Kirjoitukset avainsanalla retket

Enpä olisi nuorena tätäkään uskonut. Monta upeaa paikkaa on vielä täysin näkemättä, ja lisäksi kaipaan yhä uudestaan ainakin New Yorkiin, Lontooseen ja Roomaan. Puhumattakaan Italian ja Britannian maaseudusta. Mutta silti olen jo ainakin viitenä talvena peräkkäin matkustanut yhteen ja samaan hotelliin Espanjan Aurinkorannikolle. Miksi ihmeessä?

1. Sijainti: Valo

Talvimatkakohteen valinnassa tärkeintä on saada mahdollisimman paljon valoa mahdollisimman lyhyellä lentomatkalla. Tämä toteutuu Espanjan Aurinkorannikolla, jossa on Euroopan eniten aurinkoisia päiviä joulu- ja tammikuussa. Pidän myös Teneriffasta, mutta lentomatka sinne on pidempi ja sää epävakaisempi. Tällä jännerakenteella jokaisella lentotunnilla on merkitystä. Valoa täytyy saada hoidoksi kaamosmasennukseen ja psoriaasiin.

2. Sijainti: Liikenneyhteydet

Hotellin valinnassa kriteerinä oli alun perin sen kuuluminen RCI-ketjuun. Minulla on Lapissa pieni lomaosake, jota käytän ainoastaan lomaosakevaihdon välineenä. Hotellimme on Aurinkorannikon ainoa RCI-kohde, joka sijaitsee aivan rannalla. Sattumalta ihan sen vierestä kulkee bussilinja, jolla pääsee näppärästi Malagaan, Fuengirolaan ja kaikkiin muihinkin Aurinkorannikon kaupunkeihin. Paikallisbussi vie yhtä kätevästi lähimpään valkoiseen espanjalaiskylään, Benalmadena Puebloon. Paikka on täydellinen tukikohta alueen tutkimiselle ilman autoa. Lisäksi sinne on vain lyhyt taksimatka lentokentältä.

3. Sijainti: Ranta

Hotelli on pienellä niemellä aivan veden äärellä. En tajua, miten rakennuttaja on saanut luvan sen pystyttämiseen, koska se peittää näköalan auringonlaskuun koko Benalmadena Costalta. Nähtävästi päätöksentekijät asuvat hieman korkeammalla rinteessä, joten heidän maisemansa on säilynyt esteettömänä. Hotellista on uskomattoman upeat näköalat kahteen suuntaan merelle, eikä vuoristonäkymäkään ihan huono ole. Hotelli on suunniteltu niin, että  hotellisiipien kainaloon jää suojainen allasalue. Siellä on läpi talven niin tyyntä ja lämmintä, että aurinkoa tarkenee ottaa useimpina päivinä ja ulkoaltaissa voi käydä uimassa. Iso allas katetaan yöksi, mutta en usko, että sitä lämmitetään.

4. Elämisen helppous

Kun saavumme pimeästä Pohjolasta, olemme kuolemanväsyneitä zombeja. Valon elvyttävää vaikutusta odottaessa on hyvä, kun ei tarvitse ajatella mitään. On mahtavaa tietää jo ennestään, mistä kaupasta kannattaa ostaa leipä, missä on parhaat cavavalikoimat ja minkä valmistajan guacamole on maistuvinta. Ei tarvitse ottaa selvää julkisesta liikenteestä, nähtävyyksistä tai ravintoloista, kun suurin osa on jo tuttua. Voi vain levätä.

5. Mukavat huoneistot

Isossa hotellikompleksissa on monenlaisia huoneita ja huoneistoja. Kun käy samassa hotellissa monta kertaa, oppii vähitellen, mitkä ovat mukavimmat huoneistotyypit, missä kerroksessa ja mihin suuntaan kannattaa asua ja miten parhaisiin huoneistoihin pääsee käsiksi. Varsinainen luksushotelli tämä ei ole: huoneistojen sohvat ovat kauheita ja joskus jääkaapista saattaa puuttua hylly. Huoneistojen tasossa on melko isojakin eroja. Kun viime lomalla vaihdoimme 11. kerroksesta 12. kerrokseen, saimme yhden huoneen lisää, isomman ja paremmin varustellun keittiön, paremmat sampoot, isommat kylpypyyhkeet, kaksi nojatuolia ja isomman television. Puupöydät vaihtuvat lasisiin ja pikkutuolit olivat pehmustettuja. Tällä takapuolella silläkin on merkitystä. Olemme yleensä asuneet vaatimattomammin, mutta sairastaessa oli tosi näppärää, kun käytössä oli kaksi makuuhuonetta. Edes toinen sai nukutuksi, kun toinen yski läpi yön. Monissa huoneistoissa on isot vaatehuoneet, joihin myös matkalaukut mahtuvat. Säilytystiloihin on kiinnitetty huomiota pienissäkin huoneistoissa, joista monissa on jopa astiankuivauskaappi.

6. Monipuoliset palvelut

Kun hotelli on tarpeeksi iso, myös palveluita kannattaa ylläpitää. Puolisoni käy hotellin kuntosalilla, joka on kuulemma paikallisten jalkapalloilijoiden suosiossa. Itse käytän enemmän hotellin kirjastoa. Lähtiessäni jätän sinne aina pari Suomesta tuomaani pokkaria, joita en viitsi raahata takaisin kotimaahan. Vapaa-aikatiskin suomalainen leidi varaa tarvittaessa ravintolapöydän ja neuvoo, milloin kirpputorille kannattaa mennä. Hän tietää myös retkistä. Hotellissa on oma ruokakauppa, kampaamo ja lääkärin vastaanotto. Hammaslääkärikin löytyy. Ja tietenkin ravintola ja baari. Vaikkei näitä kaikkia välttämättä tarvitsisikaan, on hyvä tietää, että ne ovat olemassa. Keuhkokuumeisena oli mukavaa päästä helposti lääkäriin.

--

Päivän kuvat: Sunset Beach Club on mahtava retrohotelli, aikansa arkkitehtuurin helmi. Sen pihoilla on patsaita ja istutuksia. Baarista on mainiot maisemat, kuten melkein kaikkialta muualtakin. Yleisten tilojen lattioissa on käytetty useita kivilaatuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Have nothing in your home which you do not know to be useful, or believe to be beautiful", sanoi yksi englantilaisen sisustustyylin tunnetuimmista guruista, William Morris. Eli älä ota kotiisi mitään, mitä et tiedä hyödylliseksi tai usko kauniiksi. Melkein kuin Konmari-periaate, mutta lopputulos näyttää hieman erilaiselta.

William Morris tunnettiin omana aikanaan runoilijana, vasemmistolaisena ajattelijana ja taiteilijana, mutta myös tapettien, mattojen, verhoilukankaiden, kirjontatöiden, keraamisten laattojen, lasimaalausten ja huonekalujen suunnittelijana. Hän kuului jugendia ja art decoa edeltäneen arts and crafts -liikkeen perustajiin.

Useiden Morrisin suunnittelemien tapetti- ja kangasmallien valmistus jatkuu yhä. Suomessa tunnetuin lienee Willow, jossa vihreät ja ruskeat pajun oksat ja lehdet kiemurtelevat vaalealla pohjalla. Sitä näkee usein kahviloiden tapetteina ja verhoina. Kansainvälisesti käytetyin lienee saniaisen lehtiä kuvaava Acanthus-kuosi, jota valmistetaan useissa väreissä.

Morrisin hyvä ystävä, arkkitehti Phillip Webb, suunnitteli Morrisin perheelle Red House -nimisen talon, josta tuli myös Morrisin ystävineen perustaman Morris & Co -yrityksen ensimmäinen päämaja. Yksi ensimmäisistä tuotantoon otetuista tapettikuoseista oli Trellis vuodelta 1864 (kuva yllä).

En ole käynyt Red Housessa, mutta toisessa Webbin suunnittelemassa ja täysin Morris-tyyliin sisustetussa talossa olen. Standen House valmistui vuonna 1894 James ja Margaret Bealen ja heidän seitsemän lapsensa kodiksi East Grinsteadiin. Talo kätkeytyy keskelle West Sussexin kumpuilevia maalaismaisemia.

Perheen nuorin tytär Helen oli naimaton ja asui Standenissa kuolemaansa asti. Hän testamenttasi talon Englannin kansallisomaisuutta ylläpitävälle National Trustille, joka sai sen omistukseensa vuonna 1972. 

Bealet eivät olleet tehneet vuosikymmenten aikana juuri ollenkaan muutoksia taloon, olihan siinä jo alun perinkin edistykselliset sähkövalot ja keskuslämmitys. Koko Morris-kuoseja vilisevä sisustus on säilynyt sellaisenaan.

Standeniin tulija osallistuu roolileikkiin, jossa hänet on kutsuttu perheen kesävieraaksi talon loiston päivinä. National Trustin vapaaehtoinen soittaa eteishallissa pianoa. Toinen kattaa pöytää ruokasalissa, kolmas esittelee vanhoja kirjontatapoja käsityöhuoneessa ja neljäs emännöi isoa keittiötä Downton Abbeystä tutussa asussa.

Margaret Beale ja tyttäret valmistivat monet nähtävänä olevat tekstiilit itse. Loputtomat kirjontatyöt olivat varakkaan perheen naisille sopivaa ajankulua. Talossa on myös iso talvipuutarha palmuineen ja sitruspuineen sekä iso puutarha.

Myös puutarha noudattelee arts and crafts -periaatteita. Siinä on useita eri tyylisiä osia, joita pensaat, terassit, aidat ja pergolat erottavat toisistaan. On keittiöpuutarha ja hedelmätarha, uimalampi, krokettikenttä, ruusutarha, alppiruusulaakso, kameliaportaikko ja bambumetsikkö.

Puutarhan sanotaan olevan lähes kokonaan Margaret Bealen suunnittelema. Se on entisöity 1920-luvun asuun rouvan puutarhapäiväkirjojen avulla.

Suosittelen lämpimästi käyntiä Standenissa, jos liikutte eteläisessä Englannissa. Sinne on Stanstedin lentokentältä vain noin puolen tunnin taksimatka. 

Lisää tietoa Standen Housesta: https://www.nationaltrust.org.uk/standen-house-and-garden

Lisää tietoa William Morrisista:http://william-morris.com/

--

Päivän kuvat: Muistan Standen Housen aina, kun sataa. Ostin museokaupasta sateenvarjon, jonka kuosi on yksi suosikeistani, Strawberry Thief, Mansikkarosvo.

Kommentit (2)

MarjattaP
1/2 | 

Ensinnäkin tuohon edelliseen postaukseen liittyen sanon, että pitää pystyä.  Olen sinua usean vuoden vanhempi, vasemmassa polvessani on kolme vuotta sitten laitettu tekonivel ja saman puolen lonkka on melkoisen pahasti kulunut.  Kumpikaan nivel ei toimi läheskään normaalisti, vaan ovat liikeradoiltaan paljon normaalia rajoittuneempia.  Onneksi niissä ei kuitenkaan ole kipuja ja siksi pystyn liikkumaan, tosin vähän vaappuen ja normaalia hitaammin, mutta kuitenkin ilman aikarajoituksia.   Tulevaan valintaasi operaatioiden suhteen en osaa vastata, koska tilanne on hyvin vaikea.  Toivottavasti löydät oikean ratkaisun.

Standen House on aivan varmasti näkemisen ja käymisen arvoinen paikka.  Sisustus ja sen väri- ja mallimaailma on omalla tavallaan hyvin kaunis, mutta minun makuuni liian kirjava.  Kiitos kuitenkin upeista kuvista!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Eivät kaikki pysty kävelemään ollenkaan, että sikäli 10 minuuttia on ihan hyvin. Tämäkin asia varmasti ratkeaa aikanaan. Morris-kuoseista puheen ollen ne ovat melkein ainoita kuviomalleja, joista olen aina pitänyt. Toinen puoli minusta haluaisi sisustaa Morris-tyyliin, mutta toinen puoli on pelkistetyn pohjoismaisen sisustuksen ystävä. Tähän asti skandipuoli on ollut käytännössä vahvasti voitolla.

Kotikaupungissani syttyvät tänään jouluvalot. Eivät ne minusta huonot ole. Ne ovat herkät ja hienostuneet ja sopivat tyyliltään ihan hyvin maan vanhimman kaupungin kävelykadulle. Eivätkä ne tietenkään ole mitään verrattuna Malagan kuuluisiin jouluvaloihin.

Valot sytytettiin Malagassa torstaina. Yllätys oli suuri, kun havaitsin tuttavan ottamasta valokuvasta, että Calle Lariosin valot ovat täsmälleen samat kuin viime vuonna. Olen nähnyt neljät upeat valot peräkkäisinä vuosina, ja kaikki ovat olleet täysin erilaiset rakenteeltaan ja teemaltaan.

Ensimmäiset Malagan jouluvaloni olivat nämä vuoden 2012 pitsimäiset valot, joita täydensivät pallon muotoiset koristeet. Olen mielestäni nähnyt näitä kuvioita Malagan kaduilla myöhemminkin.

Hopea-pinkit valot vuonna 2013 tekivät niin suuren vaikutuksen, että koristelin seuraavana vuonna joulukuuseni ja melkein koko kotini pinkki-hopealla, vaikka vaaleanpunaisia koristeita oli silloin vaikea löytää. Väriyhdistelmä on mielestäni oikein juhlava ja jouluinen sekä tummanvihreällä taustalla että valkoiseen yhdistettynä. Pinkissä ei ole mitään ylimakeaa eikä halpaa, kun sitä käytetään näin.

Vuoden 2014 valot olivat upeimmat ikinä näkemäni. Vau-efekti oli täydellinen, kun astuin pimeältä sivukujalta Lariosille. Valot kohosivat kirkkaina holveina pääni yläpuolelle. Holvien korkeimpiin kohtiin oli sijoitettu koristeelliset kattokruunut. Halusin välttämättä kulkea valaistun kadun päästä päähän. Se oli juhlava kokemus, jolle kuvat eivät tee täyttä oikeutta.

Viime jouluksi malagalaiset rakensivat tämän tähtitaivasta kuvaavan valokaaren. Ei siinäkään mitään vikaa ole, ja kaupunkilaiset ja turistit tungeksivat sen alla siinä missä aiempinakin vuosina.

Tämän vuoden joulukadun avajaisista julkaistusta videosta näkee, että valot ovat nyt tietokoneohjatut koko kadun mitalta. Valot voi laittaa syttymään ja sammumaan loputtomina eri variaatioina. Tekee mieli sanoa, että en tykkää. Mutta kukapa minä olen malagalaisia moittimaan. He näyttävät hallitsevan tämän jouluvaloasian erittäin hyvin, elleivät täydellisesti.

Valoshow käynnistetään päivittäin puoli seitsemältä ja yhdeksältä illalla. Valot välähtelevät Queenin tahdissa; The show must go on. Sepä se.

--

Päivän kuvat: Jouluvalot Malagan Calle Lariosilla viime vuonna.

Kommentit (2)

Sara
1/2 | 

Kylläpä ne ovatkin upeita ja holvikaaret taitavat olla minunkin suosikkini.

Onneksi huomasin tänään tuon ♥-tykkäysmahdollisuuden. En ole esimerkiksi Facebookissa, joten en voi klikkailla mitään sitä kautta. "Pinnaisin" mielelläni noita holvikaarikuvia Pinterestiin, jos se sopii.

Tunnelmallista adventtiaikaa!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Pinnaa ihan vapaasti, Sara, ja ihanaa adventtia sinullekin!

Juuri ennen leikkausta halusin Ruissalon Kuuvannokkaan katselemaan maisemia ja kuuntelemaan merta, koska pian en enää pääsisi. Mies asettui yllättäen vastahankaan. Hän ei uskonut, että pystyisin kävelemään perille. Sitä paitsi oli juuri alkamassa sataa. Tuhlasin kaiken argumentointitaitoni lähdön varmistamiseen. Harmitti.

Kun kaarsimme soratietä Kuuvannokan parkkipaikalle, huomasimme uuden kyltin. Kahvila Villa Kuuva. Tännepäin! Kapean tien ja mutkan takaa löytyi villiintynyt vanha puutarha ja keltainen puuhuvila, jossa toimii kahvila jo toista kesää. Hieno merinäköala ilman kävelyä. Mikä suloinen kompromissi!

 

 

Rakennus näyttää sisältä ja päältä hyvinvoivan porvariston kesähuvilalta, mitä se on ollutkin. Huvila kuuluu Ruissalon vanhimpiin, ja siellä on vieraillut jopa keisari Aleksanteri III perheineen saaristoretkellään vuonna 1884. Huvilan rakennuttaja oli vaurastunut kauppiaana.

Lasiverannan salmiakkikuviot kimmeltävät kuin rubiinit ja smaragdit. Tunnelmallisessa sisustuksessa on kynttiläkruunuja, taidetta, kuivattuja kukkia, koriste-esineitä ja pehmeitä pieluksia. Vanhaa, muttei ikivanhaa. Kalustus on kodikkaasti hieman sattumanvaraista, kuten kenen tahansa kesähuvilalla.

 

 

Eväidemme sijasta nautimme palaset pehmeää ja herkullista valkosuklaa-vadelmajuustokakkua. Oi, jospa palanpainikkeeksi olisi vielä voinut kohottaa lasillisen englantilaista roseekuohuviiniä, olisi hetki ollut täydellinen.

 

 

Tutkin puutarhaa sen verran kuin kehtasin. Löysin leveän, sammaloituneen portaikon, joka vei rantaan päin, mutta päättyi heinikkoon. Sitä pitkin jalosukuinen herrasväki oli varmaan saapunut laiturilta huvilaan. Mitähän kivisissä kukkauurnissa silloin kasvoi?

Lehtipuiden takaa pilkotti koristeellinen vaja. Onko se pikkula, liiteri vai tarkoitettu onkivapojen säilytykseen? Oli mikä oli, kelpasi se varmasti keisarillekin.

 

 

Lasikuistin ovenpielessä kasvaa iso, kaunis kellokuusama - en tunnistanut sitä, vaan tein lajinmäärityksen myöhemmin kotona. Ruusuja löysin kukassa kolmea lajia. Myös kuunliljat ja varjoliljat ovat epäilemättä vanhaa kantaa.

 

 

Muistatteko vielä Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen taidemysteerin Nainen parvekkeella, josta kerroin keväämmällä? Sen päähenkilöistä toinen vietti kesää Ruissalossa, mutta en osannut lukiessani sijoittaa hänen huvilaansa kartalle. Nyt taidan osata.

Villa Kuuvan tunnelmaan leppoisat mysteerit sopivat kuin pitsi pöytäliinan reunaan.

--

Päivän kuvat: Villa Kuuva.

 

Kommentit (1)

MarjattaP
1/1 | 

Oikein hyvä, että noin upea paikka on herätetty taas henkiin!  Talolla ja puutarhalla olisi varmasti paljon kerrottavaa jos osaisivat puhua.  Menneisyys tosin puhuttelee tuollaisissa paikoissa ihan ilman sanojakin.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016