Kirjoitukset avainsanalla retket

En käy kotikaupungissani koskaan kahviloissa. En edes juo kahvia, ja jos ylipäätään lähden ovesta ulos, olen menossa asioille enkä vetelehtimään. Lorvailen mieluummin kotona. Olen kyllä kuullut, että Turussakin on kahviloita, mutta Tampereen kahvilat tunnen paljon paremmin. 

Vanhoihin suosikkeihini kuuluu työläismuseokorttelin kahvila Amurin Helmi, jonka lattialankut narisevat kodikkaasti ja pulla on pehmeää. Tamperelaiseen työläissukuun kuulunut ex-mieheni asui lapsena samantyyppisessä talossa siinä ihan vieressä. Vanhan mamman kuoltua tontti myytiin, puutalot revittiin ja tilalle rakennettiin elementtitaloja. Jos saamani tiedot pitävät paikkansa, pojan perhe osti perintöosuudellaan uudesta talosta peräti kaksion. Eipä tarvinnut enää käydä ulkohuusissa eikä laskea rankujalla viliseviä rottia. Kahvilan osoite on Satakunnankatu 49.

Kahvila Runo puolestaan vie ajatukset eurooppalaisiin sivistyskaupunkeihin. Lyhyt Ojakatu Tammerinpuiston ja Tuomiokirkonpuiston välissä on yksi Tampereen viehättävimmistä kadunpätkistä. Muuan äijä piti ennen vanhaan kahvilaa vastapäätä vanhain tavarain kauppaa, josta ostin pyöreän ruokapöydän ja neljä pinnatuolia kolmen opiskelijan kimppakämppämme keittiöön. Asuimme parin kivenheiton päässä Lapintiellä persoonallisessa huoneistossa, jonka köökissä oli seitsemän kulmaa ja baarilaari. Laari oli todennäköisesti tarkoitettu alun perin polttopuiden säilytykseen. Näen asunnosta edelleen usein unta.

Kahvilan eripariset vanhat huonekalut, kirjat, lehdet ja taide, laaja teevalikoima sekä näitä seikkoja arvostava asiakaskunta tekevät tilasta poikkeuksellisen viihtyisän. Parasta on kuitenkin kakku. Ikäväkseni en enää muista leivonnaisen nimeä, mutta ehkä joku lukijoista auttaa? Vaatimattoman näköinen piirakkapalanen on taivaan mannaa joka murena. 

Ei liene yllätys, että Tampereen ”esikaupungeista” pittoreski Pispala sai modernin korttelikahvilan ensimmäisenä. Cafe Pispala ei kuitenkaan enää ole kahvila, vaan ruokaravintola, jonka viikonloppubrunssi on maineikas. Ehkä parempi niin, koska Pispalan portaita kävellessä tulee nopeasti nälkä. Ravintolan osoite on Pispankatu 30. 

Uusin suosikkini ja esikaupunkisarjan tuorein tulokas on Viinikan kirkon vieressä viime kesänä avattu Lillan. Keskiluokkaistuneella puutaloalueella on selvä tilaus paikalle, jonne voi piipahtaa kävellen kahville, tehdä tyttöjen kanssa treffit viinilasillisen ääreen tai tarjota brunssin kolmelle sukupolvelle. Kassajono ulottuikin hetkittäin ulos asti, kun poikkesimme kahvilassa aurinkoisena lauantaina. Sisällä riitti kyllä tilaa kaikille.

Valitsin kannullisen Lillanin nimikkoteetä ja suolaisen poropiirakan salaatin kera. Puolisolta oli jäänyt aamiainen väliin, joten hän otti lasiin kootun mustikkatuorepuuron ja ison palan porkkanakakkua. Tarjolla oli myös kotona leivotun näköistä pullaa ja juustokakkua. En huomannut katsoa, oliko nyt raakakakkua, mutta yleensä on.

Lillan on itseasiassa Hotel, Café & Butik. Muutama hotellihuone on jo valmiina, ja lisää on tulossa. Näin kertoi kanta-asiakkaisiin kuuluva paikallisoppaani, jolle omistajat Harri ja Paula Paltila ovat näyttäneet taloa. Huoneet ovat kaikki erilaisia ja viehättävästi sisustettuja, kuten Lillanin nettisivuiltakin voi havaita. Putiikissa on myynnissä muun muassa koruja, hamam-pyyhkeitä ja sisustustavaraa.

Suuhunpantavat olivat herkullisia, mutta yhden käyntikerran perusteella en osaa vielä sanoa, mikä olisi paikan bravuuri. Parasta Lillanissa on kodikas miljöö ja rennon hyväntuulinen tunnelma. Haluan ehdottomasti sinne uudelleen viimeistään kesällä, jolloin leivonnaiset voi nauttia puutarhassa omenapuun alla.

Suosikkikahvilani ovat aika samantyyppisiä, ehkä jopa kliseisiä. Mutta minkäs sille voi, jos viihtyisyyden kaava on vanhan ja uuden yhdistäminen, pieni rouheus ja runsas luonnonvalo. Tarjottavat ja palvelu ovat tärkeitä, mutta jos korvia vihloo, en tule uudelleen, vaikka olisi millaiset paakelssit vitriinissä.

Miellyttävän akustiikan luulisi olevan yksi perusasioista kahvilaympäristön rakentamisessa. Valitettavasti se on nykyään tapa erottua. Mutta en nyt paasaa siitä tämän enempää.

--

Päivän kuvat: Hotel, Café & Butik Lillan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Säästin nämä kuvat juuri tähän hetkeen, kun valo on jo hieman lisääntynyt, mutta ulkona on vielä lunta ja pakkasta. Kevät tuntuu olevan kaukana, vaikka se on vain viikkojen päässä. Saanko esitellä: Arboretum Yltöinen ja sen 3 000 alppiruusua.

Kuten itsenäisyyspäivän kirjoituksessani kerroin, Yltöinen sijaitsee Kaarinasa noin 20 kilometriä Turusta. Sinne pääsee ajamalla vanhaa ykköstietä (110-tie) Piikkiöön ja kääntymällä keskustan kohdalla Toivonlinnantielle. Maalaisidyllissä ajellaan viitisen kilometriä, kunnes ollaan osoitteessa Toivonlinnantie 518.  Arboretumin portit avataan kello 8 aamulla ja se on auki kello 15:een asti. Mutta ei ihan vielä, vaan vasta 15. toukokuuta alkaen.

Parhaimmillaan puisto on kesäkuun alkupuolella juhannukseen asti, jolloin atsaleat ja alppiruusut ovat kukassa. Olin viime kesänä liikkeellä 15. kesäkuuta. Luulen, että atsaleat olivat silloin jo pääosin kukkineet, mutta alppiruusut olivat monin paikoin parhaimmillaan. Vain 1970-luvun kotimaiset lajikkeet olivat jo ohittaneet kukintahuippunsa. Joku kasvi piti kukkansa vielä tiukasti nupuissaankin.

Osa alppiruusuista on lähellä puiston sisäänkäyntiä, mutta ei pidä luulla, että on nähnyt kaiken, kun on ihastellut niitä. Metsän siimeksestä löytyy vielä paljon lisää. Tässä nukka-alppiruusu, Rhododendron Smirnowii, joka on alun perin kotoisin Kaukasukselta. Sen lehtien alapinta on nukkainen ja terälehtien reuna aaltoilee.

Suomalaisten alppiruusujen alueelle istutettiin 1970-luvulla noin 3 000 tainta, joista on jäljellä noin 2 000 puskaa. Yli viisi metriä korkeiden pensaiden valkoista, vaaleanpunaista, punaista ja lilaa kuohua voi nousta katsomaan puiselta korokkeelta.

Nämä ovat saman jalostusohjelman kasveja, joita on myös Helsingissä Haagan alppiruusupuistossa. Kenttäkokeita varten istutettiin kaikkiaan 14 000 tainta viiteen eri puistoon. Näistä Yltöisten 1970-luvun lajikkeista ei ole yhtään nimetty eikä tuotu markkinoille, mutta myös markkinoille tulleita lajikkeita on istutettu tänne polkujen väleihin.Alimmassa kuvassa Suvi-niminen lajike.

Puron lähelle on istutettu 1990-luvun jalostusaineistoa. Siinä oli tavoitteena kehittää keltakukkainen alppiruusu. En tiedä, kuuluvatko nämä rodot siihen ryhmään, mutta puron lähellä ne kyllä kasvoivat.

Atsaleoja löytyi omasta rinteestään. Tässä kelta-atsalea ja kevätatsalea. Alueen opastetauluista löytyy myös alppiruusujen ja atsaleojen kasvatusohjeet kotipuutarhureita varten. Retkelle kannattaa ottaa eväät mukaan. Merenrannan lautapenkeille on mukava istahtaa kuuntelemaan koivunlehtien suhinaa ja pääskyjen liverrystä.

Lisätietoja arboretumista täältä.

--

Päivän kuvat: Alppiruusuja.

Matkalle pakkaaminen on vaatevaraston koetinkivi. Viimeistään silloin paljastuu, onko komerossa kunnollinen peruspuvusto vai yksittäisiä kivoja vaatteita, jotka eivät sovi yhteen.

Tajusin tätä postausta tehdessäni, ettei minulla todellakaan ollut peruspuvustoa. Olin haalinut niin innokkaasti tummansinistä ja mustaa, että olin unohtanut vaatevarastoni toisen perinteisen peruspilarin, kitti/beige/vanilja-akselin. Lisäksi minulta puuttuivat aksentit eli neutraaleja perusvärejä täydentävät värikkäämmät vaatteet. Kaipasin lempiväriäni vihreää.

Vaikka olin jo käyttänyt tuhottoman paljon rahaa vaatteisiin, päätin, että investoin niihin vielä veronpalautukseni verran. Garderobini olisi palautettava raiteilleen.

Päätin ensin hankkia vaaleat, mieluiten kitinväriset housut. Koska tein päätökseni keskellä yötä ja koska oli marraskuu, tuntui luontevalta katsoa, mitä nettikaupoista löytyisi. Kuka nyt kivijalassa vaaleita housuja pitäisi valikoimassa keskellä talvea, ainakaan minun koossani?

En ollut koskaan ostanut mitään tanskalaisen Masain nettikaupasta. Pidän Masain laadusta ja hyvistä materiaaleista, mutta vierastan pitkiä, epämääräisesti kuvioituja ja välillä  aika kummallisen värisiä kauhtanoita. Lisäksi ne ovat kalliita verrattuna vaikkapa Bodenin vaatteisiin.

Mutta kun halusin ne housut. Niiden pohjaväri oli kitti, ja lisäksi niissä oli haaleita, vihreitä kukkakuvioita ja melkein kasmirmaisia kiemuroita. Spot on! Eivät valitettavasti yksiväriset, mutta muuten ihanat.

Seuraavaksi silmäni osui pre-spring-malliston kauniin vihreään bukleejakkuun. Vaate on vuoriton ja muistuttaa enemmän villatakkia kuin perinteistä bleiseriä. Mutta eihän se ole vika. Tuumasin, että tässä olisi moniin tilanteisiin sopiva jakku, jota voisin käyttää keväällä ja kesällä töissä. Tykkään bukleesta, ja väri houkutteli.

Masain nettisivuilla näytetään paljon vaatteiden yhdistelyä, mikä johtaa helposti lisämyyntiin. Havaitsin, että vaaleansininen, A-linjainen paita sopisi yllättävä hyvin yhteen vihreän jakun kanssa. Vaaleansininen ja vihreä - siinäpä epätavallinen yhdistelmä juuri minun makuuni. Eikun kärryyn vaan! Olihan sentään yö ja defenssit alhaalla.

Paidan väri osoittautui luonnossa erittäin kauniiksi, mutta rypytetystä kankaasta en ole kovin innoissani. Se näyttää silitettynäkin epäsiistiltä ja rypistyy nopeasti lisää. Ymmärrän, että siinä on tarkoituksena nimenomaan rikkoa liikaa virallisutta, mutta rajansa kaikella. Paidan helmaan tilaa luova kaistale on kylläkin hauska yksityiskohta. Useimmissa Masain vaatteissa on jokin samantapainen leikkauksella luotu juju. Jakussakin on helmassa läppiä, joita ei nettikaupan kuvista kovin hyvin erota.

Pakkasin 13 päivän matkalle näin:

Sain vaatteet kaksi päivää ennen matkaa. En ollut ajatellut ottaa niitä mukaan, mutta muutin sujuvasti mieleni, kun yhdistelin niitä peilin edessä vanhojen vaatteideni kanssa. Olikin yllättävän helppoa koota matkapuvusto niiden ympärille.

Täydellisen matkapuvuston koostumus riippuu tietysti kohteesta ja sen ilmastosta sekä siitä, mitä siellä aikoo tehdä. Minä vain vetelehdin ja vähän kävelen ympäriinsä, joten ihan tavalliset vaatteet riittävät. Liikuntavaatteita tai retkeilyvarusteita minulla ei nykyään edes ole.

En myöskään mene oma-aloitteisesti minnekään, missä on kuuma tai kylmä, joten kokoan matkapuvustoni suunnilleen samoin riippumatta kohteesta. Eroa tulee vain siitä, aiotaanko reissussa juhlia tai käydä gourmet-tason ruokapaikoissa vai ei.

Nyt ei ollut tarvetta pikkumustalle tai juhlamekolle, joten pakkasin 13 päivän matkalle näin:

Housuja otin mukaan vain yhdet, tai oikeastaan neljät: nuo uudet vaaleat housut ja niiden lisäksi tummansiniset Kaino-leggingsit ja kahdet bambukalsarit. Perillä käytin vaaleita housuja kaikilla pidemmillä retkillä, leggingsejä esimerkiksi kauppareissuilla neuletunikan tai -mekon kanssa ja kalsareita hotellilla. Mietin pakatessa, tarvitsisiko lisäksi siniset farkut, mutta onneksi en ottanut, koska en yhtään olisi tarvinnut. Puolihametta harkitsin myös, mutta viileän sään takia sillä ei olisi ollut käyttöä.

Paitoja käytin jakun alla ja sellaisenaan. Minulla oli kaikkiaan viisi kankaista paitapuseroa tai paitaa: valkoinen, vaaleansininen ja vihreäkuvioinen sekä kaksi hihatonta valkoista. Kaksi niistä jäi käyttämättä.

Pitkän Rosemunde-topin pakkasin, koska arvelin, että paitapuseroni ovat hivenen liian lyhyitä. Niin ne olivatkin, etenkin se uusi sininen, mutta alle puettu toppi ei parantanut tilannetta. Se oli liiankin pitkä ja korosti hassun näköisesti takapuolta. Huomasin tämän valokuvista - peilin edessä yhdistelmä oli näyttänyt ihan hyvältä. Minulla oli myös kaksi pehmeää bambutoppia, joita käytin paitojen ja villatakin alla.

Siniturkoosi Talvikki-neulemekko oli matkan käytetyin vaate, koska se oli oloasuni hotellilla. Sinistä Lehtokielo-mekkoa käytin sinä yhtenä päivänä, kun oli niin lämmin, että ulkona tarkeni paljain säärin ja käsivarsin. Se toimitti myös siistimmän vaatteen virkaa.

Vihreä jakku osoittautui hyvin käyttökelpoiseksi. Se oli päällysvaatteeni kaikilla päiväretkillä. Iltaretkillä vaihdoin sen pari kertaa beigeen kevyttoppatakkiin, koska sää oli tuulinen ja viileä. Harmaata merinovillatakkia käytin pääasiassa hotellilla yöpaidan parina. Ulos mennessä yhdistin villatakin siniseen neulemekkoon.

Lyhyen kevyttoppatakin lisäksi minulla oli mukana polvipituinen, suoralinjainen trenssi. Meno- ja paluumatkalla Suomessa käytin niitä päällekkäin ja tarkenin oikein hyvin. Tätä yhdistelmää käytän toistekin.

Muistan matkoja, joille olen pakannut mukaan kymmenkunta t-paitaa. Nyt minulla oli yksi, ja sekin jäi käyttämättä. Kun nyhjää paljon hotellilla, ei tunnu tarpeelliselta vaihtaa koko ajan vaatteita. Sääkin tietysti vaikuttaa: nyt en muista, että olisi tullut kertaakaan hiki.

Veikkaan, että pakkaan nämä samat vaatteet seuraavallekin matkalle, joka on tiedossa keväämmällä. Toivon kyllä, etten silloin näytä yhtä väsyneeltä kuin yllä olevassa kuvassa. Hiuksetkin saisivat olla paremmin, oi minua turhamaista! Heti kuvat nähtyäni varasin ajan kampaajalle ja leikkautin polkan.

Toimivan matkapuvuston kaava on joka tapauksessa löytynyt: 1 housut, 2-3 leggingsit tai kalsarit, 3 paitaa, 2-3 toppia, 1 neuletunika/mekko pidemmin hihoin, 1 lyhythihainen mekko, 1 jakku, 1 neuletakki, 1-2 päällystakkia vuodenajasta riippuen. Aktiivisemmalle liikkujalle lisäksi tekniset tai retkeilyhousut ja 2-3 t-paitaa sekä lämpimämpään ilmastoon sortsit ja hame.

--

Päivän kuva: Matkapuvustoni värejä ja kuoseja. Vihreäkuvioinen paita näytti juuri sen verran hipahtavalta housujen kanssa, että yhdistelmä jäi käyttämättä. Paita sopii loistavasti vihreän jakun kanssa, mutta housut saavat mieluummin olla yksiväriset.

Kommentit (2)

#pii
1/2 | 

Jakku on todella kaunis! Sopii sinulle. Jakku on yksinkertainen, silti tyylikäs ja kaunis. Hyvä ostos!

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Kiitos, niin minustakin! Eläväpintainen kangas sopii yksinkertaiseen malliin hyvin.

Tykkään tunnetusti kukista, joten ulkomaillakin suosikkikohteitani ovat puistot ja puutarhat. Málagassa on kaksi kuuluisaa puutarhaa, Paseo del Parque aivan keskustassa ja Jardin Botánico Histórico La Conceptión kaupungin pohjoispuolella, mutta kumpikaan ei ole talvella parhaimmillaan. Siksi suuntasin sisätiloihin, Mariposario Benalmádenaan eli Benalmadenan perhospuistoon.

Perhospuisto on Benalmádena Pueblossa aivan lähellä paikallisbussin päätepysäkkiä ja buddhalaista Stupaa, ja sen sisäänkäynti muistuttaa thaimaalaista temppeliä. Sisällä vallitsee tropiikin kostea lämpö. Perhoset ovat trooppisilta alueilta maailman eri kolkilta. Niitä on nähtävissä kautta vuoden noin 150 lajiketta ja yli 1500 yksilöä. Kotiloina maahan tuotuja perhosia kuoriutuu puistossa päivittäin, mutta monet perhoset myös lisääntyvät siellä, joten tarkkasilmäinen voi löytää perhosentoukkia kasvien lehdiltä.

Useimmilla perhosilla on oma isäntäkasvi, jonka lehdille ne laskevat munansa ja jonka lehtiä niiden toukat syövät. Puiston kasvit jakaantuvatkin kolmeen ryhmään: isäntäkasvit, koristekasvit ja runsaasti mettä tuottavat kasvit. Perhosethan käyttävät mettä ravinnokseen. Puiston perhosia ruokitaan kuitenkin myös viinirypäleillä ja muilla hedelmillä sekä henkilökunnan valmistamalla keinomedellä. Perhosten tyhjiksi imemät viinirypäleet näyttävät pieniltä, rikkinäisiltä ilmapallon kuorilta.

Ensin puisto vaikuttaa vain tiheään istutetulta kasvihuoneelta, mutta vähitellen silmä harjaantuu löytämään perhosia. Ne lepattelevat innokkaina ympäriinsä ja istahtavat vain silloin tällöin hetkeksi lehdelle tai oksalle. Silloin ne usein panevat siipensä suppuun. Ei ole itsestään selvää, että täälläkään pääsisi näkemään perhosia läheltä siivet levällään kuten perhostenkeräilijän kokoelmassa.

Yksi oranssi Dyras Iulia istahti kyllä vihreälle hihalleni muodostaen kauniin kontrastin, mutta kuvaa en siitä tietenkään saanut. Puiston ehkä silmäänpistävin laji oli Morpho Peleides, iso, sininen perhonen. Hauskoja olivat myös osittain läpinäkyvät Greta Otot. Puistossa asustaa myös lintuja, kaloja ja kilpikonnia.

Kukkivissa kasveissa ei ollut nimilappuja, kuten kasvitieteellisessä puutarhassa, joten suuri osa niistä jäi minulta tunnistamatta. Flamingonkukan, kiinanruusun, revonhännän, ihmeköynnöksen ja orkidean sentään bongasin. Myös vihreistä lehdistä monet näyttivät ainakin etäisesti tutuilta, koska lämpimämpien ilmastojen kasvatteja käytetään meillä huonekasveina.

Kasvihuoneessa tuli hiki, mutta kahvilassa jäisistä hedelmäpaloista surautettu smoothie virkisti. Perhospuiston kauppaan oli koottu monenlaista perhosaiheista myytävää, ihanimpina selkään kiinnitettävät perhossiivet pikkutytön kokoa.

Kaikenkaikkiaan mukava pieni retkikohde sekä lapsille että aikuisille.

--

Päivän kuvat: Perhosia Benalmádenan Mariposariossa.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016