 25 liljan sipulista 20 kuoli. 

En lannistunut, vaan tänä keväänä istutin hunajamarjat Onnin ja Ilon, pensasruusut Sävelen ja Soinnun, kaksi vartettua Tinkerbelle-syreeniä, lumipalloheisi Pohjan neidon sekä kuusi pionia: kaksi nimetöntä, Hillaryn, Coral Charmin, Peppermint Stickin ja Mother’s Choicen. Ne ovat kaikki vielä hengissä. Lisäksi aloitin viime viikolla syysistutuskauden ja kaivoin kuopan laikkukirjokanukalle.

Nyt joku kysyy, miksi jakelen neuvoja kun olen niin surkea istuttaja. No juuri siksi. Tiedän, mikä voi mennä pieleen. 

Kirsikkapuu varjostaa Tinkerbellejä, vaikka vannon, että valitsin paikan huolellisesti ja istutupäivänä kaikki oli vielä hyvin. Pikkusyreenien ympärille tulee perennapenkki, kunhan kerkiän.
Kirsikkapuu varjostaa Tinkerbellejä, vaikka vannon, että valitsin paikan huolellisesti ja istutupäivänä kaikki oli vielä hyvin. Pikkusyreenien ympärille tulee perennapenkki, kunhan kerkiän.

1. Muista, että puihin kasvaa lehdet!

Pohdin Palasen uusien pensaiden ja puiden paikkoja koko viime talven. Halusin valita tontille sopivat lajikkeet ja istuttaa ne täsmälleen oikeille paikoille, joissa ne viihtyisivät kenties kymmeniä vuosia tästä eteenpäin. Niinpä pensasruusut menivät länsirajalle, jossa niiden piikkisyys ei häiritsisi muita kuin jäniksiä ja peuroja. Jasmikepöheikkö kasvaisi näkösuojaksi naapurin ikkunan eteen, ja laikkukirjokanukka toisi eloisuutta varjoisaan paikkaan kesäkeittiön taakse.

Pionien ja syreenien paikoissa kuitenkin kompuroin pahasti. Istutin kaksi suosikkipioniani terassin viereen kohtaan, josta lumi suli keväällä ensimmäisenä. Ajattelin, että siinä olisi niille kerrassaan mainio, aurinkoinen paikka, jossa voisin ihailla niitä helposti. En huomannut ollenkaan, että paikan valoisuus johtui vain siitä, ettei läheisessä luumupuussa ollut vielä lehtiä. Tosiasiassa hedelmäpuut varjostavat paikkaa keskikesällä niin paljon, että pionit tuskin viihtyvät siinä. Aion siirtää ne aurikoisempaan penkkiin vielä tänä syksynä.

Tinkerbelle-syreenit antavat tulevaisuudessa ryhtiä isolle, romanttiselle perennapenkille. Harmikseni istutin myös ne osittain väärälle paikalle. Miten olisin voinut tietää, että viime vuonna leikattu kirsikkapuu kasvattaisi tänä vuonna melkein metrin pituiset versot joka ikiseen oksaan? Hapankirsikan valtavan kokoiset lehdet varjostavat pikkupuuta jo nyt. Joudun todennäköisesti siirtämään senkin. En millään viitsisi, kun juuri olen saanut tukipuut juntattua maahan.

Istutin pensasruusut viime kesäksi no dig -menetelmällä tekemääni daaliapenkkiin, kuvassa vasemmalla. Kaivoin vain hiukan juuripaakkua isomman kuopan. Molemmat näyttäisivät viihtyvän: aloittelevat parhaillaan vuoden toista kukintaansa. Aikamoinen linssilude muuten tuo iso ruukku, joka kuului Palasen irtaimistoon.
Istutin pensasruusut viime kesäksi no dig -menetelmällä tekemääni daaliapenkkiin, kuvassa vasemmalla. Kaivoin vain hiukan juuripaakkua isomman kuopan. Molemmat näyttäisivät viihtyvän: aloittelevat parhaillaan vuoden toista kukintaansa. Aikamoinen linssilude muuten tuo iso ruukku, joka kuului Palasen irtaimistoon.

2. Ostomultaa ei välttämättä tarvita, eikä ainakaan suursäkkikaupalla

Luulin vielä talvella, että olisin hukassa, koska en pysty millään kuljetuttamaan palstalle tonnin painoista suursäkillistä puutarhamultaa. Siirtolapuutarhan hiekkateillä on nimittäin kahden tonnin painorajoitus, ja kookas paku jo melkein ylittää sen. Pihaan ei voisi tuoda mitään kuorma-autolla.

Minulla oli se käsitys, että istuttaessa taimen ympärillä oleva maa pitää käytännössä vaihtaa uuteen tai vähintään maata pitää parantaa reilulla ostomullan lisäyksellä. Esimerkiksi Kekkilä kehottaa varaamaan puun istutukseen kolme säkkiä ja pensaan istutukseen yhden 50 litran säkin puutarhamultaa. Maan parannukseen tarvitaan yksi säkki neliölle. Näin laskien tarvitsisin tosiaan Palasen puutarhan perustamiseen tuhat litraa multaa, mielellään enemmän

Onneksi teetin viljavuustutkimuksen ja tulin järkiini. Palasen vanha, vuosikymmenten mittaan paranneltu peltomulta on viljavaa ja sisältää runsaasti ravinteita, joten sitä ei tarvitse enää parantaa. Olenkin käyttänyt istutuksissa ostomultaa vain sen verran, että olen pystynyt korvaamaan nurmikon tai vanhojen istutusten mukana ylös nostetun mullan ja muotoilemaan istutusalueen hivenen koholle. Esimerkiksi pionit eivät edes pidä ostomullasta, koska se sisältää lähes aina turvetta.

Istutin hunajamarjat Onnin ja Ilon lähelle paikkaa, jonka alun perin varasin isokukkaisille ruusuille. En halunnut kaivaa ruusujen vaatimaa syvää kuoppaa kohtaan, jonka lähellä kulkee sähkökaapeli. Veikkaan lisäksi, että saan nämä haskapit pysymään paremmin hengissä kuin ruusut.
Istutin hunajamarjat Onnin ja Ilon lähelle paikkaa, jonka alun perin varasin isokukkaisille ruusuille. En halunnut kaivaa ruusujen vaatimaa syvää kuoppaa kohtaan, jonka lähellä kulkee sähkökaapeli. Veikkaan lisäksi, että saan nämä haskapit pysymään paremmin hengissä kuin ruusut.

3. Sylinterin muotoinen kuoppa on vanhanaikainen. Hyvä istutusalusta on laakea

Puutarhakirjoissa ja muissa istutusohjeissa neuvotaan useimmiten, että pensaat ja pikkupuut vaativat keskimäärin 50 x 50 x 50 sentin kokoisen kuopan riippuen kasvin koosta – perennoille riittää pienempikin, puut tarvitsevat isomman. Kaaviokuvissa näytetään, miten maahan on kaivettu sylinterin muotoinen kuoppa. Sellaisia minäkin pyysin keväällä apumiehiäni kaivamaan.

Sittemmin olen oppinut, että kuopan kaivamisen sijasta tarkoitus on lähinnä muokata maata suunnilleen tuolta alalta. Ideana ei ole, että taimi tyrkätään kaivetun kuopan pohjalle ja sitten hauta luodaan umpeen. Ei, vaan maasta tehdään kasvin uusille, kasvaville juurille helpommin lähestyttävää, mikäli se sattuu olemaan esimerkiksi kivikovaa. Jos maa on pehmeää ja multavaa jo valmiiksi, jopa muokkaamisen voi jättää väliin. On onkimatojen tehtävä kuohkeuttaa multaa, ei siihen aina talikkoa tarvita. Hyvässä maassa istutuskuoppa voi olla vain hivenen taimen multapaakkua isompi.

Ja jos maata lähtee muokkaamaan, kannattaa tehdä laakeamuotoinen istutusalusta mieluummin kuin sylinterin muotoinen. Pensaiden ja puiden juuret lähtevät kasvamaan sivuille, eivät pelkästään alas. Jos kumminkin tehdään kuoppa, sen olisi parempi olla olla kuutionmuotoinen ja lisäksi sen reunoja kannattaa rikkoa kuokalla tai lapiolla. Tämä siksi, etteivät juuret lähtisi kiertämään kuoppaa spiraalina.

Jos kasvupaikka halutaan salaojittaa, tarvitaan kuoppa, koska salaojitus tehdään lapioimalla istutusalustan alle, kuopan pohjalle, 10-20 sentin sepelikerros. Jos Palasessa aikoisi kasvattaa loistokärhöjä tai isokukkaisia ruusuja, näin varmaankin pitäisi tehdä, koska multakerros on parhaissakin kohdissa vain noin 40 cm syvä ja sitten alkaa savi. Tekeeköhän joku ihan oikeasti tällaista? En jaksa kaivaa 70 sentin kuoppia, joten olen suosiolla päättänyt luopua arimmista puutarhakasveista.

Alimmassa kuvassa on meneillään vanhan pionin siirto-operaatio. Istutusalusta on jo valmiina taaempana. Istutin uusiin paikkoihin kaksi vanhaa juurakkoa, joista toinen kukki lähes normaalisti, mutta toinen juroi. Toisaalta se ei ollut juuri kukkinut edellisessäkään paikassa.
Alimmassa kuvassa on meneillään vanhan pionin siirto-operaatio. Istutusalusta on jo valmiina taaempana. Istutin uusiin paikkoihin kaksi vanhaa juurakkoa, joista toinen kukki lähes normaalisti, mutta toinen juroi. Toisaalta se ei ollut juuri kukkinut edellisessäkään paikassa.

4. Istuttaessa taimi jää helposti liian syvälle maahan

Istuttamisessa on hengästyttävän monta vaihetta. Ennen istuttamista pitää varmistaa, etteivät taimen juuret ole kuivat. Paljasjuurisia taimia liotetaan vedessä ja ruukkutaimet kastellaan hyvin. Ruukun voi myös upottaa vesiämpäriin, en ole tosin itse koskaan tehnyt sitä.

Esimerkiksi pionin ruukkutaimen oikeaoppinen istuttaminen tehdään Pioniseuran ohjeiden mukaan niin, että ensin kaivetaan noin 50 cm syvä kuoppa. Sen pohjalle laitetaan hevosenlantaa ja sen jälkeen 15 senttiä multaa. Tämän päälle tulee kerros, jossa on desilitra luujauhoa multaan sekoitettuna. Seuraavaksi kuoppaan kaadetaan puoli ämpärillistä vettä. Kun se on  imeytynyt, multaa tiivistetään kevyesti jalalla painellen. Sitten kuoppa täytetään mullalla lähes täyteen ja vasta tässä vaiheessa taimi asetellaan paikoilleen – huom! hieman vinoon, jotta juuret lähtevät helpommin kasvamaan maan pinnan suuntaisesti. Istutukselle kaadetaan jälleen puoli ämpärillistä vettä. Lopuksi taimen juurelle ripotellaan kolmen sentin kerros karkeaa hiekkaa.

Olen tehnyt monta kertaa sen virheen, että olen iskenyt taimen kuoppaan liian aikaisin. Istutusmullan pinta saa pionia istuttaessa olla ympäröivän mullan tasalla, koska kastellessa multa tiivistyy helposti pari senttiä, ja lisäksi tulee hiekkakerros. Kiinanpionin ihanteellinen istutussyvyys on vain kolme senttiä silmujen kasvukohdasta.

Myös pensaat ja puut jäävät helposti liian syvälle. Olen valehtelematta joka kerta joutunut nostamaan taimen ylös ja lisäämään sen alle multaa, koska se olisi muuten jäänyt kuoppaan. Tarkoitus on kuitenkin aina ollut päinvastainen. Olen tehnyt parhaani, mutta pelkään silti, että Tinkerbellejen multa tiivistyy talven aikana niin, että keväällä puut ovat jo kuopassa. Joskus valvon öisin tätä miettien.

Puissa on juurenniska, jonka pitäisi jäädä maanpinnan tasolle. Liian syvään istutettu puu voi kuolla. Siksi ei auta yhtään, jos liian syvään istutetun puun niskaan kaataa säkillisen multaa – päinvastoin.

Istuttamistani taimista pahimmin kiertyneet juuret oli lumipalloheisi Pohjan neidolla. En saanut niitä avatuksi kuin hiukkasen. Kukka-aihiot olivat valmiina jo ostettaessa, joten kasvi kukki hienosti. Totuuden hetki koittaa lähivuosina.
Istuttamistani taimista pahimmin kiertyneet juuret oli lumipalloheisi Pohjan neidolla. En saanut niitä avatuksi kuin hiukkasen. Kukka-aihiot olivat valmiina jo ostettaessa, joten kasvi kukki hienosti. Totuuden hetki koittaa lähivuosina.

5. Astiataimen juuria pitää avata

Monilla lajeilla yli puolet kasvin biomassasta on maan alla. Istuttamisen jälkeen puu ja moni muukin kasvi keskittyy kasvattamaan juuriaan, joilla se kiinnittyy maahan ja kerää vettä ja ravinteita. Istuttamisessakin tärkeintä on luoda hyvät olosuhteet juurille.

Astiataimia on helppo kuljettaa ja varastoida, mutta juurille pieni ruukku on aika luonnoton paikka. Puiden ja isojen pensaiden juuret alkavat helposti kiertää muoviruukun sisällä spiraalina. Tätä spiraalia pitäisi ennen istuttamista avata niin, että juuret pääsevät luontevasti kasvamaan eri suuntiin. Se pitäisi ohjeiden mukaan tehdä varovasti, mutta itse olen kyllä joutunut repimään juuria ja välillä käyttänyt puukkoakin saadakseni tiukan juurikiehkuran rikki. En  osaa sanoa, kumpi on kasville vahingollisempaa, juurten katkominen vai niiden jättäminen spiraaliksi.

Koska en ole käyttänyt istutuksissani erityistä istutusmultaa (ja koska olen repinyt juuria), olen ripotellut istutuskuoppaan heti juurten alle mykorritsaa. Mykorritsa on vaaleaa jauhetta, joka sisältää sienijuurta ja edistää kasvien juurten kasvua. Arvatkaa vaan, kuinka paljon kallista mykorritsaa on mennyt hukkaan, kun olen istutuksen jälkeen tajunnut taas kerran, että kasvi on kuopassa liian matalalla. Mykorritsa ei tehoa muualla kuin aivan juurten lähellä. Siksi olenkin alkanut hieroa sitä suoraan juuripaakkuun.

Istutin viime syksynä myös valkoherukka Piikkiön helmen, joka tuotti makeita marjoja jo ensimmäisenä kesänään. Se ei kelvannut peuroille, toisin kuin pensaan viereen istuttamani Autumn Bliss -vadelman taimet. En usko, että ne toipuvat.
Istutin viime syksynä myös valkoherukka Piikkiön helmen, joka tuotti makeita marjoja jo ensimmäisenä kesänään. Se ei kelvannut peuroille, toisin kuin pensaan viereen istuttamani Autumn Bliss -vadelman taimet. En usko, että ne toipuvat.

6. Puun tukiseipäät juntataan maahan ennen istuttamista, ei sen jälkeen

Puu pitää istuttaessa tukea tukiseipäillä, koska muuten sen pienet, uudet hiusjuuret ovat vaarassa katketa joka kerta, kun tuulee kunnolla. Tukiseipäät tukevat juuristoa, eivät latvaa, ja siksi puu kiinnitetään seipäisiin rungon puolivälin alapuolelta, ei ylhäältä. Tässä näyttää olevan kaksi tyylisuuntaa: toiset käyttävät yhtä tukikeppiä, joka on aivan kiinni rungossa, toiset kahta tukiseivästä, joiden väliin runko kiinnitetään esimerkiksi vanhoilla sukkahousuilla tai juuttinauhalla.

Itse päädyin kahteen tukiseipääseen, koska niihin voi kiinnittää suojaverkon talveksi. En ole onnistunut selvittämään aukottomasti, miten seipäiden tulisi sijaita suhteessa ilmansuuntiin tai onko sillä edes mitään väliä, mutta junttasin seipäät suunnilleen itä-länsi-suuntaan. Tuuli puhaltaa Palasessa enimmäkseen lännestä, ja yhden ohjeen mukaan tuen olisi hyvä olla vallitsevan tuulen puolella.

Apumies oli kaivanut kuopan valmiiksi jo pari viikkoa ennen istutusta (ei suositeltavaa). Tein rautakangella seipäille paikat ja sen jälkeen yritin juntata ne paikoilleen moukarilla. Voimani riittivät juuri ja juuri siihen, että seipäät pysyivät kohdillaan. Niiden pitäisi kuitenkin olla tukevasti paikoillaan. En tarvitse välttämättä apua puutarhassa kovin moneen asiaan, mutta tämä on sellainen.

Voin vain kuvitella, miten vaikeaa työ olisi ollut istuttamisen jälkeen, kun olisi lisäksi pitänyt varoa, ettei huitaise puuta moukarilla poikki.

Eräässä ohjeessa neuvotaan kiinnittämään puu tukikeppiin ”mahdollisimman löysästi”. En ymmärrä tätä ohjetta ollenkaan. Eihän tukikepistä ole mitään hyötyä, ellei se tue puuta. Sidoin Tinkerbellet tukikeppien väliin leveällä juuttinauhalla. En tiukasti, mutten löysästikään. Olin katsonut videolta ohjeita, mutta tosi paikan tullen jouduin soveltamaan ja kokeilin pariakin erilaista sidontaa. En osaa sanoa, onko tukemisesta mitään iloa puulle. Puoliso katseli touhujani ja totesi, että tuetun ja tukemattoman pikkupuun ero oli iso, kun sattui tuulenpuuska. Että ehkä siitä sitten on.

Seipäiden kiinnittämisen jälkeen imeytin kuoppaan ämpärillisen vettä. Ripottelin myös hieman luonnonmukaista lannoitetta. Sitten taas kuoppa melkein täyteen multaa, taimi paikoilleen mykorritsalla sivelty juuripaakku hivenen avattuna, tiivistys käsin ja kastelu.

Lopuksi kannattaa tarkistaa, että puu kasvaa suoraan ja että pensas on täsmälleen sillä paikalla kuin oli ajateltu. Vaikka olin niin huolellinen kuin osasin ja jopa siirtelin taimia istutuskuopassa, havaitsin vasta viikon päästä, että toinen Tinkerbelle oli hiukan vinossa. Laikkukirjokanukka on noin 10 senttiä aiotusta paikasta. Harmittaa, mutten ole tehnyt kummallekaan ainakaan vielä mitään.

Öisin olen huolissani pienestä päärynäpuusta, joka kasvaa Pikkumökin takana. En ole istuttanut sitä itse, ja sillä ei ole kunnollista tukea. Pelkään, että se kuolee, mutta yhtä lailla pelkään, että jos alan nyt törkkiä sen juuristoa rautakangella, juuret vahingoittuvat ja puu kuolee.

Imeytin laikkukirjokanukan istutusalustaan ämpärillisen vettä ennen istutusta.
Imeytin laikkukirjokanukan istutusalustaan ämpärillisen vettä ennen istutusta.

7.  Juurten kasvamiseen tarvitaan vettä

Olen näköjään koko ajan huolissani kasvieni hengissä pysymisestä. Yritän silti olla häiritsemättä niiden kasvua, koska parin istutusta seuraavan vuoden aikana useimmat kasvit tarvitsevat hoidoksi vain vettä.

Kastelusta olen oppinut, että yksivuotiset kasvit kastellaan helteellä joka päivä, monivuotiset kukkivat kasvit ja pensaat noin kaksi kertaa viikossa ja puut kerran viikossa. Mitä isompi kasvi, sitä enemmän vettä kerralla. Usein toisteltu perustelu on, että pensaiden ja puiden juuret eivät lähde kasvamaan riittävän syvälle, jos kosteutta on pelkästään mullan pinnassa. Tavoitteena on, että kasvit löytäisivät jatkossa vetensä itse eikä niitä tarvitsisi kastella. Siksi olen tälläkin viikolla kastellut istutetut pensaat, vaikka on satanut. Tihku kastelee vain mullan pinnan.

Olen tietysti istuttanut paljon muutakin kuin tässä mainitut 22 kasvia. Ihan ensimmäiset istutukseni Palaseen olivat seitsemän kuunliljaa, jotka eivät lähteneet kunnolla kasvuun vielä tänä kesänä. En silti pidä perennojen istuttamista ihan niin vaikeana kuin puiden ja pensaiden, ja onhan niillä hinnassakin eroa. Perennan taimen voin kasvattaa vaikka itse siemenestä, kun vartetun pikkupuun hinta voi olla 80 euroa. Sellaisia ei tapa mielellään.

--

Päivän kuva: Syyshortensia Wim's Red kuuluu todennäköisesti onnistuneisiin istutuksiini. Se näyttää voivan hyvin. Toistaiseksi.

 

Artikkeli sisältää kumppanuuslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista julkaisija saa pienen rahallisen korvauksen kauppiaalta.

Kun viime keväänä mietin Villa Palasen remonttia, eniten päänvaivaa tuotti ruokahuolto. Miten se järjestyisi hyvin pienessä mökissä, jonka ainoa mukavuus oli sähkö? Jos uudistaisin keittiön, missä se olisi ja mitä muuta sinne tarvittaisiin kuin jääkaappi? Laitettaisiinko tässä puutarhamajassa ylipäätään ruokaa vai ei? Voisihan siellä pelkästään evästelläkin.

Lähtötilanne oli päällisin puolin ok, mutta tarkemmin katsoen ei ihan niin hyvä. Mökissä oli joskus ollut puuliesi, mutta joku omistajista oli vaihtanut sen kamiinaan, joka hallitsi ”keittiön” yhtä sivua. Samaa kamiinaa valmistetaan yhä, joten pystyin urkkimaan netistä sen käyttö- ja suojaohjeet. Sen pienin sallittu suojaetäisyys huonekaluista oli edessä yksi metri ja sivuilla 60 senttiä. Sääntöä oli kierretty sijoittamalla kamiinan ja matalan keittiöhyllykön väliin epämääräinen levy – liekö ollut asbestia. Päättelin, että tähän tilaan mahtuisi paloturvallisesti vain kamiina eikä mitään muuta.

Ikkunaseinän avohyllykköön oli upotettu pieni liesi-uuni-yhdistelmä, jonka teho oli ollut liikaa sähköasennuksille päätellen kärähtäneestä seinästä, joka paljastui sähkömiehen irrottaessa pistorasian. Oikealla sivustalla oli lisää avohyllyjä, joten säilytystilaa oli sentään ihan mukavasti. Keittiön lattian alla oli ja on betonirakenteinen maakellari. Koko keittiö on kulkureitillä – kuistilta mennään tupaan keittiön kautta ja samalla astellaan kellarin luukun päältä.

Ajattelin ensin säilyttää kamiinan, koska ajatus elävästä tulesta ilahdutti. Kamiinan käyttöohjeissa tosin sanottiin, ettei sen luukkua saa pitää auki lämmitettäessä, joten tulta ei pääsisi katselemaan. Tulisijan sijainti oli lisäksi fiilistelyn kannalta huono sikäli, että tulistelija tosiaan istuisi keskellä kulkuväylää. Ja olihan se kamiina myös pahasti ruosteessa.

Tärkein kodinkoneeni on jääkaappi.

Luulin, että kamiinan siirtäminen tai poistaminen olisi ylivoimaisen vaikeaa. Siksikin hahmottelin mielessäni keittiötä kuistille ja mittailin, että kuistin komeroon saattaisi mahtua jääkaappi - sehän on tärkein kodinkoneeni. Ankaralla googlauksella löysin vaatimukseni täyttävän jääkaappi-pakastinyhdistelmän, joka oli vain 55 cm leveä ja 160 cm korkea. En halunnut jenkkikaappia, koska niissä pakastinosa on ylhäällä. Jänteeni eivät salli jatkuvaa kumartelua lattianrajaan, joten on parempi, että harvemmin käytettävä pakastin on alhaalla ja jääkaappi sen päällä. Pakastimen halusin pääasiassa jäätelön takia, mutta vähän myös säilöntää varten.

Päädyin saksalaiseen laatumerkkiin, koska minulla on kaupunkikodissa noin 15 vuotta vanha, moitteettomasti toimiva Miele. Tuon kokoisissa kylmälaitteissa ei kyllä ollut juurikaan valinnan varaa – piti ottaa joko halpa tai hyvä. Tätä nimenomaista Mieleä ei myöskään myyty missään lähistön kivijalkakaupassa, joten tilasin sen suoraan Mielen omasta nettikaupasta näkemättä. Kuljetus saapui juhannuksen aatonaattona, kun mökissä olivat maalaustyöt vielä kesken.

Kuistille jääkaappi ei kuitenkaan jäänyt. Remontin tuoksinassa raksaukot olivat siirtäneet kamiinan ulos minulta mitään kysymättä, ja kun sen näin, päätin, ettei sitä kanneta takaisin. Päätöstä tuki se, että kamiinan yhdysputki hormiin oli täynnä kovaa massaa. Hormin massauksen yhteydessä oli sattunut vahinko, jota ei ollut aikaisemmin huomattu. Ajattelin, että ei sitten. Jätetään sitten kamiina pois ja tehdäänkin tästä keittiö eikä tulistelunurkkaa. Ei se köökki olisi kuistille kunnolla mahtunutkaan.

Päätin, etten tarvitse mökillä tavallista liettä enkä uunia.

Vaikka kamiina nyt oli poissa, keittiössä oli edelleen vähän tilaa. Ikkunaseinä oli kahden metrin levyinen. Vasemmassa reunassa tuli tiilimuuri vastaan eikä tilan syvyys riittänyt siihen, että kaapin oven tai laatikoston laatikon olisi saanut auki, joten sinne oli sijoitettava avohylly. Jääkaappi oli pikku pakko laittaa oikeaan reunaan. Tässä vaiheessa purettiin vielä yksi seinän pätkä, jotta jääkaapin oven saisi auki.

Päätin, etten tarvitse mökillä tavallista liettä enkä uunia, koska en aio harrastaa siellä ruuanlaittoa. Perunoiden keittämiseen riittää irrallinen induktiolevy, jonka paikka on keittiön pöytätasolla. Uuniksi olen hankkinut airfryerin, joskaan en vielä viime kesänä vienyt sitä mökille. Keittiön sulake ei riitä siihen, että arfryer ja induktiolevy olisivat päällä yhtä aikaa, joten pöhistimen paikka on todennäköisesti kuistilla. Siellä on jo nyt myös vedenkeitin samasta syystä. Laitteet on helppo tuoda talveksi pois mökiltä, kun kiinteitä asennuksia ei ole.

Vanhan keittiön paikalla on nyt työtaso, ruokatarvikkeiden ja astioiden säilytys, induktiolevy ja jääkaappi. Ruokailutila on kuistilla ja tiskaus ulkona terassilla. Kuistille mahtuu istumaan vain kaksi (tai baaritiskityyppisesti enemmän), mutta tarkoitus ei olekaan kestitä siellä ketään. Vieraiden kanssa oleskellaan katetulla terassilla. Ruoka on tarkoitus valmistaa pääasiassa hiiligrillillä, mutta induktiotaso ja airfryer säestävät tarvittaessa. Yksinäni en grillaa.

Tiskivettä lämpiää 14 litraa kerralla

Villa Palasessa tiskataan ulkona katetun tiskipöydän ääressä. Minusta se on mukava ja täysin riittävä järjestely. Tilasin tiskivettä varten nettikaupasta 14 litran vetoisen Sunwind-vedenlämmittimen, johon vedän sähkön jatkojohdolla mökin ulkoseinästä. Se oli ehkä hieman liioittelua, koska pannullisella kiehuvaa teevettä tiskaa aivan hyvin tavallisen mökkitiskin. Toisaalta Sunwindilla veden voi lämmittää suoraan haluttuun lämpötilaan ja lantraus jää pois. Suhautan veden Sunwindiin puutarhaletkusta.

En mielelläni jätä puhtaita tiskejä kuivumaan ulos, koska pihapiirissä on paljon uteliaita siivekkäitä. Kokoan tiskit Ikean kuivaustelineille ja kannan ne saman sarjan alustalla kuistille. Sieltä sitten siirrän kuivat astiat mökin puolelle säilytykseen.

Ikea Enhet -kalusteiden kokoaminen oli todella helppoa.

Ajattelin alun perin, että aamiaiskaappi riittäisi Villa Palasen keittiöksi mainiosti. Katselin keittiökauppojen esitteitä netissä, mutta niiden aamiaiskaapit näyttivät jotenkin liian hienoilta eikä tuntunut luontevalta käynnistää raskasta suunnitteluprosessia yhden pienen komeron takia. Tilasin kalusteet Ikeasta, koska se oli helpointa. Ei tarvinnut käydä missään eikä järjestää mittauskäyntejä. Hoidin suuren osan suunnittelutyöstä iltaisin ja öisin, jolloin auki oli vain Ikean nettikauppa.

Olin napannut jo keväällä esitteen, jonka perusteella tein alustavan suunnitelman. Kalusteet ovat Enhet-sarjaa, jonka hyllyt ja laatikot ovat metallia. Se onkin suunniteltu kylpyhuoneita ja kylmillään pidettävien mökkien keittiöitä varten. Varasin netistä puhelinajan Ikean keittiösuunnittelijalle, jonka kanssa kävimme suunnitelmani läpi. Hän teki suunnitteluohjelmalla piirrokset asentajan avuksi ja kokosi ostoslistan, jonka hyväksyin. Kalusteet tulivat sovittuun aikaan suoraan Palaseen.

Kalusteiden kokoaminen oli todella helppoa. Nuoriso-osasto kasasi rungot naps naps vain, ja minä kokosin laatikostot paljain käsin ja vasaralla. Ammattimiestä tarvittiin vain runkojen seinäkiinnitykseen sekä pöytälevyn lyhentämiseen ja asentamiseen. Laittoi hän toki myös vetimet paikoilleen. Värivaihtoehtoja ei Enhetissä ole kovin monta, mutta tumma harmaa sopii mielestäni Palaseen aivan hyvin.

Sellaisen vihjeen antaisin Ikean keittiön kokoajille, että keittiösarjan esite on asennuksen aikana välttämätön. Kunkin kaapin tai laatikoston mukana tulee vain sen kalusteen kokoamisohje. Kalusteiden yhdistäminen toisiinsa neuvotaan vain tuossa sarjan esitteessä. Enhetin esitettä ei ollut kesällä lainkaan ladattavissa netistä, eikä oma esitteeni ollut mukana mökillä. Puoliso otti siitä kaupungissa valokuvia ja lähetti ne pikaviestinä. Näin saatiin keittiö kuntoon.

Noudan käyttöveden keittiöön emaliämpärillä tontin rajalla olevasta kesävesihanasta, joka on nimensä mukaisesti käytössä vain sulan maan aikana, kesäisin. Tätä vettä ei juoda sellaisenaan vaan käytetään pääasiassa tee- ja kahvivedeksi ja ruuanlaittoon. Vesilaitos ei takaa kesäveden laatua – kyllä kai sitä juodakin voisi, mutta juomme kotonakin hanavettä niin harvoin, että tuntuisi hassulta muuttaa tapoja mökillä.

Näppärimmäksi veden annostelijaksi on osoittautunut pieni emalikannu. En keittiötä suunnitellessani ajatellut, että vesiämpärille ja kannulle tarvittaisiin keittiössä paikka, mutta se on vakiintunut luontevasti oven suuhun. Ajattelin alun perin, että keittiöön kipaistaisiin vesi aina erikseen hanasta suoraan kannuun tai kattilaan.

Satunnaisille likavesille on toinen, pienempi ämpäri, jota säilytän pukeutumishuoneessa/vessassa käsienpesupaikan lähistöllä. Siellä syntyy likavettä useammin kuin keittiössä. Tilasin emaliastiat Hyvän Tuulen Puodista Tampereelta.

Lämmintä vettä Palasessa on yleensä tarjolla vain tiskauksen yhteydessä. Väliaikoina käytän keittiön pöydän pyyhkimiseen ja pieneen tahranpoistoon valmiita, kosteita siivousliinoja. Ne ovat näppäriä myös talvella, kun tontille ei tule lainkaan vettä.

Jäteastioiden muotoilu ja pinottavuus vakuuttivat.

Jätteiden lajittelua varten hankin kaksi Sinin jäteastiaa, koska niiden koko, muotoilu ja pinottavuus vakuuttivat. Niissä on kuitenkin yksi iso ongelma: niihin ei saa jätekassia mitenkään kunnolla kiinni. Mukana tulevat kiinnikkeet ovat heppoisia ja putoilevat koko ajan paikoiltaan. Hermoni eivät kestä sellaista ollenkaan, joten heitin härpäkkeet nopeasti pois. Sinit saavat toistaiseksi kelvata, kun parempaakaan ratkaisua en ole toistaiseksi keksinyt. Normaalille jätekaapille ei ollut tilaa kaapistossa.

Sini-astioihin menevät sekajätteet ja muovit. Kompostoitaville on oma emaliastia, ja tyhjät pullot ja pahvit kerään Ikea-kasseihin kuistin komeroon. Tärkeä osa mökin jätehuoltoa on myös lämpökompostori, joka ensimmäisenä kesänä toimi mainiosti. Tänä toisena kesänä en ole oikein saanut sitä vielä käyntiin, kun biojätettä on syntynyt vain vähän. Puutarhajäte menee pääasiassa lehtikompostoreihin.

Lue myös: Villa Palanen pesi kasvonsa, ja tällainen siitä tuli

Päivän kuvat: Tältä keittiö näytti viime elokuussa, heti valmistumisensa jälkeen.

 

Kommentit (1)

Eldorado
1/1 | 

Kiitos mielenkiintoisesta remonttiselostuksesta. Olen päätynyt puutarhamökin keittiötiloissa samantapaisiin ratkaisuihin ja hyvin on pärjätty. Kesävesihana pihalla ja tiskive/det lämmitän vedenkeittimellä. Innostuin keittiötasokaapeistasi.

Sanon nyt heti alkuun, että olin koulussa tosi huono kemiassa ja puutarhurina taitoni ovat nolla tai jopa miinuksella. Siksi kannattaa suhtautua tähän tekstiin kriittisesti. Toisaalta olen maanviljelijän tytär ja opin lukemaan 5-vuotiaana, joten saattaa tässä jotakin perääkin olla.

Oli miten oli, tunnen itseni idiootiksi. Miksi olen kantanut Villa Palaseen selkä vääränä pussimultaa, kun jalkojeni alla on melkein parasta mahdollista puutarhamaata? Lannoitearsenaalissani on jo syyslannoitetta, kanankakkaa, kukkasipuleiden erikoislannoitetta sekä nestemäistä ja kiteistä kastelulannoitetta. Käytettävissä on myös puutarhakalkkia ja tuhkaa. Luujauhoa ostin vasta toissapäivänä, kun olin lukenut, että sitä tarvitaan pionien istutukseen. Nämä jäävät nyt kanankakkaa lukuun ottamatta käyttämättä, koska Villa Palasen maassa on ravinteita yllin kyllin. Jos tässä puutarhassa eivät kukat kasva ja kuki, syy ei ole ainakaan maassa.

Tilasin kotipuutarhan maa-analyysin eli viljavuustutkimuksen Eurofins Agrosta, koska olen perustamassa Palaseen useita uusia kukkapenkkejä ja olin lukenut useista lähteistä, että niin kannattaa tehdä. Jos maan parantaminen, lannoittaminen ja kalkitseminen olisi tarpeellista, se olisi helpointa ennen kasvien istuttamista.

Siispä toimeen. Heti, kun routa hellitti, kaivoin pistolapiolla kuoppia ympäri pihaa. Otin puhtaaseen ämpäriin multaviipaleen kaikilta uusien kukkapenkkien ja pensasistutusten paikoilta. Multa näytti ja tuntui kautta tontin samanlaiselta, joten laiskuus iski enkä viitsinyt ottaa kymmentä näytettä vaan tyydyin seitsemään.

Tätä maata ei tarvitse parantaa.

Havaitsin jo ihan itse näytteistä, että maa ei suinkaan ollut kovinta aitosavea, vaan se mureni helposti lapion kärjessä ja sormissa. Maa-analyysi vahvistikin tämän: maalajin kohdalla oli merkintä HtS, joka tarkoittaa hietasavea. Geologian tutkimuskeskuksen nettisivuilla hietasaven sanotaan olevan erinomaista viljelysmaata, kevyttä muokata ja kosteudeltaan ja ilmavuudeltaan kasveille edullista. Veden nousu on suhteellisen nopea (mitähän sekin tarkoittaa?) ja ravinteiden pidätyskyky hyvä. Hietasavi luetaan kyllä savimaihin, mutta se on parasta mahdollista savea. Parempaa puutarhamaata olisi vain multava hietamaa. (Korjaus 11.5.: itse asiassa hietasavi ei ole saven alatyyppi vaan hiedan. Ja koska Palasen maa on multavaa hietasavea niin kyllä se on oikein hyvä kasvualusta kasveille.)

Tätä maata ei tarvitse välttämättä ”parantaa”. Maanparantaminenhan tarkoittaa Suomessa useimmiten sitä, että savi- tai aitosavimaata parannetaan kasvualustana sekoittamalla siihen hiekkaa ja maatunutta turvetta tai kompostia. Hietasavi ei tällaista parantamista kaipaa - riippuu toki myös kasveista. Jos haluan istuttaa kasveja, jotka viihtyvät hiekkapitoisessa, ”hyvin läpäisevässä” maassa, voin kärrätä tontilleni hiekkaa siirtolapuutarhan yhteisestä kasasta ja sekoittaa sitä multaan. Isompi hiekan kanssa puljaaminen lienee kuitenkin tarpeetonta.

Maa-analyysin mukaan Villa Palasen maan multavuusluokka on rm eli runsasmultainen. Tämänkään takia sitä ei tarvitse ryhtyä parantamaan. Multavuus tarkoittaa eloperäisen aineksen osuutta mullassa, ja multavinta on turve - sehän on kauttaaltaan suokasvien jäännöksiä. Palasen mullassa on tällä hetkellä riittävästi eloperäistä ainesta, mutta multavuuden säilymisestä täytyy pitää jatkuvasti huolta. Se tapahtuu lisäämällä maahan kompostimultaa ja muuta eloperäistä, kuten kasvijätteitä tai kompostoitunutta lantaa.

Näin olenkin aikeissa tehdä. En ole turhan tarkka haravoinnin kanssa, minulla on kaksi kompostoria puutarhajätteelle ja lämpökompostori tuottaa multaa banaaninkuorista ja pakastavan vessan aineksesta.

Pussimullat ovat enimmäkseen ravinteilla ja kalkilla paranneltua turvetta, joten jos olen ymmärtänyt oikein, myös niiden avulla on mahdollista lisätä maan multavuutta. Olen aikeissa käyttää pussimultaa pääasiassa kohopenkkien muotoilussa, kun tarvitsen lisää multaa enkä viitsi kaivaa sitä käyttöön jostakin toisesta puutarhan kolkasta.

Viime talvena varhaiset pakkaset jäädyttivät maan, ja kun sen jälkeen satoi runsaasti vettä ja lunta, vesi jäi seisomaan jäätyneen maan päälle ja jäätyi sitten itsekin niille sijoilleen. Useimmat kasvit eivät tykkää tällaisesta yhtään, joten esimerkiksi pionit neuvotaan istuttamaan kohopenkkiin. Olenkin aikeissa siirtää viime talvena jään alle jääneen pionin paremmalle paikalle kohopenkkiin.

Villa Palanen ei näytä hapanta naamaa.

Maaperä on Suomessa enimmäkseen hapanta. Koska useimmat puutarhakasvit viihtyvät parhaiten neutraalissa mullassa, puutarhoja kalkitaan säännöllisesti. Kalkitseminen nostaa pH:ta eli tekee mullasta emäksisempää. Se, miten paljon kalkkia eli kalsiumia happamuuden selättämiseen tarvitaan, riippuu käsittääkseni myös maalajista.

Minun ei kuitenkaan tarvitse sitä pähkäillä, koska Palasen multa ei näytä hapanta naamaa. Eipä ihme, etteivät aiempien omistajien pensasmustikat viihtyneet vaan kuolivat pystyyn. Pensasmustikan ihannemaa olisi happamuudeltaan luokkaa 4-4,5, kun Palasen mullan pH on 6,8.

Puutarhoissa pyritään yleensä pH-lukemaan 6-6,5, tai toisten tietojen mukaan 6-7 ja kolmansien tietojen mukaan 6,5-7. Sikäli Palasen maa olisi juuri sopivaa. Jostakin syystä Eurofins kuitenkin tulkitsee, että ”maan pH-tila on korkea”. Jos pH on yli 7, kasveilla on vaikeuksia saada maan hivenaineita käyttöönsä.

Palasen maassa on kalsiumia runsaasti, 4 100 mg/l, kun tavoitearvo on vaativien kasvien kasvualustassa 2 700. Todennäköisesti maata on kalkittu runsaalla kädellä ennen kuin sain palstan haltuuni. Eurofinsin viljavuuspalvelu ohjeistaakin, ettei kalkkia tai tuhkaa pitäisi levittää maahan lähivuosina lainkaan. Joten jos joku naapuri nyt lukee tämän ja tarvitsee tuhkaa niin meiltä saa tulla hakemaan. Minulla ei ole sille mitään käyttöä.

Voi myös käydä niin, etteivät viime syksynä istuttamani hortensiat oikein viihdy. Ostoslistalla olevien jaloangervojen, kotkansiipien ja tiarellojenkin kanssa saattaa olla niin ja näin. Pitäisiköhän suoralta kädeltä vaihtaa nekin kalkinsuosijoihin, kuten akileijoihin, kärhöihin ja kuunliljoihin? Toisaalta jos maa on multavaa, minkä tahansa kasvin pitäisi viihtyä siinä. Naapurien esimerkki osoittaa, että tämä pitää kutinsa. Hortensioita kyllä löytyy.

Maan johtoluku kertoo siitä, miten helppoa kasvien on saada vettä ja ravinteita käyttöönsä mullasta. Jos johtoluku on liian korkea, maa on niin väkevää, ettei osmoosi toimi. Silloin kasvit voivat kuolla janoon, vaikka niitä kastelisi kuinka. Palasessa tästä ei kuitenkaan ole vaaraa, sillä puutarhamaan johtoluku on 1,6 Ms/cm. Se lienee peltomaalle ok, mutta puutarhamaalle ehkä vähän turhan alhainen. Enempää en osaa tästä asiasta toistaiseksi sanoa.

Fosforia riittää vaikka muille jakaa.

Villa Palasen mullan ravinnetilanne on niin ikään varsin mainio. Tai miten sen nyt ottaa - ravinteita on hieman epätasaisesti. Lausunnon mukaan maan fosforipitoisuus on ”arveluttavan korkea”, joten fosforipitoisia lannoitteita ei pitäisi käyttää muutamaan vuoteen. Luujauho saa siis jäädä pakettiinsa, tai ehkä annan sen myytäväksi siirtolapuutarhan huutokauppaan. Myös syyslannoitus jää nyt joksikin aikaa väliin. Aikaisemmat omistajat ovat nähtävästi huolehtineet siitä minunkin puolestani. Kiitos kiitos!

Kolme kasveille tärkeintä ravinnetta, joiden suhteet kerrotaan sekä mullan että lannoitepakkausten kyljessä, ovat äsken mainittu fosfori eli P sekä typpi (N) ja kalium (K). Palasen puutarhamaan kaliumpitoisuus on Eurofinsin lausunnon mukaan ”hyvä”, mutta typestä lausunnossa ei sanota halaistua sanaa. Nitraattitypen määräksi ilmoitetaan tulostaulukossa 14 mg/l.

Viherympäristöliitto on julkaissut suositukset kasvualustan ravinnepitoisuuksista kolmelle eri ravinteisuustyypille – kasvithan ovat vaativuudeltaan erilaisia. Ravinteisuustyyppi 1 koskee nurmikoita, vaateliaita kasveja ja rajoitettuja kasvualustoja, mikä varmaankin tarkoittaa ruukkuja ja kasvatuslaatikoita. Perennat vaativat ravinteisuustyypin 2 multaa eli ne pärjäävät hieman vähemmällä, ja ravinteisuustyyppi 3 tarkoittaa karuja, kuivia tai happamia kasvualustoja.

Typen tavoitearvo tyypin 1 maassa on 40, tyypin 2 maassa 20 ja tyypin 3 maassa 10 mg/l. Tästä päätellen Villa Palasen puutarhamaassa on typpeä niukanlaisesti.

Kaliumin tavoitearvo on tyypin 1 maassa 250, tyypin 2 maassa 200 ja tyypin 3 maassa 100 mg/l, kun Palasessa mitattu arvo on 340. Kaliumtaso on siis hyvä. Suosituksen yläraja on 450, joten mitenkään vaarallinen tuo kaliumin määrä ei ole.

Fosforin (P) tavoitearvo on tyypin 1 maassa 20, tyypin 2 maassa 10 ja tyypin 3 maassa 5mg/l, kun Palasen lukema on 110. Fosforia on tosiaan vaikka muille jakaa.

Lannoitussuositus: reippaasti Luonnonlannoitetta

Tilasin Eurofinsiltä myös kalkitsemis- ja lannoitussuosituksen. Kalkin tarvetta ei Palasessa tosiaan ole. Lannoitukseksi suositeltiin Biolan Luonnonlannoitetta (NPK 4-1-3) 25 litran säkillinen sadalle neliömetrille. Tämähän tarkoittaa 2,5 desilitraa yhdelle neliömetrille. Määrä on kuitenkin laskettu vain 20 sentin vahvuista kasvualustaa varten, joten pionin 50 x 40-50 sentin kasvualustaan voi hulauttaa reilut kaksi desiä eliksiiriä.

Lannoitevalinta johtui siitä, että halusin suosituksen mieluummin luonnonmukaiselle lannoitteelle ja kerroin, että minulla on kanankakkaa jo valmiina. Pieni purkillinen ei kylläkään pitkään riitä.

Nyt eikun kuoppia kaivamaan! Koska maalaji ei ole täyttä savea, uskallan kaivaa pelkäämättä, että vesi jää lillumaan kuoppiin. Aion silti laittaa pioneille, ruusuille ja kärhöille varmuuden vuoksi sorasalaojituksen. Jos jaksan kaivaa.

Lisätietoa: Eurofins Agron kotipuutarha-analyysit

Lisätietoa: Viherympäristöliiton kasvualustasuositukset

--

Päivän kuva: Noin puolet viime syksynä istuttamistani tulppaanin sipuleista on tähän mennessä osoittanut elon merkkejä. Parhaiden kukkanuput ovat jo näkyvissä. Myös tulppaanipenkin päälle kerrostui talvella reippaasti jäätä ja lunta. 

 

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016